Muita narsistin kanssa eläviä?

Mä kyllä ymmärrän ap:ta ja tilanne aika samanlainen. Mun miehellä ei ole diagnosoitu narsistista persoonallisuushäiriötä, mutta hän on bipolaarinen ja maniavaihetta luonnehtii sellainen kaikkivoipaisuus, ettei kenelläkään muulla ole siinä vaiheessa väliä. Meillä on kaksi kämppää ja mies n. joka toinen viikko pois kotoa, mikä on meille toki helpotus. Eletään tätä nykyä myös avoimessa suhteessa, mutta erota ei olla ajateltu. Lapset elää toki erilaisessa ympäristössä kuin kaverinsa, mutta tämä on parasta mitä tällä hetkellä pystymme tarjoamaan.

Mies psykologikäyntien kautta tajunnut, että on ollu mulle aika mulkku näiden 15 vuoden aikana, joka ollaan yhdessä oltu, ja on kyllä oppinut tiedostamaan omaa käytöstään. Mä olen onneks myös vahva luonne, eikä toisen sanomiset tai tekemiset paljon hetkauta, muuten olisinkin varmaan aika riekaleina. Kyl tässä on oppinu kieroilemaan kaikenlaista. Riidelty ollaan monesta ja aina kun olen ollut jotain miehen älyttömiä ideoita vastaan, jotka hän on sitten manioissaan toteuttanut, on hän myöhemmin myöntänyt, että oikeassa olin asiasta ollut.

Ehkä mekin joskus erotaan, mut ei nyt. Lasten takia minäkin tässä roikun. Näin on tällä hetkellä paras.

Hmmm. Lasten takia vai omasta mukavuudenhalusta..? Eivät oo ihan sama asia.

Siinähän se villakoiran ydin juuri onkin. Narsisti hallitsee ja jos hänelle alkaa valjeta että vaimo ottaa hatkat niin veikkaan suuria vaikeuksia vaimolle. Narsistin vaimo pelkää reaktiota mitä avioerosta seuraa ja varsinkin kun on lapsia, niin ajattelee, että jospa se tästä. Alistuu ja sitten tottuu että on alistettu ja pelkää ja sitten on tottunut pelkäämään. Sitä niin alkaa pitämään narsistin vaimona olemista tavanomaisena ja hyppäys tuntemattomaan ilman narsistipuolisoa on pelottava ajatus. Tyhjyys. Se virtahepo olohuoneessa olisi poissa ja mitä tilalle ? Parempi siis pitää virtahepo siellä missä se on kun siihen on niin tottunut, lapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Se on kyllä narsisti, joka toimii just noin. Osaa kääntää asiat omaksi edukseen vetämällä oikeista naruista. Pyrkii käsittelemään muita ja pistämään päät pyörälle mitä ihmeellisimmillä selityksillä, jotta saa hyötyä itselleen. Eli vaikka palkkaamaan siivoojan, jotta ei itse tarvi siivota, vetoamalla toisen siitä saamaan hyötyyn. Narsisti ei myöskään näe mitään vikaa itsessään, vaan hänen mielestään muut ovat narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erittäin huolestuttavalta että elää narsistin kanssa. En halua pelotella mutta tiesithän että persoonallisuushäiriöt voivat "siirtyä" myös ympäristön vaikutuksesta? Varhaislapsuus ja varsinkin kolme ensimmäistä vuotta siinä määrittelee todellakin koko ihmisen loppuelämän. Koska persoonallisuushäiriö vaikuttaa ratkaisevasti vuorovaikutukseen voi sillä aiheuttaa lapselle persoonallisuushäiriön josta se myös muodostuu.

Muutenkaan tilanne ei ole lapsille terve koska elämä narsistin kanssa ei ole lainkaan normaalia. Suosittelen ehdottomasti että et odota lasten varttumista koska se ei missään nimessä ole heidän etunsa mukaista vaan päinvastoin. Ehdottomasti tätä asiaa tutki itse niin ymmärrät minkälaisesta mekanismista on kyse.

Jos tästä huolimatta tuntuu että et voi erota narsistista niin kannattaa miettiä missä määrin hän on jo vaikuttanut ajatteluusi tai itsenäisyyteen.

Missä määrin narsisti vaikuttaa lähipiirinsä voisi ajatella olevan yhtä voimakasta kuin esimerkiksi psykopaatin toimesta.

Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta ja joka vuosi tuntuu, että etäisyys häneen kasvaa ja näen hänet enemmän ja enemmän ulkopuolelta. On totta, että perheemme ei ole täysin normaali, onhan perheen isällä persoonallisuushäiriö. Aivan kuten sanot, on hänen lapsuudenperheessän nähtävissä samanlaista dynamiikkaa. Vaara siis omia lapsiani koskien on olemassa, mutta lapsissa ei näy merkkejä narsismista tai masennuksesta. Koska elämämme on kuitenkin pääosin tavallista, niin tiedän, että lapsille ero juuri nyt olisi liian iso kriisi. Tiedän, että vähä myöhemmin he kestävät sen eri tavalla. 

Joka tapauksessa he olisivat isänsä kanssa tekemisissä ja minua järkyttää ajatus, että olisimme eronneet ja hänellä olisi kotonaan 7- ja 12-vuotiaat lapsemme ja kenties uusi puoliso - ja hänen itsekeskeinen persoonansa siellä auktoriteettina. Vaarana olisi, että hän olisi harrastuksissaan ja uusi puoliso voisi olla vaikka kuinka ilkeä tai miehen huolimattomuutta lapsille sattuisi jotain. Hän on aika huolimaton lukuunottamatta omia kalliita kalastusvälineitään ja tietokonettaan, joista välittää. 

ap

Vastasit minulle.Ymmärrät,että se että uusi puoliso olisi vahingollisempaa seuraa kuin isä on pieni.Narsisti vahingoittaa aina lapsiaan psyykkisesti ja sillä on Aina loppuelämän vaikutuksia.Mitä pidempään lapset tässä yhtälössä ovat,sen suurempi vaikutus kehitykseen.

Lapsissasi ei näy merkkejä masennuksesta tai persoonallisuushäiriöstä.Persoonallisuushäiriöt alkavat ilmetä nuoruusiässä.Kun käsittelykyky harjaantuu,niin isän toiminnan vääryys alkaa hahmottumaan.Heillä sitä ei vielä ole joten vahinko on suurempi!Huomioi myös,että lapsesi tulevat miettimään miksi äiti ei vienyt heitä pois.

Oman kokemuksen mukaan narsistia ei voi käsitellä kovin kauan ilman että menettää oman järkensä. Narsistihan vaatii 200% huomiota, eikä sekään riitä. Narsistin loputtomiin vaatimuksiin vastaaminen on sama kun lappaisi lunta kuumaan veteen. Narsistia ei voi, ei pysty eikä kannata edes yrittää käsitellä, siinä tulee aina itse loukatuksi ja satutetuksi, yleensä myös fyysisestikin.

Ainakin itse, varmaan on muitakin, kävin sen vaiheen läpi kun yritin opetella ymmärtämään ja käsittelemään narsistia. Yritin nähdä sen narsismin läpi ja opetella hyväksymään sen miksi ihminen käyttäytyy niin, mitkä on syyt ja seuraukset, ymmärtääkö hän itse loukkaavansa..jne. Kuvittelin jopa että rakastamalla ja hyväksymällä saa narsististakin siedettävän. No, ei saa. Mutta kai tuo vaihe on sitten yksi narsistista irtoamisvaihe.

Narsisti imee kumppanistaan kaiken, aivan kaiken, hitaasti ja varmasti. Se vallankäyttö on samaan aikaan niin hirvittävän ovelaa, häikäilemätöntä ja röyhkeää että sitä ei edes voi uskoa todeksi.

Narsistin kanssa ei voi elää, eikä sitä kukaan opi käsittelemään niin että kaikki perheessä voisivat elää normaalisti.

Vaikka nyt ei ap:n lapset kärsisikään, mutta he ovat kasvaneet jo narsistin kanssa ja se on jo jättänyt jälkensä.

On se jännä miten narskut on aina näiden palstojen mukaan miehiä, mutta naiset on aina räpsimässä kuvia itsestään jonnekin grammeihin ja feceihin, ei narsistista ollenkaan.

MInun tuntemani kolme isosti persoonallisuushäiröistä on naisia. Mutta vaikea määritellä, mikä persoonallisuushäiriö olisi kyseessä. Epävakaa, epäsosiaalinen ja narsistinen vuorottelevat. Yhteistä kaikille on muiden ihmisten käyttäminen omien tunteidensa säätelyyn (ja tästä johtuen heidän lähellään on paha olla), täydellinen kyvyttämyys kohdata tosiasioita tai omia "huohona" puoliaan- ja tästä johtuva elämävalhe sekä muuttumaton käytös. He eivät kehity, eivätkä syvene. Hakkaavat ns päätä seinään. Jos heidät laittaa selkä seinää vasten, he räjähtävät,  vajoavat uikuttaviksi uhrimarttyyreiksi tai tekevät mitä vaan itsemurhasta uhkailuun ja omien lastensa käyttämiseen, jotta tosiasioita ei tarvitsisi kohdata ja vastuuta ottaa. Ikävä kyllä kaksi näistä persoonallisuushäiriöisistä on ollut varsin "läheisiä" ihmisiä, vaikkei heidän kanssaan mitään aitoa läheisyyttä ja vuorovaikutusta ole mahdollista saavuttaa. Luulen olevani aika syvätsi perillä noista mekanismeista, jotka tietysti eri ihmisillä ovat erilaisia, mut noita pääpiirteitä on. Ja ap:lle sanon, että ei ole mitään "lasten takiaa", lapsille tuollainen olosuhde on oikeasti hyvin vahingollinen. Kyseessä lienee enemmänkin sun oma mukavuudenhalusi tai pelkosi, tai sitten tosiaan sinä olet myös narsistisesti häiriintynyt. Normaalilla tunne-elämällä oleva ihminen ei pysty elämään vakavasti persoonallisuushäiriöisen kanssa tuhoutumatta itse, saati että lapset selviäisivät. Heidän koko maailmankuvansa kasvaa kieroon ja he tuveta tarvitsemaan paljon apua selvitäkseen siitä, mikäli eivät itse häiriinny, alkoholisoidu, masennu tms. Näissä tuntemissani kuvioissa on myös lapsia, ja kyllä heillä kaikilla on merkkejä näkyvissä. Yksi on oppinut miellyttämään kaikkia, yksi takertuu hysteerisesti, yksi on jo itse alkanut manipuloida, valehdella ja pakottaa ihmisiä toimimaan niin, ettei hän joudu ottamaan vastuuta, jne. Eikä nämä koulussa näy. Tai päiväkodissa. Vaan niissä lähi-ihmissuhteissa, kun tulee ristiriitoja ja pitäisi osata käsitellä tunteitaan. Muttamutta, jokainenhan valitsee sen oman "lapset parhaan" oman ymmärryksensä mukaan. Ja joskus se sitten on se lasten paha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.

Olet huono   ja tyhmä äiti.

narsistin lapsi

Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?

ap

Ap, et selvästi tiedä narsismista, vaikka niin väität. Tai sitten olet itse narsku. Jos miehesi olisi narsku, et ihmettelisi miten narsku vaikuttaa perhe-elämään ja lapsiin.

No niin se on. Narsistisessa suhteessa voi eläävain toinen narsistisesti häiriintynyt. Ikävä kyllä.  Ja muistathan ap, lapsesi saavat elämän eväikseen sen mitä sinä ja miehesi olette ja minkälainen suhde teillä on, ihan oikeasti. Ei sitä, mitä haluat, kuvittelet, yrität, selität. Lapset saavat sen, MITÄ SINÄ OLET, mitä oikeasti on. Ei heidän elämäänsä selittelyt rakenna. Meidänkin tapauksessa äiti veti koko ajan valtavaa superäitishowta, kirjoitti pitkiä sepustuksia siitä, kuinka mahtava ja lastensa vuoksi suuria  uhrilahjoja antava äiti hän on, ja miten esim. isä ei väitä lapsistaan. Oli luonut suuret valhemaailmat, issä hän on sankariäiti ja tekee kaiken hienosti ja oikein ja kaikki mahdollinen huono ja paha sijaitsee isässä- ja varmaan tarpeen tullen muissakin. Kuitenkaan edes lasten kaipaus isää kohtaan ei kuitenkaan saanut hänessä minkäänlaista hyvää tahtoa aikaan. Saa nähdä. millaista apua lapset tulevat elämänsä aikana tarvitsemaan. Selvää on, ettei tuollaisesta äidistä vaurioitta selviä. Terv. se jonka mies "voitti"

Sinä mies joka (onneksi) "voitit" - kertomus oli kuin omasta elämästäni. Isät ne saa taistella oikeudesta omiin lapsiinsa kahta kauheammin  muutenkin,  lapsia ei käytännössä "kuunnella" missään asioissa ennenkuin täyttävät 12 vuotta ja saavat päättää kumman luona asuvat -  narsistiäiti ehtii tehdä vaikka kuinka paljon tuhoa siinä vaiheessa. Onneks itsellänikin oli isä joka ei luovuttanut ja lopulta "voitti" . Narsistiäitiini katkaisin välit lopullisesti heti kun täytin 18. 

Te kaikki narsistipuolisoiden kanssa elävät joilla on lapsia - lähtekää heti älkääkä antako narsistin enää vaikuttaa lastenne psyykeenseen tuhoavasti. 

Ilmoittaudun. Diagnoosi noin 3 vuotta sitten - passiivis-agressiivinen narsisti eli introvertti narsisti. Äärimmäisen vaikea tunnistaa. Mies on käynyt sekä hypnosoitavana että intensiiviterapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että eron tullessa 2-3 vuoden sisällä (tai toivottavasti nyt heti) lapsesi haluaisivat nähdä isäänsä? Koska yli 12-vuotiaiden ei ole erossa ainakaan pakko nähdä. Ainakin minulla on lähipiirissä tapaus, jossa lapset eivät tavanneet äitiään, joka lähti toisen miehen matkaan. Koska eivät siis halunneet.

Mieheni ei ole lapsia kohtaan väkivaltainen, nimittelevät tai alistava, vain minua. Fyysisesti ei ole käynyt käsiksi minuunkaan. Mies on sanonut, että jos eroan niin tapaamme sitten oikeudessa ja hän yrittää taistella huoltajuuden itselleen (ja saa sen koska olen hullu ja saan työstäni niin pientä palkkaa).

Lähinnä hänen persoonansa ongelma on meidän välisemme ja lapsiin se heijastuu etäisyytenä. Mies onneksi tekee työtä, joka vie hänet lähes joka toinen viikko pois kotoa, joten etäisyys menee toivottavasti myös sen piikkiin lasten mielissä. Toki asiaan kuuluu sekin, että tuolla työskentelykaupungissa miehellä oli ollut nainen vuoden ajan, joka oli uskonut että mies on sinkku. 

ap

Onko sulla kirjallisena miehen diagnoosi tai kopio siitä tai saisitko sellaisen? Olisi aika hyvä valtti esittää riitatilanteessa esim. lasten huoltajuusasioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.

Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.

Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että

"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"

Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.

Juurikin näin. Ymmärrän ap:tä täysin. Itsekin koitin sinnitellä, että saisin lapset mahdollisimman vanhoiksi ennen eroa, että he edes pystyisivät kertomaan mitä isätapaamisissa tapahtuu. Se oli minun tapani taistella siinä kohtaa lapsieni puolesta väkivaltaisen narsistin vaimona. Narsisti uhkasi viedä minulta lapset kokonaan eron yhteydessä. Lopulta hän haki itse eroa kun nuorin oli vielä päiväkoti-ikäinen. Siitä alkoi vuosikausien musta painajainen. Vastassani ei ollut enää vain narsisti vaan tuomarien, lastensuojelun, yms perhe/lastenoikeudellisten yksikköjen viranomaiset ja sosiaalityöntekijät. Kaikki nämä narsisti kietoi pikkusormensa ympärille, samoin kuin entiset "ystävämme" ja läheiset. En edes jaksa muistella sitä enää ja haluan aktiivisesti unohtaa yksityiskohdat. Istuin kuukausi toisensa jälkeen oikeussaleissa ja sovitteluissa, joissa oli jo päätetty etukäteen, että minä olen vieraannuttaja.

Omasta kokemuksestani todellakin ymmärrän, että joskus eroa on pakko pitkittää tai yrittää pitkittää lasten tähden. Mieluummin itse on ihmiskilpi.

Sama täällä. Vieraannuttajaksi tosin ei kukaan päässyt syyttämään, koska isä oli itse kieltäytynyt aluksi lapsen tapaamisista. Mutta olin minäkin päättänyt, että en lastani sille ihmispaskalle enää anna. Tapahtui mitä tapahtui. Kerran jouduin antamaan, oikeuden päätöksellä, valvottuun tapaamiseen, mutta en pystynyt itse edes viemään lasta sinne, voin niin pahoin jo pelkästä ajatuksesta, vanhempani veivät hänet. Tiesin niiden 3 vuoden perusteella, mitä yritimme lasta yhdessä huoltaa, ettei siitä tulisi toisen osalta mitään, ei koskaan. Lakkasin yrittämästä. Ja narsistihan ei pysty tervettä ihmissuhdetta rakentamaan ilman muiden apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.

Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.

Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että

"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"

Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.

Samaa mieltä.

Jos lapset joutuvat kokonaan isän vaikutuspiiriin vaikka vuoroviikoksi, on se heille tuhoisaa. Nyt äiti on sentäs puskurina välissä. Ja isähän saa lapset aina (jos nyt ei kokonaan, mutta puoleksi aikaa), koska se on ”lapsen oikeus”. Vain väkivaltatuomio estää näkemisen.

Pitää valita pienempi paha.

Ei muuten estä väkivaltatuomio näkemistä. "Lapsen etu" on tavata väkivaltaista alkoholisti-isäänsä kahden kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mietis hetki rehellisesti, mitä SINÄ saat tuosta suhteestasi? Mitä suojelet itsessäsi? Mitkä ovat sinulle niin kipeitä asioita, että altistan mieluummin lapsesi tuhoavaan suhteeseen sen sijaan että otat vastuun elämästäsi? Minkälaisille epäterveesti narsistisille OMILLE tarpeillesi sinä altistat lapses? Nythän miehesi näyttäytyy pahana ja sinä hyväntekijänä, jolla on selityksiä sille miksi sitä paskaa täytyy ylläpitää. Mut mikä mahtaa olla totuus pinnan alla? Ehkä sinun narsismisi tarvitsee todistettavasti paskan miehen, jonka rinnalla sinä vaikutat paljon paremalta ihmiseltä ja vanhemmalta? Uskallatkos?

Uskallan hyvin, olet vähän väärillä jäljillä. Meillä on yhdessä kaksi lasta, omaisuus (yhteinen) ja ero olisi lapsille kovempi paikka kuin yhdessä oleminen. Ainakin uskon niin, tätä asiaa ei voi kuitenkaan varmaksi etukääteen tietää. Lapset joutuisivat eron tullessa kotoaan pois ja koti on meille kaikille äärettömän rakas. Miehellä ei olisi varaa pitää koti yksin, minusta puhumattakaan. 

1. Lasten elintaso romahtaisi. Ennen kuin kukaan sanoo mitään, minun ei romahtaisi sillä mieheni ei anna minulle senttiäkään ja puolitamme talouden kulut. 

2. Seuraisi kuluttava oikeustaistelu huoltajuudesta.

3. En haluaisi antaa lapsia miehelle, joka kyllästyy lasten hoitoon jo nyt tunnissa. Enempää en voi olla pois kotoa tai hän aloittaa soittelun, että koska tulen ja tuonko ruokaa ja hän ei jaksa tehdä voileipiä. 

Niin, on helppo sanoa, että eroa, hän hyväksikäyttää sinua, mutta äitinä mietin miten hoitaisi isän roolin viikonloppuisin kokonaan yksin - ja siis kokonaisen viikonlopun? Ei. Pakko odottaa, että ekaluokkalainen osaa tehdä omat leivät.

En myöskään näe, että olisin joku hyvä ihminen paskan ihmisen rinnalla. Kai minäkin olen aika paska kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut ja siitä minulla on vastuu. Nyt yritän vain luovia tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla pois niin, että lapset voisivat katsoa lapsuuttaan ja ajatella sitä mahdollisimman hyvällä. Jos miettisin vain itseäni, lähtisin pois heti.

ap

Mä pääsin narsistista eroon sillä sekunnilla, kun vaan päätin, että rahalla ei ole mitään väliä, menköön vaikka kaikki. Ei kuitenkaan mennyt. Taloudellisesti meni vaan paremmin, kun pääsin huijarista eroon.

Vierailija kirjoitti:

Narsistin uhriksi jää vain piilonarsisti, joka hyötyy suhteesta. Terve ihminen lähtee pois kun huomaa narsismin. Alistuva ihminen-vaikka onkin uhri, hyötyy tavalla tai toisella uhrin asemastaan. Niin ikävää kuin onkin, jotta narsistisesta suhteesta pääsee, on ensin ymmärrettävä ja kohdattava oma osuus, oma narsistinen häiriö. Jos sellaista ei olisi, olis oman arvonsa tuntevana jättänyt narsistin samantien kun paska alkaa. Eli lähtemisen ensimmäinen askelon ymmärtää oma vastuunsa sen häiriintyneen touhun ylläpitäjänä.

Aina ei voi lähteä, kun paska alkaa. Olin silloin jo raskaana, kun paska alkoi. Narsistit ei ole tyhmiä. Ne peittää todellisen luonteensa siihen asti, kunnes saa toisen nalkkiin. Oli se sitten avioliitto, raskaus, yhteinen velka tm.

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Lasten takia vai omasta mukavuudenhalusta..? Eivät oo ihan sama asia.

Omasta mukavuudenhalusta, narsistin kanssa? Empä ole tällaista ajatusta ennen kuullutkaan.

Molemmat vanhempani ovat narsisteja. Epäilen, että ap:n tapaus on samaa sarjaa, kun ei voi erota muka lasten takia. Nyt heillä on tilanne, että lapset joutuvat ottamaan vastuun ap:n kärsimyksistä kun ovat kerran olemassa eikä siksi voi erota. Mutta se ei ap:ta kiinnosta, koska hän on itsekin narsku.

Aloin epäillä eksäni olevan narsisti jossain vaiheessa. Luin paljon aiheesta, ja lopulta sain lähdettyä suhteesta, kun tunsin alkavani masentua. Hän nimenoman sanoi minulle, että yritä vedota hänen tunteisiin ja intresseihin, jos haluan jotain tiettyä asiaa. Se kyllä tehosi tosi hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti usko, että elät narsistin kanssa, siinä ei nimittäin sulla ois enää identiteetti tai persoona kasassa tai terve.

Joskus myös sattuu käymään niin että vahvan identiteetin, persoonan ja mielipiteet jotka pystyy järkevästi perustelemaan omaava henkilö päätyy yhteen parisuhteeseen suht persoonattoman, massan mukana menevän, juuri omaa identiteettiä omaavan henkilön kanssa.

Ja tuota heikkoa persoonaa sitten alkaa ahdistaa vahva persoona ja eihän siihen ole mitään muuta vastausta kuin että NARSISTI!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mietis hetki rehellisesti, mitä SINÄ saat tuosta suhteestasi? Mitä suojelet itsessäsi? Mitkä ovat sinulle niin kipeitä asioita, että altistan mieluummin lapsesi tuhoavaan suhteeseen sen sijaan että otat vastuun elämästäsi? Minkälaisille epäterveesti narsistisille OMILLE tarpeillesi sinä altistat lapses? Nythän miehesi näyttäytyy pahana ja sinä hyväntekijänä, jolla on selityksiä sille miksi sitä paskaa täytyy ylläpitää. Mut mikä mahtaa olla totuus pinnan alla? Ehkä sinun narsismisi tarvitsee todistettavasti paskan miehen, jonka rinnalla sinä vaikutat paljon paremalta ihmiseltä ja vanhemmalta? Uskallatkos?

Uskallan hyvin, olet vähän väärillä jäljillä. Meillä on yhdessä kaksi lasta, omaisuus (yhteinen) ja ero olisi lapsille kovempi paikka kuin yhdessä oleminen. Ainakin uskon niin, tätä asiaa ei voi kuitenkaan varmaksi etukääteen tietää. Lapset joutuisivat eron tullessa kotoaan pois ja koti on meille kaikille äärettömän rakas. Miehellä ei olisi varaa pitää koti yksin, minusta puhumattakaan. 

1. Lasten elintaso romahtaisi. Ennen kuin kukaan sanoo mitään, minun ei romahtaisi sillä mieheni ei anna minulle senttiäkään ja puolitamme talouden kulut. 

2. Seuraisi kuluttava oikeustaistelu huoltajuudesta.

3. En haluaisi antaa lapsia miehelle, joka kyllästyy lasten hoitoon jo nyt tunnissa. Enempää en voi olla pois kotoa tai hän aloittaa soittelun, että koska tulen ja tuonko ruokaa ja hän ei jaksa tehdä voileipiä. 

Niin, on helppo sanoa, että eroa, hän hyväksikäyttää sinua, mutta äitinä mietin miten hoitaisi isän roolin viikonloppuisin kokonaan yksin - ja siis kokonaisen viikonlopun? Ei. Pakko odottaa, että ekaluokkalainen osaa tehdä omat leivät.

En myöskään näe, että olisin joku hyvä ihminen paskan ihmisen rinnalla. Kai minäkin olen aika paska kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut ja siitä minulla on vastuu. Nyt yritän vain luovia tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla pois niin, että lapset voisivat katsoa lapsuuttaan ja ajatella sitä mahdollisimman hyvällä. Jos miettisin vain itseäni, lähtisin pois heti.

ap

Nyt on aivan pakko kommentoida.Olen leski ja lapseni yksinhuoltaja.Mieheni elossa olessa hänessä oli narsistista piirteitä.Sattumalta hän kuoli ja olemme pärjänneet erinomaisesti lapseni kanssa sen jälkeen.Aivan turha on selittää,,että lasten takia

minä ”uhrauhdun”tähän liittoon jäämään,etköhän vaan tee sen itsesi takia ja samalla tuhotat lastesi kyvyn olla aikuisena tasapainoisia ja onnellisia.Liian olet kantavat sitä narsistivanhemman jättämää taakkaa mukanaan aikuisena.