Äitini suhtautuu niin nihkeästi lasten hoitoon ottamiseen, etten viitsi enää edes kysyä

Vierailija kirjoitti:

Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia  9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?

Sinänsä ei tunnu terveelle ihmiselle mitenkään raskaalta hommalta, jos jaksaa koirankin hoitaa. Vastineeksi, jos ap joskus auttaa ikkunanpesussa tai hoitaa sitä koiraa.

Vierailija kirjoitti:

Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia  9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?

1. Ap ei laita eväitä mukaan vaan valittaa jopa mummon tarjoamisista.

2. Ikäihminen joka kieltäytyy hoitamasta lapsia siksi kun ei jaksa on eriasia kun hänen lapsensa joka kieltäytyy auttamasta vanhusta ihan vaan sen takia ettei hyödy siitä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

So? Sä et voi puhua muiden puolesta. Ap:n äiti ei selvästi jaksa. Mitenköhän tuokin itsekehu taas auttoi yhtään asiaa eteenpäin?

Pointti oli se, että jos on joutunut pinnistelemään jo yh-äitinä, ei ole mummonakaan mikään luovuttaja. Ihmettelin jo silloin kun oma lapsi oli pieni, että miksi mä olin usein se, joka kuskasi omat ja naapurin lapset harrastuksiin, vaikka naapurissa oli 2 aikuista ja meillä yksi. Ehkä mulla oli paremmin aikaa lapsille, kun ei ollut vaativaa miesvauvaa hoidettavana?

Minäminäminä! Sinä et nyt liity tähän mitenkään. En ihmettele ettei ykskään mies ole halunnut elää kanssasi vaan olet jäännyt yksin ihmettelemään omaa erinomaisuuttasi. Varmaan tosi "pyytteetöntä" toi sun apu etkä yhtään nosta itseäsi jalustalle sen takia.

Et tiedä eroni taustoja, joten älä viitsi niitä täällä arvuutella, varsinkaan väärin. Olen nöyrä tyyppi, vähän liiankin, mutta hehkutan kyllä jos on aihetta olla onnellinen jostain, jopa omasta saavutuksesta.

Kyllä mulle muiden apu kelpaa. Enkä ole korvaamaton. Yritän vain sanoa, että lasten takia kannattaa yrittää jaksaa. Ja autan, koska toiset tarvitsevat apua. Se että saan siitä ponnistelusta onnellisuutta itsekin, niin onko se niin kamalaa, etten saa sanoa sitä ääneen? Enkä myöskään saisi sanoa sitä ääneen, ettei se ole muillekaan mummoille kevyttä ja helppoa, vaan vaatii jaksamista ja jopa kipujen sietämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

So? Sä et voi puhua muiden puolesta. Ap:n äiti ei selvästi jaksa. Mitenköhän tuokin itsekehu taas auttoi yhtään asiaa eteenpäin?

Pointti oli se, että jos on joutunut pinnistelemään jo yh-äitinä, ei ole mummonakaan mikään luovuttaja. Ihmettelin jo silloin kun oma lapsi oli pieni, että miksi mä olin usein se, joka kuskasi omat ja naapurin lapset harrastuksiin, vaikka naapurissa oli 2 aikuista ja meillä yksi. Ehkä mulla oli paremmin aikaa lapsille, kun ei ollut vaativaa miesvauvaa hoidettavana?

Minäminäminä... Itsekehu lemuaa tänne asti.

Miksen saa kehua? Olen onnellinen, kun saan lapsia hoitaa. Pitäisikö se salata? Että teillä laiskoilla olisi parempi mieli? Kovaa ja raskasta se on minullekin. Yksin. Usein mietin että olisipa joku pappa tai muu 2 minuutiksi, niin ei tarvitsisi lapsia ottaa ihan kaikkeen (vessa, suihku, roskisreissut, auton pakkaaminen jne) mukaan. Paikkoja särkee seuraavina päivinä, mutta käyn fyysisessä työssä, urheilemassa ja vedän buranaa.

Hohhoijaa. Sun uhriutuminen ei varmaan paistakaan yhtään läpi lapsillesi ja lapsenlapsille. Veikkaan, että on kyllä huomattu, kuinka äippä kiillottaa marttyyrin sädekehäänsä...

Ne kuule nauraa mun uhriutumiselle, kun tietävät kuinka paljon tykkään lapsista. Olen aika boheemi tyyppi, niin marttyyriä musta ei saa, joustan tosiaan sitten muualta, jos käy rankaksi. Ainoastaan vävy osaa olla joskus huolissaan, jaksanko. Älkää valittako pikkuasioista.

Luepa nuo viestisi uudestaan. Kyllä sinä olet marttyyri. Et ehkä omasta mielestäsi, mutta kyllä muut sen huomaavat heti. "Minä yksin olen joutunut... Ihmettelen kyllä muiden laiskuutta... Minä teen vaikka mitä, ja ihan YKSIN..." Lisäksi sinulla puuttuu empatiakyky erilaisia ihmisiä ja tilanteita kohtaan. Marttyyreille hyvin tyypillistä tuollainen ajattelu, että nostetaan omat ongelmat korokkeelle ja sitten kehutaan, kuinka on niistä selvinnyt. Vähätellään muiden ongelmia ja jaksamista. Oman navan ympärillä pyörii kaikki, niin ei ilmeisesti osata ajatella, että muilla ihmisillä on myös omat vaikeutensa, jotka vaikuttavat siihen jaksamiseen. Sinähän et tiedä yhtään, millaista ap:n äidin elämä on ollut, joten et voi vertailla hänen jaksamistaan yhtään oman kokemuksesi perusteella.

Sama meillä, meidän 7 ja 9v. Ei ole vanhempieni luona juurikaan yöpynut vaikka asuvat samassa kaupungissa.

Mummo ei halua. Lapsista ei saisi lähteä ääntä, muutenkin lapset ei tee Niinkuin mummo kuvittelee. Sinne ei saa viedä leluja mutta sielläkään ei ole oikein mitään. Piirrettyjä katsotaan mutta eihän lapsi jaksa sitä kokoaikaa.

Pari vuotta takaperin perin muksut oli heillä ja sain hirveen saarnan mitä muksut oli tehnyt. Mitään Hirveetä ei ollut sattunut vaan ihan normi lapsi arkea.

En viitsi edes kysyä kun aina on mitä teillä sitten on? He osti oikein ilmapatjankin että kun lapset tulee. Se vaan on rasite ei viitsi pyytää. Tyttö oisi kyllä halukas yökyläimemään. Ymmärrän jos oisi usein mutta ei edes kerta vuoteen.

Kun äitisi ei jaksa eikä halua enää lähteä keskustaan kahville kun on niin kallista, niin oletko tullut ajatelleeksi että hänellä ehkä on niin pieni eläke ettei varaa moiseen todellakaan ole. Ehkä samasta syystä purnaa sitä ruoan laittamista useammalle.

Tiedän nimittäin aikuisia hyväpalkkaisia lapsia jotka yhä vanhemmilleen mennessään olettavat että vanhemmat maksaa kaiken, kun ovat aina ennenkin niin tehneet. On joutunut todistamaan että istutaan ravintolassa hiiren hiljaa tilanteessa jossa maksusta sovitaan ettei vain tarvitsisi itse maksaa. Minusta se on noloa.

Valmista itse ruoat valmiiksi niinkuin moni on jo neuvonutkin. Siivoa lasten sotkut jos niitä on, niin ettei ne jää äidillesi. Vanheneminen tuo monenlaista mitä ei itse välttämättä osaa edes ajatella.

Parin tunnin vuoksi lapsille pitäisi laittaa ruokaakin? Miksi? Onko teillä käynyt niin, että olette vieneet lapset mummille "pariksi tunniksi" ja kun pari tuntia on kulunut, vanhempia ei näy mailla eikä halmeilla? Lapsille on tullut nälkä ja mummin on pitänyt jostain ryhtyä taikomaan lapsille ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

Minäkin jaksan. Olen kasvattanut 9 lastani täysin yksin. Olen lisäksi pelkkä torso. Ei käsiä eikä jalkoja, mutta suuhun voi laittaa puukauhan ja sillä sekoittaa aamupuurot sun muut sapuskat muksuille. Vaikken pystykään juoksemaan, niin leikin silti lapsenlapsieni kanssa vähintään 3tuntia illassa. Minä vain kieriskelen lattialla ja se on lapsista oikein hauskaa. Koiria minulla ei ole. Mutta en kyllä viitsisikään koiria käyttää lapsenvahtina. Se on vähän kuin heitteille jättö... Kyllä mummin pitää se hoitovastuu  ottaa. Lapsenlapseni asuvat minun luonani. Olen rakentanut heille oman lisäsiiven ja puumajan. 

Vitsisi on tosi julma. Tiedän mummon jonka luona asuu 2 lapsenlasta vakituisesti, koska lasten äiti on juoppo eikä pysty heistä huolehtimaan. Taloudellisesti heillä on tosi tiukkaa. Mutta en ole koskaan kuullut kenenkään valittavan. Kyse on lapseni kaverin perheestä.

Tosikko.

Itse asiassa en oo...

Just eilen olin stand up -keikalla nauramassa. Siksi ehkä ei naurata amatöörien vitsit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

So? Sä et voi puhua muiden puolesta. Ap:n äiti ei selvästi jaksa. Mitenköhän tuokin itsekehu taas auttoi yhtään asiaa eteenpäin?

Pointti oli se, että jos on joutunut pinnistelemään jo yh-äitinä, ei ole mummonakaan mikään luovuttaja. Ihmettelin jo silloin kun oma lapsi oli pieni, että miksi mä olin usein se, joka kuskasi omat ja naapurin lapset harrastuksiin, vaikka naapurissa oli 2 aikuista ja meillä yksi. Ehkä mulla oli paremmin aikaa lapsille, kun ei ollut vaativaa miesvauvaa hoidettavana?

Minäminäminä... Itsekehu lemuaa tänne asti.

Miksen saa kehua? Olen onnellinen, kun saan lapsia hoitaa. Pitäisikö se salata? Että teillä laiskoilla olisi parempi mieli? Kovaa ja raskasta se on minullekin. Yksin. Usein mietin että olisipa joku pappa tai muu 2 minuutiksi, niin ei tarvitsisi lapsia ottaa ihan kaikkeen (vessa, suihku, roskisreissut, auton pakkaaminen jne) mukaan. Paikkoja särkee seuraavina päivinä, mutta käyn fyysisessä työssä, urheilemassa ja vedän buranaa.

Hohhoijaa. Sun uhriutuminen ei varmaan paistakaan yhtään läpi lapsillesi ja lapsenlapsille. Veikkaan, että on kyllä huomattu, kuinka äippä kiillottaa marttyyrin sädekehäänsä...

Ne kuule nauraa mun uhriutumiselle, kun tietävät kuinka paljon tykkään lapsista. Olen aika boheemi tyyppi, niin marttyyriä musta ei saa, joustan tosiaan sitten muualta, jos käy rankaksi. Ainoastaan vävy osaa olla joskus huolissaan, jaksanko. Älkää valittako pikkuasioista.

Luepa nuo viestisi uudestaan. Kyllä sinä olet marttyyri. Et ehkä omasta mielestäsi, mutta kyllä muut sen huomaavat heti. "Minä yksin olen joutunut... Ihmettelen kyllä muiden laiskuutta... Minä teen vaikka mitä, ja ihan YKSIN..." Lisäksi sinulla puuttuu empatiakyky erilaisia ihmisiä ja tilanteita kohtaan. Marttyyreille hyvin tyypillistä tuollainen ajattelu, että nostetaan omat ongelmat korokkeelle ja sitten kehutaan, kuinka on niistä selvinnyt. Vähätellään muiden ongelmia ja jaksamista. Oman navan ympärillä pyörii kaikki, niin ei ilmeisesti osata ajatella, että muilla ihmisillä on myös omat vaikeutensa, jotka vaikuttavat siihen jaksamiseen. Sinähän et tiedä yhtään, millaista ap:n äidin elämä on ollut, joten et voi vertailla hänen jaksamistaan yhtään oman kokemuksesi perusteella.

Edelleen yritän sanoa, että jaksamista se vaatii, ja paljon, muiltakin mummoilta. Jos se on kehumista, niin olkoot sitten. Se että on lasten hoitoon osallistuva pappakin vielä mukana kuvioissa pistää vaan ihmettelemään, että olisiko ap:n äidillä jotain todella vakavia ongelmia.

Jos sun äitisi on vaan paska ihminen ja lastenvihaaja, ap?

Mutta luulisi että se olisi sulle jo aiemmin selvinnyt.

Toisaalta voi tosiaan olla, etteivät kehtaa kertoa teille sairaudesta tai köyhyydestä tms.

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä, meidän 7 ja 9v. Ei ole vanhempieni luona juurikaan yöpynut vaikka asuvat samassa kaupungissa.

Mummo ei halua. Lapsista ei saisi lähteä ääntä, muutenkin lapset ei tee Niinkuin mummo kuvittelee. Sinne ei saa viedä leluja mutta sielläkään ei ole oikein mitään. Piirrettyjä katsotaan mutta eihän lapsi jaksa sitä kokoaikaa.

Pari vuotta takaperin perin muksut oli heillä ja sain hirveen saarnan mitä muksut oli tehnyt. Mitään Hirveetä ei ollut sattunut vaan ihan normi lapsi arkea.

En viitsi edes kysyä kun aina on mitä teillä sitten on? He osti oikein ilmapatjankin että kun lapset tulee. Se vaan on rasite ei viitsi pyytää. Tyttö oisi kyllä halukas yökyläimemään. Ymmärrän jos oisi usein mutta ei edes kerta vuoteen.

Meillä ei taas katsota piirrettyjä, kun on niin paljon muuta puuhaa. Tutkitaan kaikki mummon laatikot ja aarteet, luetaan ja leikitään. Oikein odotan kun päästään urheilemaan yhdessä.

100 kilsaa on kaupunkien välillä eroa, miutta se taittuu useamman kerran kuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia  9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?

1. Ap ei laita eväitä mukaan vaan valittaa jopa mummon tarjoamisista.

2. Ikäihminen joka kieltäytyy hoitamasta lapsia siksi kun ei jaksa on eriasia kun hänen lapsensa joka kieltäytyy auttamasta vanhusta ihan vaan sen takia ettei hyödy siitä mitenkään.

Jos syy ap:n tapauksessa on ettei mummu todella ole enää laistenhoitokunnossa, niin sitten ymmärrän. Kommenteissa on ollut kuitenkin ollut mielipiteitä että ylipäätään kerran kuussa hoitoa on paljon ja "on se kumma kun ei omia lapsiaan jaksa hoitaa" - tyyppistä ajettelua. On se paljon kivempi kaikille kun autetaan eri asioissa toisiamme mahdollisuuksien mukaan kuin että hampaat irvessä "yksin on pärjättävä kaikessa".

Muistan ikuisesti sen, kun vanha isoisoisäni polki meitä lapsenlapsenlapsia katsomaan pitkän matkan polkupyörällä, jonka tarakalla oli kori limua ja herkkuja lapsille. Silloin tajusin ensimmäisen kerran, lapsena, että miehetkin voivat tykätä tosi paljon lapsista. Ihana isoisoisäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia  9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?

1. Ap ei laita eväitä mukaan vaan valittaa jopa mummon tarjoamisista.

2. Ikäihminen joka kieltäytyy hoitamasta lapsia siksi kun ei jaksa on eriasia kun hänen lapsensa joka kieltäytyy auttamasta vanhusta ihan vaan sen takia ettei hyödy siitä mitenkään.

Jos syy ap:n tapauksessa on ettei mummu todella ole enää laistenhoitokunnossa, niin sitten ymmärrän. Kommenteissa on ollut kuitenkin ollut mielipiteitä että ylipäätään kerran kuussa hoitoa on paljon ja "on se kumma kun ei omia lapsiaan jaksa hoitaa" - tyyppistä ajettelua. On se paljon kivempi kaikille kun autetaan eri asioissa toisiamme mahdollisuuksien mukaan kuin että hampaat irvessä "yksin on pärjättävä kaikessa".

Ihanaa! Toinenkin tervejärkinen tässä ketjussa.

Ja sekin vielä että siitä auttamisesta saa myös paljon itselleen, tutustuu oikeasti siihen lapsenlapseen, kun istuu lattialla leikkimässä lapsen kanssa tai kun lapsi painaa posken poskea vasten halatakseen.

Se on mummon oma valinta sitten jos ei lastenlasten hoitaminen ja omien lasten ajoittainen auttaminen kiinnosta. Mitä luultavimmin mummo kuitenkin olettaa saavansa hoitoa ja apua enemmän kuin 2 tuntia kuussa kun oma kunto romahtaa ja vanhainkoti ei kiinnosta.

Ap,

Minkä ikäinen sun äiti on ja onko sairauksia? Tiedätkö millä summalla heidän pitää tulla kuussa toimeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

So? Sä et voi puhua muiden puolesta. Ap:n äiti ei selvästi jaksa. Mitenköhän tuokin itsekehu taas auttoi yhtään asiaa eteenpäin?

Kerron vaan vertailun vuoksi, millaista muilla on.

Mutta pakko myöntää, että itse ihmettelen jopa itseäni vanhempia (!) synnyttäjiä, että miten he jaksavat pienen vauvan kanssa. Esim. tämä 54vee poliitikon vaimo. Itse en enää jaksaisi 24/7/365.

Vierailija kirjoitti:

Parin tunnin vuoksi lapsille pitäisi laittaa ruokaakin? Miksi? Onko teillä käynyt niin, että olette vieneet lapset mummille "pariksi tunniksi" ja kun pari tuntia on kulunut, vanhempia ei näy mailla eikä halmeilla? Lapsille on tullut nälkä ja mummin on pitänyt jostain ryhtyä taikomaan lapsille ruokaa?

Tai sitten ne viedään mummolaan just ruoka aikaan ja nälkäsenä ja lähdetään ite kahvilaan herkuttelemaan.

Jos mun äiti ei jaksais tulla keskustaan mun kanssa kahville, olisin ennemmin huolissani hänen voinnistaan mitä miettisin jotain lastenvahtijuttuja.

Koira on eri asia. Ne rasittaa sua erillä lailla mitä lapset.Niistä voi olla myös henkisesti todella iso apu jaksamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaksan. Ja oon yksin. Yh-äitinä jaksoin ja jaksan edelleen. Kaksi koiraa on, ne leikkii lasten kanssa. Raskasta on mutta kivaa. Haen lapset autollani 100 kilsan päästä ja vien takaisin.

So? Sä et voi puhua muiden puolesta. Ap:n äiti ei selvästi jaksa. Mitenköhän tuokin itsekehu taas auttoi yhtään asiaa eteenpäin?

Kerron vaan vertailun vuoksi, millaista muilla on.

Mutta pakko myöntää, että itse ihmettelen jopa itseäni vanhempia (!) synnyttäjiä, että miten he jaksavat pienen vauvan kanssa. Esim. tämä 54vee poliitikon vaimo. Itse en enää jaksaisi 24/7/365.

Tuskin hänkään. Epäilen että apukäsiä on runsaasti.