Muita narsistin kanssa eläviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erittäin huolestuttavalta että elää narsistin kanssa. En halua pelotella mutta tiesithän että persoonallisuushäiriöt voivat "siirtyä" myös ympäristön vaikutuksesta? Varhaislapsuus ja varsinkin kolme ensimmäistä vuotta siinä määrittelee todellakin koko ihmisen loppuelämän. Koska persoonallisuushäiriö vaikuttaa ratkaisevasti vuorovaikutukseen voi sillä aiheuttaa lapselle persoonallisuushäiriön josta se myös muodostuu.

Muutenkaan tilanne ei ole lapsille terve koska elämä narsistin kanssa ei ole lainkaan normaalia. Suosittelen ehdottomasti että et odota lasten varttumista koska se ei missään nimessä ole heidän etunsa mukaista vaan päinvastoin. Ehdottomasti tätä asiaa tutki itse niin ymmärrät minkälaisesta mekanismista on kyse.

Jos tästä huolimatta tuntuu että et voi erota narsistista niin kannattaa miettiä missä määrin hän on jo vaikuttanut ajatteluusi tai itsenäisyyteen.

Missä määrin narsisti vaikuttaa lähipiirinsä voisi ajatella olevan yhtä voimakasta kuin esimerkiksi psykopaatin toimesta.

Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta ja joka vuosi tuntuu, että etäisyys häneen kasvaa ja näen hänet enemmän ja enemmän ulkopuolelta. On totta, että perheemme ei ole täysin normaali, onhan perheen isällä persoonallisuushäiriö. Aivan kuten sanot, on hänen lapsuudenperheessän nähtävissä samanlaista dynamiikkaa. Vaara siis omia lapsiani koskien on olemassa, mutta lapsissa ei näy merkkejä narsismista tai masennuksesta. Koska elämämme on kuitenkin pääosin tavallista, niin tiedän, että lapsille ero juuri nyt olisi liian iso kriisi. Tiedän, että vähä myöhemmin he kestävät sen eri tavalla. 

Joka tapauksessa he olisivat isänsä kanssa tekemisissä ja minua järkyttää ajatus, että olisimme eronneet ja hänellä olisi kotonaan 7- ja 12-vuotiaat lapsemme ja kenties uusi puoliso - ja hänen itsekeskeinen persoonansa siellä auktoriteettina. Vaarana olisi, että hän olisi harrastuksissaan ja uusi puoliso voisi olla vaikka kuinka ilkeä tai miehen huolimattomuutta lapsille sattuisi jotain. Hän on aika huolimaton lukuunottamatta omia kalliita kalastusvälineitään ja tietokonettaan, joista välittää. 

ap

Ei minustakaan näkynyt merkkejä masennuksesta ennen (15-)17-vuoden ikää. Ja itseasiassa masennuin tuolloin varmaan siksi, että se ei-kontrolloiva vanhempani löysi uuden kumppanin ja jätti minut kuin nallin kalliolle. Vanhempani olivat siihekin saakka olleet asumuserossa siitä asti kun olin ihan pieni, ja jäin sille kontrolloijalle.

Eli lasten masennus tulee usein vasta aikuisena, kun pitäisi pärjätä tilanteissa, joista narsisti tai kontrolloija on nakertanut taidot pois tai estänyt niitä kehittymästä tai kasvamasta tai what ever.

Ohiksena, mikä valaistuminen.

Mulla oli kontrolloiva kasvatusäiti. Lähdin kotoa riuhtaisemalla, mutta masennuin pian yksin, ja olen aina ihmetellyt, miksi.

Hän oli pitänyt minut niin ahtaalla ja nakertanut itsetuntoni, ettei minulla ollut mitään eväitä itsenäiseen elämään. Takerruin ensimmäiseen kontrolloivaan mieheen, joka tuli vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Aika järkevää, että olet oppinut puhumaan hänen kanssaan tavoilla, joilla saat jotain aikaankin. En silti usko, että elät narsistin kanssa, siinä ei nimittäin sulla ois enää identiteetti tai persoona kasassa tai terve.

Usko mitä haluat, sinulla on siihen täysi oikeus. Tämänkin opin terapiassa siitä, miten narsistin kanssa tulee elää. ;) Enkä nyt viittaa siihen, että sinäkin olisit narsisti. Narsistihan ei olisi kiinnostunut keskustelemaan tällaisesta aiheesta, sillä siinä ei puhuta hänestä. 

Mies on toki narsisti, mutta ei pidä sekoittaa sitä sosiopaattiin. Miehen suurin vamma on empatiakyvyn puute ja itsekeskeisyys. Ne ovat piirteitä, jotka vahva ihminen pystyy käsittelemään puolisossa, mutta väsyttäväähän se on. Jonkun herkemmän persoonan mies olisi voinut tuhota itsekeskeisyydellään ja tavallaan aivopestä ihmiset kiinnostumaan vaikka hänen kiinnostuksenkohteistaan. Oma pelastus on tainnut olla vahva jalansija omassa ammattimaailmassa. 

ap

Eikö miehestäsi löydy ollenkaan kiinnostusta tai empatiaa teille muille? En oikein usko. En usko tuohon diagnoosiin, se on tehty huonosti. Käsitykseni mukaan narsismista automaattisesti seuraa sen luonteen johdosta muiden satuttamista. Millä muka estät sen lapsillenne?

Ei narsisti satuta toisia niin kauaa kuin muut antavat hänelle sitä, mitä,hän tarvitsee. Narsisti satuttaa, kun toinen ei enää varauksettomasti ihaile, tai narsisti kohtaa häpeän tunteen, mihin hän ei pysty, vaan satuttaa sen vuoksi.

Tuo on mielestäni vähän turhan uhrimainen näkökulma. Kannattaa muistaa, että ei narsistikaan ole tahallaan paha eikä välttämättä edes laskelmoiva. Narsisti on tunnekyvyiltään vammainen ja tunnetasolla jäänyt 5-vuotiaan tasolle. Hän ei siis voi itselleen mitään ja väite siitä, että hän satuttaa muita kun ei saa mitä haluaa on virheellinen. Narsisti yleensä siirtyy sinne, missä hän saa lämpöä tai hyötyä, mutta ei siirtyminen tapahdu läheskään aina mitenkään tahallisen ilkeästi. Sen sijaan jätetty voi pohtia, että hänet hylättiin. Narsisti ei mieti hylättyä tai hylkäämistään (joskus toki saa siitä nautintoa, jos on tullut loukatuksia), vaan yksinomaan Omia Tarpeitaan. Pointti on, että narskut eivät ole aina laskelmoivia piruja vaan vain omaa nautintoa metsästäviä tunnevammaisia ikilapsia. 

Herranen aika. Sinulla viiraa täysin päässä, jos tuo oikeudenmukaisuus, jota mielipiteeni edustaa edustaa sulle uhriutta. Se on epäoikeudenmukaista ja piste, että narsistin kanssa sinä et voi valita haluatko tehdä kaikkesi että hänellä on hyvä olla, vaan se on pakko, jos siis suhteen haluaa pysyvän hengissä. Sellaiinen on henkistä väkivaltaa! Ei siinä ole mitään uhria, vaan epäoikeudenmukainen asetelma parisuhteessa kertakaikkiaan!

Ja minä puhun nyt lapsen näkökulmasta, mutta sama pätee kyllä aikuisin. Olen ollut se lapsi, jonka vanhempaa piti miellyttää, ettei minua satuteta. Joten ei, ei lapsen ole syytä muistaa, että hänen vanhempansakin on ollut joskus uhri. Myöskään puolison tehtävä se ei ole. En sano, etteikö joku typerys, joka haluaa uhrata elämänsä muiden oikuille voi sitä roolia VALITA, mutta useimmiten siihen kylläkin ajaudutaan ja jäädään kuin vankilaan. Tai jos syynytäön sellaiseen lapseksi, ei ole mitään valintoja, olet suoraan henkisen pahoinpitelyn kohteena tuossa mallissa. Ihan aito uhri, kyllä.

Olen ap, mutta en kirjoittanut tuota edellistä kommenttia! Korjaan kuitenkin, että meidän perheessämme miestä ei tarvitse miellyttää ja perhe-elämämme kuulostaa hyvin erilaiselta kuin sinun kokemuksesi. Heti kun mies on alkanut (kaksi kertaa tapahtunut) valittamaan lapsille esimerkiksi huonosta urheilusuoristuksesta, olen laittanut asialle stopin enkä mitenkään pelkää miestä, vaikka hänellä häiriö onkin. Olen myös tehnyt asian näkyväksi ja puhunut aiheesta ystäville miehen kuullen ja yhdessä olemme jutelleet, että sellaisten odotuksien luominen on latistavaa ja todella ikävää käytöstä. Mies on sitten lopettanut moisen "kannustamisen". Meillä ei siis pidetä yllä kulisseja ja kaikesta puhutaan. Mielestäni ensimmäinen askel pois uhriutumisesta on se, että ei anneta häpeälle valtaa vaan kaikesta puhutaan. Mies ei voi silloin myöskään sanoa mitä haluaa, kun tietää että kaikki tulee julki. 

Muistakaa, että narsismia on neljää eri alalajia. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä myös siis suhteessa lapsiin. Jäämällä tuollaiseen suhteeseen valitsee itse sen ettei lasten kärsimyksellä ole väliä, vaan etusijalla ovat omat vammat joita suojelee jäämällä suhteeseen. Ihan vaan tiedoksi, ap.

Niinpä. Jos taistelet ap, lapsilla ei ole se voimaton, hullu äiti. Nyt on. Mutta jos taistelisit, niin vaikket voittaisi, osoittaisit, ettet ole voimaton ja että sinä et hyväksy pahaa. Tai pahaa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Aika järkevää, että olet oppinut puhumaan hänen kanssaan tavoilla, joilla saat jotain aikaankin. En silti usko, että elät narsistin kanssa, siinä ei nimittäin sulla ois enää identiteetti tai persoona kasassa tai terve.

Usko mitä haluat, sinulla on siihen täysi oikeus. Tämänkin opin terapiassa siitä, miten narsistin kanssa tulee elää. ;) Enkä nyt viittaa siihen, että sinäkin olisit narsisti. Narsistihan ei olisi kiinnostunut keskustelemaan tällaisesta aiheesta, sillä siinä ei puhuta hänestä. 

Mies on toki narsisti, mutta ei pidä sekoittaa sitä sosiopaattiin. Miehen suurin vamma on empatiakyvyn puute ja itsekeskeisyys. Ne ovat piirteitä, jotka vahva ihminen pystyy käsittelemään puolisossa, mutta väsyttäväähän se on. Jonkun herkemmän persoonan mies olisi voinut tuhota itsekeskeisyydellään ja tavallaan aivopestä ihmiset kiinnostumaan vaikka hänen kiinnostuksenkohteistaan. Oma pelastus on tainnut olla vahva jalansija omassa ammattimaailmassa. 

ap

Eikö miehestäsi löydy ollenkaan kiinnostusta tai empatiaa teille muille? En oikein usko. En usko tuohon diagnoosiin, se on tehty huonosti. Käsitykseni mukaan narsismista automaattisesti seuraa sen luonteen johdosta muiden satuttamista. Millä muka estät sen lapsillenne?

Ei narsisti satuta toisia niin kauaa kuin muut antavat hänelle sitä, mitä,hän tarvitsee. Narsisti satuttaa, kun toinen ei enää varauksettomasti ihaile, tai narsisti kohtaa häpeän tunteen, mihin hän ei pysty, vaan satuttaa sen vuoksi.

Tuo on mielestäni vähän turhan uhrimainen näkökulma. Kannattaa muistaa, että ei narsistikaan ole tahallaan paha eikä välttämättä edes laskelmoiva. Narsisti on tunnekyvyiltään vammainen ja tunnetasolla jäänyt 5-vuotiaan tasolle. Hän ei siis voi itselleen mitään ja väite siitä, että hän satuttaa muita kun ei saa mitä haluaa on virheellinen. Narsisti yleensä siirtyy sinne, missä hän saa lämpöä tai hyötyä, mutta ei siirtyminen tapahdu läheskään aina mitenkään tahallisen ilkeästi. Sen sijaan jätetty voi pohtia, että hänet hylättiin. Narsisti ei mieti hylättyä tai hylkäämistään (joskus toki saa siitä nautintoa, jos on tullut loukatuksia), vaan yksinomaan Omia Tarpeitaan. Pointti on, että narskut eivät ole aina laskelmoivia piruja vaan vain omaa nautintoa metsästäviä tunnevammaisia ikilapsia. 

Herranen aika. Sinulla viiraa täysin päässä, jos tuo oikeudenmukaisuus, jota mielipiteeni edustaa edustaa sulle uhriutta. Se on epäoikeudenmukaista ja piste, että narsistin kanssa sinä et voi valita haluatko tehdä kaikkesi että hänellä on hyvä olla, vaan se on pakko, jos siis suhteen haluaa pysyvän hengissä. Sellaiinen on henkistä väkivaltaa! Ei siinä ole mitään uhria, vaan epäoikeudenmukainen asetelma parisuhteessa kertakaikkiaan!

Ja minä puhun nyt lapsen näkökulmasta, mutta sama pätee kyllä aikuisin. Olen ollut se lapsi, jonka vanhempaa piti miellyttää, ettei minua satuteta. Joten ei, ei lapsen ole syytä muistaa, että hänen vanhempansakin on ollut joskus uhri. Myöskään puolison tehtävä se ei ole. En sano, etteikö joku typerys, joka haluaa uhrata elämänsä muiden oikuille voi sitä roolia VALITA, mutta useimmiten siihen kylläkin ajaudutaan ja jäädään kuin vankilaan. Tai jos syynytäön sellaiseen lapseksi, ei ole mitään valintoja, olet suoraan henkisen pahoinpitelyn kohteena tuossa mallissa. Ihan aito uhri, kyllä.

Olen ap, mutta en kirjoittanut tuota edellistä kommenttia! Korjaan kuitenkin, että meidän perheessämme miestä ei tarvitse miellyttää ja perhe-elämämme kuulostaa hyvin erilaiselta kuin sinun kokemuksesi. Heti kun mies on alkanut (kaksi kertaa tapahtunut) valittamaan lapsille esimerkiksi huonosta urheilusuoristuksesta, olen laittanut asialle stopin enkä mitenkään pelkää miestä, vaikka hänellä häiriö onkin. Olen myös tehnyt asian näkyväksi ja puhunut aiheesta ystäville miehen kuullen ja yhdessä olemme jutelleet, että sellaisten odotuksien luominen on latistavaa ja todella ikävää käytöstä. Mies on sitten lopettanut moisen "kannustamisen". Meillä ei siis pidetä yllä kulisseja ja kaikesta puhutaan. Mielestäni ensimmäinen askel pois uhriutumisesta on se, että ei anneta häpeälle valtaa vaan kaikesta puhutaan. Mies ei voi silloin myöskään sanoa mitä haluaa, kun tietää että kaikki tulee julki. 

Muistakaa, että narsismia on neljää eri alalajia. 

ap

Niin, tietenkin, hyvä, että et tuossa asiassa pelkää. Mutta miksi ihmeessä nimittelet itseäsi hulluksi? Lastesi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.

Olet huono   ja tyhmä äiti.

narsistin lapsi

Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Mihin pyyteettömyyteen? Selitä vähän? Minä olin varmaan sitten pyyteetön isääni kohtaan, voitte arvata, etten usko siihen. Mitä se mulle toi? Ei mitään. Paskan maun suuhun. Ei minun miehenikään ole sitä kyennyt korjaamaan. Ei siis ole narsisti, mutta missä se minusta välittäminen näkyy? Ei missään. Sen jälkeen kun lapset syntyivät alkoi vain välittää heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Aika järkevää, että olet oppinut puhumaan hänen kanssaan tavoilla, joilla saat jotain aikaankin. En silti usko, että elät narsistin kanssa, siinä ei nimittäin sulla ois enää identiteetti tai persoona kasassa tai terve.

Usko mitä haluat, sinulla on siihen täysi oikeus. Tämänkin opin terapiassa siitä, miten narsistin kanssa tulee elää. ;) Enkä nyt viittaa siihen, että sinäkin olisit narsisti. Narsistihan ei olisi kiinnostunut keskustelemaan tällaisesta aiheesta, sillä siinä ei puhuta hänestä. 

Mies on toki narsisti, mutta ei pidä sekoittaa sitä sosiopaattiin. Miehen suurin vamma on empatiakyvyn puute ja itsekeskeisyys. Ne ovat piirteitä, jotka vahva ihminen pystyy käsittelemään puolisossa, mutta väsyttäväähän se on. Jonkun herkemmän persoonan mies olisi voinut tuhota itsekeskeisyydellään ja tavallaan aivopestä ihmiset kiinnostumaan vaikka hänen kiinnostuksenkohteistaan. Oma pelastus on tainnut olla vahva jalansija omassa ammattimaailmassa. 

ap

Eikö miehestäsi löydy ollenkaan kiinnostusta tai empatiaa teille muille? En oikein usko. En usko tuohon diagnoosiin, se on tehty huonosti. Käsitykseni mukaan narsismista automaattisesti seuraa sen luonteen johdosta muiden satuttamista. Millä muka estät sen lapsillenne?

Ei narsisti satuta toisia niin kauaa kuin muut antavat hänelle sitä, mitä,hän tarvitsee. Narsisti satuttaa, kun toinen ei enää varauksettomasti ihaile, tai narsisti kohtaa häpeän tunteen, mihin hän ei pysty, vaan satuttaa sen vuoksi.

Tuo on mielestäni vähän turhan uhrimainen näkökulma. Kannattaa muistaa, että ei narsistikaan ole tahallaan paha eikä välttämättä edes laskelmoiva. Narsisti on tunnekyvyiltään vammainen ja tunnetasolla jäänyt 5-vuotiaan tasolle. Hän ei siis voi itselleen mitään ja väite siitä, että hän satuttaa muita kun ei saa mitä haluaa on virheellinen. Narsisti yleensä siirtyy sinne, missä hän saa lämpöä tai hyötyä, mutta ei siirtyminen tapahdu läheskään aina mitenkään tahallisen ilkeästi. Sen sijaan jätetty voi pohtia, että hänet hylättiin. Narsisti ei mieti hylättyä tai hylkäämistään (joskus toki saa siitä nautintoa, jos on tullut loukatuksia), vaan yksinomaan Omia Tarpeitaan. Pointti on, että narskut eivät ole aina laskelmoivia piruja vaan vain omaa nautintoa metsästäviä tunnevammaisia ikilapsia. 

Herranen aika. Sinulla viiraa täysin päässä, jos tuo oikeudenmukaisuus, jota mielipiteeni edustaa edustaa sulle uhriutta. Se on epäoikeudenmukaista ja piste, että narsistin kanssa sinä et voi valita haluatko tehdä kaikkesi että hänellä on hyvä olla, vaan se on pakko, jos siis suhteen haluaa pysyvän hengissä. Sellaiinen on henkistä väkivaltaa! Ei siinä ole mitään uhria, vaan epäoikeudenmukainen asetelma parisuhteessa kertakaikkiaan!

Ja minä puhun nyt lapsen näkökulmasta, mutta sama pätee kyllä aikuisin. Olen ollut se lapsi, jonka vanhempaa piti miellyttää, ettei minua satuteta. Joten ei, ei lapsen ole syytä muistaa, että hänen vanhempansakin on ollut joskus uhri. Myöskään puolison tehtävä se ei ole. En sano, etteikö joku typerys, joka haluaa uhrata elämänsä muiden oikuille voi sitä roolia VALITA, mutta useimmiten siihen kylläkin ajaudutaan ja jäädään kuin vankilaan. Tai jos syynytäön sellaiseen lapseksi, ei ole mitään valintoja, olet suoraan henkisen pahoinpitelyn kohteena tuossa mallissa. Ihan aito uhri, kyllä.

Olen ap, mutta en kirjoittanut tuota edellistä kommenttia! Korjaan kuitenkin, että meidän perheessämme miestä ei tarvitse miellyttää ja perhe-elämämme kuulostaa hyvin erilaiselta kuin sinun kokemuksesi. Heti kun mies on alkanut (kaksi kertaa tapahtunut) valittamaan lapsille esimerkiksi huonosta urheilusuoristuksesta, olen laittanut asialle stopin enkä mitenkään pelkää miestä, vaikka hänellä häiriö onkin. Olen myös tehnyt asian näkyväksi ja puhunut aiheesta ystäville miehen kuullen ja yhdessä olemme jutelleet, että sellaisten odotuksien luominen on latistavaa ja todella ikävää käytöstä. Mies on sitten lopettanut moisen "kannustamisen". Meillä ei siis pidetä yllä kulisseja ja kaikesta puhutaan. Mielestäni ensimmäinen askel pois uhriutumisesta on se, että ei anneta häpeälle valtaa vaan kaikesta puhutaan. Mies ei voi silloin myöskään sanoa mitä haluaa, kun tietää että kaikki tulee julki. 

Muistakaa, että narsismia on neljää eri alalajia. 

ap

Kerrotko lisää tai laitatko linkin niistä alalajeista. Olen kuullut vain kahdesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Mihin pyyteettömyyteen? Selitä vähän? Minä olin varmaan sitten pyyteetön isääni kohtaan, voitte arvata, etten usko siihen. Mitä se mulle toi? Ei mitään. Paskan maun suuhun. Ei minun miehenikään ole sitä kyennyt korjaamaan. Ei siis ole narsisti, mutta missä se minusta välittäminen näkyy? Ei missään. Sen jälkeen kun lapset syntyivät alkoi vain välittää heistä.

Ei minun mieheni ole koskaan sanonut, että ei tarvitse mitään, jotta minäkin saan asioita, se saatanan luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Mihin pyyteettömyyteen? Selitä vähän? Minä olin varmaan sitten pyyteetön isääni kohtaan, voitte arvata, etten usko siihen. Mitä se mulle toi? Ei mitään. Paskan maun suuhun. Ei minun miehenikään ole sitä kyennyt korjaamaan. Ei siis ole narsisti, mutta missä se minusta välittäminen näkyy? Ei missään. Sen jälkeen kun lapset syntyivät alkoi vain välittää heistä.

Jaa. Sinulla ei ole siis pyyteettömästä rakkaudesta kokemusta. Ymmärrännhyvin, miksi ajattelet toisin.

Minulla on kokemusta tosirakkaudesta. Siksi näen asian toisin.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä joskus kannattaa valita pienempi paha. Tässä tilanteessa yhteen jääminen voi olla sitä. Huoltoriidat, lasten kautta kiusaaminen tms. Voi viedä vuosia ja ne voi rikkoa lapset sekä äidin. Ei nämä asiat ole niin mustavalkoisia, ja joskus on yritettävä ennustaa eteenpäin. Taistelun aika voi tulla myöhemmin, mutta joskus on punnittava todella tarkkaan vaakakupissa olevat asiat.

Esim. Huoltoriidat ei ole mikään pikkujuttu ja niissä lapset kärsii todella paljon.

Ap:lle en osaa neuvoa antaa, mutta tsemppiä.

Minun mieheni taisteli oikeudesta lapsiinsa 3 vuotta. Kun vihdoin sai tapaamisoikeuden, äiti sanoi vain"Sinä voitit". Hän oli koko ajan käynyt valtataistelua. Lasten oikeudesta isäänsä tai muutenkaan lasten elämästä ei ollut kyse ollenkaan. Hän pelasi peliä. En tiedä mikä häiriö hänellä on, ehkä sitten narsismia. Noin 3-vuotiaan tasolle romahtaa heti, jos asiat ei mene niinkuin hän vaatii. Toisten ihmisten erillisyydestä tai kunnioituksesta ei ole tietoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä myös siis suhteessa lapsiin. Jäämällä tuollaiseen suhteeseen valitsee itse sen ettei lasten kärsimyksellä ole väliä, vaan etusijalla ovat omat vammat joita suojelee jäämällä suhteeseen. Ihan vaan tiedoksi, ap.

Niinpä. Jos taistelet ap, lapsilla ei ole se voimaton, hullu äiti. Nyt on. Mutta jos taistelisit, niin vaikket voittaisi, osoittaisit, ettet ole voimaton ja että sinä et hyväksy pahaa. Tai pahaa käytöstä.

Minä en ole mitenkään hullu. Hullu nyt on termi, jota narsisti usein käyttää riitatilanteessa viemään toiselta uskottavuuden. Olen itse suhteen vahvempi osapuoli, eikä minulla ole mitään hätää tai voimattomuutta. 

ap

Miksi musta alkaa vaikuttamaan, ettei ap:n oma käytös ja asenteet ole terveellä pohjalla. Ap sanoo, että kaikesta puhutaan, mutta häpäisemällä ja alistamalla miehensä muiden seurassa kertoen muille miehen sanomisia ap laittoi miehensä hiljaiseksi. Kun luottamus rikotaan, kyllä se hiljentää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Mihin pyyteettömyyteen? Selitä vähän? Minä olin varmaan sitten pyyteetön isääni kohtaan, voitte arvata, etten usko siihen. Mitä se mulle toi? Ei mitään. Paskan maun suuhun. Ei minun miehenikään ole sitä kyennyt korjaamaan. Ei siis ole narsisti, mutta missä se minusta välittäminen näkyy? Ei missään. Sen jälkeen kun lapset syntyivät alkoi vain välittää heistä.

Jaa. Sinulla ei ole siis pyyteettömästä rakkaudesta kokemusta. Ymmärrännhyvin, miksi ajattelet toisin.

Minulla on kokemusta tosirakkaudesta. Siksi näen asian toisin.

Niin. Ja sentään niin pyyteetön et voi olla, että kohtelisit minua rakkaudella, vaan ilkeästi ja ylimielisesti, koska mitäpä sun muille tarttee mitään antaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi musta alkaa vaikuttamaan, ettei ap:n oma käytös ja asenteet ole terveellä pohjalla. Ap sanoo, että kaikesta puhutaan, mutta häpäisemällä ja alistamalla miehensä muiden seurassa kertoen muille miehen sanomisia ap laittoi miehensä hiljaiseksi. Kun luottamus rikotaan, kyllä se hiljentää.

Luuletko saatana, että narsistin kanssa muuten pärjää? Mene sä vellihousujen kesäkursseille vaan.

en ole ap

Lähde nyt helvettiin siitä suhteesta. Narsistit myrkyttää ihan kaiken, ja lapsetkin on vaikutusalueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä myös siis suhteessa lapsiin. Jäämällä tuollaiseen suhteeseen valitsee itse sen ettei lasten kärsimyksellä ole väliä, vaan etusijalla ovat omat vammat joita suojelee jäämällä suhteeseen. Ihan vaan tiedoksi, ap.

Niinpä. Jos taistelet ap, lapsilla ei ole se voimaton, hullu äiti. Nyt on. Mutta jos taistelisit, niin vaikket voittaisi, osoittaisit, ettet ole voimaton ja että sinä et hyväksy pahaa. Tai pahaa käytöstä.

Minä en ole mitenkään hullu. Hullu nyt on termi, jota narsisti usein käyttää riitatilanteessa viemään toiselta uskottavuuden. Olen itse suhteen vahvempi osapuoli, eikä minulla ole mitään hätää tai voimattomuutta. 

ap

No kyllä mä sen tiedän, mihin narsisti sitä käyttää, kumma vain, ettet sitten laita sitä lainausmerkkeihin. Luulin, että ehkä pidät jo itseäsikin hulluna hänen silmillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.

Olet huono   ja tyhmä äiti.

narsistin lapsi

Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?

ap

Ap, et selvästi tiedä narsismista, vaikka niin väität. Tai sitten olet itse narsku. Jos miehesi olisi narsku, et ihmettelisi miten narsku vaikuttaa perhe-elämään ja lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä joskus kannattaa valita pienempi paha. Tässä tilanteessa yhteen jääminen voi olla sitä. Huoltoriidat, lasten kautta kiusaaminen tms. Voi viedä vuosia ja ne voi rikkoa lapset sekä äidin. Ei nämä asiat ole niin mustavalkoisia, ja joskus on yritettävä ennustaa eteenpäin. Taistelun aika voi tulla myöhemmin, mutta joskus on punnittava todella tarkkaan vaakakupissa olevat asiat.

Esim. Huoltoriidat ei ole mikään pikkujuttu ja niissä lapset kärsii todella paljon.

Ap:lle en osaa neuvoa antaa, mutta tsemppiä.

Samaa mieltä. Olen itse erolapsi ja vanhempien ero oli todella kova pala aikanaan. On helppo sanoa, että erotkaa. Kun pari eroaa, voi aikuisten lasten mielessä olla vai kysymys, miksi erosittte, harmi juttu. Toinen vaihtoehto ei ole yksiselitteisesti parempi varsinkaan kun kotona ei ole väkivaltaisuutta mihinkään suuntaan. 

Kun lapset ovat teini-iässä, ei oikeuksia enää tarvita ja siten ero hoituu helposti. Lapsille vanhempien oikeudessa taisteleminen on aivan kauheaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

No en minä ainakaan. Rakkaus, empatia ja hyvä tahto mm ovat ilmiöitä jotka saavat ihmisen tekemään asioita vilpittömästi, kiinnostumaan muiden tarpeista ja siirtämään omansa sivuun. Terveessä ihmissuhteessa toisen tunteet kiinnostavat. Sen sijaan tuo mitä sinä harrastat on manipulointia ja se on yleistä mm persoonallisuushäiriöisten keskuudessa.

Ei se ole manipulointia, koska ei se ole siltä toiselta mitenkään pois. Vain hänen oma ahneutensa saattaa saada hänet suostumaan asioihin, jotka hyödyttivät minua liikaakin.

Kyllä se on manipulointia. Suora rehellinen kommunikaatio on ihan muuta. Eli aidot ihmissuhteet. Kyllä sinun näkemykses ihmissuhteita taitaa hiukan häiriintynyt olla.

Se ei ole manipulointia sanan negatiivisessa merkityksessä, eikä tähtäin ole manipulaatiossa, vaan saada itselleenkin jotain hyvää, kun ei ole tottunut olettamaan, että se kiinnostaisi toisia paskaakaan. Että saat.

Olen eri mieltä.

Ohiksena totean, että minäkin pidän sitä manipulaationa. Rakkaus antaa toiselle vapauden valita, se ei edes rivien välissä aja omaa etuaan.

Sen sijaan esimies, myyjä ja vanhempi joutuvat käyttämään tuota.

Mitä pahaa siinä on suunnattuna kumppaniin, jos se käy kohtelemiseen lapselle? Jos kumppani on oikeasti halukas siihen, että mäkin saan asioita, hän huomannee tuon, ja sanoo ihan itse, ettei mun tartte "manipuloida" tai keksiä mitä hyötyä asiasta ois hänellekin, kun ei hän tartte siitä mitään hyötyä, että mä saan asioita. Mutta ihminen on niin ahne, ettei sano mulle noin.

No, minullakin on positiivisempi ihmiskäsitys kuin sinulla. Minäkin, kuten alkuperäinen keskustelijasi, uskon pyyteettömyyteen.

Lapsi pitää saada tekemään asioita, ei sille voi ihan kaikkea vapautta antaa. Mieheltä odotan pyyteettömyyttä.

Mihin pyyteettömyyteen? Selitä vähän? Minä olin varmaan sitten pyyteetön isääni kohtaan, voitte arvata, etten usko siihen. Mitä se mulle toi? Ei mitään. Paskan maun suuhun. Ei minun miehenikään ole sitä kyennyt korjaamaan. Ei siis ole narsisti, mutta missä se minusta välittäminen näkyy? Ei missään. Sen jälkeen kun lapset syntyivät alkoi vain välittää heistä.

Jaa. Sinulla ei ole siis pyyteettömästä rakkaudesta kokemusta. Ymmärrännhyvin, miksi ajattelet toisin.

Minulla on kokemusta tosirakkaudesta. Siksi näen asian toisin.

Niin. Ja sentään niin pyyteetön et voi olla, että kohtelisit minua rakkaudella, vaan ilkeästi ja ylimielisesti, koska mitäpä sun muille tarttee mitään antaa.

Voi sinua... kaikkea hyvää tervehtymisen tiellä!