Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Kummaa kirjoitti:

Noin 6 vuotiaana kuulin ekaa kertaa, mitä adoptio tarkoittaa. Mietin tilanteessa mielessäni, millaistahan olisi, jos vanhempani päättäisi adoptoitu sisaruksen. Hyvin pian tämän jälkeen vanhempani kertoivat minulle, että ovat päättäneet adoptoida minulle pikkusisaruksen, ja näin kävikin.

Minä taas olin joskus 16 -vuotiaana siskoni kanssa ruokakaupassa, oltiin leipäosastolla ja katseeni osui gluteenittomien hyllyllä seisoviin kuivannäköisiin gluteenittomiin känttyihin.

Sanoin siskolle, että olisi kyllä kauheaa jos olisi keliakia.

Noin seitsemän vuotta myöhemmin minulla diagnosoitiin keliakia 😑

Ei nyt "mystinen", mutta murphyn lakia noudattava, keliakia kun kuitenkin osuu vain noin kahdelle prosentille Suomen väestöstä.

Kerran sattui vähän outo juttu. Olin n 15 vuotta sitten ammattikoulussa ja koulun ohella töissä huoltoasemalla iltaisin ja viikonloppuisin.

Yhtenä iltana töissä pomo kysyi että voisinko tulla seuraavana päivänä aamuvuoroon kun joku oli sairas eikä ollut paljoa vaihtoehtoja. Paikka oli sen verran iso että samassa vuorossa piti olla kaksi. Ajattelin että voisin ehkä olla koulusta pois ja lupasin mennä töihin aamulla. Pomo kirjoitti työvuorolistaan nimeni seuraavan aamun kohtaan.

Nyt sitten se outo juttu: Aamulla olin pukuhuoneessa vähän vaille 8. Olin mennyt takaovesta joten työkaveri ei tiennyt tulostani. Menin sitten kassalle niin työkaveri siinä alkoi selittää että joku oli juuri äsken soittanut ja kysellyt minua. Hän ei ollut tiennyt että olin tullut koska vuoroja oli vaihdettu ja hän ei ollut katsonut vuorolistaa, joten hän oli sanonut soittajalle että en ole paikalla. Tämä soittaja oli soittanut siis huoltoaseman lankapuhelimeen joka on tiskin takana. Puhelimessa oli sellainen numeronäyttö mutta hänellä oli ollut salainen tai piilotettu numero. Soittaja oli ollut joku nainen, kuulostanut kuulemma vähän vanhemmalta tai keski-ikäiseltä, aikuiselta kuitenkin. Puhelin oli soinut ja työkaveri vastannut. Nainen ei esitellyt itseään, oli vain aloittanut puhelun kysymällä minua etunimelläni. Hän oli kuulostanut jotenkin vihaiselta kokoajan. Kaveri oli sanonut että en ole töissä. Nainen oli sanonut että pitäisihän minun olla siellä (?!?) ja kysynyt että koska olen tulossa? Kaveri oli sitten sanonut että en ole tulossa ainakaan tänään. Nainen oli hetken hiljaa ja sitten rauhallisemmin sanonut "aijaa.." kaveri oli sitten kysynyt naiselta että haluaako jättää viestiä tai soittopyyntöä minulle, niin nainen oli taas kuulostanut vihaiselta ja sanonut vaan että ei tarvitse ja lyönyt luurin kiinni. Kukaan ei ollut kuitenkaan soittanut omaan kännykkääni. Työkaverikin kysyi minulta voisiko se olla äitini tai joku sukulainen? Mutta ei koska he olisivat soittaneet omaan kännykkääni,tai ainakin esitelleet itsensä ja ehkä jättäneet soittopyynnön. Eikä se voinut olla opettajani,koska hän ei vielä silloin voinut tietää että lintsaan koulusta töiden takia koska koulu olisi alkanut klo 8. Opettajakin olisi varmaan esitellyt itsensä.

Vielä tänä päivänäkään minulla ei ole aavistustakaan kuka tuo soittaja oli. Miksi hän oli vihainen? Miksi hän ei esitellyt itseään? Miksi hän oli piilottanut numeronsa ellei sitten ollut valmiiksi salainen? Mistä hän tiesi että olisin töissä tuohon kellonaikaan ja kuulosti hämmentyneeltä kun en ollutkaan? (tai olin mutta työkaveri ei tiennyt sitä vielä) Miksi hän ei soittanut omaan puhelimeeni? Hän tiesi nimeni ja sen että olen tuolla töissä? (Muita saman nimisiä ei ollut aikoihin minua ennen eikä kuulemma jälkeenkään). Miksi hän lopetti puhelun lyömällä luurin kiinni? Mitä asiaa hänellä oli minulle ja miksi?? En tiedä ketään mahdollista kuka tuo olisi ollut.

Olisiko ollut henkilö jota tuurasit, tahtoi tarkistaa oletko töissä,  tai olisi neuvonut jonkun työjutun.

Eräänä tuskallisen hiostavana hellekesänä otin lomalaisena tavaksi tuulettautua myöhäisillä kävelyillä ympäri kylätaajamaa suviyön viileydessä.

Useampana yönä toistui sama kuvio: mihin ikinä kuljin ja katsoin, seisoi sama (?) rusakko vähän matkan päässä ja tuijotti, kuin sillä olisi ollut jotain asiaa tai se olisi halunnut johdattaa minut jonnekin. Sitten heilukorva jatkoi matkaa ja minä perässä.

Kun pysähdyin ja katsoin ympärilleni, se oli taas lähettyvillä ja katseemme kohtasivat pitkäksi toviksi.

Kävi mielessä romanttisen hölmö ajatus jostain toteemi- tai sieluneläimestä :)

Olipa sama yksilö tai ei, pääsin kuitenkin eräänä kesäisenä aamuyönä parin metrin päähän todistamaan rusakkoemon imetyssessiota äänineen päivineen; maaginen hetki, rakas kallis villi luontomme >3

Vierailija kirjoitti:

Eräänä tuskallisen hiostavana hellekesänä otin lomalaisena tavaksi tuulettautua myöhäisillä kävelyillä ympäri kylätaajamaa suviyön viileydessä.

Useampana yönä toistui sama kuvio: mihin ikinä kuljin ja katsoin, seisoi sama (?) rusakko vähän matkan päässä ja tuijotti, kuin sillä olisi ollut jotain asiaa tai se olisi halunnut johdattaa minut jonnekin. Sitten heilukorva jatkoi matkaa ja minä perässä.

Kun pysähdyin ja katsoin ympärilleni, se oli taas lähettyvillä ja katseemme kohtasivat pitkäksi toviksi.

Kävi mielessä romanttisen hölmö ajatus jostain toteemi- tai sieluneläimestä :)

Olipa sama yksilö tai ei, pääsin kuitenkin eräänä kesäisenä aamuyönä parin metrin päähän todistamaan rusakkoemon imetyssessiota äänineen päivineen; maaginen hetki, rakas kallis villi luontomme >3

Ehkä se luuli sua Liisaksi. ;)

Vierailija kirjoitti:

Eräänä tuskallisen hiostavana hellekesänä otin lomalaisena tavaksi tuulettautua myöhäisillä kävelyillä ympäri kylätaajamaa suviyön viileydessä.

Useampana yönä toistui sama kuvio: mihin ikinä kuljin ja katsoin, seisoi sama (?) rusakko vähän matkan päässä ja tuijotti, kuin sillä olisi ollut jotain asiaa tai se olisi halunnut johdattaa minut jonnekin. Sitten heilukorva jatkoi matkaa ja minä perässä.

Kun pysähdyin ja katsoin ympärilleni, se oli taas lähettyvillä ja katseemme kohtasivat pitkäksi toviksi.

Kävi mielessä romanttisen hölmö ajatus jostain toteemi- tai sieluneläimestä :)

Olipa sama yksilö tai ei, pääsin kuitenkin eräänä kesäisenä aamuyönä parin metrin päähän todistamaan rusakkoemon imetyssessiota äänineen päivineen; maaginen hetki, rakas kallis villi luontomme >3

❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2000-luvun alussa ajoin autolla Lahti-Helsinki moottoritietä kohti Helsinkiä. Oli sunnuntain iltapäivä ja paluuliikennettä aika paljon. Huomasin että edessä oleva auto alkoi silloin tällöin käydä pientareen puolella, mutta sai korjattua liikkeen. Sitten odottamatta tämä auto meni täyttä vauhtia pellon puolelle. Siinä kohtaa oli moottoritien alittava silta ja auto kieri alamäessä ympäri, sinkoutui jotenkin ilmaan ja jysähti katolleen siihen tielle.

Tilanne näytti tietysti järkyttävältä ja kaikki tapahtui tosi nopeasti. Ajattelin että kuski on varmaankin nukahtanut ja tämä aiheuttanut tilanteen. Odotin että uutisissa on varmaan jotain tästä tapauksesta. Mutta ikinä en kuullut siitä mitään. Äitini sanoi, että voihan hyvinkin tuollaisesta tilanteesta selvitä hengissä eikä siinä mitään sen kummempaa. Tuntui ja tuntuu edelleen kuin olisin kuvitellut koko asian. 

Siis täh? Huomasit vakavan onnettomuuden ja jatkoit vaan matkaa?? Ja pohdit vielä 15 vuoden kuluttua miten kävi? Syyllistyit rikokseen, jokainen on velvollinen pysähtymään onnettomuuspaikalle (jos apua ei selvästi ole jo tulossa).

Kyllä. Kuten kirjoitin, ajoin ruuhkaisella moottoritiellä. Minulla ei ollut puhelinta saati navigaattoria. Jos olisin nähnyt velvollisuudekseni mennä onnettomuuspaikalle, minun olisi pitänyt odottaa seuraavaa ramppia, kääntyä siitä, ja alkaa etsimään vieraalla alueella missä tuo alikulkutie oli. Onnettomuusautohan päätyi moottoritietä alittavalle tielle, jossa myös kulki autoja eli siinä on taatusti ollut monta muuta autoilijaa ilman että minä olisin lähtenyt tätä paikkaa etsimään ja tuppautumaan mahdollisten pelastustöiden tielle. Tuli tosi paha mieli tästä syyllistämisestä, koska olen aina pysähtynyt auttamaan muita silloin kun siihen on ollut mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2000-luvun alussa ajoin autolla Lahti-Helsinki moottoritietä kohti Helsinkiä. Oli sunnuntain iltapäivä ja paluuliikennettä aika paljon. Huomasin että edessä oleva auto alkoi silloin tällöin käydä pientareen puolella, mutta sai korjattua liikkeen. Sitten odottamatta tämä auto meni täyttä vauhtia pellon puolelle. Siinä kohtaa oli moottoritien alittava silta ja auto kieri alamäessä ympäri, sinkoutui jotenkin ilmaan ja jysähti katolleen siihen tielle.

Tilanne näytti tietysti järkyttävältä ja kaikki tapahtui tosi nopeasti. Ajattelin että kuski on varmaankin nukahtanut ja tämä aiheuttanut tilanteen. Odotin että uutisissa on varmaan jotain tästä tapauksesta. Mutta ikinä en kuullut siitä mitään. Äitini sanoi, että voihan hyvinkin tuollaisesta tilanteesta selvitä hengissä eikä siinä mitään sen kummempaa. Tuntui ja tuntuu edelleen kuin olisin kuvitellut koko asian. 

Siis täh? Huomasit vakavan onnettomuuden ja jatkoit vaan matkaa?? Ja pohdit vielä 15 vuoden kuluttua miten kävi? Syyllistyit rikokseen, jokainen on velvollinen pysähtymään onnettomuuspaikalle (jos apua ei selvästi ole jo tulossa).

Kyllä. Kuten kirjoitin, ajoin ruuhkaisella moottoritiellä. Minulla ei ollut puhelinta saati navigaattoria. Jos olisin nähnyt velvollisuudekseni mennä onnettomuuspaikalle, minun olisi pitänyt odottaa seuraavaa ramppia, kääntyä siitä, ja alkaa etsimään vieraalla alueella missä tuo alikulkutie oli. Onnettomuusautohan päätyi moottoritietä alittavalle tielle, jossa myös kulki autoja eli siinä on taatusti ollut monta muuta autoilijaa ilman että minä olisin lähtenyt tätä paikkaa etsimään ja tuppautumaan mahdollisten pelastustöiden tielle. Tuli tosi paha mieli tästä syyllistämisestä, koska olen aina pysähtynyt auttamaan muita silloin kun siihen on ollut mahdollisuus.

:DD oikeesti.

https://en.wikipedia.org/wiki/Bystander_effect

Vierailija kirjoitti:

Olisiko ollut henkilö jota tuurasit, tahtoi tarkistaa oletko töissä,  tai olisi neuvonut jonkun työjutun.

Kyllä meitä oli tuolla aika pieni työporukka ja kaikki tunsi toisensa, joten ei varmasti ollut. Äänestä olisi jo työkaverit toisensa tunnistaneet ja olisi kyllä itsensä esitellyt. Lisäksi tästä jutusta töissä monta päivää kaikkien kanssa puhuttiin ja ihmeteltiin.

Eivät nämä varsinaisesti vaivaa, mutta jänniä sattumia olivat. Eksäni, jonka kanssa mulla oli joskus elämäni paras ihmissuhde mutta josta olin sittemmin eronnut, kuoli viime syksynä aivokasvaimeeSatuin n. Meillä on yhteinen täysi-ikäisyyden saavuttanut lapsi, ja hänelle soitettiin eksän saattohoitokodista silloin syksyllä, että nyt voisi vielä tulla katsomaan, isän hengitys on muuttunut pinnalliseksi ja pulssia ei enää tunnu ranteesta. Ajoin töihin mennessä pojan isänsä luo ja siinä samalla muistelin jotain vanhaa lehtijuttua, jossa vanhemmat olivat mielestään saaneet kuolleelta lapseltaan merkin siitä, että "rajan toisella puolella" tällä on kaikki hyvin. Ajattelin puolihuvittuneesti, että olisipa vinhaa, jos eksä voisi antaa minullekin vastaavan merkin. No. Tein sen päivän etätöitä ja kun aivot alkoivat puolilta päivin jo surrata tyhjää, lähdin käymään kaupassa. Takaisin tullessa kuljin sen jalkapallokentän ohi, jonka reunalla olin eksän kanssa usein kannustanut poikaa matseissa. Päivä oli puolipilvinen, mutta yhtäkkiä taivas tummui täysin. Ihmettelin outoa hämäryyttä. Satuin silloin vilkaisemaan futiskentän suuntaan ja oikein säikähdin: kenttä oli selvästikin juuri kunnostettu, nurmi hohti aivan epätodellisen keväänvihreänä ja valkoiset ja keltaiset reunaviivat suorastaan loistivat! Sillä kentällä kyllä kelpasi pelata! Kohta kotiin päästyäni poika soitti, että isä oli kuollut noin varttia aikaisemmin eli juuri silloin, kun olin kulkenut kentän ohi.

Parin päivää myöhemmin tuumin, että onkohan eksä tavannut "siellä jossain" parhaan ystävänsä, joka oli menehtynyt epämääräisiin vatsaoireisiin pari vuotta aiemmin. Mieleeni välähti jostain hölmö ajatus "mikset katso rekkareita?" Tuhahdin, mutta kuitenkin zoomasin ekan silmiini osuvan kadun varrelle pysäköidyn auton rekisterinumeroon. Sen kirjaimet olivat IKA. Eksän parhaan kaverin nimi oli Mika.

Kohtasin hengen 15-vuotiaana, se loisti valoa ja pelkäsin.

Olin täysin hereillä enkä unen ja valveen rajamailla.

En vieläkään osaa selittää tapahtunutta.

Ihme juttu. kirjoitti:

Reilu 10 vuotta sitten aloin saamaan puhelimeeni puheluita täysin oudosta numerosta. Aluksi vastasin niihin, mutta siellä toisessa päässä kukaan ei sanonut mitään, mutta jotain taustaääniä kuului. Kukaan ei sanonut mitään, vaikka sanoin puhelimeen monta kertaan että "Haloo, kuka siellä". Lopulta jätin vastaamatta puheluihin, mutta olin tallentanut sen numeron puhelimeeni jollain nimellä, oliko se nyt Häirikkö tai jotain sellaista. Lopulta puhelut loppuivat. Olin jo melkein unohtanut asian, mutta sitten tuosta numerosta tuli viesti joskus 2-3 kuukauden päästä kun olin jo melkein unhotanut asian. Viestissä luki jotain sellaista, että "Olet nyt häirinnyt meitä puheluillasi ja viesteilläsi meitä jo monta kuukautta ja me ilmoitamme asiasta poliisille, jos se toistuu vielä kerrankin. Me emme voi auttaa sinua, joten ole hyvä ja lopeta". Poistin viestin ja numeron puhelimestani, mutta minua vieläkin ihmetyttää, että miksi minua syytettiin häiriköinnistä, koska en minä ollut soittanut siihen numeroon kertaakaan tai lähettänyt siihen yhtään viestiä?

Minulle tapahtui samaa n. 7 vuotta sitten. Tuntemattomasta soitettiin 3-4kk ja kun vastasin niin ei kuulunut mitään (ehkä taustakohinaa kuului, en muista). Googletin asiaa niin selitin asian itselleni että kyse oli jostain häiriöstä että puhelin nappaa singaalin jostain naapurista kun kerrostalossa asuin (säilytin puhelinta tuolloin seinän vieressä). Se ei kumminkaan selittänyt sitä kun olin kaverilla tai porukoilla omakotitalossa ja sain edelleen puheluita. Sitten menikin jo friikimmäksi kun sain tyhjiä tekstiviestejä tuolta keskelläyötä. Onneksi loppuivat kumminkin koska hieman ahdisti. Koskaan ennen tai jälkeen tuollaista ole tullut vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin unta isosta taiteilijan ateljeesta, jossa seisoi valkotakkinen mies. Ateljeen seinustalla oli iso määrä kehyksiä peräkkäin sellaisessa telineessä, ja jotenkin uniminä sanoi ettei siellä työskentelevä mies ole siellä enää, se on vain kaikuja joita näen. Mies otti väriä siveltimellä ja pyyhki siveltimen puhtaaksi liinaan ennen kuin meni vesipisteelleen. Samassa sisään käveli mies, jota taiteilija oli selkeästi odottanut saapuvaksi ja he hersyvästi tervehtivät toisiaan aika tuttavallisesti ja kovaäänisesti. Mies oli pitkä, viiksekäs ja tumma, ja mietin ensin että mies on isoisäni ennen kuin tunnistin ettei se olekaan hän.

Seuraavaksi kuljin portaita pitkin. Tulin niin outoon huoneeseen, etten ymmärtänyt sitä pohjapiirrosta, mutta se oli portaat alas ahtaaseen kylpyhuoneeseen, jossa oli seinustalla miehen mentävä amme ja muut pesutilat matalan katon alla. Siellä makasi alastomana mies, joka karjui tosissaan portaikossa vaimolleen, joka lähti ohitseni pois olematta edes ihmeemmin pahoillaan. Seurasin tapahtumia ihmeissäni, mutta jäin portaikkoon katsomaan kylpevää miestä. Mies reagoi minuun lempeämmin, mutta kehotti silti minuakin poistumaan.

Viime vuonna vierailin Akseli Gallen-Gallelan talossa. Appivanhempani ihmettelivät, kun vedin ihan valkoiseksi ja tuijottelin paikkoja syvän hiljaisuuden vallitessa. Unessa näkemäni ateljee oli tismalleen sellainen kuin missä seisoin. Vesipiste oli paikallaan, jossa olin sen nähnyt. Kun menimme katsomaan Akselin yksityisiä tiloja, niin se unissani kummallinen näkemäni tila oli hänen yläkautta alas kuljettava kylpyhuoneensa. "Mä olen käynyt täällä", sanoin vain ja silmäilin ympärilleni ja anoppi ihmetteli puheitani. Aksu itse vain puuttui. Ylhäällä käydessä tajusin käyneeni sielläkin unissani, ja muistin äkkiä miten unissani mietin samaa asiaa kuin siellä seistessäni et miten nätin siitä saisi pienellä vaivalla.

Uloslähtiessä näin seinällä näin taiteilijastamme yhteiskuvia Marskin kanssa. "No totta kai", puhelin ääneen kuin mielipuoli itsekseni, sillä isoisänihän muistutti eläessään joissain määrin marsalkkaa. Olin puhunut unestani äidilleni ja ystävälleni, ja he tajusivat heti mistä puhun kun kuvailin paikkaa. Ja ei, en ollut nähnyt Aksun kämppää missään aiemmin, koska niin innokas historianharrastaja en kuitenkaan ole.

Aika hurja! Näin työpaikastani unta ennen kuin menin sinne töihin, mutta oudosta vinkkelistä- portaikosta alas saliin. Paikka on koulu. Sain myös näköhäiriön oikeaan silmääni joka näyttää sivuttaiselta viivalta jonka keskellä on pallo. Myöhemmin joku toi aulaan portaikkoa vasten taiseteoksen jossa on samanlainen kuva. Jos siis katsoisin nyt portaikosta alas näkisin näkökentässä viivan ja pallon. Mikä häiritsee on se, että kuvio on nurinpäin. Mielenkiintoinen sattuma.

Mä näin nuorempana näitä työ-enneunia, mutta villeintä oli uni funkkistalosta:olin kuin jonkin kirjan tai elokuvan lapsisankari, joka oli siellä jonkun hullun proffan vankina.

Proffa on mielikuvitusta, mutta talon löysin.

Samalla paikkakunnalla on muutama muu paikka, jotka näin toisessa unessa. En ollut ikinä käynyt siellä, mutta kuulin myöhemmin että äitini eno kuoli paikallisessa mentaalisairaalassa ( en tiennyt koko miehestä tuolloin).

Uusi mysteeri. Sain pari viikkoa sitten uuden työpuhelimen. Puhelin on täysin uusi, ei siis käytetty. Nyt olen huomannut, että kun lataan USB:lla kuvia puhelimesta tietokoneelle, mukana  siirtyy kuvia joita en ole ottanut. Yleensä kuvat ovat ruoka-annoksista. Tänään siirtyi 3 kuvaa: sushi-lautanen, annos Asian Woking ravintolasta (lautasliina teksteillä kuvassa) ja kuva kukkivasta kirsikkapuistosta. Kuvat eivät ole mitään 'mallikuvia' vaan selkeästi, jonkun ottamia näpsäisyjä. Puhelimesta en kyseisiä kuvia löydä miltään tililitä, mutta tietokoneelle ne siirtyvät omien kuvieni mukana.

Tämä on jäänyt mieleen. Ajeltiin kavereiden kanssa valoisassa kesäyössä (silloin Suomessa vielä oli kesiä!) toisten kavereiden mökiltä kotiin. Pysähdyttiin metsätaipaleella, siis semmoisessa paikassa, jossa ei ollut kuin tie ja metsä, pissatauolle. Kun rämmin sieltä metsästä pois, huusin mieheni katsomaan: ympäri metsää oli miehen vaatteita. Valkoinen paita, puvun takki, kraka...nämä ainakin muistan, mutta mielestäni vaatteita oli siellä pitkin poikin. Jonkun aikaa siinä ihmeteltiin, että mitä ihmettä nämä täällä tekee.

Tottakai autossa vielä kavereiden pähkittiin ja ei siinä muuta osattu ajatella kuin että olisko tullut pariskunnalle äkäinen ero ja toinen pamauttanut rytkyt metsikköön, mutta oudolta sekin tuntui. Vieläkin joskus mietin, että mitäs jos se olikin joku rikospaikka, josta olisi pitänyt ilmoittaa. Vaan ei suomalainen kehtoo kun ei oo näyttöö!

Säätiedotus lupasi eiliseksi parikymmentä pakkasastetta Siperiaa.

Kelloteltiin kuitenkin keväisissä lukemissa koko huikaisevan kauniin päivän - mittarissa alimmillaan -5 (?!)

Meni luottamus Ilmatienteenlaitokseen ja ilmastonmuutokseen; kellään tietoa, mihin voi valittaa?

Selittämätöntä kirjoitti:

Tästä on aikaa n. 15 vuotta kun ystävättäreni antoi minulle kaksi runkopatjasänkyä. No ne olivat hyvät. Kuukausia aiemmin ystävättäreni kertoi että hänellä on kadonnut kultainen sydän. Ei siitä sen kummempaa mutta erään kerran tuo kyseinen sydän löytyi runkopatjan sängynpäältä lakanoiden alta ja siihen mennessä olimme vaihtaneet lakanoita jo useasti eikä mitään ollut löytynyt. Soitin tohkeissani ystävälleni ja kerroin löytämisestäni. Hän ihmetteli kovasti niin kuin minä myös. Sanoinkin hänelle että toivottavasti et luule että olen pöllinyt sen, se vaan ilmestyi yks kaks sängylle. Tänä päivänä mietin asiaa. Sängyt kulkivat limittäin autossakin että luulisi olevan sinne tipahtaneen jos oli jo silloin mukana, ja miten selittää sen että löytyi vasta useiden lakananvaihtojen jälkeen??!

hoh-hoijaa, mitenköhän olikaan joutunut sinne lakanoiden väliin?

Olen varma, että olen oppinut 2 kertaa lukemaan tai että opin lukemaan aikaisemmin kuin aikuiset luulivat. Ensimmäisellä kertaa olen oppinut lukemaan ennen kouluikää, mutta olen jostain syystä unohtanut taidon ja sitten kouluun mennessä olen oppinut taidon uudestaan.

Minulle opetettiin kirjaimia kotonani kun olin noin 4-vuotias ja halusin kovasti oppia niitä. Sitten vanhemmat huomasivat, että olen oppimassa lukemaan ja lopettivat opettamisen, koska eivät halunneet, että minä opin lukemaan jotenkin väärin. Näin minulle on sanottu ja minulle on kerrottu, että vanhemmat halusivat minun oppivan koulussa lukemaan, koska koulussa osattaisiin opettaa oikealla tapaa lukemistaito. Tosin minä en ymmärrä, että mitä eroa vanhempien tavalla ja aikanaan koulussa opettajan tavalla opettaa oli eroa. Tai siis minusta jälkeenpäin opin kummallakin kertaa samalla tapaa lukemaan. Ensin opin kirjaimet, sitten tavuja, jotka vähitellen muuttuivat sanoiksi ja sitten lopulta lauseiksi.

Minulla on melko varma muisto siitä, että minä olin saanut ennen kouluun menoa kirjan, jossa opetettiin lapselle puhelimen käyttöä ja sitä ei oltu luettu minulle vielä, joten en voinut tietää, että mitä siinä lukee ja että minä todella luin sitä itse ennen kouluun menoa noin 5-vuotiaana. Muistan jopa melko monia yksityiskohtia siitä kirjasta ja että todella luin sitä itse. En siis katsonut tekstiä ja muistanut, mitä siinä lukee koska olisin oppinut kirjan ulkoa koska sitä olisi luettu minulle niin monta kertaa ennenkin. Tämä on todella selvä muistikuva.

Sitten muistan, kuinka olin peruskoulussa ensimmäisellä luokalla ja minua opetettiin lukemaan taas. Jotenkin se on niin kummallista, muistan kuinka olisin osannut lukea aapisen tekstejä ja luin niitä samalla kun opin lukemaan. Muistan esim. kuinka äitini seisoi vieressäni ja käski minun lukea ääneen kirjassa olevia yksinkertaisia tavuja, koska se oli läksynä enkä minä olisi halunnut lukea niitä ääneen, mutta samalla kuitenkin luin itsekseni siinä aapisessa olevia lauseita. Muistikuvassa opeteltiin juuri tuntemaan S-kirjain ja minä osasin lukea siinä olevat tavut, mutta en jostain syystä halunnut lausua niitä ääneen ja näyttää osaavani ne, joten äiti luuli, että en osaa lukea niitä ja ihmetteli, että miksi en osaa lukea niitä. Samalla minä kuitenkin luin siitä kirjasta s-pitoisen lauseen "Siili sahaa sientä" ja ajattelin, että onpa typerää, eivät siilit sellaista tee. Jotenkin siis minua opetettiin lukemaan ja samaan aikaan jo osasin lukea, olin ehkä oppinut sen jo joskus 4-5 vuotiaana, unohtanut sen jälkeen kyseisen taidon, oppinut sen uudestaan mutta en halunnut näyttää sitä. Joko siis opin lukemaan jo 2-3 vuotta ennen kuin aikuiset luulivat minun oppineen sen tai sitten opin sen kerran, unohdin taidon ja opin sen uudestaan.

Lapsena vietin usein viikonloppuja mummolassa. Nyt isäni oli tullut minua hakemaan kotiin, kun olin alkanut itkeä että en lähde. Oliko vielä niin että olin kovasti ensin halunnut kotiin, mutta muuttanut mieleni. Isä ajoi sillä matkalla kolarin rekan kanssa ja vänkärin puoli meni ryttyyn. Se kohta missä olisin istunut. Mummo sanoi sen jälkeen aina että on suojelusenkeli matkassa..

Olin luvannut ruokkia kalat ja kastella kukat kaverilleni, joka asui vastapäisessä talossa ja lähti miehensä kanssa viikoksi ulkomaille. Eräänä iltana olin tupakalla ja näin laskevan auringossa valossa jonkun ystäväni parvekkeella , en osaa sanoa  oliko se mies vai nainen sillä   erotin vain  tumman hahmon.

Mietin, oliko  jollain muullakin vara-avain sinne mutta en keksynyt ketään sillä kaverin vanhemmat asuivat ruotsissa ja sisko toisessa kaupungissa, minut pyydettiin nimenomaan siksi ettei ketään muuta ollut.

Talonyhtiöstä olisi tietysti voinut tulla joku, mutta tuohon aikaan illasta?! lisäksi hahmo näytti seisovan ja katselevan maisemaa eikä puuhaavan mitään erityistä.  Tilanne oli niin outo, että lähdin kaverin asunnolle selvittämään kuka siellä oli ,  talonvahtina se oli velvollisuuteni.   Kukaan ei vastannut huhuiluuni kun avasin oven , asunto oli pimeä, kaikki oli paikoillaan ja parvekkeen ovi lukossa.  Siinä vaiheessa alkoi karmia niin hemmetisti, että lähdin tukka pystyssä omaan kotiini !

Kun kerroin kaverilleni, tämä suhtautui lähinnä huvittuneesti ja  tykkää vielä nykyäänkin vitsailla, että " Johanna näki meidän vanhan kodin parvekkeella kummituksen!"