Lue keskustelun säännöt.
Jos sinulle tulisi nyt puolisosi kanssa ero, menisitkö uuteen suhteeseen vai jäisitkö elämään yksin?
26.11.2017 |
Mä mielelläni jäisin yksineläjäksi. On tää miehen kanssa samassa taloudessa elämä semmosta hullunmyllyä ja jatkuvaa toisten jälkiä siivoamista, niin mikään ei olisi tämän jälkeen ihanampaa kuin yksin asuminen jossain kivassa pienessä kerrostalokämpässä.
Ihana hiljaisuus, ihana rauha, ihana siisteys!!! 🤗
Kommentit (93)
Jos tästä tulisi ero, EHDOTTOMASTI jäisin yksin. Ollaan oltu 10v nyt yhdessä ja mies on täydellinen minulle. En usko että parempaa voisi löytyä! Ei haittaisi yhtään jäädä yksin loppuelämäksi, jos tämä jostain syystä loppuisi... Olen kuitenkin aina osannut olla yksinkin ja siinäkin on paljon hyviä puolia. Ei vaan edes kiinnostaisi yhtään enää kukaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäisin varmaan yksineläjäksi. Meni vuosia ennen kuin nykyinen puolisoni osui kohdalle eikä ole mitään syytä olettaa, että ketään uutta tulisi vastaan vuosikausiin. En myöskään enää etsisi.
Avoliittoon en enää muuttaisi (avioliitosta puhumattakaan), mutta pidän epätodennäköisenä, että tulisi enää tosiaan mitään parisuhdettakaan.
Lisään sen verran, että minä kyllä jäisin kaipaamaan sitä, että on arjen jakaja eli ihminen, joka siivoaa, auttaa, hoitaa tarvittaessa, tykkää tehdä ja osaa tehdä asioita jotka minua eivät kiinnosta (korjaukset, huollot). Mutta en pidä todennäköisenä, että sellaista ihmistä tämän elämän aikana enää kohdalle osuisi. Aviopuolisoni ja nykyisen avopuolisoni välillä oli sentään yli 20 vuotta.
Vuodet vierivät kirjoitti:
Vähän hassu kyskymys, koska suurimmalla osalla vanhemmista naisista ei ole mitään mahdollisuuksia parisuhteeseen. Naisia on määrällisesti enemmän, mikä vielä korostuu kaupungeissa. Suurin osa miehistä on varattuja ja ne, jotka eivät ole, ovat usein jo sairaita, alkoholosoituneita, luottotiedottomia tai muuten parisuhteeseen soveltumattomia. Harvat kelvolliset ja vapaat eivät halua pariutua vaan hypellä kukasta kukkaan, koska se on mahdollista.
Sukupuolet ovat kääntyneet päälaelleen sitten nuoruusvuosien, jolloin naiset joutuvat innokkaampia kilpakosioita kauemmas hätistelemään.
Kyllä, juuri näin. Eikä se alapeukuttamalla muuksi muutu.
Minulla oli onni yli viisikymppisenä löytää korkeasti koulutettu, tasa-arvoinen, ongelmaton, kivannäköinen mies, jonka kanssa oli samat intressit ja tulevaisuuden haaveet/toiveet/suunnitelmat. Toista kertaa en uskoisi sellaisen aarteen osuvan kohdalle.
Jos sattuisin tapaamaan aivan mahtavan ja minulle sopivan miehen, jonka kanssa olisi molemminpuolista kiinnostusta, voisin kyllä aloittaa uuden suhteen kunhan olisin ensin toipunut entisestä.
En usko että varsinaisesti alkaisin etsimällä etsiä uutta suhdetta, voisin ihan mielelläni olla yksinkin. Huonoa miestä en huolisi ikinä vain siksi että kunhan olisi joku.
Vierailija kirjoitti:
En käsitä näitä ”joutuu aina siivoamaan miehen jälkiä, voisinpa asua yksin”-kommentoijia, olenko maan ainoa nainen joka ei ole ikinä riidellyt puolison kanssa kotitöistä tai kokenut itseään kotiorjaksi?
Meillä on kivaa yhdessä, tiskikonetta ja imuria käyttää ken ehtii. Ruokaa tekee ken ehtii ja noutoa haetaan jos ei ehditä. Asun juuri siksi hänen kanssaan että on ihanaa tulla kotiin jossa on toinen sydän odottamassa.
Meillä tiskikonetta, imuria ja pyykkikonetta käyttää mies. Ruoan teen minä. Mies siivoaa keittiön pöydät ja pinnat, minä pyyhin muut. Hän myös lajittelee jätteet ja hoitaa muutenkin kierrätyksen. Koska hänellä on enemmän aikaa.
En olisi muuttanut avoliittoon ihmisen kanssa, joka ei saa edes omia vaatteitaan pyykkikoriin. Ja kyllä, sellaiset asiat näkee kyllä, kun riittävän pitkään seurustelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Tämä suhde on saanut minut ajattelemaan, että suurin osa ihmissuhteista on enemmän tai vähemmän p*skaa. Ei huvita lähteä tällaiseen enää. Seksiä voisin joltain vakikumppanilta ottaa jos sellainen löytyisi.
Erosin pitkäaikaisesta puolisosta, rupesin uuteen suhteeseen vähän liiankin nopeasti, siihen nähden ettei ero ollut käsitelty, mutta kun kohdalle sattui niin se oli menoa. Mutta hyvin menee silti. Jos tämä suhde menee poikki, varmasti etsin jonkun rinnalleni, jos hyvä löytyisi siis. Olen sillä tavalla onnekas että en ole koskaan seurustellut muiden kuin hienojen miesten kanssa, joten uskon että hyviä on olemassa edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ketjut on yllättäviä, miten suuri osa sanoo ettei enää koskaan tai ainakaan vuosiin halua ketään kun yhdestä on erottu. Oletteko te menneet aikoinaan suhteeseen lähinnä lapsia tehdäksenne, ja nyt kun se on tehty niin ei enää tarvitse romanttista rakkautta tai kumppania? Vai onko ydinperheajatus niin iso arvo ettei enää halua jatkaa elämäänsä romanttisella tavalla, etsiä uutta puolisoa? Lapsivapaana ihmisenä en siis ihan ymmärrä tätä. Olisi kiva jos joku jaksaa avata tätä vähän mulle.
Minä en ainakaan halua uutta siksi että tiedän että parempaa ei tule. Onhan miehessä vikansa, mutta plussat hakkaa miinukset mennen tullen. Parasta on että ei vaadi minua lisääntymään ja saan muutenkin olla oma itseni.
Mieluummin olen siis eron sattuessa yksin kun tyydyn johonkin huonompaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon pitäisi muuttua, että voisi realistisesti kuvitella eroa. Muista syistä toki voi jäädä yksin ja uskoisin, että menetyksestä toipumiseen menisi todella pitkä aika.
Mieheni jälkeen suunta voisi olla vain alaspäin, joten ei kiinnostaisi enää. Nykyisen jälkeen rima olisi taivaissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin hommaisin uuden miehen, jonkun n 10 vuotta itseäni nuoremman toyboyn. Ei tarvitsisi olla mitään supervakavaa, eli ei yhteenmuuttoa tms.
N42
Sama täällä. Itse asiassa erosin pitkästä parisuhtesat .Olin yksin useita vuosia. Kun seurustelin sitten itseäni 12v.nuoreman kanssa.Suhde toimi vuosia.Koska kumalakaan ei ollut pesänvietti tarvetta. Vuodet vieri. Aikanaan hänelle tuli tarve perheeseen ja se oli siinä.
Noh, mä varmaan eläisin jonkin aikaa kunnon raikulielämää. Vaihtaisin miehiä lennosta ja ottaisin seksistä kaiken irti. Haluaisin pörrätä sinkkuna jonkin aikaa ja sitten voisin alkaa seurustella jos hyvä tyyppi osuu kohdalle.
Olen nyt pitkässä seksittömässä liitossa. Mies ei anna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä näitä ”joutuu aina siivoamaan miehen jälkiä, voisinpa asua yksin”-kommentoijia, olenko maan ainoa nainen joka ei ole ikinä riidellyt puolison kanssa kotitöistä tai kokenut itseään kotiorjaksi?
Meillä on kivaa yhdessä, tiskikonetta ja imuria käyttää ken ehtii. Ruokaa tekee ken ehtii ja noutoa haetaan jos ei ehditä. Asun juuri siksi hänen kanssaan että on ihanaa tulla kotiin jossa on toinen sydän odottamassa.Jos parisuhteessa ei ole koskaan riitoja se on huono merkki.
Tämä on todella typerä lausahdus. Toki välillä voi olla jotain pientä kinaa, mutta ihan riitelyä ei kyllä hyvä parisuhde tarvitse.
Itse olen ollut puolisoni kanssa nyt reilut 21v eikä olla ikinä kunnolla riidelty, joskus vähän mökötetty jostain, jos on huono päivä. Riiteletkö sä ystäviesikin kanssa?
Ollaan toistemme parhaita ystäviä ja itse ainakin rakastan ja arvostan puolisoani päivä päivältä enemmän.
En osaa kuvitella parisuhdetta kenenkään muun kanssa, vertaisin varmaan liikaa.
En etsisi ketään enkä usko että löytäisin ketään vaikka etsisinkin, parasta ennen päiväys on jo mennyt. Keskittyisin harrastuksiin. Olen ollut 23 vuotta mieheni kanssa.
Jäisin elämään yksin. Minulla on ollut pitkä ja onnellinen avioliitto, enkä usko että vastaavaa pystyy nykyaikana saamaan. Tarkoitus on että olemme tässä liitossa kunnes kuolema erottaa. Niin on meidän myös Lempinen vanhemmat ja isovanhemmat kun eläneet. Mummi ja pappa oli naimisissa 50 v , omat vanhemmat 40 v ja mekko n olemme olleet jo 35 v. Kun valitsee alunperin oikean, ei tarvitse myöhemmin katua.
Menisin uuteen suhteeseen mutta vain yhden tietyn nuoruudenrakkauteni kanssa. Ja tuskin muuttaisimme saman katon alle.
Mulla on aina ollut vain hyviä suhteita ja pidän siitä että on joku kenen kanssa jakaa ihania kokemuksia. Puhumattakaan hyvästä seksistä ja läheisyydestä
Yksin! Ja tämä siksi, että en halua sotkea lasten elämää suhdekoukeroilla, meillä on miehen kanssa sopimus, että jos ero joskus tulee, kumpikin asuu yksin siihen asti, että lapset muuttavat omilleen. Muuten sitten toki molemmat hoitaisivat rakkauselämänsä kuten parhaaksi näkisivät.
Haluaisin itse alkuun muutenkin aikaa yksin uudenlaiseen arkeen totutellessa enkä tiedä, olisiko yhteiselo miehen kanssa minulle enää myöhemminkään sopiva ratkaisu. Olen perusluonteeltani melko joustamaton mitä esimerkiksi kodin ulkonäköön ja siisteyteen tulee ja tehnyt avioliittoni aika paljon kompromisseja, ja näin jälkiviisaana en välttämättä muuttaisi saman katon alle ollenkaan jos uudelleen saisin valita...
"Menisitkö.." .. ei kai sitä ihan noin vaan "mennä". Itse erosin jo kuusi vuotta sitten, enkä ole missään törmännyt seuraavaan potentiaaliseen kumppaniin. Haaveilen kuitenkin yhä hyvästä parisuhteesta.
Jäisin varmaan yksineläjäksi. Meni vuosia ennen kuin nykyinen puolisoni osui kohdalle eikä ole mitään syytä olettaa, että ketään uutta tulisi vastaan vuosikausiin. En myöskään enää etsisi.
Avoliittoon en enää muuttaisi (avioliitosta puhumattakaan), mutta pidän epätodennäköisenä, että tulisi enää tosiaan mitään parisuhdettakaan.