Lue keskustelun säännöt.
Mulle ei järjestetty edes vauvakutsuja, mutta mies senkus vaan juhlii kaiken aikaa ja hehkuttaa kuinka hauskaa hänellä onkaan :(
30.11.2017 |
Miehellä bileitä riittää, mutta mulle ei järkätty edes pienimuotoisiakaan vauvakutsuja. Tuntuu, että minut ja olemassa oloni on unohdettu kokonaan
:(
Nytkin mies hehkuttaa pikkujouluista, jo viikon saanut kuunnella kuinka on hauskaa luvassa.
Ei mieti yhtään miltä musta tuntuu jäädä yksin himaan -taas.
Ja seuraavana päivänä tehdä aivan kaiken yksin, kun toinen vaan makaa perse homeessa koko päivän.
Ehdotti, että aamulla lähtisin työpaikalle mukaan ja ajaisin auton pois aamulla ettei jäisi sinne, juu ei tule kauppoja.
Keksikööt keskenänsä miten sen sieltä viikonloppuna hakee, ei ole mun ongelma, koska tiedän ettei salettiin ole kykenevä mua vastavuoroisesti viemään taaskaan Ideaparkkiin ja ravintolaan syömään lukuisista lupauksista huolimatta, joten en odota poikkeusta tälläkään kertaa.
Monet viikonloput kuskina ollut ilman mitään vastapalvelusta, joten ei enää onnistu.
Kaiken huipennus on se, että on jotenkin siinä uskossa mun poistuvan kotoa vauvan synnyttyä varpajaisten tieltä jos esim käy niin että viikolla syntyy ja viikonlopuksi päästään kotiin.
Ja vitut tarvii mitää varpajaisia enää vietellä, kun tähänkin asti joka saamarin viikonloppu juhlinut jo aivan tarpeeksi. Tai menkööt muualle jos on pakko.
Jos sattus synnytys pikkujoulujen aikaan käynnistymään, en ilmoita siitä miehelle millään tapaa.
Siinäpähän ihmettelee minne olen hävinnyt aamulla, kun joskus sattuu kotiin tulemaan. Eipähän herralta hauskanpito keskeydy vaikka haluaisi tulla synnytykseen mukaan mitä tässä ollaan siitä puhuttu.
Mies on muksua toivonut ja halunnut itsekin.
Teki hyvin selväksi, ettei tarvi viestitellä, kun herra tahtoo pitää hauskaa. En itsekään aio vastata vaikka olisi itse pää halki jossain ja yrittäisi tavoitella.
Olen jo lukenut miten käynnistää synnytys kotikonstein ja päätin, että kokeillaan perhana, olisipahan itsellä jotain muuta tekemistä, kun kotona kökkiä ja nähdä miehen reaktio, kun jääkin tällä kertaa paljosta paitsi itse ja joutuisi koiran hoitamaan vuorostaan, sekin, kun on jäänyt kokonaan mun kontolleni kokonaan.
Turha sanoa, että anna miehelle aikaa, silläkin on ollut aikaa jo 9 kuukautta sopeutua muutokseen ja sen pitää riittää sillekin, kun se on riittänyt mullekin, koska pakkohan se on ollut riittää.
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
"Enkö saa tavata enää kavereita?"
"Enkö saa pitää enää hauskaa"?
"Enkö saa tehdä mitään enää?"
"Enkö saa.....?"
"Ollaan sitten kotona *kiukku*"Perhana, kun mitään muuta olekaan saanut tehdä niin paljon kun lystää, mutta täytys jo himmata tahtia.
Mutta jos jaksaa aamuun bilettääkin, niin jaksaa vauvan hoitaa öisin ja antaa mun nukkua.Olen ärähtänyt vain siitä, että mitä se kotona olemisesta kiukkuaa, kun mä olen kotona koko ajan ja jatkossakin olen kotona.
Eikös "oma aika" ole aikaa ilman vauvaa ja miestä?
Ja ei sitä ole päivisin kun mies on töissä että pääsisi viettämään "omaa aikaa" esim kampaajalle ilman vauvaa tai kauppaan ilman vauvaa päiväsaikaan kun odotettava koko työpäivän verran miehen töistä tuloa. Ja se onkin jo ilta ja pitää iltarutiinit tehdä.
Minnehän väliin sen "oman ajan" tunkee viikolla?
Ja viikonloppunakaan sitä "omaa aikaa" tuskin on, kun mieskin on kotona.Ja sitten se "parisuhdeaika"?
Mistähän sitäkin sitten jatkossa saisi?
Eikös "parisuhdeaika" ole aikaa ilman vauvaa?
Kun tähän asti "parisuhdeaika" on sitä ollut, että minä kuskina ja mies kavereineen kännissä. Tosin mulla on ollut hieman toisenlainen käsitys "parisuhdeajasta".Ap
Mikä tuossa miehessä on hyvää, kun olet ylipäätään hänen kanssaan halunnut lapsen? Kuulostaa siltä, että olet ollut tyytymätön parisuhteeseenne jo ennenkuin päätitte hankkia lapsen.
Alkuun oli ihan toisenlainen ja yhteinen päätös tämä muksu on.
Ap
Kerroit kuitenkin miehen muuttuneen jo ennenkuin tulit raskaaksi. Siksi ihmettelen, miksi edelleenkin halusit lapsen hänen kanssaan, vaikka parisuhteenne ei ollutkaan enää sellainen kuin olisit toivonut. Eli miksi lapsi tilanteeseen, jossa parisuhteessa meni aiempaa huonommin?
Alkuun homma sujui hyvin ja oli kaikilla ultrakäynneillä mukana jne. Sekä ekalla neuvolakäynnilläkin.
Otti huomioon jne mutta kesän jälkeen alkoi hiipua.
Mitä enemmän viikkoja eteni, sitä enemmän kittaamista.
Kun koitin jakaa tuntojani, ei näyttänyt kiinnostavan yhtään kuten alkuun.Vuosi sitten alettiin muksua yrittämään, joten en ole yksin asiaa päättänyt, mutta on vissiin tullut katumapäälle, tosin myöhästä se enää on.
Mua ei kaduta yhtään muksun tulo yhtään.Ap
Oletko yhtään ottanut selvää miten miehet siihen isäksi tulemiseen suhtautuu? Tuolla on tavaton määrä miesten kertomuksia aiheesta ja on täysin luonnoilista, että miehenkin tunteet vaihtelee. Ei raskauskaan voi edetä niin, että vain sinä jaat tuntojasi. TEILLE on tulossa se lapsi ei vain sinulle. Yritä edes ymmärtää sitä miestäsi ja siltä kantilta lähestyä näitä asioita, eikä vain niin miltä sinusta nyt tuntuu.
Näköjään suurella tarpeella ostaa joka toinen päivä kaljaa, vetämällä perseet joka viikonloppu, makaamalla vaan sängyssä koska krapula, sivuuttamalla sillä keinolla lupaamansa asiat ja "unohtamalla" mitä piti yhdessä tehdä mistä oli viikolla puhetta, lykkäämällä kotihommat kokonaan toisen harteille, ei edes lenkille lähde seuraksi kun pyydetään, passuuttamalla joka ilta kun oma perse ei sohvalta nouse mihinkään.
Ymmärrän. On se rankkaa olla mies.
Ap
Grow up!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
"Enkö saa tavata enää kavereita?"
"Enkö saa pitää enää hauskaa"?
"Enkö saa tehdä mitään enää?"
"Enkö saa.....?"
"Ollaan sitten kotona *kiukku*"Perhana, kun mitään muuta olekaan saanut tehdä niin paljon kun lystää, mutta täytys jo himmata tahtia.
Mutta jos jaksaa aamuun bilettääkin, niin jaksaa vauvan hoitaa öisin ja antaa mun nukkua.Olen ärähtänyt vain siitä, että mitä se kotona olemisesta kiukkuaa, kun mä olen kotona koko ajan ja jatkossakin olen kotona.
Eikös "oma aika" ole aikaa ilman vauvaa ja miestä?
Ja ei sitä ole päivisin kun mies on töissä että pääsisi viettämään "omaa aikaa" esim kampaajalle ilman vauvaa tai kauppaan ilman vauvaa päiväsaikaan kun odotettava koko työpäivän verran miehen töistä tuloa. Ja se onkin jo ilta ja pitää iltarutiinit tehdä.
Minnehän väliin sen "oman ajan" tunkee viikolla?
Ja viikonloppunakaan sitä "omaa aikaa" tuskin on, kun mieskin on kotona.Ja sitten se "parisuhdeaika"?
Mistähän sitäkin sitten jatkossa saisi?
Eikös "parisuhdeaika" ole aikaa ilman vauvaa?
Kun tähän asti "parisuhdeaika" on sitä ollut, että minä kuskina ja mies kavereineen kännissä. Tosin mulla on ollut hieman toisenlainen käsitys "parisuhdeajasta".Ap
Mikä tuossa miehessä on hyvää, kun olet ylipäätään hänen kanssaan halunnut lapsen? Kuulostaa siltä, että olet ollut tyytymätön parisuhteeseenne jo ennenkuin päätitte hankkia lapsen.
Alkuun oli ihan toisenlainen ja yhteinen päätös tämä muksu on.
Ap
Kerroit kuitenkin miehen muuttuneen jo ennenkuin tulit raskaaksi. Siksi ihmettelen, miksi edelleenkin halusit lapsen hänen kanssaan, vaikka parisuhteenne ei ollutkaan enää sellainen kuin olisit toivonut. Eli miksi lapsi tilanteeseen, jossa parisuhteessa meni aiempaa huonommin?
Alkuun homma sujui hyvin ja oli kaikilla ultrakäynneillä mukana jne. Sekä ekalla neuvolakäynnilläkin.
Otti huomioon jne mutta kesän jälkeen alkoi hiipua.
Mitä enemmän viikkoja eteni, sitä enemmän kittaamista.
Kun koitin jakaa tuntojani, ei näyttänyt kiinnostavan yhtään kuten alkuun.Vuosi sitten alettiin muksua yrittämään, joten en ole yksin asiaa päättänyt, mutta on vissiin tullut katumapäälle, tosin myöhästä se enää on.
Mua ei kaduta yhtään muksun tulo yhtään.Ap
Mä tarkoitinkin aikaa ennen raskauttasi. Aiemmin kerroit, että mies ei suostunut vuosi sitten (jolloin et ollut vielä raskaana) lähtemään sulle kuskiksi pikkujouluihisi eikä myöskään suostunut ehdotukseesi, että hän tulisi mukaan ja olisitte olleet yötä hotellissa. Lisäksi kerroit, että mies ei ole ennen raskauttasikaan ottanut sua mukaansa bileisiinsä, jos et ole lähtenyt juoppokuskiksi. Ja kerroit myös, että ennen raskauttasi olisit halunnut jäädä johonkin juhliin, mutta mies ei antanut sun jäädä. Minusta nuo nyt eivät kuulosta oikein siltä, että parisuhde on ollut sellaisessa vaiheessa, että on kannattanut jättää ehkäisy pois.
Nuo kaikki ilmaantui vasta sitten kun ehkäisyn jätin pois ja asia oli jo kummankin osalta ok ja kuskiksi päädyin heti plussattuani. Alkuun ok mutta sitten alkoi jo lähinnä ärsyttämään kun se olin minä joka kaikkialle joutui yhtenään ajamaan, viikot ja viikonloput.
Jos en suostunut, niin sitten suututtiin.
Aiemmin teki niin että ajoi paikkaan x ja nopeaan tahtiin veti pään täyteen ja laittoi minut ajamaan pois. Tätä tapahtui useastikin. Se miksi vihaan ajamista on se että vielä vittuillaan päälle ajamisestani.
Ap
Miten ap tulet pärjäämään yksinhuoltajana?
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
"Enkö saa tavata enää kavereita?"
"Enkö saa pitää enää hauskaa"?
"Enkö saa tehdä mitään enää?"
"Enkö saa.....?"
"Ollaan sitten kotona *kiukku*"Perhana, kun mitään muuta olekaan saanut tehdä niin paljon kun lystää, mutta täytys jo himmata tahtia.
Mutta jos jaksaa aamuun bilettääkin, niin jaksaa vauvan hoitaa öisin ja antaa mun nukkua.Olen ärähtänyt vain siitä, että mitä se kotona olemisesta kiukkuaa, kun mä olen kotona koko ajan ja jatkossakin olen kotona.
Eikös "oma aika" ole aikaa ilman vauvaa ja miestä?
Ja ei sitä ole päivisin kun mies on töissä että pääsisi viettämään "omaa aikaa" esim kampaajalle ilman vauvaa tai kauppaan ilman vauvaa päiväsaikaan kun odotettava koko työpäivän verran miehen töistä tuloa. Ja se onkin jo ilta ja pitää iltarutiinit tehdä.
Minnehän väliin sen "oman ajan" tunkee viikolla?
Ja viikonloppunakaan sitä "omaa aikaa" tuskin on, kun mieskin on kotona.Ja sitten se "parisuhdeaika"?
Mistähän sitäkin sitten jatkossa saisi?
Eikös "parisuhdeaika" ole aikaa ilman vauvaa?
Kun tähän asti "parisuhdeaika" on sitä ollut, että minä kuskina ja mies kavereineen kännissä. Tosin mulla on ollut hieman toisenlainen käsitys "parisuhdeajasta".Ap
Mikä tuossa miehessä on hyvää, kun olet ylipäätään hänen kanssaan halunnut lapsen? Kuulostaa siltä, että olet ollut tyytymätön parisuhteeseenne jo ennenkuin päätitte hankkia lapsen.
Alkuun oli ihan toisenlainen ja yhteinen päätös tämä muksu on.
Ap
Kerroit kuitenkin miehen muuttuneen jo ennenkuin tulit raskaaksi. Siksi ihmettelen, miksi edelleenkin halusit lapsen hänen kanssaan, vaikka parisuhteenne ei ollutkaan enää sellainen kuin olisit toivonut. Eli miksi lapsi tilanteeseen, jossa parisuhteessa meni aiempaa huonommin?
Alkuun homma sujui hyvin ja oli kaikilla ultrakäynneillä mukana jne. Sekä ekalla neuvolakäynnilläkin.
Otti huomioon jne mutta kesän jälkeen alkoi hiipua.
Mitä enemmän viikkoja eteni, sitä enemmän kittaamista.
Kun koitin jakaa tuntojani, ei näyttänyt kiinnostavan yhtään kuten alkuun.Vuosi sitten alettiin muksua yrittämään, joten en ole yksin asiaa päättänyt, mutta on vissiin tullut katumapäälle, tosin myöhästä se enää on.
Mua ei kaduta yhtään muksun tulo yhtään.Ap
Oletko yhtään ottanut selvää miten miehet siihen isäksi tulemiseen suhtautuu? Tuolla on tavaton määrä miesten kertomuksia aiheesta ja on täysin luonnoilista, että miehenkin tunteet vaihtelee. Ei raskauskaan voi edetä niin, että vain sinä jaat tuntojasi. TEILLE on tulossa se lapsi ei vain sinulle. Yritä edes ymmärtää sitä miestäsi ja siltä kantilta lähestyä näitä asioita, eikä vain niin miltä sinusta nyt tuntuu.
Näköjään suurella tarpeella ostaa joka toinen päivä kaljaa, vetämällä perseet joka viikonloppu, makaamalla vaan sängyssä koska krapula, sivuuttamalla sillä keinolla lupaamansa asiat ja "unohtamalla" mitä piti yhdessä tehdä mistä oli viikolla puhetta, lykkäämällä kotihommat kokonaan toisen harteille, ei edes lenkille lähde seuraksi kun pyydetään, passuuttamalla joka ilta kun oma perse ei sohvalta nouse mihinkään.
Ymmärrän. On se rankkaa olla mies.
Ap
Ok. Jos tuo tosiaan on asenteesi miehiä kohtaan ymmärrän täysin miksi tilanne on ajautunut tuohon pisteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän kyllä ap sinunkin pettymyksesi siitä, miten miehesi on kehittynyt yhä enemmän bilettävän poikamiehen suuntaan. Joskus niin käy, eikä se tietenkään ole sinulle hieno juttu, kun itse olet odottavana äitinä kehittynyt päinvastaiseen suuntaan.
Mutta koeta nyt päästä tuon pettymyksen yli ja TEHDÄ asialle jotakin. Kun se ei miehen selän takana valittamalla kumminkaan ikinä oikene!
Ensinnäkin tuossa vaaditaan sinulta selväsanaisuutta. Että teet miehelle selväksi, että et ole olemassa hänen yksityiseksi kuljettajaksi ja siivoajaksi ryhtyäksesi. Että hänen on kannettava puolet vastuista, tai se on "viisi hirttä poikki".
Ja sitten sinulta vaaditaan jämäkkyyttä myös toteuttaa uhkauksesi.
Tilannehan VOI ehkä mahdollisesti promillen todennäköisyydellä korjaantua itsestään kun vauva syntyy, mutta erittäim suurella todennäköisyydellä olet kotona vauvassa kiinni ja mies bilettämässä. Kuulostaako kivalta?
Vauvan synnyttyä olet nykyitäkin enemmän kiinni neljän seinän sisällä, jos et saa miestäsi kantamaan osaansa vauvan hoidosta ja kodin vastuista.
Jotne siksi nyt kova kovaa vastaan. Anna sen äijän mököttää, älä anna periksi.
Ps. Ja noilla "mitäs hankkiuduit tuon kanssa raskaaksi" jälkikäteisviisasteluilla voit pyyhkiä persettä. Jälkikäteisellä viisastelulla on yhtä paljon käyttöä kuin nunnan kohdulla.
115
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Sinulla ei taida paljon ystäviä olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Jos mies ei lenkkeilystä tykkää, se ei ole sinua vastaan suunnattu salajuoni tai mielipide. Koeta elää sen kanssa, et sinäkään varmaan ihan kaikkea miehen tykkäämää asiaa fanita, eikä tietysti tarvitsekaan.
Parisuhteessakin saa ja jopa pitää säilyttää omat reviirit ja harrastukset.
N50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Sinulla ei taida paljon ystäviä olla?
Kun ei ryyppää niin yksin jää. Niin se usein menee kun jonkun elämän tilanne muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi päätitte tehdä lapsen? Mies varmaan ollut aina kova bilettämään.
Kumpikin tätä halusi. Nyt on alkanut mieheltä karkaamaan biletys täysin käsistä :(
Ap
Itsekin tein lapsen joka ikisiin bileisiin osallistuvan miehen kanssa. Raskausaikana sama meno jatkui ja ajattelin, että kai se vähenee kun lapsi syntyy. Miten väärässä sitä ihminen osaakaan joskus olla. Nykyään olen yksinhuoltaja ja lapsi ei käy isällään ollenkaan. Isällä on valvotut tapaamiset isovanhempien luona, jos sinne humalaltaan pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
"Enkö saa tavata enää kavereita?"
"Enkö saa pitää enää hauskaa"?
"Enkö saa tehdä mitään enää?"
"Enkö saa.....?"
"Ollaan sitten kotona *kiukku*"Perhana, kun mitään muuta olekaan saanut tehdä niin paljon kun lystää, mutta täytys jo himmata tahtia.
Mutta jos jaksaa aamuun bilettääkin, niin jaksaa vauvan hoitaa öisin ja antaa mun nukkua.Olen ärähtänyt vain siitä, että mitä se kotona olemisesta kiukkuaa, kun mä olen kotona koko ajan ja jatkossakin olen kotona.
Eikös "oma aika" ole aikaa ilman vauvaa ja miestä?
Ja ei sitä ole päivisin kun mies on töissä että pääsisi viettämään "omaa aikaa" esim kampaajalle ilman vauvaa tai kauppaan ilman vauvaa päiväsaikaan kun odotettava koko työpäivän verran miehen töistä tuloa. Ja se onkin jo ilta ja pitää iltarutiinit tehdä.
Minnehän väliin sen "oman ajan" tunkee viikolla?
Ja viikonloppunakaan sitä "omaa aikaa" tuskin on, kun mieskin on kotona.Ja sitten se "parisuhdeaika"?
Mistähän sitäkin sitten jatkossa saisi?
Eikös "parisuhdeaika" ole aikaa ilman vauvaa?
Kun tähän asti "parisuhdeaika" on sitä ollut, että minä kuskina ja mies kavereineen kännissä. Tosin mulla on ollut hieman toisenlainen käsitys "parisuhdeajasta".Ap
Mikä tuossa miehessä on hyvää, kun olet ylipäätään hänen kanssaan halunnut lapsen? Kuulostaa siltä, että olet ollut tyytymätön parisuhteeseenne jo ennenkuin päätitte hankkia lapsen.
Alkuun oli ihan toisenlainen ja yhteinen päätös tämä muksu on.
Ap
Kerroit kuitenkin miehen muuttuneen jo ennenkuin tulit raskaaksi. Siksi ihmettelen, miksi edelleenkin halusit lapsen hänen kanssaan, vaikka parisuhteenne ei ollutkaan enää sellainen kuin olisit toivonut. Eli miksi lapsi tilanteeseen, jossa parisuhteessa meni aiempaa huonommin?
Alkuun homma sujui hyvin ja oli kaikilla ultrakäynneillä mukana jne. Sekä ekalla neuvolakäynnilläkin.
Otti huomioon jne mutta kesän jälkeen alkoi hiipua.
Mitä enemmän viikkoja eteni, sitä enemmän kittaamista.
Kun koitin jakaa tuntojani, ei näyttänyt kiinnostavan yhtään kuten alkuun.Vuosi sitten alettiin muksua yrittämään, joten en ole yksin asiaa päättänyt, mutta on vissiin tullut katumapäälle, tosin myöhästä se enää on.
Mua ei kaduta yhtään muksun tulo yhtään.Ap
Mä tarkoitinkin aikaa ennen raskauttasi. Aiemmin kerroit, että mies ei suostunut vuosi sitten (jolloin et ollut vielä raskaana) lähtemään sulle kuskiksi pikkujouluihisi eikä myöskään suostunut ehdotukseesi, että hän tulisi mukaan ja olisitte olleet yötä hotellissa. Lisäksi kerroit, että mies ei ole ennen raskauttasikaan ottanut sua mukaansa bileisiinsä, jos et ole lähtenyt juoppokuskiksi. Ja kerroit myös, että ennen raskauttasi olisit halunnut jäädä johonkin juhliin, mutta mies ei antanut sun jäädä. Minusta nuo nyt eivät kuulosta oikein siltä, että parisuhde on ollut sellaisessa vaiheessa, että on kannattanut jättää ehkäisy pois.
Nuo kaikki ilmaantui vasta sitten kun ehkäisyn jätin pois ja asia oli jo kummankin osalta ok ja kuskiksi päädyin heti plussattuani. Alkuun ok mutta sitten alkoi jo lähinnä ärsyttämään kun se olin minä joka kaikkialle joutui yhtenään ajamaan, viikot ja viikonloput.
Jos en suostunut, niin sitten suututtiin.
Aiemmin teki niin että ajoi paikkaan x ja nopeaan tahtiin veti pään täyteen ja laittoi minut ajamaan pois. Tätä tapahtui useastikin. Se miksi vihaan ajamista on se että vielä vittuillaan päälle ajamisestani.Ap
Siis ennen raskauttasi vai vasta tultuasi raskaaksi?
Mutta noin muutoin, niin kerroit aiemmin, että nuo aiemmassa mainitsemani asiat tapahtuivat ennen raskauttasi. Nytkö siis ne tapahtuivatkin vasta raskautesi aikana? Vuosi sitten tähän aikaan et ollut vielä raskaana eli ainakaan tuo pikkujoulujuttu ei ole tapahtunut raskausaikanasi. Ja siis juhlat, joihin olisit halunnut vielä jäädä, olivatkin nyt raskausaikanasi eikä ennen sitä? Ja ennen raskauttasi kävitte yhdessä juhlimassa silloinkin, kun et ollut juoppokuskina? Anteeksi, että kyselen, mutta kun kirjoituksistasi sain aivan päinvastaisen kuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Jos mies ei lenkkeilystä tykkää, se ei ole sinua vastaan suunnattu salajuoni tai mielipide. Koeta elää sen kanssa, et sinäkään varmaan ihan kaikkea miehen tykkäämää asiaa fanita, eikä tietysti tarvitsekaan.
Parisuhteessakin saa ja jopa pitää säilyttää omat reviirit ja harrastukset.
N50
On se aiemmin mukaan lähtenyt. Ei enää koska krapula vaivaa viikonloppuisin. Ei edes viikolla mukaan lähde kuten ennen.
Ap
Aina on mahdollisuus antaa lapsi adoptioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinun tulee nyt uskaltaa riidellä tuo asia läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Jos mies ei lenkkeilystä tykkää, se ei ole sinua vastaan suunnattu salajuoni tai mielipide. Koeta elää sen kanssa, et sinäkään varmaan ihan kaikkea miehen tykkäämää asiaa fanita, eikä tietysti tarvitsekaan.
Parisuhteessakin saa ja jopa pitää säilyttää omat reviirit ja harrastukset.
N50
On se aiemmin mukaan lähtenyt. Ei enää koska krapula vaivaa viikonloppuisin. Ei edes viikolla mukaan lähde kuten ennen.
Ap
Tämä on se asia joka sinun täytyy käydä läpi. Mikä TEIDÄN suhteessa muuttui, että tilanne ajautui tuohon pisteeseen. Mies ei ole suhteessa yksin, joten et voi yksin syyttää häntä teidän ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta
Mä lenkkeilen aina yksin, viikolla ja viikonloput.
Seuraa olisi joskus mukava saada.Ap
Sinulla ei taida paljon ystäviä olla?
Kun ei ryyppää niin yksin jää. Niin se usein menee kun jonkun elämän tilanne muuttuu.
Minkä ikäinen olet, jos ystävien ja kavereiden kanssa ei voi tehdä muuta kuin ryypätä?
Siis annas kun nyt väännän rautalangasta. Mies ryyppää perjantaina ja on lauantain krapulassa ja raahautuu silti lauantai-iltanakin - ap:n suosiollisella avustuksella eli kyydillä - uudelleen ryyppäämään?
Meinaan krapula ei kestä kahta päivää ilman, että sitä pidetään yllä ryyppäämällä lisää. Jos perjantaina on vetänyt lärvit, sunnuntaina pitäisi jo olla kondiksessa ajaa autoa ja käydä vaikka lenkillä.
Jokin ei tässä nyt mätsää. Joko ap mahdollistaa kybällä miehensä dokailut tai hän valehtelee. Niin tai näin, eipä enää paljon hänen ruikutuksensa kiinnosta. Jos ei halua itse itseään puolustaa millään tavoin, ei sovi urputtaa selän takana ja luulla saavansa myötätuntoa.
Olen sitä mieltä että kyllä miesten on kasvatettava munat ja laittaa se korkki kiinni.
Mitä valmistautumista tuo on isäksi tuloon kun on vedettävä nuppi sekaisin "vielä kun voi"?
Sama kun naisetkin valmistautuisivat äitiyteen että vedettävä pää täyteen "vielä kun voi".
Taitaa moni kommentoija itse olla alkolle persoja kun ap:ta syyllistävät ja vaativat miestään ymmärtämään.
Eikä se maata kaada miehiltäkään jos sanoo joskus ei juhlille.
Lapsi kasvattaa teidät aikuisiksi. Puhukaa keskenänne.
Sivuseikka, mutta miksi lenkille pitää toisenkin lähteä? Mikset lenkkeile yksin, jos kerran lenkille haluat? Onko kyse erämaasta, ja et saa paikalle apua jos kesken lenkin menee lapsivedet vai mistä on kyse?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitää tehdä ainakin näennäisesti pariskuntana, muuten tulee "paska fiilis" tai parisuhde on romahtanut. En minä, aikuinen nainen tarvitse harrastuksiini siippaa kädestä pitelemään, harrastan mitä tykkään ja koska tykkään. Meillä on miehen kanssa eri urheiluharrastukset ja hyvä niin, kotona ehditään kyllä olla toistemme seurassa ihan riittämiin.
Pysyy välitkin parempina kun ei jommman kumman pidä aina puoleksi vastentahtoisesti lähteä toiselle seuraksi.
N50, saman miehen kanssa yhdessä jo 31 vuotta