Lue keskustelun säännöt.
Väsyminen koiranpentuun
24.11.2017 |
Uskaltaakohan tästä aiheesta sanoa sanaakaan ilman, että saa kuraa niskaansa... Haluan nyt kuitenkin kysyä onko muilla koiran omistajilla tullut väsymistä ja suorastaan epätoivoa oman koiran kanssa?
Meillä on nyt 10 kk ikäinen koiranpentu ja olen henkisesti ihan loppu. Pentu on kasvattajan meille valitsema ja yksilö, jonka piti sopia lapsiperheeseen oikein hyvin. No, kyllä pentu on mitä ihanin perheenjäsen neljän seinän sisällä, mutta kun astutaan ulko-ovesta ulos niin on kuin eri koira. Koira haukkuu kaikki ohikulkijat, vastaantulijat jne. Säikkyy kaikkea mahdollista ulkona muutenkin. Etenkin pikkulapsia pelkää ja lapset koiraa, kun koira räkyttää ja tempoo hihnassa. Inhoan noita tilanteita ja päivä päivältä tunnen miten oma mieliala laskee ja tulee ihan sellainen olo, että eipä tässä ole mitään tehtävissä. Sitä vain en ymmärrä, että miten näin "heikkohermoinen" koira on annettu lapsiperheeseen ensimmäiseksi koiraksi. Syytä on tietysti meissäkin, kun emme varmasti osaa kouluttaa koiraa oikein, mutta tosi asia on myös se, että hermorakennetta ei voi muuttaa. Surullista kaikkien kannalta tämä tilanne enkä tiedä mitä tehdä. Kouluttaja on ollut apuna, mutta muutoksia ei ole juurikaan tullut.
Kommentit (79)
Koiran hermorakenteessa ei ole vikaa, tuo käytös on koulutuksen puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei itse osaa kouluttaa koiraa niin sitä varten on ihan kurssit keksitty. Menette kurssille ja kouluttaja ohjaa teitä.
Hei. Onko koira ensimmäinen koirasi? Kuinka se on sosiaalistettu? Onko koiralle annettu runsaasti aikaa oppia yksin vain ohjaajan kanssa ulkoilua, eli niin että vain sinä/puolisosi ja koira menette ulos namien kera, ja palkkaatte oikeasta käytöksestä?
Tuon ikäisellä koiralla on myös murkkuikä alkamassa, mikä yleensä aiheuttaa koiralle "mörköjä" kaikkialle. Eli kaikki ne tututkin asiat, joihin ollaan jo kouluttauduttu ja totuttu (kuten esim. iltamyöhällä pimeällä kulkeminen, taikka ostoskeskuksessa käyminen) muuttuu pelottavaksi, uudestaan epävarmaksi asiaksi.
Tsemppiä vaan hirveästi, ajan kanssa, päättäväisyydellä ja kärsivällisyydellä varmasti tilanteesta selvitään. Uskon, että kasvattaja myös aidosti pyrki valitsemaan teille parhaimman pennun pentueesta, mutta pennut luovutetaan niin nuorina, että vaikka ns. epäviralliset pentujen luonnetestitkin olisi tehty, niin koirasta voi kehittyä mitä vaan. Kasvatusympäristöllä ja sosiaalistamisella on kaikista suurin vaikutus koiran kehitykseen.
Koirakouluttajaan myös suosittelisin ottamaan yhteyttä. Hän saa parhaiten neuvottua teille, kuinka lähteä näitä ongelmia setvimään, ja saa tehtyä juuri teidän perheelle ja teidän koiralle hyvät, yksilölliset ohjeet.
Pienestä pennusta on kyllä ihan mahdoton mitään varmaa arviota tehdä sen tulevasta luonteesta tai hermorakenteesta, eli kasvattajaa turha syyttää. Lähinnä tuo nyt kuitenkin kuullostaa sosiaalistamis- ja koulutuspuolen ongelmilta.
Keskityppä seuraavilla kerroilla pihalla koiran kehumiseen ja kannustamiseen. Voin vain kuvitella kuinka raskastilanne on, mutta nyt pitää kaikki heittää päälaelleen. Tuo kierre on saatava poikki ja sun mieliala paremmaksi. Aloita tuolla että kehut ja puhut ja kannustat.
Kun vastaan tulee koira tai lapsi niin alat kehumaan koiraasi ja otat positiivisen asenteen "hei me selvitään tästä" älä vaivu synkkyyteen :) koira vaistoaa ja tuntee sen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan koiralla mörkökausi. Muistan kun omallani oli se ja ulkoilu oli aivan kauheaa. Kaikkea pelkäsi ja samaan aikaan oli myös murkkuikä, joten rajoja piti koetella. Itselläni auttoi väsymykseen ja ärtymykseen koiraa kohtaan, kun luin netistä muiden kokemuksia siitä iästä.
Toki täytyy koiran koulutus muistaa ja tinkimättömästi pitää kiinni säännöistä. Muistaakseni uutta ei välttämättä suositeltu opettamaan vaan vain ylläpitämään vanhoja opetuksia. Koirakoulu olisi varmasti hyvä juttu. Tärkeintä sinulle on muistaa, että tuo ikä menee ajan kanssa ohi. Itsekin olin yleensä tuolloin lenkkeilyn jälkeen ihan loppu. Älä näytä koiralle ärtymystä vaan pysy rauhallisena ja jämäkkänä.
Miten koiran sosiaalistaminen sujui pentuna? Olen huomannut, että monilla tuntuu olevan tapana ns. "suojella" pikkuista pentuaan nostamalla sitä syliin jännittävän tilanteen kohdatessa, tai muutenvaan silitellä ja varmistella, että pentu pärjää.
Tällä tavoin yleensä kasvattaa epävarman koiran. Koiralle opetetaan, että maailmassa on pelättävää, tämä tilanne on pelottava, vaikka tarkoitusperät ovat varmasti toiset.
Epäilen myös, että kotona voi olla hulinaa liikaa koiralle. Onhan koiralla oma lepopaikka, jossa se saa olla rauhassa? Pääseehän koira myös mahdollista melua aina välillä karkuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota sanotaan mörköiäksi, tulee suurimmalle osalle koirista just vajaan vuoden ikäisenä. Jatkat vaan päättäväisesti positiivista linjaa, palkkaat pienestäkin hyvästä kouluttajan oppien mukaan, niin hyvä tulee. Puolen vuoden päästä on jo ohi.
Miksi olet henkisesti loppu? Koirahan nyt vain räkyttää hihnassa vaikka on ok kotona - ikävää, mutta ei noin kauhea katastrofi. Mitä odotuksia olet koiraan ladannut, kun ne ovat noin korkealla? Vai koetko häpeää tms, jonka takia olet musertunut kun joudut maailmalle esittelemään huonosti käyttäytyvää "lasta"?
En tarkoita arvostella sinua mitenkään. Oli se itsellenikin teininä noloa, jos koira ei käyttäytynyt niin kuin piti. Ja suunnilleen tuossa iässä se oli tosi rasittava, mutta aikuistui ja fiksuuntui juuri sopivasti, kun aloin itse tuskastua.
Mutta oma mielentilasi vaikuttaa hihnan toiseen päähän. Jos olet ahdistunut ja pelkäät lenkittämistä, koira reagoi nimenomaan sinuun rähistessään maailmalle. Kun näet lapsia ja huolestut koiran käytöksestä, se yhdistää huolestumisesi lapsiin ja pelastaa teidät hirviöiden kynsistä rähjäämällä niille.
Pystytkö lenkittämään koiraa jonkin aikaa jossain umpimetsässä niin, että sinun on helppo kokea myönteisiä tunteita ja saada koira purkamaan energiaansa luontaisiin asioihin kuten haisteluun ja vaativampaan liikumiseen, ja pääsisitte molemmat rentoutumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.
Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.
Aika omituista että noin pieni ongelma on sinulle noin suuri. Monet koirat on tuossa iässä tuollaisia. Jotkut jopa koko elämänsä, eikä sekään ole mikään katastrofi. Kyllä sitä haukkua maailmaan mahtuu.
Useimmat koirat kyllä pystyy palkkioihin perustuvalla koulutuksella opettamaan kulkemaan nätisti ihmisistä ja koirista ohi. Mutta jos ei jaksa tai ei pysty (esim. rescue-koira tai muu vaikean historian omaava todella säikky) niin ei sekään maailmaa kaada. Sitten vaan nopeasti hihna lyhyellä ohi niistä joita koira räksyttää. Ja lapsille sanotaan että tämä koira pelkää, ei saa lähestyä. Meillä on yksi entinen koe-eläinkoira jonka kanssa tiedän että tulee luultavasti aina olemaan niin että se jännittää ihmisten ja koirien kohtaamisia niin että haukkuu ja pyörii hihnassa, mutta ei se minun mielialaani ja päiviäni pilaa.
Ja mikään hermorakennevika ap tuo sinun koirasi juttu ei nyt ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.
Tässä on asiaa.
Nämä jotka tässä ketjussa sanovat ettei aloittajan kyseessä ole hermorakenne.... mistä he sen niin varmasti voivat sanoa=)
Koira-asioissa olen huomannut että ne itsevarmimmat neuvojat ovat yleensä ihan väärässä tulkintojensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.
Selitystä koiran ongelmille tuskin kannattaa edes etsiä, arvauksia ovat parhaimmillaankin. Eikä mitään selityksiä tarvitse edes tietää, vaan käytökset voi ottaa ihan vaan sellaisenaan ja alkaa muokata niitä positiivisen vahvistamisen keinoin vähittäin haluttuun suuntaan.
Itse kun kävin operantin ehdollistamisen kurssin niin me harjoittelimme alkuun kanoilla, niin että tulee selväksi että kouluttaminen ei tarvitse miellyttämishalua, laumaviettiä, ihmisen johtajuutta tms onnistuakseen. Kanallahan näitä ei varmasti vieraaseen ihmiseen ole. Mutta hyvin onnistui kouluttaminen heti kun itsellä oli ruokaa millä palkata kana kun se teki vähän enemmän haluttuun suuntaan asiaa kuin ennen.
Koirista en ole nähnyt yhtäkään jonka käytöstä ei voisi muokata tällä tavoin. Toki toisten kanssa se on hitaampaa ja kärsivällisyyttä vaativampaa kuin toisten. Ääripäät olisi joku miellyttämishaluinen, aktiivinen paimenkoira (helppo) tai mahdollisesti traumatisoitunut luonnostaan miellyttämishaluttoman ja itsenäisen rodun yksilö (työtä riittää ja hermoja kysyy). Mutta aina voi tehdä jotain olipa yksilö millainen tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti tuntuu epätoivoiselta ja ärsyttääkin viedä räyhäävää/tempovaa koiraa ulkona. Mitä kaikki vastaantulijatkin ajattelevat? Oletko ajatellut näin? Varmaan olet, koska sehän on täysin inhimillistä :)
Koira kuitenkin vaistoaa tämän, ja tietää että olet jännittynyt ulkona. Se virittää kaikki aistinsa tarkkailemaan ympäristöä ja reagoi vastaantulijoihin.
Tämmöiset jutut eivät korjaannu hetkessä, mutta mulla on pari vinkkiä jotka saattavat auttaa;
Kerrot että koira tempoo ja räyhää hihnassa. Pelkäätkö että se pääsee joskus hihnasta irti tai vetää päänsä pannasta pois näissä tilanteissa? Jos kyllä, niin hanki ihan ekaksi istuvat valjaat (esim. Ezydog Chest plate -valjaat ovat sellaiset, että koira ei pääse niistä tempomallakaan pois). Kun hallinnan tunteesi koiraan paranee, rentoudut jo siitä.
Sitten seuraava neuvo on, että astuessasi ovesta ulos yritä vain miettiä, että teillä on ihan yhtä suuri oikeus kävellä siellä lenkillä kuin kaikilla muillakin. Älä lähde ulos hermoheikkona ja anteeksipyytelevällä asenteella. Ajattele että "minulla on oikeus olla ulkona koirani kanssa, vaikka se haukkuu ja räyhää. Koirani käytös on haastavaa mutta se ei silti tarkoita ettemme saisi nauttia ulkoilmasta siinä missä muutkin".
Kun koira räyhää, ja sinua hävettää, älä pura sitä koiraan. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Painin itse monta vuotta sen asian kanssa, että koiramme räyhäsi ulkona ja naama punaisena häpeästä menin sen perässä. Vasta kun tein työtä itseni kanssa, rentouduin ja pystyin ajattelemaan, että se ei ole mikään maailmanloppu vaikka minun koirani räyhää, koirakin alkoi vähän relaamaan.
Joka kerta kun koiran pelkäämään bussi tai roskisauto tuli vastaan, jännitin ja hermoilin. Joka kerta kun pikkulapsi tuli vastaan, pelkäsin. Ja koira tietty reagoi todella voimakkaasti. Lisäksi netin keskustelupalstojen kaikkitietävät koiranomistaja-besserwisserit saivat oloni todella epäonnistuneeksi. Vasta kun hyväksyin koiran huonon käytöksen enkä häpeillyt sitä jatkuvasti, ajatellut olevani huono omistaja, pääsimme edistymään koiran kanssa.
Minunkin koirani on myös jossain määrin heikkohermoinen. Se pelkää ääniä ja nopeita liikkeitä. Pyrimmekin yleensä menemään kiireettömästi ulkona. Pysähtelemme ja koira saa haistella aivan rauhassa. Olen huomannut että myös koira on näin rauhallisempi. Haistelu on sille rentouttavaa. Vältämme pahimpia ruuhka-aikoja eli aamukahdeksaa ja viiden iltapäivää. Silloin olen itse rentoutuneempi enkä keskity vilkuilemaan ympäristöä yhtä paljon.
Tsemppiä ap, kyllä se siitä paranee vielä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.Tässä on asiaa.
Nämä jotka tässä ketjussa sanovat ettei aloittajan kyseessä ole hermorakenne.... mistä he sen niin varmasti voivat sanoa=)
Koira-asioissa olen huomannut että ne itsevarmimmat neuvojat ovat yleensä ihan väärässä tulkintojensa kanssa.
Itse en käytä tuota sanaa "hermorakenne" koska se on hyvin epämääräinen. Totta kai koirillakin on yksilöllinen luonne, se lienee kaikille selvää. Toiset on rohkeampia ja toiset arempia ja on paljon muitakin yksilöominaisuuksia. Nämä voivat tehdä elämästä ihmisten yhteiskunnassa (ja esim. koulutettavuudesta) helpompaa tai vaikeampaa. Niinhän se on ihmislastenkin kanssa että yhdellä on helpompi temperamentti ja toisella vaikeampi.
Mutta varsinkin palveluskoirapiireissä tuota "hermorakennevika" sanaa käytetään yleisenä "kuoppatuomiona" koiralle joka nyt jotenkin ärsyttää, esim. koska on niitä ujompia ja arempia vaikka omistaja haluaisi koiransa olevan enemmänkin kovis. Siksi inhoan sitä sanaa. Sitä käytetään yleensä perusteettomasti leimaamaan koiria sellaiseksi ettei niitä muka voi kouluttaa ollenkaan tai niiden kanssa ei voi elää, vaikka olisi paljonkin tehtävissä koulutuksen keinoin.
Ongelma on hihnan toisessa päässä, pentu ei luota sinuun ja kuvittelee sinun haluavan siltä suojelua. Olet lähettänyt sille ristiriitaisia viestejä eikä se tiedä miten sen pitäisi olla.
Se olisi niinkuin seuraa- harjoittelua, koirakoulua ja sosiaalistamista vailla sun koirasi
Hermorakenne ei ole kyseessä, vaan sillä on ihan tyypillinen murkku-uhmaikä, ja siitä mennään läpi tottisharjoittelulla. Paikka, maahan, seuraa jne. Palkitaan herkuilla/leikillä, kumpi koiraasi nyt kiinnostaakaan ja pienistäkin onnistumisista. Harjoitellaan rauhallisilla paikoilla. Koiraa ei myöskään säälitellä kun sitä pelottaa, vaan menet edeltä ja sanot reippaalla äänellä tule tule ja houkutat. Sinun pitää olla itse itsevarma. Koirat on erittäin taitavia lukemaan ihmisen mielialoja ja toimivat sen mukaan, mitä johtaja tekee. Eli sinun pitäisi nyt ruveta itsevarmaksi johtajaksi koiralle, ja näyttää ettei ulkona ole se keppi esim. pelottava. Annat sen tutkia etkä kisko, houkutat kepin luo. Kosketat keppiä ja sanot rauhallisesti kiva keppi, tule tule. Ei pientäkään säälin ääntä, koira luulee että tästä käytöksestä kehutaan. Koirat elävät hetkessä, ja äänensävyissä ja mielentiloissa. Palkinnoilla kasvatetaan itsevarmuutta. Koirakoulussa pitää olla muitakin koiria sitten kentällä kun aletaan harjoitella mm. paikoilla oloa, ensin hiljaisella paikalla, sitten muiden sekaan. Ja vie kakara koirapuistoon!
Ja KYLLÄ maailmaan vähän haukkuakin mahtuu, tai enemmänkin. Koeta kuonopantaa, ja reippaasti vain eteenpäin toisista välittämättä, kun koulutat koiraa. (ja jos joku luulee ettei kuonopannassa voi syödä, juoda tai purra niin se ei ole eläinlääkärien käyttämä kuonokoppa, vaan niinkuin riimu eli tallipäitset hevosella). Kun käytös vähän rauhoittuu, ja korvat alkaa kuunnella, vaihda valjaisiin. Sitkeyttä. Kakara-ikä vaikuttaa.
9 koiraa olen kouluttanut, omia ja vieraita. Yhtä jopa heikkohermoiseksi väitettiin. Ei se muuta vaatinut kuin kärsivällisyyttä ja rauhoittumisen opettelua, eli koulutusta palkitsemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.Tässä on asiaa.
Nämä jotka tässä ketjussa sanovat ettei aloittajan kyseessä ole hermorakenne.... mistä he sen niin varmasti voivat sanoa=)
Koira-asioissa olen huomannut että ne itsevarmimmat neuvojat ovat yleensä ihan väärässä tulkintojensa kanssa.
Itse en käytä tuota sanaa "hermorakenne" koska se on hyvin epämääräinen. Totta kai koirillakin on yksilöllinen luonne, se lienee kaikille selvää. Toiset on rohkeampia ja toiset arempia ja on paljon muitakin yksilöominaisuuksia. Nämä voivat tehdä elämästä ihmisten yhteiskunnassa (ja esim. koulutettavuudesta) helpompaa tai vaikeampaa. Niinhän se on ihmislastenkin kanssa että yhdellä on helpompi temperamentti ja toisella vaikeampi.
Mutta varsinkin palveluskoirapiireissä tuota "hermorakennevika" sanaa käytetään yleisenä "kuoppatuomiona" koiralle joka nyt jotenkin ärsyttää, esim. koska on niitä ujompia ja arempia vaikka omistaja haluaisi koiransa olevan enemmänkin kovis. Siksi inhoan sitä sanaa. Sitä käytetään yleensä perusteettomasti leimaamaan koiria sellaiseksi ettei niitä muka voi kouluttaa ollenkaan tai niiden kanssa ei voi elää, vaikka olisi paljonkin tehtävissä koulutuksen keinoin.
Totta tuo mitä sanoit.
Varmasti kaikkien koirien käytöstä pystyy muokkaamaan haluttuun suuntaan kunhan omistaja vaan löytää juuri kyseiseen eläimeen tepsivät keinot. Mutta kyllä jossain vaiheessa tulee raja vastaan jos "hermot" ei kestä.
Palveluskoiraporukat koen itselleni vieraiksi vaikka mulla on palveluskoirarotuihin luettavia koiria ollut jokainen. Ehkä mulla on liiaksi mielikuva sieltä 30 vuoden takaa.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.
Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.
Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.
Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.
Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.
Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.
Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.Selitystä koiran ongelmille tuskin kannattaa edes etsiä, arvauksia ovat parhaimmillaankin. Eikä mitään selityksiä tarvitse edes tietää, vaan käytökset voi ottaa ihan vaan sellaisenaan ja alkaa muokata niitä positiivisen vahvistamisen keinoin vähittäin haluttuun suuntaan.
Itse kun kävin operantin ehdollistamisen kurssin niin me harjoittelimme alkuun kanoilla, niin että tulee selväksi että kouluttaminen ei tarvitse miellyttämishalua, laumaviettiä, ihmisen johtajuutta tms onnistuakseen. Kanallahan näitä ei varmasti vieraaseen ihmiseen ole. Mutta hyvin onnistui kouluttaminen heti kun itsellä oli ruokaa millä palkata kana kun se teki vähän enemmän haluttuun suuntaan asiaa kuin ennen.
Koirista en ole nähnyt yhtäkään jonka käytöstä ei voisi muokata tällä tavoin. Toki toisten kanssa se on hitaampaa ja kärsivällisyyttä vaativampaa kuin toisten. Ääripäät olisi joku miellyttämishaluinen, aktiivinen paimenkoira (helppo) tai mahdollisesti traumatisoitunut luonnostaan miellyttämishaluttoman ja itsenäisen rodun yksilö (työtä riittää ja hermoja kysyy). Mutta aina voi tehdä jotain olipa yksilö millainen tahansa.
Kyllä.
Ja mitenkäs monta sataa koiraa olet kouluttanut?
Tämä on juuri sitä, mitä tarkoitan.
Mitä vähäisempi kokemus, sitä pulleampi vakaumus omista taidoista ja siitä, että juuri minä osaan minun metodilla hoitaa kaikki ongelmat pois päiväjärjestyksestä.
Tosin omahyväisyys ei ole vierasta kokeneillekaan kouluttajille.
"Minä osaan, muut antaa vääriä neuvoja!"
Jos se ei olisi ollut niin surullista, vaikeaa ja raskasta, toistuva kuvio olisi naurattanut.
Ensin kouluttaja röyhistelee itsevarmana. Hän yrittää, kokeilee, ei toimi. Muutaman session jälkeen mestarikouluttaja raapii päätään. Kumma juttu, metodi ei toimi. Kyllä sen pitäisi....🤔.
Mentiin seuraavalle besser wisserille, sama uudelleen. "Minä tiedän miten pitää toimia, olette saaneet vääriä neuvoja, unohtakaa ne kaikki. Ja kohta:.. "Hmmmm. Outoa, kyllä tämä yleensä on auttanut..."🤔🤔🤔
Koira ei ole heikkohermoinen. Koulutusta se tarvii. Vika ei ole koirassa jos se ei osaa hihnakäyttäytymistä. Että katsopa ihan peiliin ja ala opettaa koiraasi.