Olenko kamala mummi jos

Vierailija kirjoitti:

Leirikoulut, ystävät ja kaikki muu elämä saavat viedäkin lapsen elämästä, ja viekin suurenosan, mutta hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös opettaa lapselleen perheen tärkeyttä ja merkitystä. Se on se tukijalka kun elämässä tulee vaikeuksia. Silloin ei leirikoulut ja harvoin ystävätkään ole tukena.

Lapselle on hyvä myös opettaa ettei aina mennä se oma etu edellä. Vaikka tällä hetkellä kaikki muu olisi kivempaa kuin se kääkkä mummi tai pappa, on joskus myös annettava omaa aikaansa heille. Se on arvokas muisto lapsuudesta, jota ei saa takaisin koskaan. Eivät nämä mummit ja ukit montaa vuotta enää siinä ole.

Usein vain lapsen vanhemmat ovat samalla tasolla henkisen kehityksensä kanssa kuin lapsensa. Ikävä kyllä.

Arvot muuttuvat, mutta ei välttämättä hyvään suuntaan. 

Voihan olla, että he toimivatkin juuri näin. Todella pyhittävätkin kaiken vapaa-ajan omalle perheelle.

Mielenkiintoisia kannanottoja. Kiitos niistä. Jokainen niistä kertoi omaa tarinaansa rivien välistä. Sellaisiahan me ihmiset olemme, niin monisärmäisiä. Pisti ajattelemaan monelta kantilta heittämääni aloitusta.

En pysty sanomaan tyttäreni traumoista, miten kukakin minkäkin kokee.

Meillä oli tavallinen perhe, mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan.  Elimme 90-luvun lamavuosia, jäin työttömäksikin kerran, mutta kouluttauduin uudestaan ja sain töitä. Rahaa ei ollut liiemmilti, mutta ei kärsitty puutettakaan. Lapset saivat harrastaa.

Meillä ei ollut ongelmia alkoholista, eikä normaaleja suurempia riitojakaan ollut. Tavallista elämää.

Yritin olla hyvä vanhempi ja ottaa lasten hyvinvoinnin etusijalle. No, nyt alkoi stoori vaikuttamaan jo nyyhkytarinalta, mutta jatkan silti.

Oma lapsuuteni oli todella traumaattinen ja sen vuoksi juuri paapoin omia lapsiani, mutta joskus oma menneisyyteni löi lävitse.  Kerroin lapsuudestani lapsilleni kun olivat jo aikuisia. 

Toinen oli myötätuntoisempi, toinen ei. Ihmiset ovat erilaisia, eikä se ole kenenkään vika, ollaan vaan.

Tuohon lahja asiaan sain täältä hyvän vastauksen, älä ole marttyyri. En aio olla. Lahjat hankin ja hyvällä mielin.  Aina oppii ja hyvä tarkastella kantojaan, eikä elää oman pään luomissa illuusioissa.

No hard feelings ja hyvää joulua :)  

ap

Mun mielestä koululaisten vanhempien (ja isovanhempienkin) vielä kuuluu huolehtia yhteydenpidosta, eikä lapsia pitäisi rangaista siitä jos yhteydenpito on huonoa.

Vielä teinit ja opiskelijatkin voivat olla niin kypsymättömiä, etteivät osaa ja muista soittaa itse ja käydä kylässä. Silti voivat rakastaa mummeja ja ukkeja hyvin paljon.

Olethan tasapuolinen lapsillesi vaikka luonteesi sopiikin paremmin yksin pojan kanssa?

Minä en oikein pysty olemaan hyvissä väleissä isäni kanssa koska kaikessa paistaa se että veljeni on se ns. parempi lapsi.

Mun äiti on myös tehnyt meidän lasten kannalta vääriä valintoja lapsuudessamme, ja on lisäksi taipuvainen kieltämään mun tunteet ja kokemukset. Mutta se ei oikeastaan kuulu tähän, olemme näistä huolimatta ihan hyvissä väleissä, lähetän kuvia lapsista, ostan äidille joulu- ja äitienpäivälahjat, viemme siskojen kanssa syömään jne. Mutta työ, pienet lapset ja omat harrastukset ja ystävät täyttävät elämän ja en tässä vaiheessa kerta kaikkiaan jaksa kovin usein soitella. Myöskin äidille on n. 40min ajomatka, ei paljon mutta illat ja viikonloput ovat kullanarvoista aikaa olla pienten päiväkotilaisten ja koululaisten kanssa, sekä rentoutua hieman, siellä käymiseen menee puoli päivää ainakin. Näiden takia en jaksa itse hirveän aktiivisesti soitella ja käydä. Kun hän soittaa niin kuuntelen kyllä häntä ja olen mukava.

Meillä koululaiset lapset kanssa. Ihan tykkäävät mummosta,mutta eipä tuo 14v poika osaa ottaa mummoon itsenäisesti yhteyttä. Kun mummo soittaa, juttelee ihan kivasti. Miehen pitää aina aloitteellisesti sopia lasten kanssa meno mummolaan. Itsekin joskus sovin, mutta en aina jaksaisi sitä aikataulujen sumplimista ja anoppi on ollut mulle ilkeä. Lapset ei sellaista vielä osaa, vanhemman tai isovanhemman pitää olla aktiviinen. Miehet ja pojat helposti passiivisempia, odottavat että tulee asiaa.

Lahjatta kokonaan jättäminen olisi kyllä aika tylyä, joku mainitsikin suklaan tai leffaliput.

Vielä muutamaan kommenttiin, jotka olivat tulleet kirjoittaessani.

En ole ollut omiva äiti, vaan syrjään vetäytyvä enemmänkin kun hänestä tuli äiti. Annoin tyttärelleni tilaa olla äiti ja aikaa omalle perheelleen, aina odottaen, että kyllä se minunkin aikani tulee. 

Tyttäreni on hyvä äiti, parempi kuin minä aikoinaan. Menin niillä eväillä jota oli silloin  antaa, kun oma lapsuuteni oli mitä oli.

ap

Kannattaa ap:n katsoa vielä vähän tarkemmin peiliin, niin voi yllättyä mitä sieltä näkyykään. Kuulostat nimittäin ihan omalta tädiltäni. Hän aina päivittelee sitä miten on niin hyvä mummi, mutta lapsenlapset ovat huonosti kasvatettuja jne. kun eivät häntä arvosta. Hän juurikin on sitä miletä, ettei lahjoja ostele vaan keskustelee ja antaa aikaa. Harmi vain, että keskustelut ovat aika yksipuolisia tädin näkemyksiä siitä minkälaisia lastenlasten tulisi olla mitä heidän pitäisi harrastaa ja opskella jne. Yhteinen aika on sitten työleiriä muistuttavaa siivoamista jne. Eipä ole ihme, ettei lapsenlapsia mummon seura paljon kiinnosta.

Oma äitini aina sanookin, ettei missään nimessä halua olla siskonsa kaltainen ja onneksi ei olekaan. Ei lapsenlapsia välttämättä tarvitse lahjoilla lahjoa ja yhteinen aika onkin sitä parasta, mutta ajan täytyy olla sellaista että lapsetkin nauttivat. Eivät lapset halua mennä mummon kanssa mökille, jos siellä joutuu vain siivoamaan, mutta jos luvassa on kivoja yhteisiä retkiä ym. on asia ihan eri.

Jotenkin tuli oma isoäitini mieleen. Hänkin aina valittelee, ettemme minä ja sisarukseni pidä säännöllisesti yhteyttä ja käy kylässä. Ennen koin tästä syyllisyyttä, mutta en enää.

Hän on vain niin raskas ihminen ettei hänelle huvita soitella. Kritisoi kaikesta ja on yrittänyt kiristää toimimaan tahtonsa mukaisesti. Hän mm. uhkaili minulle, että jos en käy otattamassa valmistujaiskuvia, en saa häneltä lahjaa. Omasta puolestani voi olla antamatta lahjoja. Suhteemme muodostus on tapahtunut koko elämäni ajan ja minulla ei ole mitään mielenkiintoa yrittää nyt saada sitä läheisemmäksi.

Sinun tapauksessasi yrittäisin kyläillä enemmän. Asut kuitenkin niin lähellä, että voit piipahtaa vaikka kahvilla vähintään kerran viikossa. Älä syyllistä tytärtäsi tai lapsenlapsiasi, vaan ole itse aktiivisempi jos kaipaat muutosta väleihinne.

Minusta ap ei vaikuta mitenkään raskaalta tyypiltä. aika huumorintajuinen pohtii asioita. ainahan se ei ole vain yhden vika jos ongelmia. Voihan tytärkin olla itsekäs omaa napaan tuijottelija ja sellainen raskas tyyppi. Mummi ainakin yrittää. Lapsetkin voi olla joskus varsinaisia pikkupaskiaisia. ja hei, eiks mummitkin ja paapatkin kuulu enää perheeseen kuten yks kirjoitti, että haluu viettää vaan aikaansa oman perheen kanssa. On ympyrät pienentyneet perhekäsitystä kohtaan.

Joulun alla kaikkien tunteet nousee pintaan perheasioissa huomaa näistä vauvapalstankin aloituksista ja vastauksista. Joka joulu . Onneksi kohta on uusivuosi ja alkaa arki. Ikävä kyllä ensi vuonna taas samat ongelmat edessä.  Ihmiset ei ikinä näytä oppivan edellisistä vuosista mitään. Mitä se kertoo...

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap ei vaikuta mitenkään raskaalta tyypiltä. aika huumorintajuinen pohtii asioita. ainahan se ei ole vain yhden vika jos ongelmia. Voihan tytärkin olla itsekäs omaa napaan tuijottelija ja sellainen raskas tyyppi. Mummi ainakin yrittää. Lapsetkin voi olla joskus varsinaisia pikkupaskiaisia. ja hei, eiks mummitkin ja paapatkin kuulu enää perheeseen kuten yks kirjoitti, että haluu viettää vaan aikaansa oman perheen kanssa. On ympyrät pienentyneet perhekäsitystä kohtaan.

Kyllä Suomessa on aika pitkä perinne erottaa termit "suku" ja "perhe". Perhettä ovat olleet vanhemmat ja lapset avioliittoon asti, nykyään täysi-ikäisyyteen asti.

Jenkkilässä esim suvusta käytetään termiä "family", kulttuurikin on erilainen. Mutta ihan samoja ongelmia sielläkin isovanhemmat-vanhemmat-lapset suhteissa, mikä kielii siitä ettei sielläkään pidetä isovanhempia perheenjäseninä sanan perimmäisessä merkityksessä.