Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?

Sieppari ruispellossa. En tajunnut mistään mitään.

Itse en lue muutaku Aku ankan tasku kirjoja. Kirjallisuus on eliitin höpöpöpö juttuja maailmasta kyllä pysyy perillä kun seuraa streemejä ja muuta sellasta.

Joku kansantaloustieteen kirja. Siellä puhuttiin näkymättömästä kädestä, joka antaa meille kaikille hyvää. Suunnitteleminen oli kuulema syntiä.

demonit allah kirjoitti:

Koraani

se oli hirveä, tuli sairas olo, pimeys

Kopsattu vanhasta testamentista, nimet vaan muutettu.

Vierailija kirjoitti:

Tolkienin Silmarillon, yllättävän vaikea seurata, hyppi liikaa.

Tolkienhan ei saanut sitä ikinä valmiiksi. Siitähän piti tulla keskimaan vanhoista taruista koostuva kirja samaan tyyliin, kuin on esim. Kalevala ja muut eepokset, mutta hän tosiaan kuoli ennen kuin teki sitä valmiiksi asti ja se julkaistiin sitten sellaisenaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tolkienin Silmarillon, yllättävän vaikea seurata, hyppi liikaa.

Tolkienhan ei saanut sitä ikinä valmiiksi. Siitähän piti tulla keskimaan vanhoista taruista koostuva kirja samaan tyyliin, kuin on esim. Kalevala ja muut eepokset, mutta hän tosiaan kuoli ennen kuin teki sitä valmiiksi asti ja se julkaistiin sitten sellaisenaan.

Alapeukuttaja ei oo lukenut tutkimuksia aiheesta? Tolkien muistaakseni aikoi tehdä Silmarillionista pääteoksensa. Hsrmittavan vähän hän sai valmiiksi. Kuoleman jälkeen on julkaistu 15 kirjaa. Viimeisin, Beren ja Luthien, viime kesänä.

No ei ole sisällöltään vaikea, mutta Jane Austenin Emma. Voi jestas sitä päähenkilön puusilmäisyyttä! Yritän väkipakolla kahlata sitä 10 sivua kerrallaan eteenpäin, mutta kun ei. Aina istuskellaan jonkun salongissa puhumassa puutaheinää, ja Emma järjestelee asiat pikku päässään omien kuvitelmiensa mukaiseksi. Tsiisös. On siinä ollut Austenilla hauskaa kun se on tuota kirjoittanut, on niin ilmiselvää pilkkaa tietyntyyppisiä naisia kohtaan nämä sen kirjat.

Minä luen siis tätä ihan sen takia, kun se nyt on klassikko, ja sain sen ilmaiseksi.

Sadan vuoden yksinäisyys.

Solohovin Hiljaa virtaa Don. Meillä oli teos (kahdessa osassa koska sivuja oli noin 800 per kirja) kirjahyllyssä, joten teininä päätin lukea sen. Olihan se sentään nobelvoittajan kirja ja venäläisiin klassikoihin tottuneena ajattelin hitaasti liikkuvien järkäleiden kyllä sujuvan rutiinilla, plussana oli kirjan paheksuttu kommarivastaisuus joka sopi hyvin silloiseen tiedostavaan teinimaailmankuvaan (elettiin  siis kasaria). 

No joo. Alku ja monet muut pätkät kirjaa olivat mukaansatempaavia ja sielua raastavia. Mutta taistelukohtaukset.... 

Kuvaus siitä kun Ivan talikon kanssa repii ratsusotilaan sotisopaa on ihan jees sivun verran, ehkä kymmenenkin, mutta ei 50 sivua. Ja kun Ivan lopulta surmataan, a-vot, Sergei nappaa talikon ja arvannettekin mistä seuraavat 50 sivua kertovat. Sergein jälkeen onneksi voimme asettaa toivomme Juriin, joka nappaa edellä mainitun talikon ja... 

Luin molemmat järkäleet loppuun, todennäköisesti menettäen kokonaiskuvan koska lopulta skippasin taistelupätkät kokonaan. Oikein hyvä kirja miinus ne tappelut  :)

Thomas Bernhardin omaelämänkertasarja;

"Syy"

"Kellari"

"Hengitys"

"Kylmyys"

"Muuan lapsi"

Ensimmäisen osan ensimmäinen lause on yli sivun pituinen!

Raamattu.

Olli Jalosen Yksityiset tähtitaivaat oli mulle niin vaikea, että muistan sen yökötyksen tunteen vieläkin. En millään jaksanut loppuun asti, vaikka sinnikäs lukija olenkin. Sitten hieman toisenlaisesta kirjallisuusgenrestä vaikeaa on ollut ymmärtää Luce Irigarayta, liian koukeroista minun aivoilleni.

James Joycen Odysseus on aika raskas luettava. Toinen on Danten Jumalainen Näytelmä, tosin tässä vaikuttaa paljon se, että kyseinen kirja on runomuodossa. Helvetti on itseasiassa hyvinkin viihdyttävä mutta homma lässähtää aika raskaaksi kiirastuleen siirryttäessä ja taivas on jo yhtä helvettiä lukea...

Lasikellon alla oli aika raskas kirjailijan mielenterveysongelmien takia, mutta tosi hyvä, äkkiä luin.

Kafkat on jääneet kesken, kun ovat niin kafkamaisia..

Shakespeare, Tolkien (tykkään, mutta teksti on kuivaa ja hidasta) mutta ehkä vaikein ikinä on ollut Marguerite de Navarren Heptaméron. Decameronin sielunsisko mutta vaikeampi sisältää ja kieleltään haastava. Tykkäsin silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Platon - Valtio

Käsiteltavät aiheet on aika vaikeita jo itsessään. Kirja on kirjoitettu antiikin aikaan joten se on nykymittapuun mukaan todella sekava on hankala ymmärtää. Kirjallisuus on kehittynyt valtavasti parin tuhannen vuoden aikana.

Jotenkin kirjoittajan koko ajatusmaailma on niin erilainen kuin itsellä. Mikä on ymmärrettävää kun on täysin eri ajassa ja kulttuurissa elänyt.

Itse koin sen melko helpoksi :p

Todista se. Mitä ajattelet nyt kirjan käsittelemistä aiheista? 

Vierailija kirjoitti:

Paolo Coelhon kirjoissa on niin paljon viisautta per sivu, että lukeminen on tavallansa vaikeaa.  Kuin pään läpi humahtaisi suuri aalto, jossa on ihmiskunnan keräämää viisautta miljoonien vuosien ajalta.  Muistan että lepäilin aina 10 sivua luettuani. Ainut kirja, joka on antanut vastaavia kokemuksia Coelhon mestariteosten lisäksi on Timo Soinin Maisterisjätkä.

Tämän kirjoittaja taitaa olla melkoinen humoristi. :D Kiitos päivän nauruista!

Vierailija kirjoitti:

James Joycen Odysseus on aika raskas luettava. Toinen on Danten Jumalainen Näytelmä, tosin tässä vaikuttaa paljon se, että kyseinen kirja on runomuodossa. Helvetti on itseasiassa hyvinkin viihdyttävä mutta homma lässähtää aika raskaaksi kiirastuleen siirryttäessä ja taivas on jo yhtä helvettiä lukea...

Kokemukseni Jumalaisesta näytelmästä on hyvin pitkälti sama. Kirjasta tulee sitä puisevampi, mitä lähemmäs Jumalaa päästään. Huumori korvautuu vähin erin hurskastelulla. Helvetti-osuudesta on jäänyt kyllä mieleeni yksittäisiä elämänviisauksia, mutta parasta oli silti Danten ja Vergiliuksen suhde, johon kuvittelin lukioikäisenä romanttista pohjavirettä. Ehkäpä saisin teoksesta irti enemmän nyt, kun olen jo ehtinyt menettää muutamia läheisiäni ja olen jo melkein ehtinyt itsekin sinne "eloni keskitielle".

Yksi vaativimmista (ja edelleen kesken) on Roberto Calasson Kadmoksen ja Harmonian häät. Siinä kerrotaan antiikin Kreikan myytit henkilöiden ja teemojen mukaan järjestettynä niin, että kokonaisuus soljuu eteenpäin katkeamatta hetkeksikään. Vaativan kirjasta tekee juuri tämä rakenne ja myös hahmojen ja tapahtumapaikkojen suuri määrä. Olen pitänyt kirjasta paljon, sillä se tekee mielestäni myytit ymmärrettäviksi modernille ihmiselle, mutta on kuitenkin uskollinen lähdemateriaalille.

Hamlet ja Seitsemän veljestä. Puuduttavaa. Stephen Hawkingin aika-avaruus tms, super mielenkiintoinen mutta vaikeita asioita koska en ole astrofyysikko.