Pettäminen jättää syvät jäljet - miksi petetyksi tulemisesta ei saa puhua?

Vierailija kirjoitti:

No esim mediassa on ollut jo pitkään valloilla sellainen pettämistä ymmärtävä ilmapiiri. Paljon kirjoitetaan, miksi pettämistä tapahtuu. Vähemmän puhutaan siitä mitä pettäminen oikeasti aiheuttaa. Pettämisen tuomaa tuskaa pitäisi tuoda enemmän esille. Joten, olen sitä mieltä, että petetyksi tulemisesta ei puhuta tarpeeksi ja joo, ilmapiiri on sellainen ettei siitä oikein saakaan puhua.

Ap

Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita.

Ymmärtäminen tai ymmärtämiseen pyrkiminen ei tarkoita sitä, että hyväksyy jonkun teon tai tapahtuman, vaan että yrittää päästä selville siihen tekoon tai tapahtumaan johtaneista syistä. Hyväksyminen tarkoittaa, että toteaa tapahtuneen ja ei paheksu sitä. Ymmärtää voi siis ja silti paheksua tai olla paheksumatta tekoa tai tapahtumaa.

Kannattaa lukea tuo edellinen kappale riittävän hitaasti ja monta kertaa, että oivaltaa ymmärtämisen ja hyväksymisen eron.

Ymmärtämään pyrkivä asenne jossain kirjoituksessa tai jutussa ei siis suoraan tarkoita sitä, että sen kirjoittaja tekijä hyväksyisi teon tai tapahtuman, tai että hän ei pidä sitä paheksuttavana vaan, että hän yrittää tutkia ja päästä selville mitä tapahtui, analysoida tapahtumaan johtaneita syitä ja samalla olla sekoittamatta omia asenteita ja tunteitaan asiaan.

Objektiivinen tarkastelu ja syyllistävien ilmaisujen käyttämättä jättäminen ei siis tarkoita, että kirjoittaja ei itse henkilökohtaisesti paheksuisi tekoa tai olisi paheksumatta.

Objektiivinen tarkastelu on välttämätön työkalu kun halutaan oppia jotain tapahtuneesta ja keksiä keinoja, jolla ei-toivottuja asioita voidaan yrittää välttää tapahtumasta uudestaan jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pettänyt kerran joten tiedän ettei ole niin mustavalkoista.

Omasta kokemuksesta sanoisin että asiat on silloin jo todella solmussa, niistä ei puhuta, ei edetä ja tuntuu ettei ole pakotietä. Erotakaan ei halua, eli oikeastaan sekä vihaa että rakastaa puolisoaan samaan aikaan.

Jos näistä ei voi puhua ennen eikä jälkeen pettämisen, niin sittenhän ei jätetä muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Tottakai pettäminen on typerää, väärin ja virhe, mutta yleensä pitkässä liitossa toinenkin on tehnyt jotain joka on typerää, väärin ja virhe.

Kannattaa kuitenkin puhua ensin ja erota varta sitten.. outoa kyllä mutta pettäminenkin voi olla hätähuuto siitä että oikeasti haluaisi sen suhteen oman puolison kanssa mutta jostain syystä ei saa.

Tietenkin huono keino mutta ihmiset ei aina toimi rationaalisesti.

No voi luoja mitä kuraa. Pettäminen ei todellakaan ole mikään hätähuuto, vaan parisuhteen irtisanominen yhtä varmasti kuin avioeropapereiden postittaminen. Erotuksena se, että pettäjä on liian pelkuri kertoakseen parisuhteen päättämisestä kumppanilleen.

Minua petettiin ja olin kuulemma huonoitsetuntoinen pelkuri, kun ilmoitin miehelle, että eroamme. Hän ei mitenkään käsittänyt, kun koetin sanoittaa, että hän itse sen eropäätöksen teki sillä hetkellä kun lähti toisen naisen kanssa. Kaikkein eniten häntä loukkasi se, etten jäänyt itkemään perään.

Pettäminen voi olla keino repäistä itsensä irti suhteesta, jossa ei enää halua olla. Pettäjä ei halua jatkaa suhdetta, mutta käyttäytyy, ikään kuin haluaisi, sillä hän ei pysty tekemään päätöstä lähtemisestäkään.

Ihan sama ilmiö kuin nämä miehet jotka raivoavat kotona vaimoilleen ja ryyppäävät ja haukkuvat, mutta kun nainen lähtee, raivotaan, miten se kehtasi lähteä ja jättää hyvän miehen. Eli ei kyetä ottamaan vastuuta tilanteesta ja tekemään välttämättömiä päätöksiä, vaikka itsekin voidaan suhteessa huonosti.

Se aikuisempi, vahvempi ja toimintakykyisempi on yleensä sitten se, joka vetää johtopäätökset ja lähtee suhteesta. 

No saahan siitä puhua enkä koe että kukaan olisi kritisoinut. Kaikkien tutkimusten mukaan (joita on tehty aiheen piirissä paljon) puolisolla on harvoin mitään tekemistä pettämisen syihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina oletetaan että parisuhteessa on jotain pielessä jos pettää? Meillä menee hyvin kaikin puolin mutta kun tilaisuus tuli niin petin. Kiinni en ole jäänyt, enkä meinaa tunnustaa. En koe myöskään huonoa omaatuntoa, se mitä toinen ei tiedä niin ei satuta.

Sä et ymmärrä parisuhteen ideaa. Niin kauan petät, kunnes ymmärrät. Ehket ymmärrä koskaan.

En kyllä ihan noinkaan sanoisi, 20 vuotta kuitenkin olin ihan uskollinen.

Toivottavasti puolisosi ajattelee ja toimii samoin. Se mitä ei tiedä, ei satuta, eikö?

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä täysin eri mieltä. Vahva ihminen toki käsittelee asian ja puhuu siitä, mutta ei välttämättä tuon kumppanin kanssa. Usein uskottomuuden anteeksi antavat tai sitä edes harkitsevat elävät äärimmäisessä itse petoksessa. Ovat nimenomaan liian pelkureita kohtamaan sen millaisen ihmisen kanssa ovat pariutuneet, ja alkavat selittelemään puolison tekoja itselleenkin.

Kimppaan tätä. Pahimmassa tapauksessa ensin haukutaan se pettävä puoliso lähipiirille, sitten aletaan puolustamaan sitä pettäjää kuin leijonaemo, kun lähipiiri kehtaa kyseenalaistaa, kannattaako suhdetta jatkaa.

Sitten se uhka saadaankin projisoitua muihin ihmisiin. Ja se toinen nainen oli tietysti hirveä syöjätär, kun viattoman miehen näin houkutteli pettämään!

Kyllä itseään arvostava ihminen jättää sortumatta tuollaiseen itselleen valehteluun ja uskaltaa lähteä. Heikkoja mukavuudenhaluinen jää. On liian pelottavaa pärjätä yksin.

Tämä kommenttisi on juuri sitä, mitä aloituksessa tarkoitetaan. Että petetyksi tulemisen tunteista ei saa puhua.

Rohkeaahan se on jäädä ihmisen kanssa, joka on valehdellut ja pettänyt luottamuksen. Paljon uskaliaampaa, kuin jatkaa yksin. Ei se ole mukavuudenhalua, että on valmis joka päivä kohtaamaan ne pettymyksen tunteet ja nousemaan siitä huolimatta! Päinvastoin osoittaa melkoista vahvuutta, jos on valmis selvittelemään kipeät asiat läpi puolison kanssa ja yrittää ymmärtää. Elämässä vaikeinta on yrittää ymmärtää.

On myös ihan selvää, että ensin on vihaa ja epätoivoa, jota jakaa ystävien kanssa. Samalla selvittelee asioita oman puolison kanssa ja näkee hänen näkökulmansa, jota sitten myöhemmin puolustaa. Samoin on ihan selvää, että tuo toinen nainen jää etäiseksi ja tarinan pahikseksi, koska hänen näkökulmaansa ei kuule. Vaikka hänellä on ollut omat syynsä myös ajautua tuohon pettämiseen.

Sitten jos alkaa selittelemään toisen tekoja niin päin, että itse on huono ja kelpaamaton ja uudessa suhteessa asia ei olisi sen paremmin - silloin tarvitsee repäisyn irti. Ei uhrin eikä syyttäjän rooliin saa jäädä. Suhteen pitää jatkua tasa-arvoisena tai ei ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

No mutta miltä teistä pettäjistä tuntuisi jos jos se oma puolisi olisi myös pettänyt? Tuntuisiko se silloin ihan ok jutulta koska on itsekin tehnyt niin +-0 vai olisiko järkytys että toinen on yhtä "moraaliton ja ovela"?

Elin itse suhteessa, jossa seksiä ei ollut ollut vuoteen, mies oli nuoruudessa valittu eikä todellakaan minulle sopiva (näin jälkikäteen ajatellen), riitelimme paljon ja todella epärakentavasti. Käytännössä juuri vihasin ja rakastin miesystävääni yhtäaikaa. Koitin puhua ja selvittää meidän suhdetta, mitään ei tapahtunut miehen osalta ja mikään ei muuttunut ja mietin pitkään, että pitäisikö meidän erota. Kun sitten eräs ystävyyssuhteeni muuttuikin muuksi, se oli minulle herätys, kerroin tästä miehelleni ja sain viimein jätettyä hänet.

Joten vastaus kysymykseesi, jos mieheni olisi pettänyt minua, olisin tietty ollut vihainen, mutta myös erittäin kiitollinen, sillä sekin olisi toiminut herätyksenä ja samalla tavalla olisimme päässeet myrkyllisestä suhteesta molemmat pois. Nykyään molemmilla on hyvä puoliso, pitkä ja onnellinen sekä uskollinen liitto.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kommenttisi on juuri sitä, mitä aloituksessa tarkoitetaan. Että petetyksi tulemisen tunteista ei saa puhua.

Rohkeaahan se on jäädä ihmisen kanssa, joka on valehdellut ja pettänyt luottamuksen. Paljon uskaliaampaa, kuin jatkaa yksin. Ei se ole mukavuudenhalua, että on valmis joka päivä kohtaamaan ne pettymyksen tunteet ja nousemaan siitä huolimatta! Päinvastoin osoittaa melkoista vahvuutta, jos on valmis selvittelemään kipeät asiat läpi puolison kanssa ja yrittää ymmärtää. Elämässä vaikeinta on yrittää ymmärtää.

jos pettämisestä ei pääse yli, vaan on tarve joka päivä "kohdata pettymyksen tunteet" niin mitä järkeä tuollaisessa suhteessa on?

Jos pettäjän kanssa päättää jäädä yhteen, asia on käsiteltävä ja sitten siirryttävä eteenpäin. Ei sitä pettänyttä osapuolta voi rankaista millään vellomisella ja vollottamisella vuosikausia yhden pettämisen takia.

Ne hankalat tunteet käsitellään terapiassa, ei niitä puolison niskaan voi kaataa. Haiskahtaa kostolta vähän liikaa. 

Itse en jäisi tuollaiseen asetelemaan, ei kuulosta terveeltä. 

Ja lisäisin vielä tähän, että sen pettäneen puolison tehtävä ei ole toimia petetyn terapeuttina, eikä korjata tämän rikki mennyttä itsetuntoa. 

Minä olen tasan kerran antanut pettämisen anteeksi ja suhteesta ei tullut mitään. Minua on myös petetty 2 kertaa sen jälkeen eri suhteissa ja mies on lentänyt pellolle saman tien! Tiedostan sen, etten pysty elämään sellaisen ihmisen kanssa, joka panee muita minun lisäkseni.

Totta kai pettäminen on itsekäs teko. Ja petetyllä on oikeus juuri sellaisiin tunteisiin, mitä hänellä on. Siltikin kolikolla on se toinen puoli. Minä petin pitkässä suhteessa, koska jo pitkään olivat asiat menneet solmuun. Yritin niitä selvittää, puhua, erota, riidellä, mutta toinen oli teflonia. Asiat etenivät siihen pisteeseen, että seksiä oli kerran vuodessa (olimme alle kolmekymppisiä), puoliso puhutteli kyllästyneenä ja katsoi halveksuen, loukkasi niin monin tavoin. Siltikään minulla ei ollut voimia yksin tehdä eroa, sillä rakastin ja vihasin yhtä aikaa. Lopulta sanoin suoraan, että eletään kumpikin elämäämme. Harrastan seksiä, jos sopiva tilaisuus ja ihminen sattuu kohdalle ja että hän voi puolestani tehdä samoin. Hain reaktiota, jota ei tullut. Täydellinen puhumattomuuden muuri. Tuntui, että kadotin siinä itsenikin. Päätin että rikon kaiken, kun en muuten osaa lähteä. Niinpä petin ja sain jotain itsetunnon rippeitä haalittua kasaan. Oli ihmisiä, jotka jaksoivat jutella kanssani, olla kiinnostuneita, haluta minua sellaisena kuin olen. Olin silti turta ja tunteeton. Voisi sanoa, että käytin ihmisiä. Tajusin asian vasta kun nämä kaksi ihmistä sanoivat rakastavansa minua. Siihen asti ajattelin, että olen yhtä turha heille kuin puolisolleni. Se pysäytti ja jouduin oikeasti kohtaamaan ihmisyyden, jota kotona en edes anomalla saanut esiin. Sen etten voi toimia kuin robotti ja rikkoa ihmisiä vain koska olen itse rikkinäinen. Tajusin myös, etten halua muita kuin puolisoni, mutta suhteen on muututtava takaisin siihen mitä se joskus oli. Erinäisten vaiheiden ja rehellisen eropuheen jälkeen saimme suhteen toimimaan ja olemme yhä yhdessä, onnellisina.

Joku voi sanoa, että selittelen, mutta siitä ei ole kyse. En odota ymmärrystä tai hyväksyntää. Mutta uskon kyllä siihen, että AINA on syy. Joko se on jommassakummassa tai molemmissa. Tosiasia on, että ihmissuhteet ovat usein monimutkaisia. Jos puolisoni pettää joskus, niin se ei ole minulle maailman vakavin asia.

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä täysin eri mieltä. Vahva ihminen toki käsittelee asian ja puhuu siitä, mutta ei välttämättä tuon kumppanin kanssa. Usein uskottomuuden anteeksi antavat tai sitä edes harkitsevat elävät äärimmäisessä itse petoksessa. Ovat nimenomaan liian pelkureita kohtamaan sen millaisen ihmisen kanssa ovat pariutuneet, ja alkavat selittelemään puolison tekoja itselleenkin.

Kimppaan tätä. Pahimmassa tapauksessa ensin haukutaan se pettävä puoliso lähipiirille, sitten aletaan puolustamaan sitä pettäjää kuin leijonaemo, kun lähipiiri kehtaa kyseenalaistaa, kannattaako suhdetta jatkaa.

Sitten se uhka saadaankin projisoitua muihin ihmisiin. Ja se toinen nainen oli tietysti hirveä syöjätär, kun viattoman miehen näin houkutteli pettämään!

Kyllä itseään arvostava ihminen jättää sortumatta tuollaiseen itselleen valehteluun ja uskaltaa lähteä. Heikkoja mukavuudenhaluinen jää. On liian pelottavaa pärjätä yksin.

Tämä kommenttisi on juuri sitä, mitä aloituksessa tarkoitetaan. Että petetyksi tulemisen tunteista ei saa puhua.

Rohkeaahan se on jäädä ihmisen kanssa, joka on valehdellut ja pettänyt luottamuksen. Paljon uskaliaampaa, kuin jatkaa yksin. Ei se ole mukavuudenhalua, että on valmis joka päivä kohtaamaan ne pettymyksen tunteet ja nousemaan siitä huolimatta! Päinvastoin osoittaa melkoista vahvuutta, jos on valmis selvittelemään kipeät asiat läpi puolison kanssa ja yrittää ymmärtää. Elämässä vaikeinta on yrittää ymmärtää.

On myös ihan selvää, että ensin on vihaa ja epätoivoa, jota jakaa ystävien kanssa. Samalla selvittelee asioita oman puolison kanssa ja näkee hänen näkökulmansa, jota sitten myöhemmin puolustaa. Samoin on ihan selvää, että tuo toinen nainen jää etäiseksi ja tarinan pahikseksi, koska hänen näkökulmaansa ei kuule. Vaikka hänellä on ollut omat syynsä myös ajautua tuohon pettämiseen.

Sitten jos alkaa selittelemään toisen tekoja niin päin, että itse on huono ja kelpaamaton ja uudessa suhteessa asia ei olisi sen paremmin - silloin tarvitsee repäisyn irti. Ei uhrin eikä syyttäjän rooliin saa jäädä. Suhteen pitää jatkua tasa-arvoisena tai ei ollenkaan.

eli pitää jatkkaa suhteessa ihmisen kanssa joka vähättelee, pettää

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pettäminen on itsekäs teko. Ja petetyllä on oikeus juuri sellaisiin tunteisiin, mitä hänellä on. Siltikin kolikolla on se toinen puoli. Minä petin pitkässä suhteessa, koska jo pitkään olivat asiat menneet solmuun. Yritin niitä selvittää, puhua, erota, riidellä, mutta toinen oli teflonia. Asiat etenivät siihen pisteeseen, että seksiä oli kerran vuodessa (olimme alle kolmekymppisiä), puoliso puhutteli kyllästyneenä ja katsoi halveksuen, loukkasi niin monin tavoin. Siltikään minulla ei ollut voimia yksin tehdä eroa, sillä rakastin ja vihasin yhtä aikaa. Lopulta sanoin suoraan, että eletään kumpikin elämäämme. Harrastan seksiä, jos sopiva tilaisuus ja ihminen sattuu kohdalle ja että hän voi puolestani tehdä samoin. Hain reaktiota, jota ei tullut. Täydellinen puhumattomuuden muuri. Tuntui, että kadotin siinä itsenikin. Päätin että rikon kaiken, kun en muuten osaa lähteä. Niinpä petin ja sain jotain itsetunnon rippeitä haalittua kasaan. Oli ihmisiä, jotka jaksoivat jutella kanssani, olla kiinnostuneita, haluta minua sellaisena kuin olen. Olin silti turta ja tunteeton. Voisi sanoa, että käytin ihmisiä. Tajusin asian vasta kun nämä kaksi ihmistä sanoivat rakastavansa minua. Siihen asti ajattelin, että olen yhtä turha heille kuin puolisolleni. Se pysäytti ja jouduin oikeasti kohtaamaan ihmisyyden, jota kotona en edes anomalla saanut esiin. Sen etten voi toimia kuin robotti ja rikkoa ihmisiä vain koska olen itse rikkinäinen. Tajusin myös, etten halua muita kuin puolisoni, mutta suhteen on muututtava takaisin siihen mitä se joskus oli. Erinäisten vaiheiden ja rehellisen eropuheen jälkeen saimme suhteen toimimaan ja olemme yhä yhdessä, onnellisina.

Joku voi sanoa, että selittelen, mutta siitä ei ole kyse. En odota ymmärrystä tai hyväksyntää. Mutta uskon kyllä siihen, että AINA on syy. Joko se on jommassakummassa tai molemmissa. Tosiasia on, että ihmissuhteet ovat usein monimutkaisia. Jos puolisoni pettää joskus, niin se ei ole minulle maailman vakavin asia.

V*ttu mitä selityksiä. Pettäjät ovat kaikki tuollaisia, että kauhea selittely ja toisen syyllistäminen ja jos se toinen on ihan sysipaska m*lkku, niin miksi seurustella sellaisen kanssa? 😂 Et saa mitään sympatiaa, vaikka kuinka yrität.

Jos pettäjä muistaisi laskuttaa huåraamisestaan niin hän ei olisi tyhmä huåra.

Jos siis huårituttaa, niin muista käteinen tai kortti.

Minua loukkaa kaikkein eniten pettäminen, jossa ensin on ihastuttu toiseen tai halutaan seksiä toisen kanssa, sitten erotaan ja heti sen jälkeen ruvetaan petipuuhiin uuden kumppanin kanssa.

Tuollainen moraali on lapsen moraalia. Siinä ei huomioida toisen ihmisen tunteita, vaan oikeutetaan oma moraalittomuus muotoseikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Minua loukkaa kaikkein eniten pettäminen, jossa ensin on ihastuttu toiseen tai halutaan seksiä toisen kanssa, sitten erotaan ja heti sen jälkeen ruvetaan petipuuhiin uuden kumppanin kanssa.

Tuollainen moraali on lapsen moraalia. Siinä ei huomioida toisen ihmisen tunteita, vaan oikeutetaan oma moraalittomuus muotoseikoilla.

Nytpä olen eri mieltä. Miten asian oikeastaan muulla tavalla voi hoitaa? En hyväksy pettämistä, mutta ei tuo pettämistä olekaan.

Mua on petetty kerran, ja kyseessä ei ollut "huono seksitön suhde", vaan hyvä ja toimiva suhde, jossa seksiä oli reilusti. Mies petti silti.

En oo seurustellut sen jälkeen, en ole edes ihastunut keneenkään sen jälkeen. Kolmen vuoden kuivakausi menossa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua loukkaa kaikkein eniten pettäminen, jossa ensin on ihastuttu toiseen tai halutaan seksiä toisen kanssa, sitten erotaan ja heti sen jälkeen ruvetaan petipuuhiin uuden kumppanin kanssa.

Tuollainen moraali on lapsen moraalia. Siinä ei huomioida toisen ihmisen tunteita, vaan oikeutetaan oma moraalittomuus muotoseikoilla.

Nytpä olen eri mieltä. Miten asian oikeastaan muulla tavalla voi hoitaa?

Jos suhde ei toimi, niin sitten eroaa, on vuoden pari yksin ja sen jälkeen rakentaa uuden suhteen.

Olen todella kyllästynyt ihmisiin, jotka esittävät vakaata suhdetta, sitten ihastuvat, pikaeroavat ja lähtevät panemaan.

Kaikki tapahtuu täysin yllättäen ja odottamatta, eikä kumppani näe asiassa mitään ongelmaa, koska "enhän minä ole pettänyt vaan erosin ensin".

Vierailija kirjoitti:

Olen pettänyt kerran joten tiedän ettei ole niin mustavalkoista.

Omasta kokemuksesta sanoisin että asiat on silloin jo todella solmussa, niistä ei puhuta, ei edetä ja tuntuu ettei ole pakotietä. Erotakaan ei halua, eli oikeastaan sekä vihaa että rakastaa puolisoaan samaan aikaan.

Jos näistä ei voi puhua ennen eikä jälkeen pettämisen, niin sittenhän ei jätetä muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Tottakai pettäminen on typerää, väärin ja virhe, mutta yleensä pitkässä liitossa toinenkin on tehnyt jotain joka on typerää, väärin ja virhe.

Kannattaa kuitenkin puhua ensin ja erota varta sitten.. outoa kyllä mutta pettäminenkin voi olla hätähuuto siitä että oikeasti haluaisi sen suhteen oman puolison kanssa mutta jostain syystä ei saa.

Tietenkin huono keino mutta ihmiset ei aina toimi rationaalisesti.

Minun mieheni vaihtoi minut toiseen pitkässä liitossa. Se oli hänelle pakotie. Oli jotain, josta ei voinut puhua. Meillä oli rakkautta, mies sanoi erotessa, mutta hänen puoleltaan myös halveksuntaa, ja halveksunta on vihaa.

Mutta en muönnä, että olisin tehnyt itse mitään typeryyksiä. Muuta kuin olemalla itseni.

Jos ollaan rehellisiä niin se että naista panettaa ja hän haluaa kokeilla eri miehiä on jotenkin likaista mutta että mies tekee saman on vähän eri koska nainenhan siinä tulee paksuksi. Toisaalta moni mieskin voi olla vastuullinen niin että haluaa lapsen ja yhden naikkosen. Ja pettäminen on tyhmää oli sukupuoli kumpi tahansa sillä siitä voi saada tauteja mikä on saanut alkunsa koko touhusta että eksytään väärään petiin. Eihän ne leviä jos ihmiset ei käy Turkissa ja Thaimaassa seksimatkoilla, tai ihan vaan tinderissä. Tähän kysynkin, miksi ihmeessä tinderissä on joskus varattuja henkilöitä. Eivätkö he uskalla erota ennen kuin löytää jonkun uuden? Vai onko niillä joku vapaa suhde