Oi sitä aikaa kun jauhelihakin piti lihatiskiltä jonottaa eikä ollut

Hyi, muistan kun pesin niitä kaupan takahuoneen lihakoneita. 

Kolikot säästöpossusta laskettiin käsin pankin tiskillä. Pankin tädillä oli vain seula apunaan. 

Tuolloin vielä ihmisillä oli töitä. 

Kun valintalevypuhelimen kiekkoa pyöräytti, se katkoi yhteyttä nopeina sykäyksinä numeron mukaisesti, esim. 3 = 3 katkosta ja 0 oli 10 katkosta, ja tämän perusteella automaattikeskus yhdisti puhelun eteenpäin.

Ekat näppäinpuhelimet imitoivat tätä pulssivalintaa ja numeroita painellessa luuristakin kuului "tikitikitiki... tikitik... tikitiki..."

Numeron valinta oli mahdollista myös rämpyttämällä katkaisijaa nopeaan tahtiin, mutta siinä piti olla nopea ja tarkkana ettei mennyt väärään numeroon.

80-luvun lopulla äänitaajuusvalinta alkoi yleistyä, ja sitä käyttävästä puhelimesta kuului se "piip paap puup" jonka monet kännykät päästelee ilmoille tänäkin päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Hyi, muistan kun pesin niitä kaupan takahuoneen lihakoneita. 

Samoin, joskus 80-luvulla olin tiskarina marketissa. Kaikki tiskattiin käsin, 5 ostoskärryllistä astioita ja koneet ja vitriinit päälle.

Vierailija kirjoitti:

Kolikot säästöpossusta laskettiin käsin pankin tiskillä. Pankin tädillä oli vain seula apunaan. 

Tuolloin vielä ihmisillä oli töitä. 

Silloin ei vielä kaiken maailman nallewahlroosit marmattaneet, että tavalliset asiakkaat tuovat vain hiekkaa konttorin lattialle. Pienenkin asiakkaan 15 markkaa kelpasi ja tehtiin se parin minuutin työ, eikä peritty mitään palvelumaksuja.

Pienenä 80-luvun alussa kuitenkin näin meidän pankissa jo kolikonlaskukoneen, johon virkailija kippasi säästöpossun sisällön, ja sieltä alkoi kuulua rapina ja summa juoksi digitaalinäytössä. Virkailija kirjoitti sen sitten käsin pankkikirjaan ja iski leiman päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kultaa osittain muistot. Oli kyllä noloa mennä ensikerran viinakauppaan. Tuoman näköinen setä ärähti, että mitä sulle. Siinä sitten änkyttämään, kaksi helmeilevää omenaviiniä ja kahdeksan koffin 4 olutta. Kenellekkäs tää toinen puolikas menee, tuli kysymys. Nokun ollaam menossa festivaaleille, niin aattelin ihan itelle ostaa. Mulkoilun jälkeen sain juomat.

Mutta verotoimisto, kela, PANKKI ja terveyskeskus. Niissä sai kuitenkin asiansa hoidettua, jonkun tunnin odotuksella, saman päivän aikana. Nyt aikaa saa kytätä, kun se annetaan kuukauden päähän. Tk-sta ei edes soiteta takaisin, vaikka joku takaisinsoittopalvelu onkin. Vero- kelan- toimistoja ei enää ole. Itse pitää hoitaa sen tädin työt. Aikoinaan, edes kelantäti ei osannut täyttää kuntoutuslappuja, vaan joutui  kyselemään jostain. Miten näiden asioiden kanssa ihmiset muka pärjää itse. Moni varmaan antaakin olla. Pitäkä

Ei ollu ketään nevvomassa. Muutenkin ujo maalaispoika. Pilluakaan saanu vielä.

Oi sitä aikaa kun hommasin metsästä pyssylläni,pihvit ja jauhelihat.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijasolussa meistä yhdellä oli puhelinliittymä. Muut sai soittaa myös, ja puhelujen pituudet merkattiin ruutuvihkoon. Kun lasku tuli, laskettiin siitä kunkin osuus. Pois muuttaessaan tämä liittymän omistaja myi sen puoliksi meille kahdelle muulle. En muista, miten ko. liittymän tarina siitä jatkui - kai minäkin sitten aikoinaan osuuteni myin.

Ennen sitä piti joskus tosiaan mennä lennättimeen. Jos ei ollut rahaa, piti tilata vastapuhelu. Lähipuheluita tuli soitettua kusenhajuisista kolikkopuhelinkopeista.

90-luvun alussa mun opiskelija-asuntolassa oli ala-aulassa kolikkopuhelin, johon pystyi myös soittamaan muualta. Jos haluttiin soittaa vaikka kotiin, laitettiin markka sisään, ja kun kotoa vastattiin niin sanottiin "moi mä täällä, soita tänne asuntolaan" ja luuri alas. Hetken päästä puhelin pärähti soimaan, ja päästiin puhumaan vanhempien laskuun. Oli myös mahdollista sopia jonkun toisen kanssa että hän soittaa asuntolan puhelimeen tiettyyn aikaan, jota sitten odoteltiin puhelimen vieressä.

Intissä oli myös komppanian käytävillä pari puhelinta, jotka toimi kolikoiden sijaan puhelinkortilla joita sai ostaa kioskeilta sekä sotilaskodista. Em. rahansäästötekniikkaa käytettiin sielläkin, eli soitettiin kotiin ja pyydettiin soittamaan takaisin.