Jos sinulle tulisi nyt puolisosi kanssa ero, menisitkö uuteen suhteeseen vai jäisitkö elämään yksin?

Yksin mäkin varmasti olisin, ainakin alkuun. 

Saattaahan se olla, että mieli siinä sitten pikkuhiljaa taas muuttuisi.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ketjut on yllättäviä, miten suuri osa sanoo ettei enää koskaan tai ainakaan vuosiin halua ketään kun yhdestä on erottu. Oletteko te menneet aikoinaan suhteeseen lähinnä lapsia tehdäksenne, ja nyt kun se on tehty niin ei enää tarvitse romanttista rakkautta tai kumppania? Vai onko ydinperheajatus niin iso arvo ettei enää halua jatkaa elämäänsä romanttisella tavalla, etsiä uutta puolisoa? Lapsivapaana ihmisenä en siis ihan ymmärrä tätä. Olisi kiva jos joku jaksaa avata tätä vähän mulle.

Mä luulen että monella on täällä perhe-elämä pyörityksessä vaan tosi uupunut olo.  On haluttu perhe ja valittu perhe, mutta se perhe-elämä on vaan välillä liikaa. Yksinolo kuulostaa jumalaiselta. Siitä fantasioidaan ja sitä glorifioidaan. Todellisuus varmasti iskisi sitten lujaa päin naamaa. Tai ehkä ei, ehkä sellainen kolme neljä vuotta menisikin ihan onnellisesti yksin.  Mutta sitten voi olla, että moni nyt yksinäisyyttä ihaileva päätyisikin taas parisuhteeseen... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ketjut on yllättäviä, miten suuri osa sanoo ettei enää koskaan tai ainakaan vuosiin halua ketään kun yhdestä on erottu. Oletteko te menneet aikoinaan suhteeseen lähinnä lapsia tehdäksenne, ja nyt kun se on tehty niin ei enää tarvitse romanttista rakkautta tai kumppania? Vai onko ydinperheajatus niin iso arvo ettei enää halua jatkaa elämäänsä romanttisella tavalla, etsiä uutta puolisoa? Lapsivapaana ihmisenä en siis ihan ymmärrä tätä. Olisi kiva jos joku jaksaa avata tätä vähän mulle.

Mä luulen että monella on täällä perhe-elämä pyörityksessä vaan tosi uupunut olo.  On haluttu perhe ja valittu perhe, mutta se perhe-elämä on vaan välillä liikaa. Yksinolo kuulostaa jumalaiselta. Siitä fantasioidaan ja sitä glorifioidaan. Todellisuus varmasti iskisi sitten lujaa päin naamaa. Tai ehkä ei, ehkä sellainen kolme neljä vuotta menisikin ihan onnellisesti yksin.  Mutta sitten voi olla, että moni nyt yksinäisyyttä ihaileva päätyisikin taas parisuhteeseen... 

Ja siis on haluttu parisuhde ja valittu se parisuhde, tottakai, ei mitenkään vaan lasten takia. Mut sekin on vuosien jälkeen toisinaan liikaa 

Vierailija kirjoitti:

Vuodet vierivät kirjoitti:

Vähän hassu kyskymys, koska suurimmalla osalla vanhemmista naisista ei ole mitään mahdollisuuksia parisuhteeseen. Naisia on määrällisesti enemmän, mikä vielä korostuu kaupungeissa. Suurin osa miehistä on varattuja ja ne, jotka eivät ole, ovat usein jo sairaita, alkoholosoituneita, luottotiedottomia tai muuten parisuhteeseen soveltumattomia. Harvat kelvolliset ja vapaat eivät halua pariutua vaan hypellä kukasta kukkaan, koska se on mahdollista.

Sukupuolet ovat kääntyneet päälaelleen sitten nuoruusvuosien, jolloin naiset joutuvat innokkaampia kilpakosioita kauemmas hätistelemään.

Kyllä, juuri näin. Eikä se alapeukuttamalla muuksi muutu.

Minulla oli onni yli viisikymppisenä löytää korkeasti koulutettu, tasa-arvoinen, ongelmaton, kivannäköinen mies, jonka kanssa oli samat intressit ja tulevaisuuden haaveet/toiveet/suunnitelmat. Toista kertaa en uskoisi sellaisen aarteen osuvan kohdalle.

Nuo "markkinat" varmaan erilaiset eri ikäisille kaupungeissakin. Nuorehkot naiset (alle 35v) ovat ongelmissa, silloin tuo naisylivalta korostuu. Vanhemmissa ikäluokissa erotaan suht paljon kun lapset aikuistuvat, silloin "ihan hyviä miehiä" vapautuu, ollaan vaan kasvettu eri suuntiin. Näin kävi minulle avioiitossani, ja näin oli käynyt nykyiselle miehelleen liitossaan. Löydettiin toisemme yli 50 v joku vuosi kummankin eron jälkeen ja nyt hyvin onnellisesti yhdessä jo kymmenen vuotta. En usko, että eroamme, mutta ero toisesta ja yksinolo tulee myös kuoleman myötä, noin varmastikin jommin kummin päin. Molemmat olemme sosiaalisia ja positiivisia ihmisiä, tuskin ihan yksin loppuelämää eläisimme jos toinen lähtisi huomattavan paljon ennen toista. Mies varmaan muuttaisi yhteenkin uuden emännän kanssa, hänellä voimakkaampi tarve hakea turvaa toisesta, minä seison aika vankasti omilla jaloillani ja voisin kuvitella hankkivani kaveripiiriä samanikäisistä naisista - ja mahdollisesti kaveeraavani jonkun mukavan papparaisen kanssa ilman virallista yhteenmuuttoa. Ihminen tarvitsee ihmisiä ympärilleen, oli ikä mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Jäisin yksin, ei olisi enää mitään mielenkiintoa parisuhteita kohtaan. Saisi tulla ja mennä miten lystää, siivota vain omat sotkunsa, syödä mitä haluaa ja rahaakin säästyisi.

Mites seksi?

Yksin olen ollut pari vuotta. Ihan hyvä näinkin. On mulla eräs nuorempi vakihoito, jonka kanssa nähdään kun lapset ei ole täällä. Ehkä joskus vielä parisuhdekin, yhteenmuuttoa en haluaisi niin kauan kuin lapseni asuu täällä.

Varmaan jäisin elämään yksin, ainakin aluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäisin yksin, ei olisi enää mitään mielenkiintoa parisuhteita kohtaan. Saisi tulla ja mennä miten lystää, siivota vain omat sotkunsa, syödä mitä haluaa ja rahaakin säästyisi.

Mites seksi?

Rahalla saa...

Varmasti etsisin uuden naisen itselleni sillä en haluaisi elää yksin. Vähän aikaa olisi sinkkuna elo ok mutta ei pitkään. 

Eihän tuota vielä erovaiheessa voi tietää ellei ole uutta valmiiksi katsottuna. Ihmeellinen kysymys.

Olen monesti ajatellut, että haluaisin sitten jäädä yksin, ihan siitä syystä, että en vaan usko, että löytäisin toista yhtä täydellisesti mulle sopivaa. Rima on siis asetettu korkealle. Enkä jaksaisi deittailua. Mutta todellisuus voi olla toinen. Voi olla, että se parisuhteen kaipuu kuitenkin voittaisi, koska olen aina ollut "seurusteluihminen" eli jos en ole ollut parisuhteessa, niin olen toivonut sellaista. Se tosin voi johtua siitä, etten oikein ole osannut olla yksin, mutta nyt uskon, että paremmin osaisin, koska tiedän paremmin mitä elämältä haluan ja kyllä, siihen kuuluu myös mieheni, mutta jos hän ei jostain syystä olisikaan käytettävissä, niin sitten tavoittelisin varmaankin unelmiani yksin.

Voisin suhteeseen ryhtyä kyllä, mutta yhteen en muuttaisi enää kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin hommaisin uuden miehen, jonkun n 10 vuotta itseäni nuoremman toyboyn. Ei tarvitsisi olla mitään supervakavaa, eli ei yhteenmuuttoa tms.

N42[/quote

Minäkin aloittaisin suhteen kolmekymppisen työkaverini kanssa, johon olen ollut hieman ihastunut..

Toinen N42