Kaikkiruokaisten ja hyvin syövien lasten vanhemmat? Mitä teette että lapsenne syö ruokaa mitä tarjoatte?

melko mutkaton asenne ruokaan auttaa. Ei tee koko jutusta numeroa. Eikä anna turhia välipaloja. Ja luottaa siihen että lapsi syö sen minkä tarvii. Tiedän että viimeinen kommentti on helppo sanoa, kun oma lapsi syö hyvin..

Varovasti, varovasti; yleensä jos retostelen että tämä meillä sujuu, niin eipä suju kauaa :)



Minulla on kaksi " tavallista" lasta ja kaksi allergikkoa. Tavalliset on jo isohkoja, 5. ja 6. -luokkalaisia. Heidän kanssa ruoka-asiat meni hienosti. Pienemmät, ne algeeriset, ovat 3- ja 1½-vuotiaat, pienin saa syödä vain omia eväitä. Ruokailu on pääsääntöisesti sosiaalinen tapahtuma :), samalla vaihdetaan kuulumisia ja vaikkei pienet lapset varsinaiseen keskusteluun osallistu, niin ovat porukoissa kuitenkin. 3-vuotias kyllä jo kertoilee juttuja:) Kaikkea mitä pöydässä on, saa maistaa (allergiarajoitteet huomioiden) mutta mitään ei ole pakko syödä (paitsi jos ottaa lisää, täytyy myös syödä). Pöydästä noustaan, kun kaikki ovat syöneet - paitsi 3v, jota tämä sääntö ei ehdottomana vielä koske. Isoilla oli niin, että n. 5-vuotiaina piti istua pöydässä kunnes lapset ovat syöneet ja ehkä 7-8-vuotiaasta on pitänyt odottaa, että kaikki ovat syöneet. Tämä siksi, että hotkimalla ei pääse nopeammin jatkamaan leikkejä ja tapakasvatusta se on alkeellisinkin kasvatus :)



Pienten syömisestä ei tehdä numeroa, jos maistuu niin kiva, jos ei, niin ei sitten: kiva kiitti moi :) Pienin syö yleensä hyvin, 3-vuotias vaihtelevasti. Välillä " syö enemmän kuin tienaa" ja välillä tuntuu elävän pelkällä Pyhällä Hengellä.



Isojen lasten tuomalla kokemuksella sanoisin, että jos Saa syödä, mutta pakko on vain maistaa, niin homma sujuu. Syöminen on kuitenkin elämisen ehto, joten kyllä ruoka maistuu kun on nälkä. Nälän tunteen tunnistaminen on lapsilla luontaista. Vanhempien pitäisi osata kunniottaa sitä, että lapsi tietää itse määränsä. Helpommin sanottu kuin tehty :)



*kun vielä muistaisin noudattaa näitä loistavia neuvojani aina itsekin...*

Yleensä lapset tosi hyväruokaisia, toinen vaikeasti moniallerginen ja söi ennen kaikkea mitä sai, mutta nyt kun ruokavalio on laajempi ja tajuaa muiden syövän eri ruokaa, ei aina meinaa mennä munakoisot alas... Niin ja välillä tehdään aika sirkustemppuja ruokapöydässä =)

Sen olen huomannut ettei kumpikaan suostu oikein puuroa syömään, jos ei ole tosi nälkä. Eli iltaruoka pitää olla tarjolla ennen viittä, muuten ei puuro uppoa vielä kahdeksan aikaan. Niin ja jos illalla syöty myöhään ei aamupuuro maita. Eli ihan normaalihomma = kun ruoka-ajat säännöllliset ruoka maistuu yleensä hyvin.

Jos ruokapöydässä temppuillaan yritän useimmiten olla huomaamatta ( paitsi ne sirkushuvit välillä, kun mikään ei toimi....) ja aika usein sitten syövät, kun syömme itse omaa ruokaamme " huomaamatta"

Vuoden iässä poikani siirtyi samaan ruokaan meidän kanssa eikä ongelmaa ole ainakaan vielä tullut. Ruoka-ajat on melko säännölliset. Yleensä ruoka maistuu, nykyään syö jo jonkun verran itsekin. Jos ei ruoka maita, kysyn onko kiitos ja ja vien lautasen pois. Maito juodaan vasta kun lautanen on tyhjä, muuten koko ruokailu menee vain juomiseksi. Vaihtoehtoja ruokailuun ei ole, ei jos ruoka ei maistu en ole tarjonnut mitään muutakaan tilalle. Luotan myös siihen että jos joskus ei syö, ei poika siihen kuole vaan syö sitten seuraavalla kerralla ehkä paremmin.



Muutama viikko sitten pojallani olikin syömälakko. Kolme päivää ei syönyt oikeastaan muuta kuin iltapuuron. Mutta sitten taas ruoka maistui.



Luulen että meillä se auttaa kun ruokaa ei väkisin tuputeta. Jos ei maistu niin ei maistu ja seuraava ruoka on muutaman tunnin päästä. Jos ei ole syönyt ruokaa niin ei tule myöskään välipalaa, ettei seuraava ruoka menisi harakoille. Samaan aikaan pöydässä ei saa olla mitään muuta tarjolla, esim.leipää tai hedelmiä, muuten ei ruoka mene ollenkaan.



Näin siis meillä!

Nostatteko lapsen vaan pois pöydästä ilman mitään ruokaa ja sitten taas seuraavalla ruokailukerralla tarjoatte mitä? Samaa ruokaa (muuten jättää aina tietyt ruuat syömättä) vai sitä mitä silloin mahtaa olla? Tyydyttekö siihen että syö sen mitä suostuu, vai käytättekö puolipakkokeinoja tai huijauksia? Kun kyseessä on taapero niin ei tuo edes tajua mitään " keskustelua" . Ja kuinka kauan esim. 1v voi olla syömättä mitään? Meillä ei enää suostu syömään kuin 3kertaa päivässä, luulen että 1-2ateriaa olisi meillä sopiva määrä.



Meillä ei ole edes allergiaa, mutta lapset ovat huonoja syömään. Ovat laihoja ja yleensä jäävät kiinni kasvukontrolleissa, siis tippuvat käyriltä iloisesti heti kun imetys on vähennetty. Ei hirveästi naurata kun esikoinen ja viimeinen huitelee painokäyrillä -15-20 välillä. Välipalat ja herkut ei ole ongelma, koska eivät nuo niitäkään syö tai tykkää. Sitten saattavat olla todella kiukkuisia (pienempinä) tai vatsakipu vaivaa (isompana) nälän vuoksi- meillä ei siis esim. esikouluikäinen tunnista nälkää. No sen olen oppinut että kyllä sitä pikkuhiljaa meilläkin syödään sitten tuossa yli 4v-> kouluikään mennessä on jo huomattavaa edistystä (kun ruokia tahkotaan vuodesta toiseen niin pikkuhiljaa alkavat uppomaan, esim. peruna meillä on vaatinut tuollaisen 3-4v totuttelun). Mutta nämä pienet ovatkin ongelma... Nämä kun tuntuvat elävän pelkällä pyhällä hengellä.

Että, toiset vaan yksinkertaisesti ovat parempia syömään kuin toiset. Toki omalla käytöksellään (tuputtamalla, höösäämällä, liian suurilla annoksilla...) voi tehdä hallaa lapsen ruokailulle tai toisaalta saada sen onnistumaan paremmin (kannustus, johdonmukaisuus, säännölliset ruoka-ajat jne.).

Pääsääntöisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että ruokailu on yksi niistä asioista, mistä on turha kokea epäonnistumista tai toisaalta röyhistää rintaansa oman onnistumisen merkiksi. Meillä on kolme erittäin hyvää ruokailijaa ja yksi erittäin huono ruokailija. Olisi helppoa ilman tuota kuopusta kehuskella miten MINÄ olen opettanut tytöt hyväksi syöjiksi ja miten olen johdonmukaisuudellani saanut heidät omaamaan monipuoliset ruokatottumukset. Paskan marjat! Samat konstit ja liuta uusia on kokeiltu tämän kuopuksen kanssa ja melkein lähtöpisteessä ollaan.

Uskon kuitenkin, että aika tekee tehtävänsä. Jossain vaiheessa se ruoka alkaa maistua, tai sitten ei. Toisaalta yritänkin välittää lapsille ajatuksen, että ruoka on vain ruokaa ja loppuen lopuksi aika pieni osa elämää. Ruokailu on meillä luonnollinen osa elämää, ei mikään shownumero viisi kertaa päivässä. Pöytään tullaan ja kaikkea maistetaan. Syödä ei ole pakko, mutta pöytään ei saa jäädä häiritsemään muita ruokailijoita. En lauleskele, loruta ja pelleile, en hämää. Ruoka ei ole meillä kuitenkaan mikään vakava asia. Joskus viikonloppuisin ladataan tarjotin täyteen pieniä herkkuja ja mennään lattialle viltin päälle syömään. Saunaan otetaan usein pienet jäätelöannokset. Yritän myös muistuttaa lapsia, että ruokaa syödään, jotta maha tulee täyteen ja saadaan energiaa ja jaksetaan touhuta. Siinä samalla voi nauttia erilaisista mauista. Ruokaa ei syödä, koska " äiti sanoo niin" , tai koska " niin vaan kuuluu tehdä" . Ruoka ei ole arvovaltakysymys.

Lapsemme nyt vain sattuu olemaan ennakkoluuloton ja avoin kokeiluille. En voi mitenkään ottaa krediittiä siitä! :) Tällainen hän on ollut jo pienestä pitäen, testaa uusia makuja ja joko hyväksyy tai hylkää; useammin hyväksyy. Viimeisin villitys on simpukat. Tonnikala-katka-simpukkapastasta olisi syönyt melkein pelkät simpukat jos olisi antanut.

siitä, etteikö omilla valinnoillaan muka voisi vaikuttaa lastensa ruokailutottumuksiin. eli siis olen sitä mieltä, että aikuisten valinnoilla on todella suuri merkitys, vaikka lapsim olisikin ns. huono syömään.



juuri viime vkonloppuna katsoimme ihmeissämme kun menimme erääseen etniseen paikkaan syömään, missä on todella runsaat valikoimat ja monenlaista tarjolla- miten valtaosa aikuisista otti sitä " etnistä" ruokaa jtietenkin itselleen mutta samaan aikaan seurueen lapsille tilattiin ranskalaiset lihapullilla ! ja päälle ketsuppia. kysyn vaan, että miten lapset ikinä edes saavat mahdiollisuuden maistaa ja kokeilla mitään, jos aikuinen tekee tuollaisia valintoja ?



ja aina yllättyy lapsestaan. minä esim. olin kuvitellut että lapsemme pitäisi sellaisesta paputahnasta kun se on miedon makuista, mutta lopputuloksena oli, että lapsi söi melkein kaikki isänsä tilaamat mustekalarenkaat suoraan hänen lautaseltaan - ja vieläpä niin että kuori ensiksi sen friteerauksen pois ja söi pelkän mustekalan ! ja minä ajattelin jo etukäteen että ainakaan se kumimainen mustekala nyt ei ainakaan uppoa...



eli älkää tehkö liika karsivia valintoja lapsenne puolesta-no, alkuperäinen kysyjä oli kyllä kaikesta päätellen " valistunut" henkilö, koska on huolissaan lastensa syömisistä. mutat todella, tuo viimeviikonloppuinen kokemus sai ihoni todella kanalihalle !

tuliko mieleesi, että ehkä nuo perheet eivät olleet ensimmäistä kertaa tuossa ravintolassa syömässä? Ehkäpä he käyvät säännöllisestikin siellä aterioimassa ja ovat kyllästyneet tilaamaan lapsilleen kalliita eksoottisia herkkuja, jotka jäävät syömättä kerta toisensa jälkeen.

Meillä on tällainen tilanne. Käymme viikoittain ulkona syömässä. Kolme kaikkiruokaista tyttöämme syövät IHAN MITÄ vaan. Kuopus on vauvaikäisestä asti ollut mukana ravintoloissa, saanut omalle lautaselleen makuannoksia jo pienestä pitäen. Hänelle on tilattu jos mitä herkkua, MUTTA kun mikään ei maistu! Joten, en rupea nostamaan 2v uhmakkaan miehenalun kanssa säännöllisesti kohtausta ravintolassa vaan tilaan sen kanapasta-aterian, mistä tiedän hänen pitävän.

Aikaisemmin jo sanoinkin, että varmasti voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen lapsen syömiseen. Mutta loppuen lopuksi uskon, että fakta on, että toiset vaan ovat ennakkoluuloisempia ja parempia syömään kuin toiset.

Kotona siis on tosi surkeaa tuo syöminen, mutta ... (2v4kk ikää)



Meillä käydään tosi usein ravintoloissa, erilaisissa, ja matkustellaan. Täten lapset saa aina maistaa kaikkea missä milloinkin ollaan. Ei tehdä siitä sen isompaa numeroa ja tällöin tuo ruoka maistuukin mahdottoman hyvin ja kaikkea halua aina maistaa itse. Menee niin mustekalat, mausteiset ruoat kuin hapankaalit ja homejuustot ja kaikki pavut ja oliivit ja kaikki, mitä itse inhoan ja kuvittelisin että lapset viimeiseksi söisi...

mutta aina lapsemme just niitä on halunnut itse (esim. seisovassa pöydässä) ja on saanut maistaakseen ja halunnut vaan lisää...

Ravintolassa syöminen on yleensä sittne tosi sosiaalinen tapahtuma ja ollaankin aika nälkäisiä.



Kotona kun vielä toimisi. Välillä ei syödä millään mitään ja vähän yksipuolistahan tuo tarjonta kotona tuppaa olemaankin välillä. Jos ei jakseta, ja ahdistaa valmiiksi, niin me lähdetään aina ulos syömään...

Tai tarjotaan vaan jotain mikä varmasti kelpaa. Olen jo lakannut murehtimasta, kun syö kuitenkin kausittain ja ulkona aina hyvin. Ja jos ei syö, niin ei pakoteta, ja kaikkea ei ole pakko syödä koskaan.



Kun aina jaksaisi vääntää seisovan pöydän kotiinkin.. tai leikkiä picnicciä tai muuten vaan koristella sen annoksen ja suunnitella kotiruoankin viimisen päälle. Ja ottaa rennosti, jos ei syökään... ja varata sit niitä muroja ja purkkiruokia... ja jätskiä... ja suklaavanukkaita..

voi olla hyvin niinkin- mutta kun ei ole ensimmäinen kerta kun tuollaista näkee. Viimeksi sama ilmiö muistui mieleeni talvella Korkeasaaren ruokapaikassa (jossa nyt ei kovin eksoottisia " herkkuja" kellekään ole tarjolla, mutta sielläkin lapset vetivät melkein kaikki kanakoreja ranskalaisilla- tunsin itseni melkein rikolliseksi kun syötin lapselleni seisovan pöydän lohta ja perunamuusia...ja viime kesänä lapseni oli alkanut vaatia pillimehua lounaalla leikkipuistossa, kun kuulemma kaikki muut lapset siellä juovat muumimehuja. eli kyllä sosiaalinen paine on jo lapsillakin ruokailussa ! oli aika haastavaa perustella miksi hän saa vettä tai maitoa lounaalla.



en tässä väitä että kaikkien pitäisi vetää sinisimpukoita innosta kiljuen, enemmänkin puhun siitä, miten yksipuolisesti lasten ruokailuun näytetään maassamme monesti suhtautuvan. ja pyyhkeitä tulee tässä myös ravintoloitsijoille siitä, että lasten ruokalistalla on valitettavan usein AINOASTAAN nauravia nakkeja tms. esimerkiksi Ranskassa lomaillesamme huomasimme, että siellä on lapsille paljon monipuolisemin annoksia tarjolla, ja tätä " sama miniannos" lapsille periaatetta käytetään siellä paljon.



hintapolitiikasta sen verran, että hyvinkin monessa ravintolassa yrittäjät ovat kyllä mielestäni käytännössä valmiita pienellä summalla tekemään lapselle pikkuannoksen, esimerkiksi tuosa kyseisessa ravintolassa lapsemme sai syödä niitä samoja tarjoomuksia 4 euron hintaan.



mutta jokainen taaplaa tyylillään. kyllä meidänkin lapsemme nakkeja saa ja syökin, mutta mieluummin ainakin meidän perheessa sitten kotona. ainakin meidän lapselle ravintolassa ruokailu on tietynlainen " kohokohta" hänellekin. pysyn kannassani aikuisten valintojen merkityksestä ruokailussa.

kaksi kuukautta olematonta syömistä. Niitä kausiahan on itse kullakin, että ruokahalu voi olla huono.



Lapset ovat erilaisia. Esikoinen syö kuin pikkupossu, pikkuveli vähemmän. Molemmilla on omat erikoisherkkunsa, ovat ennakkoluulottomia.



Säännölliset ruoka-ajat, ulkoilu, oma esimerkki ja ruokailuhetken kunnioittaminen (syödään yhdessä, katetaan pöytä, ei leikitä), molemmille on isketty lusikka käteen jo pienen pienenä, jälkiruualla ei lahjota eikä kiristetä mutta se syödään ajallaan, lapset ovat mukana ruuanlaitossa (joo, esikoinen osaa leikata esim. kurkunpaloja) ja kantavat pöytään lautasia ja mukeja ja kihveleitä.



´Ja vastauksena jos ruoka ei maistu, niin sitten pöydästä pois tai odotellaan ihan rauhassa joskus kauankin...

Meillä kolme alle kouluikäistä, eikä suurempia ongelmia syömisessä. Meillä syödään ruoalla ( lapset tietävät ettei meillä napostella ruoka-aikojen välillä) Eli aamupala, lounas, iltapäivän välipala, päivällinen ja iltapala. Jokaikinen istuu pöytään kun ruoka on valmista, kaikkia ei ole pakko syödä, mutta maitomuki juodaan tyhjäksi.



Sen oon huomannut, et jos ei ulkoilla nii ei ruokakaan maistu. Toisaalta terve lapsi syö sen minkä tarvitsee, eikä tätä automatiikkaa saa häiritä!!! Lapsille ei kannata hampaittenkaan takia tarjota mehua kuin ruoan yhteydessä, koska se kyllä vie nälän.



Lapset yleensä haluavat tietää tarkkaankin mitä syövät, joten ruokalautanen kannattaa järjestellä eli ei saa sekoittaa esim. perunaa ja kasviksia. Oikeaoppinen lautanenhan rakentuu siten, et puolet kasviksia, neljännes perunaa tms. ja neljännes lihaa tms.

Erityisesti lasten kohdalla kannattaa panostaa ulkonäköön...



Äläkä stressaa!! muista: terve lapsi syö minkä tarvitsee

Näyttää vähän että yhdistävä tekijä näille " hyvin syöville lapsille" on vanhempien rennohko asenne - ja siitä annan kredittiä myös itselleni. Meidän lapset (nyt jo 4v. ja 7v.) eivät todellakaan syö mitä vaan ja nirsoilevat usein uudennäköiselle ruoalle. Olen kuitenkin vuosien mittaan kehittänyt itselleni listan ruokalajeista, jotka kelpaavat, ja niitä tarjoamalla heille muodostuu monipuolinen ruokavalio. Meillä menee hyvin lähes kaikki broileriruoat, kaikki jauheliharuoat, kalapihvit ja -pullat ja leivitetty kala, kasviskeitot, uunikasvikset, pitkään haudutettu lihapata ja murea kokoliha. Lisukkeiksi kelpaavat perunamuusi, pasta (käytämme täysjyvää) ja riisi-kaura ja keitetyt vihannekset. Eli aika laaja skaala kuitenkin, vaikka voisin myös luetella pitkän listan hyljeksityistä ruoista, mutta olen päättänyt olla ottamatta niistä paineita.



Aika ajoin tarjoan esim. uunikalaa, jota kuopus kyllä syö mutta esikoinen moittii limaiseksi:-) Samoin teemme välillä esim. etnisiä ruokia. Esikoinen on jo niin iso, että hänet painostan syömään ainakin muutaman palan kaikkea ruokaa (no, ei kakkein oudoimpia etnisiä tms.) - muuten saa mahansa täyttää perunalla ja kasviksilla. Pienemmän ei ole pakko edes maistaa kaikkea. Yritämme kuitenkin aina varmistaa että aterialla on tarjolla jotain mikä maistuu molemmille lapsille. Minusta olisi ihan kiusaamista tehdä väkisin ruokia, joista lapset eivät pidä. Ja sitä paitsi ruokailunhan pitäisi olla miellyttävä hetki - se on paras konsti sujuvaan syömiseen. (Kiukuttelusta joutuu meillä pois pöydästä, takaisin voi yrittää kerran, sen jälkeen viedään lautanen pois. Seuraavalla ruoalla tarjoan sitä, mitä kulloinkin on, mutta jos ehdin vielä muuttaa ruokalajia, teen jotain mistä kiukuttelija varmasti pitää- näin a)kiukuttelijakin saa edes yhden kunnon aterian ja b)saadaan heti perään toivottavasti mukava ruokailukokemus eikä pääse muodostumaan kiukuttelukierrettä)



Ravintolasyömisestä vielä: joku päivitteli sitä, kun lapsille ei tarjota niitä erilaisia makuja vaan aina vaan lihapullia ja ranskalaisia. Minusta ravintolaan mennään nauttimaan ruokailusta, ja jos se lapseni mielestä tarkoittaa lihapullia ja ranskalaisia, niin olkoon. Kyllä mekin ollaan tarjottu lapsille yhtä ja toista ravintoloissa, mutta minusta on myös tärkeää että lapset saavat itse päättää mitä tilaavat. Ja 3-vuotiaasta lähtien se yleensä ollut jotain tuttua: nykyään kuopus ottaa lehtipihvin ja esikoinen tortillan tai lihapullat :-)

Joten kyllä tässä suht tuoreena äitinä nousee väkisinkin karvat pystyyn edellisen kirjoittajan kommentista:

" Näyttää vähän että yhdistävä tekijä näille " hyvin syöville lapsille" on vanhempien rennohko asenne" .



Kyllä minäkin ennen lasta kuvittelin kaikenlaista että meidän lapsi/lapset kyllä sitten syövät mitä vaan etnisistä ruuista lähtien, eikä olla " nakit ja muussi" linjalla. Että vanhemmista se on vain kiinni ovatko totuttaneet jne. Kyllä on monet uskomukset saanut nyt niellä kun meidän tyttö on erittäin huono syömään... Nyt olen oppinut että se ei todellakaan ole vanhemmista kiinni syökö lapsi vai ei, joku lapsi vaan syö hyvin ja toinen ei, piste. Tottakai isompien lapsien kanssa voidaan sitten yrittää opettaa kaikenlaista, jossakin suhteessa ainakin, mutta kyllä kun vauva 6 kk iästä lähtien kun on kiinteitä maistellut valikoi mistä tykkää ja mistä ei, ei siinä hirveästi voi opettaa häntä hyväksi syöjäksi. Nytkin 1 vuotiaana tyttö tietää tasan tarkkaan mistä tykkää ja osoittaa kädellä haluavansa sitä. Kaikkea annetaan maistaa, ja jos ei tykkää, hän ei toista kertaa kyseistä ruokaa halua. Mutta yritetään antaa uusia makuja mahdollisimman paljon ja uudestaan ja uudestaan... Kranttu lapsi kun vaatii jopa 10 kertaa maistaa uutta makua ennen kuin se alkaa maistumaan, joten siinä on tekemistä.



Rennolla asenteella mennään ruokailut krantusta lapsesta huolimatta, mutta kyllähän se välillä laittaa huokaisemaan kun paino huitelee alakäyrillä ja mikään ruoka ei uppoaa... Onneksi on löytynyt myös omat suosikki ruuat jo, mutta ei mannapuuroa ja nakkejakaan ihan aina voi tarjota. :)

Meidän taapero on aina, ihan vauvasta lähtien, ollut kova syömään. Mutta luulen sen johtuvan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että on perimästään johtuen hyvin isokokoinen. Ja kun kasvaa kovasti ja on nälkä, niin ei sitä silloin niin nirsoile sen ruuankaan suhteen.



Meillä ei kyllä siitä syömisestä myöskään tehdä mitään numeroa. Jos joskus ei jollain aterialla joku ruoka maistu, niin ei ole pakko syödä. Jos jotain oudonnäköistä vihannesta ei suostu maistamaan, niin ei tarvitse. Kokeillaan sitten toisen kerran uudelleen. Ja kun vanhemmat näyttävät mallia kuinka hyvää se on, niin joskus maistaa sittenkin. Ja saattaa vielä tykätäkin.

et tainnut huomata, että kirjoitin " hyvin syöville" , siis lainausmerkeissä. Voin sanoa, että molemmat meidän lapset ovat aina olleet -15--20 -käyrillä painonsa puolesta ja kaikista housuista kalsareista lähtien joutuu yhä kiristämään vyötäröä... Mutta silti meidän lapset minusta syövät ihan hyvin: on useita ruokia, jotka kelpaavat, ovat kohtuuterveitä ja kasvavat sillä omalla käyrällään tasaisesti. So what, jos määrät on aika pieniä ja joskus jää ateria väliin - moni lapsi tässä maailmassa elää ja kasvaa melkein pelkällä riisillä.



Olen tavannut monia vanhempia, jotka tekevät itse lasten syömisestä ongelman. Ruokapöydässä hössätään, laitetaan lapselle valtavia annoksia (että edes jotain kelpaisi), lasketaan suupaloja ja lahjotaan tai kiristetään syömään. Ja mikä pahinta, päivitellään lapsen kuullen sitä, miten huono se on syömään. En väitä, että tämä aiheuttaisi huonoa syömistä, mutta ei se sitä ainakaan paranna. Ja ennen kaikkea se ahdistaa vanhempia ja tekee kaikkien ruokailusta ikävää. Suosittelen sinullekin vähän rennompaa asennetta: jos lapsi on terve ja jaksaa liikkua normaalisti, ei sillä painokäyrällä ole mitään merkitystä! Jos joku ihmettelee lapsen laihuutta tai pientä annosta, voit vastata kuten minä aina teen: kyllä se tarpeeksi syö.

Voi olla että esikoisen jäljiltä ei minulla ainakaan ollut ihan rennoin asenne syömiseen: Jouduimme kasvun vuoksi taaperoikäisenä lastenlääkärille, jonka mielestä lapsessa oli jotain vikaa (kun lapella ei ollut vatsaa) ja sitten pyörittiin joka testeissä ja kokeissa ilman että mitään löytyi. No minä vihelsin sitten pelin poikki ja lopetin tuon juoksemisen lääkärissä. Tämän jälkeen meillä on tehty omalla laillamme. Hitaasti, mutta kieltämättä joskus mietityttää mitä meillä on tehty väärin.



Ja mitä tuli tuohon nirson lapsen kanssa tarvittaviin 10maistelukertaan, niin esikoisen kohdalla laskin että tavallisen maidon maistattelua tarvittiin about 100kertaa ennen kuin ei sylkenyt sitä suustaan. No siitä mielenkiintoinen tuo meidän nykyään esikoululainen on edelleen ettei tykkää esim. jäätelöstä, mistään kakuista, suurimmasta osasta karkkia yms. Normaalit ruoat on jo saatu tottumaan, niitä kun on pakko syödä, herkkuja ei. On siis varmaan tuntemistani lapsista todella mielenkiintoisin tuon syömisen suhteen ja synttäreillä se joka lähtee aina ekana pöydästä. Joittenkin makujen totuttamisen kanssa on oltu hieman armeliaita jos ovat saaneet aikaiseksi oksennusrefleksin tai inhon väristykset aikaiseksi (tämä oli hernekeitto jota poika otti reippaasti lusikallisen suuhunsa ilman ennakkoluuloja ja kun sitten maistoi maun niin koko kroppa värisi inhosta ja soppa syljettiin nopeasti ja vaistomaisesti pois suusta).



Valitettavasti nuorin lapsista näyttää taas olevan tälläinen esikoisen oloinen nälkäkurki ja syöminen on aikasen onnetonta. Joten taas alkaa pyörimään tämä miettiminen mitä kannattaisi tehdä tuon lapsen kanssa syömisen suhteen. Eli taas sitä painitaan tämän syömisen kanssa.

Luultavasti tuo em. asenne on yksi ratkaiseva tekijä. Pienempänä kyllä katsoin, että tulee syödyksi tarpeeksi, välillä leikin varjollakin, mutta nykyään jos ei kelpaa niin ei kelpaa.



Yksi meillä toimiva asia on se, että myös lapsi on mukana ruoan suunnittelussa. Siis häneltäkin kysytään mitä haluaa tänään syödä. Ei siis ihan näin vaan esim. " syödäänkö tänään perunaa vai makaronia? Haluatko sen kanssa kalaa vai kanaa?" -tyyliin. Välillä syödään ulkona, ravintolassa jne. ja lapselle tilataan samantyyppisiä annoksia kuin aikuisille.



Ennen stressasin jos ei joku ateria mennytkään, nyt olen oppinut siihen, että poika ei halua yleensä kuin yhden lämpimän aterian päivässä eli meillä syödään aamupala, pari välipalaa, lämmin ateria ja iltapala. Tarjoan kyllä lämmintä ateriaa kahdesti jos siltä tuntuu. Aamupalan ja lounaan syömismäärä yleensä kertoo sen tarvitseeko toisen lämpimän aterian vai ei. Meillä hyvä puoli on myöskin se, että poika on aina syönyt vihanneksia aivan mielettömän hyvin verrattuna moniin tuttujen lapsiin. Usein sanoo haluavansa kaalia, porkkanaa tms. ja hedelmiä. Ainoa mikä meillä ei kovin hyvin mene on punainen liha, mutta en ole välittänyt asiasta, koska poika syö kalaa (erittäin hyvin), kanaa ja jauhelihaa välillä. Vain " sitkeä" pihvi ei kelpaa.



Meillä myös keskustellaan ruoasta niin, että kaikkia ruokia pitää maistaa, jos ei tykkää niin ei tykkää, mutta mikään ruoka ei ole pahaa, siitä vain ei tykkää. Myös se on selvää lapselle, että äiti ei tykkää jostain ruoasta ja isä ei jostain. Poika syö esimerkiksi paprikaa innolla, mitä itse en suuhuni laita jne. Eli hänelle tarjoillaan maistettavaksi myös sellaisia ruokia mistä vanhemmat eivät pidä.



Eilen oli juuri hyvä esimerkki, käytiin kalamarkkinoilla ja päätettiin syödä siellä ulkona. Poika oli aivan innoissaan kun eteen tuotiin kalalautanen (lohta, kasviksia ja perunaa) ja koko annos meni. Sen jälkeen kierreltiin aluetta ja poika halusi maistaa muikkuja kun niitä maistiaisiksi tarjottiin. Huuteli vain ohikulkijoille, että " nam, nam - hyvää" =) Saivat ilmaista mainosta.



Joku kysyi mitä teen jos ruoka ei kelpaa. Kysyn, että eikö ole nälkä ja kerron, että sitten ei saa ruokaa ennenkuin silloin ja silloin (mikä ateria nyt sitten on tulossakin). Jos ei kelpaa niin poika saa lähteä pöydästä, mutta välipaloja ei tipu. Jos tuntuu että on hirmuinen nälkä ennen seuraavaa ateriaa niin hedelmä on sellainen minkä voi saada. Yleensä poika syö todella hyvin ja kun ei enää jaksa niin sanoo, että " pullee" ja sitten ei suostu syömään. Väkisin ei kannata, meillä ainakin pulauttaa sitten sotkuisasti pois jos on päättänyt ettei enää mene.



Meillä siskon kanssa on ihan erilaiset pojat, ikä lähes sama, mutta siskonpoika on todella huono syömään eli siinä missä meillä vedetään lautanen tyhjäksi niin serkku syö muutaman lusikallisen. Ja hengissä on. Eli olen itse ajatellut, että jos kerran toinen pienellä syömisellä pysyy hengissä niin joskus syömättömyys meillä ei tee hallaa. Jostain luin että kun lapselle tarjoaa aina aterioilla ruokaa niin ei Suomessa voi kuolla nälkään, siihen uskon. Kyllä sitten syö enemmän jollain muulla aterialla. Eihän sitä itselläkään aina ole samanlainen nälkä joka päivä. Itseasiassa pitäisi ottaa oppia lapsista ja syödä vain silloin kun todella on nälkä!

Kyllä ne lapset hengissä pysyvät, mutta nälkäisinä ovat kiukkuisia ja kitiseviä. Ikävää on se että tietää käytöksen johtuvan nälästä, mutta lapsi ei silti välttämättä syö. Käyrät meillä ei ole olleet tasaiset, vaan juuri tuossa 1-2v kohdalla tippuvat kuin lehmän häntä. Ja tuo on pahin ikä lapsen käsityskyvylle tuon syömisen kanssa, keskustelu tms. ei auta. Kyllä kun käsityskyky kasvaa, niin meillä helpottaa ja käyrät tasaantuvat sinne hyvin alas. Iän myötä silti voi tulla hetkiä (esikoisella varsinkin) että vatsakipu vaivaa, joka on nälkää! Eli ei meillä esikoululainenkaan vielä tunnista nälkää, mutta vanhemmat laittavat säännölliset ateriat eteen ja katsovat että syö jotain. Siitä mistä lapset meillä tykkäävät on eroja ja juuri hankalaa on se että kun yksi syö jotain ruokaa, niin toinen ei syö juuri sitä.