Kumpi tekee tyytyväisemmäksi, työ vai lapset?

Työ.

Omassa elämässäni olen saanut tehdä rakastamaani työtä. Onnellisia hetkiä löytyy sieltä tuhansia. Silti elämän hienoimmat hetket ovat pieniä hassuja hetkiä perheen kanssa.

Lapset. Lapset eivät ole vielä kertaakaan sanoneet, että ensi viikolla alkaa yt:t ja sitten antaneet potkuja. Sinne on jäänyt kaksi mukavaa työpaikkaa, joissa viihdyin ja joissa sain esimieheltä ja työkavereilta hyvää palautetta. Tuskin enää muistavat minua.

Liittyy ikään.

Saat lapsen 25v ja 25-45v lapset ovat etusijalla.

Lapset lähtevät kotoa ja 45-65 työkaverit, ja työ on tärkeämpää, kuin kotona katsoa seiniä ja odottaa että tulee ilta ja pääsee nukkumaan.

Lapset tietysti, ne rakastaa sua takas, työ ei rakasta.

Lapset, ehdottomasti. Vaikka yrittäjänä elääkin työlle, niin tärkeydeltään lapset ja läheiset menee ohi.

Vierailija kirjoitti:

Lapset tietysti, ne rakastaa sua takas, työ ei rakasta.

Työssä voi saada ihmisiltä kiitollisuutta.

Monenko hautajaisissa on työpaikan edustaja ollut lausumassa latteuksia? Mies ja perhe menee aina työn edelle. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Lapset, ehdottomasti. Vaikka yrittäjänä elääkin työlle, niin tärkeydeltään lapset ja läheiset menee ohi.

Niin, mutta kumpi tekee tyytyväisemmäksi? Millä tavalla perhe voi tehdä tyytyväiseksi? Työ tekee tyytyväiseksi.

Lapset ja työ ovat eri tavoin antoisia ja merkityksellisiä. Jos olisi pakko luopua jommata kummasta, niin ilman muuta sitten (ihanasta) työstäni.

Kuuluu tietenkin sanoa, että lapset. Mutta lapset vaativat paljon, kun taas työ antaa paljon. Onhan se työ vapaata kodista, ei siitä pääse mihinkään. Perheen kanssa voi olla kivaa vaikka lomalla pieniä hetkiä. Miehen kanssa on tietenkin aina kivaa. Mutta myös töissä on aina kivaa. Jos pitäisi valita aika miehen kanssa tai aika töissä, valitsisin ajan miehen kanssa. Mutta lapsista en ole niin varma.

Lapset tietysti. Enkä sano tätä vain koska kuuluu, vaan koska tunnen niin.

He odottavat aidosti ilahtuen kun tulen kotiin. Kun menen töihin, niin pomo ilahtuu vain kun sai taas yhden tekemään ne paskahommat. Kyse on työharjoittelusta siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset, ehdottomasti. Vaikka yrittäjänä elääkin työlle, niin tärkeydeltään lapset ja läheiset menee ohi.

Niin, mutta kumpi tekee tyytyväisemmäksi? Millä tavalla perhe voi tehdä tyytyväiseksi? Työ tekee tyytyväiseksi.

Kun menetät lapsen niin ymmärrät ettei mikään ollut elämässäsi niin tärkeää. Ei edes sata potkua työstä tule niin lähelle.

Eli lapsi on vastaus.

En ole ajatellut muistella valtaisaa työuraani lähdön hetkellä, kyllä lapset ovat silloin ja aina tärkeimmät.

Täällä tulee nyt hurjasti alapeukkuja. Uskaltaudun silti kommentoimaan, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Oma lapseni on erityislapsi ja arki hänen kanssaan todella haastavaa. Töissä saan kokea onnistumisen tunteita ja hyvällä porukalla paljon hauskoja,voimaannuttavia hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä tulee nyt hurjasti alapeukkuja. Uskaltaudun silti kommentoimaan, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Oma lapseni on erityislapsi ja arki hänen kanssaan todella haastavaa. Töissä saan kokea onnistumisen tunteita ja hyvällä porukalla paljon hauskoja,voimaannuttavia hetkiä.

Juuri niin, eli työ on palkitsevampaa, mielekkäämpää ja lomaa kodista ja lapsen vaatimuksista. Työ antaa. Työ on henkireikä.

Tää on kyllä vaikea, kummatkin on aika hirveitä. Pakko sanoa, että tykkään töistä enemmän. Se ei ainakaan mene niin perseelleen, kuin tulos jälkikasvun kanssa. Se ei syytä minua kahdenkymmenen vuoden raatamisen jälkeen, miten olen pilannut sen. Se ei valita mistään muutenkaan. Sille ei tarvitse luovuttaa rahaa. Se ei nolaa minua huonona työntekijänä. Jne.

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan molempia; työtäni ja lapsiani. Työstä saan suurta tyydytystä, saan toteuttaa luovuttani, kokeilla ideoitani ja aijai sitä menestyksen makeutta! Mutta. Sitä ei voi verratakaan siihen onneen ja iloon, jonka saan perheestäni. Lapset tekevät mut tyytyväiseksi pelkällä olemassaolollaan. Silmääkään räpäyttämättä valitsisin perheen, jos olisi pakko valita. Mutta siis nautin erittäin paljon myös työstäni ja elämääni jäisi iso aukko, jos sen joutuisin jättämään. 

Ärsyttävää, että sulla on noin hyvin. Ei ole omaa ansiotasi se verrattuna epätoivossa eläviin ihmisiin muuten.

Lapset, ei mitään epäselvyyttä. Ikinä en ole elämässäni tuntenut olevani niin ”oikeassa paikassa” kun olen hoitanut vauvaa kotona. Töissäkin viihdyn ihan ok, mutta rahan takia siellä kuitenkin käyn.