Surullisin / epämukavin joulumuisto

Pari päivää ennen joulua äiti kertoi että joutuu vankilaan. Ei ollut kertonut kenellekkään aikaisemmin että on tuomittu.

Vanhemmat riiteli ja joi koko joulun. Toivoin aina aamulla herätessä että ehkä tämä päivä menisi paremmin, mutta niin vierähti aatonaatto, aatto ja joulupäivä omassa huoneessa kuunnellen sitä huutoa ja juomista. Tapaninpäivänä en varmaan jaksanut enää välittää koska jouluhan oli jo ohi.

Lapseni kuoli ennen joulua.

Äidin kuolema joulupäivänä 1997.

äiti ja isäpuoli sammuneet jo ennen kello seitsemää. Minä murkkuikäinen 2 vuotiaasta pikku-veljestäni huolehtien, onneksi hän ei tätä muista.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain nolo.

Vietettiin perhejoulua, olin jo itse opiskelija, nuori aikuinen. Poikaystäväni oli antanut minulle paketin ja säästin sitä aattoiltaan. Meillä oli perinteenä avata lahjat yksi kerrallaan ja esitellä se sitten perheelle ja muille sukulaisille.

No arvatkaa, mitä keksin, kun tajusin että paketissa on dildo.

Jäikö tämä kertomus hieman vajaaksi tältä osin?

Eli mitä keksit, kun tajusit että paketissa on dildo?

Varmaan tuleva joulu. Vanhemmat erosivat 2kk sitten ja isän kanssa en ole enää tekemisissä. Yksi isovanhemmista ei suostu enää dementian takia viettämään meidän kanssa joulua.

Se lapsuuden "joulun taika" on kadonnut kyllä ihan lopullisesti, ennen oli ihana ja lämmin perhejoulu, nyt osa viettäjistä jo haudassa ja osa ei halua tulla paikalle. Ajattelin korkata viinipullon joulupöydässä, tuntuu etten muuten kestä sitä päivää.

T. N20

Yhteen aikaan tapasimme viettää jouluja sukulaisperheen kanssa. Perheen isä vähät välitti joulusta, eikä esimerkiksi koskaan suostunut aattona avaamaan alakouluikäisten lasten hänelle hankkimia ja paketoimia lahjoja. Noin niin kuin mielenosoituksesta joulunviettoa kohtaan. Yleensä tämä mies ryyppäsi aattona reippaasti, ja yhtenäkin kertana sammui saunan pesuhuoneen lattialle jo iltapäivästä. Siinä sitten porukka kävi illalla joulusaunassa sammunutta väistellen. 

Olimme tilanneet joulupukin ja tietysti tästä syystä vakuuttelin lapsille, että pukki ehtisi tänä vuonna meidän luokse. Joulupukin piti saapua klo 17 ja lapset pitkin päivää kurkkivat ikkunasta jospa pukki tulisi jo. Lopulta kello oli lähemmäs kahdeksan ja lapset vaan jaksoi odottaa. Oli pakko tässä kohtaa todeta ettei se pukki varmaan ehtinytkään. Loppuilta meni lapsien osalta itkuisesti ja surullisina. Myöhemmin kun vihdoin sain pukin kiinni oli hän vain ollut flunssassa. Niimpä niin, tommosesta on ilmotettava.

Jouluaattona sairaalassa vierailulla kuolemaa tekevän äitini luona. Pikku tyttöni (4 v.) lauloi kauniisti mummilleen. Äiti itki, minä itkin. Onhan tuo muisto kauniskin, mutta myös hyvin, hyvin surullinen.

Sain tänään soiton setäni kuolemasta. Joulun ajan surullisimpia muistoja ovat kuolemat ja hautajaiset.

Odotin ikkunalla pukkia, joka tulee porojen vetämällä reellä. Pihaan kaarsikin teinipoppia paukuttava auto sivuluisussa ja joulupukki heitti tupakan lumihankeen. Ei tullut pukkia enää seuraavana vuonna. 

Olin ekaluokalla ja kouluun piti tuoda pieni lahja ja jokainen sitten otti säkistä yhden. Tyttö, joka sai minun tuomani lahjan, purskahti pettymyksestä itkuun ja muut säestivät että eivät ymmärrä kuinka kukaan kehtaa tuoda niin surkeaa lahjaa, kun ei edes karkkia ollut siinä mukana ja haukkuivat lahjan tuojaa. Olin ihan hiljaa siitä, että se oli minun tuomani ja häpesin hirveästi sitä, etten ollut tajunnut että sen lahjan olisi pitänyt olla karkkia tai vähintään jotain silloista tiimarikrääsää. Olin ihan oikeasti uskonut, että se on ihan kiva lahja. Muistan vieläkin kuinka pahoilla mielin olin asiasta ja tästä on sentään jo 30 vuotta.

Jouluaatto 16-vuotiaana, äiti sairaalassa tekemässä kuolemaa. Sen jälkeen meni vuosia ennen kuin joulu tuntui hyvältä ja edelleen joulun ajassa on mukana myös surua vaikka tuosta on kulunut jo 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen joulu ilman yhtä lastani ja kaikki joulut sen jälkeen ... tosin se ensimmäinen oli pahin, nyt pystyy jo olemaan ahdistumatta äärimmilleen ja tekemään joulua toisille lapsille.

Tuolloin ensimmäisenä jouluna olin sellaisissa tunnelmissa, että mitä millään on väliä enää ... se oli hyvin surullista ja tuskaisaa aikaa.

Kun se yksi oli poissa joukostamme .. :(

Suru sydämessäni asuu edelleen, mutta sen kanssa jotenkuten pärjäilen ja osaan jo katsoa ja odottaa jotain tulevaisuudeltakin.

---

Lapsuudesta minulla on vain hyviä muistoja. Vain yhden kerran muistan, kuinka jostain syystä äidillä ja isällä oli kireät välit ja ne piikitteli toisiaan koko ajan. Se oli harvinaista eikä sitä tapahtunut toiste.

Mä en edes muista kunnolla niitä, jouluja kun lapset olivat isällään siis joka toinen joulu. Menin vanhemmille ja syötiin jotakin nakkisoppaa ja seuraavana päivänä kun nk. parempi väki (muut sisarukset)  saapui joulupäivällisille niin silloin löytyi jouluruuat. En muista näistä muutamasta joulusta mitään. Tyhmähän olin kun menin, koska joulukutsuja oli ystävien luokse.

Lapsuuden jouluihin perinteisesti liittyi hillitön huuto ja riitely vanhempieni taholta. Tosin niin liittyi arkeenkin ympäri vuoden mutta jouluna se oli taattua kauhean pingotuksen vuoksi. Materiaalisesti meillä oli kaikkea liiallisuuksiin asti.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat yhä näin varhaiskeski-iässä elämääni mutta joulunviettoon erityisesti niin, että en suostu kuin pikaisesti käymään vanhemmillani ja aattona en ollenkaan. Menneet joulut palaavat mieleen, ja sitä paitsi he huutavat toisilleen ihan samalla tavalla yhä edelleen.

Isän huonontunut tila jouluna. Itse 400 km päässä anoppilassa viettämässä joulua enkä tiennyt ehtisinkö enää tapaamaan syöpäsairasta isääni. En juurikaan syönyt, itketti ja vatsassa oli iso möykky pelosta. Isä sinnitteli uuteen vuoteen asti... vieläkin sydäntä kylmää tuo muutaman vuoden takainen joulu 😥

Appiukko ja vävy tappelu jouluaattona.Sitä ei saatu loppumaan.Piti pyytää poliisi apuun.

Poliisi vei miehet juoppoputkaan.Vaimo haki aamulla poliisiasemalta miehensä ja isänsä.

Miehet olivat hyvin hiljaisia aamulla.Yhteiset joulut loppuivat kun vaimo otti avioeron.

xxx

x

x

x