Pettäminen jättää syvät jäljet - miksi petetyksi tulemisesta ei saa puhua?

Vierailija kirjoitti:

Heikot ihmiset rupeaa pillittämään ja uikuttamaan.

Vahvat vaan unohtavat koko pettäjän ja jatkavat kuin sitä ei edes olisi olemassa.

Päinvastoin. Heikot ihmiset kävelevät pois esittäen vahvaa ja haavoittumatonta, mutta kärsien sisäisesti tai padoten väkisin tunteensa kätkemällä ne myös itseltään. 

Vahvat ihmiset pystyvät myöntämään, että toisen teko haavoitti heitä syvästi ja horjutti heidän luottamustaan ja ehkä jopa minäkuvaansa. Tämän myöntämisen jälkeen he pystyvät käsittelemään tapahtuneen ystävien, terapeutin ja hyvässä tapauksessa syvällisesti myös puolisonsa kanssa - minkä jälkeen he voivat tehdä päätöksen siitä, haluavatko he jatkaa edelleen suhteessa vai päättää sen.

Olen kyllä täysin eri mieltä. Vahva ihminen toki käsittelee asian ja puhuu siitä, mutta ei välttämättä tuon kumppanin kanssa. Usein uskottomuuden anteeksi antavat tai sitä edes harkitsevat elävät äärimmäisessä itse petoksessa. Ovat nimenomaan liian pelkureita kohtamaan sen millaisen ihmisen kanssa ovat pariutuneet, ja alkavat selittelemään puolison tekoja itselleenkin.

Vierailija kirjoitti:

No esim mediassa on ollut jo pitkään valloilla sellainen pettämistä ymmärtävä ilmapiiri. Paljon kirjoitetaan, miksi pettämistä tapahtuu. Vähemmän puhutaan siitä mitä pettäminen oikeasti aiheuttaa. Pettämisen tuomaa tuskaa pitäisi tuoda enemmän esille. Joten, olen sitä mieltä, että petetyksi tulemisesta ei puhuta tarpeeksi ja joo, ilmapiiri on sellainen ettei siitä oikein saakaan puhua.

Ap

Eikö se tarkoita, että pettämisestä juuri puhutaan paljon, kun mediassa on siitä juttua, mietitään syitä ja seurauksia? Siitähän puhutaan todella paljon koko ajan. 

Ja ei pettäminen aina aiheuta mitään erityistä tuskaa. Minutkin vaihtoi kihlattu lennossa toiseen ja pidemmän päälle olen huomattavasti onnellisempi ilman häntä. En ole saanut mitään traumoja eikä uusi suhteeni ole mitenkään mustasukkaisuuden tai pelon määrittämä. Ei pidä vetää kuitenkaan liikaa päätelmiä, jotka eivät välttämättä pidä paikkansa. 

En ole Donald Trumpista ihan kybälllä pitänyt, mutta yhden asian hän sanoi aivan täsmälleen oikein:

"Hankkiudu aina epälojaaleista ihmisistä VÄLITTÖMÄSTI eroon"

En tiedä menikö ihan täsmälleen sanatarkkaan oikein, mutta neuvo on kyllä aivan toimiva ja suosittelen kaikille.

Älä ikinä ikinä koskaan koskaan milloinkaan milloinkaan päästä epälojaalia henkilöä tuhoamaan sinun elämääsi, hankkiudu mahdollisimman pian eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta miltä teistä pettäjistä tuntuisi jos jos se oma puolisi olisi myös pettänyt? Tuntuisiko se silloin ihan ok jutulta koska on itsekin tehnyt niin +-0 vai olisiko järkytys että toinen on yhtä "moraaliton ja ovela"?

Sen verran vielä täsmentäsin että olisiko se siis edelleen ok vaikka sisimmässään tietää että puolisin mielestä et kelpaa? Ja miksi pettäjä hakeutuu suhteeseen? Onko pointtina se että pitäähän se yksi vakio olla siellä kotona varalta

En osaa syyllistää petettyä pettämisestä tai en ajattele että en kelpaa jos minua petetään. En itsekään pettänyt siitä syystä että toinen ei kelpaisi. Toisaalta en myöskään osaa ajatella että minun olisi pakko kelvata tai olla sopiva kumppani jollekin tietylle henkilölle, jos hän ei halua kanssani olla on parempi että emme yritä jatkaa väkisin. Minä tai hän varmasti sovimme varmasti sovimme jonkun toisen kanssa paremmin.

Puhumisesta olen sitä mieltä että pettämisestä pitäisi pystyä puhumaan suhteessa myös silloin kun pettämistä ei ole edes tapahtunut. Mikä olisi todennäköisin tilanne missä minä tai kumppani pettäisi? Mitkä asiat olisi sellaisia joiden takia voisin itse kuvitella pettäväni ja mitä puoliso asiasta ajattelee?

Ei mun arvot ole muuttunut tippaakaan, edes siinä tilanteessa kun olen "pettänyt". Mun arvot ovat sellaisia, että kumppani on uskottu, ja rakastettu, paras ystävä, ja tukipilari, juuri se henkilö joka hoitaa asioita yhteiseksi parhaaksi, ja jonka voi luottaa niin tekevän. Kun pari vuotta ollut kumppani alkoi valehdella, ja paljastui peliriippuvaiseksi, joka oli vienyt laskuihin tarkoitettuja varoja nettipeleihin, oli puimisen paikka.  Rakastin, annoin anteeksi, mies lupasi olla pelaamatta, mutta ENNENKAIKKEA hän lupasi kertoa, jos pelaa. Ei kertonut. Toisella kerralla kun jäi kiinni, sanoin että tämä oli nyt viimeinen kerta. Taas yritettiin puhua ja päästiin yhteisymmärrykseen. Kolmannella kerralla en enää sanonut tietäväni, vaan lähdin kavereiden kassa humputtelemaan, ja heräsin erään komistuksen luota seuraavana aamuna. En ymmärrä miksi minulle mies tästä niin suuttui, olihan hän jo osoittanut ettei meidän tarvitse pitää lupauksistamme kiinni. Vai koskikohan tuo lupausten pitäminen vain minua? Todellakin koin arvojeni ja arvoni mukaiseksi tehdä juuri niin kuin parhaalta tuntui sillä hetkellä, ja se ei ollut sen odottaminen että joskus kenties löydän oman kämpän johon muuttaa, ja siihen asti pitää valehtelevaa varasmiestä suuressa arvossa, etten vain vahingossakaan loukkaisi häntä, ehei! 

Toinen mies, jonka kanssa olin seurustelut puolisen vuotta, lähti työmatkalle kolmeksi päiväksi, mutta viipyi sillä eissulla melkein 4 viikkoa. Tuon 4 viikon aikana sain selville että mies on valehdellut minulle vaikka ja mitä, ja todella luotettavista lähteistä, mutta kun yritin saada häntä puhelimella kiinni, niin se oli pois päältä. Pois päältä siis sen yli 3 viikkoa. Tuona aikana kutsuin eks fbw:n luokseni, ja vietimme muutamankin oikein ihanan ja seksintäyteisen illan. Ei sotinut yhtään moraaliani vastaan, ehei! Sen sijaan moraaliani vastaan soti molemmissa tapauksissa miesten valehtelu ja lupausten pettäminen. Minä en ole täällä olemassa siksi että voisin olla äiti teresa paskahousuille, vaan tarjoan jakamattoman rakkauteni sellaiselle miehelle, joka sitä arvostaa, ja jolla on ne SAMAT ARVOT kuin minulla. Sellainen minulla on ollut jo viimeiset 4 vuotta. Eipä ole tarvinnut vieraissa käydä.

Ihan toinen asia on sitten mulkerot. Mulkerot on mulkeroita, ja pettäminen sattuu petettyyn, jos petetty itse on ollut luottamuksen arvoinen. On siis todellakin olemassa pettämistä ja "pettämistä".

Vierailija kirjoitti:

Minusta nuo "pettäminen ei ole mustavalkoista" -ajatukset kumpuavat lähinnä ihmisen loputtomasta tarpeesta selitellä asioita itselleen. Ihminen on niin peri-itsekäs olento, että kun omat arvot ja omat halut joutuvat vastakkain, luovutaan mieluummin arvoista kuin jätetään himot toteuttamatta. Sitten päivitellään jälkikäteen hurskas ilme naamalla, että on se niin vaikeaa se uskollisuus, ei ne lapselliset uskolliset voi ymmärtää kuinka huomaamatta ne pöksyt vaan tipahtaa nilkkoihin.

Lopulta kyse on vain ihmisen omasta kyvyttömyydestä ottaa vastuuta omista tekemisistään. Jos lupaat olla tuikkaamatta sukuelintäsi vieraaseen koloon, niin sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, toimia lupauksen mukaisesti tai rikkoa se. Missä ihmeessä se harmaa alue on? Ai siinä, saako kuitenkin vähän tuikata jos tekee oikein kovasti mieli? Ihan vapaasti, ei kukaan voi toista pettämästä estää, mutta ei siinä mitään epäselvää ole onko se p*rseestä vai ei.

Mikä teitä oikeasti vaivaa.

Höpötihöö nyt taas. Pettäminen on luottamuksen pettämistä, siksi se sattuu rakastetun tekemänä niin paljon. Jos taas itse ei kykene pitämään itse annettuja lupauksia, ei oikein voi vaatia että toisen ne pitää silti pitää. Vaikka onhan se kätevää että kyllä minä saan pettää toisen luottamuksen, mutta hän jos pettää minun, niin helveletti repeää! Ja dorkille tiedoksi, että luottamuksen voi pettää monella eri tavalla. Niin kuin joku tuossa ylempänä kertoikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pettänyt kerran joten tiedän ettei ole niin mustavalkoista.

Omasta kokemuksesta sanoisin että asiat on silloin jo todella solmussa, niistä ei puhuta, ei edetä ja tuntuu ettei ole pakotietä. Erotakaan ei halua, eli oikeastaan sekä vihaa että rakastaa puolisoaan samaan aikaan.

Jos näistä ei voi puhua ennen eikä jälkeen pettämisen, niin sittenhän ei jätetä muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Tottakai pettäminen on typerää, väärin ja virhe, mutta yleensä pitkässä liitossa toinenkin on tehnyt jotain joka on typerää, väärin ja virhe.

Kannattaa kuitenkin puhua ensin ja erota varta sitten.. outoa kyllä mutta pettäminenkin voi olla hätähuuto siitä että oikeasti haluaisi sen suhteen oman puolison kanssa mutta jostain syystä ei saa.

Tietenkin huono keino mutta ihmiset ei aina toimi rationaalisesti.

No voi luoja mitä kuraa. Pettäminen ei todellakaan ole mikään hätähuuto, vaan parisuhteen irtisanominen yhtä varmasti kuin avioeropapereiden postittaminen. Erotuksena se, että pettäjä on liian pelkuri kertoakseen parisuhteen päättämisestä kumppanilleen.

Itse asiassa ihmiset jotka pelkäävät hylätyksi tulemista voivat toimia juuri tavalla joka varmasti johtaa siihen mitä he eniten pelkäävät. Sille on nimikin. Joo, on terapian paikka, mutta kaikki jotka pettävät eivät tee sitä siksi etteivät rakasta tai että haluaisivat erota, vaan eivät osaa käsitellä pelkojaan eivätkä keskustella eivätkä tehdä töitä suhteessa.

Suhde ei välttämättä ole rakastumista eikä edes halua, suhdetta voi käyttää johonkin muuhun paikkaamiseen ja hyväksytyksi tulemiseen, suhteeseen voi paeta elämäänsä niin kuin toiset pakenevat pulloon.

Edelleenkään en sano ettei se olisi väärin ja loukkaavaa, ja yhtä typerää kuin ryyppääminen, mutta pettäjäkin haluaa ymmärtää miksi teki jotain sellaista jota järjissään ollessaan ei ikinä tekisi. Miksi esim ihastuu ihmisiin jota ei edes tunne, itseltä sisältähän se hyväksytyksi tulemiseen nälkä siihen ajaa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kohteen kanssa todellisuudessa.

-5-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nuo "pettäminen ei ole mustavalkoista" -ajatukset kumpuavat lähinnä ihmisen loputtomasta tarpeesta selitellä asioita itselleen. Ihminen on niin peri-itsekäs olento, että kun omat arvot ja omat halut joutuvat vastakkain, luovutaan mieluummin arvoista kuin jätetään himot toteuttamatta. Sitten päivitellään jälkikäteen hurskas ilme naamalla, että on se niin vaikeaa se uskollisuus, ei ne lapselliset uskolliset voi ymmärtää kuinka huomaamatta ne pöksyt vaan tipahtaa nilkkoihin.

Lopulta kyse on vain ihmisen omasta kyvyttömyydestä ottaa vastuuta omista tekemisistään. Jos lupaat olla tuikkaamatta sukuelintäsi vieraaseen koloon, niin sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, toimia lupauksen mukaisesti tai rikkoa se. Missä ihmeessä se harmaa alue on? Ai siinä, saako kuitenkin vähän tuikata jos tekee oikein kovasti mieli? Ihan vapaasti, ei kukaan voi toista pettämästä estää, mutta ei siinä mitään epäselvää ole onko se p*rseestä vai ei.

Mikä teitä oikeasti vaivaa.

Höpötihöö nyt taas. Pettäminen on luottamuksen pettämistä, siksi se sattuu rakastetun tekemänä niin paljon. Jos taas itse ei kykene pitämään itse annettuja lupauksia, ei oikein voi vaatia että toisen ne pitää silti pitää. Vaikka onhan se kätevää että kyllä minä saan pettää toisen luottamuksen, mutta hän jos pettää minun, niin helveletti repeää! Ja dorkille tiedoksi, että luottamuksen voi pettää monella eri tavalla. Niin kuin joku tuossa ylempänä kertoikin.

Luottamuksen voi pettää monella tavalla. Puolisoni oli pettänyt kännireissuillaan luottamukseni kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän oli "raitistunut" ja lopettanut juomiseen useita kertoja luvaten minulle että kaikki muuttuu, ja sitten pettänyt lupauksensa. Eli tiedän mistä puhun, että sellaisenkin pettämisen jälkeen asioille voisi vielä tehdä jotain, herätä siihen miten on heikko ja virheellinen ja hoitaa ongelmiaan väärin, toinen voi pyytää anteeksi ja toinen voi antaa anteeksi, voidaan yhdessä toimia niin että sellainen itsetuhoinen toiminta ei toistuisi. Alkoholisteille on ohjelmia joissa hän itse tekee töitä ja perhe tukee. Ehkä pettäjienkin pitäisi mennä terapiaan miettimään miksi on etsinyt pakoa kun olisi pitänyt kohdata ja hoitaa ongelmat muuten.

Kun itse petin, se tuntui siltä että olimme jollain surullisella tavalla tasoissa ja samalla viivalla.

Tietenkään puoliso ei nähnyt sitä näin eikä nähnyt omaa puoltaan luottamuksen pettämisessä, eikä tarvetta rakentaa se molemmin puolin uudelleen.

-5-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina oletetaan että parisuhteessa on jotain pielessä jos pettää? Meillä menee hyvin kaikin puolin mutta kun tilaisuus tuli niin petin. Kiinni en ole jäänyt, enkä meinaa tunnustaa. En koe myöskään huonoa omaatuntoa, se mitä toinen ei tiedä niin ei satuta.

Sä et ymmärrä parisuhteen ideaa. Niin kauan petät, kunnes ymmärrät. Ehket ymmärrä koskaan.

Toinen ei tiedä - vai tietääkö muttei kerro tietävänsä?

Miksi pettäminen on hyväksyttävämpää kuin ennen?

Miksi kännipettäminen ei ole yhtä paha kuin selvinpäin pettäminen?

Molemmat ovat tietoisia päätöksiä. Kukaan ei väkisin rahaa pettäjää kotiin ja sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettäminen on hyväksyttävämpää kuin ennen?

Miksi kännipettäminen ei ole yhtä paha kuin selvinpäin pettäminen?

Molemmat ovat tietoisia päätöksiä. Kukaan ei väkisin rahaa pettäjää kotiin ja sänkyyn.

Onko pettäminen oikeasti hyväksyttävämpää kuin ennen? Ja jos on niin millä tavalla?

Mua on petetty neljä eri kertaa ikävuosien 18v - 28v välissä. Kaikki pettämiset tapahtuivat aika tasan puolen vuoden tiiviin seurustelun jälkeen kun itse olin täysin sitoutunut, rakastunut enkä ikinä olisi voinut pettää enkä uskoa toisesta pettämistä. Eli periaatteessa siinä kohdassa mua on petetty, kun suhteessa pitäisi vielä olla se hurmos päällä.

Vain yhdessä tapauksessa oli kyseessä kännipano, lopuissa oli mukana ihan tunteitakin ja pitkääkin kusetusta ja pettämistä ja valehtelua selkäni takana. Kyllä noista aika totaalisesti hajosi.

Varsinkin kun tämän viimeisen kanssa päätin jatkaa ja uskoa häntä enkä sitä kakkosta...niin joo, ei se tuska mihinkään lähde. Suhdetta ja avioliittoa takana jo reilu kymmenen vuotta. Alan jo oireilla fyysisesti tätä tukahdutettua tuskaa, kun olen yrittänyt sen vain painaa jonnekkin piiloon.

En siis koskaan elämässäni ole päässyt kokemaan sitä kahden ensimmäisen vuoden rakastumisvaihetta. En ole koskaan päässyt myöskään kokemaan pitkän suhteen arkipäiväistymistä ja miten kipinä herätetään uudelleen. Kun multa matto on vedetty jalkojen alta jo siinä puolen vuoden kohdalla ja kaikki hajotettu säpäleiksi. Ei ne asiat siitä koskaan enää korjaannu. Vain tuska jääny.

Lisäksi lapsena jouduin kuuntelemaan isäni rakkauskännipuheluita salarakkailleen, kun äitini oli työmatkoilla. Luotanko miehiin? En.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettäminen on hyväksyttävämpää kuin ennen?

Miksi kännipettäminen ei ole yhtä paha kuin selvinpäin pettäminen?

Molemmat ovat tietoisia päätöksiä. Kukaan ei väkisin rahaa pettäjää kotiin ja sänkyyn.

Itseasiassa Suomessa tutkitaan vuosittai parisuhteita ja ihmisten parisuhdekäsityksiä ja ihan yleisesti on ollut trendinä, että Suomessa suhtaudutaan jyrkemmin pettämiseen nykyään kuin 30 vuoteen. Joten faktatieto kyllä kertoo päinvastaista, Euroopan tasolla suomalaisten suhtautuminen pettämiseen ja yksiavioisuuden arvostaminen olivat korkeimpana koko Euroopassa. 

Ei voi kun toivoa että puoliso on luottamukseni arvoinen. Vain omista tekemisistäni voin takuuseen mennä.

Pettäminen on perseestä. Kyllä se satuttaa, kun toinen ei ole luotettava. Pettäjille sopisi ennemminkin avoin suhde, niin ei puolison elämää rajoita feikkiuskollisuudellaan ja harhalupailuillaan.

Ehkä tästä ei lehdissä niin paljon jaamata, koska asia ei oikeasti ole niin mustavalkoinen, eikä toimittajia kiinnosta tehdä juttuja joissa liikutaan tällä tasolla:”Mitään ei ollut pielessä, yhtäkkiä vain toinen petti, kerrasta poikki ei auta keskustelut...”.

Sitten nämä samat ihmiset ihmettelee kun tulevat petetyksi joka suhteessa. Ihmiset on monimutkaisia. Kyllä siinä kuviossa joku logiikka on, kun samoja ihmisiä aina petetään. Joko teillä tulee suhteessa aina saman tyyppisiä ongelmia, joita teidän kanssa ei pysty selvittämään, että toinen miettii että millään ei ole mitään väliä, tai te menette yhteen tietyn tyyppisten ihmisten kanssa jotka saa kiksejä siitä että harrastavat seksiä useiden ihmisten kanssa.

Enivei ei tuo ole niin kiinnostavaa, että ostaisin lehden jossa Pirkko uhriutuu pettämisestä ja sanoo että meni kerrasta poikki ja mitään ei kannata puhua. Tuon voin lukea ilmaiseksi av:lta.

Pettäminen romutti mun elämän. Totaalisesesti. Meni pohja koko elämältä ja kaiken joutui rakentamaan alusta.

Asiaa on kyllä vähätelty siellä sun täällä. "Pää pystyyn" "ansaitset parempaa" ym latteudet ei kyllä auttaneet tippaakaan.

Olin tuntenu mieheni lapsesta asti. Teininä yhteen ja pitkä pitkä taival yhteiseloa. Molemmilla keskivertoa rankempia kokemuksia, joista selvittiin vahvalla me-hengellä. Meillä oli paljon mahtavia inside-juttuja ja hulluttelua sekä rakkautta.

Mies vaihtoi työpaikkaa ja juhlittiin sitä pitkään, koska se oli taas yksi toive saavutettuna. Muistan, että se olin vielä minä joka löysi ko. työpaikan ja kannustin miestä hakemaan vaikka epäili mahdollisuuksiaan. Tehtiin se hakemuskin yhdessä viinipäissämme. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sieltä löytyi nuori naishenkilö, joka tuli väliin.

Kun asia selvisi ja tiesin eräs perjantai, että mies on menossa naisen luo niin anelin ja rukoilin, että jäisi mun tueksi eikä menisi. Meni. Sen jälkeen en ole ennallani. Ei mikään ole. Mies tietenkin "toettuaan" katui ja koki tehneensä elämänsä suurimman virheen. Selitteli sillä, että nous kusi päähän työsaavutuksista ja oli jotain ikäkriisiä jne. Tabuhan siitä pettämisestä tuli. Ei se toinen suostu eikä pysty tajuamaan, kuin se muuttaa kaiken ja petetty ei ole enää sama ihminen. Terapeutin tyhmät neuvot ymmärtämisestä ja minun vahvistaminen niillä olet arvokas-kliseillä vaan pahensi.

Lopulta auttoi muutto toiseen paikkakuntaan ja kaiken aloittaminen alusta. Mulla pienetkin muistutukset ajoi monen päivän ahdistukseen ja lähes lamaantumiseen. Oli pakko repiä ittensä kaikesta irti. Ei välejä miehen sukulaisiin, ei yhteisiin ystäviin, ei mihinkään.

Joillakin onnistuu helpommin. Mutta uskon, että jos elät lähes koko ikäsi tiiviisti toisen kanssa ja jaat paljon kokemuksia ja rakkautta niin puukko selkään on kyllä tuhoavaa.

Miehestä en nyt mitään tiedä. Yritettin pari vuotta vielä tapahtuman jälkeen, mutta mun teki niin tuskaa nähdä koko miestä että toipuminen ei päässy edes alkamaan. Siihen se jäi hiljasena istumaan sohvalle kun lähdin kamoineni 300km päähän. Numerot ja somen laitoin estoille hänelle ja muille joiden kautta miehen nimi saattaisi tulla esiin.

Nyt voin kohtalaisen hyvin. Uusia ihmisiä, työ ja harrastus. Silti vielä joskus itkettää tuo kokemus.

ja nämä pettäjät uhriutuu, mutta kun puoliso oli sitä ja tätä, en olisi halunut satutaa mutta kun se .... en osanut puhua, en viitsinyt jättää koska en halunut satuttaa ja .....

ja kun petetty jättää ,esitettää surun murtamaan ja niin muka toivottaan sille petetylle kaikkea hyvää ja rakkautta... vaikka on tuhonut toisen ihan hajalle

Jos olisi kokoajan humalassa, oikeuttaisiko se pettämään? Moni ymmärtää humalassa pettämisen, kun harkintakyky löyhtyy. Niinpä niin, sama pää kesät talvet, joten kyllä siellä aivosopukoissa selvinpäinkin kytee ajatuksia ihan muuhun suuntaan, kun siihen omaan puolisoon. Ei taida ihminen olla yksiavioinen. Petetyksi tulleena, sain ikuisen trauman siitä, että en todennäköisesti tule koskaan riittämään ja olemaan 'hyvä', tälläisena kuin olen. Vei itsetunnon lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä täysin eri mieltä. Vahva ihminen toki käsittelee asian ja puhuu siitä, mutta ei välttämättä tuon kumppanin kanssa. Usein uskottomuuden anteeksi antavat tai sitä edes harkitsevat elävät äärimmäisessä itse petoksessa. Ovat nimenomaan liian pelkureita kohtamaan sen millaisen ihmisen kanssa ovat pariutuneet, ja alkavat selittelemään puolison tekoja itselleenkin.

Kimppaan tätä. Pahimmassa tapauksessa ensin haukutaan se pettävä puoliso lähipiirille, sitten aletaan puolustamaan sitä pettäjää kuin leijonaemo, kun lähipiiri kehtaa kyseenalaistaa, kannattaako suhdetta jatkaa.

Sitten se uhka saadaankin projisoitua muihin ihmisiin. Ja se toinen nainen oli tietysti hirveä syöjätär, kun viattoman miehen näin houkutteli pettämään!

Kyllä itseään arvostava ihminen jättää sortumatta tuollaiseen itselleen valehteluun ja uskaltaa lähteä. Heikkoja mukavuudenhaluinen jää. On liian pelottavaa pärjätä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ite en jää edes ajattelemaan kokoa asiaa. Mua on petetty kaksi kertaa. En tiedä mikä mun päässä menee vinoo, kun pystyn ilman tuskia olemaan. Molemmilla kerroilla pettäjät on odottanut että jotenki ruikutan tai raivoan perään ja hoen miksi näin kävi. En tee niin. Lähden ja se henkilö ei kuule mitään enää minsta. Normaalisti ihminen jollain lailla romahtaa. Ekassa pitkässä suhteessa pettäjä alkoi kilisemään siitä, kun en reagoinu mitenkää vaan katosin heti. Se naine meni niin pitkälle, että tuli työpaikallekin vaatimaan selityksiä.. Miks mun pitäs selittää yhtään mitään jos mua on petetty.

Tuttua settiä, paitsi että oma kumppanini oli mies. Jotenkin hän sai käännettyä, että minun asenteeni oli paljon loukkaavampi kuin hänen tekosensa. Poliisin piti hakea hänet pois työpaikkani edestä riehumasta.