Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko jonkun parisuhde elpynyt todella rankan ja epäreilun vauvavuoden jälkeen?
29.11.2017 |
Meillä on siis lähes yksivuotias lapsi, jolla oli vauvana refluksi. Hän nukkui lähinnä pienissä pätkissä ehkä 8-10 tuntia vuorokaudessa, eli äidin unet olivat usein vain parin - kolmen tunnin mittaisia ja mistään päiväunista oli turha haaveillakaan. Mies reagoi tähän tilanteeseen pakenemalla autotalliin tissuttelemaan ja jätti minut yksin selviämään järjettömässä univajeessa. Ensimmäiset puoli vuotta oli lähinnä yhtä kidutusta, sen jälkeen alkoi helpottaa huomattavasti.
Mies jäi kotiin vauvan ollessa yhdeksänkuinen, ja minä lähdin vuorostani töihin. Mies oli todella ehdoton siitä, että hän saa nukkua kaikki yönsä rauhassa töissä käydessään, joten oletin saman koskevan myös minua. No eipä koske, mies on todella kiukkuinen ja niiiin väsynyt, jos hoitaa yhdenkin yön, että hermot menee. Nykyään vauva kuitenkin nukkuu jo ihan järkeviä yöunia, heräilee tosin vaihtelevasti joitain kertoja yössä. Myös päiväunet ovat nykyään jo ihan mukavan pitkiä, tunnin - parin pituisia. Siitä huolimatta miehestä on ihan väärin, että hän joutuu edes välillä osallistumaan yöheräilyihin.
Minulle on tullut tästä älyttömästä epäreiluudesta ja jatkuvasta univelasta paha katkeruus ja halveksunta miestä kohtaan. Asutaan jo erillään, ja koen pääseväni paljon helpommalla nyt kuin miehen kanssa asuessani. Mietinkin tässä, että onko meillä enää mitään mahdollisuutta saada parisuhdetta toimimaan ja perhettä pysymään kasassa. Onko kukaan onnistunut pääsemään yli katkeruudestaan puolison jätettyä selviämään yksin rankoista ajoista?
Kommentit (393)
Kummallinen ajatus, että selvästi äidille kuuluvia tehtäviä yritetään sysätä miehelle ja sitten kiukutellaan ja rikotaan perhe kun ei ne toteudukaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
näytä tää keskustelu sille
Harkitsen sitä, mutta en tiedä, olisiko siitä yhtään enempää apu kuin mistään aiemmastakaan keskustelusta.
Tiedän jo miehen vastaukset. Hänen mielestään minä vähättelen hänen panostaan, sillä kyllähän mies vaihtoi vaipat isyyslomallaan eikä ollut edes ihan joka päivä autotallissa. Mies myös nosti lapsen ekat pari viikkoa öisin syömään, kun itse olin liian kipeä sektion jäljiltä. Sain kuitenkin joka kerta kuunnella tiuskimista, kun herätin miehen. Hän kysyi aina, enkö millään itse voisi, kun hän oli juuri nukahtanut. Mies nukkui siis ensimmäisestä yöstä asti eri huoneessa omasta halustaan. Minä jouduin alussa valvomaan aina sen tunnin - pari lapsen syödessä, sillä jouduin istumaan kipujen takia. Mies on myös kerran tai pari kertaa kuussa hoitanut puolikkaan tai kokonaisen yön lasta. Edes viikonloppuisin en saanut nukkua pitkään, sillä mies herätti minut imettämään lasta ja paineli usein itse takaisin nukkumaan. Lapsi huoli kyllä myös pullon, mutta mies ei jaksanut antaa sitä, kun oli helpompi herättää minut.
Meillä mies yrittää, mutta hänelle pitää ihan koko ajan sanoa mitä pitää tehdä. Jos vauva huutaa niin hän vain ihmettelee. Pitää oikein sanoa että "ota syliin!" Hirvittää välillä käydä kaupassa jos vauva alkaa huutaa nälkäänsä ja mies vaan ihmettelee. Tänä aamuna heräsin siihen kun mies oli jättänyt vauvan huutamaan yksin huoneeseen. Nukuin ekan kerran erilläni heistä, ja yö meni kai ihan hyvin kun en herännyt huutoihin ennen tuota aamua.
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Ai, kerro hiukan minkälaisen kuvan pääongelmista sinä sitten sait?
Ap kertoi kuitenkin miehen olleen hyvä puoliso ennen lasta, on ollut huomaavainen ja tehnyt osansa kaikista kotitöistä. Sitten tuli lapsi ja tilanne oli puoli vuotta aivan kamala, johtuen lapsen tuomista elämänmuutoksista, refluksista, väsymyksestä.
Siinä se ongelma juurikin oli, voimat loppui raskaaseen vauva-arkeen ja nyt vanhemmat vihaavat, halveksuvat toisiaan ja ovat katkeroituneet.
Jos olisivat pyytäneet apua ennen kuin kaikki luisui alamäkeen, olisi tilanne ollut vielä pelastettavissa. PYYTÄKÄÄ sitä apua ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Olen pyytänyt apua kaikkialta, mistä olen osannut sitä hakea. Neuvolassa kerroin järjettömästä väsymyksestä, mutta siellä vain todettiin sen kuuluvan asiaan. Hain nukahtamislääkkeet lääkäriltä lapsen ollessa kaksikuinen, kun en ollut nukkunut viikkokausiin lähes ollenkaan. Pyysin apua myös neljäkuukautisneuvolassa, missä tehtiin voimavaralysely. Kerroin olevani aivan loppu ja että parisuhde vetelee viimeisiään. Mies oli mukana. Nuori terkkari ei oikein osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että yrittäkää jakaa hommat tasapuolisemmin. Voitte arvata, miten paljon se auttoi. Käytiin myös lääkärillä refluksin takia, siitä oli jonkin verran apua.
Lapsen ollessa puolivuotias sain kuulla perheneuvolan olemassaolosta ja soitin sinne. Reilua kuukautta myöhemmin sieltä tuli työntekijä, joka teki meidän kanssamme työnjaon. Sitäkään mies ei kunnolla noudattanut, vaikka oli mustaa valkoisella, kun häntä väsytti. Perheohjaaja kehotti hakeutumaan pariterapiaan, ja siellä käydään nyt. Ihan pientä vauvaa en ole viitsinyt antaa edes isovanhemmille yöksi hoitoon, ja se unenpuute tässä on koko ajan ollut pahin ongelma. Muuten vanhempani ovat kyllä käyneet välillä auttelemassa, miehen vanhemmat taas ovat tulleet kahvittelemaan useamman kerran viikossa luoksemme vastustuksestani huolimatta, apua heiltä ei ole irronnut ennen erilleen muuttoa. En todellakaan tiedä, mitä muuta olisin vielä voinut tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Olen pyytänyt apua kaikkialta, mistä olen osannut sitä hakea. Neuvolassa kerroin järjettömästä väsymyksestä, mutta siellä vain todettiin sen kuuluvan asiaan. Hain nukahtamislääkkeet lääkäriltä lapsen ollessa kaksikuinen, kun en ollut nukkunut viikkokausiin lähes ollenkaan. Pyysin apua myös neljäkuukautisneuvolassa, missä tehtiin voimavaralysely. Kerroin olevani aivan loppu ja että parisuhde vetelee viimeisiään. Mies oli mukana. Nuori terkkari ei oikein osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että yrittäkää jakaa hommat tasapuolisemmin. Voitte arvata, miten paljon se auttoi. Käytiin myös lääkärillä refluksin takia, siitä oli jonkin verran apua.
Lapsen ollessa puolivuotias sain kuulla perheneuvolan olemassaolosta ja soitin sinne. Reilua kuukautta myöhemmin sieltä tuli työntekijä, joka teki meidän kanssamme työnjaon. Sitäkään mies ei kunnolla noudattanut, vaikka oli mustaa valkoisella, kun häntä väsytti. Perheohjaaja kehotti hakeutumaan pariterapiaan, ja siellä käydään nyt. Ihan pientä vauvaa en ole viitsinyt antaa edes isovanhemmille yöksi hoitoon, ja se unenpuute tässä on koko ajan ollut pahin ongelma. Muuten vanhempani ovat kyllä käyneet välillä auttelemassa, miehen vanhemmat taas ovat tulleet kahvittelemaan useamman kerran viikossa luoksemme vastustuksestani huolimatta, apua heiltä ei ole irronnut ennen erilleen muuttoa. En todellakaan tiedä, mitä muuta olisin vielä voinut tehdä.
Niin ja nyt vielä viimeisenä oljenkortena tämä vauvapalstalle kirjoittelu :D En tiedä, mitä täältä toivon saavani, mutta pääsenpähän ainakin avautumaan. Kavereita en viitsi ihan loputtomasti kuormittaa valituksellani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Ai, kerro hiukan minkälaisen kuvan pääongelmista sinä sitten sait?
Ap kertoi kuitenkin miehen olleen hyvä puoliso ennen lasta, on ollut huomaavainen ja tehnyt osansa kaikista kotitöistä. Sitten tuli lapsi ja tilanne oli puoli vuotta aivan kamala, johtuen lapsen tuomista elämänmuutoksista, refluksista, väsymyksestä.Siinä se ongelma juurikin oli, voimat loppui raskaaseen vauva-arkeen ja nyt vanhemmat vihaavat, halveksuvat toisiaan ja ovat katkeroituneet.
Jos olisivat pyytäneet apua ennen kuin kaikki luisui alamäkeen, olisi tilanne ollut vielä pelastettavissa. PYYTÄKÄÄ sitä apua ajoissa.
Sain kuvan, että pääongelma oli miehen vähäinen osallistuminen erityisesti vauvavuonna ja myös nykyään, sekä se, että ap ei koe pääsevänsä yli tähän liittyvästä epäreiluuden kokemuksesta.
Ts. jos mies olisi hoitanut vauvavuoden valvomisista edes osan, ja tehnyt enemmän kotitöitä, tai edes myöntänyt epäreilun käytöksensä ja yrittänyt parantaa sitä, niin suhde olisi paljon paremmalla tolalla.
Sitäpaitsi ap ja miehensähän käyvät jo pariterapiassa ja lapsi oli käsittääkseni vielä alle 2-vuotias, eli suht aikaisin ovat hakeneet apua, mutta terapiasta ei vaikuta olevan apua, koska mies ei suostu ymmärtämään ap:n kokemuksia ja tunteita, tai ainakin ap kokee niin.
Kaikesta tästä minä sain sen kuvan, että vauva-arjen raskaus ei ollut perimmäinen syy ongelmiin, vaan miehen epäreilu käytös ja piittaamaton suhtautuminen vauva-arkeen ja ap:n kokemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkaat laukut ja jätät vauvan miehelle isyysloman ajaksi. Sanot että se on nyt tämä tai sitten ero. Kun palaat takaisin sinulla on joko osaava mies joka ymmärtää mitä lapsenhoito vaatii tai sitten kuollut muksu. Jos et oikeasti anna miehen osallistua ja vain nalkutat niin miten se jätkä voisi edes ottaa vastuuta tai voida hyvin parisuhteessa. Naiset aina luulee ettei miehet pysty niin ei siinä tee mieli edes yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Olen pyytänyt apua kaikkialta, mistä olen osannut sitä hakea. Neuvolassa kerroin järjettömästä väsymyksestä, mutta siellä vain todettiin sen kuuluvan asiaan. Hain nukahtamislääkkeet lääkäriltä lapsen ollessa kaksikuinen, kun en ollut nukkunut viikkokausiin lähes ollenkaan. Pyysin apua myös neljäkuukautisneuvolassa, missä tehtiin voimavaralysely. Kerroin olevani aivan loppu ja että parisuhde vetelee viimeisiään. Mies oli mukana. Nuori terkkari ei oikein osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että yrittäkää jakaa hommat tasapuolisemmin. Voitte arvata, miten paljon se auttoi. Käytiin myös lääkärillä refluksin takia, siitä oli jonkin verran apua.
Lapsen ollessa puolivuotias sain kuulla perheneuvolan olemassaolosta ja soitin sinne. Reilua kuukautta myöhemmin sieltä tuli työntekijä, joka teki meidän kanssamme työnjaon. Sitäkään mies ei kunnolla noudattanut, vaikka oli mustaa valkoisella, kun häntä väsytti. Perheohjaaja kehotti hakeutumaan pariterapiaan, ja siellä käydään nyt. Ihan pientä vauvaa en ole viitsinyt antaa edes isovanhemmille yöksi hoitoon, ja se unenpuute tässä on koko ajan ollut pahin ongelma. Muuten vanhempani ovat kyllä käyneet välillä auttelemassa, miehen vanhemmat taas ovat tulleet kahvittelemaan useamman kerran viikossa luoksemme vastustuksestani huolimatta, apua heiltä ei ole irronnut ennen erilleen muuttoa. En todellakaan tiedä, mitä muuta olisin vielä voinut tehdä.
Onko molempien vanhemmat vielä kokoaikaisesti työelämässä? Olisiko sieltä joku voinut tulla teille asumaan vaikka muutamaksi yöksi välillä tai viikoksi tai pidemmäksi aikaa? Entäs sisarukset, olisiko sieltä saanut apua?
Niin kurjaa ettei Suomessa ole edes perheen kesken tätä auttamiskulttuuria, jokainen vauvan saava perhe tarvitsisi niin paljon apua kuin vain irtoaa. Monessa muussa maassa on tapana että usein mummot tulevat auttamaan lapsenlapsen hoidossa, joskus jopa tunkeiluksi asti.
Meillä oikeasti pitäisi rohkeammin pyytää sitä apua kun tilanne alkaa muuttua mahdottomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Ai, kerro hiukan minkälaisen kuvan pääongelmista sinä sitten sait?
Ap kertoi kuitenkin miehen olleen hyvä puoliso ennen lasta, on ollut huomaavainen ja tehnyt osansa kaikista kotitöistä. Sitten tuli lapsi ja tilanne oli puoli vuotta aivan kamala, johtuen lapsen tuomista elämänmuutoksista, refluksista, väsymyksestä.Siinä se ongelma juurikin oli, voimat loppui raskaaseen vauva-arkeen ja nyt vanhemmat vihaavat, halveksuvat toisiaan ja ovat katkeroituneet.
Jos olisivat pyytäneet apua ennen kuin kaikki luisui alamäkeen, olisi tilanne ollut vielä pelastettavissa. PYYTÄKÄÄ sitä apua ajoissa.
Sain kuvan, että pääongelma oli miehen vähäinen osallistuminen erityisesti vauvavuonna ja myös nykyään, sekä se, että ap ei koe pääsevänsä yli tähän liittyvästä epäreiluuden kokemuksesta.
Ts. jos mies olisi hoitanut vauvavuoden valvomisista edes osan, ja tehnyt enemmän kotitöitä, tai edes myöntänyt epäreilun käytöksensä ja yrittänyt parantaa sitä, niin suhde olisi paljon paremmalla tolalla.
Sitäpaitsi ap ja miehensähän käyvät jo pariterapiassa ja lapsi oli käsittääkseni vielä alle 2-vuotias, eli suht aikaisin ovat hakeneet apua, mutta terapiasta ei vaikuta olevan apua, koska mies ei suostu ymmärtämään ap:n kokemuksia ja tunteita, tai ainakin ap kokee niin.
Kaikesta tästä minä sain sen kuvan, että vauva-arjen raskaus ei ollut perimmäinen syy ongelmiin, vaan miehen epäreilu käytös ja piittaamaton suhtautuminen vauva-arkeen ja ap:n kokemuksiin.
Juuri näin :) Lapsi ei tosin ole vielä ihan vuottakaan, joten siihen nähden olen mielestäni ehtinyt hakea apua enemmän kuin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Pakkaat laukut ja jätät vauvan miehelle isyysloman ajaksi. Sanot että se on nyt tämä tai sitten ero. Kun palaat takaisin sinulla on joko osaava mies joka ymmärtää mitä lapsenhoito vaatii tai sitten kuollut muksu. Jos et oikeasti anna miehen osallistua ja vain nalkutat niin miten se jätkä voisi edes ottaa vastuuta tai voida hyvin parisuhteessa. Naiset aina luulee ettei miehet pysty niin ei siinä tee mieli edes yrittää.
En ole ikinä nalkuttanut miehelle lapsenhoidosta, joitain erimielisyyksiä tosin on ollut puolin ja toisin. Olisin enemmän kuin mielelläni käynyt esimerkiksi suihkussa tai kaupassa ilman, että mies huutaa tai soittelee perään, kun ei pärjää lapsen kanssa. Nykyäänhän mies tosiaan on työpäivieni ajan lapsen kanssa, joten kyllä hän sitä hoitaa osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkaat laukut ja jätät vauvan miehelle isyysloman ajaksi. Sanot että se on nyt tämä tai sitten ero. Kun palaat takaisin sinulla on joko osaava mies joka ymmärtää mitä lapsenhoito vaatii tai sitten kuollut muksu. Jos et oikeasti anna miehen osallistua ja vain nalkutat niin miten se jätkä voisi edes ottaa vastuuta tai voida hyvin parisuhteessa. Naiset aina luulee ettei miehet pysty niin ei siinä tee mieli edes yrittää.
Näissä ehdotuksissa on se pulma, että monessa tapauksessa todennäköisesti mies veisi lapsen äidilleen / siskolleen / hankkisi äkkiä jonkun uuden naisen hoitamaan vauvaa, kun on niin epäreilua että "hänen täytyy hoitaa kaikki yksin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Ai, kerro hiukan minkälaisen kuvan pääongelmista sinä sitten sait?
Ap kertoi kuitenkin miehen olleen hyvä puoliso ennen lasta, on ollut huomaavainen ja tehnyt osansa kaikista kotitöistä. Sitten tuli lapsi ja tilanne oli puoli vuotta aivan kamala, johtuen lapsen tuomista elämänmuutoksista, refluksista, väsymyksestä.Siinä se ongelma juurikin oli, voimat loppui raskaaseen vauva-arkeen ja nyt vanhemmat vihaavat, halveksuvat toisiaan ja ovat katkeroituneet.
Jos olisivat pyytäneet apua ennen kuin kaikki luisui alamäkeen, olisi tilanne ollut vielä pelastettavissa. PYYTÄKÄÄ sitä apua ajoissa.
Sain kuvan, että pääongelma oli miehen vähäinen osallistuminen erityisesti vauvavuonna ja myös nykyään, sekä se, että ap ei koe pääsevänsä yli tähän liittyvästä epäreiluuden kokemuksesta.
Ts. jos mies olisi hoitanut vauvavuoden valvomisista edes osan, ja tehnyt enemmän kotitöitä, tai edes myöntänyt epäreilun käytöksensä ja yrittänyt parantaa sitä, niin suhde olisi paljon paremmalla tolalla.
Sitäpaitsi ap ja miehensähän käyvät jo pariterapiassa ja lapsi oli käsittääkseni vielä alle 2-vuotias, eli suht aikaisin ovat hakeneet apua, mutta terapiasta ei vaikuta olevan apua, koska mies ei suostu ymmärtämään ap:n kokemuksia ja tunteita, tai ainakin ap kokee niin.
Kaikesta tästä minä sain sen kuvan, että vauva-arjen raskaus ei ollut perimmäinen syy ongelmiin, vaan miehen epäreilu käytös ja piittaamaton suhtautuminen vauva-arkeen ja ap:n kokemuksiin.
Kun sinä olet kuolleenväsynyt, loppu ja kaikkesi antanut ja vihaat arkeasi, osaatko olla reilu ja huomioiva?
Ei heitellä kiviä lasitaloissa.
Mä en usko että ap:n mies yht'äkkiä vaan muuttui hirviöksi, ihan selittämättä. Todennäköisesti pää ei vaan kestänyt sitä järkyttävää ensimmäistä puolta vuotta, jota ap:kin kuvaili "kidutukseksi". Siinä se ongelma on. Perhe olisi tarvinnut apua siinä ensimmäisen 6kk aikana, todennäköisesti molemmat ovat olleet aivan loppu sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Olen pyytänyt apua kaikkialta, mistä olen osannut sitä hakea. Neuvolassa kerroin järjettömästä väsymyksestä, mutta siellä vain todettiin sen kuuluvan asiaan. Hain nukahtamislääkkeet lääkäriltä lapsen ollessa kaksikuinen, kun en ollut nukkunut viikkokausiin lähes ollenkaan. Pyysin apua myös neljäkuukautisneuvolassa, missä tehtiin voimavaralysely. Kerroin olevani aivan loppu ja että parisuhde vetelee viimeisiään. Mies oli mukana. Nuori terkkari ei oikein osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että yrittäkää jakaa hommat tasapuolisemmin. Voitte arvata, miten paljon se auttoi. Käytiin myös lääkärillä refluksin takia, siitä oli jonkin verran apua.
Lapsen ollessa puolivuotias sain kuulla perheneuvolan olemassaolosta ja soitin sinne. Reilua kuukautta myöhemmin sieltä tuli työntekijä, joka teki meidän kanssamme työnjaon. Sitäkään mies ei kunnolla noudattanut, vaikka oli mustaa valkoisella, kun häntä väsytti. Perheohjaaja kehotti hakeutumaan pariterapiaan, ja siellä käydään nyt. Ihan pientä vauvaa en ole viitsinyt antaa edes isovanhemmille yöksi hoitoon, ja se unenpuute tässä on koko ajan ollut pahin ongelma. Muuten vanhempani ovat kyllä käyneet välillä auttelemassa, miehen vanhemmat taas ovat tulleet kahvittelemaan useamman kerran viikossa luoksemme vastustuksestani huolimatta, apua heiltä ei ole irronnut ennen erilleen muuttoa. En todellakaan tiedä, mitä muuta olisin vielä voinut tehdä.
Onko molempien vanhemmat vielä kokoaikaisesti työelämässä? Olisiko sieltä joku voinut tulla teille asumaan vaikka muutamaksi yöksi välillä tai viikoksi tai pidemmäksi aikaa? Entäs sisarukset, olisiko sieltä saanut apua?
Niin kurjaa ettei Suomessa ole edes perheen kesken tätä auttamiskulttuuria, jokainen vauvan saava perhe tarvitsisi niin paljon apua kuin vain irtoaa. Monessa muussa maassa on tapana että usein mummot tulevat auttamaan lapsenlapsen hoidossa, joskus jopa tunkeiluksi asti.
Meillä oikeasti pitäisi rohkeammin pyytää sitä apua kun tilanne alkaa muuttua mahdottomaksi.
Minun isäni jäi sairaseläkkeelle samoihin aikoihin lapsen syntymän kanssa, mutta hän oli silloin niin huonossa kunnossa, ettei voinut ihan hirveästi auttaa. Muut isovanhemmat ovat vielä työelämässä. Miehen vanhemmat tosiaan ovat kyllä ravanneet meillä riesaksi asti, mutta heitä on aina pitänyt viihdyttää, joten se on tosiaan ollut enemmän riesa kuin apu. He eivät uskaltaneet olla hetkeäkään yksin lapsen kanssa moneen kuukauteen, nykyään sentään jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaat laukut ja jätät vauvan miehelle isyysloman ajaksi. Sanot että se on nyt tämä tai sitten ero. Kun palaat takaisin sinulla on joko osaava mies joka ymmärtää mitä lapsenhoito vaatii tai sitten kuollut muksu. Jos et oikeasti anna miehen osallistua ja vain nalkutat niin miten se jätkä voisi edes ottaa vastuuta tai voida hyvin parisuhteessa. Naiset aina luulee ettei miehet pysty niin ei siinä tee mieli edes yrittää.
Näissä ehdotuksissa on se pulma, että monessa tapauksessa todennäköisesti mies veisi lapsen äidilleen / siskolleen / hankkisi äkkiä jonkun uuden naisen hoitamaan vauvaa, kun on niin epäreilua että "hänen täytyy hoitaa kaikki yksin".
Miehen äiti on jo käynyt lähes päivittäis auttamassa miestä tämän hoitovapaan aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Ai, kerro hiukan minkälaisen kuvan pääongelmista sinä sitten sait?
Ap kertoi kuitenkin miehen olleen hyvä puoliso ennen lasta, on ollut huomaavainen ja tehnyt osansa kaikista kotitöistä. Sitten tuli lapsi ja tilanne oli puoli vuotta aivan kamala, johtuen lapsen tuomista elämänmuutoksista, refluksista, väsymyksestä.Siinä se ongelma juurikin oli, voimat loppui raskaaseen vauva-arkeen ja nyt vanhemmat vihaavat, halveksuvat toisiaan ja ovat katkeroituneet.
Jos olisivat pyytäneet apua ennen kuin kaikki luisui alamäkeen, olisi tilanne ollut vielä pelastettavissa. PYYTÄKÄÄ sitä apua ajoissa.
Sain kuvan, että pääongelma oli miehen vähäinen osallistuminen erityisesti vauvavuonna ja myös nykyään, sekä se, että ap ei koe pääsevänsä yli tähän liittyvästä epäreiluuden kokemuksesta.
Ts. jos mies olisi hoitanut vauvavuoden valvomisista edes osan, ja tehnyt enemmän kotitöitä, tai edes myöntänyt epäreilun käytöksensä ja yrittänyt parantaa sitä, niin suhde olisi paljon paremmalla tolalla.
Sitäpaitsi ap ja miehensähän käyvät jo pariterapiassa ja lapsi oli käsittääkseni vielä alle 2-vuotias, eli suht aikaisin ovat hakeneet apua, mutta terapiasta ei vaikuta olevan apua, koska mies ei suostu ymmärtämään ap:n kokemuksia ja tunteita, tai ainakin ap kokee niin.
Kaikesta tästä minä sain sen kuvan, että vauva-arjen raskaus ei ollut perimmäinen syy ongelmiin, vaan miehen epäreilu käytös ja piittaamaton suhtautuminen vauva-arkeen ja ap:n kokemuksiin.
Kun sinä olet kuolleenväsynyt, loppu ja kaikkesi antanut ja vihaat arkeasi, osaatko olla reilu ja huomioiva?
Ei heitellä kiviä lasitaloissa.Mä en usko että ap:n mies yht'äkkiä vaan muuttui hirviöksi, ihan selittämättä. Todennäköisesti pää ei vaan kestänyt sitä järkyttävää ensimmäistä puolta vuotta, jota ap:kin kuvaili "kidutukseksi". Siinä se ongelma on. Perhe olisi tarvinnut apua siinä ensimmäisen 6kk aikana, todennäköisesti molemmat ovat olleet aivan loppu sinä aikana.
Kuten ap kertoo yllä, hän on hakenut apua kaikista mahdollisista instansseista siitä lähtien kun vauva oli alle 2kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vauvaperheet ette pyydä apua ENNEN kuin tilanne menee noin pahaksi ja perhe on lopullisesti rikki? Miksi, en ymmärrä?
Teidänkin parisuhde on hajalla käytännössä vain sen takia että arki on liian raskasta. Kun on loppu ja kuolleenväsynyt, ei pysty antamaan jotain mitä ei ole annettavaksi. Siksi en syyttelisi miestä enkä sinua, jos ei vaan jaksa ja pysty kun ei saa nukuttua ja pää hajoaa, niin ei voi vaatia mitään lupauksia pidettäväksi.
Pyytäkää apua ajoissa, sitä on tarjolla!
En kyllä lukenut tätä niin, että arjen raskaus olisi se pääongelma ap:lle ja miehelleen.
Olen pyytänyt apua kaikkialta, mistä olen osannut sitä hakea. Neuvolassa kerroin järjettömästä väsymyksestä, mutta siellä vain todettiin sen kuuluvan asiaan. Hain nukahtamislääkkeet lääkäriltä lapsen ollessa kaksikuinen, kun en ollut nukkunut viikkokausiin lähes ollenkaan. Pyysin apua myös neljäkuukautisneuvolassa, missä tehtiin voimavaralysely. Kerroin olevani aivan loppu ja että parisuhde vetelee viimeisiään. Mies oli mukana. Nuori terkkari ei oikein osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että yrittäkää jakaa hommat tasapuolisemmin. Voitte arvata, miten paljon se auttoi. Käytiin myös lääkärillä refluksin takia, siitä oli jonkin verran apua.
Lapsen ollessa puolivuotias sain kuulla perheneuvolan olemassaolosta ja soitin sinne. Reilua kuukautta myöhemmin sieltä tuli työntekijä, joka teki meidän kanssamme työnjaon. Sitäkään mies ei kunnolla noudattanut, vaikka oli mustaa valkoisella, kun häntä väsytti. Perheohjaaja kehotti hakeutumaan pariterapiaan, ja siellä käydään nyt. Ihan pientä vauvaa en ole viitsinyt antaa edes isovanhemmille yöksi hoitoon, ja se unenpuute tässä on koko ajan ollut pahin ongelma. Muuten vanhempani ovat kyllä käyneet välillä auttelemassa, miehen vanhemmat taas ovat tulleet kahvittelemaan useamman kerran viikossa luoksemme vastustuksestani huolimatta, apua heiltä ei ole irronnut ennen erilleen muuttoa. En todellakaan tiedä, mitä muuta olisin vielä voinut tehdä.
Onko molempien vanhemmat vielä kokoaikaisesti työelämässä? Olisiko sieltä joku voinut tulla teille asumaan vaikka muutamaksi yöksi välillä tai viikoksi tai pidemmäksi aikaa? Entäs sisarukset, olisiko sieltä saanut apua?
Niin kurjaa ettei Suomessa ole edes perheen kesken tätä auttamiskulttuuria, jokainen vauvan saava perhe tarvitsisi niin paljon apua kuin vain irtoaa. Monessa muussa maassa on tapana että usein mummot tulevat auttamaan lapsenlapsen hoidossa, joskus jopa tunkeiluksi asti.
Meillä oikeasti pitäisi rohkeammin pyytää sitä apua kun tilanne alkaa muuttua mahdottomaksi.Minun isäni jäi sairaseläkkeelle samoihin aikoihin lapsen syntymän kanssa, mutta hän oli silloin niin huonossa kunnossa, ettei voinut ihan hirveästi auttaa. Muut isovanhemmat ovat vielä työelämässä. Miehen vanhemmat tosiaan ovat kyllä ravanneet meillä riesaksi asti, mutta heitä on aina pitänyt viihdyttää, joten se on tosiaan ollut enemmän riesa kuin apu. He eivät uskaltaneet olla hetkeäkään yksin lapsen kanssa moneen kuukauteen, nykyään sentään jo.
Eli heillä oli halua ja aikaa auttaa, he eivät vaan osanneet. Sinun olisi vaan pitänyt rohkeasti avata suu ja sanoa että tarvitsemme apua kun on niin raskasta vauvan kanssa. Olisit varmasti osannut näyttää heille miten viihdyttää vauvaa tunnin tai kaksi, niin olisit käynyt rauhassa vaikka suihkussa ja saunassa ja vetänyt päikkärit.
Sitä avoimmuutta tarvitaan! Rohkeutta sanoa että nyt tarvitaan apua, et pysty nyt viihdyttämään kun tarvitset että joku huolehtisi susta hetken. Mä aidosti uskon että hekin olisivat auttaneet.
Alue: Aihe vapaa
Epäilin jossain vaiheessa pettämistä, mutta mies ei oikeastaan ikinä poistu kotoa, ja minä olin aiemmin siellä myös koko ajan, niin se ei tunnu todennäköiseltä. Aiemmin hän tissutteli jatkuvasti autotallissa, mutta hän lopetti juomisen jo muutama kuukausi sitten. Se auttoi hetkeksi, kun mies alkoi viettää aikaa kotonakin, mutta sitten tilanne palasi ennalleen.
Pariterapeutti epäili miehellä masennusta, ja mies kävikin jo pari kertaa kunnallisella puolella juttelemassa. Elättelin jo toiveita, että siitä löytyisi selitys miehen käytökselle ja myös mahdollinen ratkaisu, mutta kuulemma mitään masennusta ei olekaan, joten mies ei mene terapiaan.