Lue keskustelun säännöt.
Anoppi asiaa
26.11.2017 |
Olen aina ihmetellyt anopeista tuskautuneita.
En enää. Haluaisin vertaistukea.
Eli olen ollut mieheni kanssa 6 vuotta avoliitossa. Minulla edellisestä suhteesta teini jolle mieheni kuin isä ja miehen perheen kanssa tulemme hyvin toimeen. (Mieheni on latino) ollaan molemmat +35.
Meille syntyy helmikuussa yhteinen lapsi.
No nyt huomaan tiettyä kireyttä anopissa. Tulevaan lapseen liittyen. Yritiän välttää riitaa enkä halua sanoa pahasti! En pahastu neuvoista mutta jo yhden lapsen kasvattaneena en niitä liiemmin kaipaa.
Täällä tytöille laitetaan korvakorut jo vauvana, ja on nyt jo kolme kertaa kysellyt että kai me sitten myös.. sanon aina nätisti etten näe tarvetta siihen, en ole vastaankaan mutta tuskin laitetaan.
Hiljattain olivat kylässä ja toivat kakun jossa haikara kannatteli tytön nimeä. Se on hellittelynimi tässä vaiheessa ja ollaan sanottu että se ei jää nimeksi. Sanoo siihen että antakaa se, toistelee nimeä ja julkaisi sen fb.
Ollaan puhuttu miehen kanssa ettei haluta paljoa tavaraa, mieheni sanoi sen hänelle ja loukkaantui selvästi.
Esim vauvan kylpytuoli. En pidä niistä ja on silti tuomassa sitä syystä että tyttärensä lapsi käytti.
Loukkaantui kun ostettiin pinnasänky vaikka hän on hommaamassa kehtoa.
Ja sitten joulu. Mieheni sanoi että luultavasti ollaan tämä joulu kotosalla (aatto,muuten voidaan käydä) niin loukkaantui pahasti, ei ymmärtänyt ollenkaan. En nyt vaan viimeisilläni raskaana jaksa isoa latinotyyppistä perhejoulua joka on täyttä hälinää ja ruokaa joka ei raskaana maistu.
Kysymys kuuluukin paheneeko se tästä kun vauva syntyy vai tasoittuuko?
En halua kellekkään mielipahaa ja miehelleni äitinsä on hyvin tärkeä.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama tyyppi tekee jatkuvasti näitä hömppäaloituksia, taitaa olla yksinäinen, ilman miestä, ilman lapsia. Vain lentävä mielikuvitus seuranaan.
Paljon on provoja joo mutta en kyllä todellakaan tajua miksi luulet tämän olevan. Ei ole niin kummoinen asia.
Jos provon väsäisin niin tekisin mielenkiintoisemman.
Halusin vain kuulla kokemuksia niiltä joiden anoppien käytös on muuttunut kun on syntynyt lapsi. Koska itsellä se tilanne että olen vasta raskaana. Eli onko parasta myötäillä vai sanoa kunnolla vastaan!
Voit kuunnella ja määrättyyn rajaan asti myötäillä puheissa, mutta kuitenkin toimit lapsen ja oman etusi ja päätöksesi mukaisesti. Kulttuurierot ovat rankkoja, mutta miehesi on kuitenkin valinnut sinut, joten lukekoon Raamatusta, miten siellä ohjeistetaan ("mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa...").
Eivät nämä naisten väliset valtasuhteet Suomessakaan aina taisteluitta asetu kohdilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kiittää asiallisista vastauksista! Niiden perusteella tilanne ei kylläkään ainakaan parane, mielelläni kuulisin jos joku löytänyt tasapainon ja miten.
Katson asiaa toisesta näkökulmasta ollessani suomalaisanoppi latinominiälle. Sinuna kuitenkin miettisin, mikä miehesi kulttuurissa on hyvää, mikä siedettävää ja mikä ehdottoman ei-ei-ei. Korosta suhteessasi anoppiisi hyviä asioita ja tee kompromisseja siedettävissä asioissa. Tällä tavalla olet mukava miniä ja nuo sinun ei-ei-ei -asiat voidaan hyväksyä paremmin kuin jos olisit vastahankainen vähän kaikissa asioissa.
Meillä suomalaisilla on oma luonteemme, kasvatuksemme ja kulttuurimme ja usein ajattelemme, että se on ainoa oikea, hyvä ja järkevä maan päällä. Juuri niin pitäisi kaikkien elää kuin me suomalaiset elämme. On aika vaikeaa muuttaa omaa käsitystään ja ennenkaikkea sellaisissa asioissa, joissa joku astuu meidän varpaillemme tai me koemme astuvamme toisen varpaille. Itse tein vanhimman lapsenlapseni kohdalla virheen, kun suomalaisittain ajattelin, että menen katsomaan uutta tulokasta perheen kotiin vasta muutaman viikon päästä. Miniäni oli tulkinnut asian niin, ettei lapsenlapsi kiinnosta minua lainkaan. En välitä hänestä enkä uudesta tulokkaasta. Hän oli loukkaantunut, vaikka minä taas ajattelin, että en halua tunkeutua synnytyssairaalaan katsomaan vastasynnyttänyttä miniääni. Toisen lapsenlapseni kohdalla olin jo viisaampi ja otin töistäkin vapaata hyökätäkseni heti sairaalaan, kun olivat päässeet synnytyssalista vuodeosastolle ja oli vierastunnin aika.
Itselleni hankalimmaksi olen kokenut oletuksen, että isovanhempana minun pitäisi aina olla valmis hoitamaan lapsenlapsia ja olemaan muutenkin apuna. Jopa silloin, kun ei erikseen pyydetä. Mennä vain heidän kotiinsa, ottaa lapsi kainaloon, alkaa laittaa ruokaa ja siivoilla siinä välissä. Tämä on ollut kertakaikkiaan vierasta minulle. Mutta olen oppinut. Ja huomannut, että toimimalla edes jossain määrin latinoanoppien tapaan välini miniääni ovat muuttuneet erittäin lämpimiksi. Nykyisin hän on minulle kuin oma tytär ja vähitellen hänkin on alkanut ymmärtää, että en ole heitä unohtanut, en ole suuttunut enkä kyllästynyt heihin, vaikka en joka viikko hänelle soitakaan.
Miski aina suomalaise pitäisi ymmärtää muiden kulttuuria ja antaa sille tilaa ja antaa talloa omansa? Saisi tämä anoppi ymmärtää ap:n kulttuuria.
Kuinkahan paljon ymmärrystä Suomeen muuttanut italialainen miniä saisi omiin kantoihinsa mamma-palstalla? ;-) Olisipa mielenkiintoista nähdä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös ulkomaalainen anoppi, jonka kanssa tulin aina ihan hyvin toimeen. Raskausaikana tilanne muuttui radikaalisti, ja ensimmäisen lapsen synnyttyä räjähti täysin käsiin. Hyvä juttu on se, että asuvat kaukana, ja tapaamme vain kaksi kertaa vuodessa. Kun tulevat kylään kahdeksi viikoksi kerrallaan, niin olemme miehen kanssa yhden viikon ulkomailla, ja toisen viikon pidän itseni kiireisenä ylitöitä tehden ja kavereita tavaten. Muuten emme juurikaan ole tekemisissä, pari kertaa vuodessa osallistun skypettelyyn.
Ei tuohon teidän tilanteeseenne ole muuta ratkaisua kuin sinun nöyrtymisesi tai koleat välit tai ei välejä lainkaan.Apua ja me asutaan samassa kaupungissa!
Miten teillä, eikö tykännyt sun tavoista olla äiti? Meillä esim kerroin että aion laittaa parvekkeelle päiväunille niin ei ymmärtänyt ollenkaan..
Juu, ei tykännyt eikä tykkää tavastani olla äiti. Kulttuurit ovat kuitenkin niin erilaiset, ja maissamme on niin erilaiset uskomukset monista asioista. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikista anopin kommelluksista ja älyttömyyksistä, mutta en viitsi nyt suututtaa itseäni. Monille jutuille voin toki jo nauraa jälkeenpäin.
Mutta koska tapaamme vain kaksi kertaa vuodessa, niin yritän päästää vaan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ne kaikki jutut. Minulle on tärkeintä, että lapsillani on välittävät isovanhemmat, ja että saamme sen ulkomaan loman miehen kanssa kaksin kaksi kertaa vuodessa. :-) Ei anoppi kovasti pysty lasteni kasvatukseen ja elämään vaikuttamaan, kun viettää heidän kanssaan aikaa vain muutaman hassun viikon vuoden aikana.
Teillä toki todella paljon hankalampi tilanne, jos asutte samassa kaupungissa. Mutta hankalan anopin kanssa jos haluaa säilyttää välit (ihan esim. siksi, että lapsilla olisi isovanhempiin hyvät välit ja teillä vanhemmilla lastenhoitoapua), niin mielestäni hyvä keino on ihan vain hymistä tyyliin "juujuu" mutta tehdä kuitenkin oman päätöksensä mukaan. Ei välttämättä kannata edes mainita mitään tuollaisia pohjoismaisia erikoisuuksia kuten ulkona nukuttamisen - sen kun nukutatte ulos, ja sillä selvä, ei kai sitä anopille tarvitse raportoida. Itse ainakin oivalsin, että mitä vähemmän tietoa anopilla on meidän asioista, niin sitä vähemmän hänellä on valituksen ja järkytyksen aiheita. Yritän pitää keskustelunaiheet mahdollisimman arkisina. Minun anoppini kanssa sopivia puheenaiheita ovat ruoanlaitto ja meikit ja hänen juorujensa kuunteleminen ja myötäily. Ei hänen kanssaan kannata syvällisempiä keskustella, koska en kuitenkaan tule ymmärretyksi, eikä hän ole kykenevä sellaiseen keskusteluun. Näin kaikki ovat tyytyväisiä. :-) Kysy lisää, jos mietityttää vielä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap missä maassa asutte? Auttaa arvioimaan tilannettasi kun tietää maan kulttuurin...
Italiassa asutaan.
Kyllä se vaan niin on, että Italiassa laajempi perhe tunkee mukaan asioihisi. Minulla puoliso hyppyytti äitiään, eli komentosuhde oli toisin pain ja sain olla suhteellisen syrjässä. Mutta kyllähän minuun oltiin tyytymättömiä, kun en lähtenyt siihen la famigliaan täysillä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittelee mitä on pohtinut näitä luettuaan!
En aio alkaa sanomaan liian jyrkästi, joskus parempi niellä ylpeys. Mutta en toki anna puuttua kasvatukseen! Eli loppuviimein tehdään oman tyylin mukaan.
Korvakoru asia on hyvä esimerkki. Alkuunsa mieskin oli sitä mieltä että tottakai mutta kun selitin syitä miksi ne voi laittaa (halutessaan) myöhemmin niin ymmärsi pointin. Anoppi taas kun kysyi sitä oikeasti kolmannen kerran niin taas kun kauniisti kerroin että en näe mitään järkevää syytä niitä heti laitattaa niin katsoi minua kuin olisin puhunut kiinaa. Taatusti kysyy sitä taas mutta en ajattele vastata kärkkäästi.
Koitan kaikin tavoin että anoppi tuntee itsensä tärkeäksi, pyydän esim ompelemaan asioita joita oikeasti tarvitaan ja siten saan toivottavasti hänet ostamaan vähemmän muovikrääsää jota ei haluta..eli semmosta sumplimista. Ei kyllä olisi kaunista jos välit menisi poikki, ei se tulisi kuuloonkaan, olisi miehelle kamalaa ja muutenkin turhaa.
Kiitti vielä kommenteista ja lisääkin luen mielelläni, niistä saa hyvää ajateltavaa ja vertaistukea. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä samassa tilanteessa oleville!Sinulla on hyvä asenne, ehkä vielä itsekin pystyn joskus samaan. Minusta tuntuu, että jotenkin pohjimmiltasi taidat kuitenkin luottaa anoppiisi?
Minä en ole pitkään aikaan pystynyt tuohon, että antaisin tavallaan anopin tuntea itsensä tärkeäksi, että näkisin vaivaa siihen (kamalaa myöntää). Toisaalta se voi johtua minun itsepäisyydestä, en pysty antamaan anteeksi oman lapseni omimista ja minun "syrjäytysyrityksiä". Varsinkin vauva-aikana nämä olivat herkkiä asioita. Paljon vaikuttaa myös, että anoppini ei ikinä ota minuun suoraan kontaktia, vaan viestittää ja soittaa miehelleni pahimmillaan monta kertaa päivässä. Ymmärrän kontaktin pidon, mutta mielestäni tämä on jo jokseenkin epätervettä.
Suurin syy kuitenkin lienee, etten pohjimmiltaan luota anoppiini. En koe että hän rakastaa lastani omana itsenään, vaan enemmänkin hän on rakastunut mielikuvaan hänestä, ei varmaan osaisi selittää ulkopuoliselle ollenkaan millainen lapsi hän on, ainoastaan tavallaan itsensä kautta kykenisi kertomaan hänestä. En myös luota siihen, että jos annan hänelle jossain niin sanotusti siimaa, etteikö hän yrittäisi sen innoittamana jotain minua loukkaavaa. Nämä luulot/uskot johtuvat siitä, että olen kokenut että hän on ikään kuin yrittänyt ottaa äidin paikan lapseni elämässä. Mutta voinhan olla väärässäkin.
Mielenkiinnolla olen lukenut ketjua. Oma lapseni on jo leikki-ikäinen, ja haasteetkin ovat hyvin erilaisia nyt, kun lapsella on jo oma tahto, puhuu hyvin jne. Paljon heräsi muistojakin tästä ketjusta.
Ymmärrän hyvin, tuo 'omiminen' on inhottavaa! Sivuuttaa sut äitinä, ei siinä varmaan enää kauheasti haluja yrittää tulla toimeen.
Meillä ennen soitteli usein miehelle vaikkei nyt joka päivä ja nyt soittaa aina minulle. Tosin kun mies sanoi että ollaan joulu kotona niin ei enää soittanut kummallekaan.
Luotan kyllä (koska välit olleet ennen hyvät) että tilanne tasoittuu ja siksikin täällä neuvoja kysyin miten suhtautua, ja kommenteista on ollut apua!
Tsemppiä sulle ja onneksi teillä edes jonkunmoiset välit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös ulkomaalainen anoppi, jonka kanssa tulin aina ihan hyvin toimeen. Raskausaikana tilanne muuttui radikaalisti, ja ensimmäisen lapsen synnyttyä räjähti täysin käsiin. Hyvä juttu on se, että asuvat kaukana, ja tapaamme vain kaksi kertaa vuodessa. Kun tulevat kylään kahdeksi viikoksi kerrallaan, niin olemme miehen kanssa yhden viikon ulkomailla, ja toisen viikon pidän itseni kiireisenä ylitöitä tehden ja kavereita tavaten. Muuten emme juurikaan ole tekemisissä, pari kertaa vuodessa osallistun skypettelyyn.
Ei tuohon teidän tilanteeseenne ole muuta ratkaisua kuin sinun nöyrtymisesi tai koleat välit tai ei välejä lainkaan.Apua ja me asutaan samassa kaupungissa!
Miten teillä, eikö tykännyt sun tavoista olla äiti? Meillä esim kerroin että aion laittaa parvekkeelle päiväunille niin ei ymmärtänyt ollenkaan..Juu, ei tykännyt eikä tykkää tavastani olla äiti. Kulttuurit ovat kuitenkin niin erilaiset, ja maissamme on niin erilaiset uskomukset monista asioista. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikista anopin kommelluksista ja älyttömyyksistä, mutta en viitsi nyt suututtaa itseäni. Monille jutuille voin toki jo nauraa jälkeenpäin.
Mutta koska tapaamme vain kaksi kertaa vuodessa, niin yritän päästää vaan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ne kaikki jutut. Minulle on tärkeintä, että lapsillani on välittävät isovanhemmat, ja että saamme sen ulkomaan loman miehen kanssa kaksin kaksi kertaa vuodessa. :-) Ei anoppi kovasti pysty lasteni kasvatukseen ja elämään vaikuttamaan, kun viettää heidän kanssaan aikaa vain muutaman hassun viikon vuoden aikana.
Teillä toki todella paljon hankalampi tilanne, jos asutte samassa kaupungissa. Mutta hankalan anopin kanssa jos haluaa säilyttää välit (ihan esim. siksi, että lapsilla olisi isovanhempiin hyvät välit ja teillä vanhemmilla lastenhoitoapua), niin mielestäni hyvä keino on ihan vain hymistä tyyliin "juujuu" mutta tehdä kuitenkin oman päätöksensä mukaan. Ei välttämättä kannata edes mainita mitään tuollaisia pohjoismaisia erikoisuuksia kuten ulkona nukuttamisen - sen kun nukutatte ulos, ja sillä selvä, ei kai sitä anopille tarvitse raportoida. Itse ainakin oivalsin, että mitä vähemmän tietoa anopilla on meidän asioista, niin sitä vähemmän hänellä on valituksen ja järkytyksen aiheita. Yritän pitää keskustelunaiheet mahdollisimman arkisina. Minun anoppini kanssa sopivia puheenaiheita ovat ruoanlaitto ja meikit ja hänen juorujensa kuunteleminen ja myötäily. Ei hänen kanssaan kannata syvällisempiä keskustella, koska en kuitenkaan tule ymmärretyksi, eikä hän ole kykenevä sellaiseen keskusteluun. Näin kaikki ovat tyytyväisiä. :-) Kysy lisää, jos mietityttää vielä. Tsemppiä!
Kiitos!
Eikös täälläkin aika vakiolauseena toistella, että "maassa maan tavalla". Ja "jos on tänne tullut, niin pitää sopeutua paikalliseen kulttuuriin". No, kyllä tuo pätee toisinkin päin. Olet nainut italialaisen miehen ja muuttanut Italiaan, joten nyt sinun pitää sopeutua myös italialaiseen kulttuuriin, joka nyt sattuu olemaan huomattavasti perhekeskeisempi kuin karu ja kylmän itsekeskeinen suomikulttuuri. Kaikessa ei toki tarvitse periksi antaa, mutta kyllä sinun pitää aika paljon olla valmis joustamaan ja sopeutumaan uuden kotimaasi ja perheesi tapoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vitussa menee italiaan ja jakaa reikää jollekin latinolle jos ei tule sen kulttuurin kanssa toimeen?
Vierailija kirjoitti:
Eikös täälläkin aika vakiolauseena toistella, että "maassa maan tavalla". Ja "jos on tänne tullut, niin pitää sopeutua paikalliseen kulttuuriin". No, kyllä tuo pätee toisinkin päin. Olet nainut italialaisen miehen ja muuttanut Italiaan, joten nyt sinun pitää sopeutua myös italialaiseen kulttuuriin, joka nyt sattuu olemaan huomattavasti perhekeskeisempi kuin karu ja kylmän itsekeskeinen suomikulttuuri. Kaikessa ei toki tarvitse periksi antaa, mutta kyllä sinun pitää aika paljon olla valmis joustamaan ja sopeutumaan uuden kotimaasi ja perheesi tapoihin.
Paljon joustankin. Eikä kaikki johdu kulttuurieroista, paljon esim joulunvietosta avauksia täällä ja ihan suomalaisia kaikki.
Ja olen toki sopeutunutkin, kuten miehenikin minuun kun suomalaisen puolison valitsi.
Lapsi tulee puhumaan molempia kieliä ja lisäksi englantia, se on meidän vanhempien päätös eikä todellakaan mikään maan tapa! Muutenkin kasvatetaan niinkuin hyväksi nähdään eikä suoraan minkään maan mukaan. Tuleva lapsi on kuitenkin puoliksi suomalainen. Perhekeskeisyyden näen pääasiassa todella hyvänä asiana, ihmiset on kuitenkin yksilöitä, anopit ja miniät ja puolisot, kansalaisuudesta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vitussa menee italiaan ja jakaa reikää jollekin latinolle jos ei tule sen kulttuurin kanssa toimeen?
Jep! Olet nero! Oivalsit asian ytimen, en tule kulttuurin kanssa toimeen! Ja suomalaiset liitothan on aivan täýdellisiä, ei ongelmia eikä eroja! Koska Suomi! Kaikki johtuu aina vain maasta!
Mene oikeasti muualle katkeroitumaan.
Kommenttisi on turha ja typerä ja kertoo sinusta hyvin paljon.
Sinulla on hyvä asenne, ehkä vielä itsekin pystyn joskus samaan. Minusta tuntuu, että jotenkin pohjimmiltasi taidat kuitenkin luottaa anoppiisi?
Minä en ole pitkään aikaan pystynyt tuohon, että antaisin tavallaan anopin tuntea itsensä tärkeäksi, että näkisin vaivaa siihen (kamalaa myöntää). Toisaalta se voi johtua minun itsepäisyydestä, en pysty antamaan anteeksi oman lapseni omimista ja minun "syrjäytysyrityksiä". Varsinkin vauva-aikana nämä olivat herkkiä asioita. Paljon vaikuttaa myös, että anoppini ei ikinä ota minuun suoraan kontaktia, vaan viestittää ja soittaa miehelleni pahimmillaan monta kertaa päivässä. Ymmärrän kontaktin pidon, mutta mielestäni tämä on jo jokseenkin epätervettä.
Suurin syy kuitenkin lienee, etten pohjimmiltaan luota anoppiini. En koe että hän rakastaa lastani omana itsenään, vaan enemmänkin hän on rakastunut mielikuvaan hänestä, ei varmaan osaisi selittää ulkopuoliselle ollenkaan millainen lapsi hän on, ainoastaan tavallaan itsensä kautta kykenisi kertomaan hänestä. En myös luota siihen, että jos annan hänelle jossain niin sanotusti siimaa, etteikö hän yrittäisi sen innoittamana jotain minua loukkaavaa. Nämä luulot/uskot johtuvat siitä, että olen kokenut että hän on ikään kuin yrittänyt ottaa äidin paikan lapseni elämässä. Mutta voinhan olla väärässäkin.
Mielenkiinnolla olen lukenut ketjua. Oma lapseni on jo leikki-ikäinen, ja haasteetkin ovat hyvin erilaisia nyt, kun lapsella on jo oma tahto, puhuu hyvin jne. Paljon heräsi muistojakin tästä ketjusta.