Väsyminen koiranpentuun

Koiralla ei varmaankaan ole heikot hermot, mutta osalla kommentoijista on. Joku kysyy asiallisesti neuvoa ja kertoo olevansa väsynyt tilanteeseen, niin tulee vastauksia tyyliin "et ole kouluttanut koiraa, sun vikas". Wt-mammat pätemässä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.

Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.

Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.

Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.

Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.

Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.

Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.

Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.

Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.

Tässä on asiaa. 

Nämä jotka tässä ketjussa sanovat ettei aloittajan kyseessä ole hermorakenne.... mistä he sen niin varmasti voivat sanoa=)

Koira-asioissa olen huomannut että ne itsevarmimmat neuvojat ovat yleensä ihan väärässä tulkintojensa kanssa.

Ap ei tainnut mainita koiran rotuakaan.

Eikä sitä miten sitä on koulutettu.

Usein juuri lapsiperheissä koira vain hankitaan, ruokitaan ja lenkitetään.

Energiaa siihen paneutumiseen ei ole.

Koira menee vaan siinä sivussa.

Valitettavan tavallista on, koira on ensin kiva ja söpö, lapsetkin tykkää. Sitten huomataan että se on rasittava eläin ja vaivalloinen. Kohta mietitään, että kauanko tämä elää ja pääseekö tästä eroon?

PirkkoK kirjoitti:

Jos ei itse osaa kouluttaa koiraa niin sitä varten on ihan kurssit keksitty. Menette kurssille ja kouluttaja ohjaa teitä.

Etkö osaa lukea?

En minä oikein ymmärrä, miksi pitää niin valitella sitä, että lapsiperheissä tarvitaan perhekoira, joka pärjää ilman suurempia paneutumisia. Se sana on keksitty hyvään tarkoitukseen. Eihän sitä koiraa edes olisi, jos ei olisi tarkoitus laajentaa lasten maailmaa koiran avulla. Sitten kun on lapset saatu kasvatettua, harvempi taitaa sitten enää viitsiä uutta koiraharrastusta vaivoikseen hankkia, kun on juuri saanut lusittua parikymppisensä valmiiksi. Jos ei siis ole ehtinyt mieltyä koiralliseen elämään siinä matkan varrella.

Ehkä tämä koiranpitohomma on niitä asioita, joiden pitäisi kehittyä nykyistä laajemmin palvelualaksi. Koiran sosiaalistamisesta ja sen seuratarpeista voisi huolehtia joku työkseen, samalla etenkin nuoret koirat saisivat viettää päivänsä päivähoidossa jne. Ei voida olettaa, että jokainen koiranomistaja olisi hommassa taitava ja innostunut paneutumaan omien lastensakin kustannuksella. Sellaisen edellyttäminen on hihhulien hommaa.

Jos koiranpito miellettäisiin lopultakin kalliiksi harrastukseksi, joka se pohjimmiltaan on, köyhät ja kiireiset voisivat pitää yhteiskoiria. Nythän todellisuus on ikävä, kun koira otetaan lohduksi ankeuteen, ja sitten sen hyvinvointiin ei ole joko aikaa, taitoa tai varoja. Sitten ryhdytään moralisoimaan ja sitä kautta vain lisätään pahoinvointia maailmaan, sen sijaan että pidettäisiin eläinsuhdetta hyvänä asiana jokaiselle, ilman, että sen suhteen pitäisi olla kaikille täyspäiväinen. Yksi olkoon vastuussa koirasta, toiset olkoot kummeja.

Koira on ollut jo ihan meille tulemisestaan lähtien täysin eri  maata kuin veljensä, joka asuu tässä meidän lähellä. Veli menee rohkeasti moikkailemaan ihmisiä ja muita koiria. Meidän pentu on todella varautunut, lähestyy ihmisiä, etenkin miehiä (jopa ihan tuttuja naapureita) hiipien ja matalana valmiina pakenemaan. Lapsia haukkuu ja jos pääsee lähelle niin hyppii vasten, on todella epävarma. Pienestä pitäen on sosiaalistettu, mutta ongelma on se, kun tämän koiran kanssa ei noin vain mennä mihinkään kauppakeskukseen hengailemaan, koska koira on ihan päreinä siellä ja säntäilee ihmisten jalkoihin ja haukkuu ja haukkuu kauheassa paineessa. Eli todella kaukana kauppakeskuksesta pitää pysytellä, jos haluaa, ettei koira sekoa. Pihapiiri on pullollaan kaiken ikäisiä lapsia, joiden kanssa on rauhalliseen tahtiin yritetty sosiaalistaa koiraa, mutta mikään ei muutu. Asumme kaupungissa, joten ärsykkeitä on paljon. 

Haluan sanoa vielä sen, että koira on ihana ja rakas, mutta itse olen tosi väsynyt. Onneksi omat lapset ovat jo sen verran isoja, että voivat vähän auttaa koiran hoidossa leikittämällä ja opettamalla temppuja koiralle. Ja joku tuossa kyseli, että onko koiralla omaa rauhaa niin kyllä on. Kouluttaja meillä on apuna, mutta tuntuu että tähän koiraan ei oikein mikään toimi. 

Ap 

Ap, olet rohkea kun teit tän aloituksen. Mulla ei ole mitään neuvoja, vain sympatiaa. Itselläni on saman ikäinen pentu, ja olen aivan kypsä siihen, vaikka pennussa ei ole vikaa. Tottakai olemme perheenä kiintyneet pentuun, ja hoidamme sen hyvin, mutta se sotkee ihan älyttömästi ja työtä on to del la paljon. En ottaisi sitä, jos tietäisin, minkälaista se on. Kaduttaa suunnattomasti. Onneks nykyään uskalletaan jo tunnustaa ääneen, jos koiran kanssa on raskasta. Joskus se voi jopa olla ylivoimaista. Ap, se on inhimillistä. Olisi hyvä, jos koiran hankintaa mietittäisiin vielä tarkemmin. Me kyllä mietimme. Asiaa vatkattiin vuositolkulla. Silti kadun. Syvästi.

Yllättävän hyviä vastauksia tällä kertaa! Ei tullut yhtään kaikki paskantavat koirat monttuun ja koirat syö syö enemmän lihaa kuin ihmiset, hävetkää tai pistä se rakkis kuriin, kukaan ei sen räkytystä jaksa kattoa tai kuunnella -tyyppisiä vastauksia! Ihan oikeasti asiallisia vastauksia, joissa vielä korostettiin nykyistä positiivista kasvatuslinjaa. Ja aivan oikein myös muistutettiin siitä tyypillisestä mörkö- ja murkkuvaiheesta, joka on jopa vielä haastavampi kuin se pentuvaiheen pissa-kakka-näykkimisvaihe. Paljon kärsivällisyyttä ja koiran ymmärtämistä, palkkaamista ja kehumista ja rohkaisua sekä oman asenteen ja käyttäytymisen tarkkailua niin kyllä asiat menee parempaan suuntaan ja teillä voi olla ihan asiallinen rekku tuossa vuoden päästä. Koulutusohjauksesta ja kursseista ei varmasti ole haittaa, etenkin jos on eka koira. Eikä se aiempi kokemuskaan aina auta, jos koiran persoona on vaan erilainen kuin aiemmat. Eihän lapsistakaan tule aina samanlaisia vaikka kuinka samat vanhemmat kasvattaa, osa on ujompia ja arempia, osa räiskyvämpiä ja rohkeampia, jolu kaipaa paljon syliä ja rauhaa, toinen paljon tekemistä jne.

Terv. toinen murkkukoiran omistaja

Kun oikein väsyttää, tehkää kuten me teimme koiran pahimpina aikoina. Koira autoon ja ajetaan vähän syrjäisemmälle ulkoilemaan. Kun koiramme on ollut kaikkein kaameimmillaan, näitä ajolenkkejä on tehty kolmesti päivässä. 

Pointti on siinä, että edes joskus koiralla ja isäntäväellä olisi hauskaa ja rentoa ulkona. Niinä päivinä kun jaksamista on enemmän ja hermot ovat terästä, koulutetaan koiraa enemmän. 

Meillä on juuri tuollainen kaikkeen voimakkaasti reagoiva ja hyvin energinen koira. Joskus on meinannut itku tulla väsymyksestä, kun lenkiltä on tultu kotiin täynnä mustelmia kun koira on rähjätessään purrut käsiäni tai reisiäni. Ymmärrän oikein hyvin sen suunnattoman uupumuksen, mikä päivittäisestä lenkittämisestä tulee, kun se on raskasta puurtamista eikä leppoisaa kuljeskelua.

Hyvä on kuitenkin aina muistaa, että koira on viaton eikä ymmärrä. Se tekee parhaansa lauman jäsenenä, vaikka toimiikin väärin yrittäessään olla hyödyllinen ja hyvä osa laumaa. Aloittajan koira on myös vielä hyvin nuori. Sillä on ehkä mörkövaihe ja alkava murrosikä, joten se ei ole otollista aikaa miettiä millainen koira oikeastaan on. Koiran todellinen luonne näkyy vasta aikuisena. Voimia vain ja sisua.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet rohkea kun teit tän aloituksen. Mulla ei ole mitään neuvoja, vain sympatiaa. Itselläni on saman ikäinen pentu, ja olen aivan kypsä siihen, vaikka pennussa ei ole vikaa. Tottakai olemme perheenä kiintyneet pentuun, ja hoidamme sen hyvin, mutta se sotkee ihan älyttömästi ja työtä on to del la paljon. En ottaisi sitä, jos tietäisin, minkälaista se on. Kaduttaa suunnattomasti. Onneks nykyään uskalletaan jo tunnustaa ääneen, jos koiran kanssa on raskasta. Joskus se voi jopa olla ylivoimaista. Ap, se on inhimillistä. Olisi hyvä, jos koiran hankintaa mietittäisiin vielä tarkemmin. Me kyllä mietimme. Asiaa vatkattiin vuositolkulla. Silti kadun. Syvästi.

Lohduttavaa kuulla, että jollain muulla on samoja tuntemuksia. Myös me harkittiin koiran ottamista pitkään ja omassa lapsuuden perheessäni on ollut koiria. Sinänsä olen koiriin tottunut eikä joku sisäsiisteystreenaus tai lenkittäminen minua stressaa vaan tämän meidän pennun luonne on se haastavin ja ahdistavin asia. Välillä ahdistaa niin paljon, että mitään muuta ei päässä sitten pyörikään. Se täytyy sanoa, että lapsuudenperheen koirat ovat olleet kyllä superhelppoja tähän nykyiseen verrattuna. 

Ap

Minkä rotuinen ap:n koira on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa, että mestarikouluttajatkaan ei saa selkoa, mistä ongelmakäytös johtuu, kun se on päässyt kehittymään.

Myöskin on ihan turha huudella sivusta tätä vanhaa scheissea, että koiran ongelma johtuu omistajasta.

Kokeneella omistajalla voi olla yllättäen käsissään koiraongelma, jolle ei löydy sen paremmin selitystä kuin ratkaisuakaan. Aloittelevilla kaiken väärin tekevillä välinpitämättömästi koulutukseen suhtautuvilla ihmisillä voi olla täydellinen perhekoira, hyvin käyttäytyvä ja helppo.

Eikä asia ole mitenkään heidän ansiotaan.

Koiran traumat lähtevät usein pikkupentuajasta. Hermostunut emä kasvattaa pentunsa hermoilijoiksi. Kun omistaja saa 8-viikkoisen pennun kotiinsa, pohja tuleville käytöshäiriöille on jo luotu. Se vain ei pikkupennusta välttämättä näy.

Olen omistanut helpon koiran ja ongelmakoiran. Sama rotu. Helppo koira oli ensimmäinen. Tehtiin varmasti kaikki mahdolliset virheet ekan kanssa. Rauhallinen koira, sitä ei voinut pilata. Toinen oli niin vaikea ja uuvuttava, etten mene siihen tarkemmin. Mutta tuskin otan koiraa enää ikinä. Emä oli hermokimppu, kasvattaja pentutehtailija. Näitä ei tajunnut ennen kuin oli myöhäistä.

Sydäntä särkee, mitä kaikkia konsteja riehuvan koiran käytöksen korjaamiseen tarjotaan. Yleensä viisaimpia huutelijoita ovat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Ne joilla on ollut ongelmakoira, ovat ohjeissaan ja tuomioissaan maltillisia. He tietävät, että hermostuksesta tärisevä koira, joka säntää kaiken kimppuun mikä liikkuu, repii lopulta omistajansa hermot riekaleiksi. Etenkin jos koira on iso, niin että sitä on fyysisesti vaikea hallita. Vastuullinen omistaja kärsii ja hermostuu itsekin koiraan. Hän ottaa vakavasti vastuunsa. Hän tajuaa olevansa vastuussa siitä, että koira ei aiheuta vaaraa sivullisille.

Ja sitten on näitä, jotka kulkee lehmänkokoisen vaarallisen ja hallitsemattoman koiransa kanssa huudellen että täältä tullaan, pois alta! Tolloimmat pitävät vaarallista koiraa irrallaan.

Lähiseudun koiranomistajat pelkäävät, ja kyseisen pedon hampaiden jälkiä on paikkailtu usean pikkukoiran nahasta.

Selitystä koiran ongelmille tuskin kannattaa edes etsiä, arvauksia ovat parhaimmillaankin. Eikä mitään selityksiä tarvitse edes tietää, vaan käytökset voi ottaa ihan vaan sellaisenaan ja alkaa muokata niitä positiivisen vahvistamisen keinoin vähittäin haluttuun suuntaan. 

Itse kun kävin operantin ehdollistamisen kurssin niin me harjoittelimme alkuun kanoilla, niin että tulee selväksi että kouluttaminen ei tarvitse miellyttämishalua, laumaviettiä, ihmisen johtajuutta tms onnistuakseen. Kanallahan näitä ei varmasti vieraaseen ihmiseen ole. Mutta hyvin onnistui kouluttaminen heti kun itsellä oli ruokaa millä palkata kana kun se teki vähän enemmän haluttuun suuntaan asiaa kuin ennen. 

Koirista en ole nähnyt yhtäkään jonka käytöstä ei voisi muokata tällä tavoin. Toki toisten kanssa se on hitaampaa ja kärsivällisyyttä vaativampaa kuin toisten. Ääripäät olisi joku miellyttämishaluinen, aktiivinen paimenkoira (helppo) tai mahdollisesti traumatisoitunut luonnostaan miellyttämishaluttoman ja itsenäisen rodun yksilö (työtä riittää ja hermoja kysyy). Mutta aina voi tehdä jotain olipa yksilö millainen tahansa.

Kyllä.

Ja mitenkäs monta sataa koiraa olet kouluttanut?

Tämä on juuri sitä, mitä tarkoitan.

Mitä vähäisempi kokemus, sitä pulleampi vakaumus omista taidoista ja siitä, että juuri minä osaan minun metodilla hoitaa kaikki ongelmat pois päiväjärjestyksestä.

Tosin omahyväisyys ei ole vierasta kokeneillekaan kouluttajille.

"Minä osaan, muut antaa vääriä neuvoja!"

Jos se ei olisi ollut niin surullista, vaikeaa ja raskasta, toistuva kuvio olisi naurattanut.

Ensin kouluttaja röyhistelee itsevarmana. Hän yrittää, kokeilee, ei toimi. Muutaman session jälkeen mestarikouluttaja raapii päätään. Kumma juttu, metodi ei toimi. Kyllä sen pitäisi....🤔.

Mentiin seuraavalle besser wisserille, sama uudelleen. "Minä tiedän miten pitää toimia, olette saaneet vääriä neuvoja, unohtakaa ne kaikki. Ja kohta:.. "Hmmmm. Outoa, kyllä tämä yleensä on auttanut..."🤔🤔🤔

Kyllä sitä kokemusta jonkin verran on, kun olen 20 vuotta koiria kennelnimellä kasvattanut ja kilpaillut koirieni kanssa useissa lajeissa (näyttelyt, toko, agility, pelastuskoiratoiminta jne). Tämän lisäksi olen ollut vetämässäkin harrastusryhmiä koiraseurassa johon kuulun (pentukurssi, toko, agilityryhmän vetäminen).

Ja on sitäkin joskus sattunut, että oman kasvattini ja sen perheen kesken ei ole kaikki sujunut hyvin, onpa joskus omistaja uskonut niinkin että kyseessä on kertakaikkiaan parantumattoman luonnevikainen koira. Tällaisessa tapauksessa aina tarjoan, että voisin ottaa ongelmakoiran meille joksikin aikaa, niin katsotaan mitä voidaan tehdä. Näistä on tullut hyvin äkkiä oikein mukavia koiria. Ei ole vaan jotenkin omistajakodin ja koiran tarpeet ja luonteet sopineet yhteen tai on tietämättömyyttään tehty karkeita virheitä. 

Sitä en kiellä etteikö jotkut koiraluonteet olisi haastavia, ja että on olosuhde/koirakombinaatioita jotka ei vaan sovi yhteen ja parempi olisi etsiä uusi koti. Esim. herkkä ja arka koira ja isossa kaupungissa asuva lapsiperhe jossa vilkasta elämää ja paljon menoja, koira hoitoon usein. Koira voi vaan stressaantua liikaa eikä siinä oikein koulutus auta. Mutta useimmiten erilaisiin käytösongelmiin on aina saatavissa aikaan ainakin parannusta, ellei sitten aina saa 100% varmaksi oloissa kuin oloissa. 

Myönnän muuten että olin nuorempana vähän kuten kuvaamasi kouluttajat. Minulla oli ollut tietyntyyppisiä koiria, jotka toimivat tietyllä tapaa. Eli aktiivisia, palvelushaluisia paimenkoiria lähinnä. No, minä aloin sitten vetää ryhmää jossa oli kaikenlaisia rotuja. Nuoruuden ja kokemattomuuden tuomalla itsevarmuudella oletin että kaikille koirille täytyy toimia ne menetelmät jolla itsekin olin esim. pari tokovaliota kouluttanut. Sitten sinne kurssille tulee joku terrieri tai vinttikoira, joka ei ollenkaan toimikaan samalla logiikalla kuin mun koirat. Ne ei esim. tarjonneet ikinä mitään käytöstä itse eikä oletusarvoisesti halunneet toimia yhdessä ihmisen kanssa. Taisin olla sellaisilla koirillle aikanani aika pirun huono kouluttaja, kun uskoin että "no joo, noista ei vaan tule mitään, ei sovi lajiin". Sittemmin olen tarkoituksella kilpaillut tokossa esim. kahden terrierin kanssa tutustuakseni siihen miten itsenäiset koirat toimii.

Mun koira oli tuollainen samanlainen pentuna. Tosi arka, pelkäsi postilaatikoita, pensaita, varjoja, ihmisiä, ihan kaikkea.

Mitä enempi ikää tuli, sitä hankalammin antoi vieraiden koskea. Pentunakin selvästi pelkäsi jos joku ihminen tuli tekemään tuttavuutta. Yritin sosiaalistaa, mutta koskaan en siitä saanut sellaista, kuin olisi pitänyt. Ja mulla on vuosien koirakokemus, että en ole mikään vasta alkaja.

Sain sen kyllä totutettua kaikkeen muuhun (pensaat, postilootat jne), mutta ihmisiä kohtaan on edelleen arka. Haukkuu ja murisee, jos joku koittaa tulle lähelle. Koira on nyt 6vuotias.

Hihnassa ei tosin ole koskaan vetänyt ja makupaloilla olen pennusta asti opettanut ohittamaan muut vastaantulevat koirat.

Koirani sisarukset ovat sosiaalisia ja uteliaita, olleet aina. Jostain syystä tämä pentu on erilainen.

Mutta kyllä sitä voi pärjätä myös tälläisenkin koiran kanssa, se vaan vaatii tosi paljon koulutusta. Olen epäillyt koirani olevan heikkorakenteinen hermoiltaan ja sellainen pehmeä. Muistaa ikävät asiat herkästi, eikä oikein osaa päästä yli jos kokee jotain huonoa. 

Koirasi on vielä hyvin nuori ja vaatii paljon pitkäjänteistä koulutusta. Myös koirankouluttajissa on eroa, joten jos yhden kanssa tuntuu, ettei edistystä tapahdu, kannattaisi harkita kouluttajan vaihtamista. 

Koiralla vois myös olla kauheasti energiaa, joka sitten purkautuu kaiken haukkumisella, räyhäämisellä ja hihnassa tempoilemisella. Myös koiran rotu/rodut vaikuttaa.

Jotkut koirat vaan ovat enemmän jääräpäisempiä ja iälläkin on merkitystä. Teidän koira alkaa olemaan siinä iässä, että koetellaan oikein kunnolla rajoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet rohkea kun teit tän aloituksen. Mulla ei ole mitään neuvoja, vain sympatiaa. Itselläni on saman ikäinen pentu, ja olen aivan kypsä siihen, vaikka pennussa ei ole vikaa. Tottakai olemme perheenä kiintyneet pentuun, ja hoidamme sen hyvin, mutta se sotkee ihan älyttömästi ja työtä on to del la paljon. En ottaisi sitä, jos tietäisin, minkälaista se on. Kaduttaa suunnattomasti. Onneks nykyään uskalletaan jo tunnustaa ääneen, jos koiran kanssa on raskasta. Joskus se voi jopa olla ylivoimaista. Ap, se on inhimillistä. Olisi hyvä, jos koiran hankintaa mietittäisiin vielä tarkemmin. Me kyllä mietimme. Asiaa vatkattiin vuositolkulla. Silti kadun. Syvästi.

Eiks olekin ap helpottavaa kuulla, että on muitakin, jotka katuvat, ja joille koiranomistaminen on lähes ylivoimaisen rankkaa? Se kyllä helpottaa. Pitäis perustaa joku tukisivusto! :) Terveisin tuo jota samanikäinen pentu kaduttaa

Lohduttavaa kuulla, että jollain muulla on samoja tuntemuksia. Myös me harkittiin koiran ottamista pitkään ja omassa lapsuuden perheessäni on ollut koiria. Sinänsä olen koiriin tottunut eikä joku sisäsiisteystreenaus tai lenkittäminen minua stressaa vaan tämän meidän pennun luonne on se haastavin ja ahdistavin asia. Välillä ahdistaa niin paljon, että mitään muuta ei päässä sitten pyörikään. Se täytyy sanoa, että lapsuudenperheen koirat ovat olleet kyllä superhelppoja tähän nykyiseen verrattuna. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet rohkea kun teit tän aloituksen. Mulla ei ole mitään neuvoja, vain sympatiaa. Itselläni on saman ikäinen pentu, ja olen aivan kypsä siihen, vaikka pennussa ei ole vikaa. Tottakai olemme perheenä kiintyneet pentuun, ja hoidamme sen hyvin, mutta se sotkee ihan älyttömästi ja työtä on to del la paljon. En ottaisi sitä, jos tietäisin, minkälaista se on. Kaduttaa suunnattomasti. Onneks nykyään uskalletaan jo tunnustaa ääneen, jos koiran kanssa on raskasta. Joskus se voi jopa olla ylivoimaista. Ap, se on inhimillistä. Olisi hyvä, jos koiran hankintaa mietittäisiin vielä tarkemmin. Me kyllä mietimme. Asiaa vatkattiin vuositolkulla. Silti kadun. Syvästi.

Eiks olekin ap helpottavaa kuulla, että on muitakin, jotka katuvat, ja joille koiranomistaminen on lähes ylivoimaisen rankkaa? Se kyllä helpottaa. Pitäis perustaa joku tukisivusto! :) Terveisin tuo jota samanikäinen pentu kaduttaa

Lohduttavaa kuulla, että jollain muulla on samoja tuntemuksia. Myös me harkittiin koiran ottamista pitkään ja omassa lapsuuden perheessäni on ollut koiria. Sinänsä olen koiriin tottunut eikä joku sisäsiisteystreenaus tai lenkittäminen minua stressaa vaan tämän meidän pennun luonne on se haastavin ja ahdistavin asia. Välillä ahdistaa niin paljon, että mitään muuta ei päässä sitten pyörikään. Se täytyy sanoa, että lapsuudenperheen koirat ovat olleet kyllä superhelppoja tähän nykyiseen verrattuna. 

Ap

Oho! Menipäs hassusti toi lainaus!

Tuntuu kummalliselta tuo, että

lapsiperheessä elävä koira räyhää lapsille.

Haukkuuko vai yrittääkö kiinni?

Onko kyseessä joku metsästyskoira tai noutaja? Ei kai sentään laumanvartija?

Meillä on pian neljävuotias koira. Sekin on varsinkin sisällä ihana. Tosi, tosi lapsirakas ja tykkää kaikista muistakin.

Ulkoilu oli pitkään ihan tosi vaikeaa. Koira veti niin kovaa kuin vaan jaksoi ja kaikkea päin. Haukkui kaikille ja jos jossain näkyi lintuja se meni ihan sekaisin, on puoliksi paimen...

Sitä kesti muutaman vuoden. Nykyään koira kävelee minun kanssani aika nätisti. Varsinkin kun olen itse rauhallinen ja kävelen rauhallista tahtia, koira ei kiihdy liikaa ja malttaa itsekin.

Aikuiset ohittaa välinpitämättömästi. Lapsille heiluttaa häntää iloisesti. Mummoja ja pappoja se jostain syystä rakastaa ja niitä kohden yrittää vähän vetää, ei pahasti kuitenkaan.

Jos vastaan tulee toinen koira... tämä meidän toki huomaa sen jo kaukaa ja alkaa ”kyttäämään”, ei kuule enää mitään, vetää ihan hirveästi ja haukkuu kovalla äänellä. Tosi rasittava ja kyllä mua hävettää. Vain jos se vastaantuleva koira ei kiinnitä mitään huomiota tuohon meidän räksyyn niin tämäkin ohittaa vähän nätimmin.

Mun mies antaa tuon koiran riekkua miten huvittaa lenkillä. Käyttää sitä fleksissä ja nauraa vaan kun haukkuu ja riekkuu.

Me ei oikein koko perheen kanssa voida ulkoilla yhtä aikaa. Silloin koira menee ihan sekaisin ja säntäilee ja haukkuu meille, ihan kuola välillä roiskuu kun toinen on jotenkin stressaantunut. Mies karjuu sille ja minä ahdistun. Yritän itse hoitaa ainakin ne pisimmät lenkit yksin tai lasten kanssa niin päästään helpommalla. Ilman miestä mukana koira kulkee kivasti eikä stressaa meistä.

Joskus on tosiaan koiran hermorakenteessakin vikaa mutta näitä vikoja ei oikein keskenkasvuisesta murkkukoirasta kannata vielä kauheasti analysoida, ihan kuten lapsillekaan ei anneta jotain persoonallisuushäiriödiagnoosia, kun persoona ei vielä ole kypsynyt. Toki on koiria, jotka ovat pennusta asti haasteellisempia ja esim. hyvin reaktiivisia kaikkiin ärsykkeisiin. Omakin koira on sellainen ja on aivan erilainen kuin aiemmat mutta on toki erirotuinenkin, mm. riistaviettiä.paljon eneän, vaikka ei mikään metsästyskoira olekaan. Mutta vaatii siis itseltä ihan erilaista asennetta ja myös sen hyväksymistä, että tämä koira nyt on tällainen ja sen kanssa pitää vaan löytää keinot, joilla selvitään ja joilla saadaan elämästä jotain iloakin irti.

Sen verran vielä, että onko mietitty sitä, että koiralla ei ole mitään hermostuneisuutta aiheuttavia terveysongelmia? Esim. jatkuva närästys tai kutiseva iho tai korvat voi ärsyttää koiraa ja toisaalta ahdistuneisuus ja hermostuneisuus voi näitä vaivoja pahentaa ja aiheuttaa ongelmakierteen. Mitä syö? Saako esim. raakaruokaa, riittävästi sinkkiä, omegaöljyjä? Onko käytössä Adaptil tms. feromonirauhoitin? Opetellaanko koiran kanssa rauhoittumista ja rentoutumista?

Vierailija kirjoitti:

Koira on ollut jo ihan meille tulemisestaan lähtien täysin eri  maata kuin veljensä, joka asuu tässä meidän lähellä. Veli menee rohkeasti moikkailemaan ihmisiä ja muita koiria. Meidän pentu on todella varautunut, lähestyy ihmisiä, etenkin miehiä (jopa ihan tuttuja naapureita) hiipien ja matalana valmiina pakenemaan. Lapsia haukkuu ja jos pääsee lähelle niin hyppii vasten, on todella epävarma. Pienestä pitäen on sosiaalistettu, mutta ongelma on se, kun tämän koiran kanssa ei noin vain mennä mihinkään kauppakeskukseen hengailemaan, koska koira on ihan päreinä siellä ja säntäilee ihmisten jalkoihin ja haukkuu ja haukkuu kauheassa paineessa. Eli todella kaukana kauppakeskuksesta pitää pysytellä, jos haluaa, ettei koira sekoa. Pihapiiri on pullollaan kaiken ikäisiä lapsia, joiden kanssa on rauhalliseen tahtiin yritetty sosiaalistaa koiraa, mutta mikään ei muutu. Asumme kaupungissa, joten ärsykkeitä on paljon. 

Haluan sanoa vielä sen, että koira on ihana ja rakas, mutta itse olen tosi väsynyt. Onneksi omat lapset ovat jo sen verran isoja, että voivat vähän auttaa koiran hoidossa leikittämällä ja opettamalla temppuja koiralle. Ja joku tuossa kyseli, että onko koiralla omaa rauhaa niin kyllä on. Kouluttaja meillä on apuna, mutta tuntuu että tähän koiraan ei oikein mikään toimi. 

Ap 

Nyt kyllä kuulostaa vähän sellaiselta tapaukselta että voi olla että se koira olisi onnellisempi rauhallisemmassa elämässä. Ei kaikista tule "kauppakeskus"- tai kaupunkikoiria. Kaupungissa oloon tosin suuri enemmistö koiria tottuu, jos niitä ei viedä esim. kauppakeskuksiin, julkisiin kulkuneuvoihin, koirapuistoihin ja kävelytetään mahdollisimman rauhallisilla kävelyteillä. Esim. itse kun asuin Helsingissä kantakaupungissa, tämä oli ihan liikaa toiselle koiristani, se oli jatkuvassa stressitilassa ja sen takia ärsyttävä häslä. Nyt asun Helsingin Viikissä, jossa ihmisvilinää on paljon vähemmän, samoin melua, ja koira on kuin eri koira. 

Tästä aiheesta tuli mieleen pari viikkoa sitten näkemäni tapaus josta aavistelen surullista lopputulosta... Miehellä erikoisen näköinen pentu ja kysyin mitä rotua. No, se oli vlcak, tsekkiläinen koirasusi. Ja arka kuin mikä. Mies taas tuntui olevan sitä lajia että hänpä on ottanut kulmien kovimman koiran, oikein osittain suden. Minä ajattelin itsekseni, että voi voi, kun susi on villieläin ja villieläimet on varovaisia, niiden täytyy olla selvitäkseen hengissä. Toivottavasti tyyppi ei sentään ala sitten "huonoa käytöstä" joka johtuu arkuudesta karsia pois kovalla kädellä ja rangaistuksella, koska siinä vaiheessa on homma lopullisesti pilalla koiran alkaessa enemmän pelätä ja stressaantuneena tehdä häiriökäytöksiä, ja isännän todetessa että jaahas, tuo itsepäinen otus ei vieläkään tottele joten lisää kuria.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kummalliselta tuo, että

lapsiperheessä elävä koira räyhää lapsille.

Haukkuuko vai yrittääkö kiinni?

Onko kyseessä joku metsästyskoira tai noutaja? Ei kai sentään laumanvartija?

Ei se ole kovin epätavallista että koira suhtautuu noin kaikkiin muihin paitsi oman lauman jäseniin. Luonnossa vieraan lauman kohtaaminen on aina stressi- ja vaaratilanne, ja osalla koirista näitä alkukantaisia viettejä on vielä jäljellä. 

Noin nuori koira, ei mitään hätää. Itselläni on ollut useampia shelttejä, ja urokset varsinkin on usein ihan häsliä 1,5-2 vuoden ikään. Itse en jaksa siitä edes stressata enkä tapoja pois kouluttaa, kun tiedän että iän myötä rauhoittuvat itsestään. 

Esim. mun nyt 11 kk vanha sheltti. Haukkuu hihnassa joka ainoan ihmisen tai koiran. Jos sen päästää irti ja se näkee koiran, se ihan varmasti menee sen koiran luo eikä tottele mitään. Kiinni otettaessa tykkää leikkiä pakoiluleikkiä, melkein antaa minun saada itsensä kiinni ja sitten pakoon, härnäten: "nännnännää, et saa kiinni, yritä vaan". On pidettävä hihnassa jos auto- tai kävelyteitä lähelläkään, koska otuksen mielestä autoja, mopoja ja juoksijoita on jahdattava. Lisäksi kaverilla paimennusvietti on varsin ärsyttävän vahva. Yrittää esim. lapsia paimentaa yhteen kasaan, näykkimällä näitä jalkoihin ja ohjaten nippuun. 

Mutta en minä huolta mistään kanna, hyvä koira siitä tulee. Agilityä jo harrastammekin joten koulutellaankin, mutta noin vilkasta ja vahvaviettistä ei saa kyllä kovin nuorena millään sitä itseään kiihdyttävissä tilanteissa luotettavasti tottelevaksi. Joten odotellaan että sille kasvaa aivot ja korvat :D