Kaikkiruokaisten ja hyvin syövien lasten vanhemmat? Mitä teette että lapsenne syö ruokaa mitä tarjoatte?

Kaikki mitä kirjoitit on kuin suoraan meidän elämästä, siis kaikki sympatiani sinulle!! Tiedän mistä puhut, kun meillä asustaa täysin samanlainen 1-vuotias! Hänkään ei syö vaikka suolet kurnii nälkää. Näistä ketjuun kirjoittaneista tunnistaa selvästi ne, joilla on todellinen ongelma syömisestä kieltäytyvän lapsen kanssa ja ne, joilla vain on ajoittain nirso lapsi. Näiden viimeksi mainittujen ryhmään lukeutuvien on helppo antaa omia ohjeitaan toisille.



Kuten kirjoitit, 1-vuotiaalle ei paljon " poppakonstit" , selittelyt, annosten suunnittelut, keittokirjojen katselut tms. auta. Tiedän liiankin hyvin kokemuksesta, miten viisi kertaa päivässä toistuvat syöttötilanteet voivat olla painajaismaisia kun mikään ei kertakaikkiaan uppoa ja itse pitää pitää pää kylmänä ja tunteet kurissa. Ruokapäydästä poistuu aina max 2-3 lusikallista syönyt lapsi ja sitten äidin pitää jaksaa päivä nälkää kitisevän lapsen kanssa ja koko ajan puntaroida, tarjotako ruokaa nyt vai oikeilla ruoka-ajoilla, mitä ruokaa seuraavaksi ja missä muodossa.



Ei ole helppoa, vaan todella stressaavaa. Olen päättänyt että tilanne pitää vaan jaksaa hyväksyä ja elää sen kanssa; lapseni alkaa joskus syömään, mutta meidän tapauksessamme saan varmaan odottaa tuonne kouluikään saakka, jos riittääkään... Minulle helpompi yrittää hyväksyä tilanne sellaisena kuin on, kuin odottaa muutosta, jota tuskin kuitenkaan on luvassa, muuten pää hajoaa.



Voimia sulle, Insinööriäiti!

Meillä 2 hyväsyömäistä lasta, lähes aina on lautaset tyhjät kun pöydästä poistuvat.

Luulisin että ainakin se auttaa asiassa kun on säännöllinen ateriarytmi eikä niiden väleissä popsita kaikenlaista " pientä" sekä riittävä ulkoilu päivän mittaan ja omakin asenne ruokaan vaikuttanee, enkä tarkoita että teillä ap tai kellään muullakaan nuo puolet mitenkään mättäisi kunhan vain mietin ääneen. Vaikka tuskin nekään mitään poppaskonsteja on mutta kuitenkin voisi aatella ettei ne ainakaan haitaksi ole tässä jutussa.

Meillä on myös ollut periaatteena että kaikkea pitää maistaa ja jos ei tykätä niin sitten ei tarvitse kaikkea syödä mutta ilman maistamista ei voi tietää tykkääkö vaiko ei. Lisäksi pidän tod paljon ruoanlaitosta ja leipomisesta ja teen ja maustan aika ennakkoluulottomasti ja " ohjevapaasti" ruokia.

Meillä siis syövät aamuin/illoin maitoon tehtyä puuroa lautaselliset ja illalla siihen päälle vielä ruisleipää sekä eri hedelmiä lohkoina, puurosilmänä marjoja, hedsosetta, kiisseliä jne.

Sitten lounas, välipala ja päivällinen. Annoskokoja olen joskus miettinyt että voiko lapsi syödä jotenkin " liikaa" kun esimerkiksi tekemiäni pinaattilettuja menee 7-10kpl ison muusikeollisen, puolukoiden ja leivän sekä vihannesten lisäksi mutta eiköhän nuo itse tiedä milloin riittää ettei nahka napsahda:o) ja ihan kasvavat sopusuhtaisesti käyrillänsä.

Voin kyllä kuvitella miten ruoka-asiatkin voivat stressata joten ei muuta kuin tsemiä kaikille joilla asian kanssa on vaikeuksia, eiköhän se siitä kun helpota kun lapsi kasvaa ja toisaalta jotkut taas ovat aika pieniruokaisia myös aikuisina, ja silti elossa ja hyvinvoivia:)

Esikoisella on n. 5 ruokalajia joita han syö, kuopus maistaa mielellaan kaikkea uutta ja ottaa tosi helposti uusia ruokalajeja suosikkilistalleen. Molemmille lapsille on samat saannöt ruokapöydassa, samoja ruokia on tarjottu ja syömiseen / syömattömyyteen suhtauduttu samalla tavalla. Tasta paattelen etta lapset nyt vaan ovat erilaisia, eika vanhempien asenne ruokailuun tai mikaan muukaan juttu vaikuta paljoakaan siihen, syökö lapsi hyvin vai huonosti :)

... ehkäpä tässä on syy miksi lapset syövät aika kiltisti? Minulla on hurjan rento suhtautuminen syömiseen - syön ken on nälkä. Ruoka on tiettyyn aikaan, ja sitä tarjotaan kaikille. Jos ei ruoka miellytä tai ei ole nälkä ei tarvitse syödä. Voi poistua pöydästä (tai nuorin 1v10 kk voi istua mukana jos haluaa pöydän ympärillä pyöriä). Mutta sitten ei syödä välipaloja myöskään.



Terve lapsi säätelee oman syömisensä hyvin. Ongelma on monesti vanhempien omien korvien välissä. Ota iisisti tuon syömisen kanssa.



Sairas lapsi on eri juttu - jos on jokin vikana. Tällöin pitää toki syömistä ja eritoten juomista valvoa.



Kaipa huonoruokaisuuden taustalta voi myös jokin sairaus löytyä, joten mikäli kovin ongelmallista kannattaa ehkä tsekata ettei mikään vikana (joku ruansulatus tms ongelma).



Iloa ruokahetkiin : )

Meillä on kolme lasta (5v, 3v ja 1,5v), joista sanoisin keskimmäisen kuuluvan tätä valikoivan syömisen ryhmään. Pienin nyt on niin pieni, että hänelle ei merkkaa pelkästään ruoan maku, vaan paljon myös se mikä on ruoan koostumus, onko sattumia...tarttuuko sormiin..jne.



Itse mokasin mielestäni esikoisen kanssa aikanaan siinä, että tarjosin hänelle liian suppeasti ruokalajeja. Mutta vaikka näin tein, syö tytär tänä päivänä todella hyvin. Päiväkotiin mennessä nikotteli pari ekaa viikkoa, mutta nyt hakee melkein joka kerta lisää ruokaa.

Keskimmäinen lapsista on pikkukokoinen; hänen syömisensä menee aalloissa. Välillä syödä mutustaa vain vähän tai toteaa " tämä ruoka maistuu vaikka miltä" ... mutta kun hänellä on oikea nälkä, hän syö useamman lautasellisen ruokaa. Yksi " kikka" meillä on - nämä isommat lapset saavat itse ottaa annoksensa. Ruokailun periaatteena on, että ruokia maistetaan, vaikka se olisi vain se tippa sitä kastiketta (joka maistuu vaikka miltä :-D). Tämä on lapsista hieno juttu, kun saa itse ottaa ruokaa. Itse pyrin siihen, että en tee ruokailusta suurta numeroa. olen itse ollut todella surkea syömäri (aikuiseksi kasvettuani aloin syödä melkein mitä vain)... ihan sama mitä äiti valmisti taikka mitkä olivat konstit, yleensä hämmensi ruoan, söin leivän ja poistuin pöydästä... Niin, siis itse muistan koluruokailun, kuinka piinalliseksi sen koin. oli pakkosyömistä jne jne. Itse en halua lapsilleni sellaista tuskaa ruokailusta, koska ruoka ei saa olla elämää suurempi asia.



Tsemppiä teidän ruokakokeiluihin!

Jos ruoka aiheuttaa puistatuksia ja yökkäystä, minusta se kuulostaa että kyse on jostain muusta kuin vanhempien asenteesta, annosten koosta tai esillepanosta yms. En kyllä osaa sanoa mistä. Ihmisillä on eri määrä makunystyröitä kielessä, mikä vaikuttaa siihen miten maut kokee, mutta silti....



Meillä poika syö yleensä ihan hyvin, vähän vaihtelevasti. Uusia juttuja vaadimme maistamaan. Jos ei maistu, yleensä ei joko ole nälkä tai

jokin muu asia kiinnostaa juuri silloin enemmän.



Vajaan vuoden ikäisenä jotkut maut aiheuttivat naaman vääntymistä, yökkäyrefleksiä ja puistatuksia, mutta nykyään ei juurikaan, paitsi juuri viime viikonloppuna sweet & sour -kastike sai aikaan puistatuksia ja poika sanoi että pahaa. Näki että maku ei todellakaan miellytä.

Eikö se nyt ole ihan sama mitä ravintolassa viereisen pöydän lapset syövät ruuaksi? Mitä se nyt kenellekään muulle kuuluu? Eikö pääasia ole kuitenkin että syövät edes jotain ja opettelevat ravintolassa käyttäytymistä, hyviä tapoja, jne.. Ja kyllä minä ainakin lapsellemme tilaisin ranskalaiset ja nakit, ei meillä lapsi niitä juuri kotona saa, muussia ja lohta saa kotona sitäkin enemmän. Onhan se pienellekin juhlahetki saada jotain hyvää ruuaksi.

Karvat nousee pystyyn kun ajatteleekin että joku mulkoilee kun lapsemme syö hyvällä ruokahalulla ranskiksia ketsupin kanssa.

Meilla isompi syo todella ennakkoluulottomasti ja reippaasti. Aina valilla, varsinkin tuossa 3-4 vuotiaana on tullut kausia, jolloin syomiseen kulutettu aika on ollut suurin ongelma. Luulenpa, etta syominen on tosiaan aika yksilollista. Asenteella on varmasti merkitys, mutta helppohan sita on olla rento kun lapsi syo :-) Kuopus on aika reipas syoja, mutta ei luonnostaa yhta kokeilunhaluinen. Han on aina kohdellut isosiskoa kuin puolijumalaa ja halunnut kokeilla kaikkea mita siskokin. Olisi varmasti paljon hankalampaa jos siskon esimerkki ei auttaisi.



Omana vinkkinani lisaisin, etta ottakaa lapset mukaan ruuan laittoon (ei valttamatta herkkua kiireisen tyopaivan jalkeen, mutta auttaa). Katselkaa yhdessa keittokirjoja ja suunnitelkaa aterioita. Katselkaa kaupassa kaikkia eksoottisia hedelmia ja vihanneksia. Jos teilla vain on mahdollisuus niin laittakaa kesaksi kasvimaa ja antakaa lasten kasvattaa vaikka yrtteja.



Tuohon ravintolasyomiseen viela... Meillakin lapset haluavat aina nakit ja ranskalaiset. Heille se on ehka juuri sita erilaista, mita kotona ei saa ja en minakaan tilaa ruokaa ravintolasssa ravintoarvoihin tuijottaen.

Ruuasta ei tehdä mitään numeroa. Tyttö on ollut aina kaikkiruokainen ja rohkeasti uusia makuja kokeillut.

minä kirjoitan omia kokemuksia laiheliini esikoisesta.



Aluksi - tai kai aika pitkään - otin paineita neidin " syömättömyydestä" . Minusta tuntui, että hän ei syönyt mitään, mutta oikeasti hän söi aina (aterialla) jotain :)



Nyt olen oppinut, että aamulla ei mene oikeastaan muu kuin jugurtti, ei hänellä ole niin nälkä. Iltapala meillä on muuttunut miltei keskieurooppalaiseksi päivälliseksi (vai onko se illallinen, se jota he syövät myöhään illasta?). Minulla kesti oman aikani, että tajusin esikoisen syövän illalla hyvällä ruokahalulla melko reippaasti, ihan ateriatyyppisiä juttuja siis.



Nyt on pari päivää mennyt pienessä sählingissä ja ateriat ovat olleet vähän juosten laitettuja ja ruokailut " minimoitu" ts. joka väliin en ole kysäissyt nälkää, hedelmää tms. Tänään kävi sitten niin, että tyttö kävi itse hakemassa itselleen banaania ja hieman sitä ennen tyhjensi lautasensa, joka oli päiväaterialta jäänyt. Eli " ruokailu unohtaminen" sai tytön oma-aloitteisesti syömään. Tosin unohtamisia en tarkoituksella aio jatkaa, opinpa vain sen, että pidemmillä väleillä saatetaan meillä syödä paremmin. Pienet välit ruokailussa tuottavat enemmän lautaselta " nokkimista" meillä.



Mutta se nyt on sitten minulla " ihmetyksenä" , että jos on harvat välit aterioissa (siis kunnon ateriat), mihin väliin tarjoilen / yritän tarjoilla " välipala" hedelmät? No ehkä alkuillasta ennen " iltapalaa" .



Tuli myös mieleen, että kaikki tämä on kausittaista. Meillä on ollut aikoja, että aamulla on puuro uponnut tosi hyvin. En vain muista, millainen ruokahalu tytöllä oli silloin iltaisin.

Eli kaksospoikamme ovat aivan erilaisia. Saman kasvatuksen saaneet ja samoihin ruokailutottumuksiin oppineet. A-poika syö melkein mitä vaan ja reiluja annoksia. B-poika syö todella huonosti. Völillä menee useita päiviä/viikkoja ettei kelpaa kunnon ruoka, vaan elää pelkillä välipaloilla. Meillä käytössä säännölliset ruokailuajat, aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Jos ei kyseisellä aterilla kelpaa tarjottavat, niin seuraavalla aterialla yleensä menee " kaupaksi" jotain. A-poika on neuvolan käyrillä -8% alipainoinen ja B-poika -20%.



Pointti on siis se, ettei millään ihme tapakasvatusmenetelmillä huono ruokaista lasta saa syömään. Toiset syö hyvin ja toiset huonosti. Sen todistavat kaksospoikamme, jotka ovat varttuneet samassa" ruokailuilmapiirissä" .



Hadde ja kaksospojat 1v 10kk

Insinööriäiti:

Kertokaapa vinkkejä ja käytäntöjänne varsinkin pienten lasten (taaperoiden) osalta, miten saatte lapsenne syömään? Meillä kun syöminen on aina huonoa ja melkein mitään ei mene alas. Vasta lähemmäs kouluikää onnistun laajentamaan lasten syömisiä ja silloin he ehkä syövätkin jonkinmoisia määriä, tosin edelleen kai vähän toisiin verrattuna.

Insinööriäidille en suoraan osaa vastata, sillä uskon, että pieniruokaisuus on kerta kaikkiaan joidenkin lasten ominaisuus.

Mutta tässä muutamia juttuja, joita ei (kai) vielä ole suoraan tässä ketjussa sanottu, mutta jotka meidän nyt 4-vuotiaalla ovat toimineet lähinnä nirsoilun välttämisessä.

Pussikeitot ja monet puolivalmisteet eivät meidän tenavalle maistu, vaikka sama ruoka kokonaan itse tehtynä tai täysin " kaupantädin" tekemänä kelpaa. Muistelen lapsuudestani, että lihaliemikuutioissa ja pussikeitoissa oli mielestäni jokin paha " teollinen" maku, ja arvelen, että samasta asiasta on kyse, vaikka itse en sitä enää maistakaan. Esim valkosipuliperunat kelpaavat kyllä tytölle, mutta eivät Pirkan pakastevalkosip.perunat, joihin lisätään vain kerma ja paistetaan. Outoa. Mutta siis teen nämä sitten jotenkin muutoin kuin puolivalmisteesta tai sinnikkäästi käytän Pirkka valkosipuliperunoita kunnes ne alkavat maistua, mutta en pakota syömään.

Jossain vaiheessa oli kausi, ehkä 2-vuotiaana, jolloin oli selvästi haitaksi, jos lautasella oli liikaa ruokaa ja montaa sorttia. Silloin laitoin vähän paria sorttia per kerta ja muita sorttimentteja oli sitten pöydässä saatavilla, jos lisää teki mieli.

Vasta nyt voin HIEMAN sekoitella vihanneksia. Ne maistuvat meidän lapselle parhaiten ERIKSEEN, omista kasoistaan lautasella.

Sama pätee melkein kaikkeen muuhun paitsi perunaan ja voihin yhdessä :-)

Emme koskaan väitä, etteikö ruoka voisi lapsen mielestä olla pahaa. Toteamme vain, että me kyllä tykätään (tai jos ei tykätä itsekään, niin kerrotaan sitten sekin. En ole kovin hyvä kokki;-). Koeta nyt syödä sen verran, ettei jää nälkä.

2-3-vuotiaasta lähtien on ollut helppo tutustuttaa uusiin makuihin uteliaisuuden avulla. Yleensä, kun herkuttelen, sanon että haluatko maistaa, tää on äidin herkkua, mutta voi olla ettet tykkää. Aina on uteliaisuus voittanut Sitten joskus seuraa hauska keskustelu siitä, kuinka kamalaa se oli (homejuusto) tai äiti yllättyy, kun lapsi tykkääkin (parmesan, pesto,oliivit,...).

Nykyään me leikitään makuleikkejä. Siis kokeillaan vaikka appelsiinia ja suklaata yhdessä - Miltä maistuu? Entä appelsiini ja jäätelö? Tai voiko leivän päälle pistää maksamakkaraa ja kinkkua yhtä aikaa? jne. Muutoinkin arkisin aika usein tulee just tilanteita, missä lapsi haluaa jotain ihan kahjoa, vaikka maitoa ja mehua samaan lasiin. Täytyyhän sitä sitten maistaa (vähän) (Ja äiti toivoo,että se olisi pahaa...)

Tällaisia meillä. Ja karkit y.m. ylimääräiset vievät meillä kyllä koko ruokarytmin sekaisin.

Se että syö nipinnapin 3ateriaa ja suostuisi 1-2, tarkoittaa tosiaan että vaikka kitisee nälkäänsä, ei suostu syömään lusikallistakaan, siis kieltäytyy kokonaan. Sitten seuraavalla ruoalla saattaa ottaa suu auki (kun syötän sitten jo ihan mitä vaan syö) ja syö muutaman lusikallisen ja sitten tyssää. Nälkää kitisee taas jo tunnin kuluttua. Sormiruokia syö vähän (ja osaa köhii vedet silmissä), mutta enemmän tykkää leikkiä niillä. Huoh, tämä tuntuu jotenkin niin tutulta (vastaava kuin esikoinen). Ei ole kivaa olla päivät nälkäisen lapsen kanssa ja imetys on viimeinen keino sitten täyttää vatsaa. Ainoa keino millä olen saanut tuon 1v syömään on että syö siskon lautaselta, esimerkiksi ei kelpaa me aikuiset. Valitettavasti sisko ei vaan ole aina kotona ja ei tuo kestävä keino ole tuohon syömiseen. Ja lapsi ei ole tulossa kipeäksi, tämä on alkanut samalla kuin muukin oman tahdon ilmaisu ja huijaamalla ei enää saa syömään.



Mitä tulee isompien lasten ruokailuvinkkeihin, niin meillä on yleensä annettu ruoka-aineet erikseen, eli sekoitetut pataruoat yms. eivät mene vaan liha on lihana, kastike erikseen, perunat/riisit/pastat yms. erikseen ja kasvikset erikseen (tosin ne eivät pahemmin uppoa). Isommilla lapsilla ei esimerkki (siis että toinen lapsista syö, ei saa toista syömään) hirveästi auta, paitsi tuolla esikouluikäisellä kaverit, sillä meillä lapset syövät juuri ristiin- kun toinen syö vaan lihaa niin toinen syö lisukkeita, toinen tykkää tummasta leivästä ja toinen vaaleasta, toinen syö hampurilaisaterialla vaan ranskalaiset ja toinen vaan hampurilaisen jne. Heillä on kyllä totaalisen erilainen makuaisti. Kasvimaa meillä on ollut ja sillä varjolla joskus suostuivat maistamaan perunoita, mutta eivät kyllä silti syöneet niitä. No siinä teki tuo 3-4v tehtävänsä. Ruoan laittoon osallistuvat ajoittain (enempi kyllä tuo pienempi), siinä on ongelmana se kun näkevät mitä ruokaan tulee laittaessaan ruokaa, niin valmiiksi jo toteavat yök. Ja meillä on usein niin päin että valmisruoka uppoaa, mutta itse tehty ei, esim. pastakastikkeen kun teen itse, niin lapset ilmoittavat että se on pahaa, mutta kaupan kastike uppoaa- jee. Ei kovin kiitollista ruoanlaittajalla, tai sitten teen huonoa ruokaa. Ruoan syömisen kanssa noiden isompien kanssa on kuitenkin helpompaa kun ymmärtävät puhetta. Meillä yleisimpiä lausahdus onkin ettei ruoasta tarvitse pitää, sitä syödään että jaksetaan- tai että syö vaan. Usein kerrotaan että syö kunnolla jotta jaksat ulkona leikkiä jne.



Tämän syömisen kanssa olen seurannut muita perheitä sivusta. Esikoisella joka liikkuu kavereiden kanssa ulkona, olen huomannut että monella kaverilla saattaa olla että ruoka-aikoja ei niin ole tai ne venyvät ja jotkut syövät sitten välissä ihan normaalistikin jäätelöä yms. Ne muutama harva lapsi joilla on säännöllinen ruoka-aika ja ei herkkuja ovatkin sitten niitä pienikokoisempia ja laihoja. -Tästä on jonkimmoinen ristiriita. Lisäksi kun olen seurannut kaveriperheitä joissa pieniä lapsia, niin kyllä se varsin tuhdin kaverin kanssa vanhemmat toteavat ruoan kanssa " se on ihan hyvää syö vaan" ja lappavat suuhun mukinoista huolimatta ja useampi muu äiti ei paljoa välitä isomman vauvan/pienen taaperon kitinöistä ja ruoan köhimisestä, vaan lappavat suuhun lisää. Näillä perheillä nämä lapset syövät kyllä sitten myöhemminkin hyvin. Eli näitä katsoessa mietin että onko tälläinen " hellempi" linja sittenkin huono. No mutta hermoja raastava se on ja toisaalta mietityttä minkälainen vastuu vanhemmalla on lapsen syömisessä, ei siis pelkissä ruoka-ajoissa, vaan myös siinä että lapsi syö silloin.

Jos ei halua syödä, en pakota enkä maanittele.



Aamuisin aamupala, hoidossa syö todella hyvällä halulla päiväruoan. Pikkukakkosen (se tv-ohjelma:) jälkeen syödään iltaruoka ja jos vielä haluaa niin iltapalaa ennen nukkumaanmenoa. Todella harvoin kieltäytyy mistään ateriasta, joskus jää esim. puoli lautasta syömättä, mutta se ei haittaa mitään vaan sitten saa lähteä pöydästä kun on kiittänyt ruoasta.



Reissuissa on ihan sekalaiset ruoka-ajat ja jätskiä ja karkkiakin syödään melko usein. Perusruoka on aika yltiöterveellistä ja pullaa on harvoin. En osta muroja, vanukkaita tms. lainkaan. Jugurttia saa jos haluaa, yleensä haluaa syödä aamuisin vain pelkkää leipää ja margariinia, ehkä vähän kalkkunafilettä ja vihanneksia.



Hampurilaisella käydään ehkä kerran kahdessa viikossa...

kaikilla tuttisosilla.



En usko että olemme tehneet mitään " poppaskonstia" , hänelle vain näyttää ruoka kelpaavan. Syönyt 2v lähtien myös etnisiä, esim. kiinalainen, thaimalainen jne.

Tyttö söi rintamaitoa hyvällä ruokahalulla ensimmäisen vuoden (toki tietty muutakin). Sen jälkeen on jatkanut samaa rataa. Joskus on päiviä ettei maistu (syömättömyyskausia), vaikkei olekaan kipeänä, mutta sitten taas päiviä että syödään " miehen annoksia" . Meillä ei pakoteta yritän kyllä joskus maanitella että syö nyt, mutta jos ei niin sitten ei. Jos ei maistu tai aletaan leikkiin ruualla niin sitten kysyn onko kiitos (tyttö kohta 2v), ja jos on kiitos niin heippa, jos ei ole niin yritetään uudelleen, jos leikkiminen jatkuu kysyn uudestaan onko kiitos, ja vielä kolmannen kerran yritetään sitten jos vielä leikkii ruualla niin nostan pois pöydästä.



Välipaloja syö jos syön itsekin, ja kylässä syö keksejä ym. samoten jos meillä vieraita. (Ja me kylästellään paljon.) Ei ole kuitenkaan vaikuttanut syömiseen mitenkään. Hyvin pysyy tyttö käyrillä (vaikken kyllä niistä piittaa).

Kumpikin on aina syönyt hyvin. Isommalla on tosin joitakin ruokia, joita ei halua syödä enkä niitä pakota. Yleensäkin pakottamalla saadaan pahaa aikaan ja ruokailussa erityisesti. Jos tietää, että lapsi on pieniruokainen, laita lautaselle vain hieman ruokaa. Tee ruokailutilanteesta mukava ja rauhallinen yhdessäolon hetki. Ruuan ei tarvitse olla tuntikausia väännettyä gourmet-tasoista tekelettä, vaan ihan tavallinen kotiruoka käy. Meillä on suurinta herkkua vastakeitetyt perunat, nakit ja vihannekset eri muodoissa (esim. kurkku ja tomaatti, keitetyt pakastevihannekset, erityisesti maissi ja herneet, raaka porkkanasuikale ja porkkanaraaste). Eli ei siis tosiaankaan mitään erityisen hienoa ja kallista ja vaivalloista. Meillä tuntuu lapsille olevan tosi tärkeää, että kaikki ovat paikalla, syödään samaa ruokaa ja jutellaan mukavia syömisen lomassa. Pienenpikin on syönyt jo pitkään itse ja kun ei enää maistu, sanovat kumpikin, että nyt en jaksa enää ja sitten vievät kompostiin loput ja ruokailu päättyy siihen. En pakota syömään lautasta tyhjäksi ikinä, koska enhän minä voi tietää, oliko juuri tällä kerralla juuri sopiva määrä ruokaa. toisaalta usein pyytävät lisääkin.

Yksi asia, mikä meillä vaikuttaa tähän helppoon ruokailuun, on ettei ylimääräisiä välipaloja ole. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Lisäksi ulkoillaan todella paljon, heti aamupalan jälkeen pari tuntia pihalla talvella, kesällä yleensä koko päivä ulkona, usein ruokailutkin terassilla hyvillä keleillä kesällä. Kun on kunnolla ulkona ja fyysistä tekemistä, maistuu ruoka taas hyvin eikä turhaa nirinää ole.

Näin meillä on menty nyt lähes kuusi vuotta ja helpolta tuntuu.

Tiedän kyllä, että tämä on monissa perheissä iso ongelma. Toivottavasti näistä oli sinulle jotain vinkkejä. Herkut ja ylimääräiset välipalat pois, paljon ulkoilua ja liikettä ja sitten koko perhe (jos mahdollista) yhdessä syömään. Toimii meillä!

Eli vaikuttaako sinusta, että liian vähäinen syöminen aiheuttaa teillä alipainoisuutta?



Kirjoitin edellä kuinka kaksospojhistani toinen syö liian vähän ja toinen hyvin. Tästä liian vähän syövästä pojastani olin niin huolissani, että vein hänet lastenlääkärille, koska neuvolan käyrä näyttää -20% alipainoisuutta ja neuvolatäti ei ollenkaan huolissaan. Ajattelin että mun on pakko käydä häntä jossain näyttämässä, jos vaikka olisi jotain allergiaa joka aiheuttaa syömättömyyttä. Siis allergiaa joka aiheuttaa kipuja syödessä tai kipuja suolistossa. Lääkäri oli sitä mieltä ettei pojassamme ole mitään huolestumista aiheuttavaa. Hän painotti puheissaan sitä, että tänä päivänä ylilihavuus on suurempi ongelma kuin laihuus. Että toisaalta täytyisi ilmeisesti olla tyytyväinen kun lapsi ei syö liikaa?



Eli mulla on nykyään huonosti syövän pojan suhteen sellainen asenne, että syö mitä syö. Ruoka-ajoista pidetään kiinni, syödään terveellistä kotiruokaa ja herkutellaan silloin tällöin. Poika on iloinen, energinen ja tasapianoiselta vaikuttava eli ihan terve pieni poika. Ehkä henellä ei sitten ole painoongelmia aikuisena, kun ei ole tuputettu ruokaa?

Meillä esikoinen joka on todella huono syömään. Pikkusisko sen sijaan syö hyvin. Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että lapset vaan on erilaisia syömisten kanssa.



Sitä miinuskäyrillä kulkemista ihmettelen, että mitä pahaa siinä on? Jos siis kasvaa kuitenkin niillä omilla käyrillään hyvin. Noista käyristä en ole koskaan osannut huolehtia. Pienempikin kulkee painonsa kanssa miinuskäyrillä, vaikka syö niin hyvin.



Meillä tehdään silleen, että ruoka laitetaan tarjolle ja lapset syö tai on syömättä. Seuraavalla aterialla sitten sen kertaista ruokaa jne. Eli en samaa annosta iske nenän eteen uudelleen. Korkeintaan silleen, että laitan lounaalla koskemattomaksi jääneen ruuan jääkaappiin ja tarjoan sitä sitten iltaruuaksi uudelleen. Välissä syödään siis välipala kuitenkin.



Sen minä tiedän, että hermoja raastavia noi ruokailutilanteet voi olla. On välillä tosi vaikea pysyä itse tyynen rauhallisena, jos lapsi kiljuu ja huutaa ruuan kanssa pöydässä.



Ravintolatilanteista sen verran, että jos lapsi syö huonosti, niin on turha tilata omaa erikoista annosta. Maistella voi vanhempienkin lautaselta. Useimmiten lapset vaan tykkää miedoista mauista, eli lihapullista ja nakeista ja mun mielestä se on ihan ok. Eihän kaikki aikuisetkaan pidä kovin erikoisista ruuista.



Hyvää pääsiäistä kaikille!



T: Yniäinen ja hyvin ja hyvin huonosti syövät tytöt:)

Nain ulkomailla asuvana tuntuu joskus, etta Suomessa tuijotetaan hysteerisina painokayriin. Tottakai on hyva, etta tilannetta seurataan ja TODELLISIIN ongelmiin puututaan ajoissa, mutta pelkka kayraan tuijottaminen huolestuttaa vanhempia (ja myohemmin myos lapsia itseaan) aivan turhaan, olipa sitten kyse yli- tai alipainosta. Loppujen lopuksi kilomaarahan on vain numero ja terveys ja hyvinvointi ovat niita merkittavia asioita (vaikka tietysti paino vaikuttaa myos niihin).



Meilla molemmat ovat keskimaaraista hoikempia, mutta koska kasvavat omalla kayrallaan tasaisesti huolta ei laakarin mielesta ole. Molemmat syovat reippaasti ja monipuolisesti.