Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
23-vuotias ja elämä pilalla
So_sad
04.12.2017 |
Olen nyt siellä kuilun pohjalla,missä en ikinä olisi kuvitellut olevani. Ihmettelen joka päivä, miten v*tuiksi yhden ihmisen elämä voi mennä? Olen nuori ja elämäni on ollut viim. vuodet todella vaikeita: mielenterveysongelmia (masennus, sos.tilanteiden pelko, ahdistus ja syömishäiriöt, itseviha), kesken jääneitä opintoja, syrjäytymistä ja hylätyksi tulemista.
Tällä hetkellä olen täysin yksin. Ystäviä on pyöreät 0. Kaverisuhteita on ollut aikaisemmin, mutta olen sössinyt ne omilla virheillä. Enkä voi antaa tätäkään anteeksi itselleni! Minut huostaanotettiin jo lapsena, enkä ole enää juurikaan yhteydessä vanhempiini. Isä oli mielenterveysongelmainen tyranni, joka murskasi mm. Itsetuntoni jo 10-vuotiaana haukkumalla minua esim "Turhaksi ihmiseksi". Äiti taas tunnekylmä ja antoi isän kohdella lastansa noin. Äiti ei vieläkään myönnä virheitään, eikä häntä edes kiinnosta. En ole saanut mitään tukea sieltäkään suunnalta. Hylätyksi kokemisen tunne on ollut jo tässä kohtaa murskaava - edes omat vanhemmat ei ole välittäneet. Olen ollut vain joku huonekalu, joka on "kuulunut hankkia, kun kaikki muutkin hankkii".
Olen siis mokannut kaikki. Se tunne kun tietää, että jos olisi valinnut toisin, kaikki olisi ehkä paremmin. Kadun virheitäni niin paljon, että kuolen tähän. Olen sössinyt jokaisen osa-alueen elämästäni. Yksinäisydäyden takia en enää myöskään enää mitään syytä elää. En ole kenellekään tärkeä, kukaan ei soita, en tee mitään, koska ei ole ketään kenen kanssa tehdä, kukaan ei juhli synttäreitä (eikä muitakaan juhlia). Olen siis elossa, mutta en elä. Mitä järkeä enää missään, mietin joka päivä.
Kommentit (27)
Olen nähnyt paljon kaltaisiasi ja monet ovat kyllä löytäneet jotain tekemistä, ehkä ystäviä ja perhettäkin. Kaikki ei tosiaankaan aina mene niinkuin Strömssössä. Mielestäni on tärkeätä että pääset irti häpeästä. Se on Pääasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit saada apua Vamosnuorilta, jos paikkakunnallasi on sellainen. Järjestä auttaa nuoria löytämään jonkun tarkoituksen elämälleen ja Vamoksella on ainakin Helsingissä mm. sairaanhoitaja, jolle voi vain käydä juttelemassa. Tai seurakunnan nuorisopalveluilta tai terveydenhuollosta. Yksin ei tarvitse kenenkään huonokuntoisen yrittää pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Samaa paskaa täällä tosin mulla on ystäviä mutta opiskeluissani olen häpeällisen paljon jäljessä. Ja joo. Tosiaan. Koen itsekin että elämä on pilalla. Vihaan tätä. Onneks on itsemurha
N21
Sulla on sentään ystäviä. Jos et ole ollut täysin yksin, tuskin pystyt samaistumaam mun tilanteeseen. Mutta....ymmärrän että masennus ja kielteiset tunteet ei ole mukavia, vaikka niitä ystäviä olisi. Mullakin oli masennus, silloin kun oli sitä sosiaalista elämää ja sekin varmaan osasyynä joidenkin kaverisuhteiden kariutumiseen. Masentunut on aika ikävää seuraa...
Tärkeintä on, että ymmärrät olevasi syytön lapsuuteesi ja sen sinussa laukaisemaan häpeään. Hae vaan rohkeasti apua. Voisitko päästä terapiaan? Tosi vaikeista oloista voi selvitä. Olen lapsena kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja ajoittain ollut epätoivoisen ahdistunut. Terapia ja rukous ovat kuitenkin auttaneet ja toivo on lisääntynyt, samoin ilo.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on, että ymmärrät olevasi syytön lapsuuteesi ja sen sinussa laukaisemaan häpeään. Hae vaan rohkeasti apua. Voisitko päästä terapiaan? Tosi vaikeista oloista voi selvitä. Olen lapsena kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja ajoittain ollut epätoivoisen ahdistunut. Terapia ja rukous ovat kuitenkin auttaneet ja toivo on lisääntynyt, samoin ilo.
Kyllä mä ymmärrän, että olen syytön. Ja paljon olen itsekseen käsittelyt niitä vihan ja katkeruuden tunteita, mutta se on hankalaa, koska koen niin paljon kipua näistä asioista, että vieläkään en ole antanut anteeksi. Terapia olisi varmaan tässä tilanteessa ihan hyvä, mutta sen avun hakeminen on vaan jotenkin niin vaikeaa + mun opiskelijan rahoilla ei välttämättä makseltaisi terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, sulla on niin paljon hyvää vielä edessä! Ihan varmasti. Mä olen myös 23-vuotias ja melkein samanlaisilla korteilla liikenteessä kuin sinä.
En suostu uskomaan, että tää paska jatkuisi loputtomiin. Jotain hyvää tapahtuu joskus vielä mullekin. Ja niin sullekin, ap!
Alue: Aihe vapaa
Otan osaa. Tämä on kylmä ja epäempaattinen maa. Ei täällä ole helppoa jos joutuu syrjään.