Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Olin muuttanut juuri tänne missä nyt asun kun olin ensimmäisiä kertoja kävin tuolla lähikirjastossa kun luokseni tuli minulle tuntemattomia ihmisiä kyselemään, että onko siellä kirjastossa lainattava jokin kirja. Minä vastasin, että en tiedä koska en ole siellä töissä ja olin vasta muuttanut sinne. He suuttuivat ja ihmettelivät kirjaston työntekijän huonoa palvelua. Olen asunut täällä nyt puoli vuotta ja monta kertaa minua on pidetty kirjaston työntekijänä enkä minä tiedä miksi.

Joskus poikkesin jossain tusinatavaraputiikissa (siis isossa yksityisessä kaupassa, joka myi kaikkea mahdollista ja tavarat aivan sekaisin ja käytävät täynnä jne.). Siinä kulkiessani toppatakki päällä ihan asiakkaan näköisenä tuli mies kysymään että "mistä löydän rullamittoja".

Ja kysymyksen luonne ei ollut sellainen "mahdatkohan tietää" vaan oletus oli että "tottahan minä tiedän kun olen täällä töissä" -tyylinen.

Häkeltyneenä sanoin että "työkaluosastolta?" johon mies tiuskasi että "no missä sellainen on?"

Ehkä yliluonnollinen juttu. Heräsin eräs aamuyö siihen, että joku puristi minua nilkasta.

Vaihtoehdot:

- lemmikki, joka nukkui jalkopäässä sänkyä

- miehen jalka

- peitto kieppunut jalan ympärille

- talon entinen asukas tai muu vastaava henkiolento

- uni

Vieläkin muistan sen pihtimäisen otteen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin muuttanut juuri tänne missä nyt asun kun olin ensimmäisiä kertoja kävin tuolla lähikirjastossa kun luokseni tuli minulle tuntemattomia ihmisiä kyselemään, että onko siellä kirjastossa lainattava jokin kirja. Minä vastasin, että en tiedä koska en ole siellä töissä ja olin vasta muuttanut sinne. He suuttuivat ja ihmettelivät kirjaston työntekijän huonoa palvelua. Olen asunut täällä nyt puoli vuotta ja monta kertaa minua on pidetty kirjaston työntekijänä enkä minä tiedä miksi.

Joskus poikkesin jossain tusinatavaraputiikissa (siis isossa yksityisessä kaupassa, joka myi kaikkea mahdollista ja tavarat aivan sekaisin ja käytävät täynnä jne.). Siinä kulkiessani toppatakki päällä ihan asiakkaan näköisenä tuli mies kysymään että "mistä löydän rullamittoja".

Ja kysymyksen luonne ei ollut sellainen "mahdatkohan tietää" vaan oletus oli että "tottahan minä tiedän kun olen täällä töissä" -tyylinen.

Häkeltyneenä sanoin että "työkaluosastolta?" johon mies tiuskasi että "no missä sellainen on?"

Ei tässä ole sinänsä mitään outoa, minussakin on nähtävästi joku asiakaspalvelijan sisäinen valo, koska vuosien mittaan minulta kysellään melkein kaupassa kuin kaupassa ohjeita. Siis tyyliin Prismassa, vaikka olen normivaatteissa. " Anteeksi osaatko kertoa näistä meikkivoiteista? "öö en ole töissä täällä" " aijaa! " :D

Alkossa "Anteeksi, missä on *viinimerkki*?"

Olin hoitamassa 4-vuotiasta artistista veljeäni ja hän jokelteli omalla kielellään jota vain hän ymmärsi. Minä kuitenkin otin osaa hänen purjeisiinsa taistelemalla esim. "Niinkö tosiaan" "Oletko oikeasti sitä mieltä". Sitten hän täysin yllättäen sanoi, että "Ole hiljaa. Minä puhun itselkeni". Tästä on nyt reilu 20 vuotta aikaa mutta tämä on yhä täysi mysteeri, koska tuo oli ensimmäinen kerta kun hän puhui "oikeasti" ja vieläkään hän ei puhu paljon eikä koskaan lauseilla. Tuo oli ilmeisesti ainoa kerta kun hän puhui lauseita ja ilmeisesti tulee jäämään mysteeriksi että miksi hän ei puhu lauseilla vaikka ilmeisesti pystyisi siihen. Siitä autismista se tietenkin johtuu mutta kukaan muu kuin hän ei tiedä tarkasti, että mitä hänen mielessään liikkuu ja miten paljon hän oikeasti ymmärtää puhetta. Joskus tuntuu, että hän ei ymmärrä mitään ja joskus tuntuu, että hän ymmärtää kaiken.

Minua alkaa oikeasti vaivata, että olenko menettämässä mielenterveyteni. Olen vanhassa talossa lasten kanssa asuva äiti, ja aiemmin olen tähän ketjuun kirjoittanut:

- selkeät askeleet yläkerrassa kun itse valvoin siellä unettomuuden vuoksi ja kaikki lapset nukkuivat

- syyskylmillä apposen auki oleva tiukka yläkerran ikkuna, jota lapset eivät edes pysty avaamaan ja minä en avannut

- yllättäen auki ollut saunan ikkuna, vaikka kukaan ei ollut edea käynyt siellä pitkään aikaan

Nyt tapahtui taas uusi outo juttu. Talon rakenne on sellainen, että keittiöstä on ovi ulkoeteiseen, josta menevät rappuset yläkertaan (on siis entinen kahden asunnon talo). Eteisessä on taso, jonka päälle voi laskea avaimet tms ja siitä kuuluu selkeästi tunnistettava ääni. Olen vapaapäivää viettämässä, lapset koulussa ja miesystävä töissä, ja puuhastelin keittiössä kun eteisestä kuului selkeästi että ovi kävi ja eteisen taso kilahti aivan niin kuin siihen olisi laskettu jotain. Samantien avasin oven ja kysyin että mitä unohtui, kun luulin että joku koululaisista tai mies palasi hakemaan jotain. Yllätys olikin kova, kun eteisessä ei ollut ketään. Kurkin myös joka suuntaan eteisen ikkunoista, mutta pihallakaan ei ollut ketään. Alkaako mulle tulla jo ääniharhojakin?

Osa näistä tapauksista kuulostaa todella mystisiltä, mutta osa ...niin, harhojen kuuleminen ja näkeminen voi olla merkki mielenterveyden ongelmista. Erityisesti huolettaa, jos lapsella on harhoja ja vanhemmat eivät hae apua lapselleen koska uskovat mieluummin kummituksiin ja muuhun yliluonnolliseen shaibaan. Esimerkiksi hoitamaton skitsofrenia ei ole kenenkään kannalta hyvä vaihtoehto. Sen sijaan, että hymistellään tyytyväisenä kun lapsi on herkkä ja aistii kuolleet tms, olisi hyvä hakea apua.

Väsymys, stressi, valvominen ja unettomuus aiheuttavat myös olemattomia ääniä, näköharhoja ym. joita jotkut täällä selittävät kummituksina ja yliluonnollisina juttuina.

Vierailija kirjoitti:

Kaapeli kirjoitti:

Televisiostamme näkyi kerran pätkä elokuvaa, jota en ole nähnyt koskaan sen jälkeen, mikä on outoa, sillä muistaakseni kaikki muut videovuokraamosta vuokratut tai elokuvateatterissa tai jossain muualla katsotut elokuvat olen nähnyt ennemmin tai myöhemmin telkkaristakin.

Filmi jäi vähän jännään kohtaan, joten on jäänyt askarruttamaan, että miten siinä lopulta kävi.

Se tuli maksulliselta FilmNet -kanavalta, jota emme olleet tilanneet, joten on jälkeenpäin tullut mieleen, että onkohan tässä tapahtunut jonkinlainen kosminen vääristymä, että televisiomme otti hetken aikaa vastaan radioaaltoja jostain toisesta ulottuvuudesta, vaikka se sillä hetkellä näytti ihan normaalilta elokuvalta.

Eli olet siis nähnyt kaikki mahdolliset elokuvat vai?? Kyllä minä ainakin olen usein nähnyt telkkarista pätkiä ties mistä elokuvista joita en ole myöhemmin nähnyt enkä niin välittänyt koko asiasta😂

Mutta ihan mielenkiinnosta kysyn että mitä elokuvassa tapahtui?

Monet hämärän peittoon jääneet elokuvat ovat myöhemmin sattumalta tulleet vastaan esim. Youtuben elokuva-analyysivideoilla, mutta jostain syystä tuntuu kuin juuri tämän elokuvan olisi maa nielaissut. 

Tässä jonkinmoinen kuvaus kyseisestä pätkästä.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3566177/mika-elokuva-tunnistaako-kukaan

Tämä tapahtui reilut 20 vuotta sitten enkä ole keksinyt tälle muuta selitystä kuin että jälle3ndyntymä on olemassa.

Poikani oli silloin 4-vuotias kun hän eräänä päivänä tuli luokseni ja sanoi, että "Ethän suutu mutta minulla on ikävä sitä toista äitiä". Kun minä ihmettelin, että mitä toista äitiä, koska minä olen hänen ainoa äitinsä. Poika vastasi, että "Niin mutta ensin minä olin sen toisen äidin luona. Hän yritti hoitaa minua hyvin mutta minulla oli koko ajan kipeä olo. Sitten ne tulivat ja veivät minut Taivaan Isän luokse takaisin. Sitten minä tulin sieltä sinun ja isän luokse". Vaikka olen kuinka miettinyt tätä, niin en ymmärrä että miten poika olisi voinut keksiä tämän koska hänelle ei oltu puhuttu silloin mitään esimerkiksi kuolemasta, uskonnosta tai jälleensyntymästä.

Muutama viikon kuluttua tuon tapahtuman jälkeen poika näki kuvan suojelusenkelistä ja sanoi, että "Tuollaiset minut kävivät hakemassa".

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä tapauksista kuulostaa todella mystisiltä, mutta osa ...niin, harhojen kuuleminen ja näkeminen voi olla merkki mielenterveyden ongelmista. Erityisesti huolettaa, jos lapsella on harhoja ja vanhemmat eivät hae apua lapselleen koska uskovat mieluummin kummituksiin ja muuhun yliluonnolliseen shaibaan. Esimerkiksi hoitamaton skitsofrenia ei ole kenenkään kannalta hyvä vaihtoehto. Sen sijaan, että hymistellään tyytyväisenä kun lapsi on herkkä ja aistii kuolleet tms, olisi hyvä hakea apua.

Kyllä, mutta lapsilla vilkas mielikuvituselämä on ihan tervettä. Ylikierroksille se voi lähteä, jos lapsi tietää tai vaistoaa läheisensä kiinnostuksen huuhaahan.

Ja kiinnostus huuhaahan puolestaan voi selittyä stressillä, yksinäisyydellä, toimettomuudella, ahdistuksella yms.

Tämän ketjun kirjoittajista puolestaan merkittävä osa mahtaa olla ihan tarkoituksella satujen kertojia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui reilut 20 vuotta sitten enkä ole keksinyt tälle muuta selitystä kuin että jälle3ndyntymä on olemassa.

Poikani oli silloin 4-vuotias kun hän eräänä päivänä tuli luokseni ja sanoi, että "Ethän suutu mutta minulla on ikävä sitä toista äitiä". Kun minä ihmettelin, että mitä toista äitiä, koska minä olen hänen ainoa äitinsä. Poika vastasi, että "Niin mutta ensin minä olin sen toisen äidin luona. Hän yritti hoitaa minua hyvin mutta minulla oli koko ajan kipeä olo. Sitten ne tulivat ja veivät minut Taivaan Isän luokse takaisin. Sitten minä tulin sieltä sinun ja isän luokse". Vaikka olen kuinka miettinyt tätä, niin en ymmärrä että miten poika olisi voinut keksiä tämän koska hänelle ei oltu puhuttu silloin mitään esimerkiksi kuolemasta, uskonnosta tai jälleensyntymästä.

Muutama viikon kuluttua tuon tapahtuman jälkeen poika näki kuvan suojelusenkelistä ja sanoi, että "Tuollaiset minut kävivät hakemassa".

Jessus kun rupesi itkettämään.

Vierailija kirjoitti:

Minä aikanaan sain ruotsinkielen opettajalta myös väärin -merkinnän, kun olin hänen mielestään tehnyt virheen suomennoksessa.  Olin suomentanut lauseen näin:  Tämä laji on Suomessa hyvin pidetty.  Se oli hänen mielestään väärin.  Oikea suomennos olisi ollut: Tästä lajista Suomessa pidetään hyvin paljon.

Ja opettaja ei suostunut ottamaan mitään kantaa, kun sanoin, että sanotaanhan suomenkielessä noin.  Yritin antaa esimerkkejä.  Kuten että "Aleksis Kivi on meillä hyvin rakastettu kansankirjailija."  Tai "Mämmi on meillä suosittu perinneruoka."   Ei käynyt,  opettaja vain pyöritteli päätään, että ei noin sanota.

Tämä jäi mieleeni, koska pidin sitä epäoikeudenmukaisena.  Olen ajatellut sittemmin, että se opettaja oli alkujaan suomenruotsalainen, eikä puhunut suomea aivan täysin oikein, äänsikin ruotsalaisittain.  Mutta sai siis opettaa meille suomea äidinkielenään puhuville ruotsia, ja päättää itse, onko meidän puhumamme kieli oikein vai ei.

Oliskohan ollut tarkoitus kääntää sanatarkasti eikä ajatuksellisesti? "Denna art är omtyckt i Finland" vs. "Denna art är mycket populär i Finland".

Vierailija kirjoitti:

Olin alakouluikäisenä paljon kahdestaan kaverini kanssa koulupäivien jälkeen jommankumman kodissa ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin. Joinakin päivinä pystyttiin leikkimään ihan normaalisti, mutta monesti meitä pelotti ihan älyttömästi ja kuultiin muka jotain ääniä ulkoa ja oikein lietsottiin sitä pelkoa toisissamme.

Yksi kerta istuttiin sisällä portaissa taas ihan pelokkaina ja molemmat tuijotettiin eteisen ovea (meitä pelotti aina, että joku ulkopuolinen tulee taloon sisälle, vaikka ulko-ovikin oli lukossa). Yhtäkkiä nähdään molemmat kun eteisen oven kahva painuu alas ja ovi "raksahtaa" auki. Mentiin molemmat ihan paniikkiin, mutta myöhemmin vähän rauhoituttuamme uskallettiin käydä tarkastamassa tilanne, eikä siellä tietenkään ketään ollut. Vanhemmat meitä sitten rauhoitteli, että veto tai muu vetäisi oven auki. Juujuu mutta ei sellaisen oven kahva painu alas, vaikka ovi aukeaisi itsestään esim. just vedon takia. Ja talon ikkunatkin olivat kiinni.

Olenkin myöhemmin miettinyt, että oliko tää joku meidän itseaiheuttama energiajuttu, kun molemmat tuijotetaan ovea intensiivisesti ja saadaan ihmeellisiä juttuja tapahtumaan. :D Jotain muitakin juttuja oli, mutta ne olen voinut laittaa mielikuvituksen piikkiin, mutta tämä nähtiin tosiaan molemmat samanaikaisesti.

Mulla on samanlaisia kokemuksia. Olin muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla ja mulla oli koulussa vain yksi kaveri, joka oli samalla paras kaveri. En muista mistä kaikki edes alkoi, ehkä niistä kummituksia jahtaavista ohjelmista. Nämä tapahtui koulussa:

Nähtiin muka jotain merkkejä kaikkialla ja kummatkin alkoi oikeesti pelkäämään. Milloin joku esine oli vaihtanut itsestään paikkaa tai tv:n heijastuksessa näkyi jotain. Lopulta emme uskaltaneet mennä wc-koppiin yksin tekemään tarpeita. Toinen tuli aina seisomaan naama seinään päin. Välillä mietin kuinka pimeetä toi meininki oikein oli. Pelkäsin välillä olla yksin kotona ja kaveri soitteli kotoota jos outoa tapahtui. Välillä oon miettinyt mahtoiko kaveri vaan lietsoa mua vai miten tilanne meni tosi pahaksi. 

Ala-asteen kaunokirjoitusharjoituksesta sain kerran kirahvimerkin kun kaikki muut saivat seepramerkin. Asia on jäänyt vaivaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteen kaunokirjoitusharjoituksesta sain kerran kirahvimerkin kun kaikki muut saivat seepramerkin. Asia on jäänyt vaivaamaan.

Jos ne oli tarroja niin ehkä seeprat loppui vain kesken. Mutta jos esim. leimasin niin en kyllä tiedä miksei voinut käyttää samaa.

Musta Hendriksson kuulostaa just tyypillisestä lasten keksimältä sukunimeltä, sellaiselta omasta päästä keksityltä , 'hienolta" sukunimeltä. Vähän kuin omassa lapsuudessa joku Margareta oli olevinaan tosi hieno nimi, eikä aavistustakaan mistä se tuli tempaistua jokaisen barbin nimeksi, nimi säteili kaikkea hienostunutta glamouria, ja osaan hyvin kuvitella että Margareta Hendrikkson olisi upeuden tiivistyä, tai 9v mielikuvituksen huipentuma.

Tuo autistisen 4v n tiukka lause oli aika huima, vielä kun oli ja jäi ainoaksi lauseeksi ikinä. Mystiset ja oudot aivot, hän on täysin läsnä ja sanavalmis kun ärsytyskynnys ylittyi. Kerran.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui reilut 20 vuotta sitten enkä ole keksinyt tälle muuta selitystä kuin että jälle3ndyntymä on olemassa.

Poikani oli silloin 4-vuotias kun hän eräänä päivänä tuli luokseni ja sanoi, että "Ethän suutu mutta minulla on ikävä sitä toista äitiä". Kun minä ihmettelin, että mitä toista äitiä, koska minä olen hänen ainoa äitinsä. Poika vastasi, että "Niin mutta ensin minä olin sen toisen äidin luona. Hän yritti hoitaa minua hyvin mutta minulla oli koko ajan kipeä olo. Sitten ne tulivat ja veivät minut Taivaan Isän luokse takaisin. Sitten minä tulin sieltä sinun ja isän luokse". Vaikka olen kuinka miettinyt tätä, niin en ymmärrä että miten poika olisi voinut keksiä tämän koska hänelle ei oltu puhuttu silloin mitään esimerkiksi kuolemasta, uskonnosta tai jälleensyntymästä.

Muutama viikon kuluttua tuon tapahtuman jälkeen poika näki kuvan suojelusenkelistä ja sanoi, että "Tuollaiset minut kävivät hakemassa".

Intiassa jälleensyntymä on ihan normaali asia.

Vierailija kirjoitti:

Olin hoitamassa 4-vuotiasta artistista veljeäni ja hän jokelteli omalla kielellään jota vain hän ymmärsi. Minä kuitenkin otin osaa hänen purjeisiinsa taistelemalla esim. "Niinkö tosiaan" "Oletko oikeasti sitä mieltä". Sitten hän täysin yllättäen sanoi, että "Ole hiljaa. Minä puhun itselkeni". Tästä on nyt reilu 20 vuotta aikaa mutta tämä on yhä täysi mysteeri, koska tuo oli ensimmäinen kerta kun hän puhui "oikeasti" ja vieläkään hän ei puhu paljon eikä koskaan lauseilla. Tuo oli ilmeisesti ainoa kerta kun hän puhui lauseita ja ilmeisesti tulee jäämään mysteeriksi että miksi hän ei puhu lauseilla vaikka ilmeisesti pystyisi siihen. Siitä autismista se tietenkin johtuu mutta kukaan muu kuin hän ei tiedä tarkasti, että mitä hänen mielessään liikkuu ja miten paljon hän oikeasti ymmärtää puhetta. Joskus tuntuu, että hän ei ymmärrä mitään ja joskus tuntuu, että hän ymmärtää kaiken.

Ymmärtää varmaan kaiken.

Nyt tapahtui se klassinen juttu:

Tulin viime perjantaina kotiin ja laitoin nahkarukkaset eteisen jakkaralle. Ne putosivat lattialle, mutta en jaksanut nostaa niitä takaisin. Siitä tilanteesta jäi selvä mielikuva. Seuraavana päivänä rukkaset olivat kadonneet.

Etsin niitä koko viikonlopun. Pengoin koko eteisen, kaapit ja monta muutakin paikkaa, eikä löytynyt. Asun yksin, eikä minulla ole lemmikkejä, joten tyydyin ajatukseen että olin unohtanut ne jonnekin, vaikka muisti sanoi muuta.

Tällä viikolla yhtenä aamuna ne olivat ilmestyneet eteisen lattialle, juuri siihen mihin ne putosivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alakouluikäisenä paljon kahdestaan kaverini kanssa koulupäivien jälkeen jommankumman kodissa ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin. Joinakin päivinä pystyttiin leikkimään ihan normaalisti, mutta monesti meitä pelotti ihan älyttömästi ja kuultiin muka jotain ääniä ulkoa ja oikein lietsottiin sitä pelkoa toisissamme.

Yksi kerta istuttiin sisällä portaissa taas ihan pelokkaina ja molemmat tuijotettiin eteisen ovea (meitä pelotti aina, että joku ulkopuolinen tulee taloon sisälle, vaikka ulko-ovikin oli lukossa). Yhtäkkiä nähdään molemmat kun eteisen oven kahva painuu alas ja ovi "raksahtaa" auki. Mentiin molemmat ihan paniikkiin, mutta myöhemmin vähän rauhoituttuamme uskallettiin käydä tarkastamassa tilanne, eikä siellä tietenkään ketään ollut. Vanhemmat meitä sitten rauhoitteli, että veto tai muu vetäisi oven auki. Juujuu mutta ei sellaisen oven kahva painu alas, vaikka ovi aukeaisi itsestään esim. just vedon takia. Ja talon ikkunatkin olivat kiinni.

Olenkin myöhemmin miettinyt, että oliko tää joku meidän itseaiheuttama energiajuttu, kun molemmat tuijotetaan ovea intensiivisesti ja saadaan ihmeellisiä juttuja tapahtumaan. :D Jotain muitakin juttuja oli, mutta ne olen voinut laittaa mielikuvituksen piikkiin, mutta tämä nähtiin tosiaan molemmat samanaikaisesti.

Mulla on samanlaisia kokemuksia. Olin muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla ja mulla oli koulussa vain yksi kaveri, joka oli samalla paras kaveri. En muista mistä kaikki edes alkoi, ehkä niistä kummituksia jahtaavista ohjelmista. Nämä tapahtui koulussa:

Nähtiin muka jotain merkkejä kaikkialla ja kummatkin alkoi oikeesti pelkäämään. Milloin joku esine oli vaihtanut itsestään paikkaa tai tv:n heijastuksessa näkyi jotain. Lopulta emme uskaltaneet mennä wc-koppiin yksin tekemään tarpeita. Toinen tuli aina seisomaan naama seinään päin. Välillä mietin kuinka pimeetä toi meininki oikein oli. Pelkäsin välillä olla yksin kotona ja kaveri soitteli kotoota jos outoa tapahtui. Välillä oon miettinyt mahtoiko kaveri vaan lietsoa mua vai miten tilanne meni tosi pahaksi. 

Itsellänikin on ollut tällaista lapsena. Epäilen että se liittyy jotenkin aivojen kehitykseen tietyssä iässä, että pitää kokea jotain pelkotila vaiheita.