Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin yhden tyttökaverin kanssa yhdessä Eirassa. Käytiin bailaamassa jossain, jossa ei ollut yhtään menoa tai hauskaa. Kaveri meni vessaan, minä istuin käsi poskella kyllästyneenä pöydässä. Siihen tuli joku kundi joka höpötti että mitä luulen: lähtiskö toi tai toi tanssimaan. Vastailin mutta sitten kysyin miksei hae mua. Mikä mussaa on vikana? Kundi vetäytyi kauemmaksi ja sanoi että sähän olet kundi, japanilainen kundi. Olen nainen, jolla tumma tukka ja ruskeat silmät. Puhuttiin suomea.

Seuraavana aamuna tyttökaveri lähti aiemmin töihin, mä jäin meikkaamaan. Töölössä hänen piti vaihtaa bussia ja katsoi bussi 14:n ikkunoita ja ällistyi että miten mä siinä istun kun jäin vielä kotiin. Nousi bussiin kuitenkin ja näki että minuksi luulemansa ihminen oli japanilainen mies. Tuolloin japsit ja muut itämaalaiset olivat harvinainen näky jopa Helsingissä.

Niin? Mitä outoa tässä on? Näytät japanilaiselta. Moni suomalainen omaa sellaisia piirteitä.

Japanilaiset piirteet yhdistettynä suomalaiseen ruumiinrakenteeseen voi hyvinkin antaa vaikutelman miespuolisesta henkilöstä.

Sä et nyt pysynyt kyydissä. Nämä tapahtumat tapahtuivat vierekkäisinä päivinä. Aikaa oli välissä noin 10 tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaksoisolento pelotteli aikoinaan tuttaviani opiskelukaupungissani. Pari kertaa kaveri soitti, että minne olet menossa, ja oli nähnyt mut matkalla jonnekin. Istuin tukevasti yliopiston kahvilassa silloin. Olin tullut vastaan mutten moikannut. Kerran olin ollut Alkossa, vaikken ollut. Olen vähän erikoisen näköinen, punainen tukka ja tapasin pukeutua vanhahtavasti.

Kerran kun olin bussissa justiinsa lähdössä kaupungista, näin bussin ikkunasta itseni kävelemässä kadulla. Täysin samat vaatteet, kasvot, hiukset, kävelytapa ja laukku. Säikähdin kuollakseni, mutten osannut selittää asiaa.

Luulen, että meillä jokaisella on "kaksoisolento" jossain. Omia kokemuksia: Harrastamme ystävättäreni kanssa erästä harrastusta, jonka vuoksi matkustelemme jonkun verran. Olimme sitten harrastuksen parissa Tampereella ja kiinnitin tapahtumassa huomiota mieheen, joka oli kuin kaksoisolento ystävättärestäni, joka on siis nainen.  En sanonut mitään kaverilleni, mutta vähän ajan kuluttua hän itsekin totesi: "Tuo mieshän voisi olla kaksoisolentoni!"

Saman harrastuksen parissa olin Ruotsissa. Siellä kiinnitin huomiota yhteen naiseen, joka taas muistutti minua. Hänellä oli vielä samanlaiset kengät kuin minulla ja saman merkkinen paita, ainoastaan eri värinen. Myöhemmin ilmestyi video, jossa tämä nainen oli. Mutta kyllä sain pari kertaa katsoa videon läpi, että tajusin, etten minä siinä videolla ole. Paras tunnistautumistapa oli, etten itse omista sen väristä paitaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin yhden tyttökaverin kanssa yhdessä Eirassa. Käytiin bailaamassa jossain, jossa ei ollut yhtään menoa tai hauskaa. Kaveri meni vessaan, minä istuin käsi poskella kyllästyneenä pöydässä. Siihen tuli joku kundi joka höpötti että mitä luulen: lähtiskö toi tai toi tanssimaan. Vastailin mutta sitten kysyin miksei hae mua. Mikä mussaa on vikana? Kundi vetäytyi kauemmaksi ja sanoi että sähän olet kundi, japanilainen kundi. Olen nainen, jolla tumma tukka ja ruskeat silmät. Puhuttiin suomea.

Seuraavana aamuna tyttökaveri lähti aiemmin töihin, mä jäin meikkaamaan. Töölössä hänen piti vaihtaa bussia ja katsoi bussi 14:n ikkunoita ja ällistyi että miten mä siinä istun kun jäin vielä kotiin. Nousi bussiin kuitenkin ja näki että minuksi luulemansa ihminen oli japanilainen mies. Tuolloin japsit ja muut itämaalaiset olivat harvinainen näky jopa Helsingissä.

Niin? Mitä outoa tässä on? Näytät japanilaiselta. Moni suomalainen omaa sellaisia piirteitä.

Japanilaiset piirteet yhdistettynä suomalaiseen ruumiinrakenteeseen voi hyvinkin antaa vaikutelman miespuolisesta henkilöstä.

Enkä muuten todellakaan näytä japanilaiselta. Ei ole vinoja silmiä eikä pyöreätä kasvojenrakennetta. Olen ollut melko kaunis, mutta suht klassisessa mielessä. Nenäkin on pitkähkö.

Esim lappilaisissahan on paljonkin japanilaisen tyyppisiä. Lyhyenläntiä, tummatukkaisia ja -silmäisiä ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni sairasti melko pitkään. Olimme käyneet sairaalassa tervehtimässä häntä joulupäivänä, jolloin hän vielä vitsaili. Näimme kyllä että kunto oli huono, mutta emme tienneet paljonko aikaa oli jäljellä. Tapaninpäivän jälkeisenä yönä hän kuoli. Veljeni vaimo soitti asian klo 5.30 aamulla ja romahdin lattialle itkemään ja kiittämään siitä, että hän oli saanut armon. Samana päivänä myöhemmin puhelussa selvisi, että hän oli kuollut klo 4.45. Heräsin tuolloin siihen, että makkarissa päälle jättämäni sähkökynttelikkö alkoi vilkkua muutaman kerran ja tasaantui sitten. Sähköt toimivat normaalisti.

Lähdimme sairaalan ruumishuoneelle. En oikein tiennyt, voiko/pitääkö vainajan käsiin tuoda kukkia. Paikkakunnalla oli tuolloin kukkakauppa. Ajoin sinne ja totesin että kiinni on. Samassa näin kukkakaupan omistajan siinä pihalla ja kysyin olisiko hänellä avaimet mukanaan. Kerroin mitä oli tapahtunut. Hänellä oli valkoisia pieniä tasetteja, jotka myi privaatisti minulle. Vein ne isäni ristittyjen käsien väliin ruumishuoneella. Suutelelin kylmää otsaa ja toivotun hyvää matkaa. Hän oli valkoinen ja tyyni.

Oli kaikenlaisia merkkejä isästä muutaman päivän ajan, liittyivät yleensä sähköön. Tuulikaapin ja eteisen välinen ovi avautui hiljaa. Samalla tavalla rauhallisesti kuin isäni oli sen avannut. Sanoin: tule vaan sisään viettämään aikaasi tänne, isä. Sanoin aina, kun huomasin outoja asioita.

Näin paljon unia. Viimeisessä kaksi isoa hahmoa talutti väsynyttä isääni eteenpäin tukien käsistä häntä kohti vihreätä, kaunista maisemaa. Maisemassa oli jalokiviä ruohikossa.

Puolta vuotta ennen hänet oli jo melkein todettu kuolleeksi. Maksa ja munuaiset lakkasivat toimimasta. Hän selviytyi kuitenkin silloin. Kahviossa isä kertoi kyyneleet silmissään miten hän oli katsonut itseään kuolleena katonrajasta alas laverille. Kuullut ja nähnyt hoitajien ja lääkärien kiireen. Ja oli ajatellut, että nyt täytyy olla ihan hiljaa, etteivät ne huomaa että hän onkin täällä ylhäällä. Hän ei kertonut tätä asiaa kenellekään muulle kuin minulle. Hän oli nähnyt aaveita jo nuorukaisena.

Itsellä viimeksi tänään kaksi outoa merkkiä kuolleesta anopistani. Puhuin hänelle ja pyysin erästä pientä asiaa, joka sitten järjestyi.

Näitä kokemuksia olisi kiva kuulla lisää. Minulla oli isäni kuoleman jälkeen eräs hänelle kuuluva kukka kotonani. Yksi päivä kun kävelin sen lähelle, sen iso lehti alkoi liikkumaan. Ei mitään värinää, vaan sellaista hidasta liikettä muutamia kertoja puolelta toiselle. Harmitti ettei ollut kännykkä kädessä niin olisin kuvannut :/ Ei ollut ainoa kerta kun sain isältä tällaisia merkkejä. Niitä  tapahtui enemmän sen pari kuukautta kuoleman jälkeen, nykyään ei niinkään. Toisinaan tunnen joitain energioita lähelläni, mutta niistä en oikein ole varma mistä ovat lähtöisin.

Mä oon tuo isästäkertoja.

Mieheni kuoli aivan liian aikaisin. Jäin yksinhuoltajaksi. Olin aivan puhki ja yritin kerran torkkua sohvalla, kun lapset katselivat piirrettyjä. Yht'äkkiä tunsin viileän käden poskellani. Se silitti minua posken päältä, tuntui lohduttavalta ja myötäävältä.

Myös muita kummallisuuksia tapahtui. Jostain syystä ne liittyvät sähköön. Ne eivät ole pelottavia. Minua vain tullaan tervehtimään. Joskus vastaan ääneen, mutta useimmin viestin ajatuksilla.

Hänellä oli tapana lukea eräässä tietyssä tuolissa. Olimme menneet lasten kanssa nukkumaan ja aivan varmasti olin sammuttanut valot eikä se jalkalamppu joka on tuolin vieressä, ollut edes palamassa. Aamulla siinä oli kuitenkin valo. Seisahduin todella. Unissa näin mm. hänet hymyilemässä ja naureskelemassa jossain juhlissa. Hän häpesi yksristikaksi-etuhampaitaan eikä sen vuoksi juuri hymyillyt avoimesti. Unessa hänellä on hyvä hammasrivistö.

Jos joku keksii selityksen tälle, olen kiitollinen. Itseäni tämä vaivaa vieläkin todella paljon. Vuonna 2004 olin kesätöissä johon kuljin aina polkupyörällä kaupungin keskustasta. Koska keskustan kerrostalon piha oli rauhaton ja siitä oli varastettu minulta jo yksi vahingossa auki jäänyt polkupyörä, pidin pyörää aina yöt joko lukitussa pyörävarastossa tai vähintäänkin lukossa jos sen hetkeksi pihalle jätin.

Yhtenä torstaina kuitenkin menin niin kiireellä töistä kotiin, että jätin pyörän lukittuna (koska avain jäi takin taskuun) kerrostalon eteen ja ajattelin että vien sen myöhemmin illalla sitten varastoon lukkojen taakse. Silloinen poikakaverini tuli kuitenkin yllättäen käymään alkuillasta ja jäi yöksi, joten pyörän vienti varastoon unohtui ja heti aamulla herätessäni jostakin syystä oli päällimmäisenä outo tunne pyörästä. Pihalle päästyäni tunne osoittautui oikeaksi, pyörä oli varastettu, lukittuna.

Kävelin työpaikalleni itkua tihrustaen puolijuoksua, koska matkaan menikin tuplasti aikaa ja kerroin työkavereilleni, että pyöräni oli yöllä varastettu. Koska olin kesätöissä ja olin tuloiltani köyhä opiskelija, joka yritti tienata opiskelurahoja seuraavalle vuodelle, ostin kierrätyskeskuksesta 20€ pyörän jolla pääsin kulkemaan työmatkaa. Jätin tämän pyörän aina samaan pyöräkatokseen työpaikallani, johon olin jättänyt aiemminkin pyöräni. Ehdin käydä töissä kierrätyspyörällä viikon, kun töihin viikonlopun jälkeen mennessäni työpaikan pyöräkatoksessa odotti järkytys. Varastettu pyöräni oli siellä lukittuna kun aamulla pyöräilin paikalle. Välimatkaa kotini ja keskustan välillä oli noin 1,5km. Epäuskoisena menin sisään töihin ja kerroin työkavereilleni, että reilu viikko sitten varastettu pyöräni on pyöräkatoksessa lukittuna. Sain vastaan aika sääliviä katseita ja ääneen lausuttuja epäilyksiä siitä, että olin alunperinkin vain unohtanut pyörän töihin. Mutta kun olin käynyt töissä kierätyspyörällä jo sen reilun viikon ja pyöräkatoksessa ei ollut tuolloin aamuisin yhtään pyörää!

Pyysin luvan käydä ruokatauolla kotoa pyörän avaimet, että voin katsoa onko kyseessä tosiaan oma pyöräni. Ja lukko aukesi tietenkin ja katoksen pyörä osoittautui omakseni. Iltapäivällä tein sitten kaksi reissua kotiin ja takaisin kun vein ensin kotiin löytyneen pyöräni ja sen jälkeen kierrätyspyöräni.

Vieläkin tämä asia vaivaa minua ihan älyttömästi, mitä tässä oikein tapahtui. Jos poikaystäväni ei olisi ollut luonani yötä olisin epäillyt ajaneeni yöllä unissani pyörän katokseen, mutta sitten taas miksi se ei ollut siellä reilun viikon aikana. Ja jos joku oli varastanut pyörän lukittuna, miten hän oli osannut palauttaa sen työpaikalleni? Seurasiko minua joku? Suuttuiko joku kun poikaystäväni tuli luokseni ja nappasi pyörän mukaansa? Vai oliko täyttä sattumaa? Vai jopa omaa kuvitelmaani?

Tähän kun löytyisi vastaus joskus, niin olisipa kiva tietää. Joku tietää, mutta ei kerro.

Lissää!

Vierailija kirjoitti:

Meillä häviää metalliset perunankuormaveitset kuivaustelineestä. Jos tarviit sellaista ja tiedät juuri nähneesi sen, mutta kun pitäisi kuoria vaikka yksi porkkana, niin ei löydy. Yleensä teen niin, että sanon nöyrästi että voisko millään antaa sen ku tarttis nyt ja meen vaikka vessassa käymään. Kun tulee takaisin niin se onkin paikalla. Sama tapahtuu aikuisille lapsilleni meillä kotona. Monta kertaa sama. Niitä on kaksi, mutta ne menee jonnekin kahdestaan.

...sun aikuiset lapset menee kahdestaan johonkin kun sä olet vessassa ja sitten sun pitää pyytää nöyrästi, että ne tulis takas..?

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Ihan samalla lailla meillä häviää ruokailuvälineet.Haarukoita on enää kaksi jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku keksii selityksen tälle, olen kiitollinen. Itseäni tämä vaivaa vieläkin todella paljon. Vuonna 2004 olin kesätöissä johon kuljin aina polkupyörällä kaupungin keskustasta. Koska keskustan kerrostalon piha oli rauhaton ja siitä oli varastettu minulta jo yksi vahingossa auki jäänyt polkupyörä, pidin pyörää aina yöt joko lukitussa pyörävarastossa tai vähintäänkin lukossa jos sen hetkeksi pihalle jätin.

Yhtenä torstaina kuitenkin menin niin kiireellä töistä kotiin, että jätin pyörän lukittuna (koska avain jäi takin taskuun) kerrostalon eteen ja ajattelin että vien sen myöhemmin illalla sitten varastoon lukkojen taakse. Silloinen poikakaverini tuli kuitenkin yllättäen käymään alkuillasta ja jäi yöksi, joten pyörän vienti varastoon unohtui ja heti aamulla herätessäni jostakin syystä oli päällimmäisenä outo tunne pyörästä. Pihalle päästyäni tunne osoittautui oikeaksi, pyörä oli varastettu, lukittuna.

Kävelin työpaikalleni itkua tihrustaen puolijuoksua, koska matkaan menikin tuplasti aikaa ja kerroin työkavereilleni, että pyöräni oli yöllä varastettu. Koska olin kesätöissä ja olin tuloiltani köyhä opiskelija, joka yritti tienata opiskelurahoja seuraavalle vuodelle, ostin kierrätyskeskuksesta 20€ pyörän jolla pääsin kulkemaan työmatkaa. Jätin tämän pyörän aina samaan pyöräkatokseen työpaikallani, johon olin jättänyt aiemminkin pyöräni. Ehdin käydä töissä kierrätyspyörällä viikon, kun töihin viikonlopun jälkeen mennessäni työpaikan pyöräkatoksessa odotti järkytys. Varastettu pyöräni oli siellä lukittuna kun aamulla pyöräilin paikalle. Välimatkaa kotini ja keskustan välillä oli noin 1,5km. Epäuskoisena menin sisään töihin ja kerroin työkavereilleni, että reilu viikko sitten varastettu pyöräni on pyöräkatoksessa lukittuna. Sain vastaan aika sääliviä katseita ja ääneen lausuttuja epäilyksiä siitä, että olin alunperinkin vain unohtanut pyörän töihin. Mutta kun olin käynyt töissä kierätyspyörällä jo sen reilun viikon ja pyöräkatoksessa ei ollut tuolloin aamuisin yhtään pyörää!

Pyysin luvan käydä ruokatauolla kotoa pyörän avaimet, että voin katsoa onko kyseessä tosiaan oma pyöräni. Ja lukko aukesi tietenkin ja katoksen pyörä osoittautui omakseni. Iltapäivällä tein sitten kaksi reissua kotiin ja takaisin kun vein ensin kotiin löytyneen pyöräni ja sen jälkeen kierrätyspyöräni.

Vieläkin tämä asia vaivaa minua ihan älyttömästi, mitä tässä oikein tapahtui. Jos poikaystäväni ei olisi ollut luonani yötä olisin epäillyt ajaneeni yöllä unissani pyörän katokseen, mutta sitten taas miksi se ei ollut siellä reilun viikon aikana. Ja jos joku oli varastanut pyörän lukittuna, miten hän oli osannut palauttaa sen työpaikalleni? Seurasiko minua joku? Suuttuiko joku kun poikaystäväni tuli luokseni ja nappasi pyörän mukaansa? Vai oliko täyttä sattumaa? Vai jopa omaa kuvitelmaani?

Tähän kun löytyisi vastaus joskus, niin olisipa kiva tietää. Joku tietää, mutta ei kerro.

Jos olet jättänyt sen (vahingossa) auki omaan pihaasi? Sitten joku työkaveri/työkaverin tuttu on "lainannut" sitä. Myöhemmin kun olet tilittänyt varkaudesta on "lainaajan" omaatuntoa kolkuttanut (kun se on päätynyt tämän korviin) ja pyörä on palautettu työpaikalle (koska jos se on ollut esim. kännipäissään lainannut työkaverin tuttu, ei muistanut mistä pyörä on lähtenyt mukaan).. Työpaikka on ollut helppo paikka palauttaa!

Hei mullakin on outo pyöräjuttu!

Olin päässyt opiskelemaan pikkukaupunkiin ja toin sinne vanhan rämäpyöräni. Siinä oli erikoinen lukko, sellainen iso mötikkä ja Kauhajoki-tarra. Asuin toisessa kaupungissa ja tällä pyörällä sit kuljin asemalta koululle. Se tietysti varastettiin melko pian jonain viikonloppuna.

Muutin tähän opiskelukaupunkiin ja ajelin uudella pyörällä. Tähyilin aina sitä varastettua pyörää, mutta ei jälkeäkään.

Keväällä koulusta lähtiessä sit huomasin sen varastetun pyörän aivan koulun pääovien vieressä. Juoksin kansliaan ja selitin että mun varastettu pyörä on tossa pihalla, voitko kuuluttaa sinisen tunturin omistajaa tai jotain. Eikä mitä, kanslian nainen väitti että se on hänen pyöränsä!

Siinä sitten sopersin että kyllä se mun pyörä on, lukko katkaistu ja mun Kauhajoki-tarra siinä edessä, samalla tavalla ruosteessakin.. Täti pysyi kannassaan, pyörä oli kuulemma ollut hänellä vuosikymmeniä. En nähnyt sitä pyörää enää.

Oma selvittämätön asiani on vähän mukavampi juttu kuin nämä unihalvaukset ja katoavat tavarat... Mutta häiritsee silti!

Olin nuorempana töissä eräässä kotimaiseen muotiin erikoistuneessa putiikissa Helsingin keskustassa. Eräänä kesäpäivänä ollessani yksin vuorossa saapui asiakkaaksi varakkaan oloinen kanadalainen mies joka etsi tuliaista kotiin vaimolleen ja tyttärelleen. Oli nähnyt minut ikkunan läpi ja ajatteli että osaisin varmaan auttaa sillä olin saman kokoinen kuin tyttö. Kävimme läpi erilaisia vaihtoehtoja ja kerroin samalla vähän Helsingistä ja Suomesta. Kemiamme kohtasivat hyvin ja juttua luisti niin että yhtäkkiä olikin hurahtanut jo tunti ja miehelle tuli kiire bisnesspäivälliselle. Mies osti läjäpäin vaatteita mutta olisi halunnut ostaa vaimolleen erityisesti erään mekon mistä ei myymälän puolella ollut oikeaa kokoa. Tiesin että liikkeen omistajan varastossa on olisi jäljellä vielä yksi kappale ja lupasin voivani hakea mekon ja toimittaa sen ja muut ostokset miehen hotellille. Mies kiitti vuolaasti ja kiirehti päivälliselle.

Suljettuani liikkeen soitin pomolleni ja kävin hakemassa varastolta mekon ja kannoin vaatteet hotellille, mutta respassa tajusin että en tiedä asiakkaan nimeä. Onneksi respan työntekijät tiesivät kuka on kysessä kun kuvailin miehen ulkonäköä ja kerroin hänen olevan Kanadasta.

Seuraavalla viikolla töihin saapui kirje joka oli leimattu Lontoossa. Pomo ihmetteli sitä ääneen sillä kuoressa luki ainoastaan "Ms. Excellent Customer Servant" ja liikkeen nimi. Kuoressa oli 200€ (!!) lahjakortti Royal Ravintoloihin ja pieni viesti jossa mies kiitti asiakaspalvelutaitojani ja kehui että pääsen elämässä vielä pitkälle. Allekirjoituksena oli pelkkä etunimi. En vieläkään tiedä kuka mies oli ja välillä mietin että olikohan hän joku isokin kiho kotimaassaan ja että tapaammekohan vielä uudelleen...

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini oli toinen kaksosista. Kertoi, että hän oli ollut leipomassa ja kun taikina kohosi, soitti siskolleen. Sisko oli myös soittamassa ja ensin varattua. Kun saivat yhteyden he leipoivat toisista täysin tietämättä samaan aikaan samaa pullaa. Se oli kuulemma heillekkin vähän pelottava kokemus.

Heh, tuli mieleen kun soitin äidilleni Skypellä (asun ulkomailla). Söin samalla ihan tavallista ankeaa leipää ja sanoin että ihan kuin jostain tulisi hyvä pullan tuoksu. Äiti sanoi, että hän tässä syö juuri pullaa.

En tiedä oliko se oma leipäni joka tuoksui vai leipoiko naapuri, mutta oli se vähän hassua. Muutenkin usein ajattelemme juuri samaa asiaa.

Nämä eivät mitenkään erityisesti vaivaa minua, koska vastaavia juttuja on sattunut minulle lapsesta asti ja olen jotenkin tottunut/hyväksynyt sen, että maailmassa on paljon mistä emme vielä tiedä.

Heräsin eräänä ihan tavallisena aamuna raskas tunne rinnassa ja tiesin, että miehen pitkään muistisairautta sairastanut isoäiti on kuollut. En kuitenkaan sanonut tästä kenellekään mitään. Myöhemmin samana päivänä miehen äiti soittaa, että hän oli kuollut edellisenä yönä.

 

Toinen pelottavampi juttu oli kun olin yöllä yksin tietokoneella, koska minun on usein vaikea saada unta ihmisten aikoihin. Yhtäkkiä näin kuinka pikimusta, todella erikoisen näköinen perhonen liihotteli luokseni rauhallisesti ja laskeutui käsivarrelleni. Sitten se katosi saman tien. Minulla tuli niin pahaenteinen olo, että jokainen karva kehossa nousi pystyyn kylmistä väreistä ja mieleeni tuli ihan tyhjästä ajatus, että Saksassa asuva ystäväni aikoo tehdä itsemurhan. Epäröin vähän mutta uskaltauduin kuitenkin laittamaan hänelle heti viestiä, keskellä yötä. Hänelle oli tapahtunut eräs hirveä asia ja hän oli kuin olikin suuren epätoivon ja itsetuhoisten ajatusten vallassa. Hän oli suorastaan järkyttynyt että miten tiesin hänen hädästään. En kehdannut kertoa perhosesta, mutta luin jostain myöhemmin että se voi tarkoittaa varoitusta läheisen kuolemasta. Vieläkin pohdin, mitä olisi käynyt jos en olisi ottanut yhteyttä. En olisi tiennyt asiasta mitään ilman enneperhosta. Nykyään hän on onnellinen mies, löytänyt rakkauden ja kaikki on hyvin.

Jukka Lones kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jukka Lones kirjoitti:

Tavallinen perjantai ryypättiin kolomen kaverin kaa, mun  kämpillä eikä päästy etes pubiin asti. Aamulla vessan lattialta löytyi käytetty paskalle haiseva kondomi. Kukaa meustä ei oo perätuuppari. On vähän häirinny että mitä tapahtu varsinki kun loppu ilta on hieman hämäränpeitossa.

Kavereita ei lasketa, kokeilumielessä. Kellä oli aamulla pää ja pylly kipeänä?

Kyllähä me siinä miehissä tarkastettiin toisten röörit ja haisteltiin, munat. Mutta ei siitä oikee ottanu selevää ko kaikki haisi muutenki niin pahalta. Itehä oo meleko varma että en mihinkää tommosii hinuri hommii oo lähteny, mutta nii on kaveritki. Enää ei olla ryypätty nii palijoa viinaa yhessä että muisti menis.

Siis mitä teitte? Väität että ei ole minkäänlaista homoviritystä, mutta haistelette toistenne munia ja syynäätte persereikiä? 

Sinä joka et usko mitään, etkä ole avoin millekään. Tässä pari virhettä tulkinnastasi tekstiini.

"Täysin terveetkin aivot tilttaavat silloin tällöin. Minusta sinä olet normaali ihminen, joka luottaa tunteisiinsa enemmän kuin järkeensä."

Aikamoinen oletus parin lauseen perusteella. Rakastan tiedettä ja uskon faktoihin. Enkä missään kohtaan sanonut etten tietäisi aivojen "tilttaavan" välillä. Sanoin olevani avoin myös mahdollisuudelle että yliluonnollisia asioita oikeasti tapahtuu. Ei mikään tieteen haara ole yliluonnollisia tapahtumia voinut millään faktalla pois sulkeakaan. Se ei riitä että sanotaan "Se ei ole totta, olet tyhmä hörhö.".

"Ja muuten, koulutustasosi ja terveytesi ei mitenkään todista, ettetkö voisi olla täysi hörhö."

Puhuin kaikkien muidenkin puolesta, koska leimasit kaikki "hörhöiksi" tai mielenterveys potilaiksi tai kivasti dissasit vielä autistisiakin, vain sen takia kun uskomme hitusenkin yliluonnolliseen. Yrität itse todistaa olevasi asioista perillä ja tietäväsi juuri oikeat faktat kuinka mikään ei ole totta ja täysin selvillä.

"Kannattaa muuten vinkata kaikille tuntemillesi telepaatikoille, että skeptikot ovat valmiita maksamaan huimasti rahaa, jos pystyt todistamaan kykysi kokeessa. Helppoa rahaa, jos oikeasti omaa jotain kykyjä."

En sanonut tuntevani telepaatikoita, sanoin sen olevan hyvin kiistelty aihe ympäri maailman. Sinulla ei selkeästi ole koskaan ollut telepaattista hetkeä kenenkään kanssa. Tähänkään kohtaan ei riitä, "Se ei ole totta, olet tyhmä hörhö.". Ja ne jotka noita kokeita pääasiassa tekevät niin milläs todistat heidän kokeiden olevan toimivia. Eivät vain ole vielä keksineet laitetta tai keinoa millä todistaisit onko telepatiaa vai ei.

Onko Sauli Niinistö Jenni Haukion kummi vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni sairasti melko pitkään. Olimme käyneet sairaalassa tervehtimässä häntä joulupäivänä, jolloin hän vielä vitsaili. Näimme kyllä että kunto oli huono, mutta emme tienneet paljonko aikaa oli jäljellä. Tapaninpäivän jälkeisenä yönä hän kuoli. Veljeni vaimo soitti asian klo 5.30 aamulla ja romahdin lattialle itkemään ja kiittämään siitä, että hän oli saanut armon. Samana päivänä myöhemmin puhelussa selvisi, että hän oli kuollut klo 4.45. Heräsin tuolloin siihen, että makkarissa päälle jättämäni sähkökynttelikkö alkoi vilkkua muutaman kerran ja tasaantui sitten. Sähköt toimivat normaalisti.

Lähdimme sairaalan ruumishuoneelle. En oikein tiennyt, voiko/pitääkö vainajan käsiin tuoda kukkia. Paikkakunnalla oli tuolloin kukkakauppa. Ajoin sinne ja totesin että kiinni on. Samassa näin kukkakaupan omistajan siinä pihalla ja kysyin olisiko hänellä avaimet mukanaan. Kerroin mitä oli tapahtunut. Hänellä oli valkoisia pieniä tasetteja, jotka myi privaatisti minulle. Vein ne isäni ristittyjen käsien väliin ruumishuoneella. Suutelelin kylmää otsaa ja toivotun hyvää matkaa. Hän oli valkoinen ja tyyni.

Oli kaikenlaisia merkkejä isästä muutaman päivän ajan, liittyivät yleensä sähköön. Tuulikaapin ja eteisen välinen ovi avautui hiljaa. Samalla tavalla rauhallisesti kuin isäni oli sen avannut. Sanoin: tule vaan sisään viettämään aikaasi tänne, isä. Sanoin aina, kun huomasin outoja asioita.

Näin paljon unia. Viimeisessä kaksi isoa hahmoa talutti väsynyttä isääni eteenpäin tukien käsistä häntä kohti vihreätä, kaunista maisemaa. Maisemassa oli jalokiviä ruohikossa.

Puolta vuotta ennen hänet oli jo melkein todettu kuolleeksi. Maksa ja munuaiset lakkasivat toimimasta. Hän selviytyi kuitenkin silloin. Kahviossa isä kertoi kyyneleet silmissään miten hän oli katsonut itseään kuolleena katonrajasta alas laverille. Kuullut ja nähnyt hoitajien ja lääkärien kiireen. Ja oli ajatellut, että nyt täytyy olla ihan hiljaa, etteivät ne huomaa että hän onkin täällä ylhäällä. Hän ei kertonut tätä asiaa kenellekään muulle kuin minulle. Hän oli nähnyt aaveita jo nuorukaisena.

Itsellä viimeksi tänään kaksi outoa merkkiä kuolleesta anopistani. Puhuin hänelle ja pyysin erästä pientä asiaa, joka sitten järjestyi.

Näitä kokemuksia olisi kiva kuulla lisää. Minulla oli isäni kuoleman jälkeen eräs hänelle kuuluva kukka kotonani. Yksi päivä kun kävelin sen lähelle, sen iso lehti alkoi liikkumaan. Ei mitään värinää, vaan sellaista hidasta liikettä muutamia kertoja puolelta toiselle. Harmitti ettei ollut kännykkä kädessä niin olisin kuvannut :/ Ei ollut ainoa kerta kun sain isältä tällaisia merkkejä. Niitä  tapahtui enemmän sen pari kuukautta kuoleman jälkeen, nykyään ei niinkään. Toisinaan tunnen joitain energioita lähelläni, mutta niistä en oikein ole varma mistä ovat lähtöisin.

Mä oon tuo isästäkertoja.

Mieheni kuoli aivan liian aikaisin. Jäin yksinhuoltajaksi. Olin aivan puhki ja yritin kerran torkkua sohvalla, kun lapset katselivat piirrettyjä. Yht'äkkiä tunsin viileän käden poskellani. Se silitti minua posken päältä, tuntui lohduttavalta ja myötäävältä.

Myös muita kummallisuuksia tapahtui. Jostain syystä ne liittyvät sähköön. Ne eivät ole pelottavia. Minua vain tullaan tervehtimään. Joskus vastaan ääneen, mutta useimmin viestin ajatuksilla.

Hänellä oli tapana lukea eräässä tietyssä tuolissa. Olimme menneet lasten kanssa nukkumaan ja aivan varmasti olin sammuttanut valot eikä se jalkalamppu joka on tuolin vieressä, ollut edes palamassa. Aamulla siinä oli kuitenkin valo. Seisahduin todella. Unissa näin mm. hänet hymyilemässä ja naureskelemassa jossain juhlissa. Hän häpesi yksristikaksi-etuhampaitaan eikä sen vuoksi juuri hymyillyt avoimesti. Unessa hänellä on hyvä hammasrivistö.

Tässä voi mennä vastaajat sekaisin, niin kerron että olen tuo kenelle vastasit :D minulla on käynyt myös sellainen, että juttelin isän kanssa unessa hänen kuolemastaan. Hän oli juuri kertomassa erään tärkeän asian jonka halusi minun tietävän, mutta yhtäkkiä tajusin että tulen kohta heräämään ja asia jää kuulematta. Unessa hän piti minua käsistä samalla kun puhui. Kun heräsin, minulla oli joitain sekunteja tunne että joku pitää minua oikeasti kädestä kiinni. Se tuntui tosi lohdulliselta.

Kaksi kertaa olen herännyt myös tunteeseen, että joku pitää kädellä nilkastani kiinni. Toinen kerta tapahtui hautajaista edellisenä yönä.

Vierailija kirjoitti:

Noin 3-4 vuotiaana olin aamulla vielä sängyssäni kun muut olivat aamupalalla. Nousin istumaan sängylläni hämärässä huoneessa ja yhtäkkiä sänkyni edessä alkoi kulkemaan valkoinen hahmo edes takaisin. Hahmo oli perinteisen kummituksen muotoinen mutta ei kuitenkaan realistinen vaan "yliluonnollisen" näköinen. Menin kauhusta kankeana peiton alle ja kun tulin pois niin hahmo oli kadonnut

Minäkii oon nähny 5-vuotiaana juurikin sellaisen perinteisen kummituksen hahmon. Vaikka tapauksesta on yli kakskymmentä vuotta niin pelkään vieläkin pimeää sen takia.

Useimmissa tapauksissa hahmoja nähdään unisena tai väsyneenä mutta minä olin ollut siis ihan iloinen lapsonen vaan minding my own business ja yhtäkkiä näin tämän valkoisen hahmon pimeässä. Traumat jäi.

Isän outo kuolema

Minulla on kai jonkin sortin etiäisiä. Nukun yleensä kuin tukki koko yön, mutta joskus saatan herätä keskellä yötä ilman selitystä. Heräämisen jälkeen menee pari minuuttia kun kuuluu jotain kovempaa melua, esim. lumet tippuu katolta tai aura-auto käy puhdistamassa pihan. Toisaalta ihan hyvä näin, ei herää sydän pampattaen kun jotain kovaäänistä tapahtuu ja on sellainen levännyt olo vaikkei enää unta saisi.