Kuuluuko työelämän olla sellaista, että päivän jälkeen ei jaksa kuin maata sohvalla ja viikonloppuisin nukkua aamusta iltaan?

Itselläni on aina ollut. Olen it-alalla, eli työ fyysisesti kevyttä, mutta mun aivot menee ihan piiippuun kun päivä pitää kovalla kiireellä ratkaista ongelmia ja tehdä vaativaa työtä. Kiireisimpinä aikoina projektissa en pysty työpäivän jälkeen muuta kuin istumaan pimeässä huoneessa - jopa se että on valot päällä on liikaa ärsykkeitä, aivot ylikuormittuu näkemisestä. Normaalitila ei-kiireaikoina on etten jaksa mitään muuta kuin laittaa ruoan ja vähän pelata tietokoneella ja mennä nukkumaan. Esim. ihmissuhteita en jaksaisi yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Minä väsyin työelämään, en kestänyt sitä, että töitä oli 5 päivää viikossa ja työpäivät venyivät usein 12 tuntisiksi. Vaihdoin työpaikkaa ja aloin tekemään osa-aikatyötä (32 tuntia viikossa). Nykyään voin paremmin, toki palkka on pienempi, mutta kyllä oma terveys ja hyvinvointi pitäisi olla se tärkein asia.

Samoin.

Pienempää palkkaa kompensoi vähän se että ehtii tekemään edullista ja terveellistä kotiruokaa, viettämään aikaa läheisten kanssa, keräämään mm. marjoja, neulomaan, ulkoilemaan joskus päivänvalossa ja siivoamaan kotiaan. Ei tule samalla lailla tehtyä heräteostoksia tai shoppailtua stressin lievittämiseksi ja syötyä kiireessä jossain mättöpaikoissa, kun ei ole rahaa.

Edellisissä työpaikoissa oli joulukuussa niin kiire, etten ehtinyt koskaan paketoimaan joululahjoja, ostin vaan jonkun kaupan kassin. Nyt olen nauttinut jopa siitä!

Kaveri uupui työelämässä. Piti töistään ja söi ihan normaalisti. Tajusi tilanteen ja vaihtoi tuohon osa-aikaiseen työsuhteeseen. Onneksi se sopi. Huilasi pari vuotta, sai uutta energiaa ja on taas kokoaikaisena.

Vierailija kirjoitti:

Kun tulivat nämä työaikapidennykset kiky-hengessä, niin firman kokeneet työntekijät sanoivat heti, että tämä menee sitten kaikki omaan vapaa-aikaan. Osaavat hoitaa työmaan samaan malliin ihan entisessä ajassa. Plus miinus nolla yrittää repiä selkänahasta ekstraa.

Meillä sekosi työaikasysteemi. Tuli varmaan kalliimmaksi kuin että olisi pysytty vanhassa.

ei kuulu olla elämä tuollaista. liity meihin ja lopeta työt. työttömyystuella ja asumistuella pärjää oikein hyvin.

Pitäähän osa opiskelijoistakin paljon parjattuja välivuosia ja katsastavat maailmaa. Kaikille ei ole heti selvää, mitä haluaisivat opiskella koulujen jälkeen. Kunhan ei sille tielle jää. Ala, mitä haaveili voi näyttä aivan toiselta sen vuoden jälkeen. AU-pairinakin oleminen on hyvää näkemystä perheen sisältä kulttuureihin. Lisäksi joutuu ottamaan vastuuta lasten kasvatuksesta ja kodinhoidosta. Tekisi monelle pojallekin hyvää.

Onko muuten tämä sapattivapaa ajettu jo alas?

Vierailija kirjoitti:

Työpäivän jälkeen pitää viedä koira parin tunnin lenkille ja kokata, tiskata, pestä pyykit ja lakaista lattiat.

Sinkkumies

Sama täällä. Lisäksi vähän urheilua.   :)

Sinkkunainen

Vierailija kirjoitti:

Onko muut elämäntavat kunnossa? Ruokavalio?

Luuletko että niistä ehtii edes pitää huolta, jos työ on kiireistä ja stressaavaa???

Vaihdoin fyysisempään osa-aikatyöhön. Myös työmatka lyheni. Osa sairauksistani hävisi samalla itsestään. Edelleen pohdin, kannattaako enää koskaan palata hyvin palkattuun stressaavaan istumatyöhön asiantuntijaksi.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on aina ollut. Olen it-alalla, eli työ fyysisesti kevyttä, mutta mun aivot menee ihan piiippuun kun päivä pitää kovalla kiireellä ratkaista ongelmia ja tehdä vaativaa työtä. Kiireisimpinä aikoina projektissa en pysty työpäivän jälkeen muuta kuin istumaan pimeässä huoneessa - jopa se että on valot päällä on liikaa ärsykkeitä, aivot ylikuormittuu näkemisestä. Normaalitila ei-kiireaikoina on etten jaksa mitään muuta kuin laittaa ruoan ja vähän pelata tietokoneella ja mennä nukkumaan. Esim. ihmissuhteita en jaksaisi yhtään.

Jos haluat itsesi tilttiin, niin hanki nainen, joka ei ymmärrä työsi luonnetta. :D

Meillä mies rentoutuu rakentamalla noita koneita ja koodaamalla. Itse katson telkkaria. Vaihdetaan kuulumisia, mitä siellä ja täällä tapahtuu. Hyvin toimii.

30-vuoden kokemuksesta sanoisin, että ei se samanlaista ole koko aikaa. On ollut helvetin raiskaita kausia töissä ja sitten taas välillä kevyempää. Oikeastaan sellainen yksinkertainen fyysinen työ on melkein helpompaa, kuin sellainen, jossa työhuolet tulevat mukana kotiin ja yölläkin herää miettimään jotain juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti liian moni työ nykyisin on noin vaativaa. Monet joutuvat tekemään töitä vielä kotona työpäivän jälkeen. Kouluttautua lisää, pysyä ajan tasalla, valmistella esityksiä, tankata ammattikirjallisuutta. Nuorempana ehti vielä harrastaa ja tavata kavereita usein. Toista se on nykyisin. Mitä vanhemmaksi tulee, ei halua osallistua enää työpaikan vapaa-ajan rientoihin, koska siitä ei makseta. Pitää nukkua.

Ihan kuin mun näppikseltä!

Ja olin unelmatyössäni, monien muidenkin haaveammatissa. Paineet olivat ihan valtavat, kun alalle tunki nuoria ilmaisia harjoittelijoita into piukeana. Parhaimmin menestyvät olivat lapsettomia, rikkaan puolison elättämiä, työlleen 110% omistautuneita.

Ruokavalio. Tunnen useammankin anoreksiaa sairastavan, joista osa on ehtinyt eläkeikään. Hyvin ovat jaksaneet toissä alipainoisena luurankona. Syy-seuraussuhteita ei aina voi vetää yhdellä langalla.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Elämä menee ohi kun en jaksa mitään. En käynyt viime kesänä kertaakaan edes rannalla tai terassilla, en vaan jaksanut. Viikonloput menee maatessa.

Mulla oli samanlainen kesä. Ja uimaranta vielä vieressä. Enää en ole samassa työpaikassa.

Nuorena aloittelevana työntekijänä ei vaadittu vielä niin paljon tiedollista osaamista. On valtavan paljon dataa, mitä täytyy jatkuvasti omaksua sen entisen tiedon päälle. Sitten on arki ja ikä. Hienoa, jos osaa ja pystyy rentoutumaan omalla tavallaan. Ymmärtää tuon rajallisuuden. Toiset haluavat rahaa, mutta myös sen iän myötä tajuaa, ettei se välttämättä ole niin tärkeää suhteutettuna uhraukseen oman fysiikan kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

30-vuoden kokemuksesta sanoisin, että ei se samanlaista ole koko aikaa. On ollut helvetin raiskaita kausia töissä ja sitten taas välillä kevyempää. Oikeastaan sellainen yksinkertainen fyysinen työ on melkein helpompaa, kuin sellainen, jossa työhuolet tulevat mukana kotiin ja yölläkin herää miettimään jotain juttuja.

Mun entisessä duunissa tahti vaan koveni koko ajan. Ihmisiä irtisanottiin ja samat työt hoidettiin joka vuosi aina vaan pienemmällä porukalla. Oli vain raskaita kausia, ilman taukoja.

Itse vaihdoin vaativan asiantuntijatyön yksinkertaisempaan perustoimistotyöhön - enkä ole katunut. Tietysti palkka on pienempi, mutta kyllä pienemmälläkin palkalla tulee toimeen ja nyt jaksaa tehdä jotain muutakin, esim. harrastaa liikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Elämä menee ohi kun en jaksa mitään. En käynyt viime kesänä kertaakaan edes rannalla tai terassilla, en vaan jaksanut. Viikonloput menee maatessa.

Mulla oli samanlainen kesä. Ja uimaranta vielä vieressä. Enää en ole samassa työpaikassa.

Milloinkohan sitä on viimeksi ehtinyt terassille? Eivät kaveritkaan ehdi. Vuosia ainakin.

Joskus voi olla tarve levätä vapaa-ajalla, muttei aina ja koko aikaa.

Vierailija kirjoitti:

30-vuoden kokemuksesta sanoisin, että ei se samanlaista ole koko aikaa. On ollut helvetin raiskaita kausia töissä ja sitten taas välillä kevyempää. Oikeastaan sellainen yksinkertainen fyysinen työ on melkein helpompaa, kuin sellainen, jossa työhuolet tulevat mukana kotiin ja yölläkin herää miettimään jotain juttuja.

Huolestuttaa kollegat, jotka kokopäivätyön jälkeen vastaavat vielä puolen yön jälkeen sähköposteihin. Siinähän ollaan jo naimisissa työn kanssa.