Ero koska olen paha

Rennompi ote elämään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä? En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme, koska jotain muuta on ilmaantunut. Koska pahoitan mieleni, mies ei ota aihetta puheeksi, vaan vihjailee. Tajuan tilanteen ja kysyn, haluaako mennä, koska hänen päätöksensä tulee vaikuttamaan omaan iltaani. Mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa ensin tietää mielipiteeni. Eli minun pitää ottaa vastuu koko keskustelusta, ensiksi ottamalla asia puheeksi, sitten jakamalla ajatuksiani ja tunteitani. Miehen mielestä tämä on reilua, koska syyllistän häntä. Mielestäni hän pakoilee vastuuta.

Miten projisoimme?

Olethan sinä vastuussa omista tunteistasi ja mielipiteistäsi. Et sinä voi miehen vastuulle niitä sälyttää. Outoa, ettet vastaa hänen esittämiinsä selkeisiin kysymyksiin, vaan yrität väistellä vastaamasta. Ja huomaatko, silti syyllistät miestäsi tuollakin kommentillasi melkoisesti monesta asiasta.

Aika luonnollista, että silloin tällöin ilmaantuu asioita, joiden takia suunnitelmia pitää muuttaa. Ei siitä tarvitse mieltään pahoittaa. Sellainen kuuluu normaaliin elämään. Minusta sinä vaikutat joustamattomalta ja teet turhaan asiasta ison numeron ja ongelman. Kyllä tuollainen tekee kanssakäymisen vaikeaksi ja miehesi varovaiseksi. 

Tavoite kai kaikilla on sujuva arki. Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole, eikä tehdä ihmissuhteista tarpeettomasti vaikeita. Lopeta turha vatvominen ja elä ja toistenkin elää.

Minä olen nainen, tarvitsen omaa aikaa ja tilaa sekä haluan antaa sitä myös kumppanilleni. En kestäisi miestä, joka olisi koko ajan kiinni minussa kuin napanuoralla ja vaatisi päivittäistä yhteydenpitoa.

En huomaa, millä tavalla syyllistän häntä. Voitko vielä tarkentaa?

Kyse ei ole siitä, että olisin napanuoralla kiinni miehessäni. Mistä sait sellaisen vaikutelman? Kerrohan, kuinka usein haluat tavata kumppaniasi ja miten sen ajan vietät? Tapaatko kaveriporukalla vai vietätkö kahdenkeskistä aikaa?

Kaikki kemiat eivät ole hyviä. Stephen King kuvaa eräässä romaanissaan tätä pahaa vetovoimaa hajuksi, joka syntyy kun nämä kaksi ihmistä ovat samassa huoneessa.

Rennompi ote elämään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä? En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme, koska jotain muuta on ilmaantunut. Koska pahoitan mieleni, mies ei ota aihetta puheeksi, vaan vihjailee. Tajuan tilanteen ja kysyn, haluaako mennä, koska hänen päätöksensä tulee vaikuttamaan omaan iltaani. Mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa ensin tietää mielipiteeni. Eli minun pitää ottaa vastuu koko keskustelusta, ensiksi ottamalla asia puheeksi, sitten jakamalla ajatuksiani ja tunteitani. Miehen mielestä tämä on reilua, koska syyllistän häntä. Mielestäni hän pakoilee vastuuta.

Miten projisoimme?

Olethan sinä vastuussa omista tunteistasi ja mielipiteistäsi. Et sinä voi miehen vastuulle niitä sälyttää. Outoa, ettet vastaa hänen esittämiinsä selkeisiin kysymyksiin, vaan yrität väistellä vastaamasta. Ja huomaatko, silti syyllistät miestäsi tuollakin kommentillasi melkoisesti monesta asiasta.

Aika luonnollista, että silloin tällöin ilmaantuu asioita, joiden takia suunnitelmia pitää muuttaa. Ei siitä tarvitse mieltään pahoittaa. Sellainen kuuluu normaaliin elämään. Minusta sinä vaikutat joustamattomalta ja teet turhaan asiasta ison numeron ja ongelman. Kyllä tuollainen tekee kanssakäymisen vaikeaksi ja miehesi varovaiseksi. 

Tavoite kai kaikilla on sujuva arki. Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole, eikä tehdä ihmissuhteista tarpeettomasti vaikeita. Lopeta turha vatvominen ja elä ja toistenkin elää.

Minä olen nainen, tarvitsen omaa aikaa ja tilaa sekä haluan antaa sitä myös kumppanilleni. En kestäisi miestä, joka olisi koko ajan kiinni minussa kuin napanuoralla ja vaatisi päivittäistä yhteydenpitoa.

Hmm... Yleensä läheiseni kyllä sanovat, että olen liian joustava, en joustamaton. Mistä tulee se vaikutelma, että olen joustamaton?

En minä pahoita mieltäni erityisen raskaasti siitä, että mies tekee arjessa muutoksen. Missä niin olen väittänyt?

Ja miten niin on outoa, että en halua vastata hänen kysymykseensä? Minusta on aivan yhtä outoa, että hän ei kykene sanomaan, että haluaa perua tapaamisemme. Se, mitä mieltä olen suunnitelmamme peruuntumisesta, riippuu aika pitkälti siitä, mitä mieltä mies asiasta on, siitä kuinka tärkeä asia on kyseessä.

Olen hankala ihminen, narsistinen ja äärimmäisen vaikea, ailahteleva tyyppi. Alkoholi on pahentanut tilaani. Olenkin havainnut näin 50v. käydessäni, että olen ainoastaan taakka ja rasite puolisolleni ja lapsilleni.

En kuitenkaan ole itsemurhahakuinen (sillä keinolla minusta pääsisi eroon, ja se olisi helpotus kaikille).

Mutta tämä, että "olen taakka ja rasite" on jokapäiväistä. Olen todella outo, kummallinen ihminen, ja siksi minulla esim. ei ole työtä. Ongelmia on paljon, on aina ollut.

Että sikäli ymmärrän aloittajaa, että ero olisi helpotus, koska pilaan mieheni elämän. Ja lasten.

Happi loppuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Minä pitäisin erittäin outona sitä, että aikuinen ihminen suostuisi suhteeseen, jossa toinen ei voi olla päivääkään olematta tekemisissä kumppaninsa kanssa. Jatkuvassa symbioosissa eläminen on itsenäiselle yksilölle tukahduttavaa. 

Toiseen ripustautuvan on syytä pohtia, miksi hänen on niin vaikea olla pelkästään itsekseen. Mikä siinä toisinaan pelkästään omassa seurassaan olemisessa  on niin pelottavaa? Omalle kumppanille on annettava myös ajallista omaa tilaa. Suhde kuristuu ja näivettyy muuten hengiltä. Ei parisuhdetta voi vain toisen osapuolen tarpeiden mukaan toteuttaa.

Kuinka paljon sitä omaa tilaa pitää antaa? Mies muutti ulkomaille kolme vuotta seurusteltuamme. Onko ok loukkaantua siitä, että mies on suunnitellut menoja kavereidensa kanssa het ensimmäiselle viikonlopulle, kun häntä menee tapaamaan? Vai vieläkö olisi pitänyt taputtaa päätä ja sanoa, että "joo, mene vaan", "ei taida olla tärkeä meno, mutta johan jouduit olla kanssani kentältä asunnolle, mahtaa jo napanuora kiristää!"

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Rennompi ote elämään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä? En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme, koska jotain muuta on ilmaantunut. Koska pahoitan mieleni, mies ei ota aihetta puheeksi, vaan vihjailee. Tajuan tilanteen ja kysyn, haluaako mennä, koska hänen päätöksensä tulee vaikuttamaan omaan iltaani. Mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa ensin tietää mielipiteeni. Eli minun pitää ottaa vastuu koko keskustelusta, ensiksi ottamalla asia puheeksi, sitten jakamalla ajatuksiani ja tunteitani. Miehen mielestä tämä on reilua, koska syyllistän häntä. Mielestäni hän pakoilee vastuuta.

Miten projisoimme?

Olethan sinä vastuussa omista tunteistasi ja mielipiteistäsi. Et sinä voi miehen vastuulle niitä sälyttää. Outoa, ettet vastaa hänen esittämiinsä selkeisiin kysymyksiin, vaan yrität väistellä vastaamasta. Ja huomaatko, silti syyllistät miestäsi tuollakin kommentillasi melkoisesti monesta asiasta.

Aika luonnollista, että silloin tällöin ilmaantuu asioita, joiden takia suunnitelmia pitää muuttaa. Ei siitä tarvitse mieltään pahoittaa. Sellainen kuuluu normaaliin elämään. Minusta sinä vaikutat joustamattomalta ja teet turhaan asiasta ison numeron ja ongelman. Kyllä tuollainen tekee kanssakäymisen vaikeaksi ja miehesi varovaiseksi. 

Tavoite kai kaikilla on sujuva arki. Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole, eikä tehdä ihmissuhteista tarpeettomasti vaikeita. Lopeta turha vatvominen ja elä ja toistenkin elää.

Minä olen nainen, tarvitsen omaa aikaa ja tilaa sekä haluan antaa sitä myös kumppanilleni. En kestäisi miestä, joka olisi koko ajan kiinni minussa kuin napanuoralla ja vaatisi päivittäistä yhteydenpitoa.

En huomaa, millä tavalla syyllistän häntä. Voitko vielä tarkentaa?

Kyse ei ole siitä, että olisin napanuoralla kiinni miehessäni. Mistä sait sellaisen vaikutelman? Kerrohan, kuinka usein haluat tavata kumppaniasi ja miten sen ajan vietät? Tapaatko kaveriporukalla vai vietätkö kahdenkeskistä aikaa?

"En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme"?

Miten niin "haluaa perua" ja miten niin "et saisi olla pahoillasi"? Kuka niin väittää? Miehesikö vai syytätkö sinä häntä tuosta kuvittelemastasi halusta? Tuskin on kyse mistään miehen halusta, vaan hänelle ilmaantuu asia, joka on hoidettava. Ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

"Koska pahoitan mieleni, mies ei ota asiaa puheeksi, vaan vihjailee"?

Miksi miehen pitäisi ottaa puheeksi sinun mahdollista mielipahaasi ja purkaa sitä auki? Sehän on sinun tehtäväsi kertoa hänelle omista tunteistasi eikä hänen kertoa sinulle sinun tunteistasi. 

"kysyn haluaako hän mennä, koska hänen päätöksensä vaikuttaa minun iltaani"... "mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa kuulla mielipiteeni"?

Mies siis järjestää mielestäsi sinulle ikävän illan, sen takia koska haluaa niin? Ihanko totta sitä haluaa? Hän on varmasti tullut varovaiseksi sanoissaan ja teoissaan, koska suhtaudut noin ongelmallisesti ja neuroottisesti tavallisiin käytännön asioihin. Tottakai hän haluaa siksi ensin kuulla mielipiteesi.

"minun pitää ottaa vastuu keskustelusta"?

Ei, vaan sinun pitää ottaa vastuu omista tunteistasi ja omista mielipiteistäsi.

"Mielestäni hän pakoilee vastuuta"?

Ai myöskään tuo ei syytös? Minusta sinä pakoilet vatuutasi.

Onko elämässäsi oikeasti muuta sisältöä kuin vatvoa ja kaivella suhdettasi mieheesi? Aika raskaaksi tulee miehen elämä, jos hänen pitää esim. työhönsä tai muihin velvoitteisiinsa liittyvien paineiden ja stressin lisäksi löytää jostain vielä energiaa käsitellä tyhjänpäiväisiä olemattomia ongelmia, joita vatvomisellasi hänen eteensä lykkäät.

Eikö sinun arkeesi kuulu kodin ulkopuolisia velvollisuuksia? Tilanne ei ole tasapainoinen eikä reilu, jos vain toisella on kodin ulkopuolista elämää ja toinen voi keskittää kaiken huomionsa pelkästään suhteen ruotimiseen, johon sitten velvoittaa sitä toistakin jatkuvasti. Ja sekään vatvominen ei riitä, vaan sitä vatvomista on jatkettava vielä täällä keskustelupalstalla? 

Parisuhteen pitäisi virkistää ja antaa voimia jaksaa myös siellä parisuhteen ulkopuolisessa maailmassa eikä suinkaan syödä miestä lisää muiden paineiden päälle. 

Minä en näe kommentissasi juuri muuta kuin pelkkää miehesi syyllistämistä oikeastaan kaikesta. Siksi pidän kummallisena toteamustasi, ettet tajua, millä lailla syyllistät. Nyt olen kertonut kohta kohdalta, miten meilestäni syyllistät. Lue nyt hyvä ihminen omat aiemmat kommenttisi. Eihän tuota syyllistämistä voi olla huomaamatta, kun se lyö päin kasvoja jokaisella rivillä. 

Aika usein oma ”paha olo” ei johdu kumppanista, vain ihan muusta. Kumpuaa meistä itsestämme eri syistä. Kumppani on helppo syntipukki- vaikeampaa on katsoa peiliin. Eroamalla paha olo ei silloin välttämättä poistu, vaan olo muuttuu vielä pahemmaksi. Voi olla, että jos eroatte, niin molemmat voitte sitten pahoin edelleen, mutta erillänne toisistanne.

Vierailija kirjoitti:

Happi loppuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Minä pitäisin erittäin outona sitä, että aikuinen ihminen suostuisi suhteeseen, jossa toinen ei voi olla päivääkään olematta tekemisissä kumppaninsa kanssa. Jatkuvassa symbioosissa eläminen on itsenäiselle yksilölle tukahduttavaa. 

Toiseen ripustautuvan on syytä pohtia, miksi hänen on niin vaikea olla pelkästään itsekseen. Mikä siinä toisinaan pelkästään omassa seurassaan olemisessa  on niin pelottavaa? Omalle kumppanille on annettava myös ajallista omaa tilaa. Suhde kuristuu ja näivettyy muuten hengiltä. Ei parisuhdetta voi vain toisen osapuolen tarpeiden mukaan toteuttaa.

Kuinka paljon sitä omaa tilaa pitää antaa? Mies muutti ulkomaille kolme vuotta seurusteltuamme. Onko ok loukkaantua siitä, että mies on suunnitellut menoja kavereidensa kanssa het ensimmäiselle viikonlopulle, kun häntä menee tapaamaan? Vai vieläkö olisi pitänyt taputtaa päätä ja sanoa, että "joo, mene vaan", "ei taida olla tärkeä meno, mutta johan jouduit olla kanssani kentältä asunnolle, mahtaa jo napanuora kiristää!"

Täytyy sanoa, etten ihmettele, että tuollaisesta suhteesta haluaakin muuttaa ulkomaille. Minä muuttaisin toiselle puolelle maapalloa sekä vaihtaisin nimeni ja salaisin kaikki yhteystietoni osoitetta, puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta myöten. Katoaisin myös somesta. Ja hengittäisin vapaasti ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Ehkä sinä et vain tajua asioita, vaikka miehesi löisi ne sinulle lekalla päin näköä. Sympatiani siirtyy koko ajan yhä enemmän sen miehen suuntaan.

Puoliso ottakoon vastuun omista tunteistaan siten että jos hänen on paha olla kanssasi, hän sen sanoo. Jos hän haluaa eron, hän sen sanoo. Ja sinä päästät menemään. Läheisriippuvainen kaipaa omalle elämälleen syntipukkia, jonka viaksi voi pistä kaiken kurjuuden. Mutta sitten jos kerrotaan mistä ovi löytyy, alkaakin raivokas taistelu ja ulina että älä hylkää.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ottakoon vastuun omista tunteistaan siten että jos hänen on paha olla kanssasi, hän sen sanoo. Jos hän haluaa eron, hän sen sanoo. Ja sinä päästät menemään. Läheisriippuvainen kaipaa omalle elämälleen syntipukkia, jonka viaksi voi pistä kaiken kurjuuden. Mutta sitten jos kerrotaan mistä ovi löytyy, alkaakin raivokas taistelu ja ulina että älä hylkää.

Kyllä, olen samaa mieltä. Eroon käynyt monta kertaa omassa mielessä ja olen sitä esittänyt vaihtoehdoksi. Mies ei halua erota. Minä haluan, jos ei saada muutosta aikaan. Haluan vielä yrittää kehittää suhdettamme. Haluan ymmärtää häntä ja itseäni paremmin.

Minulla on oikeus kokea henkistä läheisyyttä parisuhteessani. Jos käyttäydyn ahdistavasti, haluan muuttaa itseäni. En kuitenkaan luovu toiveestani saada kokea henkistä läheisyyttä.

Happi loppuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happi loppuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Minä pitäisin erittäin outona sitä, että aikuinen ihminen suostuisi suhteeseen, jossa toinen ei voi olla päivääkään olematta tekemisissä kumppaninsa kanssa. Jatkuvassa symbioosissa eläminen on itsenäiselle yksilölle tukahduttavaa. 

Toiseen ripustautuvan on syytä pohtia, miksi hänen on niin vaikea olla pelkästään itsekseen. Mikä siinä toisinaan pelkästään omassa seurassaan olemisessa  on niin pelottavaa? Omalle kumppanille on annettava myös ajallista omaa tilaa. Suhde kuristuu ja näivettyy muuten hengiltä. Ei parisuhdetta voi vain toisen osapuolen tarpeiden mukaan toteuttaa.

Kuinka paljon sitä omaa tilaa pitää antaa? Mies muutti ulkomaille kolme vuotta seurusteltuamme. Onko ok loukkaantua siitä, että mies on suunnitellut menoja kavereidensa kanssa het ensimmäiselle viikonlopulle, kun häntä menee tapaamaan? Vai vieläkö olisi pitänyt taputtaa päätä ja sanoa, että "joo, mene vaan", "ei taida olla tärkeä meno, mutta johan jouduit olla kanssani kentältä asunnolle, mahtaa jo napanuora kiristää!"

Täytyy sanoa, etten ihmettele, että tuollaisesta suhteesta haluaakin muuttaa ulkomaille. Minä muuttaisin toiselle puolelle maapalloa sekä vaihtaisin nimeni ja salaisin kaikki yhteystietoni osoitetta, puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta myöten. Katoaisin myös somesta. Ja hengittäisin vapaasti ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Ehkä sinä et vain tajua asioita, vaikka miehesi löisi ne sinulle lekalla päin näköä. Sympatiani siirtyy koko ajan yhä enemmän sen miehen suuntaan.

Miksi haluat aiheuttaa minulle pahaa oloa arvostelemalla sen sijaan, että sanoisit jotain, mikä auttaa ymmärtämään ongelmaa?

Ap

Ajatelkaa vähän lapsiakin, ei se kahdessa eri kodissa ravaaminen ja uusien puolisoiden esitteleminen lapselle mitään herkkua ole.

Menkää terapiaan, tahtokaa rakastaa ja olkaa hyväntahtoisia toisillenne.

Ap, minusta kuulostaa siltä, että kiinnität epäterveellisen vähän huomiota omiin tarpeisiisi. Miten sinä voit tässä suhteessa? Oletko onnellinen, saatko mitä tarvitset? Ei kuulosta siltä ja SEN takia sinun voi olla hyvä erota, ei suojellaksesi toista itseltäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa vähän lapsiakin, ei se kahdessa eri kodissa ravaaminen ja uusien puolisoiden esitteleminen lapselle mitään herkkua ole.

Menkää terapiaan, tahtokaa rakastaa ja olkaa hyväntahtoisia toisillenne.

Ei ole lapsia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, minusta kuulostaa siltä, että kiinnität epäterveellisen vähän huomiota omiin tarpeisiisi. Miten sinä voit tässä suhteessa? Oletko onnellinen, saatko mitä tarvitset? Ei kuulosta siltä ja SEN takia sinun voi olla hyvä erota, ei suojellaksesi toista itseltäsi.

Kiitos. Näin täytyisi ajatella eikä heittäytyä marttyyriksi, kuten taidan liian helposti tehdä, kun vatvon tätä asiaa.

Suhteen alussa olin pari vuotta enemmän kuin tyytyväinen. Vaikea uskoa, että tilanne om muuttunut niin paljon. En ymmärrä, mistä se johtuu. Mies syyttää olosuhteita. Minä en koe olevani olosuhteiden vanki, vaan koen, että asioille voi tehdä jotain. Keinoni vaan ovat vääriä, koska solmut eivät aukea, menevät vain tiukemmalle.

Ap