Mites se Likaiset Legendat menee... ja Joutsenlaulu. En muista, mut jos joku alottaa ni muistuu mieleen.
Kommentit (26)
Likaiset Legendat I Lyrics
kai joku hänet muistaa
hän oli tähtenä eilisen taivaan
mut hän pimeäksi sammuneena
laski pinnalle maan
hän ei tyytynyt koskaan mihinkään
hän vielä tahtoi joukkoon jumalien
niin hän sai päällensä kirouksen
joka kaiken häneltä vei
hän tahtoi nimensä tähtiin
hän halusi olla kuolematon
mutta silloin ennen tähdenlentoa
pakko kuolla on
enää silmästä silmään
hän ei pysty ketään katsomaan
hän kai kuolisi häpeästä
ilman aurinkolasejaan
ehkä liian kauan
hän on jatkanut kulkuaan päällä maan
eihän kukaan tahdo seinälleen
lian tahrimaa legendaa
nyt kertovat hänen löytäneen
paikkansa tuskaisessa roolissaan
eikä yksikään joka häneen uskoo
huku milloinkaan
Taas lapset pihalla näät
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät
siihen ikkunaan jäät
Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne joutsenlauluun etsii taas laulajaa
etsii taas laulajaa
Nuo hetket syntymästä kuolemaan
kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai jumalaan
toiset saatanaan tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan
Sä kerran löysit myös sen
tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen
olla onnellinen
Nyt mitä vaistollas teet
kun linnut pesästään on pois lentäneet?
On enää valokuvat kellastuneet
Ne selaat taas uudelleen
ja taas uudelleen
Et ehkä sääliäni kaipaa
Ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
Tuo tuska kiinnii saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa
Suruhuntusi näät
Se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut joutsenlaulu silloin sai itkemään,
sut sai itkemään
Tahtoisit olla niinkuin silloinkin
kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin
niin kuin sinäkin
Tahtoisin yrittää
mä että silloin veden pinnalle jään
kun joen tulvivan mä uomistaan nään
kun joen tulvivan nään
Nuo naiset marketeissa kärryineen
ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteestä kai haaveilee
ja tuska laimenee tai miten vaan
Taas hetken lähempänä kuolemaa
Ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
tuo tuska kiinnii saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa
Joutsenlaulu Lyrics
Taas lapset pihalla nään
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät, siihen ikkunaan jäät
Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa, etsii taas laulajaa
Nuo hetket syntymästä kuolemaan mun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan, toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan
Sä kerran löysit myös sen
Tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen, olla onnellinen
Nyt mitä vaistoillas teet
Kun linnut pesästään on pois lentäneet
On enää valokuvat kellastuneet, jos elät taas uudelleen, taas uudelleen
Et ehkä sääliäni kaipaa, ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa Tuo tuska kiinni saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa
Suruhuntusi nään, se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut Joutsenlaulu silloin sai itkemään, sut sai itkemään
Tahtoisin olla niin kuin silloinkin, kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin niin kuin sinäkin
(solo)
Tahtoisin yrittää ja että silloin veden pinnalle jään
Kun joen tulvivan mä uomista nään, kun joen tulvivan nään
Nuo naiset marketeissa kärryineen ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteistä kai haaveilee, kai tuska laimenee, tai miten vaan
Taas hetken lähempänä kuolemaa, ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa, tuo tuska kiinni saa
Kenet vaan, tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa
Vierailija:
Taas lapset pihalla näät
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät
siihen ikkunaan jäät
Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne joutsenlauluun etsii taas laulajaa
etsii taas laulajaaNuo hetket syntymästä kuolemaan
kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai jumalaan
toiset saatanaan tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaanSä kerran löysit myös sen
tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen
olla onnellinenNyt mitä vaistollas teet
kun linnut pesästään on pois lentäneet?
On enää valokuvat kellastuneet
Ne selaat taas uudelleen
ja taas uudelleenEt ehkä sääliäni kaipaa
Ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
Tuo tuska kiinnii saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saaSuruhuntusi näät
Se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut joutsenlaulu silloin sai itkemään,
sut sai itkemäänTahtoisit olla niinkuin silloinkin
kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin
niin kuin sinäkinTahtoisin yrittää
mä että silloin veden pinnalle jään
kun joen tulvivan mä uomistaan nään
kun joen tulvivan näänNuo naiset marketeissa kärryineen
ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteestä kai haaveilee
ja tuska laimenee tai miten vaanTaas hetken lähempänä kuolemaa
Ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
tuo tuska kiinnii saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa
" Kai joku hänet muistaa, hän oli tähtenä eilisen tarinan. Nyt vain pimeässä sammuneena, laski(?) pinnalle maan. Hän ei tyytynyt koskaan mihinkään, hän vielä tahtoi joukkoon jumalien. Niin hän sai päällensä kirouksen joka kaiken häneltä vei" ... Tai jotenkin sinnepäin :)
Taas lapset pihalla nään, ikkunas alla leikkivän leikkejään...tai jotain sinnepäin mut Likaisten Legendojen alkua en muista minäkään
En tykkää yön nykyisestä tuotannosta, mutta 80-luvulla osattiin tehdä biisejä.
Niin Paljon Me Teihin Luotettiin
Kai muiostat sen kun ensi kerran kohtasin sun
kaikkee vannottiin, luvattiin ja suunniteltiin.
Suurin silmin niin me kauaksi katsottiin
eikä uskottu että joskus kävisi niin
Että tiemme näin kulkisi toisia päin
Mä luulin, että tie ei meille liian kapea oo
Niin maailma muuttuu niin
vaikken uskonut, että muut usko ihmisiin
Ja yksin jäin, keskelle kaikkea jäin.
Poissa ystävyys vain tyhjyys käsissäin,
Ja kanssa tyhjyyden katkerien kyynelten
me hyvästeltiin ja kaikki kaunis poissa on.
chr.
Niin paljon me teihin luotettiin,
uskottiin ja rakastettiin, ja kun mä selkäni
käänsin pois, iskit puukon mun unelmiin.
Niin paljon me teihin luotettiin,
kanssas kyyneleet vaihdettiin,
kai joku pyyhkii puukon sun matkallas
Jonka iskit mun unelmiin
Niin, maailma muuttuu niin vaikka pahalta tuntui
se kaikki mennyttä on, ja helpompaa
meille kaikille helpompaa on kun erottiin
ja voin kaiken unohtaa
Ja sylini on sulle avoinna kuin silloikin
kun ensi kerran kauan sitten kohdattiin
chr.
chr.
Kauan aikaa sitten annoit hälle huoneesi avaimen
Yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen
Hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään
Kaiken annoit rakkaudelle, mut saitko siltä mitään
Mut hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan
Hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan
Et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiiin
Vasta aamulla heräsit todellisuuteen, jota pelkäsit aina niin
Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin
Nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa
että laiva saapuu ja sirpaleet pois kuljettaa
Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään
Nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää
Nyt kukaan sua ei tajuu, et osaa enää katsoa silmiin
Moni tahtoisi silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin
Hän Tanssi Kanssa Enkeleiden
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa
Palat pienet nuo, edessäni nään
Joita paikolleen en saanut milloinkaan
Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan
Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen
Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Tähtinäytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa
Suuret kellot asemien hiljaisten
Niitä ihminen ei osaa pysäyttää
Ja viimeiset tilit kun maksetaan
Mistä tietää kuinka paljon käteen jää
Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Tähtinäytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa
Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen
Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Tähtinäytöksensä jälkeen kuin tulenliekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa
Tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Tähtinäytöksensä jälkeen kuin tulenliekki vaan
Tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa
Tia-Maria
kirjeesi alkoi niin julmasti hei
altani jalat se viikoksi vei
kuinka mun viereltä vois
hypätä pois?
vieläkö muistat sen keväisen yön?
väitätkö että mä sanani syön?
elämä helpompi ois
jos unohtaa vois
mut odota vaan
mua odota vaan
kyllä sun kiinni mä saan
sielu tuskaa on taas tulvillaan
Tia-Maria sua kaipaan niin
Tia-Maria oon yksin
Tia-Maria sua kaipaan niin
Tia-Maria jäät mun haaveisiin
Tia-Maria jäät haaveisiin
viimeinen rivi, mä rakastan sua
kaikki ei tietenkään saa unohtua
eikä mun viereltäin vois
liueta pois
lopuksi kirjoitit vielä ps:
muistele mua, muista myös itseäs
tahtoisi en, enkä vois
hävitä pois
Laulu Rakkaudelle
monet laulut kertoo kuinka juodaan
kuinka perhe ulos potkitaan
monet laulut kertoo miten lyödään
ja kuinka rikkaudet kokoon haalitaan
ei ole mies eikä mikään joka ei lyö,
joka tappelua ei aikaiseksi saa
olet kova vasta kun on musta vyö
kuka uskaltaa enään rakastaa?
laulu rakkaudelle
tosi koville hemmoille, tytöille
jotka uskaltavat tunnustaa
kuinka paljon merkitsee
kun on joku jota rakastaa
moni mies vääntää porun kaljatuoppiin
kun kysyt miksi, työpaikan syy
pomo painaa päälle eikä oikein kulje
ei ole ketään kelle tämän kertoisin
meistä kukaan ei ole niin vahva
että yksin tämän polun taivaltaa
kyllä jenkeissäkin vaihtuu valta
kun joskus nancy kuolla kupsahtaa
" uneen mennyt on yö
joka kasvoilles lyö
naurun niin kärsivän
tuskan vääristämän
aseman taa
pakenit maailmaa
etkö nää elämän
sun käsistäs vain valuvan
Angelique, kun laitat silmät kii
niin paljon nähtävää maailmaan jää
huomiseen kai näämme uudelleen
sun kätees tartun kii
oo, Angelique
monta unelmaa
katuun särkyä saa
päälle sirpaleiden
syljet taas pettyen
et saa luovuttaa
maailma tää houkuttaa
eteenpäin jatkamaan
huomiseen katsomaan
Angelique, kun laitat silmät kii
niin paljon nähtävää maailmaan jää
huomiseen kai näämme uudelleen
sun kätees tartun kii
oo, Angelique
kaikki näkevät sen
kuolleen rakkauden
suudelman viimeisen
niin myrkyllisen
mikä toiveesi vei
toiset piitanneet ei
se sut itkemään saa
jos tahdot, luokseni jää
"
mä jäin siihen sua katsomaan
enkä ensin ymmärtänyt sanaakaan
mitä sä oikein sanoit
joo, mä halusin tietää mikä sä oot
sun puheesikin on ihan kummaa
tää oli mulle uutta
niin alkoi se kaunis varietee
johon sain mä aitiopaikan
sen ensinäytökseen
niin alkoi se kaunis varietee
jota ei kai enää esitetä
koskaan uudelleen
sä veit mut läpi vieraan kaupungin
sen valot sai mut eetterin
ilman viiniä humaltumaan
ne kaikki tyhjät kauniit laitakadut
pimeyden sytyttämät mainosvalot
sai vanhan maailmani unohtamaan
niin paljon liian vähän aikaan
me saatiin siihen mahtumaan
vaikkei tiedetty toisistamme mitään
niin paljon liian vähän aikaan
vaikka mä olisin halunnut nähdä
vielä paljon enemmän
mutta mitä mä haluun ja mitä mä saan
jos kaikki kaatuu yhteen unelmaan
ja vaikken mä saanut sua itsellein
ehkä joskus silti vielä tajuun
miks' mä tän laulun tein
mun täytyi kääntyä takaisin
mä vaan seisoin ja tuijotin
kun sä kuljit pois
ja pian en nähnyt enää muuta
kuin vain pelkän kulissin
sen vieraan kaupungin
niin loppui se kaunis varietee
johon sain mä aitiopaikan
sen ensinäytökseen
niin loppui se kaunis varietee
jota ei kai enään esitetä
koskaan uudelleen
Viivy aamukuuteen, Lea, on muuten uneni niin ankeaa, meitä täysikuu ja hulluus valvottaa, tosiaan.. Tai jotain, muisti on jo näin vanhalla suhteellisen hatara.. :))
Likaiset Legendat 2
Hän vastaukset meille kertoo
Ja vieraat lauseet suomentaa
Niinkuin hän itse haluaa
Lalalaalalalaa...
Hän tahtoo ottaa vastuun itselleen
Hän tahtoo kai meitä puolustaa
Mutta hän vain valtaa janoaa
Lalalaalalalaa...
Joo, joo, hän rakastaa
kaikkea minkä kiinni saa
Kuka suojaan meidät kuljettaa,
kun rakkaus irti sanotaan?
Joo, joo, hän rakastaa...
Isänmaansa kasvot hän tahtoo kaunistaa
Mutta meikit kauaa kestä ei
Ne eivät siedä aurinkoo...
Joo, joo, hän rakastaa...
Vallankumous on painajainen
Ja rauhanmarssit valvottaa
Ne hänen mielerauhaansa horjuttaa
Lalalaalalalaa
Valta vaihtuu ja paikat täytetään
Se vaatii aina uutta johtajaa
Näin syntyy monta legendaa
Lalalaalalalaa...
Joo, joo, hän rakastaa...
se on se tavallinen tarina
joka unesta alkaa
ja kohta on edessäs todellisena
no siinä sinä olit edessäin
et ehkä täysin mun makuuni
et ehkä lainkaan mun tyyppiäin'
olit poikatytön oloinen
pisamainen tyttöpoloinen
sinut villiksi totesin
millä mä saisin sut kii
viivy aamukuuteen Lea
on muuten uneni niin ankeaa
meitä täysikuu ja hulluus valvottaa, tosiaan
viivy aamukuuteen Lea
on muuten uneni niin ankeaa
aina aamutuimaan maailma naurattaa
on tosi että olen heikkona
napas näkyy kun ruutumarin
paitas on tiukasti solmittuna
ja tukkas kiristetty nuttura
on ehkä ajastaan jäljestä
tyyliltään siveyden suttura
sinä sait mun pääni sekaisin
en tahdo tajuani takaisin
sinut villiksi totesin
tajuan sen vihdoinkin
Kuka hän on tuntematon
Joka olen ollut kerran
Joka sanoin ettei koskaan paikallensa jää
Olenko hän vai vähemmän
Sen voinko myöntää
Niin aivan liikaa läpi sormien häviää
Ja nyt saavun tänne taas
Saman paikaan uudestaan
Taas alkuun saman valtatien
Josta kerran ennenkin
Minä lähdin mutta jouduin takaisin
Kuka hän on tuo tuntematon
Joka olen ollut kerran
Ja joka sanoin ettei lannistuisi milloinkaan
Olenko hän
häviävän hetken tunnen sisälläni
Kaikki vuodet suurta ympyrää mä kiersin vain
Ja nyt saavun tänne taas
Saman paikaan uudestaan
Nämä muistot kaikki vie
Silti uskon kuitenkin
Että paljon vielä antaa tahtoisin
Kuka hän on tuo tuntematon
Joka olen ollut kerran
Kaikki vuodet suurta ympyrää mä kiersin vain...
on aamu
ja kaupunki vielä uinuu
kuu jossain mailleen painuu
yön usva hiljaa leijuu pois
on aamu
herään sylistäsi sinun
kiedot kätes kaulaan minun
mä tunnen kuinka maailma tää
allamme pyörähtää taas eteenpäin
ja uuteen päivään vie
minne lie
vie mut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssasi jaan
ihan kahdestaan
vie mut minne vaan
kuin varkain sä veit mun sydämen
vaikka tuntenut sua en
kuin tosta vaan teit sen hymyillen
kuin varkain anna sulle sen
ja päivän jokaisen
jonka kanssas kulkea saan
allamme pyörii maa taas eteenpäin
ja uuteen päivään vie
minne lie
vie mut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssasi jaan
ihan kahdestaan
vie mut minne vaan
taas lapset pihalla nään , ikkunas alla leikkivän leikkejään