Miten määrittelet alkoholistin?

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

Tämä ketju todistaa, että raittiina raivojen mielestä koskaan alkoholia nauttineet ja siitä jopa pitäneet ovat alkoholisteja tai vähintäänkin potentiaalisia alkoholisteja. Onneksi kyseinen ihmisryhmä ei pidä mielipiteitään vakan alla, joten heistä osaa pysyä kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka on joko itse huolissaan omasta liiallisesta alkoholinkäytöstään tai sellainen, jonka läheiset ovat huolissaan.

Perinteinen alkoholisti kiistää oman riippuvuuteensa, sinä olet havahtunut tilanteeseen ja voit hakea apua.

Iso osa Suomen alkoholisteista käy normaalisti töissä eli se ei ole mitta mihinkän.

Läheisten huoli ei vielä tee ihmisestä alkoholistia.

Yleensä läheiset ovat huolissaan, tyyppi itse kieltää asian täysin.

Täällä kans yks henkinen juoppo, samanikäinen kuin sä ap. Exän ehdotuksesta kävin sellasessa avohoidossakin ja silloin olin 2 kk juomatta - tosin valehtelin muille olleeni kauemmin. Ei se hoito mitään auttanut kun en halunnut lopettaa. Haluaisin haluta sitä, mutta kun ei siitä aineesta ole vielä ollut riittävän pohjalla että siitä haluaisi kokonaan luopua. Pisimmillään omaehtoisesti olen ollut näiden vuosien aikana juomatta reilun viikon - kaks, silloin kun jotain ikävää on sattunut kun ryypätessä on mennyt liian lujaa.

En silti ole mikään rapajuoppo, juon 1-4 kertaa viikossa ja kaveripiirini koostuu samankaltaisista, kivoista ihmisistä. Vähän vaikeaa jättää sitä kun muuten olisin yksinäinen kuten olin ennen juomista, kun en selvin päin uskalla/halua olla sosiaalinen.

Juomisen haitat on vielä sen iloihin nähden pieniä - rahanmenoa, satunnaista angstisuutta ja kolhuja, menojen sopimista niin että pystyy juomaan jne.

Ei ole lapsia tai kumppania eikä työ- tai opiskelupaikkaa, joten aika vähän syitä olla juomatta jos tekee mieli...

Alkoholismi alkaa jo ennen fyysistä riippuvuutta. Fyysinen riippuvuus voi muodostua verrattain myöhään. Psyykkinen riippuvuus on se eka vaihe. Sairaus etenee ja pahenee käytön myötä.

Esim. se jos reagoi asioihin juomalla tai turruttaa tunteitaan juomalla tai turvautuu alkoholiin jne. on merkkejä ennen fyysistä riippuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

Mistähän tuokin johtuu? Itsekään en välttämättä halua tai koe tarvetta juoda kun muut juovat. Juhannukset ja pikkujoulut voin olla selvänä. Tavallinen arki, kun muut valmistautuvat siihen arkeen töineen, alkaa minun tissutteluni. Joka hiton arkipäivä.

Yksin juominen on minun juttuni.  Bilejuominen ei yhtään.

t. 15

ps. itseasiassa kun mietin, niin humalaiset ihmiset ärsyttävät minua tosi paljon. Siksi kai tykkään katella selvinpäin muiden humalaa. Itse juon sitten kun muut eivät sitä voi aavistaakaan.

En käytä kyseistä termiä, koska siitä tulee mieleen AA:n totaalisen epätieteelliset höpinät siitä miten jokainen joka sinne darrassaan ryhmään kömpii tunnustamaan olevansa alkoholisti, myös sitä on.

Alkoholismin sijaan puhun mieluummin fyysisestä tai psyykkisestä riippuvuudesta. Jos riippuvuus on fyysinen, tilanne on varsin paha jo, eikä henkilö pysty olemaan oikein mitenkään ilman viinaa, tai ainakaan olemaan toimintakykyinen selvin päin. Psyykkinen riippuvuus on taas usein vähän samanlaista kuin vaikka suklaanhimo: usein vaikea ratkaista, lankeemuksia tulee jos yrittää kuiville, mutta useimmilla ei sentään tuhoa elämää.

Useimmat psyykkisesti riippuvaiset myös pystyvät kontrolloimaan juomistaan niiden asioiden kohdalla, joita pitävät oikeasti tärkeinä. Esim. monelle työ on sellainen, että vaikka kuinka olettaisi olevansa voimaton viinan kanssa, niin kumma kyllä, joka arkipäivä pääsee selvin päin töihin. Ja joku pystyy hallitsemaan himonsa lapsen kanssa ollessaan mutta kun lapsi on pois, korkki narahtaa. 

Mutta sitten on muita tilanteita jotka ei vaan pohjimmiltaan motivoi tarpeeksi olemaan juomatta, vaikka jokin osa itseä voisi toivoa että motivoi. Terveys, paino, yleinen käsitys siitä miten kunnon ihminen elää... Nämä on niin helppo työntää sivuun jos tekee mieli nousuhumalaa, ja sanoa vaikka että aloitan raittiuden sitten huomenna. 

Jos on pakko juoda joka päivä alkoholia.Siihen tulee toleranssi ja määrä kasvaa aikaa myöten.Esim. joka viikonloppuinen känni luistaa monilla työpäivien puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

Sama mulla. En koskaan esiinny juovuksissa ihmisten ilmoilla. Olen kännissä todella vittumainen sosiaalisissa tilanteissa, ja itsekin haluan nauttia pöhnäni yksikseni - toisista ei siinä ole kuin häiriötä. 

Kun asiat kusee viinan takia eikä silti lopeta viinan käyttöä on alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Minä määrittelen alkoholistin erittäin löyhin perustein, eli ihan siitä lähtien, jos jonkun on pakko saada aterialla alkoholia lasillinenkin ("ruoka maistuu paremmalta, kun saa viiniä"). Tämä ei tietenkään ole mikään virallinen määritelmä, mutta siitä viis.

Jos sinä tulisit sanomaan minulle, että olet alkoholisti, niin uskoisin empimättä, olit sitten minkä näköinen tahansa. Mitä syytä minulla olisi epäillä? Itsepä tiedät paremmin. En välttämättä näe sitä sinusta, mutta uskon sanojasi. Ei alkoholismi yleensä ole sellainen määritelmä, joka tyhjästä itselleen otetaan.

Italialaiset, ranskalaiset jne. on sinun määritelmän mukaan kaikki alkoholisteja koska juovat joka aterialla vähintään sen yhden lasin viiniä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kans yks henkinen juoppo, samanikäinen kuin sä ap. Exän ehdotuksesta kävin sellasessa avohoidossakin ja silloin olin 2 kk juomatta - tosin valehtelin muille olleeni kauemmin. Ei se hoito mitään auttanut kun en halunnut lopettaa. Haluaisin haluta sitä, mutta kun ei siitä aineesta ole vielä ollut riittävän pohjalla että siitä haluaisi kokonaan luopua. Pisimmillään omaehtoisesti olen ollut näiden vuosien aikana juomatta reilun viikon - kaks, silloin kun jotain ikävää on sattunut kun ryypätessä on mennyt liian lujaa.

En silti ole mikään rapajuoppo, juon 1-4 kertaa viikossa ja kaveripiirini koostuu samankaltaisista, kivoista ihmisistä. Vähän vaikeaa jättää sitä kun muuten olisin yksinäinen kuten olin ennen juomista, kun en selvin päin uskalla/halua olla sosiaalinen.

Juomisen haitat on vielä sen iloihin nähden pieniä - rahanmenoa, satunnaista angstisuutta ja kolhuja, menojen sopimista niin että pystyy juomaan jne.

Ei ole lapsia tai kumppania eikä työ- tai opiskelupaikkaa, joten aika vähän syitä olla juomatta jos tekee mieli...

Aika samanlaista on mullakin. Jotenkin koitan jatkuvasti etsiä itseni ulkopuolisia syitä olla juomatta, kun ei niitä sinänsä ole. Elän aika yksinäistä elämää. Jos alkoholintuotanto vaikka rääkkäisi eläimiä tai aiheuttaisi jollekulle väistämätöntä kärsimystä, voisin lopettaa vaikka heti, mutta kun itse olen itseni suurin uhri, niin en näe siinä mitään järkeä.

Tein mitä tahansa, niin elämä vaan tuntui selvänä liian pahalta. Itse kärsin ja kävelen järveen ennemmin kuin menen vuosikymmenien päästä kuolemaan sairaalaan, joten tarkoitusta selviämiselle on vaikea nähdä. En näe elämän tarkoitusta.

Se on oikeasti paha, kun ei näe, miksi pitäisi elää selvänä. Kun ryyppäämisestä tuntuu tosiaan saavan enemmän.

ap

"

Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus, ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on tila, jossa alkoholin käytön hallintakyky on lopullisesti menetetty. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuudenmuodoista.

Alkoholistin on mahdotonta kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus)"

Tämä virallinen määrittely on hyvä siksi, että se jättää suurimman osan ajoittain juomisensa ongelmaksi kokeviksi ulkopuolelleen, ja näin antaa heille paremmat mahdollisuudet tuntea olevansa kontrollissa, JOS niin päättää. 

Itselläni oli suurkulutusta ja terveyden kannalta liikaa juomista jossain vaiheessa, ja minua kyllä vain haittasi itse itselleni antama, ja AA:n vahvistama, alkoholistileima. "Voi nyyh, olen ikuisesti alkoholisti, voimaton alkoholin edessä". Ja niinpä minä tosiaankin OLIN voimaton kun niin uskoin. Repsahtelin juomaan ja niistä juomisista tulikin aikaa ennen AA:ta paljon kovempia, koska uskoin että minulla on alkoholismisairaus jolle en voi mitään, ja että putki alkaa jos yhdenkin otan.

Minut pelasti sattumalta ammatiltaan psykoterapeutti ollut mies jonka kanssa aloin seurustella. Hän tyrmäsi täysin alkoholismihöpinäni ja kehotti alkamaan päinvastoin kuin AA kehottaa, vahvistaa uskoani siihen että pystyn, ja että minulla on voimia alkoholia vastaan. Vähitellen sain uudet uskomukset juurtumaan ja opin yhä paremmin kontrolloimaan juomisiani. Ensin niin, että pystyin määräämään päivät joina juon tietoisesti, eikä niin että aamulla päätin että tänään en juo, mutta työpäivän jälkeen teki mieli ja ostin sixpackin tissuteltavaksi. Myöhemmin opin senkin, että vaikka jonain päivänä joisin, en ota kunnes tulee väsy, oksennus tai  sammu. Nykyään voin oikeasti juoda vaikka 2 ja lopettaa siihen. Ja tämä on asia mitä en koskaan uskonut itselleni mahdolliseksi, kun uskoin että minä olen niitä joilta kontrolli menee kun saan ekan annoksen ja sitten vedetään loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kans yks henkinen juoppo, samanikäinen kuin sä ap. Exän ehdotuksesta kävin sellasessa avohoidossakin ja silloin olin 2 kk juomatta - tosin valehtelin muille olleeni kauemmin. Ei se hoito mitään auttanut kun en halunnut lopettaa. Haluaisin haluta sitä, mutta kun ei siitä aineesta ole vielä ollut riittävän pohjalla että siitä haluaisi kokonaan luopua. Pisimmillään omaehtoisesti olen ollut näiden vuosien aikana juomatta reilun viikon - kaks, silloin kun jotain ikävää on sattunut kun ryypätessä on mennyt liian lujaa.

En silti ole mikään rapajuoppo, juon 1-4 kertaa viikossa ja kaveripiirini koostuu samankaltaisista, kivoista ihmisistä. Vähän vaikeaa jättää sitä kun muuten olisin yksinäinen kuten olin ennen juomista, kun en selvin päin uskalla/halua olla sosiaalinen.

Juomisen haitat on vielä sen iloihin nähden pieniä - rahanmenoa, satunnaista angstisuutta ja kolhuja, menojen sopimista niin että pystyy juomaan jne.

Ei ole lapsia tai kumppania eikä työ- tai opiskelupaikkaa, joten aika vähän syitä olla juomatta jos tekee mieli...

Aika samanlaista on mullakin. Jotenkin koitan jatkuvasti etsiä itseni ulkopuolisia syitä olla juomatta, kun ei niitä sinänsä ole. Elän aika yksinäistä elämää. Jos alkoholintuotanto vaikka rääkkäisi eläimiä tai aiheuttaisi jollekulle väistämätöntä kärsimystä, voisin lopettaa vaikka heti, mutta kun itse olen itseni suurin uhri, niin en näe siinä mitään järkeä.

Tein mitä tahansa, niin elämä vaan tuntui selvänä liian pahalta. Itse kärsin ja kävelen järveen ennemmin kuin menen vuosikymmenien päästä kuolemaan sairaalaan, joten tarkoitusta selviämiselle on vaikea nähdä. En näe elämän tarkoitusta.

Se on oikeasti paha, kun ei näe, miksi pitäisi elää selvänä. Kun ryyppäämisestä tuntuu tosiaan saavan enemmän.

ap

Täällä vähän sama. Minulla ei ole miestä, lapsia eikä ystäviä. Enkä oikeastaan ole koskaan sellaisia halunnutkaan. En koe elämälläni mitään tarkoitusta tai merkitystä. Jos se olisi nautinnollista, niin sitten voisi vaan tykätä elää vaikka ei olekaan merkitystä, mutta pääosin elämä on joko tylsää tai sitten ajoittain jopa ahdistavaa. Juomisesta saan hyvän olon olipa tilanne mikä tahansa. Ja miksipä ei juoda, kun en koe olemassaoloani itselleni enkä muille mitenkään tärkeäksi? Mielelläni lähtisin jo poiskin täältä.

- Suurkuluttaja jo 15 vuotta, ikää 43...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

Mistähän tuokin johtuu? Itsekään en välttämättä halua tai koe tarvetta juoda kun muut juovat. Juhannukset ja pikkujoulut voin olla selvänä. Tavallinen arki, kun muut valmistautuvat siihen arkeen töineen, alkaa minun tissutteluni. Joka hiton arkipäivä.

Yksin juominen on minun juttuni.  Bilejuominen ei yhtään.

t. 15

ps. itseasiassa kun mietin, niin humalaiset ihmiset ärsyttävät minua tosi paljon. Siksi kai tykkään katella selvinpäin muiden humalaa. Itse juon sitten kun muut eivät sitä voi aavistaakaan.

Ehkä sitä humalaa ei halua "tuhlata" siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Itse olen ainakin aika epäsosiaalinen. Jotenkin saan asioista irti enemmän kun koen ne yksin.

Mutta tosiaan, johtui mistä johtui, niin huomattavan moni alkoholisti on selvin päin kun muut on kännissä. Juhannus, uusivuosi jne.

ap

Kohtuukäyttäjä kirjoitti:

Tämä ketju todistaa, että raittiina raivojen mielestä koskaan alkoholia nauttineet ja siitä jopa pitäneet ovat alkoholisteja tai vähintäänkin potentiaalisia alkoholisteja. Onneksi kyseinen ihmisryhmä ei pidä mielipiteitään vakan alla, joten heistä osaa pysyä kaukana.

Siis mitä? Sinun kommenttisi oli ketjun 22. ja oikeastaan ainoastaan minun (nr. 6) kommenttini oli ainoa, jossa suhtauduttiin erittäin negatiivisesti alkoholin juojiin. Kaikissa muissa oli huomattavasti ymmärtävämpää tekstiä.

Joten mitenköhän sinä yhden ainoan mielipiteen perusteella väität, että tämä ketju todistaa jotain laajemminkin raivoraittiista? Taidat lukea ketjua omien ennakkoluulojesi pohjalta, jos yksi kommentti saa sinut noin puolustuskannalle ja kuvittelet sen pohjalta, että muutkin puhuivat samaa.  

Taitaa olla niin, että olet epävarma omasta juomisestasi ja mietit ehkä joskus juotko liikaa. Jos olisit sinut asian kanssa, niin sinua ei häiritsisi yhtään yksi vaivainen mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää että erittäin moni alkoholisti tietää olevansa alkoholisti. Kyllä varmaan suurin osa alkoholisteista jokus päättää, että vaikka huomenna en juo alkoholia, tai ainakaan siellä kummilapsen häissä en ole kännissä. Ja siitä huolimatta näin pääsee käymään.

Kyllä sen itse tunnistaa, että vaikka kuinka päättäisi pienentää kulutusta niin päätös ei näy käytännössä.

Aika moni alkoholisti on muuten juhlapyhät selvänä. Näitäkin on. Itse juon vain yksin. Juhlapyhinä olen sukulaisten kanssa, jolloin en ota pisaraakaan, vaikka muut juovat. Yksin sitten juon tolkuttomasti.

Suvussa on monta samanlaista.

ap

d

Mistähän tuokin johtuu? Itsekään en välttämättä halua tai koe tarvetta juoda kun muut juovat. Juhannukset ja pikkujoulut voin olla selvänä. Tavallinen arki, kun muut valmistautuvat siihen arkeen töineen, alkaa minun tissutteluni. Joka hiton arkipäivä.

Yksin juominen on minun juttuni.  Bilejuominen ei yhtään.

t. 15

ps. itseasiassa kun mietin, niin humalaiset ihmiset ärsyttävät minua tosi paljon. Siksi kai tykkään katella selvinpäin muiden humalaa. Itse juon sitten kun muut eivät sitä voi aavistaakaan.

Ehkä sitä humalaa ei halua "tuhlata" siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Itse olen ainakin aika epäsosiaalinen. Jotenkin saan asioista irti enemmän kun koen ne yksin.

Mutta tosiaan, johtui mistä johtui, niin huomattavan moni alkoholisti on selvin päin kun muut on kännissä. Juhannus, uusivuosi jne.

ap

Mulla on myös sellainen näkemys, että me viinalle persot saadaan siitä aineesta parempia tuntemuksia kuin muut keskimäärin. Muille se antaa vähän "vauhtia", avoimuutta ja puhehaluja, mutta mulle ja monelle tuntemalleni suurkuluttajalle / alkoholistille kokemus on paljon syvempi ja autuaallisempi. Siksi sitä ei tosiaan halua tuhlata tilanteessa, jossa pitäisi samalla höpistä jonninjoutavia ihmisten kanssa tai yleensä keskittyä ulkomaailmaan. Itse en tiedä mitään ihanampaa kuin vaikka istua vaan sohvalla kotona yksin, hiljaa tai musiikki taustalla, ja juopua hiljalleen. Hyvä olo ja autuus oikein kohisee koko olemuksessa, ja jonkinlainen syvä rauha. Kaikki ahdistus ja levottomuus on pois.

Ei pysty olemaan juomatta (liikaa), vaikka pitäisi esim. mennä töihin seuraavana päivänä

Juo viikoittain yli suosituksen

Juo aina enemmän kuin on ollut tarkoitus

Loukkaa itsensä tai muita humalassa, hukkaa tai rikkoo tavaroita

Suuttuu, jos juomisesta huomautetaan

Juominen haittaa normaalielämää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä määrittelen alkoholistin erittäin löyhin perustein, eli ihan siitä lähtien, jos jonkun on pakko saada aterialla alkoholia lasillinenkin ("ruoka maistuu paremmalta, kun saa viiniä"). Tämä ei tietenkään ole mikään virallinen määritelmä, mutta siitä viis.

Jos sinä tulisit sanomaan minulle, että olet alkoholisti, niin uskoisin empimättä, olit sitten minkä näköinen tahansa. Mitä syytä minulla olisi epäillä? Itsepä tiedät paremmin. En välttämättä näe sitä sinusta, mutta uskon sanojasi. Ei alkoholismi yleensä ole sellainen määritelmä, joka tyhjästä itselleen otetaan.

Italialaiset, ranskalaiset jne. on sinun määritelmän mukaan kaikki alkoholisteja koska juovat joka aterialla vähintään sen yhden lasin viiniä.

Päinvastoin kuin sinä, minä en sentään niputa kaikkia italialaisia, ranskalaisia ynnä muita yhdeksi homogeeniksi ryhmäksi. Eiköhän joka maasta ja kansallisuudesta löydy ihmisiä, jotka eivät juo. Mutta kyllä, jos on pakko saada joka aterialla alkoholia, niin on minun määritelmäni mukaan alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

"

Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus, ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on tila, jossa alkoholin käytön hallintakyky on lopullisesti menetetty. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuudenmuodoista.

Alkoholistin on mahdotonta kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus)"

Tämä virallinen määrittely on hyvä siksi, että se jättää suurimman osan ajoittain juomisensa ongelmaksi kokeviksi ulkopuolelleen, ja näin antaa heille paremmat mahdollisuudet tuntea olevansa kontrollissa, JOS niin päättää. 

Itselläni oli suurkulutusta ja terveyden kannalta liikaa juomista jossain vaiheessa, ja minua kyllä vain haittasi itse itselleni antama, ja AA:n vahvistama, alkoholistileima. "Voi nyyh, olen ikuisesti alkoholisti, voimaton alkoholin edessä". Ja niinpä minä tosiaankin OLIN voimaton kun niin uskoin. Repsahtelin juomaan ja niistä juomisista tulikin aikaa ennen AA:ta paljon kovempia, koska uskoin että minulla on alkoholismisairaus jolle en voi mitään, ja että putki alkaa jos yhdenkin otan.

Minut pelasti sattumalta ammatiltaan psykoterapeutti ollut mies jonka kanssa aloin seurustella. Hän tyrmäsi täysin alkoholismihöpinäni ja kehotti alkamaan päinvastoin kuin AA kehottaa, vahvistaa uskoani siihen että pystyn, ja että minulla on voimia alkoholia vastaan. Vähitellen sain uudet uskomukset juurtumaan ja opin yhä paremmin kontrolloimaan juomisiani. Ensin niin, että pystyin määräämään päivät joina juon tietoisesti, eikä niin että aamulla päätin että tänään en juo, mutta työpäivän jälkeen teki mieli ja ostin sixpackin tissuteltavaksi. Myöhemmin opin senkin, että vaikka jonain päivänä joisin, en ota kunnes tulee väsy, oksennus tai  sammu. Nykyään voin oikeasti juoda vaikka 2 ja lopettaa siihen. Ja tämä on asia mitä en koskaan uskonut itselleni mahdolliseksi, kun uskoin että minä olen niitä joilta kontrolli menee kun saan ekan annoksen ja sitten vedetään loppuun asti.

Mullakin AA:ssa tökkii tuo, että sanotaan alkoholistin olevan ihan avuton. En mä ole avuton. Jos saisin syyn potkia itseäni persuuksiin, selviäisin tästäkin. Se on elämän tarkoituksettomuus, joka mut ajaa juomaan. Se tunne siitä. Se on se avain. Mulla oli joskus päämäärä, mutta epäonnistuin. Jos mulla olisi vastaava tavoite tai edes toivoa paremmasta, ehkä voisin toipua. Ei tämä johdu siitä, että olen joku tahdoton alkoholistiparka. Sitä paitsi en pysty uskomaan korkeampaan voimaan, ja koko AA perustuu uskoon korkeampaan voimaan. Ja jos olisikin korkeampi voima, niin ei se tunnu juuri auttavan näissä asioissa. Ihmisen pitää itse raivata polkunsa.

Kiitos viestistäsi. Se oli hyvä luettavaa.

ap