Parisuhteenne alku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset alut teillä oli suhteessanne? Minulle selvisi hiljattain että miesystävälläni oli suhteemme alussa toinen nainen jonka kanssa aikoi pettää minua. Nainen oli miesystäväni elämässä vielä n.vuoden ajan vaikka seurustelimme. Silloin en tiennyt että se kyseinen nainen olisi miehen "toinen". Nainen asui siis toisella paikkakunnalla. Olen siis ollut alussa vain "varatyttö". Olemme seurustelleet nyt 2,5v eli tästäkin on aikaa yli vuosi kun nainen lähti miehen elämästä. Olen miettinyt eroa vaikka miehen kanssa on hauskaa ja arki rullaa omalla painollaan. Olen kuitenkin aina toivonut suhdetta jossa alusta asti arvostettaisiin ja kokisin sen "rakkauden ensisilmäyksellä". Ollaan puhuttu miehen kanssa tästä asiasta ja siitä miten hyväksikäytti minua ja varojani ensimmäisen seurusteluvuoden aikana törkeästi. On myöntänyt virheensä ja kuulema katuu. En silti tiedä voinko koskaan luottaa mieheen kunnolla. Tietenkin tästä on vain hetki aikaa kun sain tietää joten en vielä senkään takia kykene luottamaan. Kertokaa onko teillä millaisia alkuja?

Eli mies salasi koko salajuttunsa alussa? Luulit koko ajan olevasi ykkönen vai? No millainen mies oli sen ekan vuoden sit? Miten asia selvisi sulle vasta nyt?

Joo salasi tavallaan. Tiesin naisesta mutta uskoin heidän olevan kavereita. Mies oli aika sovinisti ja vaikea ensimmäisen vuoden. En itse saanut mennä työpaikan pikkujouluihin mutta mies sai omasta mielestään mennä ryyppäämään poikien kanssa viikoksi lappiin. Annoin mennä ja jotenkin ajattelin olevani kontrollifriikki vaikka todellisuudessa mies kontrolloi minua. En vain tajunnut sitä silloin. Hän syyllisti monista asioista minua. Kuvittelin tämän suhteen olevan ihana ja täynnä rakkautta mutta ei se niin ole.  Kirjoitin ajalta päiväkirjaa koska muistini oli niin huono ja ihan kuin olisin kulkenut sumussa. Nyt vasta kun luin päiväkirjoja tajusin että olen valehdellut itselleni. Suhteemme on perustunut valheille ja se sattuu. Tajuan myös silloisen pahan olon johtuvan tästä ja olin varmaan silloin masentunutkin. 

Ongelmasi ei ole parisuhteen alku vaan se, ettei se ole vielä päättynyt. Miehesi on henkisesti väkivaltainen.

Mulla lähes kaikki suhteet on alkaneet niin, että naisella on muitakin varalla tai sitten minä olen se joka on varalla. Tiedostan etten ole alussa mikään jalat alta vievä alfa vaan tarvitsen tutustumiseen aikaa, joten olen sietänyt tämän. Toki se syö itsetuntoa, kun en ole tarpeeksi kiinnostava, että ne muut säädöt jäisivät välittömästi pois. Jättää myös itselle epäluottamuksen tunteen ja hieman välinpitämättömänkin suhtautumisen kyseiseen naiseen, vaikka hän lopulta valitsisikin vain minut. Kalvaa vuosienkin päästä.

Tapasimme lukiossa, olimme eri vuosikursseilla mutta joillakin samoilla tunneilla. Mieheni oli ollut ihastunut minuun lähes vuoden ajan enkä tajunnut ollenkaan, luulin hänen vilkuilevan kaveriani.

Kun mies sitten otti minuun yhteyttä, alettiin kulkea yhdessä ja pian sovittiin seurustelevamme. Minua ahdisti koko ajan, mieltä kalvoi ja sain yksinäni paniikkikohtauksia. En halunnut että kukaan tietää tai näkee, tunsin tekeväni itseni naurunalaiseksi ja että mun kanssani pilaillaan. Tästä ei ollut mitään viitteitä, mutta koin olevani vähän omituinen ja ulkopuolinen hylkiö ja koko tilanne tuntui sen takia sopimattomalta. Minulla ei ollut koskaan ollut mitään suhteita tai "säätöä" kenenkään kanssa ja oli niin omituista kun yhtäkkiä oli. Kesti yli puoli vuotta ennen kuin osasin joten kuten luontevasti jutella miehelleni ja sanoa hänen nimensä, pari vuotta ennen kuin totuin.

Ollaan naimisissa, toistakymmentä vuotta yhdessä.

Me tutustuimme netissä. Heti ensimmäisistä viesteistä kiinnostuimme tosissaan tosistamme. Tapasimme parin viikon viestittelyn jälkeen ja tuosta alkoi seurustelu. Mies kertoi rehellisesti, että oli tapaillut useampia ennen minua, mutta lopetti nuo suhteet samantien minut tavattuaan. Joitakin viestejä tuli parilta naiselta vielä ensimmäisten kuukausien aikana, mies näytti viestit ja deletoi vastaamatta, halusi pelata ihan avoimin kortein. Itselläkin laastarisuhde avioeron jälkeen yritti vielä lähestyä vaikka olin suhteen lopettanut, samalla lailla kerroin noista miehelle. Kummallakin oli tarve olla umpirehellinen, tajuttiin kuinka hyvin sovitaan yhteen ja sitouduttiin toisiimme. Tätä on nyt jatkunut viisi vuotta ja molempien toivon mukaan loppuelämä.

Olin rakastunut erääseen kaveriini kun tapasin nykyisen mieheni. Kaverini oli kuitenkin varattu, enkä tiennyt olisiko suhteestamme tullut mitään vaikkei olisi ollutkaan (nyt jälkeenpäin ajatellen ei varmasti olisi tullut). Olin silti myös ihastunut mieheeni, ja hän minuun, joten aloimme seurustella. Tunteeni kaveriani kohtaan laimenivat ajan kanssa kokonaan ja rakastuin mieheeni. Nyt 7 vuotta yhdessä, päivääkään en vaihtaisi pois.

Sehän riippuu AP siitä, oletko tyytyväinen vai et. Olet lohdutuspalkinto ja jos se on sinulle Ok, niin mikäs siinä. Jos minua olisi hyväksikäytetty taloudellisesti - oli toisia naisia tai ei - niin en voisi ikinä arvostaa enkä kunnioittaa sellaista ihmistä. 

Vierailija kirjoitti:

Me tutustuimme netissä. Heti ensimmäisistä viesteistä kiinnostuimme tosissaan tosistamme. Tapasimme parin viikon viestittelyn jälkeen ja tuosta alkoi seurustelu. Mies kertoi rehellisesti, että oli tapaillut useampia ennen minua, mutta lopetti nuo suhteet samantien minut tavattuaan. Joitakin viestejä tuli parilta naiselta vielä ensimmäisten kuukausien aikana, mies näytti viestit ja deletoi vastaamatta, halusi pelata ihan avoimin kortein. Itselläkin laastarisuhde avioeron jälkeen yritti vielä lähestyä vaikka olin suhteen lopettanut, samalla lailla kerroin noista miehelle. Kummallakin oli tarve olla umpirehellinen, tajuttiin kuinka hyvin sovitaan yhteen ja sitouduttiin toisiimme. Tätä on nyt jatkunut viisi vuotta ja molempien toivon mukaan loppuelämä.

Toki kiva (?) sinua kohtaan, mutta oishan tuossa tilanteessa voinut muistaa, että ihmisiä ne toisetkin naiset olivat. Tuskin parisuhteenne siitä olisi kummoista kolahdusta kokenut, jos mies olisi vastannut ystävällisesti ja hyvää jatkoa toivotellen, että hän on nyt päätynyt suhteeseen ja päättää tämän yhteydenpidon. Itse ainakin naisena arvostaisin sellaista elettä ja toivoisin miehelle ja hänen uudelle suhteelleen vain hyvää, toisin kuin jos saisin tietää, että viestini näytetään ulkopuoliselle henkilölle ja sitten vaan poistetaan. Että enkö edes sen vertaa inhimillisyyttä ansaitse.

Alku oli yllättävän nopea; 

Itse olin eronnut juuri (aviosta), ja olin asunut n. 4-5kk yksin. Virallisesti vielä naimisissa kylläkin. Mies oli eronnut pitkästä avoliitosta, ja asuivat vieläkin yhdessä (piti asua vielä pari kk yhdessä, kun eivät saaneet vuokrasopimusta irtisanottua - määräaikainen). Olimme molemmat pitkään tehneet eroa ja erittäin tyytyväisiä valintaamme. 

Näimme sattumalta kerran, jolloin mies jäi mieleeni (mies oli känyt minuakin vahtaamassa facebookissa).. Muutaman kk päästä näimme baarissa ja siitä hetkestä saakka täysin erottamattomia :)

Olin tosissani vannonut, että vietän sinkkuna muutaman vuoden ainakin, enkä sotkeudu enää kehenkään.. Niin se vaan elämä vie!

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu AP siitä, oletko tyytyväinen vai et. Olet lohdutuspalkinto ja jos se on sinulle Ok, niin mikäs siinä. Jos minua olisi hyväksikäytetty taloudellisesti - oli toisia naisia tai ei - niin en voisi ikinä arvostaa enkä kunnioittaa sellaista ihmistä. 

Mieheni muuttui "henkisen romahduksen" myötä joka tapahtui kesällä. Nykyään on herkempi ja ottaa itseensä asiat helpommin. On huomaavaisempi mutta tavallaan roikkuu minussa. Nykyään saan mennä ja tehdä vapaammin. Raha asioista ei tarvitse enää riidellä kun huomautin paljonko olen hänelle maksanut laskuja. Mutta 2v suhteesta on ollut vaikeaa ja viimeiset puolivuotta helpompaa. Toista naista ei käyttänyt hyväksi rahallisesti. Asutaan yhdessä ja sen kautta olen maksanut myös mihen vuokria jne laskuja. Tuntuu silti niin epävarmalta kun suhde perustuu tällaiseen. Luulen että romahduksen aiheutti työ suurimmaksi osaksi mutta sen tiedän että en ole mitenkään osallinen miehen pahaan oloon. Ehkä minun täytyy vain siirtyä elämässä eteenpäin. Jatkaa uskomista onnellisiin ja rakastavaisiin suhteisiin joissa löytyy arvostusta. Kiitos kaikille ketjuun vastanneille. Oli hyvä lukea teidän tarinoita suhteista niin onnistuneista kun ei onnistuneistakin.  Sain vähän itsellekkin asioita mietittäväksi. Vastailen vielä ja luen ketjua mikäli viestejä tulee. 

Tunsimme toisemme kavereiden kautta 3 vuotta ennenkuin aloimme seurustella. Jotain pientä ihastusta oli ilmassa vaikka kumpikaan ei oikein sitä vielä siinä vaiheessa tajunnut. Tulimme vaan hyvin juttuun. Minä olin varattu.

Erosin silloisesta avomiehestä ja nykyinen mieheni sattui soittamaan ja kysyi mitä teemme viikonloppuna. Kerroin että me emme tee enää mitään koska olemme eronneet.

No mies pyysi josko lähtisin hänen kanssaan syömään. Lähdin mielelläni tai oikeastaan olin ihan innoissani ;) Siitä se sitten lähti ja olemme nyt olleet yhdessä 26 vuotta.

Tavattiin vuosia sitten yhdessä konsertissa, satuimme vaan seisomaan lähekkäin ja juteltiin sitten niitä näitä illan ajan. Seuraavalla viikolla alettiin Facebookissa kavereiksi, mutta ei muuta, asuimme kuitenkin eri paikkakunnilla ja ihan tuttavapohjalta juteltiin konsertissa.

Seurusteltiin molemmat monta vuotta tahoillamme ja ainut yhteydenpito oli sellainen geneerinen "hyvää syntymäpäivää" joka vuosi Facebookissa (silloin Facen alkuaikoina onnittelin kaikkia siellä vaikkei ollut mitään hyviä kavereitakaan) ja jotain satunnaista kommentointia toisen päivityksiin, jos toinen postasi kiinnostavia juttuja.

Vuosia myöhemmin olimme molemmat eronneet ja tahoillamme sinkkuja. Huomasin Facebookista, että olemme jälleen menossa samaan musatapahtumaan. Otin yhteyttä mieheen ja sovimme, että nähdään ihan huvikseen siellä tapahtumassa, hauska nähdä taas kaikkien vuosien jälkeen vaikkei sen paremmin edes tunneta. Tavattiin siellä nopeasti, juteltiin hetken aikaa ja tapahtuman jälkeen juteltiin tapahtumasta Facebookissa.

Siitä juttelu vahingossa sitten vaan syvenikin muihin aiheisiin ja kohta chattailtiin päivittäin Whatsappissa. Lopulta menin käymään hänen luonaan, käytiin treffeillä ja siinä se oli. Muutaman kuukauden ajan kävimme vuorotellen toistemme luona, kunnes minä sain töitä hänen kotipaikkakunnaltaan ja muutin sinne. Nyt olemme asuneet yhdessä useamman vuoden ja onnellisia olemme.

Täysin sattumalta siis tapasin mieheni ja olen maailman onnellisin tästä sattumasta.

Töissä oltiin samassa paikassa viisi vuotta, kunnes yks päivä huomasin odottavani näitä työvuoroja, kun oltaisiin yhdessä. Ihastusta 1,5 vuotta kunnes satuttiin samoihin bileisiin, jonka jälkeen sitten aluksi varovaisia viestittelyjä ja kohta tunteet julki.

Olin naimisissa. Liitto oli huono. Siksipä ihastuin toiseen. Ero kohta selvä.

Olin juuri eronnut 5v suhteesta, mutta olin kuitenkin nuori (24v) joten halusin elää hetken villiä sinkkuelämää. Tapailinkin muutamia miehiä pian eron jälkeen laastarisuhdemeiningillä, en mitenkään vakavissani. Saatoin yhtä aikaa jutella parin tindermiehen kanssa ja raahata yhdenyönjutun kotiin. Yhteensä chattailin ehkä kymmenen miehen kanssa 3kk aikana, aika paljon flirttailin baarissa tuntemattomien kanssa ja kolmen miehen kanssa päädyin sänkyyn asti. En kauheasti ryypännyt, mutta kävin sinkkukaverini kanssa tanssimassa baarissa joka vkl.

Vanha puolituttu mies tuli joku kerta baarissa vastaan ja alkoi jutella. Meillä synkkasikin tosi hyvin, ja ajattelin että sama kai se on tuokin iskeä tuosta. Mies oli kuitenkin omien kavereidensa kanssa, niin hän sitten palasi omaan seurueeseensa ja minä jatkoin biletystä sinkkukaverini kanssa.

Mies otti yhteyttä seuraavana päivänä netissä ja kyseli että onko darra jne. Vaihdoimme numeroita ja aloimme jutella enemmän, joskin ajattelin itse että tämä nyt on taas vain tällainen hetken hupi.

Tapailin edelleen samalla muita miehiä ja olin tästä ihan avoin myös tuttavamiehelle. Hän kuitenkin pyysi minut treffeille ja meninkin, ja meillä oli oikein hauskaa. Kävimme toistekin ja sillä kerralla homma päätyi sänkyyn, seksi oli elämäni parasta.

Pikku hiljaa aloin hieman enemmän ihastua mieheen, mutta en halunnut sitoutua. Hän myönsi parin kuukauden päästä, että haluaisi ihan oikeasti seurustella. Olin kauhuissani, koska olin ollut mielestäni liian vähän aikaa sinkkuna, erosta oli 5kk. Mies sanoi, että ymmärtää jos en ole valmis, mutta hän haluaisi yrittää.

Tapailimme vielä jonkun aikaa, kävimme treffeillä ja viestittelimme päivittäin. Poistin tinderin ja katkaisin yhteydenpidon muihin miehiin. Lopulta sanoin, että olen valmis kokeilemaan ihan oikeaa suhdetta, katsotaan kuinka käy.

Onneksi uskalsimme molemmat lähteä suhteeseen, vaikka minulla oli epävarma vaihe elämässä kun aloimme tapailla. Nyt ollaan asuttu yhdessä 3v onnellisesti, sinkkuelämä ei kiinnosta pätkääkään ja mies on parasta mitä minulle on tapahtunut.

Olimme molemmat varattuja tahoillamme. Tyttö tuli ryyppyiltana kaupungilla kysymään että lähdenkö panee? Siitä se ajatus sitten lähti, melkein 20v ollaan oltu kimpassa siitä päivästä lähtien..

Noh, olin varattu yhden lapsen äiti, kun työkuvioiden kautta rakastuin. Nyt yhdessä 20v ja sama työpaikka edelleen.

Yhteinen ystävä järjesti meidät muuttotalkoissa yhteen, siis vinkkasi molemmille, että toinenkin on sinkkuna ja kannattaa tutustua. Siitä parin päivän kuluttua käytiin ensimmäisillä treffeillä. Muutaman viikon kuluttua molemmat kerroimme hakevamme kestävää suhdetta, ei pelkkää tapailua, ja seurustelua on nyt kestänyt neljättä vuotta.

Olin ensimmäisessä opintoihin liittyvässä työharjottelussa toisella paikkakunnalla, kun samaan paikkaan tuli myös harjoitteluun mies, jonka tiesin seurustelevan erään opiskelukaverin kanssa. Ensisilmäyksellä ärsytettiin toisiamme. Pakosti siinä tutustuttiin toisiimme paremmin ja ajattelin, että ollaan kavereita. Yllätyksekseni tämä kaveri sitten sanoi haluavansa olla minun kanssa ja kohtuullisen pian sitten harrastettiin säännöllisesti seksiä. Ajattelin, että tämä nyt on vaan sellaista kesäkivaa ja loppuu syksyllä kun palataan kumpikin omiin opiskelupaikkoihin. Hänen entisestä tyttöystävästään ei puhuttuitään. Syksyllä sitten ei pystytty tätä suhdetta lopettamaan vaan alettiin seurustella vakavasti.Kesti aika kauan, ennenkuin mies pystyi tunnustamaan, ettei saa välejä poikki ex kanssa. Tämä soitteli ja yritti kiristää miestä tulemaan luokseen kaikella mahdollisella alkaen uhkailulla itsemurhasta, muuttoapuun sun muuhun. Aluksi ajattelin heittää koko tyypin pellolle, mutta uskoin kun hän vakuutteli, että rakastaa vain minua ja pelkäsi tosiaan että mä jätän hänet. Mentiin sit tosi nopeaan tahtiin kihloihin ja naimisiin. Exä soitteli vielä meidän häiden alla ja ehdotteli sovintoseksiä miehelle. En tiedä tekikö hän pelkästään kiusaa vai oliko tuo jättäminen hänelle niin rankka asia. Ainakin hän lopetti opinnot samoihin aikoihin ja katosi meidän elämästä. Reilut 20 v ollaan oltu miehen kanssa onnellisesti naimisissa.