Missä on ihmisten kunnianhimo nykyään? Miksi niin monet tyytyy paskaduuneihin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ihmiset tyytyvät koko elämänsä tekemään jotain alipalkattua siivoojan hommaa, vaikka vähäsen kouluttautumalla saisi avattua ovet paljon arvostetumpiin, tuottavampiin, oikeasti merkityksellisiin töihin, ja sitä kautta parempaan elintasoon?

Minun käy vähän sääliksi erästä kaveriani, joka on 44 vuotias ja tehnyt koko elämänsä pelksätään siivoojan hommia. Hän on todella älykäs ja hänellä olisi kaikki mahdollisuudet pärjätä paremmissa duuneissa, vaan ei. Samaa siivousta on tehnyt vuodesta toiseen. Olen myös tavannut monia nuoria, joiden toiveammattina on ollut joko esim rekkakuski tai varastomies... Jopa oma poikani on sanonut ettei halua tehdä mitään muuta kuin varastohommia, joita hän on nyt tehnyt muutaman vuoden. Ja hän on ihan kuuden ällän ylioppilas, joka pärjäisi elämässä niin paljon paremmin jos menisi yliopistoon.

Mihin on kadonnut ihmisten kunnianhimo? Mikä saa ihmiset tyytymään helppoon, alipalkattuun, merkityksettömään, tuottamattomaan työhön= En ymmärrä...

Hyvä, että yhteiskunnassa on erilaisia ihmisiä jotka haluavat tehdä erilaisia töitä. Jos kaikki tai edes useimmat rekkakuskit ja varastomiehet päättäisivät ryhtyä "hienompiin" töihin, loppuisi prismasta ruoka ja henkkamaukasta vaatteet tosi nopeasti. En halua edes ajatella, millaista olisi julkisissa tiloissa kuten koulussa ja sairaaloissa, tai vaikka toimistoissa, jos kukaan ei haluaisi olla siivooja.

Itse teen mukavaa työtä johon ei tarvitse käyttää 100% kapasiteettia. Tienaan sillä elantoni eikä kunnianhimoni kohdistu työhön, vaan satsaan mieluummin esim. harrastukseeni, jossa on ihanaa oppia jatkuvasti uutta ja saavuttaa uusia tavoitteita.

Koska tässä nyky-yhteiskunnassa mua ei valita koskaan edes niihin paskaduuneihin. :) Itsetunto ei todellakaan kestäisi hakemista mihinkään kunnianhimoisempaan.

No heipparallaa vaan, täältä löytyy kunnianhimoa vähän muillekin jakaa. Olen suuren kansainvälisen firman johtotehtävissä, ja siinä sivussa kerkiän vielä olemaan puoliksi ammattiurheiluja hyvin menestyen. Kämppä on ostettu eikä lainaakaan enää tarvi maksaa kuin muutama vuosi, enkä ole edes vielä 40. Ja toki pari ulkomaanmatkaa (urheilukilpailujen lisäksi) vuosittain.

Miinuksena se, ettei tähän yhtälöön löydy esim. parisuhdetta, koska miehet eivät nyt vain voi kestää menestyvää naista. Ja juu, olen kokeillut kaikkea duunareiden ja johtajien väliltä. Ulkonäköä löytyy ja se urheilijan kroppa (mutta tissit tallella, luomut). En ole kuitenkaan mikään ankkahuuli selfie-bimbo siis.

Välillä mietin, olisiko sittenkin pitänyt jäädä siihen lähikaupunkiin, helppoihin toimistohommiin. Kaverit teki niin, ja vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä, perhe löytyy jne.

Olen keittiöapulainen kunnallisella keittiöllä eli mielestäsi varmaan "paskaduunissa". Olen vain ajautunut tänne. Olin kyllä koulussa sellainen kympin tyttö, pärjäsin hyvin ja lukio on käyty. Luen paljon ja mielestäni en ole tyhmä. Kouluaikana masennuin ja sairastuin paniikkihäiriöön. Ajattelin, ettei minusta ole mihinkään. Ajauduin keittiöhommiin. Nyt kun on vuosia kulunut, tuntuisi vaikelta lähteä enää opiskelemaan. Itsetuntoni on huono ja en tiedä, miten paniikkihäiriöni yms. kanssa pystyisin olla enää koulussa.  En ole unelma-ammatissani, mutta työni on ihan mukavaa. Palkka on huono, mutta pärjään sillä. Tässä työssä ei paljon tarvitse stressata, työ on arkityötä, työhommat eivät tule kotiin. Pidän fyysisestä työstä, vaikka tämä työ on raskasta. 

Työ on nyt vaan osa elämää, tapa rahoittaa mielenkiintoiset harrastukset.

Vierailija kirjoitti:

Elämän sisältö on muualla kuin työnteossa? Realiteetit eivät mahdollista unelma-alan opiskelua?

Ent. laitoshuoltaja, kohta FM, asuntolaina maksettu siivoamalla

Niimpä. Itseäni kiinnostaisi taideala mutta hankalaa sillä on itsensä elättää. Tyydyn työhön joka ei ole erikoisen kiinnostavaa tai haastavaa, mutta tulot ovat tasaiset ja toteutan itseäni vapaa-ajalla.

Haluan olla vastuussa vain itse tekemästäni työstä. Olen ollut "paskaduunissa" raksalla 35 vuotta ja pidän työstäni. Palkka on vähän parempi kuin siivoojilla, pari vuotta sitten vielä yli 80 000 euroa vuodessa, 8 tunnin päivillä en tähän kyllä päässyt. Enää en jaksa samaa tahtia eikä kroppa kestä, pääsin onneksi lomautetuksi hetkeksi. Kotona pärjään ilman särkylääkkeitä,  töissä ei viiteen vuoteen pystynyt tekemään mitään ilman niitä. Näin vanhempana tulee joskus mietittyä kannattiko jättää opinnot kesken, palkka olisi alussa ollut todennäköisesti matalampi muutaman vuoden, nyt tienaisin luultavasti paljon enemmän jos olisin kestänyt vastuuta ilman alkoholia.

Päiväkodissa sullotaan muottiin. Koulussa suositaan keskivertoa ("toista!" ja "älä tee virheitä!") Hyvä kansalainen maksaa veroa, jopa korkoa, ilman suurtakin panostusta joten tasapäistäminen on suosittua.

Mun käy sääliksi nuoria kauniita naisia, jotka tuhlaavat parhaimpia vuosiaan myyjinä tms. ...!

No mulla on FM paperit, silti siivoan. Vakituinen työ, varma palkka. En jaksa jatkuvia pätkiä ja epävarmuutta. Teen sitä paitsi tosi tärkeää ja merkityksellistä työtä.