Kivien oma aihe vapaa

Mun veli tuntee Rollareiden roudarin!

Vierailija kirjoitti:

Apua, luulen olevani munuaiskivi.

Onneksi et ole virtsakivi, ajattele! Sappikivikin on täynnä sappea, et kai se halua olla? Munuaiskivi on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jalokiven elämä taaskaan helppoa. No, louhituksi ja hiotuksi tuleminen piti aikanaan vain sietää että pääsi hyviin töihin hienoon kaulakoruun. Sitten huomattiin lojuvamme korurasiassa aina vaan pidempiä aikoja. Just kun oltiin totuttu huomioon ja arvostukseen. Olisi tietty pitänyt arvata ettei koettelemukset siihen jääneet. Yhtenä päivänä muutama kuukausi sitten meidät vietiin taas korusepälle. Se erotti tiiviin kaveripiirin kylmästi toisistaan ja tehdä meistä ihan uusia koruja. Minä löysin itseni sormuksesta parin uppo-oudon pikkutimantin kanssa. En kestä näitä jatkuvia muutoksia! Kyllä jos kivi on paikkansa korussa löytänyt, niin pitäisi saada elää siinä ainakin muutama tuhat vuotta. Myös arvonalennus sormukseksi nyppii. Koko ajan tulee pientä kolhua, enkä ole mikään timantti kuitenkaan. Rupsahdan ennen aikojani, pelottaa mitä nuo sitten keksivät.

Tyypillistä etuoikeutetun jalokiven narinaa. Mä voisin tulla korurasiaan lepolomalle vaikka sadaksi vuodeksi ihan koska vain jos vain mahtuisin. Arvon jalokivi voisi tulla tuuraamaan mua kivipatsaana Senaatintorin laitamalla. Lintujen huomio ja runsaat "huomionosoitukset" taattu, välillä voi päästä jopa turistin valokuvaan. 

t: kettuuntunut kivipatsas joka oppi just että linnunpaska pään päällä on ehkä sittenkin pienempi ongelma kuin sama tavara sielussa

Onko teillä kivilläkin sielu?   Luulin sitä vain Meidän ihmisten etuoikeudeksi.

ps. saakohan tähän ketjuun ihmiset kirjoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jalokiven elämä taaskaan helppoa. No, louhituksi ja hiotuksi tuleminen piti aikanaan vain sietää että pääsi hyviin töihin hienoon kaulakoruun. Sitten huomattiin lojuvamme korurasiassa aina vaan pidempiä aikoja. Just kun oltiin totuttu huomioon ja arvostukseen. Olisi tietty pitänyt arvata ettei koettelemukset siihen jääneet. Yhtenä päivänä muutama kuukausi sitten meidät vietiin taas korusepälle. Se erotti tiiviin kaveripiirin kylmästi toisistaan ja tehdä meistä ihan uusia koruja. Minä löysin itseni sormuksesta parin uppo-oudon pikkutimantin kanssa. En kestä näitä jatkuvia muutoksia! Kyllä jos kivi on paikkansa korussa löytänyt, niin pitäisi saada elää siinä ainakin muutama tuhat vuotta. Myös arvonalennus sormukseksi nyppii. Koko ajan tulee pientä kolhua, enkä ole mikään timantti kuitenkaan. Rupsahdan ennen aikojani, pelottaa mitä nuo sitten keksivät.

Tyypillistä etuoikeutetun jalokiven narinaa. Mä voisin tulla korurasiaan lepolomalle vaikka sadaksi vuodeksi ihan koska vain jos vain mahtuisin. Arvon jalokivi voisi tulla tuuraamaan mua kivipatsaana Senaatintorin laitamalla. Lintujen huomio ja runsaat "huomionosoitukset" taattu, välillä voi päästä jopa turistin valokuvaan. 

t: kettuuntunut kivipatsas joka oppi just että linnunpaska pään päällä on ehkä sittenkin pienempi ongelma kuin sama tavara sielussa

Onko teillä kivilläkin sielu?   Luulin sitä vain Meidän ihmisten etuoikeudeksi.

ps. saakohan tähän ketjuun ihmiset kirjoittaa?

On meillä, ns. vanha sielu, ikivanha sellainen :)

Miespuolinen kivi ov. kirjoitti:

Kaikkeen sitä joutuu, kun vanhaksi elää. Viime kesänä tänne muutti joku uusi nainen kerrostaloon, jonka pihassa olin ollut noin 30 vuotta ihan rauhassa. Sitten hän näki minut maassa, sanoi että "Onpas siinä erikoisen näköinen kivi", otti minut mukaansa ja pesi oikein harjan ja tiskiaineen kanssa. Sitten kun minä kuivuin, niin hän teki pienestä kankaanpalasesta pussukan, johon hän laittoi minut ja laittoi siinä pussissa kaulastaan roikkumaan nahkaisen narun varassa. Siitä lähtien olen joutunut roikkumaan hänen kaulassaan melkein koko ajan siinä pussissa jonkinlaisena onnea tuottavana amulettina. Miten pääsisin taas rakkaalle pihalleni kiviystävieni joukkoon? Erityisen pahalta tuntuu, kun sinne jäi minun vaimoni ja meidän lapsemme ja aina kun tämä ihminen kulkee tuolla pihassa, niin kuulen lasteni hennon itkun ja huudot, että "Isi, missä olet? Tule jo kotiin" ja naapurissa asuvien naiskivien jupinan, kun he sanovat vaimolleni, että "Hyvä, että pääsit siitä siasta eroon, lähti vieraan naisen mukaan mokomakin raukka", vaikka en tehnyt sitä vapaaehtoisesti!

Snif!😢 Onneksi kivien aika on pitkä. Huutele sinne pihalle, että kamppaavat sieppaajan niin pääsee pakenemaan. Nahka ja kangas kuluu ja löystyy. Oikein kovasti nyt hypit ja hierrät siellä vieraitten utareitten välissä niin isi pääsee kierimään jouluksi kotiin kertomaan kauhutarinaa sieppaajasta. Tsemppiä!

Olen ex-rantakivi.

Minut heitettiin järveen kesällä. Tarvitsen kiviterapiaa.

On pimeää ja kylmää, enkä ymmärrä sanaakaan muiden kivien mutinasta. He ovat kai olleet aina täällä. Tuonne pohjaliejuun on vajonnut tuhansia kaltaisiani. Sieltä sameasta kadotuksesta kuuluu kammottavia huutoja.

Kaipaan rantaan. Siellä auringonlaskun säteiden lämmittäessä röpelöisiä kylkiäni, sain nauttia rantasipin surumielisestä sirputuksesta ja kesätuulen huminasta. Katselin purjeveneitä ulapalla, lokkien liitelyä sinitaivaalla.

Nyt vajoan. Kyyneleeni sekoittuvat mutaan ja levä kietoo minut tukahduttavaan vaippaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen palanen meteoriitista, joka tappoi dinosaurukset. Haluatko kysyä jotain?

Miltä susta tuntuu? Ne oli kuitenkin elollisia olentoja. Vai oletko narsistipsykopaatti, etkä välitä toisten oikeudesta elämään? Kaikilla on samat oikeudet kuin sinullakin, mutta sitä sinä luonnevikainen p***a et kestä! Ei ihme kun ei ole ystäviä.

Se oli vahinko. Olin matkalla serkkini luo Venukseen kun tämä pahuksen planeetta tuli eteen. Tylsä paikka meteoriitille. Suurin osa suvusta asuu veden alla. Toista on Venuksessa, oikein kuuma ja pärskähtelevä lomakohde. Onneksi isoveli on tulossa vierailulle. Pitäisi osua maahan parinkymmenen vuoden sisään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jalokiven elämä taaskaan helppoa. No, louhituksi ja hiotuksi tuleminen piti aikanaan vain sietää että pääsi hyviin töihin hienoon kaulakoruun. Sitten huomattiin lojuvamme korurasiassa aina vaan pidempiä aikoja. Just kun oltiin totuttu huomioon ja arvostukseen. Olisi tietty pitänyt arvata ettei koettelemukset siihen jääneet. Yhtenä päivänä muutama kuukausi sitten meidät vietiin taas korusepälle. Se erotti tiiviin kaveripiirin kylmästi toisistaan ja tehdä meistä ihan uusia koruja. Minä löysin itseni sormuksesta parin uppo-oudon pikkutimantin kanssa. En kestä näitä jatkuvia muutoksia! Kyllä jos kivi on paikkansa korussa löytänyt, niin pitäisi saada elää siinä ainakin muutama tuhat vuotta. Myös arvonalennus sormukseksi nyppii. Koko ajan tulee pientä kolhua, enkä ole mikään timantti kuitenkaan. Rupsahdan ennen aikojani, pelottaa mitä nuo sitten keksivät.

Tyypillistä etuoikeutetun jalokiven narinaa. Mä voisin tulla korurasiaan lepolomalle vaikka sadaksi vuodeksi ihan koska vain jos vain mahtuisin. Arvon jalokivi voisi tulla tuuraamaan mua kivipatsaana Senaatintorin laitamalla. Lintujen huomio ja runsaat "huomionosoitukset" taattu, välillä voi päästä jopa turistin valokuvaan. 

t: kettuuntunut kivipatsas joka oppi just että linnunpaska pään päällä on ehkä sittenkin pienempi ongelma kuin sama tavara sielussa

Onko teillä kivilläkin sielu?   Luulin sitä vain Meidän ihmisten etuoikeudeksi.

ps. saakohan tähän ketjuun ihmiset kirjoittaa?

Hei ihminen :) Olemme hyvin sielukkaita, me kivet!

Toinen kysymyksesi onkin hankalampi. Meillä on modena eräs hyvin tiukkalinjainen Obeliski. Voithan toki koettaa, menihän tämäkin kommenttisi läpi. Suosittelen kuitenkin, että kannattaa pysyä tiukasti asiassa!

Jouluterveisin eräs, erityisherkkä Kivisydän ♥

Minä olenkin kapitalistin kivinen sydän. Sukulaisiani on pienempien porvarien sisässä. Hehkun lämpöä niin että kapitalistin posket punoittavat kun saan riistettyä köyhältä yhdenkin lantin sillä se on porvarille kalliimpi kuin arvokkain jalokivi.

Miten näpäyttää zirkonia, joka uskottelee kaikille olevansa timantti? Tyyppi asuu omistajani kaverin kihlasormuksessa ja on samanlainen valehtelija kuin omistajansakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olenkin kapitalistin kivinen sydän. Sukulaisiani on pienempien porvarien sisässä. Hehkun lämpöä niin että kapitalistin posket punoittavat kun saan riistettyä köyhältä yhdenkin lantin sillä se on porvarille kalliimpi kuin arvokkain jalokivi.

Me oikeat kivet emme ole pahansuopaisia! Joulumieltä sinullekin t.  elämää nähnyt Magmakivi

Oikein tunnelmallista Joulua kaikille! Toivottaa kivi Jatulintarhasta :)

http://www.luontoon.fi/itainensuomenlahti/historia/salaperaisetjatulintarhat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jalokiven elämä taaskaan helppoa. No, louhituksi ja hiotuksi tuleminen piti aikanaan vain sietää että pääsi hyviin töihin hienoon kaulakoruun. Sitten huomattiin lojuvamme korurasiassa aina vaan pidempiä aikoja. Just kun oltiin totuttu huomioon ja arvostukseen. Olisi tietty pitänyt arvata ettei koettelemukset siihen jääneet. Yhtenä päivänä muutama kuukausi sitten meidät vietiin taas korusepälle. Se erotti tiiviin kaveripiirin kylmästi toisistaan ja tehdä meistä ihan uusia koruja. Minä löysin itseni sormuksesta parin uppo-oudon pikkutimantin kanssa. En kestä näitä jatkuvia muutoksia! Kyllä jos kivi on paikkansa korussa löytänyt, niin pitäisi saada elää siinä ainakin muutama tuhat vuotta. Myös arvonalennus sormukseksi nyppii. Koko ajan tulee pientä kolhua, enkä ole mikään timantti kuitenkaan. Rupsahdan ennen aikojani, pelottaa mitä nuo sitten keksivät.

Tyypillistä etuoikeutetun jalokiven narinaa. Mä voisin tulla korurasiaan lepolomalle vaikka sadaksi vuodeksi ihan koska vain jos vain mahtuisin. Arvon jalokivi voisi tulla tuuraamaan mua kivipatsaana Senaatintorin laitamalla. Lintujen huomio ja runsaat "huomionosoitukset" taattu, välillä voi päästä jopa turistin valokuvaan. 

t: kettuuntunut kivipatsas joka oppi just että linnunpaska pään päällä on ehkä sittenkin pienempi ongelma kuin sama tavara sielussa

Onko teillä kivilläkin sielu?   Luulin sitä vain Meidän ihmisten etuoikeudeksi.

ps. saakohan tähän ketjuun ihmiset kirjoittaa?

Kuten tästäkin ketjusta huomaat, paljon on kivillä kerrottavaa. Kiviä on erilaisia kuten ihmisiäkin. Kamalimpia on ihmiset joiden sisin on kivettynyt. Ulkoisesti on muka hienosti asiat, mutta sisältä on aivan tyhjä. He yrittävät tuhota toisten peruskalliota, jota heillä itsellään ei näy edes tyynellä, kun sitä ei ole.

Jouluterveiset Kivenpyörittäjän kylästä!

Vierailija kirjoitti:

Jouluterveiset Kivenpyörittäjän kylästä!

Kiitos, terveisiä sinne tutuille. Mukavaa, että saavat välillä myös liikuntaa!

Miten te kivet vietätte joulua?

Utelias ihminen ov. kirjoitti:

Miten te kivet vietätte joulua?

Minä vietän Joulua eräänlaisessa asetelmassa portailla. Seuranani on kanervaa, havuja ja puolukanvarsia. Kaverini on toisessa samanlaisessa ruukussa, ihan tuossa lähellä. Täällä me nautimme ja tunnelmoimme, ihailemme lyhtyjä ja jouluvaloja. Lunta kun vielä satelisi hiljalleen......

Minä olen hautakivi ja vietän sen luonnollisesti täällä, vakinaisessa asuinpaikassani. Joulu on minulle arvokkainta ja tunnelmallisinta aikaa.

Ihmiset tulevat muistelemaan edesmenneitä, juurelleni tuodaan kynttilöitä ja kukkia. Minutkin pyyhitään lumesta. Koko hautausmaalla on kaunis kynttilämeri ja harras tunnelma.

On ihan okei olla tällei hiekotushiekkana kun näkee erilaisia paikkoja. Siel säilössä on aika ahdasta, mutta kyllä sen kestää kun sen jälkeen pääsee taas uuteen paikkaan. En jaksais olla aina vaan jossain puistossa. En myöskään mikään rubiini. Noi timantit luulee et niillä on joku vapaus... mut mä kyllä tingin mielelläni elintasosta et saan tän oikeen vapauden. Im a nomad.

Tuntuu, että olen jämähtänyt paikoilleni:-(

T. Kivijalka