Miksi jotkut äidit ei imetä? Miksi imetys ei aina onnistu?

Av:lla ollaan sitä mieltä, että se on vain itsetunnosta ja laiskuudesta kiinni jos ei imetys onnistu, eli itseään saa syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Av:lla ollaan sitä mieltä, että se on vain itsetunnosta ja laiskuudesta kiinni jos ei imetys onnistu, eli itseään saa syyttää.

Sinällään kepeä letkautus, mutta se on kertakaikkiaan ihmeellistä että miten paljon imetyksen alkuun voikin niinkin näkymätön asia kuin stressaaminen vaikuttaa. Eli tavallaan voi olla itsetunnosta kiinni.

T. Av

Minusta täällä on ristiriitaista viestintää. Sanotaan, että yhtä hyvä on pullollakin ruokkia, mutta silti halutaan mennä läpi harmaan kiven. Miksi? Onko se sitten niin paljon helpompaa myöhemmin?

Olin vähällä kuolla ekassa synnytyksessä, hemoglobiini oli osastollakin vielä 70. Maito ei noussut, koska olin pitkään niin sairas. En imettänyt lainkaan.

Toisen kohdalla imetys tuntui henkisesti inhottavalta ja ahdistavalta, mutta jatkoin vuoden ajan, koska koin sen olevan parhaaksi lapselle. Vauvavuosi tuntui juuri imetyksen vuoksi todella raskaalta. Olisinpa kuunnellut tuntemuksiani ja lopettanut vaikka puoli vuotta aiemmin, olisin ollut rennompi äiti.

Imetys onnistuu tai ei onnistu, mutta siitä ei pidä ottaa etukäteen paineita eikä syyllistää muiden valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Minusta täällä on ristiriitaista viestintää. Sanotaan, että yhtä hyvä on pullollakin ruokkia, mutta silti halutaan mennä läpi harmaan kiven. Miksi? Onko se sitten niin paljon helpompaa myöhemmin?

Mun mielestä oli helpompaa, juurikin siks kun oli koko ajan ns. eväät mukana.

Annettiin kuitenkin koko ajan välillä pullollakin maitoa, joko mun pumpattua maitoa (sitä nimittäin riitti) tai korviketta. Ihan vaan että isäkin pääsi osallistumaan ja minä käymään jossain.

Mulla ei alkuun meinannut imetyksestä tulla mitään. Rinnat olivat valtavat ja oli vaikea löytää hyvää imetysasentoa, jossa selkä ei kipeytynyt. Lisäksi lapset eivät saaneet alussa kunnon imuotetta. Imetys myös sattui, kuin neuloja ois vuotanut nänneistä. Kuukauden kuluttua helpotti kivut ja vauvan kasvaessa asentokin parani. Mutta ymmärrän hyvin, miksi moni äiti myös luovuttaa aikaisemmin. Tukea olisin kaivannut enemmän )a myös tietoa etukäteen.

Edelleenkään en tykkää imetyksestä, koska suurten rintojen kanssa ei ole kovinkaan kätevää kulkea ”evässäkit” mukana. Rinnat ovat raskaat ja vuotavat maitoa. Hartiat ovat jumissa kun painavat niin paljon. Isoa rintaa on myös vaikea ottaa esille missä tahansa herättämättä huomiota. Lopetan kun vauva on sopivanikäinen. Kyllä tää imetys kotona ollessa menettelee, mutta en mä erityisemmin tästä nauti. Lapsen vuoksi imetän jonkin aikaa, mutta ei tuu ikävä imetystä, kun se aikanaan loppuu. Mun mielestä on myös ok, jos joku ei imetä. Jokaisella on syynsä, jota on turha tuomita. Onneksi meillä on hyviä korvikkeita olemassa.

Mun imetys kesti kaksi viikkoa. Se sattui, hikoilutti ja herätti aivan uskomattomia ahdistuksen, inhon ja raivon tunteita, samankaltaisia kuten kortisoni tekee. Lopetin, kun vielä tykkäsin vauvasta. Nyt 17 vuotta myöhemmin oli vauva-lehdessä juttu, että syy saattaa olla hormonaalinen. Lapsi on terve ja rakas.

Sektiom jälkeen maito ei noussut, vauva itki nälkäänsä ja lisämaidolle mentiin heti synnärillä. Mulla on myös tosi herkät nännit, ja mies kun katseli hieman itku kurkussa tapahtuvaa imetystä ja rikki revittyjä nänninpäiyä, sanoi että eiköhän lopeteta ja keskitytä vauvan kanssa olon nauttimiseen. Paras päätös aikoihin! Sen jälkeen tyttö kasvoi hienosti, ja on iloinen ja eloisa lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on pienet rinnat ja ihan hyvin niillä kaksi lasta vuorollaan täysimetti puoli vuotta, imetyksen lopetin kun olivat n vuoden. Suurissa rinnoissa paljon rasvaa, ei sillä imetetä vaan rintarauhasella. Ensimmäinen imetys käynnistyi hitaasti, vauva oli laiska imijä, maito nousi hitaasti ja tarjonnan ja kysynnän välinen viive hermostutti (vauva nostaa maidontarvettaan, aluksi maitoa ei tule heti tarpeeksi mutta kun antaa vauvan imeä niin maidontuotanto lisii). Kaikki ei halua imettää, osa pelkää rintojen kärsivän (minulla ei hirveästi vaikuttanut, kasvoivat pysyvästi lähinnä), jotkut pitävät hankalana, monet hermostuvat tuota alun kitkua kun tarjonta ei heti vastaa kysyntää. Jos haluaa imettää niin pysyy vaan rauhallisen sen alun, kyselee vaikka imetysdoulilta neuvoja jos tuntuu kovasti hankalalta. Kun imetys toimii on elämä aika helppoa, on maitobaari aina valmis kun vauvalle tulee nälkä. Hieman tuttipulloa kannattaa opettaa ettei ole ihan kiinni vauvassa, voi lypsää maitoa jääkaappiin niin voi syöttää vauvaa kun äidillä on menoja.

Olin 23 v, kun sain esikoiseni ja ANOPPI pilasi imetykseni, sillä hoki koko raskausajan, että noin pienillä rinnoilla ei sitten imetetä. Vasta vuosia myöhemmin opiskeluni kautta selvisi,ettei rintojen koolla ole mitään tekemistä maidon tulon kannalta.

Onneksi esikoiseni on kasvanut ja pysynyt täysin terveenä (45v) ja sai itse asialla lehnämaidosta itse keitettyä "korviketta", kun sitä maiota ei sitten tullut ja anoppi pääsi hykertelemään käsiään suuressa viisaudessaan.

Toisen lapsen kanssa meni vähän paremmin, kun olin kaukana anopista.

Oma miniäni ihmetteli tätä vanhaa isoanoppiaan, kun oli käymässä ja koko ajan urkki miniän tissihommia. HUOH

Muutamalla prosentilla naisista on ihan se fysiologinen syy, ettei rinnoissa ole tarpeeksi maitorauhaskudosta. Lisäksi on muita syitä, jotka aiheuttavat haasteita, kuten matalat nännit, jolloin oikean imuotteen löytäminen on avainasemassa, tai yhdistelmä lyhyt selkä - isot rinnat, johon auttoi sellaisten imetysasentojen löytäminen, jotka olivat sekä mukavia (ei tarvitse jännittää niskaa ja hartioita)  että mahdollistivat rinnan tyhjenemisen hyvin.

Itse olin hidas herumaan ja temperamenttinen esikoinen ei millään malttanut odottaa sitä, vaan kun etumaito loppui eikä uutta vielä tullut, hän heitti usein homman kesken ja alkoi huutaa ja rimpuilla. Siihen auttoi jonkin verran se, että alkoi imettää jo silloin kun lapsi oli uninen, jolloin kierrokset eivät ehtineet nousta niin korkeiksi. Lisäksi minulla menivät nännit verille joka kerta (matalat nännit ja sitä kautta kunnon imuote oli vaikeaa) ja kesti useamman viikon, että rinnat karaistuivat ja vaiva parani. verestävät nännit ja lapsi lapselta koventuneet jälkisupistukset olivat  yhdistelmä, jota oli vaikea kestää. Ihmettelin tuolloin, miksi äitiysvalmennuksessa ei puhuttu niistä mitään. Onneksi nekin helpottivat muutamassa viikossa. Mutta muistan, että kipu oli joskus ihan sietämätön.

Mulle tehty rintojenpienennys ja minulla on taipumus muodostaa keloidiarpia. Siinä tosin vain osasyy sille, miksi en omia lapsiani ole imettänyt päivääkään.

Oikea syy on, että en halunnut. Kaikki imettämiseen liittyvä sanastokin jo ällötti. En osaa selittää enempää. Imettäminen tuntui ajatuksen tasollakin jo todella vastenmieliseltä. Suuri siunaus oli, että tunto oli kärsinyt pienennyksen jälkeen, nännit kuopalla ja oli ymmärtäväiset sairaanhoitajat, joilta sain jo maidonnousun estävät lääkkeet heti synnärillä. Pienennys tehtiin vuosia ennen lapsia. Ja jo ennen pienennystä olin aina kammonnut ajatustakin imettämisestä. Hyi.

Mikäli se jotenkin kiintymyssuhteeseen vaikuttaa, niin voin väittää lapsille, että olivat tissi suussa ainakin kaksivuotiaaksi asti; ei ne sitä itse muista.

Ja ennen kuin joku vetää allergia ja muut sairauskortit kehiin, niin terveitä on oltu niin aikuiset kuin lapsetkin aina satunnaisia pikku flunssia jne. lukuunottamatta. Ja lapset on luottavaisia ja mielestäni äiti-lapsi suhteessa ei ole mitään vikaa, vaikka pulloilla aina mentiinkin.

Kun sitä maitoa ei tule vaikka lypsäisi koneella, söisi maidontuotantolääkkeitä ja joisi kymmeniä litroja alkoholitonta olutta niin sitten sitä ei tule. Minusta oli todella epämiellyttävää kun minulle huomauteltiin jatkuvasti imettämättömyydestä. Eristäydyin siksi vauvan ensimmäiseksi vuodeksi kotiin.

Kerran oli pakko käydä apteekissa päivystysreissun jälkeen ja syöttää vauvaa tuttipullosta. Ihan tuntematon nainen tuli haukkumaan minua ja lopuksi vielä sylkäisi päin näköä. Minun mielestäni imetysfanatismi on mennyt liian pitkälle.

En viihtynyt myöhemminkään äiti/isä+lapsi-kerhoissa koska siellä vatvottiin todella paljon imetysasioita ja sitä, minkälaista ruokaa saa missäkin vaiheessa antaa sekä kuinka pitkään pitää syöttää. Oma lapseni oppi syömään itse vuoden ikäisenä lusikalla eikä suostunut sen jälkeen syötettäväksi. Sitäkin sitten kommentoitiin jos ja kun lautaselle jäi liikaa ruokaa. Minkä minä sille voin jos pakasterasiaan meni kaksi ja puoli desiä ruokaa ja laitoin aina rasiat täyteen ettei ruoka loppuisi kesken? Tuskin lapsi lopettaa syömistään nälkäisenä?

Joka tapauksessa näin tiukkaa oli vuonna 2000. Silloin ei puhuttu mistään sormiruokailusta jne. Minulta paljastui maidon herumattomuuden syyksi aivokasvain. Edes se ei ollut yhtä suuri suu kuin ihmisten ilkeät kommentit imettämättömyydestä. Tottakai olisin valinnut imetyksen vaivalloisen pulloruokailun tilalle jos se olisi ollut mahdollista.

Vauvan suulakihalkio esim.estää imetyksen. Kokemusta 2x..

Lisään vielä sen, että lapsen äiti joutui todellakin sosiaaliseksi hylkiöksi koska ei imettänyt.

Omalla äidillä on imetys sujunut helposti ja maitoa on tullut paljon, joten kuvittelin, että niin se sujuu minultakin. En saanut maidontuotantoa käyntiin edes lääkkeillä enkä tiheällä imettämisellä. Imettäminen sattui, kyyneleet valui silmistä kivun vuoksi. Rinnat oli arat ja vuoti verta. Kyllä teki pahaa, kun lapsi oksensi imetyksen jälkeen verihyytymiä ja tajusin, että tuollaista minä vauvalle syötän. Se taisi viedä loputkin maidon herumisesta.

Ihmeellistä, jos teillä iettäminen sattunut kolmekin viikkoa. Silloin täytyy vauvan imuotteessa olla jotain vikaa. Pahimmat on mun mielestä ne ensimmäiset päivät, kun maito nousee ja tissit on niin helvetin arat. Ensimmäisen lapsen kohdalla imetys tuntui lisäksi todella ällöttävän eläimelliseltä, tunsin oloni ihan lehmäksi, se oli mielestäni tosi noloa.

Kuitenkin imetys on mielestäni erittäin luonnollista ja minusta olisi tuntunut pahalta antaa vauvalle korviketta. 

Muistan kuinka ensimmäinen lapsi toisen (vai ensimmäisen?) päivän yönä huusi aivan hirveästi. Maito ei ollut vielä noussut enkä tiennyt mitä tehdä, kun rinta ei rauhoittanut vauvaa. Menin kysymään neuvoa kätilöltä, joka antoi pienen korvikepullon ja käski antaa sen. Menin takaisin omaan huoneeseeni aika neuvottomana, koska olin lukenut että imetyksen ensimmäiset hetket ovat tärkeitä onnistumisen kannalta. Päätin olla antamatta korviketta ja sen sijaan yritin parhaani mukaan lypsää maitoa lapselle. Muutama tippa sieltä tuli ja vauva rauhoittui heti. Sen jälkeen imetyksessä ei ollut mitään ongelmia, paitsi ne liian täydet rinnat, arat nännit aluksi ja jossain vaiheessa rintatulehdus.

Omalla kokemuksella sanoisin, että helposti onnistuu. Tiedän toki, ettei kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että imetyksen epäonnistuminen johtuu usein äidin epävarmuudesta ja siitä, ettei halua kuulla lapsen itkua. Fysiologisesti on kai aika harvinaista ettei pystyisi imettämään.

Epävarmuudella tarkoitan sitä, että äiti itse epäilee ettei oma maito jostain syystä riitä vauvalle ja äiti alkaa tarjota korviketta lisänä. Pikkuhiljaa korvikkeen määrä lisääntyy ja oman maidontuotanto vähenee.

Vauvat itkevät monista syistä ja oman vauvan itkun kuunteleminen on kamalaa. Toiset äidit sietävät sitä erittäin huonosti. Heille saattaa ekana tulla mieleen, että äidinmaidon puute on syy itkuun ja he alkavat tarjota korviketta.

Sinällään olen itse sitä mieltä, että eiköhän se vauva kasva ihan hyvin sillä korvikkeellakin. Itse imetin lähinnä siitä syystä että se oli äärimmäisen kätevää.

Allekirjoitan tämän osittain. Ekan kohdalla kävi näin.

Toista ja kolmatta imetin aluksi onnistuneesti. Täysimetin kiinteisiin saakka ja sen jälkeen on tullut käsky antaa lisämaitoa neuvolan puolelta, eli noin 5kk iästä alkaen kun paino laskusuunnassa. Toisella imetys loppui puolen vuoden jälkeen kun tottui pulloon eikä minulta enää maitoa tullut. Syöttöpunnitukset tehtiin kyllä eikä edes yhtä grammaa heilahtanut vaaka imetyksen jälkeen. Rinnatkin tuntui tyhjiltä eli ei ollut yllätys, vaikkakin pettymys.

Kolmatta onnistuin imettämään kuitenkin osittain 9kk primperan lääkkeen avulla, jota ei enää kylläkään suositella.

Minulla on aina alkanut kuukautiset heti jälkivuodon loppumisen jälkeen ja se on tuhonnut imetykseni. Maito vain on joka kierrolla vähentynyt. Luovutin jälkivuodon ajan maitoakin mutta se loppui kun seinään kun menkat alkoi. Molemmilla kerroilla.

Neljäs ei suostunut imemään ollenkaan. Satunnaisesti tarttui rintaan ja sekin oli aina työn ja tuskan takana. Kuukauden päästä luovutin ja siirryttiin kokonaan korvikkeisiin.

Imetys on helppoa kun se sujuu. Kahdella kerralla sujui mutta loppui itsestä riippumattomista syistä liian aikaisin.

Koen olevani aika konkari imetyksessä näistä ongelmista johtuen. Rintatulehduksenkin olen sairastunut.(mikä ei kyllä estä imetystä,päin vastoin)

Mulla samanlaisia kokemuksia, myös Primperan-kuuri takana. Prolaktiinin tuotannossa minulla häikkää eli maito ei riittänyt. Kunnon rintatulehdukseen muuten yleensä joutuu ottamaan sellaiset lääkkeet, ettei imetys samaan aikaan onnistu. Tiehyetukos on sitten eri asia.

Samaa mieltä, että imetysfanaattisuus on mennyt liiankin pitkälle. Tiedän monia äitejä, jotka todella yrittivät, mutta lasta ei vaan saanut tarpeeksi kylläiseksi. Sitten sitä pullon käyttöä joutuu selittämään ja on niin epäonnistunut olo.

Mulla on ainakin oirekuvauksen perusteella ilmeisesti raynaud'n oireyhtymä nänneissä. Mä imetän edelleen reilu 1-vuotiasta ja edelleen imetykseen liittyy kipua. Aluksi kipua ei tunnu ja jos imetys tapahtuu nopeasti, ei kipua välttämättä ehdi tulla. Joskus jos lapsi vähän kuin "unohtuu" rinnalle, kun on esimerkiksi uninen, niin rintoja alkaa nipistellä. Etenkin oikeaa rintaa. Nänni on usein ihan valkoinen, kun sen ottaa pois suusta. Mäkin ihmettelin pitkään, että kauanko tuo kipu voi jatkua imetyksessä, mutta sitten kun kuulin tuosta oireyhtymästä, niin tajusin sen täsmäävän minuun. Onneksi tuo kipu on jotenkin hallittavissa, mutta toin tämän vain ilmi, jos joku kärsii pidempääkin kivusta imetyksen aikana, niin myös tämäkin voi olla syy.

Vierailija kirjoitti:

Mun imetys kesti kaksi viikkoa. Se sattui, hikoilutti ja herätti aivan uskomattomia ahdistuksen, inhon ja raivon tunteita, samankaltaisia kuten kortisoni tekee. Lopetin, kun vielä tykkäsin vauvasta. Nyt 17 vuotta myöhemmin oli vauva-lehdessä juttu, että syy saattaa olla hormonaalinen. Lapsi on terve ja rakas.

Yrtävälläni oli myös D-Mer haittaamassa imetystä, onneksi neuvolassa ymmärrettiin heti mistä on kyse ja ystävänikin lopetti sitten itsensä kiduttamisen. Pullolla kasvoi ihan terve ja ihana lapsi.