Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö sinä lapsia esim. skitsofreniaa / kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa?
15.11.2017 |
Tilanne olisi se, että sairaus olisi hyvässä hoitotasapainossa, mahdollinen lääkitys kunnossa, ja hän pystyisi elämään täysin normaalia elämää. Hankkisitko biologisia lapsia hänen kanssaan?
Poikaystävälläni on tällainen tausta. Olemme seurustelleet pari vuotta, ja haluan olla hänen kanssaan, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Alamme olla siinä iässä että se on pian ajankohtaista. Biologisten lapsien hankkiminen mietityttää, sillä psykoosisairaudet ovat jossain määrin perinnöllisiä. Hänkään ei ole ainoa suvustaan, joka on sairastanut.
Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta. Onko kellään omakohtaisia kokemuksia?
Kommentit (230)
En ehkä uskaltaisin. Adoptoikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse saanut bipodiagnoosin n.6 vuotta sitten. Elämässäni tapahtui paljon, kuolemia, yt->työtön ja jouduin vielä onnettomuuteen. Pari vuotta olin masentunut, mutta lopulta sain bipodiagnoosin.
Sain alle 30-vuotiaana lapset. Hyvä lapsuus. Hyvä työ/ura/koulutus. Vain perheeni tietää ja pari kaveria.
Kaksi pitkää suhdetta.
Pidän huolen riittävästä unesta, terapia ja lääkitys. Raha-asiat minulle se, mitä aikoinaan sössinyt. Paljon olen oppinut ja muuttunut. Onneksi perheeni on tukena tässä.
En tästä puhu, kun tämä tuntuu olevan semmoinen mörkö useimmille, ettei saisi edes lisääntyä. Itse en näitä geenejä valinnut ja isällänikin vasta reilu 50-vuotiaana tämä huomattiin. Työnarkomaani, burn out.
Alkoholia en käytä juurikaan, en ole koskaan käyttänyt. Kuten sanoin, maanisena vaiheena ostelen. Muuten äärimmäisen pihi.
Lapseni ovat pian täysi-ikäisiä, pärjänneet koulussa hyvin. Tietty seuraan piirteitä ja takaraivossa kummittelee, mitä jos. Toisaalta ei se välttämättä paha ole. Jokainenhan haluaisi olla terve, mutta valitettavasti geeneihin ei voida vaikuttaa.
Niin. Yhtään lasua tms.ei ole tehty. Elämä mallillaan. Mulla vain tämä salaisuus taakkana. Jos joku vielä sanoo, etten ansaitse olla äiti niin voisi miettiä tarkemmin. Mitä sellaista olen tehnyt, etten sitä ansaitsisi?
Ymmärrän luulot ym. Oma motivaatio diagnoosin jälkeen avainsana, sekä puhumisen taito.
Vierailija kirjoitti:
Edesvastuutonta siirtää tauteja jälkipolville. Ei mulla muuta.
Keskiverto ihmisellä on 10 periytyvää tautia. Jaa vaan syöpä, sydäri ja dementia geenisi, koska sentään ei ole henkisiä sairauksia.
En hankkisi... tai ainakin harkitsisin vakavasti. Olen itse bipon lapsi, nyt kyllä jo lähemmäs 40v. Varsinkin pikkulapsi (3-6v) aika ja teini-ikä tällaisen vanhemman kanssa oli rankkaa. Saattoi kimpaantua ihan mitättömistä asioista ja oli muuten tunnekylmä. Koko ajan piti varoa ja pelätä. Tästä johtuen muutin pois heti kun pääsin. Pitkän aikaa välit olivat todella tulehtuneet ja huonot. Periytyvyys on voimakasta ja sisaruksellani kävi sitten sen kanssa huonompi tuuri.
Ovatko vain nuo sairaudet pahoja? Eli onko teidän mielestä ok tehdä lapsia vaikka on lievä autismi (ei sairaus) ja persoonallisuushäiriöitä (ainakin passiivisaggresiivisuus ja estynyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee. Ainoat ihmiset, jotka voivat valinnat lastenhankinnasta tehdä, ovat lapsen äiti ja isä ja jokaisen on omalla kohdallaan nää asiat mietittävä. Maailma on täynnä sairauksia, vaaroja ja uhkia ja eihän kukaan lapsia hommaisi, jos alkaisi kaikkea pelätä.
Lähes kaikkien mielenterveyden häiriöiden kanssakin pystyy hyvällä hoidolla elämään tasapainoista elämää ja myös olemaan rakastava vanhempi. Toki erilaiset lääkitykset ja elämäntilanteet voivat myös lapsenhankinnan estää, mutta se on yksilöllistä eikä mitään valmiita vastauksia ole. Jokainen eläköön mahdollisimman rohkeasti ja toivottavasti rakastettuna sairauksiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntaisen periytyvyys on voimakasta, skitsofreniassa prosenttiosuus on paljon pienempi. Kasvuolosuhteet vaikuttaa aika paljon siihen, puhkeaako sairaus.
Eikö se voi puhjeta aikuisiälläkin, kun elämä alkaa koetella eikä ole enää kasvattajia tukemassa?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmisiä jotka on tehneet.
Minäkin tiedän, mutta he eivät tienneet puolison sairaudesta vielä silloin.Ovat katuneet.
Mutta elämähän on riskejä täynnä.Eipä eräskään mies tiennyt, mitä tuleman piti, kun lapsensa siitti.
Lapset kannattaa hankkia vasta sitten, kun on valmis rakastamaan heitä ihan sellaisina kun ne tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen bipo, sairastanut myös lievän psykoosin muutaman kerran.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, vielä toistaiseksi. Identifioiduin "velaksi" jo lapsena ennen kuin sairastuin, ja se tulikin sitten kuin tilauksesta, kun olin jo parikymppinen ja sairastanut muutamia vuosia kun sairaus puhkesi teini-iässä.
En kuitenkaan halua olla lapseton enää. Olen kolmekymppinen ja kamppailen asian kanssa. Tästä on varmaan ihan tuhottomasti keskusteluja ja siksi kysymys on mukavammasta näkökulmasta ja helpompi lukea, vaikka kipeää tekeekin.
Toivon, että jonain päivänä löydän miehen joka on valmis tekemään lapsen kanssani. Kuten täälläkin sanottiin, ei nämä sairaudet välttämättä periydy heti omille lapsille, vaan jos on oikein ehdoton, tarkoittaisi se sitä, että käy läpi koko sen kumppanin sukupuun ja selvittäisi pienetkin oirehdinnat, joiden perusteella diagnoosia ei ole välttämättä tehty mutta silti on mahdollisuus, että psykoosia ja bipoa siellä on.
En tiedä mikä pointti. Mutta juu, on fiksua miettiä tuhanteen kertaan ennen kuin moiseen leikkiin lähtee. Maailmassa ja omien lasten elämässä on toki muitakin suuria riskejä kuin sairauksien periytyvyys (kuten myös nuorena tai jo lapsien puhkeavat sydänsairaudet).
Jos on olemassa vaikka 25 prosentin todennäköisyys, että sairaus periytyy, ei se tietenkään silloin periydy automaattisesti omille lapsille, mutta kai sitä voi aikuinen ihminen ajatella sitäkin, että hänen lapsenlapsensa kantavat riskiä, vaikka itse olisikin päässyt helpolla, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on suvussa joka sukupolvessa masennusta ja syömishäiriöitä sekä persoonallisuushäiriöitä. Välillä kyllä arveluttaa kannattaako näitä geenejä kellekkään antaa eteenpäin :( Itsekkin sairastanut elämästä 15vuotta ja olen vasta 26 :/ Tosin oma kumppani on tosi tasapainoinen ja hänen suvussa ei tämmöistä ongelmaa lainkaan. Onneksi asia ei nyt ihan juuri ole ajankohtainen, täytyy miettiä mitä tekee.
En minäkään tekisi ahdasmielisten ja yksinkertaisten mielenterveyshoitajien kanssa. Hoitsukoiden, jotka eivät varmaan muuhun työhön pääsisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse saanut bipodiagnoosin n.6 vuotta sitten. Elämässäni tapahtui paljon, kuolemia, yt->työtön ja jouduin vielä onnettomuuteen. Pari vuotta olin masentunut, mutta lopulta sain bipodiagnoosin.
Sain alle 30-vuotiaana lapset. Hyvä lapsuus. Hyvä työ/ura/koulutus. Vain perheeni tietää ja pari kaveria.
Kaksi pitkää suhdetta.Pidän huolen riittävästä unesta, terapia ja lääkitys. Raha-asiat minulle se, mitä aikoinaan sössinyt. Paljon olen oppinut ja muuttunut. Onneksi perheeni on tukena tässä.
En tästä puhu, kun tämä tuntuu olevan semmoinen mörkö useimmille, ettei saisi edes lisääntyä. Itse en näitä geenejä valinnut ja isällänikin vasta reilu 50-vuotiaana tämä huomattiin. Työnarkomaani, burn out.
Alkoholia en käytä juurikaan, en ole koskaan käyttänyt. Kuten sanoin, maanisena vaiheena ostelen. Muuten äärimmäisen pihi.
Lapseni ovat pian täysi-ikäisiä, pärjänneet koulussa hyvin. Tietty seuraan piirteitä ja takaraivossa kummittelee, mitä jos. Toisaalta ei se välttämättä paha ole. Jokainenhan haluaisi olla terve, mutta valitettavasti geeneihin ei voida vaikuttaa.
Niin. Yhtään lasua tms.ei ole tehty. Elämä mallillaan. Mulla vain tämä salaisuus taakkana. Jos joku vielä sanoo, etten ansaitse olla äiti niin voisi miettiä tarkemmin. Mitä sellaista olen tehnyt, etten sitä ansaitsisi?
Ymmärrän luulot ym. Oma motivaatio diagnoosin jälkeen avainsana, sekä puhumisen taito.
sinulla kuulostaakin olevan todella vahva sitoutuminen hoitoon. Monilla ei ole. Lapset on niin suuri onni että en halua heitä keneltäkään viedä, mutta en silti *itse**henkilökohtaisesti* haluaisi lapsia tiettyjen mielenterveysongelmien kantajien kanssa, anteeksi vain. En ole itsekään täydellisen vahva. Hienoa kuitenkin, että teillä on onnistunut.
Olen kummi lapsille, jonka äiti on skitsofreeninen. Lapsiparat.
Tämä ketju kertoo vaan sen miksi yhteiskunnassa on hirveä stigma mielenterveysongelmille, kuinka tietyn diagnoosin edustajiin suhtaudutaan äärimmäisen ennakkoluuloisesti ja jopa alentavasti jopa hoitotahon osalta tietäen minkälaisia he kaikki ovat suunnilleen diagnoosikuvauksen perusteella mikä on oikeasti todella raskasta näille ihmisille kantaa. En yhtään ihmettele että takavuosina aikanaan mielenterveyspotilaita alettiin steriloimaan, koska semmoinen pelko mielenterveysongelmiin ja erilaisuuteen näyttää olevan. Homouskin oli aikanaan sairaus psykiatrian sairausluokituksessa muutama vuosikymmen sitten (psykiatriset sairaudet ovat pitkälti heijastelleet sitä kulttuuri pitää ei sopivana ja sopivana käytöksenä) . Ehkäpä tulevaisuudessa tällaiset leimat mitä joillekin annetaan nähdään nekin huomattavasti hyväksyvämmin ja jopa kyseenalaistetaan niiden sisältöä ja nähdään niiden stigmatisoiva luonne paremmin.
Skitsofreenikkoihin suhtautuminen näyttää olevan kuin nykyajan noitavainot lähestulkoon.
Vierailija kirjoitti:
Minä en hankkisi lapsia mielialalääkkeitä käyttävän kanssa! Ne on tasapainottomia lääkkeineen ja kun yrittävät päästä lääkkeistä eroon kun vuosia syöneet niitä. Ja huh minkälaisia depressiossa vellovia panikoivia kahjoja moni on kun yrittää olla ilman lääkkeitä!! Puhumattakaan haitoista mitä lapsille voi tulla kun ne käyttää niitä raskausaikana.
Venlafaksiinia popsivat AV mammat alapeukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kertoo vaan sen miksi yhteiskunnassa on hirveä stigma mielenterveysongelmille, kuinka tietyn diagnoosin edustajiin suhtaudutaan äärimmäisen ennakkoluuloisesti ja jopa alentavasti jopa hoitotahon osalta tietäen minkälaisia he kaikki ovat suunnilleen diagnoosikuvauksen perusteella mikä on oikeasti todella raskasta näille ihmisille kantaa. En yhtään ihmettele että takavuosina aikanaan mielenterveyspotilaita alettiin steriloimaan, koska semmoinen pelko mielenterveysongelmiin ja erilaisuuteen näyttää olevan. Homouskin oli aikanaan sairaus psykiatrian sairausluokituksessa muutama vuosikymmen sitten (psykiatriset sairaudet ovat pitkälti heijastelleet sitä kulttuuri pitää ei sopivana ja sopivana käytöksenä) . Ehkäpä tulevaisuudessa tällaiset leimat mitä joillekin annetaan nähdään nekin huomattavasti hyväksyvämmin ja jopa kyseenalaistetaan niiden sisältöä ja nähdään niiden stigmatisoiva luonne paremmin.
Suurin osa täällä kyllä kertoo ihan omista kokemuksistaan, joiden perusteella ovat oppineet varomaan. Stigmatisointi tai yhteiskunnan suhtautuminen mielisairauksiin ei kiinnosta siinä vaiheessa pätkääkään, kun omainen alkaa sekoilla ja tuhota omalla käytöksellään perhettään.
Keskiverto ihmisellä on 10 periytyvää sairautta.