Lue keskustelun säännöt.
Äitini suhtautuu niin nihkeästi lasten hoitoon ottamiseen, etten viitsi enää edes kysyä
26.11.2017 |
Alkaa kauhea naukuminen
"Kun musti stressaantuu ja pyrkii koko ajan ulos"
"Niille pitäisi sitten laittaa ruokaa vai?" "No mitäs teet sitten teette? "
Aina pitäisi olla hyvä peruste hoitoon tuomiselle , vaikka tahtoisimme vain esim. Käydä kaupassa & kahvilla kahdestaan!
Lapset ovat 9v ja 4v, noin kerran kuussa eli ei mitenkään liian usein , laittaisimme mummolaan pariksi tunniksi kun itsekin kaipaavat sinne, pelleilemään papan kanssa. Ja sitten pitää sanoa, ettei mummi tahdo teitä sinne :(
Hulluinta on, että kuitenkin äiti soittelee ja kertoo miten ikävä on mummin murusia!
Kommentit (210)
201/210
|
27.11.2017 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä, mitä ne lapset siellä mummolassa syö? Jos mummo syöttää kerran kuussa herkkuja, niin ap:t ja muut nipot äidit voi sitten syöttää 30 muuta päivää terveysruokaa. Kokonaisuus ratkaisee, sanotaan.
Ja itse menee kahvilaan herkuttelemaan ilman lapsia...
Monelaisia herkkuja ja namilimsaa monta lasillista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni siis ottaa lapset sinne mielellään ja tuntuu, että lapset pitävätkin enemmän papasta kuin mummista, joka puhisee ja huokailee keittiössä..
Ap
Mummona sanoisin, että tottahan papat haluavat lapsia hoitoon, kun palvelut pelaavat niin lapsille kuin papalle. Pappa seurustelee lasten kanssa, kun mummo raataa keittiössä, pyyhkii pyllyt, passaa kaikkea.
.
Etkö laske viihdyttämistä miksikään? Tuohan on aika tyypillinen kuvio mummulassa: isoisä on viihdytys-/leikkikeskus ja mummu pökää ruuat ja pyyhkii peput. Toisaalta monet mummut (kuten naiset ylipäätään) ei ole niin leikkisiä kuin miehet. Itse esimerkiksi teen mielummin ruokaa kuin leikin lapsen kanssa. Mies taas mielummin leikkii. Näin se menee meillä ja monissa tuntemissani perheissä.
Yksi juttu muuten naisten ikuisessa valituksessa miehistä unohtuu: Miehet viihdyttää lapsia usein enemmän kuin naiset. Leikkii hippaa, teippailee autoratoja, leikkii nukeilla, rakentaa legoja jne. Minusta se on arvokasta työtä, ihan yhtä arvokasta kuin muut kotityöt.
Meillä miniä ei tykkää, jos ei tehdä kotitöitä. Oikein ilolla mennään heille leikkimään lastenlasten kanssa, rakennellaan linnoja olohuoneeseen, tehdään pitkiä dominokuvioita, piirretään ja muovaillaan. Joka kerta miniä kotiin palatessaan huokaisee, että olisitte voineet lapsille edes ruokaa laittaa ja jälkenne siivota. Mutta kun ei malteta, on niin kiva leikkiä yhdessä.
Voi apua kun rupesi hävettämään tuon miniän puolesta! Tuohan on parasta ja arvokkainta mitä voi lapset saada, aivan järjetöntä nillittää jostain siivoiluista. Mutta meitä on niin monenlaisia.
Kyllä vähemmän itsekeskeinen ihminen olisi edes imuroinut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni siis ottaa lapset sinne mielellään ja tuntuu, että lapset pitävätkin enemmän papasta kuin mummista, joka puhisee ja huokailee keittiössä..
Ap
Mummona sanoisin, että tottahan papat haluavat lapsia hoitoon, kun palvelut pelaavat niin lapsille kuin papalle. Pappa seurustelee lasten kanssa, kun mummo raataa keittiössä, pyyhkii pyllyt, passaa kaikkea.
.
Etkö laske viihdyttämistä miksikään? Tuohan on aika tyypillinen kuvio mummulassa: isoisä on viihdytys-/leikkikeskus ja mummu pökää ruuat ja pyyhkii peput. Toisaalta monet mummut (kuten naiset ylipäätään) ei ole niin leikkisiä kuin miehet. Itse esimerkiksi teen mielummin ruokaa kuin leikin lapsen kanssa. Mies taas mielummin leikkii. Näin se menee meillä ja monissa tuntemissani perheissä.
Yksi juttu muuten naisten ikuisessa valituksessa miehistä unohtuu: Miehet viihdyttää lapsia usein enemmän kuin naiset. Leikkii hippaa, teippailee autoratoja, leikkii nukeilla, rakentaa legoja jne. Minusta se on arvokasta työtä, ihan yhtä arvokasta kuin muut kotityöt.
Meillä miniä ei tykkää, jos ei tehdä kotitöitä. Oikein ilolla mennään heille leikkimään lastenlasten kanssa, rakennellaan linnoja olohuoneeseen, tehdään pitkiä dominokuvioita, piirretään ja muovaillaan. Joka kerta miniä kotiin palatessaan huokaisee, että olisitte voineet lapsille edes ruokaa laittaa ja jälkenne siivota. Mutta kun ei malteta, on niin kiva leikkiä yhdessä.
Voi apua kun rupesi hävettämään tuon miniän puolesta! Tuohan on parasta ja arvokkainta mitä voi lapset saada, aivan järjetöntä nillittää jostain siivoiluista. Mutta meitä on niin monenlaisia.
Kyllä vähemmän itsekeskeinen ihminen olisi edes imuroinut!
Ja sinusta on ok. kun mummot tutkivat kaapit, kun etsivät imuria ja siivousrättejä kaapista.
Moni mummo voi pitää sitä hyvin kiusallisena, kun kaapista voi paljastua mitä tahansa. Ja ihmiset kun voivat säilyttää siivousvälineet mitä ihmeellisessä paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä on, että nykyisin juuri isovanhempien pitäisi toimia lapsenvahteina? Omassa lapsuudessani en ollut koskaan isovanhemmillani hoidossa ja silti mulla oli erittäin läheiset välit isovanhempiini. Kun vanhempani tarvitsivat lapsenvahtia, mua ja siskoani hoitivat äitini sisko, isäni siskot (olivat meidän kummejamme) sekä naapurin rouva, jolla oli samanikäiset tytöt kuin mekin olimme. Omat lapseni ovat olleet jonkin verran isovanhemmillaan hoidossa, mutta vain sellaisissa tilanteissa, että ketään muuta ei ole saanut avuksi. Esim lapsen sairastuttua kesken päivän päiväkodissa äitini on joskus hakenut lapsen päiväkodista. Jopa silloin, kun olin synnyttämässä kuopusta, esikoinen oli siskollani hoidossa eikä vanhemmillani. Omille lapsilleni lapsenvahteina olivat siskoni, esikoiseni kummisetä, kuopuksen kummitäti ja muutama lasteni kaverin äiti. Onneksi lähipiirissäni edelleenkin lapsenvahdiksi kysytään nuoria, vanhempien ikäisiä ihmisiä ja vasta lopuksi, jos lapsia ei voi ottaa mukaan eikä menoa voi perua, kysytään isovanhemmilta tai heidän sisaruksiltaan lastenhoitoapua.
Miksi sinä luulet että oma lapsuutesi on väkisinkin samanlainen kuin muilla? Jos sinä et ollut isovanhempien hoidoissa, moni muu oli. Esimerkiksi minä, viikkotolkulla kesäloman aikana ja muulloinkin.
Ei sen puoleen, kukapa muukaan meitä olisi hoitanut. Jos sinua onkin hoitanut vanhempiesi siskot, niin meillä taas heillä on ollut omat perheet ja työt ja asuneetkin eri paikkakunnilla. Ei kellään muulla ollut mahdollista hoitaa niin paljon kuin mummolla.
Tietenkään lapsenhoito ei ole ainoa tapa, jolla isovanhemmat voivat olla läheisiä lapsille. Esimerkiksi nykyisin miehen vanhemmat eivät edes voi hoitaa lapsia vaikka haluaisivat, sillä kunto ei riitä. Pointtini lähinnä olikin, että on suorastaan käsittämätöntä että ihan oikeasti luulet oman lapsuutesi kattavan kaikkien muidenkin kokemukset.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat kuolleet jo yli 10 vuotta sitten. Miehen vanhemmat ovat reippaita ja hyväkuntoisia 7-kymppisiä, mutta heitä eivät lapsemme kiinnosta pätkääkään.
Esikoisemme on jo 18-vuotias ja minä olen tähän syksyyn asti pitänyt kiinni siitä, että mummulassa käydään kerran viikossa. Mieheni ei aluksi ymmärtänyt ollenkaan, että miksi hänen vanhemmillaan pitäisi kyläillä ja minä perustelin, että jos emme opeta lapsiamme käymään tervehtimässä isovanhempiaan, eivät he myöskään osaa aikanaan tulla omiensa kanssa meitä katsomaan.
Koko tämän 18 vuotta olen hiljaa mielessäni toivonut, että appivanhemmat osoittaisivat jotain oma-aloitteisuutta tai kiinnostusta perhettämme kohtaan. En jaksa enää toivoa. Olemme kyllä aina tervetulleita, pöytä on katettu ja kahvit keitetään, mutta koskaan ei ole heidän puoleltaan tullut elettäkään siihen suuntaan, että he toivoisivat meitä käymään/haluaisivat viettää aikaa lapsenlastensa kanssa/toivoisivat yökylään tms. Lupaavat kyllä auliisti "auttaa kun tarvitaan" - ja ovat auttaneetkin, kun olemme akuutisti lastenvahtia tarvinneet, mutta ikinä he eivät ole olleet aloitteellisia.
Kuluneen 18 vuoden aikana lapsemme ovat olleet yökylässä mummulassa alle 5 kertaa. Ketään lapsistamme ei enää juurikaan kiinnosta lähteä mummulaan ja aika pian joku on kysymässä, milloin lähdemme kotiin. Kyllä lapset ovat jo oppineet, ettei heistä olla kiinnostuneita. Eipä heitäkään sitten enää kiinnosta. Mutkan kautta sukulaisilta saa kyllä kuulla, kuinka miehen vanhemmat niin-ja-niin-kovasti meitä ja lapsiamme auttaa ja hoitaa. Kas kun emme ole huomanneet.
Olen lopultakin läksyni oppinut, enää en ole muutamaan vuoteen yökyläilyä ehdottanut, vaan järjestän oman sukulaiseni lasten kaveriksi, kun lähdemme miehen kanssa jonnekin kahdestaan. Olemme myös alkaneet suunnitella muuttoa toiselle paikkakunnalle - saavat appivanhemmat vanheta rauhassa kahdestaan. Aiemmin koin jotain omituista vastuuta (olenhan jo omat vanhempani hautaan hoitanut), että meidän "pitää pysyä lähellä" ja olla aikanaan tarvittaessa apuna. Tänä syksynä olen myös päättänyt, ettei minua enää mummulassa tarvita - mies saa käydä lasten kanssa jos haluaa.
Huoh. Melkoinen paapotus, mutta olen jotenkin niin surkean pettynyt miehen vanhempiin. Ikinä en ole ollut toivomassa mitään taloudellista panostusta, lahjoja tai runsautta, mutta ihan oikeasti luulin, että isovanhemmilla olisi halua oppia tuntemaan omat lapsenlapsensa. Näköjään se ei toimi niin :(
Oletko tosiaan jaksanut 18 vuotta kyläillä pakolla mummolassa lapsiesi kanssa, vaikka selvästikään ei isovanhempia eikä myöskään lapsenlapsia kiinnosta niin tiivis yhteydenpito. Jotenkin tunnen appivanhempiesi tunteen, kun taas joutuu ne jokaviikkoiset kahvit ja kahvileivät laittamaan pöytään, kun miniä tunkee vierailulle jo aikuistuvien lastenlasten kanssa. Joka ikinen viikko!. Ja tämä kaikki vain siksi, että omat lapsesi oppisivat jotain, jatkaisivat "perinteitä" eivätkä jättäisi omia vanhempiaan yksin, kun he vanhenevat. Paljonko sinä välititkään niistä appivanhemmista, vai halusitko vain, että he välittäisivät teidän perheestä ja lapsenlapsistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni siis ottaa lapset sinne mielellään ja tuntuu, että lapset pitävätkin enemmän papasta kuin mummista, joka puhisee ja huokailee keittiössä..
Ap
Mummona sanoisin, että tottahan papat haluavat lapsia hoitoon, kun palvelut pelaavat niin lapsille kuin papalle. Pappa seurustelee lasten kanssa, kun mummo raataa keittiössä, pyyhkii pyllyt, passaa kaikkea.
.
Etkö laske viihdyttämistä miksikään? Tuohan on aika tyypillinen kuvio mummulassa: isoisä on viihdytys-/leikkikeskus ja mummu pökää ruuat ja pyyhkii peput. Toisaalta monet mummut (kuten naiset ylipäätään) ei ole niin leikkisiä kuin miehet. Itse esimerkiksi teen mielummin ruokaa kuin leikin lapsen kanssa. Mies taas mielummin leikkii. Näin se menee meillä ja monissa tuntemissani perheissä.
Yksi juttu muuten naisten ikuisessa valituksessa miehistä unohtuu: Miehet viihdyttää lapsia usein enemmän kuin naiset. Leikkii hippaa, teippailee autoratoja, leikkii nukeilla, rakentaa legoja jne. Minusta se on arvokasta työtä, ihan yhtä arvokasta kuin muut kotityöt.
Meillä miniä ei tykkää, jos ei tehdä kotitöitä. Oikein ilolla mennään heille leikkimään lastenlasten kanssa, rakennellaan linnoja olohuoneeseen, tehdään pitkiä dominokuvioita, piirretään ja muovaillaan. Joka kerta miniä kotiin palatessaan huokaisee, että olisitte voineet lapsille edes ruokaa laittaa ja jälkenne siivota. Mutta kun ei malteta, on niin kiva leikkiä yhdessä.
Voi apua kun rupesi hävettämään tuon miniän puolesta! Tuohan on parasta ja arvokkainta mitä voi lapset saada, aivan järjetöntä nillittää jostain siivoiluista. Mutta meitä on niin monenlaisia.
Kyllä vähemmän itsekeskeinen ihminen olisi edes imuroinut!
Ja sinusta on ok. kun mummot tutkivat kaapit, kun etsivät imuria ja siivousrättejä kaapista.
Moni mummo voi pitää sitä hyvin kiusallisena, kun kaapista voi paljastua mitä tahansa. Ja ihmiset kun voivat säilyttää siivousvälineet mitä ihmeellisessä paikoissa.
Sarkasmia on joskus vaikea tunnistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattais ehkä osata hoitaa omat lapset ennen kun niitä aletaan tekemään.
Kun kerran lapsia hankit, hyväksy se että olet niistä ihan itse vastuussa 24/7.
Oma jo ajat sitten edesmennyt mummoni ei ikinä halunnut yhtään kakaraa hoitoon eikä se ollut mikään katastrofi. Se nyt vaan oli fakta, että se ei jaksanut eikä ollut kiinnostunut, kaikkia kun ei kiinnosta. Ei me lapsenlapset siitä itseemme otettu millään lailla, kun asia kerrottiin ihan noin faktaperusteisesti ilman mitään lässytyksiä ja poruja. Se vaan oli näin ja piste.