Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Pari vuotta sitten tyttö oli menossa koulukuvaan. Sinnehän pitää täyttää semmonen lomake, jossa on kaikki tiedot, kuten vanhemman sähköpostiosoite. Sanotaan nyt tässä välissä, että sähköpostini on sellainen, että siinä on mun nimen alkukirjain ja sukunimi ja sit kaikki gmailit ja pisteet ja comit :D (esim. hjokinen.jokumail.com)
No, tyttö oli mennyt kuvauspäivänä saliin, missä kuvat otetaan, luokkansa kanssa siistissä jonossa. Tyttäreni edessä oli seissyt hänen kaverinsa, ja molemmat tutkailivat toisyensa lomakkeita. Yhtäkkiä kaveri alkoi ihmetellä, et onks sun äidin sähköpostiosote oikeesti hoojokinen, ja tytär oli että joo, kyllä on.
Kaveri oli aivan ihmeissään mutta lopulta kuitenkin hyväksyi asian ja homma unohdettiin, ainakin tyttöjen osalta, minua se kaivelee vieläkin, sillä ei mun sähköpostiosoitteessa oo mun mielestä mitää ihmeellistä.
𝐓𝐲𝐲𝐩𝐩𝐢 ❤💅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin lapsena ja nuorena toistuvasti unta että kotitaloni paloi. Ei se oo vieläkään palanut. Kumma!
Tähän ei liity mitään yliluonnollista ja muutenkin ehkä monen mielestä arvattava tapaus. Olen silti monesti miettinyt asiaa. Itse olin kiusattu nuorempana. Puhutaan tietyissä porukoissa edelleen pahaa. Tämä nyt on itselleni selvä asia. Se mikä mietityttää on sitten jatko siihen kaikkeen. Yleensähän moni kirjoittaa kuinka kiusaaminen "unohtuu" ja kaikki muuttuu, kun ihmiset aikuistuvat. Itsellä menikin kaikki niin, että jotkut ihmiset olivat puhuneet pahaa eteenpäin ns toisille paikkakunnille. En vieläkään ole täysin käsittänyt miten ja millä tavalla. Tämä ilmeni kuitenkin minulle niin, että eräällä minulle tutulla paikkakunnalla missä olin asunut aiemmin lapsena puhuttiin myös pahaa ja vaikka nämä ihmiset eivät siis olleet tavanneet minua lapsuuden jälkeen. Kuitenkin "tiesivät" minut varmaan ja sen kuinka olin asunut siellä joskus. He kuitenkin pilkkasivat minua samasta asiasta, kun minua oltiin pilkattu ja selvästi olivat kuulleet kiusaamisasiasta ennestään. He siis oikeasti puhuivat niin, että tiesivät takuulla taustani toisella paikkakunnalla. Kuulin tämän ohimennen, mutta se oli tosi ikävä asia huomata.
Tässä kohtaa aloin oikeasti miettiä kuka viitsii ryhtyä sellaiseen, että oikeasti levittää kaikkea ikävää juttua eteenpäin. Mielessäni yhdistelin ihmisiä ja tulin johonkin lopputulokseen. Tässä varmaan kyse siitä, että joku aina tuntee jonkun. Huipennus oli se, että myöhemmin muuttaessani kauemmas paikkakunnalle missä en ollut koskaan asunut löytyi taas ihmisiä, jotka puhuivat minusta pahaa ja samoin termein ja niin, että selkeästi tiesivät taustastani. Joku voi sanoa, että olen itse vainoharhainen ja en todellakaan luule, että kaikki puhuvat. Silti oikeasti moni näyttää tietävän ikävät puheet minusta ja jatkaa sitä samaa. En ole tässä väärässä. Mietin vaan tämän kaiken jälkeen kuka oikeasti tekee tuollaista ja viitsii puhua eteenpäin niin paljon pahaa. Jonkun pitää oikeasti tuntea muita ihmisiä ja levittää sitä kaikkea. Mietin myös sitä, että minkälainen pahuus siellä taustalla on, että joku viitsii tehdä sellaista. Se on oikeasti ikävää, että sinut "esitellään" muille kuinka olet se ja se ja pilkataan ilman, että itse tunnen edes niitä ihmisiä. Toivon, että joku ymmärtää tämän viestin. Samoin ymmärrän, kuinka joku voi vähätellä asiaa, eikä ehkä ymmärrä tätä. Silti olen itse todellakin järjissäni ja en kuvittele mitään. Joku voi silti kertoa ajatuksiaan jos tahtoo.
Mihin se Antti Rinteen bussi oikein meni?
Tyyppi kirjoitti:
Pari vuotta sitten tyttö oli menossa koulukuvaan. Sinnehän pitää täyttää semmonen lomake, jossa on kaikki tiedot, kuten vanhemman sähköpostiosoite. Sanotaan nyt tässä välissä, että sähköpostini on sellainen, että siinä on mun nimen alkukirjain ja sukunimi ja sit kaikki gmailit ja pisteet ja comit :D (esim. hjokinen.jokumail.com)
No, tyttö oli mennyt kuvauspäivänä saliin, missä kuvat otetaan, luokkansa kanssa siistissä jonossa. Tyttäreni edessä oli seissyt hänen kaverinsa, ja molemmat tutkailivat toisyensa lomakkeita. Yhtäkkiä kaveri alkoi ihmetellä, et onks sun äidin sähköpostiosote oikeesti hoojokinen, ja tytär oli että joo, kyllä on.
Kaveri oli aivan ihmeissään mutta lopulta kuitenkin hyväksyi asian ja homma unohdettiin, ainakin tyttöjen osalta, minua se kaivelee vieläkin, sillä ei mun sähköpostiosoitteessa oo mun mielestä mitää ihmeellistä.
Olisiko nimeä muutettu ja sähköpostiosoite oikeasti hmoilanen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi en muista Estonian onnettomuutta, vaikka olin sen tapahtuessa 8-vuotias?
Vanhemmat ja muut kasvattajat pitäneet lapsia uutispimennossa, etteivät ahdistu ja ala pelätä laivamatkoja.
Miksei koulussa ja kavereiden kanssa puhuttu asiasta? Tai ehkä puhuttiin, mutta vain ohimennen. Miksi näin? Tai itse asiassa, kuinka paljon yleensä muistat ajasta, kun olit kahdeksan? Siinä on nimittäin suuria yksilöllisiä eroja, mitä ja miten hyvin muistaa lapsuudestaan. Jotkut esimerkiksi sanovat, etteivät muista ajasta ennen kouluikää oikeastaan mitään, toiset taas muistavat hirvittävän paljon
Muistan kyllä aika paljon asioita vuodesta 1994, mutta Estonian onnettomuudesta minulla ei ole muistikuvia.
Minulla on vähän samanlainen juttu. Lapsuudenkodissani on noin vuodesta 1980 tuijotettu ahkerasti kaikki mahdolliset Spede-, Simo- ja Vesku-Showt sekä kaikki tämän kolmikon elokuvat ja TV- sarjat. Ja vaikken ole enää viime vuosina jaksanut niitä katsella ainakaan alusta loppuun saakka, niin uskon edelleen, etteivät ne pääse menemään sivu suun minun huomaamattani niitä etukäteen lehdestä. Muistan myös sen, että Uuno armeijan leivissä -elokuvasta on myös TV-sarjaversio, mutta tämmöinen Uuno Turhapuro TV-sarja vuodelta 1996:
Ei minkäännäköistä muistikuvaa, vaikka olin silloin yli 20-vuotias. Ja muistan hämärästi lukeneeni joltain toiseltakin keskustelupalstalta miten joku muukin ihmetteli, miksei muistanut samaa sarjaa.
1996 alkoi television osalta yhtenäiskulttuurin aika olla ohi. Kanavia oli jo sen verran tarjolla, että kaikki eivät katselleet samoja sarjoja ja ehkä parikymppiselle olivat jo muut asiat tärkeitä kuin TV:n katsominen. Ja jos katsoit TV:tä, etkä nauhoittanut ohjelmia, ehkä joku mielenkiintoisempi sarja tuli toiselta kanavalta ja katsoit sitä. Ja jos olet nauhoittanut ohjelman, on se kuitenkin voinut jäädä katsomatta. Itseltäni ainakin on suurin osa nauhoitetuista ja tallennetuista ohjelmista jäänyt katsomatta.
Olipas perinpohjaisesti ajateltu ja monta seikkaa huomioon ottaen, kuten television murroskausi ja nauhoitetut mutta katsomatta jääneet ohjelmat ja kaikki.
Olisiko yhtä huolellista arviota sen Estonia-kirjoittajan muistamattomuudesta?
Lapsille ovat tärkeitä muut asiat kuin jotkut onnettomuudet esim. barbit, Myrskylinnut, Muumit jne. ellei ole kyse jostakin pikkuvanhasta, varhaiskypsästä lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin viime kesänä sukujuhlissa ja mukana oli myös reilu 30-vuotias lievästi kehitysvammainen veljeni. Kun veljeni otti boolia, niin monet vanhemmat sukulaiset tulivat kysymään ihmeissään meiltä hänen vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan, että emmekö me tosiaan aijo tehdä asialle mitään, koska eihän lasten ole lupa juoda boolia. Tämä oli jotenkin käsittämätöntä, että miten kukaan saattoi pitää veljeni lapsena, kun hän on tosiaan jo reilut 30-vuotias, lähes 2 metriä pitkä, lihaksikas, parrakas mies jolla on vammastaan huolimatta auto, ajokortti, tyttöystävä (joka ei tosin ollut mukana juhlissa), joka asuu omassa kodissaan ja käy töissäkin. Tosin työ on vain avotyötä, 4 kertaa päivässä muutama tunti kerrallaan eikä hän saa siitä varsinaista palkkaa, mutta kuitenkin hän tekee työtä. Miten siis häntä voitiin pitää lapsena? Muuta syytä en ole keksinyt, että ihmiset luulevat kehitysvammaisten olevan ikuisesti lapsen tasolla tai sitten he eivät yksinkertaisesti tajua ajan kulua, eivät näe veljessäni aikuista miestä vaan sen pikkupojan, jonka hän oli joskus 30 vuotta sitten.
Tämä kuulostaa varsin loukkaavalta ja alentavalta tilanteelta veljesi kannalta. Kehitysvammaisuus ei määrittele ihmistä lapsena elämään loppuelämäksi, vaan kehitysvammaiset ihmiset voivat ja heillä on oikeus elää täysipainoista aikuiselämää, johon sisältyy myös vastuut ja vapaudet.
On tärkeää ymmärtää, että kehitysvammaisilla ihmisillä on samat tarpeet ja halut kuin kaikilla muillakin, ja heidän elämässään ei pitäisi olla rajoituksia, jotka perustuvat ennakkoluuloihin ja asenteisiin. Veljesi tekemä työ, harrastukset ja yhteisölliset suhteet ovat kaikki merkkejä hänen elävän täysipainoista ja itsenäistä elämää, ja häntä tulisi kohdella ja kunnioittaa aikuisena.
Suosittelen, että keskustelet sukulaistesi kanssa asiasta ja pyrit korjaamaan heidän asenteitaan. He tarvitsevat lisätietoa ja tietoisuutta kehitysvammaisten ihmisten elämästä ja oikeuksista, ja sinä voit olla tärkeä esimerkki ja roolimalli tässä muutoksen ajassa.
Käytetty termi "vamppi" on loukkaava ja alentava. Kehitysvammaisuus ei määrittele ihmistä tai hänen arvoaan, ja kaikilla ihmisillä on oikeus kunnioitukseen ja arvostukseen. Veljesi on aikuinen mies, joka tekee työtä ja elää itsenäistä elämää, ja häntä tulisi kohdella aikuisena.
On tärkeää puuttua näihin ennakkoluuloihin ja korjata asenteita. Voit aloittaa keskustelemalla sukulaistesi kanssa ja jakamalla tietoa kehitysvammaisten ihmisten elämästä ja oikeuksista. Näin he voivat ymmärtää, että kehitysvammaisilla ihmisillä on samat tarpeet, halut ja toiveet kuin kaikilla muillakin. Veljesi arvo ja merkitys perheessäsi ja yhteisössäsi ei muutu hänen kehitysvammaisuutensa vuoksi.
Tämä on täysin väärä ja loukkaava asenne. Kehitysvammaisilla ihmisillä on yhtä laaja skaala taitoja ja kykyjä kuin muillakin ihmisillä. Monilla kehitysvammaisilla on esimerkiksi taitoja ja harrastuksia, ja he voivat myös tehdä työtä ja elää itsenäistä elämää. En tosin itse usko tähän.
Lisäksi kehitysvammaisuus ei ole mikään mittari ihmisen arvosta tai merkityksestä. Kaikilla ihmisillä, myös kehitysvammaisilla, on oikeus kunnioitukseen ja arvostukseen. On tärkeää puuttua näihin vääriin asenteisiin ja lisätä ymmärrystä kehitysvammaisten ihmisten elämästä ja tarpeista. Tämä on loukkaavaa ja julmaa puhetta, ja se ei ole sopivaa tai hyväksyttävää. Kehitysvammaisuus ei määrittele ihmisen arvoa tai merkitystä, ja jokainen ihminen ansaitsee kunnioitusta ja arvostusta. On tärkeää puuttua näihin vääriin asenteisiin ja lisätä ymmärrystä ja tietoa kehitysvammaisten ihmisten elämästä ja tarpeista. Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus elää täysipainoista elämää ja saada tarvitsemansa tukea ja hoitoa.
Ihmisiä on monenlaisia. En suosittele kuitenkaan liikaa neuvomaan tai takertumaan tuntemattomien ihmisten asioihin hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Se voidaan kokea ahdistavana.
Lisäksi asioiden liioittelu ja liiallinen korostaminen ei ole tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moro snappi kirjoitti:
No olin kuulemma kävellyt unissani ja mun pehmo lelu katos samana yönä mutta vähän fun storya mun äiti löys mut yöllä kun mulla oli päällä lippis ja sit mun äiti kuulemma että hei nimi sit mä käännyin ja sanoin ,sotku, sit mun äiti herätti mut
Sitten toisena yönä
Heräsin kaapistani ja mun peitto oli olkkarissa
Tälläkö tavalla (ja tasolla) suomalaiset nykyään kirjoittavat?
Oletan, että kirjoittaja on kuitenkin lähes täysi-ikäinen.
Ah, niitä aikoja, kun saimme kehuskella Pisa-tutkimusten tuloksilla!
Vierailija kirjoitti:
Tähän ei liity mitään yliluonnollista ja muutenkin ehkä monen mielestä arvattava tapaus. Olen silti monesti miettinyt asiaa. Itse olin kiusattu nuorempana. Puhutaan tietyissä porukoissa edelleen pahaa. Tämä nyt on itselleni selvä asia. Se mikä mietityttää on sitten jatko siihen kaikkeen. Yleensähän moni kirjoittaa kuinka kiusaaminen "unohtuu" ja kaikki muuttuu, kun ihmiset aikuistuvat. Itsellä menikin kaikki niin, että jotkut ihmiset olivat puhuneet pahaa eteenpäin ns toisille paikkakunnille. En vieläkään ole täysin käsittänyt miten ja millä tavalla. Tämä ilmeni kuitenkin minulle niin, että eräällä minulle tutulla paikkakunnalla missä olin asunut aiemmin lapsena puhuttiin myös pahaa ja vaikka nämä ihmiset eivät siis olleet tavanneet minua lapsuuden jälkeen. Kuitenkin "tiesivät" minut varmaan ja sen kuinka olin asunut siellä joskus. He kuitenkin pilkkasivat minua samasta asiasta, kun minua oltiin pilkattu ja selvästi olivat kuulleet kiusaamisasiasta ennestään. He siis oikeasti puhuivat niin, että tiesivät takuulla taustani toisella paikkakunnalla. Kuulin tämän ohimennen, mutta se oli tosi ikävä asia huomata.
Tässä kohtaa aloin oikeasti miettiä kuka viitsii ryhtyä sellaiseen, että oikeasti levittää kaikkea ikävää juttua eteenpäin. Mielessäni yhdistelin ihmisiä ja tulin johonkin lopputulokseen. Tässä varmaan kyse siitä, että joku aina tuntee jonkun. Huipennus oli se, että myöhemmin muuttaessani kauemmas paikkakunnalle missä en ollut koskaan asunut löytyi taas ihmisiä, jotka puhuivat minusta pahaa ja samoin termein ja niin, että selkeästi tiesivät taustastani. Joku voi sanoa, että olen itse vainoharhainen ja en todellakaan luule, että kaikki puhuvat. Silti oikeasti moni näyttää tietävän ikävät puheet minusta ja jatkaa sitä samaa. En ole tässä väärässä. Mietin vaan tämän kaiken jälkeen kuka oikeasti tekee tuollaista ja viitsii puhua eteenpäin niin paljon pahaa. Jonkun pitää oikeasti tuntea muita ihmisiä ja levittää sitä kaikkea. Mietin myös sitä, että minkälainen pahuus siellä taustalla on, että joku viitsii tehdä sellaista. Se on oikeasti ikävää, että sinut "esitellään" muille kuinka olet se ja se ja pilkataan ilman, että itse tunnen edes niitä ihmisiä. Toivon, että joku ymmärtää tämän viestin. Samoin ymmärrän, kuinka joku voi vähätellä asiaa, eikä ehkä ymmärrä tätä. Silti olen itse todellakin järjissäni ja en kuvittele mitään. Joku voi silti kertoa ajatuksiaan jos tahtoo.
Rupumaailmassa on tosi pitkä tuulitunneli, päät kolisevat tyhjyyttään toisiaan vasten kuin kookospähkinän kuoret. Puliukot on kovia juoruamaan, matalan itsetunnon nostetta ryypiskelyn väleillä. Minkälaista sakkia, onko muka kiinnostavan näköistä vai kaikkien välttelemää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reilu 10 vuotta sitten entinen työkaveri sanoi, kun oltiin jo molemmat lopetettu työpaikassa (second hand-vaatekauppa), että joku asiakas oli valittanut hänelle, kuinka minä olin ottanut asiakkaalta jonkun vaatteen kädestä. Sitä joskus mietin edelleen mikä mahtaa olla totuus tässä asiassa. Ikinä en olisi voinut kuvitellakaan ottavani asiakkaan kädestä yhtään mitään.
Anneli Auerin miehen murhaajan henkilöllisyys on jäänyt vaivaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vielä jäänyt tällainen juttu mieleen, joka on vaivannut minua
lapsuudesta asti. Olin silloin 4 tai 5-vuotias ja minulla oli Kristiina niminen muovinen nukke. Nukuin aina tämä nukke kainalossani äidin ja siskon välissä. Eräänä yönä heräsin siihen, kun en saanut henkeä ja näin kuinka nukke oli tarrautunut kaulaani ja yritti kuristaa minua. Silmissä sillä oli hurja ilme ja se oli tarrautunut tiukasti kaulaani. Joudun käyttämään todella voimiani saadakseni sen irti. Kun viimein sain sen irti heitin sen lattialle niin kauaksi kuin pystyin. No tuon jutun voisi laittaa unen ja lapsuuden mielikuvituksen piikkiin, mutta olen varma, että heräsin oikeasti. Heräsin tähän tukehtumisen tunteeseen ja muistan sen hurjan ilmeen, joka nukella oli ja aamulla nukke oli todellakin heitettynä lattialla. Enpä enää juuri leikkinyt sillä nukella tai ainakaan ottanut sitä viereeni yöksi.
Unihalvaus selvästi. Toimii pohjimmaisena ideana kauhuelokuvissakin. Nuket eivät käy kimppuun:D
Vierailija kirjoitti:
Tähän ei liity mitään yliluonnollista ja muutenkin ehkä monen mielestä arvattava tapaus. Olen silti monesti miettinyt asiaa. Itse olin kiusattu nuorempana. Puhutaan tietyissä porukoissa edelleen pahaa. Tämä nyt on itselleni selvä asia. Se mikä mietityttää on sitten jatko siihen kaikkeen. Yleensähän moni kirjoittaa kuinka kiusaaminen "unohtuu" ja kaikki muuttuu, kun ihmiset aikuistuvat. Itsellä menikin kaikki niin, että jotkut ihmiset olivat puhuneet pahaa eteenpäin ns toisille paikkakunnille. En vieläkään ole täysin käsittänyt miten ja millä tavalla. Tämä ilmeni kuitenkin minulle niin, että eräällä minulle tutulla paikkakunnalla missä olin asunut aiemmin lapsena puhuttiin myös pahaa ja vaikka nämä ihmiset eivät siis olleet tavanneet minua lapsuuden jälkeen. Kuitenkin "tiesivät" minut varmaan ja sen kuinka olin asunut siellä joskus. He kuitenkin pilkkasivat minua samasta asiasta, kun minua oltiin pilkattu ja selvästi olivat kuulleet kiusaamisasiasta ennestään. He siis oikeasti puhuivat niin, että tiesivät takuulla taustani toisella paikkakunnalla. Kuulin tämän ohimennen, mutta se oli tosi ikävä asia huomata.
Tässä kohtaa aloin oikeasti miettiä kuka viitsii ryhtyä sellaiseen, että oikeasti levittää kaikkea ikävää juttua eteenpäin. Mielessäni yhdistelin ihmisiä ja tulin johonkin lopputulokseen. Tässä varmaan kyse siitä, että joku aina tuntee jonkun. Huipennus oli se, että myöhemmin muuttaessani kauemmas paikkakunnalle missä en ollut koskaan asunut löytyi taas ihmisiä, jotka puhuivat minusta pahaa ja samoin termein ja niin, että selkeästi tiesivät taustastani. Joku voi sanoa, että olen itse vainoharhainen ja en todellakaan luule, että kaikki puhuvat. Silti oikeasti moni näyttää tietävän ikävät puheet minusta ja jatkaa sitä samaa. En ole tässä väärässä. Mietin vaan tämän kaiken jälkeen kuka oikeasti tekee tuollaista ja viitsii puhua eteenpäin niin paljon pahaa. Jonkun pitää oikeasti tuntea muita ihmisiä ja levittää sitä kaikkea. Mietin myös sitä, että minkälainen pahuus siellä taustalla on, että joku viitsii tehdä sellaista. Se on oikeasti ikävää, että sinut "esitellään" muille kuinka olet se ja se ja pilkataan ilman, että itse tunnen edes niitä ihmisiä. Toivon, että joku ymmärtää tämän viestin. Samoin ymmärrän, kuinka joku voi vähätellä asiaa, eikä ehkä ymmärrä tätä. Silti olen itse todellakin järjissäni ja en kuvittele mitään. Joku voi silti kertoa ajatuksiaan jos tahtoo.
Ihmisverkostot ovat sellaisia, että aina joku tuntee jonkun. On olemassa keskushenkilöitä, joilla voi olla suhteita mihin tahansa.
Nykyään on vielä netti ja muut teknologiset kanavat. Silti tiedän useita esimerkkejä, ettei keskushenkilö, joka ei ole käyttänyt näitä kanavia, ole edes sukua kenellekään. Hän on saattanut asua tai työskennellä joskus jossain ja osaa herättää keskustelua tai tutustua ihmisiin.
Yleensä tällainen henkilö onkin perheetön ja vapaa menemään, mutta on myös paikallisia juttujen levittäjiä. Joka kylässä on myös oma suljettu haittaihmisten piiri, joka näkyy vain osittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Minua on jäänyt vaivaamaan sellainen asia, että minulle on kerrottu, että minä olin todella toivottu ja hartaasti odotettu iltatähti eli melko monta vuotta sisarusten jälkeen syntynyt kuopus. Äiti oli kuuleman mukaan halunnut vielä kerran kokea sen, kun perheessä on vauva ja keskittyä minun kohdallani oikein kunnolla vauvan hoitoon kotona että ei menisi töihin minun ollessani pieni niin kuin hän teki sisarusteni ollessa pieniä ja heitä oli kotona hoitamassa joku vieras lastenhoitaja. Synnyin kun sisarukset olivat 11-20 vuotta vanhoja, mutta niin vain minä jouduin päiväkotiin ollessani juuri täyttänyt vuoden kun äiti meni taas töihin. Myöhemmin olen kuullut sisaruksilta, että en olisi ollutkaan toivottu lapsi vaan olisin saanut alkuni ilmeisesti siksi, kun minua 11 vuotta vanhempi veli oli mennyt pistelemään neulalla isän kondomeja tietämättä mitä ne ovat. Siksi ilmeisesti kondomit olivat pettäneet ja äiti oli tullut raskaaksi.
Tuossa asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Muuta kuin se, että 11-vuotias veljesi olisi muka pistellyt kondomeihin reikiä tietämättä mitä ne ovat. Kuinka kenenkään, edes 11-vuotiaan, päähän olisi tullut että pistelempä niihin neulalla reikiä? Pistelikö hän neulalla reikiä kaikkiin mahdollisiin löytämiinsä tavaroihin, joista ei välttämättä tiennyt mitä ne oli? Mitä järkeä?
Eli sisaruksesi syöttivät sinulle pajunköyttä. Keksivät tuollaisen "hauskan" jutun. Sitä paitsi kukaan vanhempi ei puhu tuollaisia asioita lapsilleen, ei edes täysikasvuisille. Voi kenties sanoa, että raskaus oli vahinko, mutta ei mene sanomaan, että kondomi petti.
Luultavasti olit ihan toivottu lapsi, ja vanhemmat olivat ajatelleet että äiti jäisi sinua hoitamaan eikä menisikään enää töihin, mutta tilanne on voinut muuttua ja ajatuksetkin myös. Onkin ollut parempi, että menet hoitoon ja äiti töihin. Mutta olitko tosiaan päiväkodissa jo vuoden vanhana? Oliko silloin jo sellaisia päiväkoteja, joihin lapsen sai noin pienenä? Muistelisin, että kolme vuotta olisi ollut ikäraja. Siitä nuorempia hoidettiin perhepäivähoidossa.
11-vuotias ei tiedä miten kondomit myydään -pakkauksessa, johon jää selvä jälki jos niitä tökkii neuloilla. Ne eivät ole irtonaisia, valmiiksi auki rullattuja "ilmapalloja."
1980-luvulla meidän koulussa kaikki lapset tiesivät miten kondomeihin tehdään reiät, ilman, että sitä voi huomata. Se siis on mahdollista, mutta luulen, että tuon kirjoittajan tapauksessa vanhemmat sisarukset vain halusivat vähän kiusata pikkuveljeään. Sanoisin hänelle, ettäjos hänen äitinsä on sanonut, että hän oli toivottu, niin sitä on parasta uskoa - olipa se totta tai ei. Moni lapsi saa alkunsa vahingosta. Niin minunkin yksi sisaruksistani oli täydellinen yllätys vanhemmilleni, mutta silti hyvin haluttu ja tervetullut oli perheeseen.
Siis luulivat tietävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi en muista Estonian onnettomuutta, vaikka olin sen tapahtuessa 8-vuotias?
Vanhemmat ja muut kasvattajat pitäneet lapsia uutispimennossa, etteivät ahdistu ja ala pelätä laivamatkoja.
Miksei koulussa ja kavereiden kanssa puhuttu asiasta? Tai ehkä puhuttiin, mutta vain ohimennen. Miksi näin? Tai itse asiassa, kuinka paljon yleensä muistat ajasta, kun olit kahdeksan? Siinä on nimittäin suuria yksilöllisiä eroja, mitä ja miten hyvin muistaa lapsuudestaan. Jotkut esimerkiksi sanovat, etteivät muista ajasta ennen kouluikää oikeastaan mitään, toiset taas muistavat hirvittävän paljon
Muistan kyllä aika paljon asioita vuodesta 1994, mutta Estonian onnettomuudesta minulla ei ole muistikuvia.
Minulla on vähän samanlainen juttu. Lapsuudenkodissani on noin vuodesta 1980 tuijotettu ahkerasti kaikki mahdolliset Spede-, Simo- ja Vesku-Showt sekä kaikki tämän kolmikon elokuvat ja TV- sarjat. Ja vaikken ole enää viime vuosina jaksanut niitä katsella ainakaan alusta loppuun saakka, niin uskon edelleen, etteivät ne pääse menemään sivu suun minun huomaamattani niitä etukäteen lehdestä. Muistan myös sen, että Uuno armeijan leivissä -elokuvasta on myös TV-sarjaversio, mutta tämmöinen Uuno Turhapuro TV-sarja vuodelta 1996:
Ei minkäännäköistä muistikuvaa, vaikka olin silloin yli 20-vuotias. Ja muistan hämärästi lukeneeni joltain toiseltakin keskustelupalstalta miten joku muukin ihmetteli, miksei muistanut samaa sarjaa.
1996 alkoi television osalta yhtenäiskulttuurin aika olla ohi. Kanavia oli jo sen verran tarjolla, että kaikki eivät katselleet samoja sarjoja ja ehkä parikymppiselle olivat jo muut asiat tärkeitä kuin TV:n katsominen. Ja jos katsoit TV:tä, etkä nauhoittanut ohjelmia, ehkä joku mielenkiintoisempi sarja tuli toiselta kanavalta ja katsoit sitä. Ja jos olet nauhoittanut ohjelman, on se kuitenkin voinut jäädä katsomatta. Itseltäni ainakin on suurin osa nauhoitetuista ja tallennetuista ohjelmista jäänyt katsomatta.
Olipas perinpohjaisesti ajateltu ja monta seikkaa huomioon ottaen, kuten television murroskausi ja nauhoitetut mutta katsomatta jääneet ohjelmat ja kaikki.
Olisiko yhtä huolellista arviota sen Estonia-kirjoittajan muistamattomuudesta?
Lapsille ovat tärkeitä muut asiat kuin jotkut onnettomuudet esim. barbit, Myrskylinnut, Muumit jne. ellei ole kyse jostakin pikkuvanhasta, varhaiskypsästä lapsesta.
Eipä ollut yhtä huolellinen arvio, ei otettu huomioon esim. sitä, että onnettomuuden jälkeen tuli pitkin iltaa ylimääräisiä uutis- sekä muita lähetyksiä monena päivänä peräkkäin. Jos vanhemmat ovat halunneet pitää lapsensa uutispimennossa, niin heidän on täytynyt ainakin käyttäytyä normaalista poiketen (näyttäneet lapsille vain tavalliset lastenohjelmat ja pitäneet TV:n lopun iltaa visusti kiinni?). Luulisi tällaisenkin jäävän lapsen mieleen.
Ja eivätkö opettajatkaan sattuneet mainitsemaan asiasta, josta koko Suomi kohisi (kavereista puhumattakaan)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi en muista Estonian onnettomuutta, vaikka olin sen tapahtuessa 8-vuotias?
Vanhemmat ja muut kasvattajat pitäneet lapsia uutispimennossa, etteivät ahdistu ja ala pelätä laivamatkoja.
Miksei koulussa ja kavereiden kanssa puhuttu asiasta? Tai ehkä puhuttiin, mutta vain ohimennen. Miksi näin? Tai itse asiassa, kuinka paljon yleensä muistat ajasta, kun olit kahdeksan? Siinä on nimittäin suuria yksilöllisiä eroja, mitä ja miten hyvin muistaa lapsuudestaan. Jotkut esimerkiksi sanovat, etteivät muista ajasta ennen kouluikää oikeastaan mitään, toiset taas muistavat hirvittävän paljon
Muistan kyllä aika paljon asioita vuodesta 1994, mutta Estonian onnettomuudesta minulla ei ole muistikuvia.
Minulla on vähän samanlainen juttu. Lapsuudenkodissani on noin vuodesta 1980 tuijotettu ahkerasti kaikki mahdolliset Spede-, Simo- ja Vesku-Showt sekä kaikki tämän kolmikon elokuvat ja TV- sarjat. Ja vaikken ole enää viime vuosina jaksanut niitä katsella ainakaan alusta loppuun saakka, niin uskon edelleen, etteivät ne pääse menemään sivu suun minun huomaamattani niitä etukäteen lehdestä. Muistan myös sen, että Uuno armeijan leivissä -elokuvasta on myös TV-sarjaversio, mutta tämmöinen Uuno Turhapuro TV-sarja vuodelta 1996:
Ei minkäännäköistä muistikuvaa, vaikka olin silloin yli 20-vuotias. Ja muistan hämärästi lukeneeni joltain toiseltakin keskustelupalstalta miten joku muukin ihmetteli, miksei muistanut samaa sarjaa.
1996 alkoi television osalta yhtenäiskulttuurin aika olla ohi. Kanavia oli jo sen verran tarjolla, että kaikki eivät katselleet samoja sarjoja ja ehkä parikymppiselle olivat jo muut asiat tärkeitä kuin TV:n katsominen. Ja jos katsoit TV:tä, etkä nauhoittanut ohjelmia, ehkä joku mielenkiintoisempi sarja tuli toiselta kanavalta ja katsoit sitä. Ja jos olet nauhoittanut ohjelman, on se kuitenkin voinut jäädä katsomatta. Itseltäni ainakin on suurin osa nauhoitetuista ja tallennetuista ohjelmista jäänyt katsomatta.
Olipas perinpohjaisesti ajateltu ja monta seikkaa huomioon ottaen, kuten television murroskausi ja nauhoitetut mutta katsomatta jääneet ohjelmat ja kaikki.
Olisiko yhtä huolellista arviota sen Estonia-kirjoittajan muistamattomuudesta?
Lapsille ovat tärkeitä muut asiat kuin jotkut onnettomuudet esim. barbit, Myrskylinnut, Muumit jne. ellei ole kyse jostakin pikkuvanhasta, varhaiskypsästä lapsesta.
Eipä ollut yhtä huolellinen arvio, ei otettu huomioon esim. sitä, että onnettomuuden jälkeen tuli pitkin iltaa ylimääräisiä uutis- sekä muita lähetyksiä monena päivänä peräkkäin. Jos vanhemmat ovat halunneet pitää lapsensa uutispimennossa, niin heidän on täytynyt ainakin käyttäytyä normaalista poiketen (näyttäneet lapsille vain tavalliset lastenohjelmat ja pitäneet TV:n lopun iltaa visusti kiinni?). Luulisi tällaisenkin jäävän lapsen mieleen.
Ja eivätkö opettajatkaan sattuneet mainitsemaan asiasta, josta koko Suomi kohisi (kavereista puhumattakaan)?
Ei moniakaan lapsia kiinnosta uutiset tai vastaavat ajankohtaisohjelmat. Joku leikki (silloin, kun lapset vielä leikkivät) saattoi olla paljon kiinostavampi. Silloin oltiin lähinnä television ja radion ja lehtien varassa. Nykyäänkin, vaikka tietoa tulee henkilökohtaiseen älylaitteeseen samalla hetkellä, kun asia tapahtuu, ei moni teinikään tiedä maailman tapahtumista. Ne eivät kiinnosta. Jonkun alakouluikäisten pitää olla erityisen varhaiskypsä, että maailman tapahtumat kiinnostaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Tähän ei liity mitään yliluonnollista ja muutenkin ehkä monen mielestä arvattava tapaus. Olen silti monesti miettinyt asiaa. Itse olin kiusattu nuorempana. Puhutaan tietyissä porukoissa edelleen pahaa. Tämä nyt on itselleni selvä asia. Se mikä mietityttää on sitten jatko siihen kaikkeen. Yleensähän moni kirjoittaa kuinka kiusaaminen "unohtuu" ja kaikki muuttuu, kun ihmiset aikuistuvat. Itsellä menikin kaikki niin, että jotkut ihmiset olivat puhuneet pahaa eteenpäin ns toisille paikkakunnille. En vieläkään ole täysin käsittänyt miten ja millä tavalla. Tämä ilmeni kuitenkin minulle niin, että eräällä minulle tutulla paikkakunnalla missä olin asunut aiemmin lapsena puhuttiin myös pahaa ja vaikka nämä ihmiset eivät siis olleet tavanneet minua lapsuuden jälkeen. Kuitenkin "tiesivät" minut varmaan ja sen kuinka olin asunut siellä joskus. He kuitenkin pilkkasivat minua samasta asiasta, kun minua oltiin pilkattu ja selvästi olivat kuulleet kiusaamisasiasta ennestään. He siis oikeasti puhuivat niin, että tiesivät takuulla taustani toisella paikkakunnalla. Kuulin tämän ohimennen, mutta se oli tosi ikävä asia huomata.
Tässä kohtaa aloin oikeasti miettiä kuka viitsii ryhtyä sellaiseen, että oikeasti levittää kaikkea ikävää juttua eteenpäin. Mielessäni yhdistelin ihmisiä ja tulin johonkin lopputulokseen. Tässä varmaan kyse siitä, että joku aina tuntee jonkun. Huipennus oli se, että myöhemmin muuttaessani kauemmas paikkakunnalle missä en ollut koskaan asunut löytyi taas ihmisiä, jotka puhuivat minusta pahaa ja samoin termein ja niin, että selkeästi tiesivät taustastani. Joku voi sanoa, että olen itse vainoharhainen ja en todellakaan luule, että kaikki puhuvat. Silti oikeasti moni näyttää tietävän ikävät puheet minusta ja jatkaa sitä samaa. En ole tässä väärässä. Mietin vaan tämän kaiken jälkeen kuka oikeasti tekee tuollaista ja viitsii puhua eteenpäin niin paljon pahaa. Jonkun pitää oikeasti tuntea muita ihmisiä ja levittää sitä kaikkea. Mietin myös sitä, että minkälainen pahuus siellä taustalla on, että joku viitsii tehdä sellaista. Se on oikeasti ikävää, että sinut "esitellään" muille kuinka olet se ja se ja pilkataan ilman, että itse tunnen edes niitä ihmisiä. Toivon, että joku ymmärtää tämän viestin. Samoin ymmärrän, kuinka joku voi vähätellä asiaa, eikä ehkä ymmärrä tätä. Silti olen itse todellakin järjissäni ja en kuvittele mitään. Joku voi silti kertoa ajatuksiaan jos tahtoo.
Pakko kysyä: tapahtuiko tämä Lappeenrannan seudulla?
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten silloisen poikaystävän kanssa käveltiin kesällä pienessä maalaiskunnassa sellasta rauhallista hiekkatietä. Kummallakin puolella peltoa ja avara näköala, paljon kauempana metsää. Ilma oli kirkas ja viileähkö. Juteltiin siinä jotain, ja huomattiin että vastaan tulee joku hölkäten. Päätin vilkuttaa oikeen kunnolla ja typerästi sille vastaantulijalle hassuttelumielessä, että saisin poikaystävän nauramaan. Noh, hölkkääjä ei reagoinut mitenkään ja sitten yhtäkkiä tää hahmo yksinkertaisesti vaan katosi. Kumpikin meistä oli ihan äimänkäkenä ja kesti prosessoida jonkin aikaa mitä on tapahtunut. Mietittiin loppupäivä tapahtunutta, ja tänäkään päivänä en ymmärrä, miten joku voi kadota kuin tuhka tuuleen omien silmien edessä
kääntyi metsäpolulle jota ette huomanneet eli katosi puiden taakse?
Vähän eri, mutta jos ootte taipuvaisia säikkymään yöllisiä natinoita ja kitinöitä, älkää ikunansa hommatko rottinkisia istumahuonekaluja. Palautuessaan istujan painosta pitävät tosissaan ääntä!
Alue: Aihe vapaa
Olipas perinpohjaisesti ajateltu ja monta seikkaa huomioon ottaen, kuten television murroskausi ja nauhoitetut mutta katsomatta jääneet ohjelmat ja kaikki.
Olisiko yhtä huolellista arviota sen Estonia-kirjoittajan muistamattomuudesta?