Miten määrittelet alkoholistin?

Vierailija kirjoitti:

"

Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus, ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on tila, jossa alkoholin käytön hallintakyky on lopullisesti menetetty. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuudenmuodoista.

Alkoholistin on mahdotonta kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus)"

Tämä virallinen määrittely on hyvä siksi, että se jättää suurimman osan ajoittain juomisensa ongelmaksi kokeviksi ulkopuolelleen, ja näin antaa heille paremmat mahdollisuudet tuntea olevansa kontrollissa, JOS niin päättää. 

Itselläni oli suurkulutusta ja terveyden kannalta liikaa juomista jossain vaiheessa, ja minua kyllä vain haittasi itse itselleni antama, ja AA:n vahvistama, alkoholistileima. "Voi nyyh, olen ikuisesti alkoholisti, voimaton alkoholin edessä". Ja niinpä minä tosiaankin OLIN voimaton kun niin uskoin. Repsahtelin juomaan ja niistä juomisista tulikin aikaa ennen AA:ta paljon kovempia, koska uskoin että minulla on alkoholismisairaus jolle en voi mitään, ja että putki alkaa jos yhdenkin otan.

Minut pelasti sattumalta ammatiltaan psykoterapeutti ollut mies jonka kanssa aloin seurustella. Hän tyrmäsi täysin alkoholismihöpinäni ja kehotti alkamaan päinvastoin kuin AA kehottaa, vahvistaa uskoani siihen että pystyn, ja että minulla on voimia alkoholia vastaan. Vähitellen sain uudet uskomukset juurtumaan ja opin yhä paremmin kontrolloimaan juomisiani. Ensin niin, että pystyin määräämään päivät joina juon tietoisesti, eikä niin että aamulla päätin että tänään en juo, mutta työpäivän jälkeen teki mieli ja ostin sixpackin tissuteltavaksi. Myöhemmin opin senkin, että vaikka jonain päivänä joisin, en ota kunnes tulee väsy, oksennus tai  sammu. Nykyään voin oikeasti juoda vaikka 2 ja lopettaa siihen. Ja tämä on asia mitä en koskaan uskonut itselleni mahdolliseksi, kun uskoin että minä olen niitä joilta kontrolli menee kun saan ekan annoksen ja sitten vedetään loppuun asti.

Wau, tuo kuulostaa hyvältä. Haluisitko kertoa yksityiskohtaisemmin tuon miesystäväsi ajatukset alkoholismista. Tosiaan tässä on enemmän kuin pelkkä tuoppiin tarttuminen ja tiedostaminen riippuvuudestaan.

Kerro tuosta käänteisestä ajattelumallista vielä..Kiitos =)

t. 15

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

d

Mistähän tuokin johtuu? Itsekään en välttämättä halua tai koe tarvetta juoda kun muut juovat. Juhannukset ja pikkujoulut voin olla selvänä. Tavallinen arki, kun muut valmistautuvat siihen arkeen töineen, alkaa minun tissutteluni. Joka hiton arkipäivä.

Yksin juominen on minun juttuni.  Bilejuominen ei yhtään.

t. 15

ps. itseasiassa kun mietin, niin humalaiset ihmiset ärsyttävät minua tosi paljon. Siksi kai tykkään katella selvinpäin muiden humalaa. Itse juon sitten kun muut eivät sitä voi aavistaakaan.

Ehkä sitä humalaa ei halua "tuhlata" siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Itse olen ainakin aika epäsosiaalinen. Jotenkin saan asioista irti enemmän kun koen ne yksin.

Mutta tosiaan, johtui mistä johtui, niin huomattavan moni alkoholisti on selvin päin kun muut on kännissä. Juhannus, uusivuosi jne.

ap

Mulla on myös sellainen näkemys, että me viinalle persot saadaan siitä aineesta parempia tuntemuksia kuin muut keskimäärin. Muille se antaa vähän "vauhtia", avoimuutta ja puhehaluja, mutta mulle ja monelle tuntemalleni suurkuluttajalle / alkoholistille kokemus on paljon syvempi ja autuaallisempi. Siksi sitä ei tosiaan halua tuhlata tilanteessa, jossa pitäisi samalla höpistä jonninjoutavia ihmisten kanssa tai yleensä keskittyä ulkomaailmaan. Itse en tiedä mitään ihanampaa kuin vaikka istua vaan sohvalla kotona yksin, hiljaa tai musiikki taustalla, ja juopua hiljalleen. Hyvä olo ja autuus oikein kohisee koko olemuksessa, ja jonkinlainen syvä rauha. Kaikki ahdistus ja levottomuus on pois.

Itsellenikin juopuminen on jotenkin henkinen kokemus joka kerta. Silloin muistaa, miten maailmankaikkeus kokonaisuudessaan on pienten asioiden sisällä, jopa mussa itsessäni. Tuntuu paremmalta olla yksin ja ajatella. En osaa kuvitella sitä, etten enää kokisi sitä. Tai no, selvin päin olen saattanut kokea vastaavaa esim. juostuani hyvin pitkän matkan, valvottuani pitkään tms. Adrenaliini tuo vähän samaa.

Voihan se olla, että me alkoholistit vaan saadaan siitä enemmän irti.

aö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"

Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus, ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on tila, jossa alkoholin käytön hallintakyky on lopullisesti menetetty. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuudenmuodoista.

Alkoholistin on mahdotonta kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus)"

Tämä virallinen määrittely on hyvä siksi, että se jättää suurimman osan ajoittain juomisensa ongelmaksi kokeviksi ulkopuolelleen, ja näin antaa heille paremmat mahdollisuudet tuntea olevansa kontrollissa, JOS niin päättää. 

Itselläni oli suurkulutusta ja terveyden kannalta liikaa juomista jossain vaiheessa, ja minua kyllä vain haittasi itse itselleni antama, ja AA:n vahvistama, alkoholistileima. "Voi nyyh, olen ikuisesti alkoholisti, voimaton alkoholin edessä". Ja niinpä minä tosiaankin OLIN voimaton kun niin uskoin. Repsahtelin juomaan ja niistä juomisista tulikin aikaa ennen AA:ta paljon kovempia, koska uskoin että minulla on alkoholismisairaus jolle en voi mitään, ja että putki alkaa jos yhdenkin otan.

Minut pelasti sattumalta ammatiltaan psykoterapeutti ollut mies jonka kanssa aloin seurustella. Hän tyrmäsi täysin alkoholismihöpinäni ja kehotti alkamaan päinvastoin kuin AA kehottaa, vahvistaa uskoani siihen että pystyn, ja että minulla on voimia alkoholia vastaan. Vähitellen sain uudet uskomukset juurtumaan ja opin yhä paremmin kontrolloimaan juomisiani. Ensin niin, että pystyin määräämään päivät joina juon tietoisesti, eikä niin että aamulla päätin että tänään en juo, mutta työpäivän jälkeen teki mieli ja ostin sixpackin tissuteltavaksi. Myöhemmin opin senkin, että vaikka jonain päivänä joisin, en ota kunnes tulee väsy, oksennus tai  sammu. Nykyään voin oikeasti juoda vaikka 2 ja lopettaa siihen. Ja tämä on asia mitä en koskaan uskonut itselleni mahdolliseksi, kun uskoin että minä olen niitä joilta kontrolli menee kun saan ekan annoksen ja sitten vedetään loppuun asti.

Wau, tuo kuulostaa hyvältä. Haluisitko kertoa yksityiskohtaisemmin tuon miesystäväsi ajatukset alkoholismista. Tosiaan tässä on enemmän kuin pelkkä tuoppiin tarttuminen ja tiedostaminen riippuvuudestaan.

Kerro tuosta käänteisestä ajattelumallista vielä..Kiitos =)

t. 15

Hänen mielestään useimmilla alkoholistileima on pelkästään haitallinen toipumis- ja elämänmuutosmahdollisuuksien kannalta. Samoin kuin jos vaikka haluaa päästä johonkin vaativaan kouluun, ei hyödytä ajatella että en osaa, en pysty, liian vaikeaa, vaan valaa itsensä uskoa että kovalla työllä kyllä pystyn. Ja sitten tehdä sitä työtä. 

Samoin hän neuvoi minulle, että voisin alkaa kognitiivisen terapian tyylisesti kyseenalaistaa kaikkia uskomuksiani joita minulla on omaan juomiseeni liittyen. Tunnistaa niitä kielteisiä jotka eivät mitenkään edistä kohtuukäyttöpyrkimyksiini pääsemistä ja aktiivisesti muuttaa niitä myönteisemmiksi. Aloin myös etsiä merkkejä pienestäkin kontrollista jota minulla alkuhetkelläkin oli alkoholin suhteen. Esim. en koskaan ollut töistä pois alkoholin takia, enkä juopotellut jos vaikka menin vanhemmilleni viikonlopuksi kylään. Pystyin siis halutessani olemaan juomatta, mutta joissain toisissa tilanteissa huijasin itseni juomaan väittämällä että en muka pysty joten antaa mennä vaan. 

Monenlaisia hänen kanssaan tuli pohdittua. Sitä, että mielessä on ikään kuin vastustamislihas ja peräänantolihas mitä tulee mielihaluihin. Aina jos onnistuu vastustamaan vahvaa himoa, vastustamislihas voimistuu ja jatkossa on paremmat mahdollisuudet onnistua. Alkuun ei ole helppoa, koska on vahvistanut lähinnä periksiantolihaksiaan, mutta vähä vähältä voi oppia mielihalujensa herraksi, kunhan ei masennu siitä jos vanhojen ehdollistumien takia repsahteleekin välillä. Myöskään haluja ei ole pakko yrittää torjua eikä pelätä. Niiden voi vaan antaa tulla, kokea ne koko voimallaan, mutta silti olla antamatta kehon toimia niiden mukaan, olla menemättä sinne kaljaostoksille tai Alkoon. Välillä tuntui että korvennuin ahdistuksesta ja himosta, mutta kyllä, se oli mahdollista vaan katsella sen ohi menemistä hakematta juomaa. Osoittautui mm. että on ihan paskaa, että jos en juo, loppuilta tulee olemaan ahdistusta. Yleensä kas kummaa, kun klo tuli 21 eikä alkoholia enää voinut saada, sen päivän himokorvennus loppui siihen.

33/43 jatkaa vielä sillä, että aika usein liika ehdottomuus on este onnistumiselle myös. Minä olin aika AA:n aivopesemä, että vaihtoehdot on joko yhä syvenevä rappio tai sitten täysraittius loppuiän. En kuitenkaan tuntunut pystyvän edes AA:n avulla täysraittiuteen vaan repsahtelin. 

No, tämä miesystävä kyseenalaisti sen, että miksi asiat täytyy tehdä noin radikaalisti ja vaikeasti? Että enkö voisi, jos olen arki-iltana tissutellut 6 olutta, juoda nyt alkuun vaikka 5? Ehkä pystyisin aloittamaan juomisen vaikka tuntia myöhemmin, käydä vaikka kävelyllä ensin, niin ei tunnu että 5 olutta loppuu kesken illan. Siihen kyllä pystyinkin, ja onhan se nyt keholle paljon parempi juoda 1,5 annosta vähemmän useampana päivänä viikossa. Ja sitten kun on uuteen tasoon tottunut voi laskea taas tai lisätä alkoholittomia päiviä.

Sitäkin aloin ajattelemaan että miksi juuri AA vetoaa niin moneen vaikka se oikeasti on kauhean vaativa ja ehdoton? Eikö helpompi tapa niille, jotka kaipaavat jotain apua, olisi vaikka hakea naltreksoni tms resepti päihdepsykiatrilta ja koittaa ainakin ensin sitä? Miksi täytyy käydä ryhmissä monia, monia kertoja viikossa, elää alkoholin ja repsahdusten pelossa ja pitää itsensä ikuisesti kiinni ajatuksessa että minulta on lopullisesti viety jotain mistä nautin?

Vierailija kirjoitti:

33/43 jatkaa vielä sillä, että aika usein liika ehdottomuus on este onnistumiselle myös. Minä olin aika AA:n aivopesemä, että vaihtoehdot on joko yhä syvenevä rappio tai sitten täysraittius loppuiän. En kuitenkaan tuntunut pystyvän edes AA:n avulla täysraittiuteen vaan repsahtelin. 

No, tämä miesystävä kyseenalaisti sen, että miksi asiat täytyy tehdä noin radikaalisti ja vaikeasti? Että enkö voisi, jos olen arki-iltana tissutellut 6 olutta, juoda nyt alkuun vaikka 5? Ehkä pystyisin aloittamaan juomisen vaikka tuntia myöhemmin, käydä vaikka kävelyllä ensin, niin ei tunnu että 5 olutta loppuu kesken illan. Siihen kyllä pystyinkin, ja onhan se nyt keholle paljon parempi juoda 1,5 annosta vähemmän useampana päivänä viikossa. Ja sitten kun on uuteen tasoon tottunut voi laskea taas tai lisätä alkoholittomia päiviä.

Sitäkin aloin ajattelemaan että miksi juuri AA vetoaa niin moneen vaikka se oikeasti on kauhean vaativa ja ehdoton? Eikö helpompi tapa niille, jotka kaipaavat jotain apua, olisi vaikka hakea naltreksoni tms resepti päihdepsykiatrilta ja koittaa ainakin ensin sitä? Miksi täytyy käydä ryhmissä monia, monia kertoja viikossa, elää alkoholin ja repsahdusten pelossa ja pitää itsensä ikuisesti kiinni ajatuksessa että minulta on lopullisesti viety jotain mistä nautin?

Kiitos paljon näistä postauksista.

Itselleni AA:ssa kävi lähinnä niin, että olin joko raivoraitis tai sitten join kerralla enemmän kuin muuten olisin. Sinänsä AA:ssa on hyvääkin, mutta ehkä siihen ei pidä mennä liian syvälle. Muhun se vetosi, kun se oli ainut taho, joka oli helposti tavoitettavissa ja pääsin vaikka samana päivänä puhumaan kasvotusten ihmisten kanssa.

ap