Mies tahtoi koiranpennun ja nyt ei jaksakaan sitä! Mitä hittoa? Onko koiranomistajia paikalla?

te otitte koiran ja te hoidatte koiran,  piste.

et kyllä lisäänny sen kanssa.

Ehkä mies onkin ollut paljon tekemisissä aikuisten, "valmiiden" koirien kanssa. Pentu onkin aivan jotain muuta! Väitän että jokainen ensimmäistä pentuansa kasvattava yllättyy, miten raskasta, hermoja ja aikaa vievää se voi olla. Itse olin halunnut koiraa liioittelematta 20 vuotta, ennen kuin sen tänä syksynä hankin. Olin aloittanut valmistelut jo vuotta etukäteen: kasvattajan valinta, palkaton vapaa ensimmäiseksi kuukaudeksi koiran kanssa kotona olemiseen jne. Luin oppaita ja juttelin kokeneiden koiraihmisten kanssa. (Se Tuire Kaimion kirja on hyvä). Kaikesta valmistautumisesta huolimatta olen melkein epätoivon kyyneleitä vuodattanut, vilkas pentu ei voinut olla oikeasti minuuttiakaan vahtimatta, koko ajan jotain tuhoa tekemässä. Nyt alkaa vähän helpottaa kun pentu on puolivuotias. Pian tuleekin sitten murrosikä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin tällai kummankin rodun edustajia omistaneena kertoa, että molemmissa on aikamoista osaamista paikkojen tuhoamisen suhteen. Meidän rotkula pisteli aikanaan 9 kk ikäisenä (koira)sohvan atomeiksi, ihan vaan koska sitä tylsistytti. Sen kanssa treenattiin siihen aikaan aktiivisesti sekä pk-jäljen että -haun pohjia, lenkkeiltiin muutama tunti päivässä metässä jne. Ja silti tuhosi kaikenlaista. Labbikset ovat syöneet joskus seinään ison reiän. Tutuilta olen kuullut paljon pahempaa. Että en suosittele pitämään tuollaista koiraa virikeköyhässä ympäristössä, tai sitä ympäristöä ei kohta enää ole. 

Meillä on kaikki koirat tehneet tuossa iässä tuhoja, oli virikkeitä tai ei, roduista huolimatta. Mennyt kaikilla ohi muutamassa kuukaudessa.

Meillä ei yksikään minkään ikäisenä (aktiivisia rotuja yhtä lukuunottamatta ja tuorein on rotikka), vaikka ei jatkuvasti ole ollut tolkuttomasti virikkeitäkään. Tuo yksi epäaktiivinen kerran heti muuton jälkeen pienenä pentuna oli kalvanut tuolin jalkaa, mutta johtui varmaan stressistä kun oli todella herkkä ja pehmeä.

Suosittelen harjoittelemaan tuota yksin jäämistä ihan alusta alkaen pienissä pätkissä ja tekemään kotoa poistumisesta rituaalin, joka toistuu aina. Näin koira ei stressaannu ja sillä on selvät sävelet, että nyt koisataan. Nykyään koirat menee omiin peteihin kun vedän takin päälle ja annan niille lähtiessä purutikut/jonkun muun namin ja sitten nukkuvat seuraavan kotiutumiseen asti. Ylenmääräinen koiran aktivointi voi myös jollain yksilöillä nostaa kierroksia niin, että koiralla kestää kauan palautua ja se tuhoaa rauhoittuakseen (pureskelu ja syöminen yleensä rauhoittaa koiraa).

Kaikki on kyllä yksilöitä karvoihin katsomatta, ettei tuokaan joka sesseen toimi, mutta parin vuosikymmenen (ja viiden aivan erilaisen pennun) kokemuksella on ainakin meidän taloudessa toiminut.

Koira pois ja heti, vaikka kuinka rakastaisit sitä itsekin, pliis ole kiltti.

Noi rodut on kärkipäässä ihmis"vahingoissa" ja ihan syystä - koulutettuinakin niissä on yksilöitä jotka napsahtaa sattumalta. Kouluttamattomuus on noille lähestulkoon kuolemantuomio, ne kun lopetetaan jos purevat ihmistä. :(

Myykää jollekin joka ymmärtää koiran erityistarpeet ja jaksaa myös jos koiralle tulee käytösongelmia. Jos annatte pois, riskeeraatte että ottajana on joku miehesi kaltainen tyyppi joka vaan haluaa juuri tällaisen koiran rotujen takia koska se on "siistiä" että on iso ja/tai pelottava, mukamas "miehekäs" koira.

on sellaisia jotka ahtaasti asuessaan hankkivat senkin lisäksi riesakseen kakarapennun jos toisenkin. kiva muuten kunnella riitelyjä kun karkkipussin leikkikoira olekkaan sitä mitä raapiessaan kakarapennun naamaa.

mutta muillekin täytyy häiriköidä omaa typryyttään ja vähäjärkistä kosto-ongelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Pentu esim. puree ihan koko ajan ja ihan kuin vihaisena vaikka leikkiä se kai on. Olen monesti huutanut miestä auttamaan, kun pentu puree. Ei se auta. Kuulemma mun täytyy pystyä itse laittamaan pieni koiranpentu kuriin.

ap

Vähän vaikuttaa, että miehesi on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että koiralle pitää näyttää kuka on pomo esimerkiksi väkisin alistamalla. Se on vanhentunut koiran koulutustapa. Pennut purevat paljon ja niille pitää opettaa, että se sattuu. Kun pentu puree, huudahda kivusta ja lopeta leikki välittömästi. Pikkuhiljaa pennun pitäisi oppia olemaan purematta.

Minunkin mielestäni paras vaihtoehto tilanteessanne on koirasta luopuminen, jos et ole valmis käyttämään pentuun ja koirankoulutuksen opetteluun valtavasti aikaa. Miehelläsi ei selkeästi ole taitoa koiraa kasvattaa ja vaikuttaa ettei ole mitään halua sitä opetellekaan. Koira saa todennäköisemmin paremman elämän jos luovutte siitä tässä vaiheessa kuin vasta sitten kun se on isompi ja omaksunut koulutuksen puutteesta tai vääränlaisesta koulutuksesta johtuen huonoja tapoja.

Hyvä, että olet ottanut vastuuta koirasta, mutta koska sinulla ei ole ennestään kokemusta koirien kasvattamisesta ja hoidosta, ei tämän rotuinen pentu ole oikea koira elsimmäiseksi. Varsinkin, kun et ole koiraa itse halunnut. Ikävä kyllä olen myös samaa mieltä kuin monet jo aikaisemmin ja lämpimästi suosittelen luopumaan koirasta mahdollisimman pian. Etsisikö kasvattaja paremman kodin?

Hetkonen, miks tässä ketjussa puhutaan labbiksista kuin ne olisi jotenkin koiraroduista kaamein??

Ap, toi on pahin ikä kun pentu näykkii. Se menee ohi. Ota vaikka kattilankannet olkkariin ja aina kun alkaa näykkiä, niin pam. Eikä tietenkään se ole sisäsiisti. Nyt pitää vaan jalsaa ulkoiluttaa. Ja hommatkaa kotiin hyvät pissa-alustat.

Rajaa nyt alkuun koiralle jokin tila kotoa, jossa sillä on sallittua tuhottavaa silloin kun et pysty sitä vahtimaan ja ohjaamaan. Kaikki irtotavara on laitettava pennun ulottumattomiin. Yhden pennun kohdalla tulppasin myös pistorasiat, koska järsi niitä. Melkein kaikki pennut purevat ja murisevat leikkiessään. Kaikki pennut tekevät tarpeita sisälle 5-18 kk. Vahinkoja voi siis sattua vielä teineille varsinkin pienissä roduissa. Sisäsiisteys on mahdollista noin 5-6 kk, jos on riittävästi ulkoilumahdollisuuksia ja vasta aivan aikuinen pärjää 3-4x päivässä lenkeillä. Pentua on turha pelätä anna sen leikkiä ja lopeta leikki, jos pentu satuttaa sinua tai menee liian rajuksi. Oletko varma koiran iästä ja roduista? Joskus paperiton koira voi olla aivan muuta kuin väitetty. Jos et jaksa alkaa koiranomistajaksi, niin luopukaa koirasta nopeasti!

Vierailija kirjoitti:

Just tuon takia pelkään hankkia koiraa. Ensin halutaan ja sitten "ei kiinnosta" 😔

Mun poikaystävä on koiraa haaveillut iät ja ajat. En ole suostunut koiran hankinkaa kumpikaan ei osata kouluttaa, sitten kun harkitsemme koiran ottamista toivon että käymme koira koulutuskurssin tai opiskellaan millasta koiran kanssa eläminen olisi. En halua koiraa vaa siksi toinen haluaa ja ei kuitenkaan osaa kouluttaa (kuten en minäkään) haluan oppia ottamaan ison vastuuden koirasta.

Pitää harkita tarkkaa koiran ottamista kuten vauvojen kanssa. Niiden seurassa pitää olla paljon seuraa ja hoivaa...

Sinä olet fiksu. Paljon järkevämpi kuin minä, joka luotin miehen sanaan lopulta.

Toistan jälleen, että koirasta ei olla luopumassa. Mieluiten olisin kuullut samanlaisia kokemuksia ja onko joku perheenjäsen saatu lopulta jotenkin kiinnostumaan koiran hoidosta. Koirasta ei olla luopumassa, koska se on meille rakas. En vaan pysty ymmärtämään, miksei mies tee yhtään mitään koiran eteen oikeastaan ikinä jos sitä muka kerran niin rakastaa. Silittelee, sylittelee ja lässyttää se sille joka päivä ja just ja just antaa ruoan välillä. Ei mitään muuta. Lenkillekin saa kirveellä pakottaa mukaan ja toisaalta vähän turhaahan meidän molempien siellä olisikin kykkiä, koska ulkona pitäisi nyt sisäsiistiksi opettamisen aikana käyttää ihan jatkuvasti.

Puhuin taas eilen miehelle tästä ongelmasta. Sieltä tuli perinteinen joo, joo vastaukseksi. Illalla tein pennulle aivotyöleikkiä, jossa se pääsee käyttämään nenäänsä. Yritin saada miehen pitämään sitä leikkiä, jolloin heti valitti tämän olevan ihan tylsää ja monimutkaista, tavallinen leikkiminen on kivempaa. Voi olla joo, mutta ei estä pennun tuhoja kuten tämä!! Jopa minä olen moisen nyt käytännössä ja nettivinkkien ansiosta oppinut. Kysyin, eikö hänen kotonaan ikinä tehty koirille aivotyöleikkejä? Mies vähän hermostui, että ei kai, ei hän tietä ovatko siskot tehneet vai eivät.

Mur, tekisi mieli jo soittaa miehen siskoille tästä ja kysellä, minkälainen koiranhoitaja hän on lapsuudenkodissaan ollut, mut toisaalta mitä hyötyä siitäkään olisi.

Ap

Älä ainakaan tee lasta miehen kanssa: miten jaksaa sitäkään? Lasta kun ei voi laittaa vaan pois.

Harmittaa, kun pennun koulutus tuntuu minusta koko ajan siltä kuin olisi hukkumassa. Välillä löydän netistä jotain hyviä ohjeita, jotka auttavat vähän ja saavat taas päätä enemmän pinnan päälle, mutta sitten taas pentu käyttäytyykin kuin hirviö ja jälleen ollaan lähempänä pohjaa. Uskon, että koiraihmisillä ei tällaista oloa ole, koska he tietävät mitä tekevät.

Esim. koiran noutamiskäytös. Pentu juoksee ja noutaa heti jos sille heittää leluja. Tämä käytös on ollut ihan alusta asti. Osa koiraihmisistä on sitä mieltä, että se on hyvä tapa purkaa pennun energiaa, joka on pois mm. tuhoamisesta. Toiset taas sanovat, ettei missään nimessä saa pistää koiraa noutamaan, koska se saa koiran niin kierroksille, että sitä on vaikeampi hallita sen jälkeen. Kierroksilla oleva koira tuhoaakin herkemmin. Olen sekaisin. En tiedä, pitäisikö antaa noutaa vai ei. Pentu ainakin rakastaa noita noutamisleikkejä. Vastaavia esimerkkejä tulee eteen jatkuvasti, joista on täysin vastakkaisia neuvoja.

Mietin sitäkin, onko tällä väliä. Pentu on uros ja sen isä on se rotikka, äiti labbis. Pennun olisi ehkä voinut myydä jopa täysin puhdasrotuisena rotikkana, koska niin paljon se siltä näyttää. Näyttääkö urospennut yleensäkin enemmän isältään ja nartut äidiltään? Olisi kiva tietää, onko koirassa siis se rotikkaosuus jotenkin vahvempana luonteenkin puolesta. Mielummin tahtoisin labbiksen olevan, koska pelkään todella rotikan kovuutta. Mitä jos se puree hirveillä leuoillaan aikuisenakin? Nytkin se jo saa helposti veret esiin pentuhampaillaan. Leuoissa kai on niin paljon voimaa jo nyt. Minä olen 151 cm pitkä ja hoikka nainen, joten isoa koiraa olisi minun vaikea hallita. Koira on pakko saada kuriin.

Ap

Meillä _oli_ sama tilanne. Mies itse hankki koiran ja sit yritti saada minut hoitamaan ikävät hommat. Ei muuten onnistunut. :D En mä sitä vienyt ulos, koska koira oli ukon. Sittenhän se pentu tietty teki jätökset sisälle. No mä en niitä siivonnut. Ne oli siinä vaikka seuraavaan päivään jos ei mies tarttunut toimeen. Ukko kyllä ruokki koiran aina enkä mäkään sitä nälässä olisi pitänyt jos ukko ei olisi ruokkinut. Saatoin mäkin leikittää koiraa ja silitellä. Sellasta kivaa. Mitään ikävää en tehnyt, koska ei ollut mun koira vaan ukon. Pari viikkoa se yritti saada mua siivoamaan koiran jätöksiä sisältä, mut pysyin kovana ja sit ukko alkoi uskoa. Suosittelen.

Alkaa kuulostaa enemmän ja enemmän keksityltä stoorilta.

Jos te RAKASTATTE koiraa, te haluatte tarjota sille sitä, mitä se tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Sylissä palluttelu ja lässyttäminen ei ihan riitä siihen, että koiralla on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Alkaa kuulostaa enemmän ja enemmän keksityltä stoorilta.

Jos te RAKASTATTE koiraa, te haluatte tarjota sille sitä, mitä se tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Sylissä palluttelu ja lässyttäminen ei ihan riitä siihen, että koiralla on hyvä olla.

Just. No ainakin minä RAKASTAN koiraa ja aion tehdä kaikkeni sen eteen ja olen tehnytkin, vaikka tilanne epäreilulta tuntuukin. Miehen tunteista en tietenkään tiedä enempää kuin sen mitä sanoo. Arvaa olenko räyhännyt hänelle samaa, että jos kerran noin rakastat pentua, niin tee sen eteen jotain myös!! Se on laiska kusipää. Kai se luottaa liikaa siihen, että minä teen ja hoidan kyllä, vaikka hän ei eväänsä lotkauta. Niinhän minä hoidankin, koska minusta koiraa ei voi jättää heitteille.

Kokemukseksi en voi kuitenkaan muuttua. En voi nyt mitään sille, ettei minulla tai perheelläni ole ikinä ollut koiria. Voin ainoastaan nyt yrittää omaksua tietoa ja käyttää sitä. Toivottavasti se riittää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa kuulostaa enemmän ja enemmän keksityltä stoorilta.

Jos te RAKASTATTE koiraa, te haluatte tarjota sille sitä, mitä se tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Sylissä palluttelu ja lässyttäminen ei ihan riitä siihen, että koiralla on hyvä olla.

Just. No ainakin minä RAKASTAN koiraa ja aion tehdä kaikkeni sen eteen ja olen tehnytkin, vaikka tilanne epäreilulta tuntuukin. Miehen tunteista en tietenkään tiedä enempää kuin sen mitä sanoo. Arvaa olenko räyhännyt hänelle samaa, että jos kerran noin rakastat pentua, niin tee sen eteen jotain myös!! Se on laiska kusipää. Kai se luottaa liikaa siihen, että minä teen ja hoidan kyllä, vaikka hän ei eväänsä lotkauta. Niinhän minä hoidankin, koska minusta koiraa ei voi jättää heitteille.

Kokemukseksi en voi kuitenkaan muuttua. En voi nyt mitään sille, ettei minulla tai perheelläni ole ikinä ollut koiria. Voin ainoastaan nyt yrittää omaksua tietoa ja käyttää sitä. Toivottavasti se riittää.

Ap

Ei se ole mikään peruuttamaton tuomio ettei sinulla ole koirakokemusta. Ei minullakaan ollut oikeasti vaikka kotona olikin lapsuudessani koira, cockerspanieli. Ulkoilutin sitä kyllä mutta ei sitä juuri koulutettu.

Ensimmäinen oma koira oli juurikin rotikka. Mun kokemukseni mukaan rotikka ei ole mitenkään kauhean vaikea, kaikki tuntemani ovat olleet älyttömän ihmisystävällisiä. Eikä koiran kouluttaminen mitään ydinfysiikkaa ole vaan ihan loogista tosin jatkuvaa. Koiralle, edes rotikalle ei tarvitse huutaa, ei se siitä mitään ymmärrä.

Jos olet pitämässä koiran, hanki tietoa. Edellä mainitut Mujunen ja Kaimio ovat aivan loistavia.

Suosittelen miehestä luopumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just tuon takia pelkään hankkia koiraa. Ensin halutaan ja sitten "ei kiinnosta" 😔

Mun poikaystävä on koiraa haaveillut iät ja ajat. En ole suostunut koiran hankinkaa kumpikaan ei osata kouluttaa, sitten kun harkitsemme koiran ottamista toivon että käymme koira koulutuskurssin tai opiskellaan millasta koiran kanssa eläminen olisi. En halua koiraa vaa siksi toinen haluaa ja ei kuitenkaan osaa kouluttaa (kuten en minäkään) haluan oppia ottamaan ison vastuuden koirasta.

Pitää harkita tarkkaa koiran ottamista kuten vauvojen kanssa. Niiden seurassa pitää olla paljon seuraa ja hoivaa...

Sinä olet fiksu. Paljon järkevämpi kuin minä, joka luotin miehen sanaan lopulta.

Toistan jälleen, että koirasta ei olla luopumassa. Mieluiten olisin kuullut samanlaisia kokemuksia ja onko joku perheenjäsen saatu lopulta jotenkin kiinnostumaan koiran hoidosta. Koirasta ei olla luopumassa, koska se on meille rakas. En vaan pysty ymmärtämään, miksei mies tee yhtään mitään koiran eteen oikeastaan ikinä jos sitä muka kerran niin rakastaa. Silittelee, sylittelee ja lässyttää se sille joka päivä ja just ja just antaa ruoan välillä. Ei mitään muuta. Lenkillekin saa kirveellä pakottaa mukaan ja toisaalta vähän turhaahan meidän molempien siellä olisikin kykkiä, koska ulkona pitäisi nyt sisäsiistiksi opettamisen aikana käyttää ihan jatkuvasti.

Puhuin taas eilen miehelle tästä ongelmasta. Sieltä tuli perinteinen joo, joo vastaukseksi. Illalla tein pennulle aivotyöleikkiä, jossa se pääsee käyttämään nenäänsä. Yritin saada miehen pitämään sitä leikkiä, jolloin heti valitti tämän olevan ihan tylsää ja monimutkaista, tavallinen leikkiminen on kivempaa. Voi olla joo, mutta ei estä pennun tuhoja kuten tämä!! Jopa minä olen moisen nyt käytännössä ja nettivinkkien ansiosta oppinut. Kysyin, eikö hänen kotonaan ikinä tehty koirille aivotyöleikkejä? Mies vähän hermostui, että ei kai, ei hän tietä ovatko siskot tehneet vai eivät.

Mur, tekisi mieli jo soittaa miehen siskoille tästä ja kysellä, minkälainen koiranhoitaja hän on lapsuudenkodissaan ollut, mut toisaalta mitä hyötyä siitäkään olisi.

Ap

Hei Ap, hienoa että olet hoitanut koiraa hyvin vaikka se ei sinun toiveissa ollutkaan ja olet pettynyt mieheen. Pelkäänpä että mies ei ota vastuuta koirasta niin kauan kuin sinä sen teet kuitenkin. Ja sittenkin, vaikka ottaisi, niin ei tuo kovin hyvältä vaikuta ja tuskin hän kovin motivoitunut koiran kanssa on touhuamaan. Ei ole huono idea kysäistä sieltä siskolta vaikka, että mites se koiran hoito oli aikanaan. Miehellä on selvästi ollut mielikuva koirasta joka on iloisena leikkimässä hänen kanssaan, ehkä mies on kuvitellut miten hänestä kuoriutuu maastojuoksija tämän koiran myötä, mutta missään vaiheessa se arkitodellisuus ja ne velvollisuudet ei ole tulleet mieleen. On myös monta tapaa pitää koiraa. Jos asutte vaikka kerrostalossa kaupungissa, ison energisen koiran pitäminen (vieläpä ensimmäisen koiran) on aivan erilaista kuin pienen rauhallisen pito omakotitalossa, jossa on monta koiriin tottunutta lenkittäjää ja usein joku kotona.

Olisin itse kyllä todella pettynyt mieheen tuollaisen tempun jälkeen. Se koiranpito on nyt sinun vastuulla, valitettavasti. Mies on muuten myös aivan oikeassa, tuo kuvaa hyvin sitä millaista teillä olisi lapsiperheenä... Isi leikkisi ja joskus huutaisi lapsille, sinä hoitaisit. Mieti että jos eroaisitte, ja itselleni ainakin ero olisi hyvin lähellä tuossa tilanteessa varsinkin jos niitä lapsia joskus haluaisin, niin jättäisitkö koiran miehelle, ja miten siinä kävisi? Pärjäisikö hän sen kanssa vai joutuisiko nopeasti etsimään sille uuden kodin? Vai ottaisitko koiran itsellesi, sulla olisi nyt sitten seuraavat 14 vuotta iso rotikkamix lemmikkinä, vaikka et ole itsellesi koiraa halunnut. Saattaisitte vielä saada pennun vietyä takaisin kasvattajalle, jos toimitte nopeasti, mutta sinustahan se on kiinni. Tai jos et raaski koiraa viedä takaisin, meinaatko jäädä moneksi vuodeksi miehen kanssa suhteeseen koiran hoitamisen vuoksi?

Koirankoulutus ei vaadi rahaa. Jos teillä ei ole paljonkaan rahaa, niin jättäkää kaikenlainen turha lelujen ja kalliiden herkkujen ostelu. Ainoa hyvä lelu mitä kaupasta kannattaa ostaa, on joku sellainen tukeva kuminen ontto möykky, Kongi esimerkiksi, mihin saa ruokaa sisään (ja sen saa jäädytettyä), jolloin pennulla on puuhaa sen kanssa, niissä olisi tärkeää että lelu on sopivan kokoinen ettei leuka jää siihen jumiin. Sopivia repimisleluja saa letitettyä vaikka vanhoista lakanoista/farkunlahkeista, tennispallo tennissukkaan jne., ja näitä leluja pennulle ei kannata jättää ulottuville vaan niillä leikitään ihmisen kanssa ja harjoitellaan samalla esimerkiksi irrottamista, odottamista, luoksetuloa, noutamista. Näillä leluilla voi myös torjua pennun hammastelua, annetaan sallittu lelu tilalle kun yrittää ihmisen jalkoihin, Mene kirjastoon ja lainaa vaikka se mainittu Tuire Kaimion kirja Pennusta kunnon koira ja lue se pikavauhtia, paljon muitakin asiallisia koirakirjoja siellä on. Netistä löytyy paljon lisää tietoa, videoita jne. Valitse sellaisia ohjeita joissa koiraa kohdellaan kunnioittavasti ja määrätietoisesti, ja joista itse saat selvää. Tärkeintä on että itselläsi on varma ja rauhallinen ote, vaikka et niin tietäisikään aina teetkö ihan oikein. Labbis ja rottweiler on kuitenkin molemmat ihmisen kanssa töitä tekeviä rotuja, vaikka ovatkin energisiä ja voimakkaita koiria, ne kaipaa sitä puuhaa ihmisen kanssa.

Voi olla, että jos sinä otat pennun kouluttamisen vakavasti, että saat siitä vielä kivan koiran itsellesi. Mutta mieti nyt tosi tarkasti haluatko siihen lähteä, ja mitä se tarkoittaa jos jäät tuohon suhteeseen ja hoidat sen koiran, kun miehestä ei siihen ollut.

Anna sen noutaa jos se pitää siitä, päätät vaan milloin leikki loppuu ja rauhoittelet pentua esim. käsket istumaan ja silittelet rinnasta ja selästä, puhelet rauhallisesti matalalla äänellä. Jos pentu riekkuu eikä malta lopettaa leikkiä eli vietti nousee ylös eikä laske, käytä noutamisleikkiä "erikoispalkintona". Itsellä saksanpaimenkoiria, kentällä tahtoo joskus mennä juoksemiseksi kun ei malttaisi tuoda lelua pois vaan juostaan laajoja kierroksia ympäriinsä. Niinpä noutaminen välillä meneekin niin, että heitän pallon/lelun treenin lopuksi ja koira sen noutaa ja saa leuhkana viedä "saaliinsa" autoon. En jätä lelua koiralle autoon, vaan kyytiin meneminen palkitaan namilla ja lelusta luovutaan helpolla kun olikin autoon menoa ja namia tiedossa eli uutta hauskaa.

Itsellä ensimmäinen koira meni lasten mukana laumassa, toinen tuli 10 kk vanhana eli pentuvaihe takana ja nyt tämä viimeisin urho yllätti täysin, miten raskasta se pentuaika oikein on. Meillä 3 aikuista ja kaikki osallistuvat, eikä pentu ollut ylivilkas vaan normaali pentu. Nyt liki 3 vuotiaana vielä lapsellinen, isokokoinen (40kg) ja omapäinen. Haastaa riitaa kaikille muille koirille, oma 8v uros kyllä pitää nuoremman kurissa ja on lauman pomo. Muut kontaktit hankalia, niitä harjoitellaan. Vakituinen lenkkikaveri toinen nuori uros, tappelevat jos antaa mahdollisuuden eli tiukkana ja tarkkana on oltava ja sosiaalistettava jatkuvasti. Pentuna leikki toisten kanssa, murkkuikä muutti tilanteen eli alkoi haastaa toisia. Ei mene ilman haasteita vaikka kokemusta kohta 20 vuotta.

Sitkeyttä vaan ja keksi aina uusia kommervenkkejä, jotka yllättävät pennun jos alkaa mennä mahdottomaksi. Keittiötottista ahkerasti eli kotona sisällä ja ulkona seuraamista, istumista, maahanmenoa, luoksetuloa ja iloisella äänellä kehut ja palkka heti niin tietää mistä palkka tuli. Rokotusten jälkeen etsimään koirakontakteja, helpottaa elämää huomattavasti sitten aikuisena. Onko paikkakunnallasi pentukursseja?

Se että jättäisit vain koiran hoitamisen miehelle, etkä huuda tai riitele, mutta pidät pintasi, voisi olla harkitsemisen arvoinen ratkaisu tähän hätään.

Mutta jos haluat hoitaa pentua hyvin (vaikka sillä mahdollistaisitkin miehen lusmuilun), niin tässä jotain vihjeitä:

Pentu on vielä hyvin pieni, sen lenkittäminen ei ole niin tärkeää ja liika juoksutus on vaarallistakin kehittyville luille, mutta on tärkeää että se pääsee näkemään maailmaa ja saa rauhallisia, positiivisia kokemuksia erilaisista paikoista ja ihmisistä, sekä toisista koirista. Eli kun pentu on jo vaikka pikkasen väsynyt, sitä viedään rauhallisesti paikkoihin joissa se saa katsella maailmaa, mieluiten niin että istuskellaan vaikka pitkään vähän syrjässä ja annetaan pennun rauhoittua (mahdollisesti oma peitto alustana merkkinä siitä että nyt ollaan tässä vaan). Talvella on hankalampi ulkona sitä tehdä ilman että pentu paleltuu, mutta esim. linja-auto tai kauppakeskuksen rauhallinen kulma voisi olla hyvä. Rauhallisia aikuisia koiria olisi hyvä tavata jossain vapaana, mieluiten käveleskellä yhdessä. Koiraa väsyttää parhaiten aivotyöskentely ja nenätyöskentely. Kaikki ongelmat joita se joutuu ratkaisemaan ja käyttämään nenäänsä. Voit vaikka heti kokeilla tarjota pennulle ruoka ruokakupin sijaan pihalla, levittämällä ruoka pieneksi jonoksi tai pienelle alueelle maahan, ja pentu saa haistella ja etsiä nappulat maasta. Sisällä kokeile vaikka ottaa iso pyyhe, levitä sille kourallinen nappuloita, ja laita toinen pyyhe peitoksi. Tai ota iso pahvilaatikko, ryttää sinne iso kasa sanomalehtiä, heitä nappuloita sinne pohjalle, päästä koira etsimään.

Teidänkin paikkakunnalla on varmasti koirakerhoja tai -seuroja, joihin voi liittyä jäseneksi melko pienellä vuosimaksulla ja osallistua pentu- ja arkitottelevaisuuskoulutuksiin. Ne ei yksinään riitä, vaan pennun kanssa pitää harjoitella ja lisäksi toimia järjestelmällisesti kotona koko ajan, mutta ovat ne ainakin paljon edullisempia kuin yksityiset koirakoulut ja kouluttajat. Myös erilaisilla keskustelupalstoilla voit etsiä olisiko teidän seudulla vaikka mitään pentutapaamisia, joissa pienet pääsisi leikkimään sopivankokoisten painikaverien kanssa ja saisit itse tutustuttua koiraihmisiin, ehkä saisit vinkkejä koirankoulutuksesta.

On paljon erilaisia luopumisharjoituksia, joissa pentu haluaa saada vaikka makupalan/lelun/ruokakupin/päästä ulos/tms., mutta se palkitaan/vapautetaan vasta kun se hillitsee itsensä ja luopuu ja ottaa kontaktia sinuun. Tätä kannattaa harjoitella ihan pienestä vaikka makupaloilla, koska moni oikean elämän houkutus on pennulle niin kiihottava, että useimmille ei "luvan kysyminen" ole alkuun mahdollista kun tilanne on ns. päällä. Harjoittele tiukasti nyrkissä olevalla pienellä makupalalla, jota pentu saa haistella ja yrittää ottaa miten haluaa, ja kun pentu vilkaisee sinua tai edes vähäsen vetää nenänsä irti nyrkistä, sanot heti hyvä ja annat sille toisesta kädestä makupala. Kun se alkaa muutamien toistojen jälkeen ymmärtää, että ruokaa saa kun ei yritä niin kovasti sitä saada, voit liittää siihen hetkeen kun palkitset koiran, vapautussanan, "ole hyvä" tms. Tällainen itsehillintä on yllättävän raskasta mutta tosi tärkeää ihan arjessa. Harjoitellaan kaikella mahdollisella, kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tämäntyyppinen harjoittelu, samoin kuin luoksetulo ja ihmisen kosketusetäisyydellä pysyminen, on ehkä tärkeimpiä asioita mitä koiran kanssa voi harjoitella. Kaikenlaiset istu, maahan, annatassu on toisssijaisia. Ohjeita löytyy niistä pentukirjoista. Lisäksi olisi tosi tärkeää että harjoittelette pennun käsittelyä, että se oppisi vaikka nukahtamaan syliin selälleen rapsutteluun, että sitä saa kosketella kaikkialta, tutkia tassuja, leikata kynsiä, että sen pystyy nostamaan syliin jne.