Masennushistoriasta kertominen työhöntulotarkistuksessa
No niin, eli uusi työpaikka on saatu ja työhöntulotarkistus on edessä.
Nyt kuitenkin mietityttää, koska ennen tarkistusta täytettäväksi tuli esitietokaavake jossa kysellään kaikista mahdollisista oireista ja menneistä ja nykyisistä sairauksista, ja kaavakkeen lopussa allekirjoitetaan että annetut tiedot ovat totta. Vastausvaihtoehdot ovat kyllä/ei.
Eli siis tosiaan minulla on kaksi hoitokautta takana, toinen kymmenen vuoden takaa, toinen noin vuoden takaa. Olen täysin toipunut ja lääkkeitä en syö enää ja voin paremmin kuin koskaan ennen.
Nyt kuitenkin iski aivan järkyttävä paniikki, että jos nyt laitan kaavakkeeseen että olen sairastanut masennusta lääkärin lausunto onkin että minua ei voi suositella. Koitin nyt Googletella asiaa, ja puolet tuntuvat sanovat että tietysti kerrot, ei estä mitään, toiset sanovat että et hitossa laita kaavakkeeseen tai menee paikka alta.
Onko kellään kokemusta vastaavasta? Laitanko kaavakkeeseen sairastaneeni masennusta vai en? Varmaan asiaa saisi kyllä sitten tarkastuksessa selitettyä, mutta en nyt tiiä mitä tehdä. Tämä on ihan unelmien työpaikka ja jos se menee nyt alta olen ihan hukassa.
Kommentit (115)
Sitä tarkoitin, että jos ei olla määräämässä mitään lääkkeitä, voiko uusi hoitaja tai lääkäri katsoa ilman potilaan suostumusta reseptit? Tehdäänkö näin työterveydessä?
Vierailija kirjoitti:
Sitä tarkoitin, että jos ei olla määräämässä mitään lääkkeitä, voiko uusi hoitaja tai lääkäri katsoa ilman potilaan suostumusta reseptit? Tehdäänkö näin työterveydessä?
Ei pitäisi voida.
Entä jos on ollut vakava masennus/psykoottisuutta/itsetuhoisuutta tai ollut esim. Osasto-hoidossa?
Jossain tavallisessa toimistotyössä vuosi sitten sairastettu ja hoidettu masennus ei haittaa yhtään mitään! Eihän se millään tavalla haittaa työntekoasi. Ja jos olisit vasta toipumassa, työhän luultavasti vain parantaisi oloasi, mikäli ei olisi liian kuormittavaa. Itse olen aina ollut rehellinen ja kertonut sairaushistoriastani, myös joitakin vuosia aiemmin sairastetusta masennuksesta. Aina on katsottu työhön sopivaksi. Ei kannata valehdella. Eikös nimenomaan se voi myöhemmin olla peruste irtisanomiselle, jos on valehdellut terveydentilastaan tai esim. masentumisalttiudestaan?
Kuulutko liittoon? Liitosta saat ilmaista lakiapua ja voit kysyä apua tähän tilanteeseen.
Vähän ohiksena. Työpaikalla eräs ihminen sai vakipaikan ja kävi työhöntulotarkastuksessa. Sen jälkeen alkoi armoton saikutus milloin mistäkin syystä - on vaivaisenluuta, peräpukamaa, korkeaa verenpainetta, migreeniä ja ties mitä. Joskus oikein ihmetyttää, että kuinka ihmeessä pääsi terveen paperein työhöntulotarkastuksen läpi?

Mistä tiedät kenenkään työhöntulotarkastuksen asioista? Tuskinpa kenenkään tarkastus kaatuu verenpaineeseen tai peräpukamiin. Kuulostaa, että teidän työpaikalla on huono ilmapiiri.
Vierailija kirjoitti:
Yötyö/ vuorotyö on oikeasti raskaampaa kuin säännöllinen päivätyö ja koska masennukseen herkästi liittyy unen häiriöitä voi vuorotyö olla riski työntekijän terveydelle. Alkutarkastuksessa tai silloin kun kaikki mahdollinen hoito on jo kokeiltu ja takana vuoden sairausloma tulee tämmöinen sopimattomuuslausunto kyseeseen. Siis puhun tästä vuorotyöstä ja masennuksesta, en keskustelun aloittajan tapauksesta.
Ei niitä sopimattomuuslausuntoja kiusan vuoksi siellä työterveydessä rustailla:)
T.toinen työterveyslääkäri
Mitä jos masennus pahenee sen vuoksi, ettei pysty iltavirkkuna noudattamaan iltapainotteista rytmiä ja aamuvuoro onkin se kuormittava tekijä?
Itse olen kerran kertonut. Se oli virhe. En saanut työntekijälle tarkoitettuja vakuutuksia, sairauslomiani kytättiin, jokainen nuhatodistus alkoi sanoilla "potilaalla mielenterveystaustaa".
En ole sen jälkeen kertonut. Mielestäni valehtelu asiassa on ihan OK, jos terveystietojen perusteella on tarkoitus syrjiä. Jos masennus uusiutuu, niin ei minua ainakaan hävettäisi myöntää että salasin työhontulotarkastuksessa asian, koska työterveyteen ei ollut siinä vaiheessa vielä rakentunut luottamussuhdetta. Ei haittaa, vaikka lääkäri toruisi.
Täällä työterveyden henkilökunta kehottaa olemaan rehellinen. Rehellisyyttä kokeilleet kehottavat salaamaan asian. Kumpaa kannattaa uskoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali -ja terveysalan ihmisenä en ainakaan puhuisi mitään.
Tiedän esimerkin, jossa ko. ihminen pelattiin siististi ulos, kun "salassapito hieman pomojen golfreissulla falskasi..."
Aika vakava väite. Teillä siis työterveyden pomo juoruaa yksiköiden esimiehille salassa pidettäviä tietoja asiakkaistaan. Ensinnäkään työterveyden esimiehen ei pitäisi päästä käsiksi yksittäisten asikkaiden tietoihin. Ja toiseksi hänen ei pitäisi kertoa niistä.
Tämä tarina haisee.
Esimiehelle on tarvittaessa kerrottava esim. sairausloman syy...
Meillä ilmoitetaan sairasloman pituus esihenkilölle ja sairaslomatodistus lähetetään palkanlaskentaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako hoitaja/lääkäri ilman lupaa katsoa reseptitietoja?
Mitä tarkoitat ilman lupaa? Esim. lääkäri ei voi määrätä sulle lääkkeitä, jos olet Omakannassa kieltänyt reseptiesi näkyvyyden. Ei niitä kukaan ilman syytä katsele.
Työterveyden lääkäri ei välttämättä ole henkilön hoitava lääkäri, joka on sitten joko julkisella tai yksityisellä puolella. Itsellä on verenpaine-, flimmerinesto- ja verenohennusääkitys, eikä niitä uusi työterveys.
Riippuu mikä masennuksen taso on ollut diagnosointi hetkellä lievä masennus,keskivaikea vai vakava.
Sain aikoinaan keskivaikea masennus diagnoosin vaikka kävin töissä.
Kukaan ei työpaikalla aavistanut mitään.
The only fears we have to fear is these fears itself.
Vierailija kirjoitti:
Älä laita. Pelaat näin varman päälle. Miksi ottaa turhia riskejä?
Työpaikka on jo saatu ja eikä masennustausta siihen vaikuta. Lisäksi työnantaja ei saa tarkastuksesta muuta tietää kuin että onko terveytensä puolesta soveltuva työhön. Paljastuu se asia kuitenkin sitten aikanaan jos niitä työterveyden palveluja meinaa käyttää. Jäisi aika monta työpaikkaa täyttämättä jos ihmisten masennustausta niiden saamisen estäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohiksena. Työpaikalla eräs ihminen sai vakipaikan ja kävi työhöntulotarkastuksessa. Sen jälkeen alkoi armoton saikutus milloin mistäkin syystä - on vaivaisenluuta, peräpukamaa, korkeaa verenpainetta, migreeniä ja ties mitä. Joskus oikein ihmetyttää, että kuinka ihmeessä pääsi terveen paperein työhöntulotarkastuksen läpi?
Ihan tavallisia vaivoja aika monella ihmisellä. Vaivoja voi olla tai ei ennen työpaikan saamista eikä se kyllä kerro siitä kuinka paljon joku sitten kuitenkaan sairauslomalla on. Niitä vaivoja kuin voi tulla ihan työstä tai vain muuten. Korkea verenpaine hoidetaan eikä takuulla estä työntekoa, peräpukamatkaan ei niitä haittaa ja vaivasenluu vain siinä tapauksessa että työ on liikkuvaa ja fyysistä. Tuskin tiedät tarkalleen toisen sairausloman syitä niin aivan turhaa arvuuttelua tuollainen eikä asia edes sinulle kuulu. Kai laitat omat vaivasi ja sairauslomiesi syyt kaikkien näkyville niin ei tarvitse kenenkään turhaan spekuloida poissaolosi syytä?
Kannattaako työhakemuksessa mainita olevansa työkyvytön?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kerran kertonut. Se oli virhe. En saanut työntekijälle tarkoitettuja vakuutuksia, sairauslomiani kytättiin, jokainen nuhatodistus alkoi sanoilla "potilaalla mielenterveystaustaa".
En ole sen jälkeen kertonut. Mielestäni valehtelu asiassa on ihan OK, jos terveystietojen perusteella on tarkoitus syrjiä. Jos masennus uusiutuu, niin ei minua ainakaan hävettäisi myöntää että salasin työhontulotarkastuksessa asian, koska työterveyteen ei ollut siinä vaiheessa vielä rakentunut luottamussuhdetta. Ei haittaa, vaikka lääkäri toruisi.
Täällä työterveyden henkilökunta kehottaa olemaan rehellinen. Rehellisyyttä kokeilleet kehottavat salaamaan asian. Kumpaa kannattaa uskoa?
Jos työnantaja tarjoaa työntekijöilleen jotain lisää lakisääteisten työterveyspalvelujen lisäksi koskevat ne kaikkia työntekijöitä eikä niitä voida joltakin toiselta evätä. Eli taidat valehdella tai työnantajasi kusettaa sinua.
Mitä tarkoitat ilman lupaa? Esim. lääkäri ei voi määrätä sulle lääkkeitä, jos olet Omakannassa kieltänyt reseptiesi näkyvyyden. Ei niitä kukaan ilman syytä katsele.