Kumpi tekee tyytyväisemmäksi, työ vai lapset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Siis häh, mitä? En tajua, mitä tarkoitat. Jos meinaat elämäntilannettani, niin se kyllä omaakin ansiotani. Ja ei elämäni ole ollut helppoa aina, en ole syntynyt kultalusikka suussani, jos sitä meinaat. 

Tasapaino

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Siis häh, mitä? En tajua, mitä tarkoitat. Jos meinaat elämäntilannettani, niin se kyllä omaakin ansiotani. Ja ei elämäni ole ollut helppoa aina, en ole syntynyt kultalusikka suussani, jos sitä meinaat. 

Helposti olet saanut kaiken verrattuna epätoivossa eläviin, joita on Suomessa paljon.

Perhe sitten toki kun semmoinen on. Vielä en ole moiseen ryhtynyt.

Työssä nautin olostani uskomattoman paljon. Suurin osa ajasta siellä on itsensä toteuttamista ja onnistumisen tunnetta.

Lasten kanssa oleminen on jatkuvaa ohjaamista, kasvattamista ja ohjeiden antamista.

Sanon suoraan että tyytyväisempi olen töissä. Lapsiani rakastan yli kaiken, mutta kyllä työ on se mistä saan enemmän onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä kuin vanhemmuudesta.

Olen yrittäjä ja pystyn vaikuttamaan täysin siihen millainen työnkuvani minäkin päivänä on, se varmasti myös vaikuttaa asiaan.

Tässähän kysyttiin juuri tyytyväisyydestä.

Seksi tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Lapset, ei mitään epäselvyyttä. Ikinä en ole elämässäni tuntenut olevani niin ”oikeassa paikassa” kun olen hoitanut vauvaa kotona. Töissäkin viihdyn ihan ok, mutta rahan takia siellä kuitenkin käyn.

Tuo mitä sanot vauvan hoidosta, ihan puistattaa! Outoa, miten jotkut kihahtavat lapsiinsa tuolla tavalla. Lapsi on vain velvollisuus muiden joukossa. Usein työ on miellyttävämpi velvollisuus, mutta lapset pitää hoitaa aina. Jos tekee rahan takia töitä, ei varmaan ole kutsumusammatissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Siis häh, mitä? En tajua, mitä tarkoitat. Jos meinaat elämäntilannettani, niin se kyllä omaakin ansiotani. Ja ei elämäni ole ollut helppoa aina, en ole syntynyt kultalusikka suussani, jos sitä meinaat. 

Älä välitä kateellisista. Jotkut eivät voi ymmärtää sitä, että joku pitää työstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Siis häh, mitä? En tajua, mitä tarkoitat. Jos meinaat elämäntilannettani, niin se kyllä omaakin ansiotani. Ja ei elämäni ole ollut helppoa aina, en ole syntynyt kultalusikka suussani, jos sitä meinaat. 

Helposti olet saanut kaiken verrattuna epätoivossa eläviin, joita on Suomessa paljon.

Miten voit tietää, miten helposti tai vaikeasti hän on mitäkin saanut? Kyllä ihmiset tekevät työtä sen eteen, että pääsevät hyvään ammattiin.

Vierailija kirjoitti:

Työssä nautin olostani uskomattoman paljon. Suurin osa ajasta siellä on itsensä toteuttamista ja onnistumisen tunnetta.

Lasten kanssa oleminen on jatkuvaa ohjaamista, kasvattamista ja ohjeiden antamista.

Sanon suoraan että tyytyväisempi olen töissä. Lapsiani rakastan yli kaiken, mutta kyllä työ on se mistä saan enemmän onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä kuin vanhemmuudesta.

Olen yrittäjä ja pystyn vaikuttamaan täysin siihen millainen työnkuvani minäkin päivänä on, se varmasti myös vaikuttaa asiaan.

Tässähän kysyttiin juuri tyytyväisyydestä.

Hyvää, rehellistä puhetta. Näinhän se on. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ovat sekaisin perhe-elämästä ja touhottavat siitä ja lapsistaan. Ne pitää hoitaa, mutta kyllä työ on se, mikä luo ihmisen arvon ja perustan ja tyytyväisyyden. Jos työtä ei ole, ihminen voi huonosti.

Työ tietenkin. Kuka nyt rääkyviä kusiperseitä kaipaa elämäänsä??

Perhe on helppo, kun se on siinä jo valmiiksi, kun herää. Töihin pitää lähteä. Mutta kun sinne pääsee, se on pelkkää auvoa. Lapset ovat vain vaivaksi. Silti ne pitää hoitaa.

Työ. Teen freelancerina työkseni mitä rakastan (luova ala). Ei ole siis vakituista työnantajaa jolta pelätä potkuja. Työssä saan käyttää mielikuvitusta, kehittää ja toteuttaa itseäni, ja se palkitsee.

Jokaisessa elämän vaiheessa lapset, minulla on maailman paras työpaikka ja ihanat työkaverit.

Aika outoa olisi jos työ menisi ihmisten edelle.

On kyllä elämä köyhää, jos työ on se ykkösjuttu.

Lapset on tärkeämmät, mutta jos ei ois työtä, niin kyllähän siinä lasten kanssa polla hajaisi ja alkaisi ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Siis häh, mitä? En tajua, mitä tarkoitat. Jos meinaat elämäntilannettani, niin se kyllä omaakin ansiotani. Ja ei elämäni ole ollut helppoa aina, en ole syntynyt kultalusikka suussani, jos sitä meinaat. 

Ei täällä juuri mikään ole kenenkään "omaa ansiota", vaan asiat ovat riippuvaisia muistakin tekijöistä.

HS:ssa 23.11., jossa eräs pohjoiseen Norjaan muuttanut mies kertoi suomalaisten ja norjalaisten eron; kun Suomessa ensiksi on määriteltävä itsensä työn kautta, kun kaksi tuntematonta ihmistä tapaa, niin Norjassa kuulemma ei ole samaa totisuutta. Siellä määritellään itsensä muilla tavoilla. 

"Matkailuala kasvaa Norjassa valtavin harppauksin ja se työllistää Pietikäistäkin. Sillä tavoin hän on norjalaistunut, ettei hän ensimmäiseksi kysy vieraalta, missä hän on töissä. 

”Työ on suomalaiselle se tärkein juttu, mutta norjalainen ajattelee eri tavalla. Ei kukaan kysy, missä olet töissä, vaan ennemmin kysytään, millainen perheesi on.” 

Tämäkin asia siis paremmin muualla, kuin Suomessa. Norjassa tuskin edes työttömyys on mikään häpeä, toisin kuin Suomessa, koska työn kautta ei määritellä minuutta.

Jos saisin potkut, olis aika paha mutta saisin kyllä uutta duunia. Jos lapsi kuolis, niin olis aika paljon pahempi. Eli lapsi antaa miljoona kertaa enemmän. Työ ei anna myöskään rakkautta.

Pidän työstäni erittäin paljon. Kuitenkin, kun sain äkillisen vakavan sairaskohtauksen ja sairaalassa selvisi, että ennuste on erittäin huono enkä todenäköisesti selviäkään hengissä, kumpaakohan mahdoin ajatella: projektia, jonka deadline oli kolmen viikon päästä ja projektin avainhenkilö makasi nyt sairaalassa,, vai lapsiani, jotka menettäisivät äitinsä? En uhrannut sekunnin sadasosaakaan ajatuksiani työlle.

Ja jos menettäisin lapseni, ei mulla olisi mitään syytä käydä töissäkään enää. Lapseni tekevät mut elämässäni tyytyväisemmäksi kuin työni, vaikka työstäni pidänkin.