Miksi raiskattua vaaditaan olemaan vaan niinkuin muutkin eikä saisi olla siitä seurauksia?

Vihervassarit tämä kysymys on nyt teille. Teillä tuntuu olevan armottomin suhtautuminen tähän asiaan! Sekä kokoomuksella.

No olipas typerä juttu taas...

No siis... Aiemmin raiskattu tuomittiin helposti uhriksi loppuelämäkseen voivottelemalla kuinka nyt on elämä pilalla ja mikään ei ole ennallaan koskaan jne. Sitten jotkut raiskatut ovat sanoneet, että he kyllä haluaisivat jatkaa elämäänsä ilman että asiaa voivotellaan joka puolelta.

En koe että heitä vaaditaan esittämään kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta ei tarvitse mennä siihen toiseenkaan ääripäähän. Kun tutustun raiskauksen uhreihin, kohtelen heitä siis normaalisti enkä tyyliin "voi ei ihan kauheaa, sulla on varmasti järjettömän rankkaa etkä pysty normaaleihin asioihin!" En silti myöskään yritä olla kuin ei mitään olisi ollutkaan ja vähätellä, kuuntelen jos haluavat puhua asiasta.

No karu totuus on, että oman elämänsä siinä vain pilaa jos jää tuleen makaamaan. Käsittelemällä asian (mikä vaatii paljon aikaa, hikeä ja kyyneliä) voi elää normaalia elämää ja sen ei tarvitse vaikuttaa lopun ikää. Jotenkin vähän säälittävää uhriutua ja antaa sellainen valta pahantekijälle, että suostuu loppuelämänsä tuhoutumiseen, juuri siihen mitä raiskaaja on halunnut. Anteeksi epäsuosittu mielipide, mutta puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Viranomaisten mukaan et saa kirjoittaa asioluetteloosi olleesi polittinen vanki Suomessa 2016.

Suomessa ei siis virallisesti ole mielipidevankeja vaikka amnestyn mukaan on.

Saahan sitä ihan vapaasti pilata elämänsä voittelemalla ja olemalla ikuinen alistettu uhri mutta ei siitä hyödy mitenkään. Päinvastoin.

Tärkeintä on, että raiskattujen terapiasta ja hyvinvoinnista yleensäkin puhutaan. Raiskatut toipuvat varmaankin kuka mitenkin, eli ei voine yleistää, että raiskattu on sellainen tai tällainen, kun kaikki ovat yksilöitä yksilöllisine toipumisprosesseineen.

Ainakin näin miehenä poistun heti seurasta jos on 5v sitten raiskaustaan edelleen itkevä. Ei ole ylimääräistä elämää haaskata moiseen ikuisessa noidanympyrässä elävässä ihmiseen.

Hupsis unohdin että piti ajaa mutsi lentokentälle, ainiin ei ole ajokorttia mutta heidå joka tapauksessa.

En kyllä ole koskaan kuullut, että "koko yhteiskunta" jotenkin kollektiivisesti vaatisi uhria suhtautumaan tähän traumaattiseen kokemukseen pelkällä olankohautuksella. Oliko nyt kyse Suomesta?

Suurin osa ihmisistä ei osaa kohdata traumaattisia asioita kokenutta. Kun tavalla tai toisella traumaattisen tapahtuman kokenut ihminen ei saa välitöntä apua heti tapahtuneen jälkeen, koska monikaan sairaanhoidon tai sosiaalialan ihmisistä eivät edelleenkään ymmärrä nopean avun tärkeyttä, niin ihminen traumatisoituu ja alkaa oireilla sekä somaattisesti ja henkisesti. Ihmistä ei kohdata ei kuunnella, joten oireita tulee enemmän josta johtuen tämä traumatisoitunut tulee ärsyttäväksi muiden silmissä. Hakee huomiota väärällä tavalla, ei jaksa suorittaa elämää sata lasissa, on tuskainen ja masentunut, jatkuvasti sairaana ja oirehtii. Tässä vaiheessa traumatisoitunut kokee vielä enemmän torjuntaa ja sitä, että ketään ei todellakaan kiinnosta. Ja traumatisoitunut yrittää jatkaa elämäänsä, olla mahdollisimman normaali joka ei tietenkään onnistu tai onnistuu vain joiltain osin.

Harva osaa kohdata traumaattisia tapahtumia kokeneita ihmisiä. Heidät hyväksytään ja he saavat ihailua vain, jos ovat reippaita, iloisia, työläitä ja vahvoja "selviytyjiä". Silloin nostetaan sankarin asemaan. Mutta jos reagoi masennuksena, ahdistuksena, paniikkihäiriönä, itsetuhoisuutena, unihäiriönä tai muulla raskaalla eikä iloisella tavalla, saa osaksi torjuntaa, vähättelyä, ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäytyisit- tokaisuja...

Ei osata kohdata luonnollisesti ja normaalisti missään vaiheessa ja ärsyynnytään, jos ihminen reagoi negatiivisilla tavoilla. Näen tällaista suhtautumista joka päivä, kun työskentelen traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti valtaosalla menee niin hyvin, ettei ymmärretä eikä kestetä, jos asiakas on mitään muuta kuin reipas ja jaksava.

Jopa psykologin ja psykiatrin asenne raiskaukseen voi olla aivan sairas, jolloin raiskattu vain traumatisoituu pahemmin. On nähty ja koettu. Näitä asioita haluan tuoda enemmän esille, kun vain jaksan käydä ne läpi ja löydän keinon jolla voin sen tehdä.

Kaikki "ammattilaiset" eivät ymmärrä näistä asioista yhtään mitään, jos osaamista ei ole, eikä ymmärrystä siitä missä omien taitojen rajat menevät.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ole koskaan kuullut, että "koko yhteiskunta" jotenkin kollektiivisesti vaatisi uhria suhtautumaan tähän traumaattiseen kokemukseen pelkällä olankohautuksella. Oliko nyt kyse Suomesta?

Nimenomaan. Aivan hölmö väite. Ja veikkaan, et vielä kylmemmin suhtaudutaan johonkin äijään, joka hakataan radomilla henkihieveriin koko loppuelämäksi. Ketään ei kiinnosta eikä sellainen herätä keskustelua. Lähinnä sattuuhan noita.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei osaa kohdata traumaattisia asioita kokenutta. Kun tavalla tai toisella traumaattisen tapahtuman kokenut ihminen ei saa välitöntä apua heti tapahtuneen jälkeen, koska monikaan sairaanhoidon tai sosiaalialan ihmisistä eivät edelleenkään ymmärrä nopean avun tärkeyttä, niin ihminen traumatisoituu ja alkaa oireilla sekä somaattisesti ja henkisesti. Ihmistä ei kohdata ei kuunnella, joten oireita tulee enemmän josta johtuen tämä traumatisoitunut tulee ärsyttäväksi muiden silmissä. Hakee huomiota väärällä tavalla, ei jaksa suorittaa elämää sata lasissa, on tuskainen ja masentunut, jatkuvasti sairaana ja oirehtii. Tässä vaiheessa traumatisoitunut kokee vielä enemmän torjuntaa ja sitä, että ketään ei todellakaan kiinnosta. Ja traumatisoitunut yrittää jatkaa elämäänsä, olla mahdollisimman normaali joka ei tietenkään onnistu tai onnistuu vain joiltain osin.

Harva osaa kohdata traumaattisia tapahtumia kokeneita ihmisiä. Heidät hyväksytään ja he saavat ihailua vain, jos ovat reippaita, iloisia, työläitä ja vahvoja "selviytyjiä". Silloin nostetaan sankarin asemaan. Mutta jos reagoi masennuksena, ahdistuksena, paniikkihäiriönä, itsetuhoisuutena, unihäiriönä tai muulla raskaalla eikä iloisella tavalla, saa osaksi torjuntaa, vähättelyä, ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäytyisit- tokaisuja...

Ei osata kohdata luonnollisesti ja normaalisti missään vaiheessa ja ärsyynnytään, jos ihminen reagoi negatiivisilla tavoilla. Näen tällaista suhtautumista joka päivä, kun työskentelen traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti valtaosalla menee niin hyvin, ettei ymmärretä eikä kestetä, jos asiakas on mitään muuta kuin reipas ja jaksava.

Aikamoista yleistävää paskapuhetta. Onnistuit kuitenkin piilottamaan itsekehunkin ovelasti joukkoon! Kyllä sinä oletkin sitten taitava verrattuna moniin moniiin moniiin muihin...

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei osaa kohdata traumaattisia asioita kokenutta. Kun tavalla tai toisella traumaattisen tapahtuman kokenut ihminen ei saa välitöntä apua heti tapahtuneen jälkeen, koska monikaan sairaanhoidon tai sosiaalialan ihmisistä eivät edelleenkään ymmärrä nopean avun tärkeyttä, niin ihminen traumatisoituu ja alkaa oireilla sekä somaattisesti ja henkisesti. Ihmistä ei kohdata ei kuunnella, joten oireita tulee enemmän josta johtuen tämä traumatisoitunut tulee ärsyttäväksi muiden silmissä. Hakee huomiota väärällä tavalla, ei jaksa suorittaa elämää sata lasissa, on tuskainen ja masentunut, jatkuvasti sairaana ja oirehtii. Tässä vaiheessa traumatisoitunut kokee vielä enemmän torjuntaa ja sitä, että ketään ei todellakaan kiinnosta. Ja traumatisoitunut yrittää jatkaa elämäänsä, olla mahdollisimman normaali joka ei tietenkään onnistu tai onnistuu vain joiltain osin.

Harva osaa kohdata traumaattisia tapahtumia kokeneita ihmisiä. Heidät hyväksytään ja he saavat ihailua vain, jos ovat reippaita, iloisia, työläitä ja vahvoja "selviytyjiä". Silloin nostetaan sankarin asemaan. Mutta jos reagoi masennuksena, ahdistuksena, paniikkihäiriönä, itsetuhoisuutena, unihäiriönä tai muulla raskaalla eikä iloisella tavalla, saa osaksi torjuntaa, vähättelyä, ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäytyisit- tokaisuja...

Ei osata kohdata luonnollisesti ja normaalisti missään vaiheessa ja ärsyynnytään, jos ihminen reagoi negatiivisilla tavoilla. Näen tällaista suhtautumista joka päivä, kun työskentelen traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti valtaosalla menee niin hyvin, ettei ymmärretä eikä kestetä, jos asiakas on mitään muuta kuin reipas ja jaksava.

Niinpä. Siksi minusta on tullut hyvin kylmä ihmisiä kohtaan, suurin osa on epäluotettavia paskakasoja. Jos nykyään kohtaan mitään vääryyttä, kostan viisinkertaisesti.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ole koskaan kuullut, että "koko yhteiskunta" jotenkin kollektiivisesti vaatisi uhria suhtautumaan tähän traumaattiseen kokemukseen pelkällä olankohautuksella. Oliko nyt kyse Suomesta?

Kyllä, Suomesta kyse. Yritin saada apua, kun isäni soitteli tekevänsä itsemurhan, veli oli ottanut yliannostuksen lääkkeistä ja minä tietämättäni kärsin post traumaattisesta stressihäiriöstä, koska olin elänyt lapsuuteni monin tavoin väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, niin arvaa miten moni ihminen sanoi, että mitä sä isästäs välität, jos haluaa tappaa itsensä niin tappakoon ei sun tartte olla surullinen ja ahdistunut siitä. Meet vaan iloisesti eteenpäin, tsemppaat, lopetat masentuneena olemisen ja oot niinkuin muutkin ihmiset. Tällaista kohtaamista koki vaikka sun missä.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei osaa kohdata traumaattisia asioita kokenutta. Kun tavalla tai toisella traumaattisen tapahtuman kokenut ihminen ei saa välitöntä apua heti tapahtuneen jälkeen, koska monikaan sairaanhoidon tai sosiaalialan ihmisistä eivät edelleenkään ymmärrä nopean avun tärkeyttä, niin ihminen traumatisoituu ja alkaa oireilla sekä somaattisesti ja henkisesti. Ihmistä ei kohdata ei kuunnella, joten oireita tulee enemmän josta johtuen tämä traumatisoitunut tulee ärsyttäväksi muiden silmissä. Hakee huomiota väärällä tavalla, ei jaksa suorittaa elämää sata lasissa, on tuskainen ja masentunut, jatkuvasti sairaana ja oirehtii. Tässä vaiheessa traumatisoitunut kokee vielä enemmän torjuntaa ja sitä, että ketään ei todellakaan kiinnosta. Ja traumatisoitunut yrittää jatkaa elämäänsä, olla mahdollisimman normaali joka ei tietenkään onnistu tai onnistuu vain joiltain osin.

Harva osaa kohdata traumaattisia tapahtumia kokeneita ihmisiä. Heidät hyväksytään ja he saavat ihailua vain, jos ovat reippaita, iloisia, työläitä ja vahvoja "selviytyjiä". Silloin nostetaan sankarin asemaan. Mutta jos reagoi masennuksena, ahdistuksena, paniikkihäiriönä, itsetuhoisuutena, unihäiriönä tai muulla raskaalla eikä iloisella tavalla, saa osaksi torjuntaa, vähättelyä, ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäytyisit- tokaisuja...

Ei osata kohdata luonnollisesti ja normaalisti missään vaiheessa ja ärsyynnytään, jos ihminen reagoi negatiivisilla tavoilla. Näen tällaista suhtautumista joka päivä, kun työskentelen traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti valtaosalla menee niin hyvin, ettei ymmärretä eikä kestetä, jos asiakas on mitään muuta kuin reipas ja jaksava.

Kiitokset tästä, auttoi jäsentämään omia kokemuksia ja reaktioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ole koskaan kuullut, että "koko yhteiskunta" jotenkin kollektiivisesti vaatisi uhria suhtautumaan tähän traumaattiseen kokemukseen pelkällä olankohautuksella. Oliko nyt kyse Suomesta?

Kyllä, Suomesta kyse. Yritin saada apua, kun isäni soitteli tekevänsä itsemurhan, veli oli ottanut yliannostuksen lääkkeistä ja minä tietämättäni kärsin post traumaattisesta stressihäiriöstä, koska olin elänyt lapsuuteni monin tavoin väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, niin arvaa miten moni ihminen sanoi, että mitä sä isästäs välität, jos haluaa tappaa itsensä niin tappakoon ei sun tartte olla surullinen ja ahdistunut siitä. Meet vaan iloisesti eteenpäin, tsemppaat, lopetat masentuneena olemisen ja oot niinkuin muutkin ihmiset. Tällaista kohtaamista koki vaikka sun missä.

Unohtu sanoa, että olen eri ihminen kuin tuo kenelle vastasit.

Yhteiskunta on viime aikoina nimenomaan panostanut erityisesti naisiin kohdistuvien rikosten (seksuaalirikokset ja lähisuhdeväkivalta) ennaltaehkäisyyn ja selvittämiseen. Rahaa liikkuu, tutkimuksia tehdään enemmän kuin koskaan. Joka mahdollisesta paikasta saa tukipalveluita (joissa suurin osa työskentelee palkatta!) jne jne... Samaa panostusta ei nähdä muualla. Joten voisko joskus olla ihan paikallaan nähdä myös asia tästä näkökulmasta?

Aika usein raiskatut ymmärtääkseni itse eivät halua puhua asiasta. Sitten taas, jos ei ole kertonut traumaattisesta kokemuksestaan, mutta se vaikuttaa henkiseen vointiin, toimintakykyyn ja käyttäytymiseen, muut saattavat ihmetellä, miksi henkilö toimii niin...

Minusta tätä ongelmaa voisi korjata jonkin verran siten, että trauman kokenut halutessaan selvittäisi sen verran, että hänellä on traumatausta eikä hänen toimintakykynsä ole sen takia normaalilla tasolla, mutta lisäisi uteliaiden varalta, ettei halua kertoa asiasta enempää.

Tietysti aina tulee olemaan sitä psykologista tyyppiä olevia ihmisiä, jotka eivät hyväksy minkäänlaista alentunutta toimintakykyä, heikkouden ilmaisemista eikä varsinkaan yleisluontoisia selityksiä niille. Tälle asialle ei voine mitään.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta on viime aikoina nimenomaan panostanut erityisesti naisiin kohdistuvien rikosten (seksuaalirikokset ja lähisuhdeväkivalta) ennaltaehkäisyyn ja selvittämiseen. Rahaa liikkuu, tutkimuksia tehdään enemmän kuin koskaan. Joka mahdollisesta paikasta saa tukipalveluita (joissa suurin osa työskentelee palkatta!) jne jne... Samaa panostusta ei nähdä muualla. Joten voisko joskus olla ihan paikallaan nähdä myös asia tästä näkökulmasta?

Hahhah, missähän todellisuudessa elät. Veikkaan että seksuaalinen väkivalta ei ole koskaan koskettanut elämääsi millään tavalla. Kyllä se kuule on niin että mihin tahansa traumoihin on vaikea saada hoitoa ja niitä vähätellään ns ammattilaisten taholta edelleen, luultavasti koska suurimman osan äo ei vain riitä ymmärrykseen. Olet samaa sakkia.