Lue keskustelun säännöt.
Muita narsistin kanssa eläviä?
18.12.2017 |
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että eron tullessa 2-3 vuoden sisällä (tai toivottavasti nyt heti) lapsesi haluaisivat nähdä isäänsä? Koska yli 12-vuotiaiden ei ole erossa ainakaan pakko nähdä. Ainakin minulla on lähipiirissä tapaus, jossa lapset eivät tavanneet äitiään, joka lähti toisen miehen matkaan. Koska eivät siis halunneet.
Mieheni ei ole lapsia kohtaan väkivaltainen, nimittelevät tai alistava, vain minua. Fyysisesti ei ole käynyt käsiksi minuunkaan. Mies on sanonut, että jos eroan niin tapaamme sitten oikeudessa ja hän yrittää taistella huoltajuuden itselleen (ja saa sen koska olen hullu ja saan työstäni niin pientä palkkaa).
Lähinnä hänen persoonansa ongelma on meidän välisemme ja lapsiin se heijastuu etäisyytenä. Mies onneksi tekee työtä, joka vie hänet lähes joka toinen viikko pois kotoa, joten etäisyys menee toivottavasti myös sen piikkiin lasten mielissä. Toki asiaan kuuluu sekin, että tuolla työskentelykaupungissa miehellä oli ollut nainen vuoden ajan, joka oli uskonut että mies on sinkku.
ap
Huhhuh. Siis sinä edustat lapsillesi pientä voimatonta huonopalkkaista hullua?
Vierailija kirjoitti:
> uusi puoliso voisi olla vaikka kuinka ilkeä
Miksi ajattelet, että uusi puoliso olisi ilkeä?
Miksi en ajattelisi noin? Aika relevantti näkökulma huomioonottaen, että mieheni tuskin olisi kotona, jos siellä olisi nainen, joka hoitaisi lapsia ja hänellä olisi mahdollisuus harrastaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että eron tullessa 2-3 vuoden sisällä (tai toivottavasti nyt heti) lapsesi haluaisivat nähdä isäänsä? Koska yli 12-vuotiaiden ei ole erossa ainakaan pakko nähdä. Ainakin minulla on lähipiirissä tapaus, jossa lapset eivät tavanneet äitiään, joka lähti toisen miehen matkaan. Koska eivät siis halunneet.
Mieheni ei ole lapsia kohtaan väkivaltainen, nimittelevät tai alistava, vain minua. Fyysisesti ei ole käynyt käsiksi minuunkaan. Mies on sanonut, että jos eroan niin tapaamme sitten oikeudessa ja hän yrittää taistella huoltajuuden itselleen (ja saa sen koska olen hullu ja saan työstäni niin pientä palkkaa).
Lähinnä hänen persoonansa ongelma on meidän välisemme ja lapsiin se heijastuu etäisyytenä. Mies onneksi tekee työtä, joka vie hänet lähes joka toinen viikko pois kotoa, joten etäisyys menee toivottavasti myös sen piikkiin lasten mielissä. Toki asiaan kuuluu sekin, että tuolla työskentelykaupungissa miehellä oli ollut nainen vuoden ajan, joka oli uskonut että mies on sinkku.
ap
Haloo. Miksi et lähde??? Olet jo muuttunut kynnysmatoksi. On sun vastuulla lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö pariterapiassa oikeasti tällaisia diagnooseja? Ettei olisi vaan oma keksintösi iltapäivälehtien sivujen perusteella.
Ei tietenkään tehdä. Mies suostui pariterapeutin kehotuksesta menemään tarkempiin tutkimuksiin. Siellä en ollut luonnollisesti mukana.
ap
Missä nämä tarkemmat tutkimukset tehtiin? Iltalehden nettitestissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että eron tullessa 2-3 vuoden sisällä (tai toivottavasti nyt heti) lapsesi haluaisivat nähdä isäänsä? Koska yli 12-vuotiaiden ei ole erossa ainakaan pakko nähdä. Ainakin minulla on lähipiirissä tapaus, jossa lapset eivät tavanneet äitiään, joka lähti toisen miehen matkaan. Koska eivät siis halunneet.
Mieheni ei ole lapsia kohtaan väkivaltainen, nimittelevät tai alistava, vain minua. Fyysisesti ei ole käynyt käsiksi minuunkaan. Mies on sanonut, että jos eroan niin tapaamme sitten oikeudessa ja hän yrittää taistella huoltajuuden itselleen (ja saa sen koska olen hullu ja saan työstäni niin pientä palkkaa).
Lähinnä hänen persoonansa ongelma on meidän välisemme ja lapsiin se heijastuu etäisyytenä. Mies onneksi tekee työtä, joka vie hänet lähes joka toinen viikko pois kotoa, joten etäisyys menee toivottavasti myös sen piikkiin lasten mielissä. Toki asiaan kuuluu sekin, että tuolla työskentelykaupungissa miehellä oli ollut nainen vuoden ajan, joka oli uskonut että mies on sinkku.
ap
Haloo. Miksi et lähde??? Olet jo muuttunut kynnysmatoksi. On sun vastuulla lähteä.
Jatkan vielä,minä traumatisoiduin täysin vanhempieni välisestä väkivallasta. Ei sen tarvitse lapsiin kohdistua, jotta se pilais heidän elämän. He traumatisoituvat jo tuosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulihan se sieltä, että miehellä on toinen nainen. Ilmankos kismittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.
Olen eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sinusta tulee myös manipulaattori.
Miksi ihmeessä et ole jo eronnut? Koska hänestä on sinulle hyötyä, vai? Oletko sinäkin narsisti?
Elämässä joskus kannattaa valita pienempi paha. Tässä tilanteessa yhteen jääminen voi olla sitä. Huoltoriidat, lasten kautta kiusaaminen tms. Voi viedä vuosia ja ne voi rikkoa lapset sekä äidin. Ei nämä asiat ole niin mustavalkoisia, ja joskus on yritettävä ennustaa eteenpäin. Taistelun aika voi tulla myöhemmin, mutta joskus on punnittava todella tarkkaan vaakakupissa olevat asiat.
Esim. Huoltoriidat ei ole mikään pikkujuttu ja niissä lapset kärsii todella paljon.
Ap:lle en osaa neuvoa antaa, mutta tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mikä tai mitkä dg miehellä oli, suhde oli lyhyt ja heitin pois elämästäni.
Alkuun mies oli ihana, huomioi, älykäs, sitoutuva, ymmärtävä, kannustava.
Pikkuhiljaa alkoi tulla omistushalua, rajoittamista, valehtelua, kieroilua, eristämistarvetta eli minun olisi pitänyt luopua ystävistä, somesta, menneisyydestä, jopa työstä. Hän olisi ollut maailmani.
Uhkailua, lopetti suhdetta, aamulla takaisin, suuttui pikkuasioista. Suunnitteli tulevaa valmiiksi ja olisi hänen ehdoillaan pitänyt mennä. Haukkui minua sairaaksi.
Oli aiemmissa suhteissa naiset olleet juuri tuollaisia, kuten itse käyttäytyi. Mitään hyvää ei puhunut eksistään, ainoastaan sen, että oli ollut pelastava enkeli heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Aika järkevää, että olet oppinut puhumaan hänen kanssaan tavoilla, joilla saat jotain aikaankin. En silti usko, että elät narsistin kanssa, siinä ei nimittäin sulla ois enää identiteetti tai persoona kasassa tai terve.
Usko mitä haluat, sinulla on siihen täysi oikeus. Tämänkin opin terapiassa siitä, miten narsistin kanssa tulee elää. ;) Enkä nyt viittaa siihen, että sinäkin olisit narsisti. Narsistihan ei olisi kiinnostunut keskustelemaan tällaisesta aiheesta, sillä siinä ei puhuta hänestä.
Mies on toki narsisti, mutta ei pidä sekoittaa sitä sosiopaattiin. Miehen suurin vamma on empatiakyvyn puute ja itsekeskeisyys. Ne ovat piirteitä, jotka vahva ihminen pystyy käsittelemään puolisossa, mutta väsyttäväähän se on. Jonkun herkemmän persoonan mies olisi voinut tuhota itsekeskeisyydellään ja tavallaan aivopestä ihmiset kiinnostumaan vaikka hänen kiinnostuksenkohteistaan. Oma pelastus on tainnut olla vahva jalansija omassa ammattimaailmassa.
ap
Eikö miehestäsi löydy ollenkaan kiinnostusta tai empatiaa teille muille? En oikein usko. En usko tuohon diagnoosiin, se on tehty huonosti. Käsitykseni mukaan narsismista automaattisesti seuraa sen luonteen johdosta muiden satuttamista. Millä muka estät sen lapsillenne?
Ei narsisti satuta toisia niin kauaa kuin muut antavat hänelle sitä, mitä,hän tarvitsee. Narsisti satuttaa, kun toinen ei enää varauksettomasti ihaile, tai narsisti kohtaa häpeän tunteen, mihin hän ei pysty, vaan satuttaa sen vuoksi.
Tuo on mielestäni vähän turhan uhrimainen näkökulma. Kannattaa muistaa, että ei narsistikaan ole tahallaan paha eikä välttämättä edes laskelmoiva. Narsisti on tunnekyvyiltään vammainen ja tunnetasolla jäänyt 5-vuotiaan tasolle. Hän ei siis voi itselleen mitään ja väite siitä, että hän satuttaa muita kun ei saa mitä haluaa on virheellinen. Narsisti yleensä siirtyy sinne, missä hän saa lämpöä tai hyötyä, mutta ei siirtyminen tapahdu läheskään aina mitenkään tahallisen ilkeästi. Sen sijaan jätetty voi pohtia, että hänet hylättiin. Narsisti ei mieti hylättyä tai hylkäämistään (joskus toki saa siitä nautintoa, jos on tullut loukatuksia), vaan yksinomaan Omia Tarpeitaan. Pointti on, että narskut eivät ole aina laskelmoivia piruja vaan vain omaa nautintoa metsästäviä tunnevammaisia ikilapsia.
Tätäkään loppua et ole kirjoittanut ollenkaan ajatellen lapsia, jotka tuollaisen ihmisen aknssa tekemisiin joutuvat. Tämä on kuin suoraan isäni toimminnasta, vaikka äitini se varsinanen kontrolloija olikin. Isäni siis tosiaan siirtyi minun tyköni, kun minulta sai enemmän lämpöä ja hyväksyntää, kuin äidiltäni tai edes ystäviltään ja valjasti minut omien tarpeittensa tyydyttäjäksi. Seuraa minusta silloin, kun se oli hänestä kivaa ja sillä sai muita etuja vaikka omalta äidiltään. Mnä otin sen roolin tietenkin, lapsi ja "tyhmä" kun olin, ilolla ja ylpeydellä vastaan, oli kivaa olla iloksi isälle. En vain tajunnut, että en minä siittä mitään tulisi koostumaan, samalla mitalla siis. Saati että isommalla, lapsensa kun olin, jolloin rooliennolettaisi menevän niin päin. Kun isäni alkoikin saada vielä enemmän lämpöä ja välittämistä muualta kuin minulta hän tosiaan jätti minut aikalailla kuin nallin kalliolle minun näkökulmastani varsinkin, siis kyllä hän edelleen yhteyttä piti, mutta kaikessapiti mukana olla se saatanan uusi kumppani, jota vastaan mulla ei ollut yhtään mitään, sitä vastaan vain, että hän vei ikään kuin minun paikkani.
Isä oli iso vauva tosiaankin, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja lapselle tämä oli todella haitallinen kuvio.
Etenkin, kun kontrolloija-äitini haukkui, ellen edelleen miellyttänyt isääni ja vaimoakinnpiti miellyttää, mulla ei saanut olla omia tarpeita ja raivonpuuskia tilanteesta, vaan kaikki katsoivat asiaa vain ulkokultaisesti mun huonona käyttäytymisenäni, jos jotenkin tuohonkin reagoin. Siinä ei omanarvontuntoa kehittynyt lainkaan. Olin ihan sitä, mitä muut halusivat mun olevan. Todella sairasta lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.
Olen eri mieltä.
Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.
Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.
Narsistin uhriksi jää vain piilonarsisti, joka hyötyy suhteesta. Terve ihminen lähtee pois kun huomaa narsismin. Alistuva ihminen-vaikka onkin uhri, hyötyy tavalla tai toisella uhrin asemastaan. Niin ikävää kuin onkin, jotta narsistisesta suhteesta pääsee, on ensin ymmärrettävä ja kohdattava oma osuus, oma narsistinen häiriö. Jos sellaista ei olisi, olis oman arvonsa tuntevana jättänyt narsistin samantien kun paska alkaa. Eli lähtemisen ensimmäinen askelon ymmärtää oma vastuunsa sen häiriintyneen touhun ylläpitäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.
Olen eri mieltä.
Ei tuosta voi olla "eri mieltä", kun se ei ole mikään mielipidekysymys, etten ole saanut tuntea, että muut haluavat lahjoittaa minulle mitään mitä haluan, niin tuo on tapa varmistaa se. Et sinä voi olla "eri mieltä", koska noin se on.
ja en ole ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.
No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.
Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.
Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.
Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.
Olen eri mieltä.
Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.
Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.
Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.
Ja tämä myös siis suhteessa lapsiin. Jäämällä tuollaiseen suhteeseen valitsee itse sen ettei lasten kärsimyksellä ole väliä, vaan etusijalla ovat omat vammat joita suojelee jäämällä suhteeseen. Ihan vaan tiedoksi, ap.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.
Olet huono ja tyhmä äiti.
narsistin lapsi
Herranen aika. Sinulla viiraa täysin päässä, jos tuo oikeudenmukaisuus, jota mielipiteeni edustaa edustaa sulle uhriutta. Se on epäoikeudenmukaista ja piste, että narsistin kanssa sinä et voi valita haluatko tehdä kaikkesi että hänellä on hyvä olla, vaan se on pakko, jos siis suhteen haluaa pysyvän hengissä. Sellaiinen on henkistä väkivaltaa! Ei siinä ole mitään uhria, vaan epäoikeudenmukainen asetelma parisuhteessa kertakaikkiaan!
Ja minä puhun nyt lapsen näkökulmasta, mutta sama pätee kyllä aikuisin. Olen ollut se lapsi, jonka vanhempaa piti miellyttää, ettei minua satuteta. Joten ei, ei lapsen ole syytä muistaa, että hänen vanhempansakin on ollut joskus uhri. Myöskään puolison tehtävä se ei ole. En sano, etteikö joku typerys, joka haluaa uhrata elämänsä muiden oikuille voi sitä roolia VALITA, mutta useimmiten siihen kylläkin ajaudutaan ja jäädään kuin vankilaan. Tai jos syynytäön sellaiseen lapseksi, ei ole mitään valintoja, olet suoraan henkisen pahoinpitelyn kohteena tuossa mallissa. Ihan aito uhri, kyllä.