Toinen näkemys siitä, miksi mammapiirit eivät aukea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.

Mutta on sitä olemassa, totta.

Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.

Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.

Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.

Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"

Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään. 

Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.

Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".

Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.

Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.

Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani.  Ethän sitä tee, ap hyvä....?

Nyt puhuinkin täysin omasta puolestani enkä muiden ja puhun yksistään siitä miten muut kohtelevat minua. En todellakaan tyrkytä "minulla on niin täydellistä" asennetta toisille, vaan yritän pysyä neutraalina. Se on kyllä aika hankalaa kun se ihmeellinen negatiivinen lietsonta alkaa heti kun päästään aiheeseen. 

Sitä paitsi useiden asenne on aivan järkyttävä. Onko se hormonit, pitkäaikainen kotona oleminen vai mikä, mutta juttujen taso on joskus ihan hämmästyttävä. Yksikin naisihminen ihmetteli, miksi lapsi marisee koko ajan. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin se olikin normaalia kitinää nälkäisenä ja väsyneenä, mutta hänellä oli vain periaatteita jotka estivät hoitamasta lasta syömään ja nukkumaan ajoissa. Toinen mammatar ihmetteli lapsen uniongelmia. Kun tätäkin asiaa puitiin, selvisi että hän löi lapsen omaan sänkyynsä jo puoli seitsemältä illalla, antoi huutaa siellä usean tunnin ja kävi katsomassa vasta kun tuli kymmenen aikaa hiljaista. Vastapainoksi tästä lapsi oli todella äkäinen ja takertuva koko valveillaoloajan, mutta kukapa ei olisi jos joutuu sänkyyn todella aikaisin illalla eikä näe vanhempiaan ennen aamua. Jolleivät nämä ole täysin omasta itsestään johtuvia ja niistä marmatus täysin asenteesta juontuvaa rutkutusta, niin mikä sitten? 

Tyypillisintä mammapalstaa on etsiä syyllinen aloittajasta ja tässä onnistuit todella hyvin. Oletko ammatiltasi äidinkielenopettaja vai miten jaksoit kahlata koko tekstin etsiäksesi missä mokasin? Sama asenne näkyy 

Siis eikö ole hyvä että huonot vanhemmat juurikin menee mammakerhoon ja saa vinkkiä muilta epätäydellisiltä mammoilta jotka kuitenkin saattavat hanskata kyseisen aiheen paremmin (tosin sulta ei saa apua kun vain tuhahtelet paheksuvasti NIIN paljon alapuollellasi oleville ihmisille). Älä mene sinne mammakerhoon. Varmaan sulla ja niillä muillakin on kivempi niin.

Miten sä sait väännettyä tän näin kieroksi? :D ap 

Meinaat että kun Irma valittaa, koskaan ei vahingossakaan mikään muiden antama neuvo tartu? Onko sulla joku Tiimarivihko johon merkitset kuka on tällä viikolla jäänyt kehittymättä missäkin asiassa?

Jaa a. Ehkä jos lasket tuon nokkasi pilvistä ensin niin saattaisit nähdäkin eteesi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sen ikäinen lapsi että olisi ajankohtaista aloittaa puistoilu (ennen kävin taloyhtiömme sisäpihalla missä oli leikkialue, nyt uudessa kodissa ei tätä ole vaan lähileikkipuisto) mutta suoraan sanottuna pelkään muita mammoja. Minua ei sen kummemmin kiinnosta toisten lapset mutta haluaisin omalle tietenkin seuraa. Ei kiinnosta myöskään toisten vaivat eikä perhe-elämät. On ystävät sitä varten. Onko näissä paikoissa normaalejakin äitejä mitkä vaihtavat muutaman sanan lapsista mutta voivat sitten keskustella vaikka tv-ohjelmista? Ahdistaa.

No kyllä varmaan ahdistaa, jos toisten ihmisten kohtaaminen on noin vaikeaa. Mene sinne puistoon, ole hiljaa tai jos puhut, niin puhu niistä tv-ohjelmista.

Ja normaaleja äitejä? Mikä on normaali äiti? Entä normaali isä? Käykö ne töissä? Mitä ne harrastavat? Miksi nykyään kaikesta pitää tehdä ongelma, tässä muista äideistä? Ilmeisesti jos puhuu lapsista enemmän kuin pari sanaa, ei ole normaali? Onko äidit heterogeeninen joukko ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista? Ota se pää pensaasta ja huomaat, että äitejäkin on erilaisia ja suurin osa on kiinnostunut myös jostain muusta kuin lapsistaan.

P.s. Minä olen käynyt puistossa monta kertaa siten, että en ole puhunut kuin lapselleni. Että ei se mitenkään pakollista ole, joten sinne puistoon vaan.