Epävakaa persoonallisuus, miten pärjätä tälläisen kanssa?

Eihän tuollaista ole kenenkään pakko kestää :(

Mulla oli tuollainen ystävänä, en kestänyt. 

Säälittää tuommoinen kohtalo, kun tavallaan voisi elää ihan normaalia elämää, jos valitsisi toisin. Nyt on itsemurhan partaalla kuviteltujen asioiden vuoksi. On hoidossa kyllä, mutta itse näkee hoidon niin että etsii sieltä apua kestää oman elämän vääryydet, ongelma on siinä että noita vääryyksiä ei ole tapahtunut...

Ap

Minä ainakin rauhoitun kun kaikki turha stressi haihtuu. Se on vain yksi piirre ihmisessä. Monien joukossa. Suht jämäkkä ja rauhallinen voi olemuksellaan tyynnyttää epävakaan.

Hetkeksi.

Kyllä epävakaan kanssa voi pärjätä, kuvaamasi henkilö voikin sitten olla haastavampi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin rauhoitun kun kaikki turha stressi haihtuu. Se on vain yksi piirre ihmisessä. Monien joukossa. Suht jämäkkä ja rauhallinen voi olemuksellaan tyynnyttää epävakaan.

Hetkeksi.

Näin olen tehnytkin, vuosia jo. Ymmärtänyt, kuunnellut, rauhoitellut, tasoittanut tunteita. Aina tulee uusia huonoja kausia, joiden yhteydessä minusta kuvitellaan pahaa. Alan olla väsynyt.

Ap

Mulla myös tämmöinen tilanne ja en meinaa jaksaa. Oman tuttavani kanssa vääntäessä on tullut otettua vähän asioista selvää. Käykö läheisesi dialektisessa käyttäytymisterapiassa? Onko hänellä selkeät rajat hoitosuhteellaan? Yksi asia mihin ei pidä kiinnittää huomiota, on ihmisen itsetuholla uhkailu. Se kun on usein osa tunteiden ilmaisua, ei siis tosi tarkoituksella sanottua. Epävakailla kun on usein (huom, ei läheskään aina) epävakaiden tunteiden vuoksi aika rajoittuneet sosiaaliset taidot.

Eräs tuttava on tehnyt vuosikymmeniä mielenterveystyötä ja sanoi, että mitä vanhemmaksi ihminen pääsee ennenkuin epävakaus ryöpsähtää valloilleen, sen parempi. Minkä ikäinen läheisesi on? Jos on vanhempi kuin parikymppinen, toivoa on enemmän. Nuorilla pruukaavat kuulemma itsemurhayritykset olemaan niin rajuja, että vähän "vahingossakin" kuolevat, vaikka tarkoittivat yrityksen hätähuudoksi.

Kasi jatkaa vielä, että olen tosiaan huomannut, että muut ihmiset eivät tunnu olevan tuttavalleni kuin joko hänen auttajiaan tai vihollisiaan. Hän ei näe minua samalla tavalla ihmisenä kuin itsensä, hän jotenkin on ainoa olemassaoleva ihminen ja me muut statisteja. Tämä tekee hänet hyvin rajattomaksi: rajoja ei kunnioiteta, käyttäydytään huonosti ja manipuloidaan oman itsen eduksi.

Jotenkin tuntuu, että näiden ihmisten pitäisi ensin yrittää oppia olemaan itsensä kanssa, mutta juuri yksinoloa ainakin tuttavani välttää viimeiseen asti. 

Toivon niin että oot 'ammattiprovo', kamalaa jos tällaiset ihmiset on syy siihen kuin vaikeasti Suomessa hoitoa mtt-asioissa saa.

Mitähän kymppi tarkoittaa? Että jos ajattelee läheisestään noin, niin se ei saa hoitoa? Vai, että jos epävakaata persoonallisuushäiriöstä annetaan tuollainen kuva?

Kannattaa tutustua sairauden kriteeristöön. Se on ihan kauheaa, sellaista en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Enkä hänen läheisilleen. Koskapa kyseessä on todella kimurantti persoonallisuushäiriö. 

Kyllä siihenkin hoto on olemassa ja sitä annetaan. Mielenterveyden hoitoonpääsyn ongelma on paljon yksinkertaisempi: rahan puute ja jatkuva kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten riisto. Ei väsynyt ja turhautunut läheinen ole se taho, jota syytellä.

Kiitos selvennyksestä, 10.

Voihan olla niinkin että on sanottu ja tehty mutta se joku tai ne kuka tai ketkä on sanoneet ja tehneet peittelevät omia tekosiaan. Itsellä on perhepiirissä tälläinen. Kiillotetaan totuutta jotta totuus ei tulisi muille ilmi.

Olen ymmärtänyt, että aika usein on seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa taustalla. Tarvitaan lopulta aika paljon kaltoinkohtelua, että ihmisen persoonallisuus pirstaloituu noin kovin.

Jos on pahoja ongelmia, niin kunnon terapiaan pitäisi päästä. DKT eli dialektinen käyttäytymisterapia on paras, mutta ei sitä joka paikassa tietenkään saa. Itselläni ainakin terapia auttoi tosi paljon epävakauteen ja tiedän sen auttaneen ihmisiä esim takaisin töihin ja opiskelemaan, itsetuhoisuus on jäänyt kokonaan pois kuvioista.

Jos on vaarana, että sinunkin mielenterveys järkkyy eikä mitään tehokasta hoitoa ole näköpiirissä, niin suhtautuisin kyllä vähän pessimistisesti tilanteeseenne. Sen opin DKTssa, että "sekoilua" eivät läheiset saisi palkita esim ryntäämällä apuun. Se on hieman julmaa, mutta pidemmällä aikavälillä siitä on hyötyä. Tietenkään ketään ei jätetä esim virumaan kuoleman kieliin... Epävakaan pitäisi oppia taidokkaammaksi tunteidensa suhteen ja pyytää apua ennen kuin tilanteet eskaloituvat. Pitkällä aikavälillä sitä oppii auttamaan itse itseään, mutta ilman terapiaa se voi olla todella vaikeaa.

Epävakaa kuten eivät muutkaan mt-ongelmista kärsivät mitenkään tietoisesti valitse toimia sillä tavalla kuin he toimivat. Epävakaat ovat yleensä lapsuudessa pahasti traumatisoituneita eivätkä he ole oppineet tunteidensäätelyä vanhemmiltaan. Lisäksi heillä on luonnostaan voimakkaammat tunnereaktiot kuin suurimmalla osalla ihmisistä, joten he eivät kertakaikkiaan OSAA toimia järkevämmin.

Tosi hienoa kuulla 16:n kokemuksia DKT:sta! Toivoa on. Ja tosiaan: kukaan ei sairastu "tahallaan". Ymmärrän kyllä ap:ta ja psyk. sh:takin sikäli, että eihän sitä kukaan mahdottomia jaksa. Varmaankin ihmissuhde voi onnistua, mutta selkeästi rajaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaat on saatanasta. Joo, tiedetään, että taustalla on lapsuuden traumoja tms. mutta kun ihminen on kuin pohjaton kaivo, joka ei tunnista rajoja itsen ja toisten välillä, niin sellaisen kanssa ei suhdetta kannata lähteä virittelemään. Eivät vielä yleensä edes tiedosta kuinka kipeitä ovat ja hoitoon sitoutuminen siis on mitä on.

t. psyk.sh

Näinhän se on vaikka ääneen ei saisi sanoa. Epävakaita on lähes mahdoton hoitaa. Ainoa hoitomuoto joka oikeasti auttaa on hyvin toteutettu dkt. Seurustelu epävakaan kanssa on varmasti tosi kuluttavaa, puhumattakaan siitä jos sattuu syntymään lapseksi epävakaalle vanhemmalle. Jokainen on tietysti yksilö ja oireiden voimakkuuskin vaihtelee mutta noin yleisesti ottaen on kyllä vihoviimeinen asia mitä läheisessä ihmissuhteessa toivoisi olevan.

Epävakaa  perjsoonallisuus  ? jonkin tekemä   vesitiivis diagnoosi. hän on se. sitten me muut voidaan heittää kiviä varsinkin ne jotka on parempia tai ne jotka...

Kyllä. Epävakaan kanssa voi olla suhteessa. Mutta siihen tarvitaan tasapainottava osapuoli.

Itse olin 36vuotiaana ollut puolet elämästäni (18v) yhdessä ja naimisissa miehen kanssa, joka osasi minua käsitellä.

BPD-kuten enkuksi sanotaan on vaikea sairaus hoitaa. Olen ollut monella osastojaksolla. Ja sen suhteen ollut onnekas, että olen päässyt hetkeksi sairaalaan (yleensä max 2vk). Olen ollut ryhmätetapiassa, yksilötetapiassa (2x10vk hoitojaksoa ja viimeisin oli 2vuotta, 60-80h vuodessa). Olen ollut vertaistukiryhmässä yksin ja ex-puolison kanssa. Olen ollut DKT-kursseilla (2x20vk). Ja myös sähköhoidossa (masennukseen) ja pillereitä napsinut 14v diagnoosista lähtien, välillä enemmän, välillä vähemmän.

Kyllä, olen eronnut lasteni(4) isästä. Mutta löytänyt myös uuden aviomiehen, joka osaa olla se rauhoittava osapuoli.

Eli väittäisin, että joidenkin epävakaiden kanssa voi suhteet onnistua. Vaikka en ensimmäisessä liitossani ollut hautaan asti, 18v nykypäivänä on jo saavutus.

Kuten jo mainittu, en toivoisi tälläistä sairautta kenellekään. Koska tämä on hankala ja vittumainen tauti elää.

Mutta onneksi, melkein 4kymppisenä olen rauhoittunut, osaan nähdä milloin ajatukseni alkavat vääristymään ja osaan paremmin reagoida tunteisiini. Mutta se on vaatinut vuosia harjoitusta, itseopiskelua ja halua muuttaa itseäni.

Ja kuntoutuseläkkeeltä olen vihdoin vaihtanut kokopäiväiseen työhön, opiskelin tutkinnon, josta valmistuin 05/2017 ja kasvattanut 4 lasta (18, 16, 10 & 8). Ja olen tyytyväinen elämääni. Onnellinen.

Toivoa on aina, mutta tärkeintä on kaikkien pitää itsestään huolta, tarkoittaa se sitten yhdessä pysymistä tai eroa.

Oman mielenterveyden kustannuksella ei tarvi jaksaa. Joskus on pelastettava itsensä.

Susta ei ole mitään apua kellekään jos alat itse sairastua. Lentokoneissakin ensin laitetaan happinaamari itselle.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaat on saatanasta. Joo, tiedetään, että taustalla on lapsuuden traumoja tms. mutta kun ihminen on kuin pohjaton kaivo, joka ei tunnista rajoja itsen ja toisten välillä, niin sellaisen kanssa ei suhdetta kannata lähteä virittelemään. Eivät vielä yleensä edes tiedosta kuinka kipeitä ovat ja hoitoon sitoutuminen siis on mitä on.

t. psyk.sh

Tämä! Olen tavannut useita BPD:tä (eli epävakaata, borderline personality disorder) sairastavia elämäni aikana ja ovat valehtelematta raskaimpia, myrkyllisimpiä ihmisiä mitä olen ikinä kohdannut. Juurikin tuollaista AP:n kuvailemaa toimintaa. Mennään nollasta sataan sekunnissa ja järjestetään draamakohtauksia tyhjästä, uhkaillaan itsemurhalla ja/tai vahingoitetaan itseään. Ensin syytetään kaikkia muita ja sitten vaivutaan itseinhoon tai toisin päin. Minkäänlaista itsekontrollia raivokohtausten suhteen ei tunnu olevan, ja jos kohtaus ei ole räjähtävää sorttia, se on passiivisaggressiivista ja piikittelevää, mykkäkoulua ja kiukuttelua. Muilla ihmisillä ja heidän tunteillaan ei ole mitään väliä raivokohtauksen aikana. Kun sitten rauhoittumisen aika tulee, nostetaankin kaikki yläpuolelle ja pahoitellaan ja anellaan anteeksiantoa, ollaan parhaita ystäviä ja suorastaan palvotaan kohdetta. BPD-ihminen keksii syitä josta raivostua, joskus saattaa pistää välit poikki ilman mitään selittelyjä kuviteltujen uhkakuvien vuoksi.

Ällöttävintä on että BPD:tä sairastavat tulevat AINA näihin ketjuihin toteuttamaan tuota käytöstään, eli joko syyllistetään muita koska eivät "ymmärrä" että millaisessa helvetissä he elävät, ja sitten siirrytään itseinhoon ja voivottelemaan miten hirveän kurjaa tämä elämä on. BPD:n kun EI OLE mielenterveyden sairaus vaan OPITTU KÄYTÖSMALLI. Siihen ei auta pelkät lääkkeet vaan pitkä, vaativa käytöksen hallintaa opettava terapiajakso johon täytyy sitoutua ja joka vaatii potilaalta omistautumisen. Valitettavan usein BPD-henkilöillä on joku likasanko läheisenä johon voivat kaataa kaiken pahan olonsa ja käytös muuttuu koko ajan vain epävakaammaksi, koska itsekontrollia ja tunteiden käsittelyä ei tarvitse opetella. 

Joten AP, älä jää odottamaan että tämä suhde paranisi. Sitä se ei koskaan tule tekemään, valitettavasti. Itse jaksoin tuota katsoa seitsemän vuotta kunnes luovutin ja hukkasin monta vuotta elämästäni ja sairastuin itse masennukseen.