Lue keskustelun säännöt.
Lapsuus psykopaattiveljen kanssa - vanhemmat, suojelkaa lapsianne myös toisiltaan!
27.11.2017 |
Hesarissa olleen Pikkusiskon mielipidekirjoituksen innoittamana kirjoitanpa minäkin oman tarinani. Synnyin 80-luvun alussa kantasuomalaiseen, päällepäin normaaliin pienituloiseen perheeseen. Asuimme pikkupaikkakunnalla syrjäisellä kylällä. Minulla on 3 vuotta vanhempi isoveli, joka on ollut lapsesta asti todella itsekäs ja julma. Nykytiedon perusteella veikkaisin hänen olevan jollakin tasolla autistinen, narsistinen tai psykopaatti ja nuo piirteet ovat hänessä olleet ihan pienestä lapsesta asti.
Veljeni oli koko ajan ongelmissa, milloin varastelun, valehtelun tai muun ilkivallan johdosta. Kokonsa puolesta hän ei voinut muita kiusata (oli pieni ja hintelä), joten hän oli todella ilkeä suustaan ja ajautui sitten varmaan senkin takia ongelmiin ikätovereidensa kanssa. Omat ikätoverit vierastivat häntä, joten hänen kaveripiirinsä koostui nuoremmista kavereista. Koulussa häntä varmasti kiusattiin.
Koska asuimme syrjäkylällä, ei leikkikavereita juurikaan ollut. Jouduimme siis viettämään pakostikin aikaa paljon keskenämme. Olimme melko nuoresta asti paljon myös kahdestaan kotona. Suhteemme oli myrskyisä, riitelimme paljon ja monesti riidat eskaloituivat fyysiseksi tappeluksi. Veljeni tietysti voitti lähes jokaisen tappelun ja silloin harvoin, jos hän hävisi, kosti sen jälkikäteen kiusaamalla esim. lemmikkikissaani. Opin inhoamaan veljeäni ja pyrinkin viettämään paljon aikaa ystävilläni, poissa kotoa. Onneksi minulla oli hyvä ystävä, jonka luona käytännössä asuin puolet viikoista, joskus pitempiäkin aikoja.
Kestin sen, että sain veljeltäni selkään säännöllisin väliajoin (viikottain, pahimpina aikoina lähes päivittäin), mutta eniten minua häiritsi vanhempiemme välinpitämätön suhtautuminen tappeluihimme. Vaikka revimme hiuksia toistemme päistä (jopa niin paljon, että huomaan koulukuvista, että joinain vuosina minulla on ollut todella ohut tukka runsaasta hiustenlähdöstä johtuen), veljeni mukiloi minua (ei koskaan kasvoihin) tai alisti muuten, vanhempamme puuttuivat tilanteeseen vain silloin kun se häiritsi heitä tai meillä oli vieraita.
Kiusaaminen ja pahoinpitely loppuivat vasta vanhempiemme erottua ja meidän lähdettyä eri vanhempien mukaan. Elämäni laatu parani huomattavasti, emmekä ole sen jälkeen olleet veljeni kanssa oikein missään yhteydessä. Veljeni jatkaa edelleen samalla linjalla, nyt minun sijastani nyrkistä saavat hänen tyttöystävänsä. Minä onneksi olen löytänyt rinnalleni mukavan miehen, joka ei koskaan ole kohottanut kättään minua vastaan.
Olen periaatteessa antanut vanhemmilleni anteeksi, mutta veljeni ei koskaan tule olemaan osa minun elämääni. Eniten minua ärsyttävät ihmiset, jotka tilanteesta mitään ymmärtämättä yrittävät saada minut pitämään yhteyttä veljeni kanssa. Miksi ihmeessä päästäisin elämääni käärmeen vain siksi, että meillä on samat vanhemmat?
Kommentit (47)
Otit esiin tärkeän aiheen. Sisarusten välisestä kiusaamisesta pitäisi puhua enemmän. Tutkitusti sisarusten välinen kiusaaminen on traumaattisempaa kuin koulukiusaaminen. Silti monet vähättelevät sisaruskiusaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinä ärsyynnyt niille asioista tietämättömille ihmisille, jotka yrittävät saada sua pitämään yhteyksiä veljeesi? Olet kuitenkin hommannut heille kristallipallon, mutta eivät vain osaa tulkita sitä?
Teidän vanhempia ei ole vain kiinnostanut teidän riidat, oletko kysynyt koskaan, että miksi ei? Eivät tainneet edes tykätä teistä, vai miksi olisivat muuten anteneet sun asua puolet ajoista ystäväsi perheessä?
Surullista luettavaa.
Kuulostaapa tutulta.
Ei sinun tarvitse pitää häneen mitään yhteyttä jos et halua.
Aikuinen ihminen valitsee ystävät ja kaverit kenen kanssa pitää yhteyttä. Uteliaille voit kertoa lapsuudestasi. On totta että pohja luodaan siellä sisarussuhteelle.
Tiedän isoja perheitä, joissa sisarukset eivät ole aikuisena missään tekemisissä toistensa kanssa. Ja se on ihan ok.
Veljelläni ja minulla oli aivan hirveät välit kotona. Vanhempien henkinen ja fyysinen väkivalta heijastui lasten väleihin. Kaikki muuttui meidän sisarusten välillä, kun muutimme pois kotoa. Meistä tuli parhaat ystävät ja tuemme toisiamme. Ympäristöllä on ollut suuri vaikutus meihin. Lapsuudenkotiin jäi väkivaltaiset vanhemmat, joita tapaamme enää pakosta harvoin, koska emme kestä enää henkistä väkivaltaa.
Siinä näkee yhdenlaisen lopputuleman, kun kasvatus on lyöty kokonaan laimin. Mitä velikään siitä hyötyy? Tuskin saa naista pidettyä, ja sitten jää vain hautomaan katkeruutta. Onko sinulla ollut eri säännöt vai mistä olet ammentanut evästä elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin kipeä aihe. Ja todella vaiettu. Uhrit haluavat vaieta myös. Varsinkin, jos se väkivalta jopa tapahtuu jommankumman vanhemman silmien alla ja jopa ns usuttaen - kertoen vääristeltyjä tarinoita ja sitten tulee se iso paha susi eli isoveli ja lyö sisarensa lommoille. Ja äiti hymyilee vierellä, että siitäs sait. Mitäs motkotit jostain. Perheissä, joista isä on lähtenyt tai kuollut, sisaret nimenomaan voivat jäädä äiti -poika - akseliin alakynteen, jolloin he alkavat ikäänkuin toimia yhtenä voimana ja alistavat sen yksinolevan sisaruksen -- usein naispuolisen siis. Isät ovat tyttäriensä suojelijoita ja kun /jos menettää aikaisin isänsä, tyttärestä tulee puolustuskyvytön, mikäli on kovin nuori eikä saa sitä isällistä suojaa ja turvaa. Taloudellista sekä elämänohjeellista. Veljet alkavat toimia äitinsä tavoin vain omien etujensa ajajina ja näkevät sisarensa - tyttärensä - vain uhkana. Kilpailijana. Perinnön jakajana.
Tiedän kyllä, mistä artikkelissa puhutaan.
Olen voinut vuosikymmeniä itse todella huonosti -sairastuen fyysisesti ja oirehtien masenuksella - juurikin tuon sisarusväkivallan takia - oman veljeni, joka on muuttunut silmissäni lähinnä ahneeksi psykopaatiksi, joka yrittää tosin kääntää kaikki asiat päälaelleen - tosin äitini avustuksella.
Siksi olenkin katkaissut välit lähestulkoon kokonaan ja sukulaistapaamiset eivät juurikaan tämän väkivaltaisuuden ja kieroilun takia ole enää maistuneet. Sadut Lumikista ja pahasta äitipuolesta/veljestä(metsästäjä, joka lähtee tappamaan ''sisarensa'' äitipuolen pyynnöstä kuninkaan kuoltua) ovat syntyneet varsin vanhasta totuudesta. Tytär jää aina yksin perheessä, jos/kun hänen isänsä kuolee varhain tai muuten lähtee kuvioista.
Kirjoitin aiheesta jo vuosikausia sitten, mutta huomasin - että aihe on iso tabu. Arka aihe, jota ei saa koskea. Perheissä sellaista mustasukkaisuutta vaikkapa toisen sisaruksen johonkin erityislahjakkuutta kohtaan, että se pitää tuhota tai sabotoida keinolla millä hyvänsä - joskus tosiaan jopa sekä sen kateellisen äidin ja alemmuutta kokevan veljen kohdalta. Isät suojelevat tyttäriään ja eivät anna poikiensa hyppiä sisarustensa silmille. Ainakin normaaleissa perheissä.
Hyvä asia, että tämä todellisuus nostetaan esille HS:ssa. Toivottavasti tulisi enemmänkin keskustelua.
Oman veljeni käytös vammautti minut - monella tasolla - kiitos siitä hänelle - mahtaa hän olla itseensä tyytyväinen - oikein hyvin ''ammatissaan pärjäävä'' - mutta kuten joku tuttavani sanoi, häneltä olisi lähtenyt virka alta samantien, mikäli olisin tehnnyt useista pahoinpiteilyistä poliisi-ilmoituksen - jonka jättämättä tekminen kaduttaa joskus. Annoin jonkun sukulaiseni ylipuhua minut, että hänen uransa ei niinsanotusti tuhoutuisi. Sillä eropassihan siitä olis toki tullut.
Mitään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut näinä vuosina, jonka jälkeen veljeni vammautti minut henkisesti, emotionaalisesti sekä taloudellisesti - lähestulkoon työkyvyttömyyden tilaan.
Sitäkin enemmän naljailua ja ilkeilyä kaiken päälle - ja tosiaankin vielä perinnöillä kikkailua ja itselleen kaiken vaatimista (toisen vanhemman häntä vielä avustaessa) - salaten ja yhdessä sopien - on jotain niin äärimmäistä pahuutta ja mustaa, että sitä ei tahdo edes käsitellä.
Kuolemaa tasoittaa pelit, sanotaan. Ja manipulaatiot loppuvat siihen. Kirjan aion vielä kirjoittaa kaikesta siitä, mitä sain kokea -jälkipolvien on vaikea hahmottaa, mitä kenenkin näkökulmasta on tapahtunut. Oma ääneni jää kuuluviin ja avuksi jollekin myöhemmin.
#metoo -kampanja sopisi hyvinkin tälle aiheelle - sisaruksen harjoittama väkivalta, josta yleisesti vaietaan ja sitä hävetään. paljonko tosiaan aiheuttanut itsemurhia, työkyvyttömyyttä - parisuhdeongelmia - vaikeuksia luottaa enää ihmisiin, kun oman perheen jäsen saa ihan luvan kanssa pahoinpidellä kenenkään siihen puuttumatta? uhrista useinmiten kaikenlisäksi tehdään se syyllinen lopuksi. ollaan pahuuden ytimessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
loistava juttu, että asioita aletaan aukaisemaan. aivan liian paljon ahdistavaa puhumattomuutta tässä maassa, sekä niiden röyhkeimpien ja omaneduntavoittelijoiden suojelemista. ilmeisesti on niin yleinen aihe, että siitä ei edes haluta puhuta saati ottaa esimerkiksi poliitikan kentillä esille. sielläkin monta perheessään perheväkivallasta jopa tuomittuja päättämässä asioista, kuinka moini sitten ei tuomittu.
Vierailija kirjoitti:
Siinä näkee yhdenlaisen lopputuleman, kun kasvatus on lyöty kokonaan laimin. Mitä velikään siitä hyötyy? Tuskin saa naista pidettyä, ja sitten jää vain hautomaan katkeruutta. Onko sinulla ollut eri säännöt vai mistä olet ammentanut evästä elämään?
Ei veljeni selvinnyt muista hölmöilyistä rangaistuksetta, ainoastaan minun kiusaamisestani. Hän vain ei tuntunut oppivan siitäkään. Minä taas opin ihan vierestä katsomalla, enkä toistanut hänen virheitään.
Olemme kyllä perusluonteiltammekin kuin yö ja päivä. Veljeni kai sai vähän huonommat kortit elämään.
Ja usko vaan, kyllä sanavalmis kusipää naisia löytää. Ja kun luonne on niin kiero, saa heidät alistettua niin, ettei kukaan lähde suhteesta. Veljeni ei varmasti ikinä ymmärrä tehneensä mitään väärin - hän kun on aina uhri, osoittavat todisteet sitten mitä tahansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erittäin kipeä aihe. Ja todella vaiettu. Uhrit haluavat vaieta myös. Varsinkin, jos se väkivalta jopa tapahtuu jommankumman vanhemman silmien alla ja jopa ns usuttaen - kertoen vääristeltyjä tarinoita ja sitten tulee se iso paha susi eli isoveli ja lyö sisarensa lommoille. Ja äiti hymyilee vierellä, että siitäs sait. Mitäs motkotit jostain. Perheissä, joista isä on lähtenyt tai kuollut, sisaret nimenomaan voivat jäädä äiti -poika - akseliin alakynteen, jolloin he alkavat ikäänkuin toimia yhtenä voimana ja alistavat sen yksinolevan sisaruksen -- usein naispuolisen siis. Isät ovat tyttäriensä suojelijoita ja kun /jos menettää aikaisin isänsä, tyttärestä tulee puolustuskyvytön, mikäli on kovin nuori eikä saa sitä isällistä suojaa ja turvaa. Taloudellista sekä elämänohjeellista. Veljet alkavat toimia äitinsä tavoin vain omien etujensa ajajina ja näkevät sisarensa - tyttärensä - vain uhkana. Kilpailijana. Perinnön jakajana.
Tiedän kyllä, mistä artikkelissa puhutaan.
Olen voinut vuosikymmeniä itse todella huonosti -sairastuen fyysisesti ja oirehtien masenuksella - juurikin tuon sisarusväkivallan takia - oman veljeni, joka on muuttunut silmissäni lähinnä ahneeksi psykopaatiksi, joka yrittää tosin kääntää kaikki asiat päälaelleen - tosin äitini avustuksella.
Siksi olenkin katkaissut välit lähestulkoon kokonaan ja sukulaistapaamiset eivät juurikaan tämän väkivaltaisuuden ja kieroilun takia ole enää maistuneet. Sadut Lumikista ja pahasta äitipuolesta/veljestä(metsästäjä, joka lähtee tappamaan ''sisarensa'' äitipuolen pyynnöstä kuninkaan kuoltua) ovat syntyneet varsin vanhasta totuudesta. Tytär jää aina yksin perheessä, jos/kun hänen isänsä kuolee varhain tai muuten lähtee kuvioista.
Kirjoitin aiheesta jo vuosikausia sitten, mutta huomasin - että aihe on iso tabu. Arka aihe, jota ei saa koskea. Perheissä sellaista mustasukkaisuutta vaikkapa toisen sisaruksen johonkin erityislahjakkuutta kohtaan, että se pitää tuhota tai sabotoida keinolla millä hyvänsä - joskus tosiaan jopa sekä sen kateellisen äidin ja alemmuutta kokevan veljen kohdalta. Isät suojelevat tyttäriään ja eivät anna poikiensa hyppiä sisarustensa silmille. Ainakin normaaleissa perheissä.
Hyvä asia, että tämä todellisuus nostetaan esille HS:ssa. Toivottavasti tulisi enemmänkin keskustelua.
Oman veljeni käytös vammautti minut - monella tasolla - kiitos siitä hänelle - mahtaa hän olla itseensä tyytyväinen - oikein hyvin ''ammatissaan pärjäävä'' - mutta kuten joku tuttavani sanoi, häneltä olisi lähtenyt virka alta samantien, mikäli olisin tehnnyt useista pahoinpiteilyistä poliisi-ilmoituksen - jonka jättämättä tekminen kaduttaa joskus. Annoin jonkun sukulaiseni ylipuhua minut, että hänen uransa ei niinsanotusti tuhoutuisi. Sillä eropassihan siitä olis toki tullut.
Mitään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut näinä vuosina, jonka jälkeen veljeni vammautti minut henkisesti, emotionaalisesti sekä taloudellisesti - lähestulkoon työkyvyttömyyden tilaan.
Sitäkin enemmän naljailua ja ilkeilyä kaiken päälle - ja tosiaankin vielä perinnöillä kikkailua ja itselleen kaiken vaatimista (toisen vanhemman häntä vielä avustaessa) - salaten ja yhdessä sopien - on jotain niin äärimmäistä pahuutta ja mustaa, että sitä ei tahdo edes käsitellä.
Kuolemaa tasoittaa pelit, sanotaan. Ja manipulaatiot loppuvat siihen. Kirjan aion vielä kirjoittaa kaikesta siitä, mitä sain kokea -jälkipolvien on vaikea hahmottaa, mitä kenenkin näkökulmasta on tapahtunut. Oma ääneni jää kuuluviin ja avuksi jollekin myöhemmin.
Kiitos kirjoituksestasi, joka oli kuin omani. Autoit minua nyt. Olen niin tukossa, etten pysty ilmaisemaan kaikkea niinhyvin kuin sinä. Kannatan kirjan kirjoittamista aiheesta.
Kiitos edelliselle. Olen tosiaan harkinnut tervehdysprosessin takia kirjalliseen muotoon asiasta puhumisesta. Luulen, että tässä maassa on niin paljon vaiettua häpeää ja sellaista, joka on vammauttanut paljon luovaa energiaa - koska asioista EI SAA PUHUA - omaa pesää ei saa liata. Tyttöjen täytyy vain sietää sekä seksuaalista vähättelyä tai ahdistelua, kuten tässä metoo -kampanjassa on käynyt ilmi, mutta myös tätä perheissä tapahtuvaa oikeaa väkivaltaa, jolta vanhemmat/vanhempi sulkevat silmänsä muka sisarusten väliseksi nahisteluksi. Aikusempana kyse ei todellakaan ole mistään nahistelusta, mutta se pohja toki luodaa jo siellä varhaislapsuudessa, jos paljon vanhempi isoveli esimerkisi saa ihan luvan kanssa kurmoottaa pientä sisartaan ja äiti katsoo vain ohitse. Se lupa väkivaltaan tulee jo lapsuudesta käsin täten. Heti reagoiminen ja ankarasti on ainut keino osoittaa vanhemalle sisarukselle ne rajat, mikä ei ole sallittua. Jos vanhempi on sitten jollain tasolla sairas mieleltään, ne rajathan ei toimi, kuin ehkä vain toisen sisaruksen kohdalla.
Paljon on pahoinvointia Suomen maalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä ärsyynnyt niille asioista tietämättömille ihmisille, jotka yrittävät saada sua pitämään yhteyksiä veljeesi? Olet kuitenkin hommannut heille kristallipallon, mutta eivät vain osaa tulkita sitä?
Teidän vanhempia ei ole vain kiinnostanut teidän riidat, oletko kysynyt koskaan, että miksi ei? Eivät tainneet edes tykätä teistä, vai miksi olisivat muuten anteneet sun asua puolet ajoista ystäväsi perheessä?
Surullista luettavaa.
Mua ovat ihan ammattiauttajat yrittäneet saada pitämään yhteyttä eksään, vaikka vannoin ettei hän lyö mua enään ikinä, kun karkuun pääsin. Ammattilaiset tietävät miehen väkivallasta, mutta silti jaksavat lässyttää tapaamisista ja sovittelusta. Ei kiitos enää koskaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo juuri, että kun äiti seuraa vierestä väkivaltaa sen jälkeen kun on psyykannut yhden perheenjäsenen hakkaamaan toista. Syynä kateus. Äärimmäisen julmaa toimintaa ja vaiettua.
Mä olen mies, ja koko lapsuuteni ajan koin pikkusiskoni taholta väkivaltaa. Sitä vähäteltiin aina, vaikka välillä se oli vakavaa. Mulla oli aina vahva moraali, enkä voinut vahingoittaa pienempää ja heikompaa mitenkään. Sisko hakkasi mua, enkä mä tehnyt muuta kuin yritin suojata itseäni niin, että iskut osuisi käsivarsiin. Mua myös paiskottiin esineillä usein, isoilla ja vaarallisillakin. Koko asia on lakastu maton alle. Aikanaan vanhemmat vain nauroi tai käski lyömään takaisin, mutta en voinut tehdä sellaista, vaikka mikä olisi. Sisko myös keksi jo pienestä pitäen kaikkea outoa, mitä olin muka tehnyt, ja mistä kanteli vanhemmille. Usein se sanoi, että mä löin, jolloin mulle myös raivostuttiin ja paljon aiemmista kehotuksista huolimatta. Olin siis äkkiä se ns. huonompi lapsi. Asiaa pahensi se, että vanhempana lapsena olin vastuussa siskosta, joten sain niskoilleni kaikki ilkiteot. Myöhemmin tuli tappouhkauksiakin siskon taholta.
Kuitenkin kyseinen sisko oon nykyisin mun paras ystäväni. Meillä oli todella karseat perheolot muutenkin. Sisko oli myös ahdistunut lapsena, eikä hänellä ollut muuta keinoa purkaa sitä mihinkään. Noin parikymppisenä hän kävi läpi pahan henkisen romahtamisen. Se oli itsetuhoinenkin. Se jotenkin muuttui ihan täysin, aikuistui.
Joskus lapsista on vaikea sanoa. Itse pidän itseäni ihan hulluna, kun pysyin yhteyksissä siskon kanssa. Mutta ei se enää aikuisena sen romahduksensa jälkeen ole sellainen.
Itsessäni kyllä huomaan, että olen ollut helposti hyväksikäytettävä. Vieläkin, vaikka olen jotenki kasvattanut henkistä kanttia, musta saa sellaisen kuvan, että olen jotenkin pehmeä. En pysty parisuhteisiin tai oikeastaan mihinkään.
En tiedä lasten kasvatuksesta mitään, mutta perheolotkin voi tehdä lapsesta väkivaltaisen. Sisko on aikuisena aivan erilainen kuin lapsena ja nuorena, jopa myöhään teininä. Itselleni kyllä koitui tästä iso vahinko. En vaan ole terve, enkä ehkä koskaan ole. Mulle tapahtui muutakin, mutta tämäkin oli osa sitä kuviota. Nykyisin pidän huolta siskosta, koska hänkin oli vain tuon isomman kuvion uhri lopulta.
Sisko ei ole oikea narsisti tai psykopaatti. En kiellä, että näitä on, mutta joskus huonot olot saa lapset oireilemaan väkivaltaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin kipeä aihe. Ja todella vaiettu. Uhrit haluavat vaieta myös. Varsinkin, jos se väkivalta jopa tapahtuu jommankumman vanhemman silmien alla ja jopa ns usuttaen - kertoen vääristeltyjä tarinoita ja sitten tulee se iso paha susi eli isoveli ja lyö sisarensa lommoille. Ja äiti hymyilee vierellä, että siitäs sait. Mitäs motkotit jostain. Perheissä, joista isä on lähtenyt tai kuollut, sisaret nimenomaan voivat jäädä äiti -poika - akseliin alakynteen, jolloin he alkavat ikäänkuin toimia yhtenä voimana ja alistavat sen yksinolevan sisaruksen -- usein naispuolisen siis. Isät ovat tyttäriensä suojelijoita ja kun /jos menettää aikaisin isänsä, tyttärestä tulee puolustuskyvytön, mikäli on kovin nuori eikä saa sitä isällistä suojaa ja turvaa. Taloudellista sekä elämänohjeellista. Veljet alkavat toimia äitinsä tavoin vain omien etujensa ajajina ja näkevät sisarensa - tyttärensä - vain uhkana. Kilpailijana. Perinnön jakajana.
Tiedän kyllä, mistä artikkelissa puhutaan.
Olen voinut vuosikymmeniä itse todella huonosti -sairastuen fyysisesti ja oirehtien masenuksella - juurikin tuon sisarusväkivallan takia - oman veljeni, joka on muuttunut silmissäni lähinnä ahneeksi psykopaatiksi, joka yrittää tosin kääntää kaikki asiat päälaelleen - tosin äitini avustuksella.
Siksi olenkin katkaissut välit lähestulkoon kokonaan ja sukulaistapaamiset eivät juurikaan tämän väkivaltaisuuden ja kieroilun takia ole enää maistuneet. Sadut Lumikista ja pahasta äitipuolesta/veljestä(metsästäjä, joka lähtee tappamaan ''sisarensa'' äitipuolen pyynnöstä kuninkaan kuoltua) ovat syntyneet varsin vanhasta totuudesta. Tytär jää aina yksin perheessä, jos/kun hänen isänsä kuolee varhain tai muuten lähtee kuvioista.
Kirjoitin aiheesta jo vuosikausia sitten, mutta huomasin - että aihe on iso tabu. Arka aihe, jota ei saa koskea. Perheissä sellaista mustasukkaisuutta vaikkapa toisen sisaruksen johonkin erityislahjakkuutta kohtaan, että se pitää tuhota tai sabotoida keinolla millä hyvänsä - joskus tosiaan jopa sekä sen kateellisen äidin ja alemmuutta kokevan veljen kohdalta. Isät suojelevat tyttäriään ja eivät anna poikiensa hyppiä sisarustensa silmille. Ainakin normaaleissa perheissä.
Hyvä asia, että tämä todellisuus nostetaan esille HS:ssa. Toivottavasti tulisi enemmänkin keskustelua.
Oman veljeni käytös vammautti minut - monella tasolla - kiitos siitä hänelle - mahtaa hän olla itseensä tyytyväinen - oikein hyvin ''ammatissaan pärjäävä'' - mutta kuten joku tuttavani sanoi, häneltä olisi lähtenyt virka alta samantien, mikäli olisin tehnnyt useista pahoinpiteilyistä poliisi-ilmoituksen - jonka jättämättä tekminen kaduttaa joskus. Annoin jonkun sukulaiseni ylipuhua minut, että hänen uransa ei niinsanotusti tuhoutuisi. Sillä eropassihan siitä olis toki tullut.
Mitään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut näinä vuosina, jonka jälkeen veljeni vammautti minut henkisesti, emotionaalisesti sekä taloudellisesti - lähestulkoon työkyvyttömyyden tilaan.
Sitäkin enemmän naljailua ja ilkeilyä kaiken päälle - ja tosiaankin vielä perinnöillä kikkailua ja itselleen kaiken vaatimista (toisen vanhemman häntä vielä avustaessa) - salaten ja yhdessä sopien - on jotain niin äärimmäistä pahuutta ja mustaa, että sitä ei tahdo edes käsitellä.
Kuolemaa tasoittaa pelit, sanotaan. Ja manipulaatiot loppuvat siihen. Kirjan aion vielä kirjoittaa kaikesta siitä, mitä sain kokea -jälkipolvien on vaikea hahmottaa, mitä kenenkin näkökulmasta on tapahtunut. Oma ääneni jää kuuluviin ja avuksi jollekin myöhemmin.
Kiitos tästä. Juuri näin. Terv. puoliorpo
Vierailija kirjoitti:
aihe on vakava ja siksi vaiettu
Ongelma on vakava, miksi vaiettu?
Olisi kiva kuulla aloittajan veljen versio tapahtumista.
Vanhempanne eivät välittäneet tappeluistanne. Mutta välittivätkö teistä molemmista lapsista ja miten se näkyi? Vanhemmilla on suuri vaikutus lapsiin.