Jonnet ei muista -ketju: JOULU edition
Jonnet ei muista sellaisia monivärisiä jouluvaloja, joissa jokaiseen valoon laitettiin päälle läpinäkyvä, piikikäs muovipallo. (Eivätkä sitäkään, kuinka pirusti sattui astua tuollaisen muoviosan päälle!)
Kommentit (794)
Vierailija kirjoitti:
Meillä vieläkin toimivat piikkiväripallot:). On myös värikkäät jääpuikko jouluvalot, 90-luvun alussa hankittu.
Meillä valot kestivät noin 20 vuotta -en muista lapsuudesta aikaa ilman niitä. Toissajouluna osoittivat ylikuumentumista, joten oli pakko heittää pois. Ihan kamalalta tuntui!
Mua ei ne Jonnet muista. olin joskus kova jätkä meidän kulmilla.
Vierailija kirjoitti:
Ennen joulua siivottiin joka nurkka ja sänkyihin laitettiin puhtaat petivaatteet, lattioille kannettiin ulkona pakkasessa tuulettuneet ja tampatut matot. Joskus jopa vähän paremmat matot. Ikkunoihin oli vaihdettu jouluverhot. Pöydille joululiinat, ruokapöydässä iso valkoinen liina. Kuusi koristeltiin valmiiksi, ooh se hetki kun valot syttyivät. Koristeet oli muuten laitettu jo pari viikkoa aiemmin. Illalla ei meinannut uni tulla. Äiti laittoi kinkun uuniin ja nousi yöllä pari kerta lappaamaan rasvaa pois pelliltä. Ihana tuoksu täytti talon.
Aamulla oli kahvia ja pullaa, sitten riisipuuroa. Telkkarista tuli piirrettyjä ja kuumaalinjaa. Aamupäivällä käytiin saunassa ja puettiin juhlavaatteet päälle. Joulukirkko oli täynnä väkeä. Mummo ja pappa tulivat kylään, syötiin kinkkua, laatikoita, lipeäkalaa, kaikenlaista herkkua. Kun ilta lähestyi, viiden kuuden aikaan joulupukki tuli kylään ja toi valtavasti lahjoja. Niitä availtiin, ihasteltiin, syötiin suklaata ja karkkia, katsottiin elokuvaa yhdessä. Jossain vaiheessa vaihdettiin pyjamat ylle. Isä laittoi takkaan tulet ja pidettiin ruokalepoa. Kynttilät paloivat, ilta pimeni, luettiin uusia kirjoja ja leikittiin. Uni alkoi painaa silmiä. Olohuoneen lattia oli täynnä lahjapapereita.
Tässä oli ihanasti tiivistetty omankin lapsuuteni joulut, rakkaita muistoja jäänyt ja olen vieläkin henkeen ja vereen jouluihminen. :)
Illalla ei meinannut malttaa käydä nukkumaan ja joulupäivän aamuna piti herättää sisarukset leikkimään uusilla leluilla! Perheen koiraakin aina muistettiin joululahjalla.
Karjalanpiirakkatalkoot kuuluvat tottakai jouluun, niitä vietetään vieläkin joka vuosi.
En muista tuollaisia piikkivärivaloja, en ole omasta mielestä nähnytkään mutta silti tuli muisto siitä, miten astun parvekkeella jonkin piikikkään päälle ja huudan au.. olisiko meillä olleet tuollaiset valot sitten joskus?
Kun makaat vaipoissas, et muista jonnejakaan.
Se oranssi pahvitähti, joka loisti lähes joka asunnon ikkunassa 80-luvulla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2000-luvun alussa tuli lasipintoihin siirrettäviä, itse jollekkin muovitaskulle piirrettäviä geeli/vahakuvioita? Hitsi kun en muista miksikä niitä sanottiin, mutta siis tuollaiselle tasaiselle muovitaskulle (me tehtiin niin) piirrettiin ensin kuvion ääriviivat. Se kuva oli sen taskun alla apuna. Sitten kun ääriviivat oli kuivat, pystyi värittämään koko kuvion. Ja taas kuivatettiin. Sen sai nostettua siitä irti ja liimattua esim ikkunaan. Tehtiin paljon tonttuja ja muistan ison Nalle Puhin tonttulakissa olleen monta vuotta eteisen peilissä :D
Nimeltään kalvovärit
Niin yksinkertaista, kiitos nyt voin googletella 😁
Meillä oli oranssi joulutähti mikä haalistui ja lampun kohdalle tuli ruskea läikkä,sitten se vaihtui peltiseen kullanväriseen.
Jouluna faija oli aina kännissä ja rasittava,yöllä sitten vanhemmat tappelivat aina kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Legoista pystyi rakentelemaan mitä tahansa eikä ainoastaan sitä paketin kannessa olevaa väkkyrää.
Häh, kyllähän niistä nytkin pystyy :O Meillä ainakin on tehty vaikka minkälaisia rakennuksia ja hahmoja eikä pelkästään ohjekirjan mukaisia.
Mulla kyseisenlaiset valot edelleen käytössä ja sattuu vietävästi edelleen tallata piikkipallon päälle :D
Onkohan nykyään ledeinä saatavissa samansävyisiä monivärisiä valoja? Monessa ledisarjassa sävy aika kylmä... Ulkomailla näin pallovaloina hienonsävyiset.
Vierailija kirjoitti:
Itseaskartelutuja tonttuja ikkunoissa, ovissa, seinillä jne. Muitakin paljon itsetehtyjä koristeita. Sellainen "soiva" kynttiläjuttu missä oli enkeleitä pyörimässä.
Enkelikello
Se, kun osattiin olla onnellisia vaikka saatiin vain muutama pieni paketti ja niissä oli nykyajan mittapuulla mitattuna melko vaatimattomia lahjoja, kuten muutaman kappaleen pakkaus tusseja, pieni määrä karkkeja tai vaikka tähtisadetikkupakkaus.
Anttilan postimyyntikuvastot. Se kun isi sanoi, että saat valita tästä äidille lahjan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseaskartelutuja tonttuja ikkunoissa, ovissa, seinillä jne. Muitakin paljon itsetehtyjä koristeita. Sellainen "soiva" kynttiläjuttu missä oli enkeleitä pyörimässä.
Enkelikello <3 Meillä on sellanen edelleen, mutta siihen on vaikee löytää sopivan kokosia kynttilöitä kaupoista.
Prismoissa Enkelikellokynttilä nimellä, ovat paketissa 10kpl. Siellä missä Havin kynttilätkin. Ehkä vaikea huomata hyllyllä.
Valosarjoissa oli tosiaan tähtikuvion lisäksi sellainen vähän huurteisen näköinen muovipallero. Ne irtosivat yhtä helposti. Alle kouluikäisenä odotin aina eniten, että värivalot laitetaan ikkunaan, koska ne oli niin tunnelmalliset ja oli mukava mennä nukkumaan ne yövaloina. Muistan, että nuo valot kuumenivat herkästi ja piti tietenkin pidellä sitä polttimoa kädessä kun se kuumotti kivasti.
Ison oranssin tähden lisäksi oli niitä kreppipaperin tyyppisiä isoja punaisia kelloja, jotka ripustettiin kattoon. Menivät puoliksi ja käyttöön otettaessa avattiin ja laitettiin kiinni esim. klemmarilla.
Muistelen myös, että oli sellaisia pieniä muovisia pöytäkuusia, joissa oli värikkäät valot, koristenauhaa ja kirkkaita palloja koristeeksi, pallot tökättiin niiden oksien päähän.
Vierailija kirjoitti:
Se oranssi pahvitähti, joka loisti lähes joka asunnon ikkunassa 80-luvulla!
Se loisti jo seiskytluvulla..
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla, siis _kaikilla_ oli yksi joulukalenteri, maksimissaan joku lehden mukana tullut kuvakalenteri siihen päälle.
Nykyään sukulaisten ja kavereiden lapsilla on 5 tai 6 kalenteria, yhdellä 8. Huh...
Minä, aikuinen ihminen avaan aamulla 2 kuvakalenteria ja sitten kolme kosmetiikka/korukalenteria..
Olga P. Postinen ja Histamiini - joulukalenterit 80-luvulla. <3
Kun ennen joulua mentiin serkkujen kanssa potkukelkoilla tielle, potkittiin hurjat vauhdit ja huudettiin.. :´)
Ei, vaan jonnet ei muista -ketju... ;)
Minusta se oli hyvän mielen asia, että ennen ei televisiosta tullut uutislähetyksiä jouluna. Oltiin kuin jossain satumaailmassa, irti arjen kamalista ja ankeista tapahtumista.