Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tuli Mieleen tämä yksi tapaus kaukaa lapsuudesta. Olin jotain 3v ja meillä oli kaksi hoitokoiraa Aina välillä hoidossa. Olimme takapihalla kun ne onnistuivat kaivamaan aidan ali tunnelin ja karkasivat, minä tietty perässä. Muistan vain seuranneeni koiria pieneen metsään, sieltä pellolle ja tien yli toiselle pellolle missä koirat rupesivat leikkimään keskenään. Siinä vaiheessa ymmärsin että en tiennyt missä olimme. Koitin pyytää koiria viemään minut takaisin Mutta eihän ne tietenkään ymmärtäneet joten minun piti yksin löytää tieni kotiin. Muistan että olo oli ihmeen rauhallinen vaikka olin herkkä lapsi ja vähemmästäkin olisin itkenyt. En oikein osannut muuta kuin lähteä kävelemään kävelytietä pitkin asuinaluetta kohti. Muistan että en nähnyt autoja enkä ihmisiäkään. Jäin lopulta seisomaan yhteen risteykseen missä yksi tie vei ylös puistikon taakse ja mietin että se näytti kotitieltä mutta olin hyvin epävarma. Minulla oli edelleen se kovin rauhallinen olo, mistä en hassua kyllä pitänyt joten siinä tilanteessa pikku aivoni kokivat että jos itkeminen auttaisi koska kai yhdistin alitajuntaisesti että kun itken joku vanhempi tulee ja korjaa tilanteen. Joten nostin tahallani paniikin.

Ja silloin tapahtui se outo juttu kun huomaamattani paniikki vain katosi ja minut valtasi vain täysin tyyni olo ja päähäni tuli (mitä en pitänyt omana ajatuksenani) että ”kävele mäki ylös. Älä lähde harhailemaan minnekään muualle vaan menet suoraan ylös ja katsot onko alue tuttu, jos ei niin tule takaisin tähän pisteeseen ja mietitään sitten mitä me seuraavaksi tehdään”. Muistan katsoneeni ympärilleni koska tietenkin oletin että takanani on joku aikuinen jonka tuntisin (koska olo oli että tähän henkilöön voin luottaa) mutten nähnyt edelleenkään ristinsielua lähelläni. Selitin itselleni että tämä henkilö oli vain lähtenyt käymään kotonaan tai jotain mutta tulisi takaisin koska lupasi, joten lähdin kapuamaan hitaasti mäkeä ylös. Pälyilin koko ajan taakse sitä kohtaa mistä lähdin ja mantrasin jotain että ”kävele suoraan ylös äläkä muualle” koska olin hajamielinen lapsi, koska pelkäsin että lähden harhailemaan jos en keskity. Mäen päällä onnekseni huomasin että olin kotona.

3-vuotiaana? :D Taitaa olla valemuisto.

Minä muistan 1-vuotiaana olosta jotain ja 3,-vuotiaasta asti jonkin verran. Äitini on kohta 70, ja hänellä on myös muistoja samasta iästään.

On humpuukia ettei lapsi muista mitään, kun jo pikkulapsi muistaa kohtuun kuulemansa musiikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin eräässä kodissani vain muutaman kuukauden kun sitten jouduin olosuhteiden pakosta muuttamaan sieltä pois. Minulle on mysteeri se erityisen kova ikävä jota tunnen juuri sitä taloa ja sen lähiympäristöä kohtaan. En siis voi ymmärtää, että miksi ikävöin sinne niin kovasti takaisin ja että miten se tuntuu nyt jotenkin niin täydelliseltä kodilta vaikka elämäni siellä ei ollut todellakaan helppoa. Miksi se kodin tuntu sitä asuntoa kohtaan tuli vasta nyt kun en enää asu siellä? Haluaisin muuttaa sinne takaisin mutta en haluaisi asua siellä niiden ihmisten kanssa jotka siellä kanssani asuivat koska en pitänyt heistä eivätkö he minusta. Osittain heidän syystään jouduin muuttamaan sieltä pois koska he tekivät elämäni siellä niin vaikeaksi.

Tämä on ilmiö, jonka olen itsekin kokenut ja olen kuullut, että näin voi joillekin tapahtua.  Olen muuttanut elämässäni monta kertaa, myös lapsena, mutta vasta täysi-ikäiseksi tultuani minulle tapahtui juuri noin.  Kaikista asunnoista, joissa olen sen jälkeen asunut, olen nähnyt kaipaavia unia, olen ikään kuin asumassa siellä edelleen, mutta yritän olla piilossa niiltä ihmisiltä, jotka sinne muuttivat minun jälkeeni. Jotenkin olen tuntenut tämän haikea kaipuun valveilla ollessanikin.   Aloin nähdä myös unia entisestä mummolastani, jossa lapsena vietin paljon aikaani.  Monet uneni miljööt sijoittuvat sinne mummolaan, joko sisälle tai ulos.  

Joku itämainen viisas on sanonut tästä, että kun ihminen muuttaa pois jostakin, hänen sielunsa muuttaa vasta paljon myöhemmin.  Se ikään kuin jää vielä sinne entiseen kotiin.   Hän ilmaisi sen jotenkin näin:   en ole kokonaan vielä muuttanut, koska sieluni ei ole vielä muuttanut perässäni.  

Minua tuo jotenkin helpotti, koska minua suorastaan häiritsi tämä asia.  Koin kaikki entiset asuntoni niin kuin minulle kuuluviksi, ja olin loukkaantunut  siitä, että siellä asuikin nyt  ihan muita ihmisiä.  Mutta ajan mittaan nuo unet ja kaipuun tunteet ovat häipyneet, eli ilmeisesti sieluni on nyt pysyvästi täällä missä minäkin.  Vain mummola-unet jatkuvat.  Mutta olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että se paikka liittyi lapsuuteeni ja jotain minusta olisi ikuisesti siellä.  Olkoon niin.

Meitä on varmaan muitakin, joilla on tämä sama ominaisuus tai tarkoitan, että tunnemme sen herkemmin kuin toiset.  Vain yksi tuntemani ihminen on kertonut, että hänelle on käynyt muutoissa ihan samalla tavalla, entinen asunto jää mieleen kummittelemaan ja tulee uniin mitä ihmeellisimmissä muodoissa ja herättää valtaisan kaipuun takaisin sinne.

Onko tämän ilmiön toinen puoli se, että uusilla asukkailla on ikävä tunne siitä, että heidän asunnossaan liikkuu joku ylimääräinen ja että he eivät ole sinne tervetulleita? Mitä jos kaikki nämä kummitustarinat eivät liitykään kuolleisiin ihmisiin vaan eläviin?

Itse näen unia ainoastaan lapsuudenkodistani, ja ne ovat aina painajaisia. Noissa unissa yritän paeta sieltä ja joku joko jahtaa minua tai tähtää minua aseella ikkunoista.

Minulla on myös tunne siitä, että todellinen kotini on paikka jossa en ole vielä asunut. Se odottaa jossain.

Tämä todellakin herätti ajatuksia. Jos pala sielua hää vanhaan kotiin ja sen vuoksi uudet asukkaatkin aistivat jonkun läsnäolon. Ihmismieltä ja kaikkia ulottuvuuksia ei todellakaan ole nykytekniikalla pystytty tutkimaan kuin murto-osa..

Olen lukenut koko ketjun, meni aika... kauan.

Oma tapahtumani tulee tässä, mikä vaivanut jo lapsuudesta asti.

Oli vuosi 1991 (aika varmuudella) ja elokuu, klo n 22-23 Etelä-Suomessa normi omakotitalo-alue. Isäni meni takapihalle tupakalle ja pyysi minua katsomaan mitä näki. Taivaalla oli kaksi oranssia sykkivää palloa päällekkäin. Isompi ja pienempi. Iso oli ainakin noin 5 kertaa ison täysikuun kokoinen ja pienempi noin puolet tästä. Ne olivat hohtavia ja oransseja säännöllisiä pallon muotoisia. Eivät heijastuksia jostain valonheittimistä (liian massiivisia ja kiinteän näköisiä ja liian oransseja) eivät planeettoja (liian isoja).

Taivas oli pilvetön tumma elokuun taivas, ei ihan pimeä vaan tummansininen. Pallot sykkivät aikansa, välillä himmeten tullakseen taas kirkkaaksi, mutta ne eivät kuitenkaan valaisseet mitään, kuten aurinko tai täysikuu. En muista hävisivätkö ne vai lähdinkö sisälle. Joka tapauksessa katselimme niitä pitkään, ainakin 10minuuttia.

Kokemus oli todella pelottava ja olin hyvin ahdistunut tästä vuosia ja näin painajaisia. Olen tutkinut Ursan sivut, fuforan sivut, Ufo foorumit, tutkinut kuun asennot niiltä ajoilta, googlettanut. En ole löytänyt selitystä. Jos jollain olisi jotain, olisin todella kiinnostunut. Asia vaivannut tähän päivään asti. Mitä näimme isäni kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta puhelinmysteeristä tuli mieleen. Joskus nuorempina mieheni kanssa pysähdyimme autolla liikennevaloihin ja aloimme kuunnella, että puhelin soi. Ei ollut kummankaan meidän puhelin, eikä ihan auton lähellä näkynyt ketään jalankulkijaakaan, jonka puhelimen ääni olisi voinut kuulua. Kummastelimme asiaa ja kotona tongimme auton läpikotaisin, mutta mitään puhelinta ei löytynyt. Ajattelimme, että olis joltain kuskattavalta jäänyt autoomme, mutta mysteeriksi jäi. Radionkin suljimme sen olemattoman puhelimen soidessa.

Tästä muistui mieleeni, että onhan mullakin tarina oudosta äänestä.

Asun kerrostalossa ja joskus naapurista kuuluu ääniä, siinä ei ole mitään outoa. Mutta aina muutaman kerran vuodessa kuulen seinän läpi puhelimen tuuttausäänen. Siis sen pitkän tuuttauksen, mikä kuuluu kun olet soittanut jollekin ja odotat että toisessa päässä vastataan. Tuuttaus kuuluu jonkin aikaa ja sitten loppuu, mitään muuta ei kuulu. Ikinä ei kuulu, että puheluun olisi vastattu, enkä myöskään ole kuullut seinän läpi puhelimen soivan koskaan. Tuon tuuttauksen täytyy olla melkoisen voimakas ääni, jotta se kuuluu seinänkin läpi niin selkeästi ja melko kovaa. Tuo vaivaa minua koska en keksi kontekstia tuolle tuuttaukselle. Naapuri soittaa pari kertaa vuodessa kaiutinpuhelun volat ihan täysillä jollekin, joka ei koskaan vastaa?

Asutaankohan samassa talossa? Oon kuullu ihan samanlaisen äänen kerran tai kaksi :D Ihmettelin kun yhtäkkiä kuuluu vaan tuuttausääni mutta ei mitään muuta.

Monet varoitusäänet kuulostaa kovalta puhelimen tuuttaukselta. Esim sellainen kerran kk kuuluva yleisvaroitustestiääni, räjäytysten varoitusääni tai joidenkin isojen autojen peruutusääni.

OLin 10-vuotiaana yksin kotona syyspimällä, isä oli matkoilla ja äiti töissä, veli harkoissa. Äkkiä joku koputti olohuoneen ikkunaan, näin verhojen takaa tumman hahmon ja sitten koputettiin keittiön ikkunaan. Aloin pelätä. Avasin tuuletusikkunan huutaen "mee pois", vastaukseksi tuli raivostuneella karkealla miehen äänellä "Avaa jumalauta ", Pelästyin ja soitin äidille, äiti soitti poliisit ja lähti  myös itse tulemaan. Pihalta löytyi.. avaimet unohtanut veljeni. Ongelma on vain se, että hahmo oli isompi kuin aikuisenakin 167cm luikku veli eikä myöskään kuulostanut veljeltäni yhtään, toki murkun ääni "säröilee" mutta minun olisi silti pitänyt tunnistaa oma veli äänestä.  Todella kummallista on myös se, että minä en kuullut ovikellon ääntä vaikka veli väitti painaneensa sitä useita kertoja ennenkuin siirtyi ikkunoille.

Olen vielä tänäkin päivänä valmis vannomaan käsi raamatulla, että siellä pihallamme oli joku ulkopuolinen!

En tiedä liittyykö tähän mitään "paranormaalia", mutta hyi elämä se kauhun tunne mikä näihin tapauksiin liittyy!

Eli taustaksi, asun itsekin omakotitalossa. Täysin yksin, en ole koskaan pelännyt/hermoillut omassa talossani mitään vaikka olen yökukkuja.

Päinvastoin, olen rakastanut tätä asumismuotoa ja pidän okt:ssä asumista minulle parhaana ratkaisuna.

Äitini asui aiemmin kävelymatkan päässä, samoin osa sisaruksistani asuu vielä kotona.

Jos kävin äitini luona kylässä heidän aiemassa kodissaan, ei siellä koskaan ollut mitään pelottavaa kun aina paikalla oli joku.

Sitten toisinaan, noin pari kolme kertaa vuodessa olen ollut äidilläni vähän ns talonvahtina/hoitanut eläimet jos muu perhe matkoilla.

Käynnit äitini vanhassa talossa, kun ketään muuta ei ole paikalla menivät päivisin ok. Hoidan koiraa, teen sovitut asiat ja usein siivoilen jne yllätykseksi.

Kuitenkin, kun äitini aiemmassa talossa olin yksin on joka kerta ilmapiiri silloin alkanut iltaisin ahdistaa älyttömästi.

Sitten ilman syytä alkoi pelottaa, kun ilta etenee/tulee yö = toisinaan niin paljon, että olen siellä ottanut äitini koiran samaan huoneeseen.

En tiedä mistä tuo johtui =omassa kodissani (okt) en pelkää koskaan.

Mutta äitini silloinen talo muuttui aina kuin joksikin kauhutaloksi tunnelmaltaan, kun ilta/yö tuli????

Joskus teini-ikäinen veljeni ei ole halunnut matkoille mukaan ja saanut luvan jäädä kotiin/ottaa mahdollisesti yhden kaverin yöksi.

Tällöin äitini on pyytänyt minua olemaan yötä heillä ns teinien vahtina.

Silloin tuon talon tunnelma (kun en kuitenkaan ollut yksin siinä talossa) ole mennyt yölläkään samanlaiseksi, pahaenteisen uhkaavaksi ja karmivaksi.

Silloin siellä uskaltanut yölläkin olla/nukkua jos paikalla oli siis yksikin muu ihminen.

Äitini aiemmassa talossa ollut kosteusongelmaa, en tiedä voiko kokemukseni selittyä sillä vai onko talossa oikeasti "jotakin"???

Sen talon historiaa en tunne, oli vanha talo.

Koskaan en kuitenkaan ole äitini aiemmassa kodissa talon vahtina ollessani (pois lukien kerrat, kun veljeni ollut kotona ja minä vahtimassa häntä, silloinkin nukuin jotenkin huonosti) uskaltanut yötä jäädä!

Siis se tunnelma mikä siihen taloon oikeasti vaan tuli illan edetessä, hyi elämä.

Ei vaan pystynyt esim jäädä yötä vasten siivoamaan jos olin siellä yksin vaan pakko oli aina mennä kotiin, kun alkoi pelottaa talon ilapiiri.

Ja joka kerta kun talo vahtina olin jos lähdin kotiin illalla/yöllä niin oikein odotin, että ikkunassa näkyisi joku tms:(

Kun pääsin omaan kotiin, ei pelottanut enää yhtään.

Talon tunnelma vaan muuttui tosi ahdistavaksi iltaisin ja öisin, jos siellä oli yksin, pelotti niin, että ei ole tosikaan.

Syytä en tiedä mikä tuon teki, kosteusvaurio (voiko aiheuttaa?) vai talon historia tms?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä liittyykö tähän mitään "paranormaalia", mutta hyi elämä se kauhun tunne mikä näihin tapauksiin liittyy!

Eli taustaksi, asun itsekin omakotitalossa. Täysin yksin, en ole koskaan pelännyt/hermoillut omassa talossani mitään vaikka olen yökukkuja.

Päinvastoin, olen rakastanut tätä asumismuotoa ja pidän okt:ssä asumista minulle parhaana ratkaisuna.

Äitini asui aiemmin kävelymatkan päässä, samoin osa sisaruksistani asuu vielä kotona.

Jos kävin äitini luona kylässä heidän aiemassa kodissaan, ei siellä koskaan ollut mitään pelottavaa kun aina paikalla oli joku.

Sitten toisinaan, noin pari kolme kertaa vuodessa olen ollut äidilläni vähän ns talonvahtina/hoitanut eläimet jos muu perhe matkoilla.

Käynnit äitini vanhassa talossa, kun ketään muuta ei ole paikalla menivät päivisin ok. Hoidan koiraa, teen sovitut asiat ja usein siivoilen jne yllätykseksi.

Kuitenkin, kun äitini aiemmassa talossa olin yksin on joka kerta ilmapiiri silloin alkanut iltaisin ahdistaa älyttömästi.

Sitten ilman syytä alkoi pelottaa, kun ilta etenee/tulee yö = toisinaan niin paljon, että olen siellä ottanut äitini koiran samaan huoneeseen.

En tiedä mistä tuo johtui =omassa kodissani (okt) en pelkää koskaan.

Mutta äitini silloinen talo muuttui aina kuin joksikin kauhutaloksi tunnelmaltaan, kun ilta/yö tuli????

Joskus teini-ikäinen veljeni ei ole halunnut matkoille mukaan ja saanut luvan jäädä kotiin/ottaa mahdollisesti yhden kaverin yöksi.

Tällöin äitini on pyytänyt minua olemaan yötä heillä ns teinien vahtina.

Silloin tuon talon tunnelma (kun en kuitenkaan ollut yksin siinä talossa) ole mennyt yölläkään samanlaiseksi, pahaenteisen uhkaavaksi ja karmivaksi.

Silloin siellä uskaltanut yölläkin olla/nukkua jos paikalla oli siis yksikin muu ihminen.

Äitini aiemmassa talossa ollut kosteusongelmaa, en tiedä voiko kokemukseni selittyä sillä vai onko talossa oikeasti "jotakin"???

Sen talon historiaa en tunne, oli vanha talo.

Koskaan en kuitenkaan ole äitini aiemmassa kodissa talon vahtina ollessani (pois lukien kerrat, kun veljeni ollut kotona ja minä vahtimassa häntä, silloinkin nukuin jotenkin huonosti) uskaltanut yötä jäädä!

Siis se tunnelma mikä siihen taloon oikeasti vaan tuli illan edetessä, hyi elämä.

Ei vaan pystynyt esim jäädä yötä vasten siivoamaan jos olin siellä yksin vaan pakko oli aina mennä kotiin, kun alkoi pelottaa talon ilapiiri.

Ja joka kerta kun talo vahtina olin jos lähdin kotiin illalla/yöllä niin oikein odotin, että ikkunassa näkyisi joku tms:(

Kun pääsin omaan kotiin, ei pelottanut enää yhtään.

Talon tunnelma vaan muuttui tosi ahdistavaksi iltaisin ja öisin, jos siellä oli yksin, pelotti niin, että ei ole tosikaan.

Syytä en tiedä mikä tuon teki, kosteusvaurio (voiko aiheuttaa?) vai talon historia tms?

Homeen on joskus kuvattu aiheuttavan outojakin oireita, olisiko siitä kyse. Olisiko pelkotila tullut vasta aamuksi , jos olisit mennyt myöhään yöllä ja viipynyt yön yli . Ehkä vaatisi altistusajan, eikä sinänsä vuorokauden ajalla ole merkitystä, no mene ja tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten näin jonkun tuntemattoman naisen muutamia kertoja esim. kaupassa. Joka kerta minut nähdessään hän alkoi huutamaan niin lujaa kuin jaksoi, että "Laita se kännykkä taskuun! Mari on sanonut sinulle, että kännykkä täytyy pitää taskussa, että se ei tipu maahan ja mene rikki". En vieläkään ymmärrä, että kuka tuo henkilö oli, miksi hän alkoi aina huutamaan minulle tästä asiasta enkä myöskään tiedä, että kuka on Mari. Ainakaan kukaan ei ollut sanonut minulle, että kännykkä täytyy pitää taskussa. Sitä minä yritin tällekin henkilölle sanoa, mutta hän vain rääkyi siitä kännykän taskuun pistämisestä vaikka minulla ei edes ollut kännykkä esillä vaan juuri siellä taskussa tai repussa. Oikeasti se oli aina todella noloa, kun kyseisen henkilön huuto kuului ties kuinka pitkälle asti ja kaikki tuijottivat meitä ihan hölmöinä. Lisäksi tilanne oli aina myös vähän pelottava, koska hän meinasi monesti hyökätä kimppuuni ja uhkaili, että puhkaisee kävelysauvoillaan silmäni. Nyt tätä naista ei ole enää muutamaan vuoteen näkynyt enkä minä saa varmastikaan koskaan tietää, että mikä häntä vaivasi. Minulla ei tietääkseni edes ole kaksoisolentoa, johon kyseinen henkilö olisi voinut minut sekoittaa.

Voi hyvin olla, että hän luuli sinua toiseksi henkilöksi, jota erehdyttävästi muistutat. Kyllä jokaisella ihmisellä on kaksoinolento, johon hänet voidaan sekoittaa.

Tuosta äidin talon pelottavuudesta yllä, voi olla että olet hyvin herkkä ja jokin talossa tai sen ilmapiirissä tuntuu pelottavalta. Olen itse sellainen, aistin voimakkaasti vieraissa taloissa ja jotkut talot vain huokuvat jotain epämääräistä, sisustusjutut kuten taulut tai huonekalut tai jopa huonekasvit voivat olla kaameita :) Kuulostaa ehkä oudolta. Toisen ihmisen paikallaolo öisin on kyllä helpottava tekijä.

Ja itsekin tosiaan asun yksin omakotitalossa joka ei ole yhtään pelottava vaan turvallinen. Nautin yksinolosta. Vain jos katson tai luen kauhujuttuja voi yöllä olla epämiellyttävää mutta sehän on itseaiheutettua.

Itselle tuli mieleen vuosia sitten näkemäni outo juttu, jota en ole kyennyt selvittämään itselleni vieläkään. Olin menossa keittiöön, kun näin keittiön pöydän yllä "leijuvan" jotain.

Siis pöydän yläpuolella, karkeasti arvioiden noin 5- 10cm pöydän pinnasta leijui outo, jonkinlaisia violetin/sinisen sävyjä sisältävä täysin pyöreä ympyrä. Oli mitoiltaan vielä melko iso, sanotaan että silmämääräisen arvioni mukaan pienen lapsen kokoinen?

Eniten järkytti ja pelotti kuitenkin se, että olin ensinäkin täysin hereillä ja tuo mitä ikinä näinkään pysyi paikoillaan yli 5 minuuttia jonka ajan vaan tuijotin sitä keittiön ovelta. Lähemmäs en uskaltanut mennä, koska tuli vaan tosi paha tunne ettei kannata ja olin täysin yksin kotona.

Myöskään ulkoa tuo näky ei voinut tulla, se selvästi alkoi meidän keittiömme pöydän yläpuolelta. Mietin jo silloin ja myöhemminkin, että mikä lie portti tms oli johonkin?

Vieläkin puistattaa miettiä nimenomaan tuota, että mikä se oli? Olen täysin terve ja olin valveilla, en uskonut yliluonnollisiin juttuihin tuota ennen.

Tuo vain jäi vuosiksi aina välillä vaivaamaan. Se pyöreä juttu oli ikään kuin sen näköinen, että esim käden oisi voinut työntää siitä läpi ja kinuta itse perässä, niin jonnekin?

Tai jotain oisi voinut tulla sieltä jostakin tänne? Sellaisia ajatuksia se pyöreä mikä lopulta olikaan herätti. Hyi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Itselle tuli mieleen vuosia sitten näkemäni outo juttu, jota en ole kyennyt selvittämään itselleni vieläkään. Olin menossa keittiöön, kun näin keittiön pöydän yllä "leijuvan" jotain.

Siis pöydän yläpuolella, karkeasti arvioiden noin 5- 10cm pöydän pinnasta leijui outo, jonkinlaisia violetin/sinisen sävyjä sisältävä täysin pyöreä ympyrä. Oli mitoiltaan vielä melko iso, sanotaan että silmämääräisen arvioni mukaan pienen lapsen kokoinen?

Eniten järkytti ja pelotti kuitenkin se, että olin ensinäkin täysin hereillä ja tuo mitä ikinä näinkään pysyi paikoillaan yli 5 minuuttia jonka ajan vaan tuijotin sitä keittiön ovelta. Lähemmäs en uskaltanut mennä, koska tuli vaan tosi paha tunne ettei kannata ja olin täysin yksin kotona.

Myöskään ulkoa tuo näky ei voinut tulla, se selvästi alkoi meidän keittiömme pöydän yläpuolelta. Mietin jo silloin ja myöhemminkin, että mikä lie portti tms oli johonkin?

Mikä vuorokauden aika oli silloin? Entä vuoden aika? Mietin olisiko voinut olla joku heijastus ulkoa tai jonkinlainen pallosalama. Miten se katosi? 

Vieläkin puistattaa miettiä nimenomaan tuota, että mikä se oli? Olen täysin terve ja olin valveilla, en uskonut yliluonnollisiin juttuihin tuota ennen.

Tuo vain jäi vuosiksi aina välillä vaivaamaan. Se pyöreä juttu oli ikään kuin sen näköinen, että esim käden oisi voinut työntää siitä läpi ja kinuta itse perässä, niin jonnekin?

Tai jotain oisi voinut tulla sieltä jostakin tänne? Sellaisia ajatuksia se pyöreä mikä lopulta olikaan herätti. Hyi elämä.

Ollessamme eräässä hotellissa ulkomailla lomamatkalla mieheni kanssa, kuului hotellin henkilökuntaan jotenkin erikoinen mies. Hän tuijotti meitä aina pitkään ja se tuntui vähän ahdistavalta.

Jonain päivänä huomasimme, että hotellista pääsi ilmeisesti maanalaista käytävää ainakin viereiseen ravintolaan. Viimeisenä iltanamme hotellissa olin menossa hissiin yksin ja tuo outo mies olikin siellä hississä. Kyseinen hissi oli respassa, mutta kulman takana, siihen ei ollut kenelläkään näköyhteyttä. Hälytyskellot soi päässäni, kun mietin, mitä teen. Kysyin, oletko menossa ylös ja hän nyökkäsi. Olin astumassa hissiin, mutta näin, että hän painoi -2 nappia. Ilmeisesti sinne maanalaiseen käytävään...Nopeasti lähdin pois hissistä.

Selvittämättä jäi, mitä hän aikoi ja onneksi jäi!

Olin tämän tapahtuessa lukioikäinen  ja asuin vielä kotona, vanhemmat oli jo lähteneet töihin ja hoitaneet pikkusisaret tarhaan/kouluun. Talo, jossa asuin oli ollut kotini koko elämäni, olin viettänyt siellä öitä yksin enkä ikinä pelännyt mitään. Kuitenkin, sinä aamuna aikoessani kävellä alakertaan meno stoppasi ylimmälle porrasaskelmalle, ihonani kihelmöi ja voisi sanoa että vaistosin vaaran. Tuijotin läähättäen, sydän hakaten ja ja täristen hämärää portaikkoa kunnes käännyin ja juoksin kylppäriin, sen ovessa kun oli lukko.  Istuin siellä varmaan tunnin kunnes terve järki sai lirkuteltua etten voi istua vessassa koko päivää ja ettei mikään uhkaa minua kodissani. Otin uuden yrityksen ja JUOKSIN alakertaan. 

Ikinä toiste ei tuollainen pelkokohtaus uusinut, en tiedä vieläkään mitä hittoa se oli.

Vierailija kirjoitti:

Olin tämän tapahtuessa lukioikäinen  ja asuin vielä kotona, vanhemmat oli jo lähteneet töihin ja hoitaneet pikkusisaret tarhaan/kouluun. Talo, jossa asuin oli ollut kotini koko elämäni, olin viettänyt siellä öitä yksin enkä ikinä pelännyt mitään. Kuitenkin, sinä aamuna aikoessani kävellä alakertaan meno stoppasi ylimmälle porrasaskelmalle, ihonani kihelmöi ja voisi sanoa että vaistosin vaaran. Tuijotin läähättäen, sydän hakaten ja ja täristen hämärää portaikkoa kunnes käännyin ja juoksin kylppäriin, sen ovessa kun oli lukko.  Istuin siellä varmaan tunnin kunnes terve järki sai lirkuteltua etten voi istua vessassa koko päivää ja ettei mikään uhkaa minua kodissani. Otin uuden yrityksen ja JUOKSIN alakertaan. 

Ikinä toiste ei tuollainen pelkokohtaus uusinut, en tiedä vieläkään mitä hittoa se oli.

Stressiä tms, tuskin talossa tapahtui mitään ihmeellistä.

Vierailija kirjoitti:

Olin tämän tapahtuessa lukioikäinen  ja asuin vielä kotona, vanhemmat oli jo lähteneet töihin ja hoitaneet pikkusisaret tarhaan/kouluun. Talo, jossa asuin oli ollut kotini koko elämäni, olin viettänyt siellä öitä yksin enkä ikinä pelännyt mitään. Kuitenkin, sinä aamuna aikoessani kävellä alakertaan meno stoppasi ylimmälle porrasaskelmalle, ihonani kihelmöi ja voisi sanoa että vaistosin vaaran. Tuijotin läähättäen, sydän hakaten ja ja täristen hämärää portaikkoa kunnes käännyin ja juoksin kylppäriin, sen ovessa kun oli lukko.  Istuin siellä varmaan tunnin kunnes terve järki sai lirkuteltua etten voi istua vessassa koko päivää ja ettei mikään uhkaa minua kodissani. Otin uuden yrityksen ja JUOKSIN alakertaan. 

Ikinä toiste ei tuollainen pelkokohtaus uusinut, en tiedä vieläkään mitä hittoa se oli.

Paniikkikohtaus? Stressiä? Kun asuimme exäni kanssa vielä yhdessä, nukuin huonosti ja olin stressaantunut. Minuun iski yhtenä päivänä sitten tunne että joku juoksee NYT yläkerrasta kimppuuni ja pakenin sukkasillani ulos. Mitään väkivaltaa exän taholta ei ollut, ei minun tarvinnut pelätä kenenkään hyökkäävän mutta jostain se pelko vain tuli. Niin konkreettisena että olisi voinut luulla minun kuulevan juoksuaskeleita. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä liittyykö tähän mitään "paranormaalia", mutta hyi elämä se kauhun tunne mikä näihin tapauksiin liittyy!

Eli taustaksi, asun itsekin omakotitalossa. Täysin yksin, en ole koskaan pelännyt/hermoillut omassa talossani mitään vaikka olen yökukkuja.

Päinvastoin, olen rakastanut tätä asumismuotoa ja pidän okt:ssä asumista minulle parhaana ratkaisuna.

Äitini asui aiemmin kävelymatkan päässä, samoin osa sisaruksistani asuu vielä kotona.

Jos kävin äitini luona kylässä heidän aiemassa kodissaan, ei siellä koskaan ollut mitään pelottavaa kun aina paikalla oli joku.

Sitten toisinaan, noin pari kolme kertaa vuodessa olen ollut äidilläni vähän ns talonvahtina/hoitanut eläimet jos muu perhe matkoilla.

Käynnit äitini vanhassa talossa, kun ketään muuta ei ole paikalla menivät päivisin ok. Hoidan koiraa, teen sovitut asiat ja usein siivoilen jne yllätykseksi.

Kuitenkin, kun äitini aiemmassa talossa olin yksin on joka kerta ilmapiiri silloin alkanut iltaisin ahdistaa älyttömästi.

Sitten ilman syytä alkoi pelottaa, kun ilta etenee/tulee yö = toisinaan niin paljon, että olen siellä ottanut äitini koiran samaan huoneeseen.

En tiedä mistä tuo johtui =omassa kodissani (okt) en pelkää koskaan.

Mutta äitini silloinen talo muuttui aina kuin joksikin kauhutaloksi tunnelmaltaan, kun ilta/yö tuli????

Joskus teini-ikäinen veljeni ei ole halunnut matkoille mukaan ja saanut luvan jäädä kotiin/ottaa mahdollisesti yhden kaverin yöksi.

Tällöin äitini on pyytänyt minua olemaan yötä heillä ns teinien vahtina.

Silloin tuon talon tunnelma (kun en kuitenkaan ollut yksin siinä talossa) ole mennyt yölläkään samanlaiseksi, pahaenteisen uhkaavaksi ja karmivaksi.

Silloin siellä uskaltanut yölläkin olla/nukkua jos paikalla oli siis yksikin muu ihminen.

Äitini aiemmassa talossa ollut kosteusongelmaa, en tiedä voiko kokemukseni selittyä sillä vai onko talossa oikeasti "jotakin"???

Sen talon historiaa en tunne, oli vanha talo.

Koskaan en kuitenkaan ole äitini aiemmassa kodissa talon vahtina ollessani (pois lukien kerrat, kun veljeni ollut kotona ja minä vahtimassa häntä, silloinkin nukuin jotenkin huonosti) uskaltanut yötä jäädä!

Siis se tunnelma mikä siihen taloon oikeasti vaan tuli illan edetessä, hyi elämä.

Ei vaan pystynyt esim jäädä yötä vasten siivoamaan jos olin siellä yksin vaan pakko oli aina mennä kotiin, kun alkoi pelottaa talon ilapiiri.

Ja joka kerta kun talo vahtina olin jos lähdin kotiin illalla/yöllä niin oikein odotin, että ikkunassa näkyisi joku tms:(

Kun pääsin omaan kotiin, ei pelottanut enää yhtään.

Talon tunnelma vaan muuttui tosi ahdistavaksi iltaisin ja öisin, jos siellä oli yksin, pelotti niin, että ei ole tosikaan.

Syytä en tiedä mikä tuon teki, kosteusvaurio (voiko aiheuttaa?) vai talon historia tms?

Itselläni tuli omasta mummolasta sama fiilis. Mumma kuoli muutama vuosi sitten ja paappa jo ennemmin. Siinä talossa en olisi ikinä suostunut olemaan yksin kuin päivällä. Se oli maalla ja ulkona oli tosi pimeää pihavaloja lukuunottamatta. Siellä oli myös ulkona jotenkin pelottavaa pimeällä. Aina kun sieltä lähdettiin, niin tuli sellainen olo että piti juosta autoon ja vetää äkkiä ovi kiinni ja kaasu pohjaan ja pihasta pois. Tämä olo tuli siis jo lapsena kun vanhempien autolla siellä oltiin, mutta myös aikuisiällä kun omalla autolla siellä yksinkin kävin. Asun itsekin maalla omakotitalossa ja täällä on vielä pimeämää, mutta omassa pihassa ei ole koskaan tällaista tunnetta. Sitten ymmärtäisi jos asuisin esim.kaupungissa valojen ympäröimänä ja maaseudun pimeys "pelottaisi" mutta nyt ei ole kyse sellaisesta. Vaan tuntui että siellä oli "jotain".

Välillä työmaalla tuntuu liikkuvan "näkymätön väki". Ovet menee itsestään kiinni vaikka ovat raskaita palo-oviakin ja aukeavat myös. Ovet ovat lukosta auki vaikka lukkoon laitettu. En halua aina tietää mikä on meno näkymättömästä tasolla. Mutta kun sen aistii.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempani kuolivat auto-onnettomuudessa vajaa kymmenen vuotta sitten. Isoisäni jäämistöistä, teipattuna piiloon vanhan kirjan kannen ja kansilehtisen väliin, löytyi valokuva jossa isoisäni pitelee kainalossaan nauravaa naista. Naisella on vastasyntynyt vauva sylissään. Kuvan takana lukee isoisäni käsialalla "Usko, Toivo & Rakkaus", ei päiväystä mutta vaatetuksen ja isoisäni kampauksen perusteella kuva on otettu joskus 1970-luvun loppupuolella. Isoisäni nimi oli Usko.

Äitini syntyi 1963 ja jäi ainoaksi lapseksi, vaikka isovanhemmat tiedettävästi yrittivät ja halusivat isomman perheen. Äiti on yrittänyt selvittää mm. Facebookin avulla kuka tuo nainen voisi olla, mutta mitään vihjeitä ei ole tullut. Kirkonkirjoihin ei isoisälleni ole merkattu muita lapsia kuin äitini. Isovanhemmillani oli ainakin ulospäin hyvä ja rakastava avioliitto, eikä kukaan isoisän sisaruksista tai ystävistä ei tiedä tai tunnusta tietävänsä. Isosetäni pitää täysin mahdottomana että isoisäni olisi elänyt kaksoiselämää, sillä he pyörittivät 70-80-luvulla yhteistä yritystä ja olivat tekemisissä käytännössä koko ajan.

Linkki kuvaan?

Käyn tuossa nurkan takana lähikaupassa monta kertaa viikossa ruokaostoksilla. Olen käynyt samassa kaupassa jo vuosikaudet. Nyt kun olen käynyt siellä viimeiset neljä kertaa, niin ulos tullessa automaattiset liukuovet ei ole suostuneet aukeamaan kohdallani. Ei vaikka kuinka olen heiluttanut tai liikkunut edestakaisin. Pääsin ulos vasta kun joku muu tuli tai meni ovesta.

Tänään jäin vähän seurailemaan kadulta, oliko muilla vastaavaa ongelmaa mutta ovi näytti toimivan oikein hyvin.

Jotenkin noloa joutua joka kerta odottamaan että joku muu tulee avaamaan oven. En oikein kehtaisi mennä myöskään valittamaan kauppiaalle että heidän ovensa syrjii vain minua.

Mistäköhän tälläinen voisi johtua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lueskelin ketjua vähän matkaa taaksepäin ja ilmeisesti muillakin on ollut kokemuksia siitä, että joku koskettaa ja missään ei näy ketään.

Odottelin eilen illalla miestäni baarista kotiin ja menin sitten puolen yön jälkeen nukkumaan. Nukahdin ja heräsin siihen, että joku puristi minua hartioista. Sellainen ystävällinen ja rohkaiseva puristus symmetrisesti ja yhtä aikaa molemmista hartioista. Oletin, että mieheni on tullut baarista kotiin. Nukuin kyljelläni selkä miehen puolelle päin ja kun käännyin, sänky oli tyhjä. Menin aivan paniikkiin, sillä olin aivan varma, että tunsin puristuksen. Tunsin puristavat sormet ja puristus oli voimakas, ei kuitenkaan niin että olisi tehnyt kipeää.

Nukahdin uudelleen ja heräsin yöllä, kun mieheni oikeasti tuli kotiin ja kömpi sänkyyn. Olin edelleen vähän poissa tolaltani.

Voiko unessa tulla todella noin vahva ja aidontuntuinen aistimus tai fyysinen kokemus kosketuksesta? Toki rauhoittelin itseäni sillä, että aivot tekevät unessa tepposiaan tai sitten esim. peitto painoi jotenkin niin, että unessa aivoni tulkitsivat sen puristukseksi.

En ehkä ottaisi tätä niin vakavasti, ellei viikon sisään olisi tapahtunut muitakin outoja sattumuksia. Lamppu tippui katosta siinä huoneessa, missä olin ja meni aivan sirpaleiksi. Ehkä se oli vain huonosti kiinnitetty ja kiinnitys antoi periksi. Suihkuhylly putosi myös hirveällä rytinällä samana päivänä. Noh, ehkä sekin oli huonosti kiinnitetty tai painoa oli liikaa. Seuraavana päivänä tuli alas tuettu ja kiinnitetty tomaattiköynnös. Seinäkello pysähtyi ja alkoi käydä uudelleen.

Kaikkille noille on varmasti luonnollinen selitys olemassa. Asumme kerrostalossa, eli tuskin tällaisessa asunnossa kukaan jaksaisi kummitellakaan. Jotenkin vaan mieli alkaa etsiä yliluonnollisia selityksiä, kun sattumalta outoja asioita tapahtuu lyhyessä ajassa.

Kyllä kerrostaloasunnossa voi kummitella ihan samalla tavalla kuin vaikka omakotitalossa. Kieltämättä nuo oudot tapahtumat viittaisivat yliluonnolliseen, varsinkin tuo hartioiden puristus.

Varmaan noitia niin paljon että pitää tutkia onko mitään woodoonukkeja tuotu sinne ja esineitä amuletteja . Ne pitää heti palauttaa tai heittää roskiin hyvä jos polttaa ne ellei tiedä mistä ne on tuotu . Jotkut on kiroomassa toisia . Henkiä on . Risti suojelee .