Kyllästynyt itsekeskeiseen ystävään

Sellainen lapsi aikuinen, pitää olla aina huomion keskipisteenä.

Ei sille oikein mitään voi, jos ei kiinnosta. Mä yritän kuunnella pitkäaikaisen ystävän lapsiperhejuttuja, mutta jotenkin vaan mielenkiinto herpaantuu. Kiinnostaa erilaiset asiat, mutta kai sitä pitkän ystävyyden takia yrittää.

Mä taas en tykkää puhua itsestäni ja mielestäni on ihan viihdyttävää jos joku puhuu itsestään. Jos joskus on joku ongelma johon tarvitsen ulkopuolisen mielipiteen, tai haluan vain raivota hetken, niin otan kyllä sitten itselleni sen puheenvuoron.

Jotkut ihmiset vaikuttavat odottavan että niitä aletaan haastattelemaan "viime viikkojen tapahtumista" ja loukkaantuvat kun ei kysytä.

Vierailija kirjoitti:

Jospa ystäväsi onkin aina ollut samanlainen? Et ehkä nuorempana kiinnittänyt siihen edes huomiota, mutta nyt kun sinulla on perhe ja joudut miettimään muitakin kuin itseäsi, huomaat myös muissa ihmisissä helpommin heidän itsekkään käytöksen?

Itselläni katkesi pitkäaikainen ystävyys siihen, että minä kasvoin aikuiseksi, ystävä jatkoi nuoruuttaan, vuodesta toiseen..

Perheen saaminen taitaa mieluummin olla se, mikä lisää keskittymistä vain pieneen piiriin. Oma perhe menee kaiken edelle ja sitten loukkaannutaan, kun se ei muita kiinnosta.

Suurin osa naisista omaavat tuon luonteenpiirteen

Toiset ovat oppineet sen keskustelutyylin, että paassaavat itsestään, kun saavat suuvuoron. Silloin eivät ainakaan utele muilta loukkaavia asioita.

Minä olin aiemmin kaverisuhteissa kuuntelija ja kyselijä. Se oli ongelma joillekin, joten yritin muuttaa sitä ja aloin puhua itsestäni.

Tekee niin tau näin, on se väärin. Antakaa armoa ja kertokaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös kymmenisen vuotta tuollainen "ystävä". Ei koskaan kysynyt multa mitään. Siis ei mitään. Pääsin esim ensitreffeilleni 26-vuotiaana unelmieni miehen kanssa, eikä hän kysynyt näistä treffeistä mitään. Minä tiesin hänen elämästään kaiken, hän ei mitään minusta/minun elämästäni paitsi ne jutut joita kerroin. Laitoin välit poikki. En tarvitse tuollaisia "ystäviä."

Ikävä kuulla :( Itselläni samankaltaisia kokemuksia tmän ystävä kanssa.. Ostimme mieheni kanssa ensiasuntomme muutama vuosi sitten, ja esim tätä tämä ystäväni ei noteerannut mitenkään. Ei onnitellut, ei kysellyt, ei mitään. Tuli tupareihin normaalisti ja siellä jotain asiaa kehaisi, mutta mitenkään ei huomioinut itse asuntokauppoja, mikä oli meille, ja tietysti kenelle tahansa, aika iso juttu! Välillä ärsytyksen noustessa huippuunsa, mietin pitäisikö laittaa välit poikki. Sitten taas toisaalta toivoisin että asiat vielä korjaantuisi. Että hän havahtuisi ystävyytemme tilaan, ja korjaisi käytöstään. En kuitenkaan usko hänen olevan tällainen pahuuttaan..

-ap

Mä voin kertoa, että kun omat ystävät alkoivat perheellistyä ja keskiluokkaistua, aloin ihmetellä, miten ensiasunto ja kahvikuppien merkki oli heille niin tärkeitä asioita. Eli aidosti olin pettynyt, kun ystävät olivat käyneet noin pinnallisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla takertujatyyppi. Mäkään en voi sietää, että minua syytetään kyynisyydestä. Matkani varrella on ollut juuri syyttäjiä ja välittömästi olen katkaissut välit sellaiseen. Tosi loukkaavaa syyttää, vaikka olen uhrannut omaa vapaa-aikaani kuuntelemiseen ja keskustelemiseen jne ja sitten syytetään välinpitämättömäksi.

Taitaa näillä "syyttäjillä" olla ihan aihettakin..

Ennustan että tulet elämään loppuelämäsi hyvin yksinäisenä.

Mulla on sellainen ystävä, että hän kyllä kyselee minun kuulumisia, mutta aika pian huomaan että kun puhun niin hän vaivihkaa vilkaisee kelloa ja pidättelee haukotusta.. 

En turhaan hänen kärsimystään jatka omilla tylsillä jutuillani ;) vaan siirrän mieluusti puheenvuoron hänen mielenkiintoiseen elämäänsä. (tämä oli sarkasmia)

Tällä hetkellä ihmettelen, että tarviiko minun enää aikusena ihmisenä katsella tällaista ihmistä. Hmmm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös kymmenisen vuotta tuollainen "ystävä". Ei koskaan kysynyt multa mitään. Siis ei mitään. Pääsin esim ensitreffeilleni 26-vuotiaana unelmieni miehen kanssa, eikä hän kysynyt näistä treffeistä mitään. Minä tiesin hänen elämästään kaiken, hän ei mitään minusta/minun elämästäni paitsi ne jutut joita kerroin. Laitoin välit poikki. En tarvitse tuollaisia "ystäviä."

Ikävä kuulla :( Itselläni samankaltaisia kokemuksia tmän ystävä kanssa.. Ostimme mieheni kanssa ensiasuntomme muutama vuosi sitten, ja esim tätä tämä ystäväni ei noteerannut mitenkään. Ei onnitellut, ei kysellyt, ei mitään. Tuli tupareihin normaalisti ja siellä jotain asiaa kehaisi, mutta mitenkään ei huomioinut itse asuntokauppoja, mikä oli meille, ja tietysti kenelle tahansa, aika iso juttu! Välillä ärsytyksen noustessa huippuunsa, mietin pitäisikö laittaa välit poikki. Sitten taas toisaalta toivoisin että asiat vielä korjaantuisi. Että hän havahtuisi ystävyytemme tilaan, ja korjaisi käytöstään. En kuitenkaan usko hänen olevan tällainen pahuuttaan..

-ap

Mä voin kertoa, että kun omat ystävät alkoivat perheellistyä ja keskiluokkaistua, aloin ihmetellä, miten ensiasunto ja kahvikuppien merkki oli heille niin tärkeitä asioita. Eli aidosti olin pettynyt, kun ystävät olivat käyneet noin pinnallisiksi.

Ai etteikö ensiasunto ole iso juttu??  :D

Ilmeisesti olet sellainen henkilö, jolle on varminta jutella vain kahvikupeista, koska mikään ei sinua kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös kymmenisen vuotta tuollainen "ystävä". Ei koskaan kysynyt multa mitään. Siis ei mitään. Pääsin esim ensitreffeilleni 26-vuotiaana unelmieni miehen kanssa, eikä hän kysynyt näistä treffeistä mitään. Minä tiesin hänen elämästään kaiken, hän ei mitään minusta/minun elämästäni paitsi ne jutut joita kerroin. Laitoin välit poikki. En tarvitse tuollaisia "ystäviä."

Ikävä kuulla :( Itselläni samankaltaisia kokemuksia tmän ystävä kanssa.. Ostimme mieheni kanssa ensiasuntomme muutama vuosi sitten, ja esim tätä tämä ystäväni ei noteerannut mitenkään. Ei onnitellut, ei kysellyt, ei mitään. Tuli tupareihin normaalisti ja siellä jotain asiaa kehaisi, mutta mitenkään ei huomioinut itse asuntokauppoja, mikä oli meille, ja tietysti kenelle tahansa, aika iso juttu! Välillä ärsytyksen noustessa huippuunsa, mietin pitäisikö laittaa välit poikki. Sitten taas toisaalta toivoisin että asiat vielä korjaantuisi. Että hän havahtuisi ystävyytemme tilaan, ja korjaisi käytöstään. En kuitenkaan usko hänen olevan tällainen pahuuttaan..

-ap

Mä voin kertoa, että kun omat ystävät alkoivat perheellistyä ja keskiluokkaistua, aloin ihmetellä, miten ensiasunto ja kahvikuppien merkki oli heille niin tärkeitä asioita. Eli aidosti olin pettynyt, kun ystävät olivat käyneet noin pinnallisiksi.

Ai etteikö ensiasunto ole iso juttu??  :D

Ilmeisesti olet sellainen henkilö, jolle on varminta jutella vain kahvikupeista, koska mikään ei sinua kiinnosta.

Molemmat on materiaa, muut asiat on kiinnostavampia.