Kuuluuko työelämän olla sellaista, että päivän jälkeen ei jaksa kuin maata sohvalla ja viikonloppuisin nukkua aamusta iltaan?

Lyhyillä yöunilla pärjäävät syyllistävät muita, vaikka tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä on eri unen tarpeen vaatimukset. Kiva jos 5-6 tuntia riittää. Lue aamun lehdet rauhassa. Toinen on väsynyt kaikesta alle 8-9 tunnin unesta. Ei tuo ole mikään kestävyysjuoksukilpailu.

Nykyisin tuntuvat olevan ne työntekijät vihreämmällä oksalla kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolella, jotka voivat tulla töiden jälkeen ihan vain kotiin. Mitään nettiasiaa tai vaatimuksia ei ole hoidettavana sen jälkeen.

Burnout? Hae rohkeasti apua, AP, jospa saisit helpotusta edes toviksi ja henkisen kaasutankin täytettyä :(

Sääliksi käy lapset ja vanhemmat, kun pitää mennä oppimaan uusia asioita kahdeksaksi kouluun tai tarhaan, joskus aiemmin. Suurin osa porukasta on väsynyttä puolin ja toisin. Ei mitään järkeä. Valtaosa ihmisistä on yökansaa rytmin suhteen. Lehmiä ei tarvitse enää meistä suurimman osan lypsää.

Mulla leikattu kymmenen vuoden sisään; ranteet kolmesti hermopinteiden takia, molemmat olkapäät ja polvi. Kaikki kulumavikaa raskaan työn takia. Aamulla viiteen töihin, iltavuorot loppuu klo 23. Nyt joulun lähestyessä alkaa yövuorot. Kaikki sekaisin, ei esim aamuviikkoa tma.

Oon 42-v. Eläkkeelle en pääse ikinä, tuskin elän edes 60- vuotiaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla leikattu kymmenen vuoden sisään; ranteet kolmesti hermopinteiden takia, molemmat olkapäät ja polvi. Kaikki kulumavikaa raskaan työn takia. Aamulla viiteen töihin, iltavuorot loppuu klo 23. Nyt joulun lähestyessä alkaa yövuorot. Kaikki sekaisin, ei esim aamuviikkoa tma.

Oon 42-v. Eläkkeelle en pääse ikinä, tuskin elän edes 60- vuotiaaksi.

Duunarin työ on nykyään liian raskasta kaikinpuolin suhteessa palkkaan joten suosittelen säästämään

rahaa sukan varteen jotta pääset pois oravanpyörästä jo ennen 50 ikää.

T: alle 50 vapaaherra ja ex-duunari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aina ollut. Olen it-alalla, eli työ fyysisesti kevyttä, mutta mun aivot menee ihan piiippuun kun päivä pitää kovalla kiireellä ratkaista ongelmia ja tehdä vaativaa työtä. Kiireisimpinä aikoina projektissa en pysty työpäivän jälkeen muuta kuin istumaan pimeässä huoneessa - jopa se että on valot päällä on liikaa ärsykkeitä, aivot ylikuormittuu näkemisestä. Normaalitila ei-kiireaikoina on etten jaksa mitään muuta kuin laittaa ruoan ja vähän pelata tietokoneella ja mennä nukkumaan. Esim. ihmissuhteita en jaksaisi yhtään.

Jos haluat itsesi tilttiin, niin hanki nainen, joka ei ymmärrä työsi luonnetta. :D

Meillä mies rentoutuu rakentamalla noita koneita ja koodaamalla. Itse katson telkkaria. Vaihdetaan kuulumisia, mitä siellä ja täällä tapahtuu. Hyvin toimii.

Tuota aina välillä mietin että onko järkeä uhrata mahdollisuus pariutumiseen ja lisääntymiseen työlle. Koska en todellakaan kestäisi ketään ihmistä jatkuvasti samassa asunnossa, kun olen niin piipussa tämän työn kanssa. Tarvin valtavasti totaalista hiljaisuutta, rauhaa ja tilaa. 

Suosittelen ottamaan yhteyttä omaan työtervyshoitajaan ja kertomaan tilanteen vakavuus.

Oma vastaava tilanteeni lähti purkautumaan lääkärin kanssa keskusteluun, määräsi verikokeet ja yksi nousi ylitse muun. Kilpirauhaskokeen THS näytti olevan koholla reilusti, että Thyroxin lääkityksellä pikkuhiljaa vireystaso ja jaksaminen kohonnut huimasti. Kiittelin lääkäriä kontrolli käynnillä saaneeni uuden elämän..!

(Kassamyyjän työssä reilut 20 vuotta. )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään.

Minä olen tehnyt töitä päästäkseni asemaan, jossa saan valita työpaikkani ja -aikani. Tietenkin tähän pääseminen ei kaikilta onnistu ja vaatii lahjakkuutta sekä kykyä menestyä.

No niin olen minäkin tehnyt töitä, mutta aina ei elämä mene niin kuin suunnittelee. Olin itsekin aikoinaan asiantuntijatöissä, joissa sain valita työaikani sekä tehdä etänä. Palkkakin oli kohdillaan.

Monien kadehtimaa eliittihommaa.

Ei sekään nyt niin herkkua ollut, vaikka kroppa pysyi ehjänä, henkinen paine, tulosvastuut jne. olivat myös aika kuormittavaa settiä. Joka työssä on puolensa eikä ne asiantuntijatyöt ole yksiselitteisesti mitään unelmaa.

Eipä sillä, mieluummin toki niihin hommiin palaisin kuin tätä nykyistä duunarimättöä tekisin, mutta toistaiseksi nyt näillä mennään. Ellei sitten ansiosidonnainen kutsu omasta tahdosta, kun tämä työsuhde päättyy.

Ap

Sulle ei näytä sitten mikään työ sopivan. Ja se, että olet ollut 15 (!?) eri firmassa samalla alalla, kertoo myös paljon. Miten ne sua edes palkkaa enää??

Kaiken pahan alku ja juuri on se sohva, se kun syö aikaa oikealta levolta eli nukkumiselta. Mieluummin töiden jälkeen joku nopea ruoka, suihku ja suoraan yöunille, niin seuraavana päivänä ehkä jaksaakin jo jotain.

Ei kuulu, mutta sellaista se on.

Lapsiperhe-elämää en jaksaisi päälle.

Vierailija kirjoitti:

Minä koen erityisen ärsyttävänä, kun työkaverit sairastaa jatkuvasti ja minulle pätkätyöläisenä laitetaan heidänkin työt. Miksei vakkareille? Koska eivät suostu... Sen sijaan kokematon sijainen on loistava tekemään ilman lisäkorvausta toisenkin ihmisen työt. Nytkin menossa töihin tunnin päästä ja yksi kollega on TAAS pois, joten tiedossa tuplatyöt. Minä en tietenkään ole koskaan sairas itse,  vakituiset näköjään sairastuukin helpommin kuin pätkillä olevat.

Oikeasti en tiedä, miten tämän päivän taas selviän. En vaan oikeasti (kukaan ei pystyisi) pysty hoitamaan kahden ihmisen töitä suitsait. Tilanne on rinnastettavissa siihen, että olisimme töissä vaikka jossain hoitolaitoksessa, jossa jokaisella on esim. 10 huoneellista vastuulla työvuoron. Sitten yksi on pois, niin kaikki muut hoitaa edelleen ne omat 10 huonetta, mutta minä hoidan omat 10 + toisen 10. Tai vaikka lääkärinä sanottaisiin, että tänään otat tuon tuon Martin potilaat omiesi lisäksi ja muut lääkärit hoitaa edelleen ne omiksi sovitut potilaat vain.

Juuri tämä! Sitten vakituiset vielä jaksaa valittaa ja marmattaa, kun en ehdi tehdä kahden ihmisen töitä samaan aikaan yhtä nopeasti ja joku homma jää puolitiehen. Tänäänkin minulla oli kahden ihmisen työt hoidettavana ja yksikin vakkari jaksoi osoittaa mieltään ja esim. paiskoi tavaroita ja tiuski minulle. 

Tyhmähän sitä on, kun suostuu tällaiseen kohteluun. Valitettavasti töissä käytetään kiltteyttä hyväksi niin paljon kuin itse antaa. Mutta minkä sitä ylikiltille luonteelleen mahtaa. Pitäisi oppia olemaan itsensä puolella, kun ei sitä kukaan muukaan tee. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tosi epäsäännölliset työajat, mikä vielä osaltaan vaikuttaa asiaan. Työni on fyysisesti ja henkisesti raskasta ja palkka luonnollisesti pieni. Päivän jälkeen en jaksa kuin vaihtaa kotivaatteet päälle ja käydä joko päiväunille, yöunille tai muuten vain maata koomassa sohvalla.

Tällaistako tämän kuuluukin olla, työssäkäyvän ihmisen elämä? Mä en jaksa kohta enää. Mielessä on käynyt viime aikoina usein jättäytyminen työelämästä hetkeksi.

veit sanat suustani. 

Sisältä kaunis kirjoitti:

Sitä saa mitä tilaa ihanat Suomalaiset. Itseppähän äänestätte porvarit valtaan. Ja haukutte mun kaltasia tyhmäksi. Jos menisin polittiikkaan mukaan en saisi yhtään ääniä vaikka olen aina vähävarasten puolella ja orjuuttamista vastaan! Mut nauttikaa kapitalismista/fasismista tai mikä nyt ikinä sopisikaan parhaiten suomen tilanteeseen.

No en vitussa äänestänyt. Et sä ole mikään uniikki lumihiutale poliittisine näkemyksinesi.

sitä se kilpailukykysopimus teettää tuloskuntoa revitään työntekijöiden selkänahasta tulonsiirtona rikkaimmille. 

Palkkatyö on filosofilsesti tarkasteltuna kyllä melko erikoinen tapa viettää 1/3 osa vuorokaudesta arkielämässään. 36,5 tuntia viikossa on annettava kaikki tarmonsa ja keskittymisensä tehtävään, jossa ei välttämättä eksistentiaalisella tasolla ole kovinkaan suurta mieltä ja josta todennäköisesti joku muu hyötyy teoreettisen vaihtosuhteen nimissä enemmän kuin itse (yritysmaailmassa esimerkiksi osakkeenomistajat, julkisella sektorilla huonon palkkauksen vuoksi asiakkaat/oppilaat/potilaat). Kysymys siitä, miksi siis pyöritämme tällaista systeemiä, onkin todella perusteltu. Merkillepantavaa, että pohdit näitä kysymyksiä ennen kuin lähdet sokeaksi orjaksi kapitalistisen markkinatalouden ympärillä pyörivän järjestelmän rattaisiin. Ehkä näin osaat ainakin asettaa jatkossa ajankäytöllesi kohtuulliset rajat, pitää puoliasi palkkaneuvotteluissa ja mikä tärkeintä, vaalia sellaista tekemistä sekä suhteita, joihin vallitseva markkinalogiikka ei päde.

Varhaisemmissa yhteiskuntajärjestelmissä jokainen perhe ja yhteisö jakoi työn (kuten ruoanhankinta, -viljely ja -valmistaminen, vanhusten- ja lastenhoito sekä muut kotityöt) ihmisen sukupuoleen liittettyjen oletettujen taipumusten ja taitojen mukaan niin, että kaikki tekeminen hyödytti suoraan itseä ainakin välitöntä lähipiiriä. Kuitenkin erityisesti teollistumisen jälkeen työnkuvat muuttuivat spesifimmiksi, jolloin tarvittiin erikoistunutta osaamista. Teollisissa yhteiskunnissa omavaraistalous ei ollut enää tarkoituksenmukaista, joten kullekin erikoistuneen työn ja osaamisen osa-alueelle määritettiin arvo, joka perustui melko mielivaltaisesti siihen, vaadittiinko työssä perinteisiä miehisiksi katsottuja (teknologia, diagnosointi ja tuomarointi) vai naisellisia (hoiva, keskustelu ja sosiaalisten tilanteiden ymmärtäminen) ominaisuuksia.

Tämän ja monen muuttujan summana syntyivät pikkuhiljaa nykyisen kaltaiset työmarkkinat; erityisesti luterilaiseen etiikkaan perustuvissa yhteiskuntajärjestelmissä työ ja sen tuoma status, sosiaalinen asema alkoivat hiljalleen määritellä ihmistä kokonaisuutena. Eri tehtäviin ja ammattialoihin liitetään jo tiedostamattomasti mitä stereotyyppisimpia ennakko-oletuksia, minkä lisäksi ihmset usein määrittelevät itsensäkin ensisijaisesti työnsä kautta: "Olen 38-vuotias naislääkäri, joka..."

Työ voi olla oikeasti palkitsevaa, se voi olla intohimo tai kutsumus. Työ luo struktuuria vuorokauteen ja elämään. Työ luo turvalliset puitteet toimia, mahdollistaa taloudellisesti monia perustarpeita sekä haaveita. Työ kiinnittää yhteiskuntaan ja luo sosiaalisia verkostoja.

 jatkuu...

...jatkuu

Työ on myös rajoite, silloin kun elämässä on muita prioriteetteja, terveydentilaan liittyviä haasteita, harrastuksiin liittyviä toiveita  ja monimutkaisia ihmissuhdetilanteita. Työelämästä voi myös jättäytyä pois: onneksi suomalaisessa järjestelmässä on taattu niukka perusturva sairaille, vammaisille, omaishoitajille, lasten kanssa kotona oleville, eläkeläisille ja työttömille ylipäätään. On kuitenkin muistettava, että jättäytyäkseen (HUOM!) vapaaehtoisesti tämän järjestelmän ulkopuolelle on hyväksyttävä tiettyjä ehtoja. Silloin kun valitset olla tekemättä työtä, et ole aktiivijäsen tässä yhteiskunnassa, eikä sinulle kuulu tietyt etuudet (kuten ansiosidonnainen korvaus, sujuvat ja helposti saavutettavat työterveyspalvelut jne). Taloudellisesti olet siis minimiturvaa lukuunottamatta melko heikoilla, mikä rajoittaa mahdollisuuksiasi toteuttaa itseäsi ympäröivässä rahaan kytkeytyneessä vaihtojärjestelmässä.

Toisinsanoen olet marginaalissa ja hieman syrjässä kaikista (lähinnä työssäkäyville suunnatuissa) yhteiskunnalisissa rakenteissa. Kaikki on vaihtokauppaa. Se onko tämä järjestelmä mitenkään reilu, on jo oman keskustelunsa arvoinen aihe...

Minulla ja monella muulla luokanopettajalla työ on juurikin niin rankkaa henkisesti, että on pakko nukkua 1-2h jokaisen työpäivän jälkeen, jotta jaksaa tehdä suunnitelmia, korjauksia, tehtäviä, lomakkeita, viestejä ja kokeita illalla.

Joku kirjoitti mielestäni loistavan vertauksen opettajien työstä säästötoimien ja integroinnin seurauksena:

Jos vanhusten hoidosta leikataan ja vaippoja tarjotaan puolet entisestä määrästä, niin hoitajat vaihtavat vaippoja entistä harvemmin. Jos opettajat laitettaisiin hoitamaan vanhuksia, he joko ostaisivat puuttuvat vaipat omilla rahoillaan tai ompelisivat kestovaippoja kotona työpäivän jälkeen. 

En tarkoita, että opettajat olisivat hoitajia parempia ihmisiä, vaan että tällä hetkellä opettajan työ on juurikin tuota säästöjen paikkaamista omalla ajalla ja rahalla. Tänä vuonna palkkani on huonompi kuin viime vuonna samassa työssä, sillä minulta vietiin mahdollisuus antaa tukiopetustunteja. Ensi vuonna palkkani on huonompi kuin tänä vuonna, sillä säästöjen vuoksi joudun luopumaan yhdestä ylityötunnista ja opettamaan englantia ja äidinkieltä samaan aikaan.

Minä en jaksanut edes koko työpäivää. Välillä nukahtelin "sorvin" ääreen.

No mitähän nämä äärettömän uuvuttavat työt ovat? Ainakin ne kokemukset mitä pikaisesti tulee nähtyä työelämästä saa minut yleensä miettimään: maksetaanko tuolle palkkaa tuosta?

Nuori mies auraa teitä ja parkkipaikkaa valtavalla traktorilla, lämpimässä ja mukavassa hytissä On selvästi kivä rällätä ja tehdä kasoja. Nuori nainen käyskentelee hyllyjen välissä ja tulee viimein kassalle ostoksiani selvittämään, ei ole kiire todellakaan. Kaverini tekee valvomotyötä, usein jää lörpöttämään niin pitkään puhelimessa että tahtoo mennä hermot (siis työajalla). Toiselle soitan päivällä (koodari), ei minkäänlaista häiriötä tunnu olevan työntekoon vaikka itse mietin kehtaanko soittaa keskellä päivää. Kirjaston virkailijat, voiko kevyempää työtä olla? Elektroniikkakaupan myyjät seurustelevat keskenään, sitten yksi tulee kysymään mitä olen etsimässä ja alkaa esitellä kännyköitä. Sairaalassa hoitsut ovat oikein mukavia, kahdestaan tulevat potilaan luokse eivätkä näytä ollenkaan rasittuneilta. Lääkäri tekee kierrostaan ja selittää omaisille miten on annettu lääkkeet. Postinjakaja kaasuttaa ja jarruttaa ja työntää lehtiä ikkunasta laatikoihin. Jne.

Sitten kun aletaan tekemään urakalla työtä, ei tuntipalkalla niin tilanne on toinen. Jos et saa aikaan, ei tule palkkaa. Tein itse tällaista työtä ja se tuli lopulta niin raskaaksi että rasitusvammojen takia piti lopettaa. Puolessa välin päivää väsymyksen aiheuttama lihaskipu oli jo huomattavaa ja työpäivän pari viimeistä tuntia kuluivat erittäin hitaasti. Siinä otettiin miehestä mittaa. Jännetuppeihin tuli sitten tulehdus ja sormet alkoivat turpoamaan ja nivelet sormissa naksuivat niin silloin tiesi että nyt alkaa olla liian raskasta. Painokin putosi ja liiikuntaharrastus piti lopettaa kun ei ollut voimia mihinkään ylimääräiseen.

Arvioin sillon että olisi selvästi kevyempää juosta joka päivä maraton.