Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Epäasialliset, jankkaavat ja aiheen vierestä olevat kommentit voi ilmoittaa asiattomaksi, vinkkinä muillekin.

Illalla myöhään kävin sulkemassa kasvihuoneen oven. Kettu oli pellolla haukkumassa pellonreunan pusikkoon päin (noin 30m päässä). Kysyin, että mitä haukkuu, ei kyullostanut hätääntyneeltä. Haukkuu lisää, istahti siihe, katsoi minua ja haukkui taas. Kysyin uudestaan, että onko joku hätänä, kävelin lähemmäs katsomaan, näkisinkö jotain. Kettu katsoi minua ja haukkui ja kääntyi taas haukahtelemaan sinne pusikkoon päin. Tätä jatkyin hetken, oli pakko lähteä sisälle, kun oli liikaa hyttysiä.

Hassu tilanne, enpä ole ennen ketun kanssa keskustellut. Ei vaikuttanut olevan hädissään. Jos siellä pusikossa olisi ollut ilves, olisi varmaan lähtenyt karkuun, ja jos joku pentu olisi ollut pulassa, niin olisi varmaan ollut hätääntynyt, nyt oli lähinnä ärsyyntynyt. Arvelen, että siellä oli supikoira, mutta en varmaksi voi sanoa.

Ei vaivaa, mutta tuntu hölmöltä kun kerran kadulla kävellessäni joku nainen pysäytti mut ja alkoi kyselemään "hei sari mitä sulle kuuluu?" totesin, etten ole Sari ja siihen nainen oli "mitä? Oothan sää" katoin vähän kummeksuen ja sanoin oman nimeni. Ilmeisesti oon sitten paljonki näyttänyt siltä Sarilta kun ei ollut uskoa, että en ole sama tyyppi.

Aikoinaan olin töissä vanhusten hoivakodissa, ja kotona minulla oli akvaario.Miten liittyvät toisiinsa? Mielestäni ei mitenkään,mutta sitten yhtenä aamuna tapahtui jotain outoa.Menin herättelemään yhtä vanhusta hoivakodissa, hän oli jo sellainen lähemmäs 100v, enimmäkseen lepäili mutta halusi kuitenkin syödä toisten seurassa ja mennä autettuna vessaan. Eli tarkoitus oli viedä hänet  Wc käynnille ja aamiaiselle, kun hän yhtäkkiä tuijotti minua silmät selällään ja huusi: "Sinä aiheutat minulle näkyjä! Seinät on täynnä kotiloita!"

Kyllä täytyy sanoa että kylmät väreet kulki selässä, minulla oli akvaariossa kalojen lisäksi kotiloitakin ja jopa hiukan ongelmaa niitten kanssa, mutta en töissä puhunut näistä asioista.Jotenkin se vanhus "näki" pääni sisään tai ajatuksiini, olisko ihmiset herkempiä elämän ehtoopuolella??

Samassa hoivakodissa oli toinen vanhus, joka aina iltaisin kertoi, että edesmennyt poikansa istuu meidän kanssa siinä sohvalla ja katsoo telkkaria...Aluksi tuli vähän spuuki fiilis mutta kaikkeen tottuu, ja mistäpä sitä tietää jos poika oli tullut äitiä vastaan, koska joitakin kuukausia myöhemmin tämä vanhus nukkui pois.

Vierailija kirjoitti:

Äiti 32v kirjoitti:

3-vuotias poikani on mysteeri. Tai oikeastaan mysteeri on se, että hän syntyi 3-vuotiaan sisarensa kanssa kaksosena. Nimittäin kun reilu 3 vuotta sitten olin raskaana niin kohdusta kuului aina vain yhden lapsen sydänäänet, ei koskaan kahden lapsen sydänääniä vaikka kohdussa oli 2 lasta. Olin ennen sitä synnyttänyt jo 8 lasta josta 2 nuorinta olivat kaksoset ja tiesin, että miltä tuntuu kun kohdussa liikkuu vain yksi sikiö ja myös sen, että miltä tuntuu kun kohdussa liikkuu kaksi sikiötä. Koko raskauden ajan silloin 3 vuotta sitten tunsin kohdussa vain yhden sikiön liikkeet. Ultraäänitutkimuksissakin kohdussa näkyi vain 1 sikiö. Kun vatsaani tutkittiin päältä päin kädin, niin kohdussa tuntui vain 1 sikiö ja sen liikkeet. Halusimme miehen kanssa tietää lapsen sukupuolen ja meille kerrottiin, että tulossa on tyttö.

Synnytyksessäkin kuului vain yhden vauvan sydänäänet ja kun tyttö syntyi maailmaan, niin pian ulos tuli myös istukka. Sitten tapahtui se ihmeellinen asia, synnytys nimittäin jatkui ja vaikutti, että tulossa on toinenkin lapsi mutta kun sydänääniä mittaava laite laitettiin paikoilleen, niin kohdusta ei kuulunut sydänääniä. Silti synnytys jatkui ja pian emättimestä tuli esille ensin vauvan päälaki, sitten pää ja pian koko vauva, terve poikavauva terveen tyttövauvan lisäksi ja vaikka pojan sydänääniä ei raskauden tai synnytyksen aikana kuulunut, niin silti syntymän jälkern vauvan sydän löi normaalisti ja oli sivan terve ja normaalisti kehittynyt sydän. Kaikki olivat aivan ihmeissään kun lapsia syntyi kaksi vaikka koko raskausaikana ei ollut merkkiäkään kaksosten syntymästä. Aina kuului vain yhdet sydänäänet, tunsin yhden sikiön liikkeet, ultraäänessä näkyi aina vsin yksi sikiö jne. Miten poika onnistui piilottelemaan kohdussa koko raskauden ajan varsinkin kun hän oli kaksoissiskoaan reilusti isompi? Poika painoi syntyessään 4700g kun taas tyttö painoi 2900g. Mitrn tässä raskaudessa merkit osoittivat, että tulossa on vain yksi lapsi vaikka tuli kaksoset? Edellidessäkin raskaudessa 2 vuotta aikaisemmin syntyi kaksoset ja siitä saatiin tietää jo varhaisessa vaiheessa.

Kaksosten jälkeen olen synnyttänyt 2 lasta, jotka ovat nyt 1v6kk ja 2kk. Näilläkin kerroilla merkit osoittivat, että tulossa on 1 lapsi mutta vitsailtiin että taas tulee yllätyskaksoset mutta ei tullut. Molemmilla kerroilla tuli vain yksi lapsi.

Eikö piisaisi jo lapset.

Onko tämä se indialais-porvoolainen tapaus?

Mutantti jänö? kirjoitti:

Ei niin jännittävä tarina kuin jotkut täällä, mutta jokunen vuosi sitten olimme siskoni kanssa kesäyönä koiran kanssa lenkillä ja halusimme vain hetkeksi viileään yöilmaan hiostavan päivän jälkeen. Kello oli kai tyyliin kolme, valoisaa kuitenkin kuten kesällä yleensä ja yhtäkkiä tien yli pomppii rusakko, paitsi että se oli yli peuran kokoinen!? Eihän niin isoja rusakoita voi olla? Juoksimme perään ja yritimme nähdä sen vielä uudestaan, mutta se oli kadonnut yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, vieläkään emme tiedä että näimmekö jättikokoisen mutantti rusakon vai oliko se sittenkin todella oudosti liikkuva peura. En tosin ikinä ole täällä päin peuroja nähnyt joten mysteeri elikoksi jäänee.

Toinen tapaus on lapsuudestani; olin serkkuni luona yökylässä ja emme millään malttaneet mennä nukkumaan vaan jäimme salaa valvomaan kun vanhempansa menivät nukkumaan. Kaihdin verho oli auki ja yhtäkkiä näimme taivaalla lentävän jotain missä oli kirkkaat pyörivät valot. Luulimme että se oli helikopteri, mutta vanhempana tajusin että eihän niissä pyörivissä lavoissa voi valoja olla? Ja vaikka olisikin niin ne eivät näkyisi ympyrän mallisina pyöriessä. En tiedä mikä UFO tuo jonka näimme oli, mutta yhä sitä ihmettelen.

Kauris?

Tulimme mieheni kanssa myöhään kesäiltana konsertista. Minulla oli ollut ohuesta samettilangasta virkattu, isohko kolmionmuotoinen hartiahuivi harteillani. Laitoin sen keittiöön pyykinkuivaustelineelle makaamaan, etteivät koirat vaan tee sille mitään.

Seuraavana aamuna otin sen ja huomasin, että siitä oli jäljellä vain puolet. Etsin toista puolta ja se löytyi viikattuna makuuhuoneesta. Kummallisinta, että se oli puolitettu aivan samaa virkkausriviä pitkin, kuin saksilla leikaten. Meillä ei ollut mitään riitaa. Mieheni väitti, että minä olin sen leikannut (miksi? Yöllä!). Vein sen käsityön opettajallekin tarkistettavaksi mutta mitenkään ei tapaus ole selvinnyt.

Äiti 32v kirjoitti:

3-vuotias poikani on mysteeri. Tai oikeastaan mysteeri on se, että hän syntyi 3-vuotiaan sisarensa kanssa kaksosena. Nimittäin kun reilu 3 vuotta sitten olin raskaana niin kohdusta kuului aina vain yhden lapsen sydänäänet, ei koskaan kahden lapsen sydänääniä vaikka kohdussa oli 2 lasta. Olin ennen sitä synnyttänyt jo 8 lasta josta 2 nuorinta olivat kaksoset ja tiesin, että miltä tuntuu kun kohdussa liikkuu vain yksi sikiö ja myös sen, että miltä tuntuu kun kohdussa liikkuu kaksi sikiötä. Koko raskauden ajan silloin 3 vuotta sitten tunsin kohdussa vain yhden sikiön liikkeet. Ultraäänitutkimuksissakin kohdussa näkyi vain 1 sikiö. Kun vatsaani tutkittiin päältä päin kädin, niin kohdussa tuntui vain 1 sikiö ja sen liikkeet. Halusimme miehen kanssa tietää lapsen sukupuolen ja meille kerrottiin, että tulossa on tyttö.

Synnytyksessäkin kuului vain yhden vauvan sydänäänet ja kun tyttö syntyi maailmaan, niin pian ulos tuli myös istukka. Sitten tapahtui se ihmeellinen asia, synnytys nimittäin jatkui ja vaikutti, että tulossa on toinenkin lapsi mutta kun sydänääniä mittaava laite laitettiin paikoilleen, niin kohdusta ei kuulunut sydänääniä. Silti synnytys jatkui ja pian emättimestä tuli esille ensin vauvan päälaki, sitten pää ja pian koko vauva, terve poikavauva terveen tyttövauvan lisäksi ja vaikka pojan sydänääniä ei raskauden tai synnytyksen aikana kuulunut, niin silti syntymän jälkern vauvan sydän löi normaalisti ja oli sivan terve ja normaalisti kehittynyt sydän. Kaikki olivat aivan ihmeissään kun lapsia syntyi kaksi vaikka koko raskausaikana ei ollut merkkiäkään kaksosten syntymästä. Aina kuului vain yhdet sydänäänet, tunsin yhden sikiön liikkeet, ultraäänessä näkyi aina vsin yksi sikiö jne. Miten poika onnistui piilottelemaan kohdussa koko raskauden ajan varsinkin kun hän oli kaksoissiskoaan reilusti isompi? Poika painoi syntyessään 4700g kun taas tyttö painoi 2900g. Mitrn tässä raskaudessa merkit osoittivat, että tulossa on vain yksi lapsi vaikka tuli kaksoset? Edellidessäkin raskaudessa 2 vuotta aikaisemmin syntyi kaksoset ja siitä saatiin tietää jo varhaisessa vaiheessa.

Kaksosten jälkeen olen synnyttänyt 2 lasta, jotka ovat nyt 1v6kk ja 2kk. Näilläkin kerroilla merkit osoittivat, että tulossa on 1 lapsi mutta vitsailtiin että taas tulee yllätyskaksoset mutta ei tullut. Molemmilla kerroilla tuli vain yksi lapsi.

Intiassa kaikki on mahdollista. Kohdussa ei huomata olevan yhden sikiön sijaan kahta sikiötä tai että lapsi jää yksin päiväkotiin viikonlopuksi kun vanhemmat eivät hae tätä kotiin ja hoitajatkin lähtevät omiin koteihinsa. Niinhän sinä kerroi aikaisemmin tässä ketjussa sinulle tapahtuneen lapsena siellä Intiassa. Eli jäit yksin viikonlopuksi päiväkotiin.

Tulin suihkusta ja näin makuuhuoneen ikkunasta mieheni tupakalla trampoliinin reunalla istuen. Näin tummat hiukset ja sinisen paidan, en kasvoja mutta totta kai oletin sen miehekseni. Kun kävelin keittiöön, mies mussutti siellä leipää punainen paita päällä ja sain tietysti sätkyn, että kuka meidän trampalla istuu! Mies meni katsomaan ja maassa oli vielä savuava natsa sekä  kukkapenkissä kengän jäljet. Asumme syrjässä joten esimerkiksi jonkun humalaisen eksyminen tontillemme on epätodennäköistä.

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan olin töissä vanhusten hoivakodissa, ja kotona minulla oli akvaario.Miten liittyvät toisiinsa? Mielestäni ei mitenkään,mutta sitten yhtenä aamuna tapahtui jotain outoa.Menin herättelemään yhtä vanhusta hoivakodissa, hän oli jo sellainen lähemmäs 100v, enimmäkseen lepäili mutta halusi kuitenkin syödä toisten seurassa ja mennä autettuna vessaan. Eli tarkoitus oli viedä hänet  Wc käynnille ja aamiaiselle, kun hän yhtäkkiä tuijotti minua silmät selällään ja huusi: "Sinä aiheutat minulle näkyjä! Seinät on täynnä kotiloita!"

Kyllä täytyy sanoa että kylmät väreet kulki selässä, minulla oli akvaariossa kalojen lisäksi kotiloitakin ja jopa hiukan ongelmaa niitten kanssa, mutta en töissä puhunut näistä asioista.Jotenkin se vanhus "näki" pääni sisään tai ajatuksiini, olisko ihmiset herkempiä elämän ehtoopuolella??

Samassa hoivakodissa oli toinen vanhus, joka aina iltaisin kertoi, että edesmennyt poikansa istuu meidän kanssa siinä sohvalla ja katsoo telkkaria...Aluksi tuli vähän spuuki fiilis mutta kaikkeen tottuu, ja mistäpä sitä tietää jos poika oli tullut äitiä vastaan, koska joitakin kuukausia myöhemmin tämä vanhus nukkui pois.

Tuosta viimeisestä tuli mieleen kun olin itse vsnhusten hoivakodissa töissä. Siellä oli hoidossa jo kohtalaisen iäkäs ja ikäisekseen hyväkuntoinen nainen, jolla eibollut mitään vakavia tauteja johob hän olisi kuolemassa pian tms. Mikään ei muutenkaan viitannut siihen, että hänen kuolemansa olisi niin lähellä kuin se oli. Hän oli ollut koko ikänsä ollut harras uskovainen, minä taas olin ateisti.

Tiesin, että monta vuotta kymmentä vuotta aikaisemmin kun hän oli ollut nuori äiti kuollut muutaman vuoden ikäinen lapsi, sanotaanko vaikka Petri. Hän sanoi usein, että kuinka kova ikävä hänellä on tätä lasta ja kaikista kuolleista omaisista hän kaipaa eniten Petriä.

Yllätyäen hän muutaman päivän ajan toisti, että häntä jo Taivaassa odotetaan. Jumala, Jeesus ja kaikki kuolleet läheiset ovat häntä vastassa ja hänen on aika lähteä heidän luokseen. Eräänä päivänä hän istui tuolissa kun hän alkoi katsomaan kiinteästi kohti kattoa ja sanoi selvällä äänellä, "Voi Petri! Viimeinkin saan sinut taas syliini! Äidillä on ollut niin kova ikävä sinua". Sitten kesti vain muutama minuutti kun hän sai yllättävän sairaskohtauksen johon hän kuoli.

Enää en ole täysin ateisti vaan uskon ainakin jollain tapaa, että tuo nainen pääsi Taivaaseen Jumalan, Jeesuksen ja kuolleiden omaistensa luo sekä sai viimein syliinsä kauan kaipaamansa pienenä kuolleen lapsensa.

Odoton vuonna 1997 toista lastani. Raskaus oli vielä melko alussa ja meillä oli sisareni miejrnsä kanssa meillä kylässä. Olin kertonut heille juuri, että odotatan toista lasta. Sisareni kysyi, että koska on ladkettu syntymäaika ja minä vadtasin, 21 päivä maaliskuuta seuraava vuonna. Silloin lattialla leikkivä vajaat 3-vuotias esikoinen sanoi, että "Ei! Maaliskuu, 28 päivä. Silloin vauva tulee". Minä olin ihmeissäni kun lapsi osasi sanoa niin pitkän ja vaikean sanan kuin kahdeskymmeneskahdeksas. Muutrn hän oli käyttänyt lyhyempiä ja helpompia sanoja puheessaan.

Sitäpaitsi esikoisen ennustus kävi toteen. Toinen lapsi syntyi luomuna alateitse 28.3.1998. Synnytystä ei siis käynnistetty eikä tehty sektiolla että esikoisen ennustus kävi toteen tai minkään muun syyn takia vaan synnytys alkoi itsestään 27 päivä elokuuta ja vauva syntyi 28 päivä kolmelta aamuyöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan olin töissä vanhusten hoivakodissa, ja kotona minulla oli akvaario.Miten liittyvät toisiinsa? Mielestäni ei mitenkään,mutta sitten yhtenä aamuna tapahtui jotain outoa.Menin herättelemään yhtä vanhusta hoivakodissa, hän oli jo sellainen lähemmäs 100v, enimmäkseen lepäili mutta halusi kuitenkin syödä toisten seurassa ja mennä autettuna vessaan. Eli tarkoitus oli viedä hänet  Wc käynnille ja aamiaiselle, kun hän yhtäkkiä tuijotti minua silmät selällään ja huusi: "Sinä aiheutat minulle näkyjä! Seinät on täynnä kotiloita!"

Kyllä täytyy sanoa että kylmät väreet kulki selässä, minulla oli akvaariossa kalojen lisäksi kotiloitakin ja jopa hiukan ongelmaa niitten kanssa, mutta en töissä puhunut näistä asioista.Jotenkin se vanhus "näki" pääni sisään tai ajatuksiini, olisko ihmiset herkempiä elämän ehtoopuolella??

Samassa hoivakodissa oli toinen vanhus, joka aina iltaisin kertoi, että edesmennyt poikansa istuu meidän kanssa siinä sohvalla ja katsoo telkkaria...Aluksi tuli vähän spuuki fiilis mutta kaikkeen tottuu, ja mistäpä sitä tietää jos poika oli tullut äitiä vastaan, koska joitakin kuukausia myöhemmin tämä vanhus nukkui pois.

Tuosta viimeisestä tuli mieleen kun olin itse vsnhusten hoivakodissa töissä. Siellä oli hoidossa jo kohtalaisen iäkäs ja ikäisekseen hyväkuntoinen nainen, jolla eibollut mitään vakavia tauteja johob hän olisi kuolemassa pian tms. Mikään ei muutenkaan viitannut siihen, että hänen kuolemansa olisi niin lähellä kuin se oli. Hän oli ollut koko ikänsä ollut harras uskovainen, minä taas olin ateisti.

Tiesin, että monta vuotta kymmentä vuotta aikaisemmin kun hän oli ollut nuori äiti kuollut muutaman vuoden ikäinen lapsi, sanotaanko vaikka Petri. Hän sanoi usein, että kuinka kova ikävä hänellä on tätä lasta ja kaikista kuolleista omaisista hän kaipaa eniten Petriä.

Yllätyäen hän muutaman päivän ajan toisti, että häntä jo Taivaassa odotetaan. Jumala, Jeesus ja kaikki kuolleet läheiset ovat häntä vastassa ja hänen on aika lähteä heidän luokseen. Eräänä päivänä hän istui tuolissa kun hän alkoi katsomaan kiinteästi kohti kattoa ja sanoi selvällä äänellä, "Voi Petri! Viimeinkin saan sinut taas syliini! Äidillä on ollut niin kova ikävä sinua". Sitten kesti vain muutama minuutti kun hän sai yllättävän sairaskohtauksen johon hän kuoli.

Enää en ole täysin ateisti vaan uskon ainakin jollain tapaa, että tuo nainen pääsi Taivaaseen Jumalan, Jeesuksen ja kuolleiden omaistensa luo sekä sai viimein syliinsä kauan kaipaamansa pienenä kuolleen lapsensa.

Onko Petri kovinkin yleinen nimi Intiassa?

Aloin odottamaan toista lastani esikoisen ollessa 3v. Esikoinen oli useamman kymnenen kilometrin päässä isovanhempien luona hoidossa kun kerroin raskaudesta miehelle eli esikoinen ei voinut keskusteluamme kuulla. Esikoinen ei tiettävästi vielä silloin tiennyt mitään esim. raskaudesta eli vauva kasvaa äidin mahassa. Ainakaan me vanhemmat emme olkeet kertoneet sitä hänelle enkä usko, että kukaan sukulainen tai tuttava olisi sellaista kertonut hänelle. Poika ei ollut esim. päiväkodissa jossa joku toinen lapsi olisi voinut kertoa, että hänen äidillä on vauva mahassa.

Kun poika tuli isovanhemmilta kotiin, niin hän sanoi minulle heti, että minun mahassa on vauva. Hän vsikutti siltä, että hän on sivsn varma että meillr tulee vauva joka on minun mahassa. myönsin, että niin on ja kysyin, että mistä poika sen tietää mutta hän ei osannut vastata muuta kuin että hän näki sen kun hän nukkui. Kun pojalta kysyttiin, että onko joku kertonut hänelle, että vauvat kasvavat äitinsä mahassa. Pojan mukaan ei ollut.

Pojalle kerrottiin ikätason mukaisesti siitä, että miten lapsi saa alkunsa, kasvaa äidin mahassa ja sittrn syntyy. Poika suhtautui asiaan ihan itsestään selvänä asiana kuin hän olisi kuullut samat asiat ennenkin. Kuitenkaan pojan mukaan kukaan ei ollut keronut hänelle näistä asioista.

Poika on nyt 8v eikä muista noista ajoista omien sanojensa mukaan enää mitään. Ilmeisesti ikuiseksi arvoitukseksi jää, että poika tiesi, että meille tulee vauva ja miten hän saattoi tietää sen olevan minun mahassa kun kukasn ei ollut ilmeisesti kertonut hänelle, että mistä vauvat tulevat. Isovanhemmilla tullessaan hän kuitenkin oli selvästi aivan varma, että meille tulee vauva joka on minun mahassani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan olin töissä vanhusten hoivakodissa, ja kotona minulla oli akvaario.Miten liittyvät toisiinsa? Mielestäni ei mitenkään,mutta sitten yhtenä aamuna tapahtui jotain outoa.Menin herättelemään yhtä vanhusta hoivakodissa, hän oli jo sellainen lähemmäs 100v, enimmäkseen lepäili mutta halusi kuitenkin syödä toisten seurassa ja mennä autettuna vessaan. Eli tarkoitus oli viedä hänet  Wc käynnille ja aamiaiselle, kun hän yhtäkkiä tuijotti minua silmät selällään ja huusi: "Sinä aiheutat minulle näkyjä! Seinät on täynnä kotiloita!"

Kyllä täytyy sanoa että kylmät väreet kulki selässä, minulla oli akvaariossa kalojen lisäksi kotiloitakin ja jopa hiukan ongelmaa niitten kanssa, mutta en töissä puhunut näistä asioista.Jotenkin se vanhus "näki" pääni sisään tai ajatuksiini, olisko ihmiset herkempiä elämän ehtoopuolella??

Samassa hoivakodissa oli toinen vanhus, joka aina iltaisin kertoi, että edesmennyt poikansa istuu meidän kanssa siinä sohvalla ja katsoo telkkaria...Aluksi tuli vähän spuuki fiilis mutta kaikkeen tottuu, ja mistäpä sitä tietää jos poika oli tullut äitiä vastaan, koska joitakin kuukausia myöhemmin tämä vanhus nukkui pois.

Tuosta viimeisestä tuli mieleen kun olin itse vsnhusten hoivakodissa töissä. Siellä oli hoidossa jo kohtalaisen iäkäs ja ikäisekseen hyväkuntoinen nainen, jolla eibollut mitään vakavia tauteja johob hän olisi kuolemassa pian tms. Mikään ei muutenkaan viitannut siihen, että hänen kuolemansa olisi niin lähellä kuin se oli. Hän oli ollut koko ikänsä ollut harras uskovainen, minä taas olin ateisti.

Tiesin, että monta vuotta kymmentä vuotta aikaisemmin kun hän oli ollut nuori äiti kuollut muutaman vuoden ikäinen lapsi, sanotaanko vaikka Petri. Hän sanoi usein, että kuinka kova ikävä hänellä on tätä lasta ja kaikista kuolleista omaisista hän kaipaa eniten Petriä.

Yllätyäen hän muutaman päivän ajan toisti, että häntä jo Taivaassa odotetaan. Jumala, Jeesus ja kaikki kuolleet läheiset ovat häntä vastassa ja hänen on aika lähteä heidän luokseen. Eräänä päivänä hän istui tuolissa kun hän alkoi katsomaan kiinteästi kohti kattoa ja sanoi selvällä äänellä, "Voi Petri! Viimeinkin saan sinut taas syliini! Äidillä on ollut niin kova ikävä sinua". Sitten kesti vain muutama minuutti kun hän sai yllättävän sairaskohtauksen johon hän kuoli.

Enää en ole täysin ateisti vaan uskon ainakin jollain tapaa, että tuo nainen pääsi Taivaaseen Jumalan, Jeesuksen ja kuolleiden omaistensa luo sekä sai viimein syliinsä kauan kaipaamansa pienenä kuolleen lapsensa.

Tuo on ihan tyypillistä ja normaalia käytöstä vanhalle ihmiselle, jonka aika on käymässä vähiin. Kuolleet kyläilevät, sängyn päädyssä päivystää enkeli tai laukku pakataan matkalle lähtöä varten.

Se auttaa eroamaan elämästä vähemmän tuskallisesti.

Kaulushaikara.

Vierailija kirjoitti:

Olin kaunis kesäaamu ja klapsellani oli aika klo 8 hammaslääkäriin. Menimme sinne kävellen, oli  ihan hiljaista  eikä ketään missään mikä on ymmärrettävää kun ihmisillä lomat ja kello niiin vähän. Olimme kirkon kohdalla  kun  kuulimme kummallisen äänen , kuin  jättiläinen puhaltaisi  limsapulloon ja ääni tuli ylhäältä.  Kun siinä oli se kirkko niin mietin huvittuneena,että nytko ne ilmestyskirjan ratsastajat tulee. Saattoihan tuuli puhaltaa johonkin kirkon rakenteissa, mutta olen ohittanut kys. kirkon kymmeniä kertoja kuulematta  tuollaista ääntä. Poikakin kysyi että mikä  kumma tuo on.   Kuuntelimme ääntä noin 5min kunnes   oli pakko jatkaa matkaa.

Kaulushaikara pitää sellaista ääntä, kuin joku puhaltaisi kovalla voimalla pulloon. Googlaapa löytäisitkö äänen. Voisi olla hyvin tuo, varsinkin kun ääni kuului ylhäältä päin.

Minulla oli aikoinani koira joka oli aina kiltti ja erittäin ihmisrakas kaikkia ihmisiä kohtaan. Nimittäin joskus ollessani koiran kanssa lenkillä vastaan niin vastaan saattoi tulla eräs mies ja aina tämän nähdessään koira oli uhkaavassa asennossa selvästi valmiina hyökkäämään miehen kimppuun, paljasti hampaansa, tuijotti miestä ja murisi. Joskus koira tosissaan yritti hyökätä miehen kimppuun ja minä sain pitää lujasti remmistä kiinni ettei koira pääse irti ja mirhen kimppuun. Olen kuitenkin itse melko iso ja vahva mies mutta jouduin käyttämään voimaa koiran hallitsemiseen koska koirakin oli iso ja voimakas. Tuo toiben mies tietysti pelästyi tapauksia ja huomasin, että hän alkoi vältellä meitä. Huomasin, että kun hän näki kauempaa minun ja koiran tulrvan niin hän väisti meitä menemällä kiertotietä ohitsemme.

Koira on ollut kuolleena jo monta vuotta mutta edelleen on täysi mysteeri, että miksi se vihasi tuota miestä. Miehen ulkonäössä, eleissä, käytöksessä, vaatetuksessa tai missään muussakaan ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja siitä olen 100% varms, että tuo mies ei ollut voinut tietämättäni esim. satuttaa tai kiusata koiraani tietämättäni. Itse asiassa koira vihasi tuota miestä heti ensi näkemältä sillä kun olin vasta hankkinut koirani ja ulkoilutin sitä ensimmäistä kertaa sen ollessa ensimmäistä päivää luonsni niin tuo mies tuli vastaan ja jo silloin koira tuijotti häntä korvat luimussa ja murisi hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikoinani koira joka oli aina kiltti ja erittäin ihmisrakas kaikkia ihmisiä kohtaan. Nimittäin joskus ollessani koiran kanssa lenkillä vastaan niin vastaan saattoi tulla eräs mies ja aina tämän nähdessään koira oli uhkaavassa asennossa selvästi valmiina hyökkäämään miehen kimppuun, paljasti hampaansa, tuijotti miestä ja murisi. Joskus koira tosissaan yritti hyökätä miehen kimppuun ja minä sain pitää lujasti remmistä kiinni ettei koira pääse irti ja mirhen kimppuun. Olen kuitenkin itse melko iso ja vahva mies mutta jouduin käyttämään voimaa koiran hallitsemiseen koska koirakin oli iso ja voimakas. Tuo toiben mies tietysti pelästyi tapauksia ja huomasin, että hän alkoi vältellä meitä. Huomasin, että kun hän näki kauempaa minun ja koiran tulrvan niin hän väisti meitä menemällä kiertotietä ohitsemme.

Koira on ollut kuolleena jo monta vuotta mutta edelleen on täysi mysteeri, että miksi se vihasi tuota miestä. Miehen ulkonäössä, eleissä, käytöksessä, vaatetuksessa tai missään muussakaan ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja siitä olen 100% varms, että tuo mies ei ollut voinut tietämättäni esim. satuttaa tai kiusata koiraani tietämättäni. Itse asiassa koira vihasi tuota miestä heti ensi näkemältä sillä kun olin vasta hankkinut koirani ja ulkoilutin sitä ensimmäistä kertaa sen ollessa ensimmäistä päivää luonsni niin tuo mies tuli vastaan ja jo silloin koira tuijotti häntä korvat luimussa ja murisi hänelle.

Nimittäin?

Vanhempi perhetuttu, oli matkoillaan ystävystynyt erään hollantilais-amerikkalaisen perheen kanssa.

Perhe asui USA:ssa ja he olivat hevostenkasvattajia. He kasvattivat amerikkalaisia "lännenhevosia", en muista rotua, mutta sellaisia ruskean ja valkoisen kirjavia.

"lehmänkirjavia".

Perheen rouva lähetti ilouutisia ystävälleni: heidän tytär on raskaana ja hänestä tulee mummi!

Ystäväni haki netistä sopivan kuvan, jolla onnitella.

Hän löysi tunnetun hevostaiteilijan maalauksen joka kuvasi samanlaista kirjavaa hevosta, minkälaisia perhe kasvatti. Kuvassa oli punaruskeanvalkoinen tamma, jolla oli hohtavan valkoinen kaunis varsa. Varsa makasi maassa, kuin yrittäen nousta horjuville jaloillee emon kannustaessa vieressä.

Yllättäen pariskunta ei vastannut viestiin ja heistä ei kuulunut mitään.

Rouva yritti ottaa yhteyttä monet kerrat.

Aikojen päästä pariskunnalta tuli selvitys: tuolla jenkkihevosrodulla on tunnettu väistyvä geenivirhe, joka ilmenee aina puhtaan valkoisissa varsoissa.

Valkoinen varsa syntyy päällisinpuolin täysin terveenä, mutta sen suolisto on kehittymätön. He imevät maitoa normaalisti mutta saavat pian kivuliaita ähkyjä, koska maito ei liiku suolistoon ja he eivät kykene ulostamaan. Ne kuolevat parin päivän sisällä valtaviin tuskiin.

Yleensä tämän rodun kasvattajat lopetavat saman tien valkoisen, sinisilmäisen varsan inhimillisyyssyistä.

Valkoinen varsa on sydäntäsärkevä tilanne, rodun kasvattajille.

Ystäväni teki sen virheen, että kun hän ei tiennyt hevosista mitään, eikä osannut tulkita niiden eleitä ja ilmeitä, niin hän lähetti tuon kamalan kuvan.

Tragediaa lisäsi, että se kuva toimi jotenkin enteenä: vauvalla ei ollut kaikki kunnossa ja oli jotain komplikaatioita. Sen jälkeen yhteydenpito tyrehtyi jälleen ja lopullisesti. Ystäväni mietti, oliko se hänen lähettämänsä kuva tuonut huonoa onnea.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi perhetuttu, oli matkoillaan ystävystynyt erään hollantilais-amerikkalaisen perheen kanssa.

Perhe asui USA:ssa ja he olivat hevostenkasvattajia. He kasvattivat amerikkalaisia "lännenhevosia", en muista rotua, mutta sellaisia ruskean ja valkoisen kirjavia.

"lehmänkirjavia".

Perheen rouva lähetti ilouutisia ystävälleni: heidän tytär on raskaana ja hänestä tulee mummi!

Ystäväni haki netistä sopivan kuvan, jolla onnitella.

Hän löysi tunnetun hevostaiteilijan maalauksen joka kuvasi samanlaista kirjavaa hevosta, minkälaisia perhe kasvatti. Kuvassa oli punaruskeanvalkoinen tamma, jolla oli hohtavan valkoinen kaunis varsa. Varsa makasi maassa, kuin yrittäen nousta horjuville jaloillee emon kannustaessa vieressä.

Yllättäen pariskunta ei vastannut viestiin ja heistä ei kuulunut mitään.

Rouva yritti ottaa yhteyttä monet kerrat.

Aikojen päästä pariskunnalta tuli selvitys: tuolla jenkkihevosrodulla on tunnettu väistyvä geenivirhe, joka ilmenee aina puhtaan valkoisissa varsoissa.

Valkoinen varsa syntyy päällisinpuolin täysin terveenä, mutta sen suolisto on kehittymätön. He imevät maitoa normaalisti mutta saavat pian kivuliaita ähkyjä, koska maito ei liiku suolistoon ja he eivät kykene ulostamaan. Ne kuolevat parin päivän sisällä valtaviin tuskiin.

Yleensä tämän rodun kasvattajat lopetavat saman tien valkoisen, sinisilmäisen varsan inhimillisyyssyistä.

Valkoinen varsa on sydäntäsärkevä tilanne, rodun kasvattajille.

Ystäväni teki sen virheen, että kun hän ei tiennyt hevosista mitään, eikä osannut tulkita niiden eleitä ja ilmeitä, niin hän lähetti tuon kamalan kuvan.

Tragediaa lisäsi, että se kuva toimi jotenkin enteenä: vauvalla ei ollut kaikki kunnossa ja oli jotain komplikaatioita. Sen jälkeen yhteydenpito tyrehtyi jälleen ja lopullisesti. Ystäväni mietti, oliko se hänen lähettämänsä kuva tuonut huonoa onnea.

kyseinen hevonen on todennäköisesti "American paint horse" ja sairauden nimi on "lethal white syndrome" ja ainoa "selittämätön" asia minun mielestäni on että miksi noi jenkki-juntit ei tee niitä GEENITESTEJÄ hepoilleen???

Eli geenitesti tuohon maksaa jotain 30$.

Vastaan itse eli kyseessä ei ole heppakannan terveys vaan RAHA.

Risteytetään ulkoisesti "valioyksilöitä" ja toivotaan parasta.