Missä on ihmisten kunnianhimo nykyään? Miksi niin monet tyytyy paskaduuneihin?

Koska suurin osa onneksi kokee rehellisen toimeentulon ja taloudellisen eteenpäinmenon paremmaksi ja enemmän onnea tuovaksi vaihtoehdoksi kuin kunnianhimon täyttäminen. Sitten tietenkin jos on jotain käänteentekevää annettavaa esim. tiedemaailmalle niin kannattaa jättää duunit toisille ja suunnata uralle mutta tosiasiahan on että lähes kaikki työ on melko perustyötä ja hienompiinkin nimikkeisiin sisältyy paljon raakaa työtä. Nykyään onneksi ja tulevaisuudessa toivottavasti vieläkin enemmän iso osa siitä perustyöstä pystytään tekemään automaatiolle, joten ihan paskatyötkin ovat melko kevyitä ja samanlaisena toistuva kaavamainen rutiini päättelykin voidaan teettää automaatiolla.

Teen pienipalkkaista toimistotyötä. Tosi iisiä. Kunnianhimoista luonnettani toteutan vapaa-ajalla mm. erään kamppailulajin parissa. Työ on mulle vaan paikka, jossa käyn ja saan rahaa elämiseen. Urakehityksen puutteesta ei voi vetää suoraa johtopäätöstä kunnianhimon puutteeseen.

Työtävieroksuva ei ota paskaduunia vastaan, mutta jos ottaa, on kunnianhimoton vässykkä.

🏅

Vierailija kirjoitti:

Paskaduuneja on enemmän. Se on ikäänkuin pyramidi: Parempia töitä on vähemmän, niitä ei riitä kaikille, nythän ollaan tilanteessa, että osa joutuu jäämään sinne pyramidin kerallikerrokseenkin: Ei ole edes töitä kaikille.

Mistä ap siis yhtäkkiä nykäisee kaikille niitä ns. "parempia töitä"? Ja kouluttautuminen alalle jolla on paljon kilpailua tuntuu vähän resurssien haaskaamiselta: Sitten on ihan tuurista ja itsesi markkinoinnista kiinni saatko sitä paikkaa, osaatko erottua muista sadoista hakijoista ja koetaanko sinut tarpeeksi hyväksi siihen työpaikkaan.

Itse olen ns. "paskaduunissa", enkä hirveästi näe ulospääsyä tästä, ei ole motivaatiota tavoitella parempaa. Mutta onneksi kuitenkin pidän työstäni.

Jos ei saa työpaikkaa firmasta, voisi ihan hyvin työllistää itsensä ja perustaa oman firman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös asia ole juuri päin vastoin? Nykyään jokaisen pitäisi olla innovatiivinen huippukiinnostavaa työtä tekevä supermenestyjä, kun taas ennen pidettiin ihan normaalina, että lähtee tekemään jotain perusduunia, jolla elättää itsensä.

Nimenomaan, ennen arvostettiin kaikkea työtä, ihan sama mitä työtä teet kunhan teet työtä. Nähtiin arvo niille paskaduuneillekkin, sille millaista olisi, jos niitä paskaduunintekijöitä ei olisi.

Nykyään arvostusta saa etsiä vaikka kivien ja kantojen alta eikä sitä löydy. Ihmiset eivät osaa muuta kuin valittaa ja valittaa, haukkua ja valittaa.

T: Lastenhoitaja.

Minusta on järkyttävää miten moni ns. hienompaa työtä tekevistä jopa halveksuu perusduunien tekijöitä. Sitten kuitenkin tarvitaan niitä "vaan" siivoojia, lastenhoitajia, muuttomiehiä, autonasentajia, maanviljelijöitä yms. ja ollaan ihan pulassa ilman. En ollenkaan ymmärrä tällaista ajatusmaailmaa, kun itse olen kiitollinen siitä ettei tarvitse luututa työpisteen lattiaa, lapsellani on ihania hoitajia jotka mahdollistavat minun ja puolisoni työssäkäynnin, ruokaakin saa ostettua ihan kaupasta jne. Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan monenlaisia työntekijöitä, ei vaan asiantuntijoita tai johtajia.

Toki myös paskaduunareita tarvitaan, mutta ne työt voisi ihan hyvin teettää maahanmuuttajilla tai pitkäaikaistyöttömillä tms., jotka suostuvat tekemään hommat vaikka palkka onkin alhaistakin alhaisempi. Me muut voisimme sitten nauttia oikeista töistä.

Olen melko paskassa duunissa, jossa kuitenkin viihdyn. Työporukka on täynnä mukavia ihmisiä ja työt melko yksinkertaisia. Valmistuin ammattiin, jossa on vaikea löytää töitä kaikkialla Suomessa ja siihenkin sisältyisi p*skahommia. Asun yksin ja tienaan nettona 2000e/kk. Mulla menee tuosta 1/4 vuokraan ja laskuihin, loput jää taskuun, joten ei ole taloudellista ahdinkoa ja pystyy elelemään ihan kivastikin. Olisi kynnys lähteä uudelleen kouluttautumaan kun tulot tippuisivat huimasti ja valmistumisen jälkeekäänn ei ole varmaa tietoa tulisinko silloinkaan saamaan edes uutta vakinaista työsuhdetta, saati sitten niitä "parempia hommia"

Tässä yksi luuseri :)

Päätä olisi ollut lukea enemmänkin, mutta tein sen ratkaisun, että käyn vain töissä. Valitsin alan, missä ei ole tarvinnut olla päivääkään työttömänä. Mutta silti stressitöntä elämää. Työ on vain työtä ja elämä on ollut muualla. 35 vuotta olen saanut olla sillä lailla töissä, että ei ole tarvinnut kilpailla työpaikoista ja pelätä työttömyyttä.

Elämäni on ollut helppoa ja kivaa.

Ainoa paskaduuni minkä tiedän on likakaivon tyhjentäminen.

Mitä niihin ns. tavallisiin suorittaviin töihin tulee, ne ovat erinomainen vaihtoehto silloin kun mielenkiinnon ja kunnianhimon kohteet ovat muualla kuin työssä. Itse asiassa pidän aika tyhjänä elämää, jossa kiinnostavin asia on työnteko, pl. taiteelliset työt joissa kyse on elämäntavasta.

Tässä pieni stoori meikäläisen lyhyestä urasta:

Olin korkeakoulussa "mallioppilas", suhtauduin omaan alaani erittäin kunnianhimoisesti ja joka kesäloma työskentelin nousujohteisissa itse hankituissa työpaikoissa. Röyhkeästi lähettelin työhakemuksia minne vain, assistentista johtajaan. Pari vuotta sitten aloin kärsiä fyysisistä stressioireista, jotka haittasivat keskittymiskykyä ja tekivät olon hyvin epämukavaksi (tähän liittyy WC:ssä ravaamista). Välillä mietin, olenko edes työkykyinen, vai jopa vaaraksi työlleni?

Asiaa ei auttanut se, että valmistumiseni jälkeen eka duunini oli sellainen, jossa en tuntenut lainkaan onnistumisen kokemuksia. Olin sen koko puoli vuotta pihalla ja avuton kuin puoliksi sulanut lumiukko, mikä laski ammatillista itsetuntoa ihan helvetisti. Nyt olen työtön ja mietin, mitä ihmettä teen. Yritän päästä työnsyrjään kiinni, vaikkapa vaan assariksi, jotta voisin taas onnistua ja kasvaa vahvaksi. Käyn työhaastatteluissa, joiden jälkeen odotan tulosta ahdistuneena. Jos vaikka vahingossa saankin paikan. Parhaimpiin paikkoihin en edes tarjoa itseäni, koska edellinen duuni opetti, että palaset ei aina vaan loksahda paikoilleen.

Minä olen korkeasti koulutettu ja hyväpalkkainen. Jos saisin valita uudelleen, niin en todellakaan kituuttaisi parhaita nuoruusvuosiani maksalaatikkolinjalla koirankoppiyksiössä vain jotta pääsen tahkoamaan tiliä verottajan pussiin. Suomessa tuloerot koulutustasojen välillä ovat pienet ja loputkin lanataan verottajan toimesta sileäksi. Ei ole yksinkertaisesti enää kannattavaa kouluttautua.

Syynä on Suomen sosialistinen ilmapiiri. Koulutus ei näy niinkään palkassa ja jos sattuu vahingossa näkymään, niin moraaliton progressiivinen verotus vie edun pois. Kumpi on siis parempi: rekkakuski 3000 euron palkalla aivot narikassa ja kotona ei tarvi miettiä työasioita tai lähetellä/soitella töiden puolesta vai 4000 euron palkalla joku keski-johdon tason paikka jossa asiat seuraa kotiin, stressi painaa kauheiden vastuiden alla ja nettonahan tuo palkka ei kovinkaan paljon suurempi ole.

Sitten kun ottaa huomioon, että tuo rekkakuski aloitti potentiaalisesti työt 19-vuotiaana amiksen jälkeen velattomana ja tienaa viisi vuotta rahaa töissä about 30-36 tuhatta per vuosi kun lukiosta valmistunu jannu opiskelee vaikka diplomi-insinööriksi kunnes on 24 vuotias. Tuona aikana tuo rekkakuski tienasi vähintään 150 tuhatta ja merkittävä osa diplomi-insinööreistä otti lainaa 10-20 tuhatta euroa.

Plus valmistuessaan esimerkiksi harva diplomi-insinööri edes pääsee liiton palkkoihin (3500/kk), osa menee suunnittelu hommiin n. 2600-2800 palkoilla. Kyllä kannatti. Kyseinen esimerkki muuttuu vielä karummaksi jos mietitään jonkin ei teknisen/kaupallisen/oikeustieteellisen tai lääketieteellisen opiskelijan tulevaisuutta verrattuna esim. rekkakuskiin, putkimieheen, sähkäriin  tai muuhun vastaavaan.

Faktahan on, että rahallisesti Suomessa koulutus ei kannata, jos tänne aikoo jäädä töihin ja sitten kun vielä lisäillään töiden aiheuttama stressi niin ei morjes. Kuinka moni rekkamies tai siivooja saa burn-outin tai psykoosin töiden vuoksi? En ole koskaan kuullu kenestäkään, joka olisi saanu mutta korkeimmalla asteella nuo ovat suhteellisen yleisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos siivoustyöpäivän jälkeen väsyttää niin voi ottaa vaikka päiväunet sillä ajalla minkä istumatyöntekijä joutuu käyttämään salilla tai lenkillä. :)

Ja menettää mahdollisesti yöunet. Ja päiväunien jälkeen aina pää aivan sekaisin ja vetämätön olo.

Mä vihaan sitä raatamisen jälkeistä väsymystä ja paljon mieluummin menisin lenkille tai salille kevyemmän päivän jälkeen.

Sitä paitsi kokopäiväisen siivoojankin pitää käydä joka tapauksessa salilla, mikäli haluaa että pysyy paikat kunnossa. Vaikka työssä saakin liikuntaa, niin se rasittaa kehoa myös väärällä tavalla.

-se siivoojan hommiin jämähtänyt

Kaikille ei riitä niitä "parempia" töitä. Ei luulisi olevan vaikea ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ainakin riittää se, että saa elämiseen välttämättömät rahat. Enkä oikeasti edes tiedä mitä muuta alkaisin tekemään, ei minulla ole mitään erikoisempia haaveita tai tavoitteita. Sama se loppujenlopuksi, mitä duunia tekee - kaikki alkaa aina jossain vaiheessa tympimään kuitenkin.

Ja sulla on totta kai oikeus olla tätä mieltä ja tehdä itse päätökset omasta elämästä. Mutta kannattaa olla tietoinen esim. eläkekertymästä ja yleisestikin olla suunnitelma tulevaisuuden varalle. Jos kaikki asiat huomioon ottaen ihminen haluaa tehdä simppelimpää hommaa, niin kukas AP on siihen mitään sanomaan.

Perusargumentit:

- Kuka ne hommat tekee jos en minä

- Kaikille ei riitä kuitenkaan korkeapalkkaisia hommia

Kumpikin on aivan typerä väite jolla ei ole mitään arvoa. Jos teet pienipalkkaista työtä yhteisen hyvän vuoksi, onnea vain, mutta silloin ei ole oikeutta valittaa huonosta palkasta tai eläkkeestä. Enkä sano että kaikki valittaa.

Toisekseen, jos ei olisi ketään tekemässä näitä töitä, löydettäisiin aika nopeasti vaihtoehdot niille, esim. siivousrobotit. Tai ulkomailta työvoimaa.

Lopuksi, miksi yksittäisen henkilön on OK olla tavoittelematta parempipalkkaisia töitä, vain koska niitä ei kaikille riitä? Kuka sen sanoo että juuri hänelle ei riitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös asia ole juuri päin vastoin? Nykyään jokaisen pitäisi olla innovatiivinen huippukiinnostavaa työtä tekevä supermenestyjä, kun taas ennen pidettiin ihan normaalina, että lähtee tekemään jotain perusduunia, jolla elättää itsensä.

Nimenomaan, ennen arvostettiin kaikkea työtä, ihan sama mitä työtä teet kunhan teet työtä. Nähtiin arvo niille paskaduuneillekkin, sille millaista olisi, jos niitä paskaduunintekijöitä ei olisi.

Nykyään arvostusta saa etsiä vaikka kivien ja kantojen alta eikä sitä löydy. Ihmiset eivät osaa muuta kuin valittaa ja valittaa, haukkua ja valittaa.

T: Lastenhoitaja.

Minusta on järkyttävää miten moni ns. hienompaa työtä tekevistä jopa halveksuu perusduunien tekijöitä. Sitten kuitenkin tarvitaan niitä "vaan" siivoojia, lastenhoitajia, muuttomiehiä, autonasentajia, maanviljelijöitä yms. ja ollaan ihan pulassa ilman. En ollenkaan ymmärrä tällaista ajatusmaailmaa, kun itse olen kiitollinen siitä ettei tarvitse luututa työpisteen lattiaa, lapsellani on ihania hoitajia jotka mahdollistavat minun ja puolisoni työssäkäynnin, ruokaakin saa ostettua ihan kaupasta jne. Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan monenlaisia työntekijöitä, ei vaan asiantuntijoita tai johtajia.

Mun mielestä ns. paskaduuni on vielä eri asia kuin perusduuni. Paskaduunit on niitä, joita pääsee melko helposti tekemään ilman koulutusta tai erityisosaamista, alin mahdollinen palkkataso ja nollasopimuksia jne. Esim. autonasentaja on kyllä perusduuni, mutta ei paskaduuni, siihen tarvitaan koulutusta vaativaa erikoisosaamista.

Siivojan työ ja mäkkärin kassa on ikävä kyllä vähän paskaduunia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei riitä niitä "parempia" töitä. Ei luulisi olevan vaikea ymmärtää.

Miksi sulle ei riitä? Kunnianhimo on sitä että haluaa menestyä, eikä että helposti saa mitä haluaa. Menestyä voi myös perustamalla yrityksen, tekemällä merkityksellistä työtä, jne.

Miksi se on niin hankalaa myöntää että ei vain ole kunnianhimoa? Sehän on se totuus.

Ehkä myös siksi, että nykyään homma ei mene niin että yliopistoon ja iso laina, opinnot pakettiin ja heti on vakituinen työpaikka hyvissä hommissa etenemismahdollisuuksineen odottamassa. Kuten herra ja rouva maistereilla aikoinaan oli.

Nykyään kaikki on niin helvetin epävarmaa ja ihan mitä tahansa ei kannata opiskella. Niillä joilla on töitä, sitä on jopa liikaa ja muilla ei ollenkaan. Työelämä on asiantuntijatehtävissä hektistä ja vaativaa, ja koko ajan kiristetään. Ja verottaja vie suurimman osan palkasta.

Tutkimuspuolella rahoitusta ei välttämättä heru edes niille kaikista kunnianhimoisimmille.

Tämä nykyinen yhteiskunta ei motivoi ja vala uskoa ihmiseen, se pelottaa ja lannistaa, syö motivaatiota. Ensin tulee perustarpeet ja sitten vasta kunnianhimo.

Ja sit on niitä muita muuttujia elämässä, että ei välttämättä vaan jaksa omistaa suurinta osaa elämästään uralla kiipimiseen. Ja me ollaan niin erilaisia mieltymyksinemme.

Tuossa nyt joitakin sarunnaisia esimerkkejä.

T: Korkeakoulutettu asiantuntija, joka oli ennen kunnianhimoinen ja ajautui burn outiin. Nyt edessä ehkä jopa työkyvyttömyyseläke.

Haista vttu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei riitä niitä "parempia" töitä. Ei luulisi olevan vaikea ymmärtää.

Miksi sulle ei riitä? Kunnianhimo on sitä että haluaa menestyä, eikä että helposti saa mitä haluaa. Menestyä voi myös perustamalla yrityksen, tekemällä merkityksellistä työtä, jne.

Miksi se on niin hankalaa myöntää että ei vain ole kunnianhimoa? Sehän on se totuus.

Kokoomus ja Sipilä haluavat tehdä suorittavan työn tekijöistä orjia, joiden palkka ei riitä elämiseen.

Sellaista on nykyään "työn arvostus". Kaiva siinä itsestäsi kunnianhimoa, kun palkkoja poljetaan kaikilta aloilta alas. Nämä paskanjauhajat eivät kyllä eduistaan ja rahanahneudestaan luovu.

Suomi on aika erikoinen paikka, koska eniten täällä maksetaan niille, jotka tekevät vähiten ja vähiten maksetaan niille jotka tekevät eniten.

Sehän on aivan perseestä.