Lue keskustelun säännöt.
Toinen näkemys siitä, miksi mammapiirit eivät aukea
04.12.2017 |
Ongelmani kaikenlaisten mammapiirien pääsystä ei olekaan siinä, etten mahtuisi niihin, vaan siinä, etten jaksa sitä negatiivista lapsiin liittyvää ilmapiiriä niissä. En jaksa, kun kaikkea sanomaani muutellaan, vähätellään tai tarpeettomasti demonisoidaan mitä tulee lapsen hoitoon tai viime kädessä parisuhteeseen.
Olen siitä onnekkaassa asemassa, että itselläni ei ole lapsen kanssa mitään ongelmia joita valtaosalla tuntuu piisaavan. Raskausaikana kärsin pahoinvoinnista ja ajoittaisista kivuista, mutta ne eivät olleet mitään mainittavia. Synnytys meni niin kuin synnytys kuuluu mennä, hiukan kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua. Minua eivät myöskään haittaa yövalvomiset, univelka tai mikään tällainen yö jolloin itketään hampaita. pahoinvointi tuntui krapulalta ja siesin sitä ihan eri tavalla kuin ruotsinlaivalla aikoinaan ja olen ihminen joka valvoo muutenkin mielellään. Olen lisäksi elänyt sellaista elämää, että tämä on pientä pienen lapsen kanssa verrattuna siihen aiempaan helvettiin, joten todellakin nautin joka hetkestä mitä lapseni kanssa koen.
Aiempi valvottajani oli aikuinen mustasukkainen mies, nyt kyseessä pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen. Suhteutan elämäni siis siihen, mitä minulla oli joskus vuosia sitten ja tämän vuoksi minua ymmärretään vielä vähemmän.
En myöskään kärsi mistään ongelmista, joista yleensä puhutaan. Miestä ei tarvitse ohjeistaa jos lapsi tarvitsee pukea, hän osaa myös ruokinnan, kylvetyksen ja ulkoilutuksen ilman ohjeitani ja joskus kiistelemme miten ne kuuluvat tehdä.
Silloin harvoin kun jotain ongelmia on, ne ovat ihan erilaisia kuin toisilla. En osaa sanoa mitään äkkiseltään lonkalta mitä olisi ollut, mutta jos otan näitä puheeksi porukassa niin kimppuuni hyökätään ihan joukolla tai asiasta puhutaan sävyyn "no etkö sä nyt tiennyt että se on sellaista lapsen kanssa vänkä dänkä". Periaatteessa kaikki menee näiden naisten känkkäröintiin ja vahingoniloon, mikä pilaa koko tunnelman. Jotkut ovat ystävällisä ja kohteliaita, mutta vihaan sitä keskustelukulttuuria mikä vallitsee lapsiin liittyen. Miksi mistään ei voi puhua nätisti ilman että se menee kettulun, pätemisen tai katkeroinnin puolelle?
Onko ketään ketä kokisi samoin? Edes hieman?
Kommentit (23)
Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.
Mutta on sitä olemassa, totta.
Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.
Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.
Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.
Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"
Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään.
Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.
Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".
Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.
Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.
Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani. Ethän sitä tee, ap hyvä....?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jäin aina ulkopuoliseksi, kun täysimetin ja julki-imetin mammakerhoissa. Sanallakaan en imetystäni maininnut, mutta jo tekona se oli liikaa imetyspettymyksen kokeneille mammapiirin kuningattarille.
En tiedä, missä imetys sitten olisi sopivaa, jos ei äitien keskellä. No, nykyään vauvalomalla seurana ovat isommat lapseni ja näiden kaverit. Aika suvaitsevaista tuo nuori polvi.
En nyt ihan saanut kiinni ajatuksistasi, mutta oma kokemus oli, että ns. helppoja lapsia ei saa olla. Minulle osui 3 kpl lapsia, jotka nukkuivat kohtalaisen hyvin, söivät kohtalaisen hyvin, eivät olleet täystuhoja ja jotka tottelivat minua. Osasyynä saattoi olla se, että en huudellut kymmeneen kertaan, että "EI" tai "pue ne vaatteet" vaan sanoi, että "ei, ei oteta lelua toisen kädestä,annetaan se takaisin" ja nappasin lelun takaisin sille, jolta se oli viety tai sanoin, että "pue vaatteet" ja samalla ojensin vaate kerrallaan puettavat lapselle. En siis päässyt pätemään sillä, miten kamala äitiys oli enkä edes sillä, että kun ei puoleen tuntiin katso lapsensa perään niin se saattaa pudota tikapuilta, jonne meneminen oli kiellettyä.
Missä näitä negatiivisia mammapiirejä on?
En ole osannut edes sellaiseen kaivata enkä kaipaa kyllä nytkään, lapsi on ihana ja helppo ja nukkuu hyvin ja mieskin on ihana, jos pitäisi vain valittaa niin joutuisin olemaan hiljaa kun ei ole mitään valitettavaa.
Joo, samaa olen miettinyt. Totta kai se valvominen ja jatkuva imetys ja ne hampaat ovat kauheita, mutta ei ne ikuisuutta ole kestäneet. Raskausaika on ollut aika rankkaa, mutta kun siitä palkaksi sai ihanan lapsen, niin eipä sitä jaksa enää pohtia. Eri asia jos joku toinen kysyy, että oliko sulla tällaista raskaana, jos haluaa omaan raskauteen verrata.
Myös se jatkuva oman kiireen ja kaiken homman korostaminen ihmetyttää. Kaikki kai sitä on kiireisiä noin 25-50-vuotiaana, kun on lapsia, töitä, opiskelua, harrastuksia jne.
Se kans joskus ihmetytti mammaporukoissa, kun et ollut jostain metsästä hakenut jäkälää ja tehnyt siitä lapsillesi terveellisiä välipaloja, vaan olit ostanut kaupasta jonkun valmissmoothien niin mammojen leuat läsähtää lattiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä komppaan kakkosta. Eniten vauvakerhoja tuntuu arvostelevan ne primadonnat, jotka on tottuneet olemaan porukan johtajina, mutta heitä ei heti sellaiseksi oteta uudessa kerhossa. Tai että ylipäänsä kestää aikaa solahtaa ryhmään mukaan. Jos muut on olleet siinä kuukausia, jopa vuosia, niin mitä nää luulee, totta kai se ottaa aikansa päästä jyvälle puheenaiheista, nimistä ja tyyppien taustoista! Kyllä siellä pärjää, jos osaa aluksi vähän kuunnella enemmän kuin paasata. Ja antaa muille oikeuden olla eri mieltä, ei kaikkien tartte kasvattaa lapsia samalla lailla. Jos itsellä ei nuttura puristaa liikaa, ei muillakaan yleensä purista, se on mun kokemukseni.
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin aina ulkopuoliseksi, kun täysimetin ja julki-imetin mammakerhoissa. Sanallakaan en imetystäni maininnut, mutta jo tekona se oli liikaa imetyspettymyksen kokeneille mammapiirin kuningattarille.
En tiedä, missä imetys sitten olisi sopivaa, jos ei äitien keskellä. No, nykyään vauvalomalla seurana ovat isommat lapseni ja näiden kaverit. Aika suvaitsevaista tuo nuori polvi.
Mitä, eivätkö he olleet imettäneet? Noloa. Yhyy, miten vaikeaa, jokainen pystyy imettämään ja kaikki nisäkkäät imettävät. Imetyksestä tehdään aivan liian suuri numero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä kyllä huomannut, että mammapiirit olisi olleet lastenhaukkumiskerhoja. Positiiviseen sävyyn lapsista puhuttiin, joskus jollain oli ollut huonopäivä ja sitten sai tuulettaa nurkkia kunnolla.
Täysimettäjänä en myöskään kokenut mitään epäonnistuneiden blokkaamista.
Ainoa miinus mitä mä näissä koin oli se, että osa äideistä ei kuuntele lapsiaan.
Toisena miinuksena, mutta omanapakohtainen. Mä en jaksanut istua näissä piireissä tuon tuosta ja lässyttää kahvipalkalla. Joten sekin sopi, sai tulla ja mennä, aina ottivat avosyliin vastaan.
Olen kyllä huomannut että joissain väsyneiden äitien kokoontumisajoissa keskustelun punainen lanka on kurjuuden voivottelu - joka on välillä ihan ymmärrettävää, vertaistuellista. Mutta siitä tulee itseään toteuttava ennustus jos siihen jäädään jumiin, ne keskustelut muokkaa omaa ajatteluakin, ja se on kyllä totta että jos itse kokee ihan toisin, niin eipä siinä ole juuri sanottavaa ja jää helposti ulkopuolelle. Varsinkin jos on vähän tilannetajuton ja empatiakyvytön ihminen, joka ei tajua että toisen avautuessa vaikeuksistaan ei kannata vastata vain sanomalla että "ei meillä vaan" tai "onpa jännä, en ole koskaan moisesta kuullutkaan" vaan pitää ehkä suunsa hetki supussa tai sanoa jotain ymmärtäväistä.
Mutta onneksi tämä ei ole mun kokemuksellani mitenkään kaikenkattava pulma, vaan löytyy "piirejä" joissa on tilaa myös hyville ja ihanilla asioille ja kokemuksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10, totta joka sana. Se yleinen keskusteluilmapiiri voi ilman muuta poikia lisää samaa, eli valitus poikii lisää valitusta. Mutta kyllä sen katki saa, jutunaihetta vaihtamalla.
Ja tuokin on niin totta, että muiden huolia ei saa mitätöidä. Eikä se, että joku valittaa, ole sama kuin että hän kaipaa ohjeita. Yleensä aikuiset ihmiset ovat ihan itsekin jo miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, ainakin sellaisia, mitä kuulija voi puutteellisin tiedoin muutamassa minuutissa keksiä. Joten besserwisseroinnin sijasta kannattaa vain kuunnella ja osoittaa empatiaa.
Oikeasti on aika ymmärrettävää, ettei sama elämäntilanne ole aina riittävä yhdistävä tekijä! Pienten lasten vanhempia on todella monenlaisia, eri elämäntilanteesta, eri ammateista, eri perheistä jnejne. - ei kaikkien kanssa löydy sitä yhteistä säveltä, eikä tarvitsekaan. Kunhan annetaan kaikille tilaa olla.
2
Vierailija kirjoitti:
Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.
Mutta on sitä olemassa, totta.
Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.
Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.
Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.
Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"
Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään.
Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.
Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".
Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.
Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.
Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani. Ethän sitä tee, ap hyvä....?
Nyt puhuinkin täysin omasta puolestani enkä muiden ja puhun yksistään siitä miten muut kohtelevat minua. En todellakaan tyrkytä "minulla on niin täydellistä" asennetta toisille, vaan yritän pysyä neutraalina. Se on kyllä aika hankalaa kun se ihmeellinen negatiivinen lietsonta alkaa heti kun päästään aiheeseen.
Sitä paitsi useiden asenne on aivan järkyttävä. Onko se hormonit, pitkäaikainen kotona oleminen vai mikä, mutta juttujen taso on joskus ihan hämmästyttävä. Yksikin naisihminen ihmetteli, miksi lapsi marisee koko ajan. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin se olikin normaalia kitinää nälkäisenä ja väsyneenä, mutta hänellä oli vain periaatteita jotka estivät hoitamasta lasta syömään ja nukkumaan ajoissa. Toinen mammatar ihmetteli lapsen uniongelmia. Kun tätäkin asiaa puitiin, selvisi että hän löi lapsen omaan sänkyynsä jo puoli seitsemältä illalla, antoi huutaa siellä usean tunnin ja kävi katsomassa vasta kun tuli kymmenen aikaa hiljaista. Vastapainoksi tästä lapsi oli todella äkäinen ja takertuva koko valveillaoloajan, mutta kukapa ei olisi jos joutuu sänkyyn todella aikaisin illalla eikä näe vanhempiaan ennen aamua. Jolleivät nämä ole täysin omasta itsestään johtuvia ja niistä marmatus täysin asenteesta juontuvaa rutkutusta, niin mikä sitten?
Tyypillisintä mammapalstaa on etsiä syyllinen aloittajasta ja tässä onnistuit todella hyvin. Oletko ammatiltasi äidinkielenopettaja vai miten jaksoit kahlata koko tekstin etsiäksesi missä mokasin? Sama asenne näkyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sen ikäinen lapsi että olisi ajankohtaista aloittaa puistoilu (ennen kävin taloyhtiömme sisäpihalla missä oli leikkialue, nyt uudessa kodissa ei tätä ole vaan lähileikkipuisto) mutta suoraan sanottuna pelkään muita mammoja. Minua ei sen kummemmin kiinnosta toisten lapset mutta haluaisin omalle tietenkin seuraa. Ei kiinnosta myöskään toisten vaivat eikä perhe-elämät. On ystävät sitä varten. Onko näissä paikoissa normaalejakin äitejä mitkä vaihtavat muutaman sanan lapsista mutta voivat sitten keskustella vaikka tv-ohjelmista? Ahdistaa.
Kiasman kahvilaan/ravintolaan saisi laittaa jonkun pääsymaksun lastenvaunuhaitasta. Siellä vaunuineen parkkeerannet ja linnoittautuneet egopullistuneet mammat pilaavat muiden kävijöiden hengähtämishetket.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.
Mutta on sitä olemassa, totta.
Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.
Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.
Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.
Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"
Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään.
Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.
Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".
Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.
Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.
Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani. Ethän sitä tee, ap hyvä....?
Nyt puhuinkin täysin omasta puolestani enkä muiden ja puhun yksistään siitä miten muut kohtelevat minua. En todellakaan tyrkytä "minulla on niin täydellistä" asennetta toisille, vaan yritän pysyä neutraalina. Se on kyllä aika hankalaa kun se ihmeellinen negatiivinen lietsonta alkaa heti kun päästään aiheeseen.
Sitä paitsi useiden asenne on aivan järkyttävä. Onko se hormonit, pitkäaikainen kotona oleminen vai mikä, mutta juttujen taso on joskus ihan hämmästyttävä. Yksikin naisihminen ihmetteli, miksi lapsi marisee koko ajan. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin se olikin normaalia kitinää nälkäisenä ja väsyneenä, mutta hänellä oli vain periaatteita jotka estivät hoitamasta lasta syömään ja nukkumaan ajoissa. Toinen mammatar ihmetteli lapsen uniongelmia. Kun tätäkin asiaa puitiin, selvisi että hän löi lapsen omaan sänkyynsä jo puoli seitsemältä illalla, antoi huutaa siellä usean tunnin ja kävi katsomassa vasta kun tuli kymmenen aikaa hiljaista. Vastapainoksi tästä lapsi oli todella äkäinen ja takertuva koko valveillaoloajan, mutta kukapa ei olisi jos joutuu sänkyyn todella aikaisin illalla eikä näe vanhempiaan ennen aamua. Jolleivät nämä ole täysin omasta itsestään johtuvia ja niistä marmatus täysin asenteesta juontuvaa rutkutusta, niin mikä sitten?
Tyypillisintä mammapalstaa on etsiä syyllinen aloittajasta ja tässä onnistuit todella hyvin. Oletko ammatiltasi äidinkielenopettaja vai miten jaksoit kahlata koko tekstin etsiäksesi missä mokasin? Sama asenne näkyy
Siis eikö ole hyvä että huonot vanhemmat juurikin menee mammakerhoon ja saa vinkkiä muilta epätäydellisiltä mammoilta jotka kuitenkin saattavat hanskata kyseisen aiheen paremmin (tosin sulta ei saa apua kun vain tuhahtelet paheksuvasti NIIN paljon alapuollellasi oleville ihmisille). Älä mene sinne mammakerhoon. Varmaan sulla ja niillä muillakin on kivempi niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.
Mutta on sitä olemassa, totta.
Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.
Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.
Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.
Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"
Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään.
Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.
Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".
Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.
Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.
Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani. Ethän sitä tee, ap hyvä....?
Nyt puhuinkin täysin omasta puolestani enkä muiden ja puhun yksistään siitä miten muut kohtelevat minua. En todellakaan tyrkytä "minulla on niin täydellistä" asennetta toisille, vaan yritän pysyä neutraalina. Se on kyllä aika hankalaa kun se ihmeellinen negatiivinen lietsonta alkaa heti kun päästään aiheeseen.
Sitä paitsi useiden asenne on aivan järkyttävä. Onko se hormonit, pitkäaikainen kotona oleminen vai mikä, mutta juttujen taso on joskus ihan hämmästyttävä. Yksikin naisihminen ihmetteli, miksi lapsi marisee koko ajan. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin se olikin normaalia kitinää nälkäisenä ja väsyneenä, mutta hänellä oli vain periaatteita jotka estivät hoitamasta lasta syömään ja nukkumaan ajoissa. Toinen mammatar ihmetteli lapsen uniongelmia. Kun tätäkin asiaa puitiin, selvisi että hän löi lapsen omaan sänkyynsä jo puoli seitsemältä illalla, antoi huutaa siellä usean tunnin ja kävi katsomassa vasta kun tuli kymmenen aikaa hiljaista. Vastapainoksi tästä lapsi oli todella äkäinen ja takertuva koko valveillaoloajan, mutta kukapa ei olisi jos joutuu sänkyyn todella aikaisin illalla eikä näe vanhempiaan ennen aamua. Jolleivät nämä ole täysin omasta itsestään johtuvia ja niistä marmatus täysin asenteesta juontuvaa rutkutusta, niin mikä sitten?
Tyypillisintä mammapalstaa on etsiä syyllinen aloittajasta ja tässä onnistuit todella hyvin. Oletko ammatiltasi äidinkielenopettaja vai miten jaksoit kahlata koko tekstin etsiäksesi missä mokasin? Sama asenne näkyy
En ole äidinkielenopettaka, mutta tapanani on kyllä lukea koko kommentti kunnolla lävitse, ennen kuin vastaan.
Kuten sanoin, jos jossakin ei ollenkaan viihdy, ja kokee, että KAIKKI MUUT ovat ikäviä, kannattaa myös pohtia omaa asennetta. Jos koet, että oma asenteesi on ystävällinen ja myönteinen, niin mikäpäs siinä sitten. Vastauksestasi saa kummasti kyllä jälleen ihan eri vaikutelman.
2
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä huomannut että joissain väsyneiden äitien kokoontumisajoissa keskustelun punainen lanka on kurjuuden voivottelu - joka on välillä ihan ymmärrettävää, vertaistuellista. Mutta siitä tulee itseään toteuttava ennustus jos siihen jäädään jumiin, ne keskustelut muokkaa omaa ajatteluakin, ja se on kyllä totta että jos itse kokee ihan toisin, niin eipä siinä ole juuri sanottavaa ja jää helposti ulkopuolelle. Varsinkin jos on vähän tilannetajuton ja empatiakyvytön ihminen, joka ei tajua että toisen avautuessa vaikeuksistaan ei kannata vastata vain sanomalla että "ei meillä vaan" tai "onpa jännä, en ole koskaan moisesta kuullutkaan" vaan pitää ehkä suunsa hetki supussa tai sanoa jotain ymmärtäväistä.
Mutta onneksi tämä ei ole mun kokemuksellani mitenkään kaikenkattava pulma, vaan löytyy "piirejä" joissa on tilaa myös hyville ja ihanilla asioille ja kokemuksille.
Pointti onkin nimenomaan siinä, että kun sanon että "voi kuinka ikävää" tai kuuntelen, niin huomaan ennen pitkää että se marina vain jatkuu eikä ratkaisuja yritetäkään hakea. Ongelma on siis siinä, etten suostu menemään tuohon lietsontaan mukaan haukkumaan miehiä tai valittamaan lapsista. ap
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin aina ulkopuoliseksi, kun täysimetin ja julki-imetin mammakerhoissa. Sanallakaan en imetystäni maininnut, mutta jo tekona se oli liikaa imetyspettymyksen kokeneille mammapiirin kuningattarille.
En tiedä, missä imetys sitten olisi sopivaa, jos ei äitien keskellä. No, nykyään vauvalomalla seurana ovat isommat lapseni ja näiden kaverit. Aika suvaitsevaista tuo nuori polvi.
Minulla päinvastainen kokemus, päätökseni olla julki-imettämättä otettiin henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka en ole koskaan kommentoinut muiden julki-imetystä. En pidä sitä luontevana tai miellyttävänä, mutta muiden imetyksistä olen pitänyt suuni supussa. Silti toimintani on monien muiden mielestä mielen osoittamista. En esimerkiksi tykkää ottaa jossain kahvilan mammaringissä tissiä esiin, vaan imetän mielummin etukäteen autossa parkkitalossa, tai annan pumpattua maitoa tai korviketta kahvilan pöydässä. Mutta hei, minä olenkin tällainen prinsessa, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh... olen itse törmännyt tuollaiseen pätemiseen lähinnä vain täällä netissä ja muualla somessa, en livenä.
Mutta on sitä olemassa, totta.
Osin kyllä voi olla omastakin asennoitumisesta kiinni. Sinä ap - anteeksi nyt - tuossa ensin hekumoit, kuinka sinulla ei ole valittamista ja muut rutkuttavat tyhjästä.
Ja sitten ilmaiset mielipahaa siitä, että jos sinulla on jotakin valittamista, sinun valittamistasi väheksytään.
Kumminkin sinun kommenttisi alkupuoli oli juuri sitä, muiden väheksyntää.
Käytät mm. muotoiluja: "kipuja mutta ei niin infernaalisia että niistä jaksaisi vuosikausia katkeroitua", "pieni lapsi joka ei itke vittuillakseen"
Kommentistasi kuultaa se, että sinusta sinulla on oikea asenne, muut valittavat turhista ja koska luulevat lapsen itkevän ilkeyttään.
Kuitenkin kannattaisi nyt muistaa - ja tätähän sinä kommenttisi loppupuolella kumminkin MUILTA peräänkulutat - että meillä jokaisella kokemukset ovat erilaisia ja valmiudet suhtautuakin niihin ovat erilaisia.
Vaikka sinusta synnytys oli melko helppo, tiedän tapauksia, joissa nainen on revennyt niin pahasti, että paskan pidätyskyky on mennyt lopullisesti. Kyllä siitä minusta saakin "katkeroitua vuosikausiksi".
Ja vaikka jokainen äiti varmasti tietää, ettei vauva itse vittuillakseen, siitä voi silti uupua totaalisesti. Itse jouduin sinnittelemään 1,5 vuotta muutaman tunnin yöunilla ja senkin vartin-max tunnin pätkissä. Minulta hävisi lähimuisti, ja jopa käsialani muuttui täysin oudoksi.
Koetetaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja ymmärretään sitäkin, jos joku ei jaksa olla kauhean positiivinen.
Ja toki, siedetään sekin, että joku ON enimmäkseen hyväntuulinen. Minusta se ainakin on vain kivaa, jos joku on myönteinen - jos hän ei sitten samalla ala dementoida minun tuntemuksiani. Ethän sitä tee, ap hyvä....?
Nyt puhuinkin täysin omasta puolestani enkä muiden ja puhun yksistään siitä miten muut kohtelevat minua. En todellakaan tyrkytä "minulla on niin täydellistä" asennetta toisille, vaan yritän pysyä neutraalina. Se on kyllä aika hankalaa kun se ihmeellinen negatiivinen lietsonta alkaa heti kun päästään aiheeseen.
Sitä paitsi useiden asenne on aivan järkyttävä. Onko se hormonit, pitkäaikainen kotona oleminen vai mikä, mutta juttujen taso on joskus ihan hämmästyttävä. Yksikin naisihminen ihmetteli, miksi lapsi marisee koko ajan. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin se olikin normaalia kitinää nälkäisenä ja väsyneenä, mutta hänellä oli vain periaatteita jotka estivät hoitamasta lasta syömään ja nukkumaan ajoissa. Toinen mammatar ihmetteli lapsen uniongelmia. Kun tätäkin asiaa puitiin, selvisi että hän löi lapsen omaan sänkyynsä jo puoli seitsemältä illalla, antoi huutaa siellä usean tunnin ja kävi katsomassa vasta kun tuli kymmenen aikaa hiljaista. Vastapainoksi tästä lapsi oli todella äkäinen ja takertuva koko valveillaoloajan, mutta kukapa ei olisi jos joutuu sänkyyn todella aikaisin illalla eikä näe vanhempiaan ennen aamua. Jolleivät nämä ole täysin omasta itsestään johtuvia ja niistä marmatus täysin asenteesta juontuvaa rutkutusta, niin mikä sitten?
Tyypillisintä mammapalstaa on etsiä syyllinen aloittajasta ja tässä onnistuit todella hyvin. Oletko ammatiltasi äidinkielenopettaja vai miten jaksoit kahlata koko tekstin etsiäksesi missä mokasin? Sama asenne näkyy
Siis eikö ole hyvä että huonot vanhemmat juurikin menee mammakerhoon ja saa vinkkiä muilta epätäydellisiltä mammoilta jotka kuitenkin saattavat hanskata kyseisen aiheen paremmin (tosin sulta ei saa apua kun vain tuhahtelet paheksuvasti NIIN paljon alapuollellasi oleville ihmisille). Älä mene sinne mammakerhoon. Varmaan sulla ja niillä muillakin on kivempi niin.
Miten sä sait väännettyä tän näin kieroksi? :D ap
18 jatkaa: viestini oli siis lainaamalleni kirjoittajalle myötätunnon osoitus siitä, että jopa tekoja voidaan pitää mielen osoittamisena vaikka käyttäytyisi kohteliaasti eikä puhuisi asiasta, en tiedä kirjoitinko tarpeeksi selvästi, että tarkoitus ei ollut vinoilla sinulle tai mitätöidä päinvastaista kokemustasi :)
Luulin otsikon perusteella, ettet tajua mammapiirejä. Ei niitä kuulukaan tajuta. On parempi pysyä poissa. Järkyttävä ajatus, paljon mammoja yhdessä hysteerisinä omista lapsistaan. Sitten ne jatkavat samanlaisina vanhempainiltoihin. Aivan kauheaa.